tiistai 31. joulukuuta 2013

Vuosi vaihtuu

Kun joulu on jäänyt taa, on aika suunnata katse tulevaan. Viime vuonna Tuomirannassa valettiin vuodenvaihteessa tinaa ja arvuuteltiin millainen vuodesta 2013 tulee. No, ihan hyvä vuosihan siitä sitten taisi tulla.

Vuosi sitten meillä tehtiin kanalaan remontti, jotta kaksi keskenään taistelevaa kukkoa sai oman kanaparvensa. Elämä jatkui tämän jälkeen rauhallisena.

Talvi jatkui melko pitkälle keväällä, mutta kun kesä lopulta tuli, se oli lämmin ja pitkä. Vuohet ulkoilivat, samoin pikkupossut ja kesäkuussa meille saapui kaksi kesäpossua. Ne saivat nimet Hinku ja Vinku. Kesän ajaksi meille muutti myös Vohveli-kukko ja sen viisi kanaa. Jojo kävi leikkauksessa ja loppukesästä meille tuli puolen vuoden asumiskokeiluun cockerspanieli Rauli. Belgianjättikani Pikku-Jussi nukkui ikiuneen pitkän elämänsä päätteeksi ja sitten alkoikin olla käsillä syksy.

Syksyllä saimme valtavat määrät possun lihaa ja niinhän siinä kävi, ettei suuri Hinkun kinkku mahtunutkaan aattona uuniin paistumaan. Koska uunia ei ollut kovin helppo juttu suurentaa, piti kinkkua pienentää. Saamme siis paistaa vielä toisen kinkun kevään 2014 aikana.

Vuodenvaihteessa meillä yritetään helpottaa eläinten elämää paukkeen keskellä. Vaikka maalla asutaankin, niin kyllä täälläkin ympäristö on uudenvuoden yönä kuin sotatanner. Koirat saavat ulkoilla sen mukaan, miten itse haluavat. Jojoa ei pauke haittaa, sehän on kuuro. Mutta jo pienenä se on ollut puolen yön aikaan ulkona, istunut maassa ja katsellut raketteja taivaalla tyynenä. Elvis vähän pelkää pauketta ja Raulin reaktioista ei vielä ole oikein kokemusta.

Vuohilassa palaa yleensä vuodenvaihteen yli valot. Tämä siksi, etteivät ulkona välähtävät raketit häiritsisi niin paljoa. Eläimet hoidetaan ajoissa, jotta emme availe enää ovia, kun alkaa paukkua. Uskomme, että nämä keinot osaltaan vähentävät eläinten vuodenvaihteen stressiä.

Toivotaan, että vuodesta 2014 tulee vielä edeltäjäänsä parempi.

Hyvää uutta vuotta kaikille!

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Kummeli Alivuokralainen tulee telkkarista

Meidän minisika Vicky on muinoin ollut suuri elokuvatähti. Se kun on näytellyt Kummeli Alivuokralainen elokuvassa. Filmillä Vicky istuu Oiva Lohtanderin sylissä ja sanoo painavan röhkäisynsä asiaan jos toiseenkin.

Yle TV2 esittää Alivuokralaisen perjantaina 27.12.2013 kello 20.00 alkaen. Tämä vinkiksi, jos tykkää Kummeli-poppoon huumorista, tai jos haluaa nähdä minisika Vickyn suuren shown. Röh!

tiistai 24. joulukuuta 2013

Lämmintä joulua

 


Tässä Rauli näyttää mallia, miten kauniisti jouluna käyttäydytään. Hyvällä käytöksellä voi ansaita piparin.
 
 

Rauli toimii myös Joulupukin pikku apulaisena.
 

Hyvää joulua kaikille!

Toivottaa Tuomirannan farmin väki

 
 
 
 
 

lauantai 21. joulukuuta 2013

Jojo joulukuusimetsässä

Tänään oltiin kuusen haussa metsässä. Jojo oli mukana.

Menneinä vuosina Jojo on useinkin ollut metsässä. Se juoksee vapaana, häipyy omille teilleen jälkien ja hajujen perässä ja palaa jossain kohtaa näyttäytymään, kun sitä kutsuu. Nykyään sitä ei enää niin vain kutsutakaan takaisin, se kun on lähes kuuro.

13-vuotias ikäneito vietti syntymäpäiviään keskiviikkona. Vaikka ihmisen ikään suhteutettuna mummelin ikä hipoo sataa, se taitaa kuitenkin edelleenkin olla meidän sporttisin koira. Kuulon heikkenemisen jälkeen me ihmiset olemme alkaneet opetella uusia tapoja kommunikoida Jojon kanssa. Onneksi koirat seuraavat tarkasti myös ihmisen elekieltä. Me olemme siis keksineet omia viittomamerkkejä, joita näytetään samalla, kun annetaan suullinen käsky. Esimerkiksi "istu"-käskyn kanssa yhtä aikaa nostetaan etusormi pystyyn. Kun kutsutaan luokse, taputetaan reittä. Jojo seuraa merkkejä hienosti.

Ilmassa oli hieman jännitystä kuusimetsällä. Kuulon perusteella Jojo ei meitä ainakaan löytäisi, jos se eksyisi. Alkuun neitokainen kuitenkin juoksenteli ihan lähialueilla. Se kirmasi Seija-myrskyn kaatamien puunrunkojen ohi, juoksi pitkää lenkkiä, mutta suunnisti kuitenkin aina samaan suuntaan kuin ihmisetkin. Ihmiset katselivat joulukuusta ja Jojo kirmasi syömään hirvenpaskaa. Sitten matka jatkui taas juosten ja hyppien yli mättäiden.

Jojo kirmasi metsässä vauhdilla. Kamera ei meinannut pysyä perässä.


Yhdessä kohtaa Jojo sitten katosi. Sitä ei näkynyt missään. Kävelimme edestakaisin niillä main, kun se oli aiemmin nähty. Kymmenisen minuuttia kului, kun neito yhtäkkiä kirmasi paikalle, aivan niin kuin se teki nuorempanakin. Sitä tuskin oli tilanne huolettanut, toisin kuin metsäretken ihmisjäseniä.

Ja kyllähän niitä sopivia kuusiakin löytyi samalla reissulla. Ihmiset (ja kissat ja koirat) saavat sisälle oman kuusen. Myös vuohet saavat karsinoihinsa joulukuuset. Kun ihmiset nauttivat kuusen tuoksusta ja sen kauniista koristeista, vuohille kuusi on kulinaristinen nautinto. Neulaset ja kaarna popsitaan parempiin suihin joulun pyhien aikana.

Nyt on siis kuusi. Ollaan askel lähempänä joulua. o<|:-)

lauantai 14. joulukuuta 2013

Seija on hyvin, hyvin vihainen

Seija-tädillä on tainnut olla paha päivä. Joku on täytynyt pänniä pahasti, sen verran täti on paiskonut menemään. Nimipäivänsä vastaisen yön Seija riehui meillä oikein kunnolla, kolisteli nurkissa ja katkaisi sähköt. Aamulla oli ranteen vahvuisia, monen metrin mittaisia puun oksia tiellä ja lähiseuduilla oli useita puita nurin.

Meidän pihassa kesäkanojen aitauksen Seija oli nakannut kumoon ja sähköt ovat olleet pitkin päivää poikki. Onneksi vuohilassa on viltit ovien edessä, joten tuivertava tuuli ei ole päässyt sisälle. Kanojen kesäkausi on jo päättynyt, eli niiden kulkuluukut ulos on myös suljettu. Niinpä eläimet selvisivät Seijan vierailusta ilman ongelmia.

Iltaa kohti tyyntyi ja sähkötkin ovat olleet kunnossa jo monta tuntia. Ehkä Seija sai pahimmat kiukkunsa purettua. Terveisiä vaan tädille. :)

maanantai 9. joulukuuta 2013

Sylivauva



Tällaista laiskaa menoa meillä Raulin toimesta. Sylissä on kiva köllötellä.

Sirius Musta on muuten toipunut sairaudestaan, mikä se sitten ikinä olikin. Antibioottikuuri tuli syötyä ja Dobbyn ja Elviksen kanssa on otettu painimatsia jo useasti.

perjantai 29. marraskuuta 2013

Ikävän nyt kerron teille; mirri sairastaa

Eilen illalla käsitin yhtäkkiä, etten ollut nähnyt Sirius Mustaa koko iltana. Kiersin talon, enkä nähnyt kissaa vieläkään. Epäilin jo, että olisiko kisumisu päässyt livahtamaan huomaamatta ovesta, kun minulle kerrottiin, että kissa makailee koirien pedissä. Ok.

Tänään, kun tulin töistä, Sirius Musta makoili yhä koirien pedissä. Se ei tullut syömään, kun huutelin kissoja aterialle. Dobby kyllä syöksyi paikalle nälkäisenä, kuten aina. Kannoin Sirius Mustan ruokakipolle, mutta ateria ei kelvannut. Kissa vaan pönötti paikallaan ja heilutti hieman kiukkuisena häntäänsä. Se tallusti hiekkalaatikolle ja ropisteli hiekkojen kanssa, mutten tiedä tuliko muuta tuotosta.

Tarjosin Sirius Mustalle kaikenlaisia herkkuja. Ei maistunut. Kun kyselin tarkemmin, niin katti ei ollut eilenkään aterioinut. (Esitin kysymykseni siis ihmisasukkaalle, Sirius Musta itse oli asiasta vaitonainen.) Jokin oli vinossa. Siispä kuumemittari pyllyyn.

Kissan normaali lämpö on siinä 38-38,5 astetta ja kaikki yli 39 astetta on kuumetta. Mittari kertoi lukemaksi 39,7 astetta. Lämpöä siis selvästi oli.

Soitin eläinlääkärille kysyäkseni lisäohjeita. Ensimmäisestä paikasta sanottiin, että lääkäriin pitää päästä pian. Kuume ei ole suurin huoli, vaan kissan kanssa pitää toimia nopeasti, jos se ei syö tai juo. Perjantai-iltapäivänä vaan on pikkuisen haastavaa metsästää eläinlääkäriä, jolla vielä on aikoja jäljellä.

Yhdeltä klinikalta sain tosi hyvää palvelua, vaikkei heillä aikoja ollutkaan. Hoitaja vinkkasi eläinlääkärin, joka ottaa joustavasti vastaan ja kehotti soittamaan seuraavaksi hänelle. Ja sain kuin sainkin ajan Sirius Mustalle.

Kissa kiljui koko matkan. Se ei tykkää autoilusta. Perillä eläinlääkärissä ei ollut sen kivempaa. Eläinlääkäri oli kyllä ystävällinen, muttei tainnut saavutta Sirius Mustan suosiota. Eläinlääkäri mittasi kuumeen uudelleen. Mittari ei ehtinyt olla riittävän kauaa paikallaan, sillä kissa pyristeli karkuun. Lukema pompsahti kuitenkin neljäänkymmeneen asteeseen. Painoa Sirius Mustalla oli tasan 4,5kg.

Eläinlääkäri sanoi, että parasta olisi, jos tietäisimme syyn kissan kuumeeseen. Sitä emme kuitenkaan saaneet tietää. Kissoilla on kuulemma usein tulehduksia, joihin saadaan apu antibiooteilla, mutta syytä ei aina saada tietää. Jos kyse on viruksesta, jotka myös ovat kissoilla melko yleisiä, on hoito tietenkin hankalampaa. Antibiootit eivät pure. Niinpä "kuume + epäspesifi yleistulehdus?" on Sirius Mustan diagnoosi. Kissa sai piikin antibioottia ja toisen piikin tulehduskipulääkettä. Lisäksi tuli kymmenen päivän antibioottikuuri, pilleri aamuin illoin.

Toivotaan, että näillä helpottaa. Jos Sirius Mustan tila heikkenee tai se ei ala syömään / juomaan, pitää viikonloppuna olla yhteydessä päivystykseen. Se sai meillä kotona oman huoneen, jossa sillä on tarjolla rauhaa ja kaikki mukavuudet yksityishiekkalaatikosta lähtien. Lisäksi se söi jo oma-aloitteisesti vähän ruokaakin. Eli ihan hyvältä näyttää.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Haisulit pesulla

Tein yhtenä päivänä havainnon; meidän Rauli haisee. Se on ilmeisesti sopeutunut maaseudun kuraiseen elämään ainakin riittävän hyvin. Rauli haisi ihan märälle koiralle. Tiedättehän sen ummehtuneen hajun, jota tarkoitan?

Armeijassa, jos yksi mokaa, niin kaikki kärsii. Meillä on vähän samantyyppinen periaate. Jos yksi kaipaa pesua, niin kaikki pääsevät kylpyyn. Eilen meillä pestiin eläimiä urakalla. Kuurauksesta pääsi osalliseksi kolme koiraa ja kaksi kissaa.

Dobby aloitti. Se ei tykännyt yhtään, kun upotin sen puoliksi ämpäriin. Se seisoi takajaloillaan ja maukui, kun pesin eläinshampoolla sen turkkia. Hyvin siitä kuitenkin selvittiin ja kääräisin pienen, laihan pojan pyyhkeeseen.

Seuraavana saman käsittelyn sai Sirius Musta. Se sujui ihan onnistuneesti ja puhdasta tuli. Kumpikaan kissoista ei ollut innostunut hiustenkuivaajasta tai harjaamisesta. Herrat kuivattelivat itse itsensä.

Koirista pesin ensimmäisenä Jojon. Se tiesi mitä tuleman pitää, eikä todellakaan ollut innostunut. Se antoi kuitenkin pestä itsensä ja ravisteli lopuksi niin, että saunan eteinen oli ihan märkä. Rauli tuli pesulle kiltisti eikä tuntunut inhoavan hommaa niin paljon kuin muut. Elvis sen sijaan yritti paeta paikalta, kun tajusi, mitä seuraavaksi tapahtuu. Pestyä sekin tuli. Kahden viimeisen herran turkit ovat haasteelliset pestä ja kuivata. Raulilla on paljon karvaa ja Elviksen turkki on todella tiheä.

Operaation jälkeen alkoi kuivaus pyyhkeellä ja hiustenkuivaajalla. Hiustenkuivaajasta tykkäsi ainoastaan Rauli. Sen turkin kuivaus oli työlästä, sillä kiharan karvan kuivuminen kesti tosi kauan. Erityisesti korvakarvat eivät meinanneet millään kuivua. Onneksi ukkeli suhtautui asiaan tyynesti ja antoi harjata ja kuivata.

Elviksen turkista irtosi valtavasti karvoja. Villapalloja juoksentelee varmasti vieläkin meillä ympäri huushollia. Lisäksi sen kuivaaminen vaati aikaa. Turkki on uskomattoman tiivis ja karvaa on tiheässä. Ja se ei tietysti saa jäädä märäksi, ettei pöpöjä jää muhimaan kostealle iholle pohjavillan sekaan.

Lopulta poppoo oli kuivattu, pörheä ja puhdas. Sen jälkeen piti kuivata koko talon lattiat, pestä karvoja täynnä oleva kylpyhuone, käydä itse suihkussa ja pistää pyykkikoneellinen märkiä pyyhkeitä peseytymään. Koirat saivat kaupan päälle vielä manikyyrinkin.

Kyllä niiden nyt kelpaa. Tosin eivät taida itse tällaista hienostelua arvostaa.

tiistai 19. marraskuuta 2013

+ yksi Rauli = - yksi kana

Yhtenä päivänä eläinten iltahoidon yhteydessä kaksi kanaa livahti kanalasta käytävälle. Ulko-ovi oli auki. Toinen kanoista jäi käytävälle kookottamaan suureen ääneen ja hermostutti sillä muita. Minipossut aloittivat suureen ääneen röhkimisen omassa karsinassaan. Nappasin kanasta kiinni ja kannoin takaisin kanalaan. Possut ja kana rauhoittuivat.

Toinen kanoista, hy-line valkoinen, sen sijaan paineli avoimesta ovesta ulos pimeyteen. Se oli kohtalokas virhe.

Ulkona ulkoili kolme koiraa; Jojo, Elvis ja Rauli. Jojo ja Elvis antavat yleensä muiden eläinten olla rauhassa, korkeintaan vähän ajavat takaa. Rauli sen sijaan ei ole aiemmin ulkoillut kanojen kanssa yhtä aikaa.

Kanalle kävi köpelösti. Lintukoira Rauli nappasi sen kiinni ja tappoi kanan välittömästi. Se raahasi saaliinsa kasvihuoneen luo ja murisi siellä, jos sitä meni lähelle. Otin harjan ja hätyytin Raulin pois saaliinsa kimpusta. Ei nimittäin käy, että meillä lemmikit saavat saalistaa muita lemmikeitä.

Ikävä juttu, mutta ei Rauli paha ole. Vaistomaista toimintaa se taisi olla. Tulipahan opittua, että jos kanat ulkoilevat ensi kesänä pihalla vapaana, Rauli ei ulkoile samaan aikaan.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Raulin kuulumisia

Minulle on kerrottu, että blogini seuraajat (no ehkä monikkomuoto on liioittelua) ovat odottaneet Raulin kuulumisia. Raulihan siis on se cockerspanieli, joka muutti elokuun lopussa meille puolen vuoden asumiskokeiluun. Jos herra sopeutuu, se saa jäädä meille pysyvästi asumaan.

Rauli on asunut meillä nyt kaksi kuukautta. Hyvin on sujunut, itse asiassa aika paljon paremmin, kun mitä uskallettiin odottaa. Raulin kanssa ei ole ollut ongelmia lainkaan. Rauli on myös oppinut uusia asioita. Se alkaa pikkuhiljaa ymmärtää kuuluvansa koiraporukkaan, eikä sen kanssa tarvitse olla koko aikaa. Tosin mielellään herra kyllä edelleenkin viihtyy ihmisten seurassa.

Opetin Raulin kierimään. Se oppi tosi nopeasti, vaikkakaan se ei osaa kieriä kuin toisen kyljen kautta. Mutta hyvä silti. Ja Rauli on vilpittömän ylpeä aina, kun sitä kehutaan hyvin hoidetusta hommasta. Se myös mm. istuu pyydettäessä. Rauli tekee sen suurieleisesti rinta rottingilla, jotta kaikki varmasti näkevät, kuinka erityisen hyvä se on istumaan.

Rauli tulee edelleenkin hyvin juttuun Jojon ja Elviksen kanssa. Tosin se on vähän kovapäinen kaveri ja kokeilee rajoja. Se on käynyt nappaamassa Jojon suupielestä herkkupalan ja pyrkinyt myös Elviksen apajille. Joskus se on onnistunut suuremmitta ongelmitta, mutta pari kertaa on tullut aiheesta oikein kunnon rähinäkin. Yhtenä päivänä Jojo ja Rauli tappelivat ulkona siitä, kuka on oikeutettu syömään maasta kananpaskaa...

Kissoille Rauli räkyttää tuon tuosta, vaikka kissat olivat lajina sille tuttu jo ennen meille muuttoa. Myös pikkupossuja Rauli on tavannut. Se on yrittänyt Jojon opastuksella päästä syömään possujen ruokaa ja vähän possun kakkaakin. Vuohen kanssa Rauli pääsi oikein lähikontaktiin, kun ei ymmärtänyt väistää Somaa. Pukkaisu sarvista tuli.

Koirat ja ihmiset ovat opettaneet Raulille paljon uusia juttuja ja myös pahoja tapoja. Rauli kyllä haistaa tilaisuuden tulleen. Yhtenä päivänä karvakamu seisoi keskellä keittiön pöytää. Se kun osaa tarvittaessa myös hypätä. Erään kerran käänsin hetkeksi selkäni sen jälkeen, kun olin tehnyt itselleni voileivän. Kun käännyin takaisin, näin, että voileipä katosi hyvää vauhtia erään cockerspanielin kitaan.

Rauli kävi yhtenä päivänä kylässäkin isäntäväen kanssa. Etukäteen vähän jännitti, että miten kaikki sujuu. Rauliakin taisi vähän jännittää. Se ei aivan heti mennyt rapsuteltavaksi, vaan haistoi uusia ihmisiä kauempaa. Vieraanvaraiset ihmiset lahjoivat kuitenkin Raulin leikkelemakkaralla ja piparkakuilla. Pian sitä oltiin niin hyvää kamua, ettei paremmasta väliä.

Kyläilypaikassa asuu iäkäs pariskunta. He tykkäävät eläimistä, varsinkin isäntä. Siksi on kiva välillä käydä koirakamun kanssa kylässä ja aina isäntä kyselee eläinten vointia. Meidän eläimillä tuntuu kuitenkin olevan vähän hankalia nimiä. Siksi eläinten nimet pikkuisen muuttuvat matkan varrella. Meidän minsika Vicky on "Vikki", maatiaiskissa Sirius Musta on "Musti" ja Elvis-koira on "Elvi". Nyttemmin porukkamme kasvoi uudella jäsenellä. Sehän on koirakamumme "Raili".

No, rakkaalla lapsella on tunnetusti monta nimeä.

torstai 7. marraskuuta 2013

Lampaita laskemassa

Puhuin tänään illalla ystävän kanssa puhelimessa. Puhelun loppupuolella hän totesi, että on väsynyt ja taitaa mennä nyt laskemaan lampaita. Tuota konstiahan voi käyttää kun yrittää nukahtaa. Mutta se ei taidakaan olla aivan yksinkertainen juttu.

Huomautin ystävälleni, että ei sitten kannta päästää niitä lampaita karkuun. Tekevät vielä tuhojaan tai jäävät auton alle. Hän lupasi pitää lampaista huolta. Muistutin, että yhdenkin lampaan pitäjän on sitten rekisteröidyttävä lammastilalliseksi. Pitää myös huolehtia, että lampailla  on asianmukaiset korvamerkit, oikeanlaista ruokaa ja sorkatkin pitää hoitaa. Pitää myös osata toimia lampaan sairastuessa, esim. puhaltumistapauksessa. Neuvoin ystävälleni ensiapua tähän vaivaan. Lampaat keritään yleensä pari kertaa vuodessa, eli keväällä ja syksyllä. Keritseminenkin on siis opeteltava, sillä eläinsuojelulaki määrää, että vähintään kerran vuodessa tuo tehtävä on suoritettava.

Muistutin vielä, että jos ei nukahda nopeasti, vaan lampaiden laskemisessa pääsee yli kahteenkymmeneen, on lisähommia luvassa. Sillä jos lampuri omistaa yli 20 uuhta, pitää liittyä maedi-visna terveysvalvontaohjelmaan. Siinä valvotaan, ettei elämillä ole tarttuvaa virussairautta, joka aiheuttaa lampaille etenevää aivokalvontulehdusta ja keuhkotulehdusta. Tautiin ei ole hoitoa, lammas ei parane, vaan yleensä kuolee. Verinäytteiden avulla lampaiden terveyttä tutkitaan ja kun virusta (tai siis sen vasta-aineita) ei havaita, niin lammastilan lampaat saavat MV-statuksia. (MV1, MV2 ja MV3.) Kun tila on ollut ilman virusta riittävän kauan, se saa MV3-statuksen. Se kertoo, että tilan lammaskatras on virallisesti maedi-visna tautivapaa. Siinä kohtaa täytyy huomioida se, että katraan lampaat eivät saa olla kosketuksissa lampaisiin, joilla ei ole statusta tai joiden status on alempi. Muuten katras menettää statuksensa.

Ystäväni totesi, että ehkä hän sitten laskee vaikka kaloja. Pääsee helpommalla. Niinpä niin. Kuulemma joka kolmas suomalainen kärsii yöllisistä heräilyistä ja univaikeuksista. Ei kai se ole ihme, kun lampaiden laskemisestakin voi saada näin hankalaa.. ;)

tiistai 1. lokakuuta 2013

Eläinten hoitoa: Vuohet

Minulta on jo tosi pitkä aika sitten pyydetty, että kirjoitan eläinten hoitorutiineista. Ajattelin aloittaa nyt kertomalla vuohien hoidosta.

Meillä on siis kolme suomenvuohta. Kastroidut pukit (eli poikavuohet) Onni ja Voitto-Viljami sekä lypsyssä oleva kuttu (eli tyttövuohi) Soma. Vuohet hoidetaan kaksi kertaa päivässä, aamulla ja illalla.

Aamulla vuohille annetaan heinää. Se on talvella kuivaheinää ja kesällä koko poppoo menee pihalle aitaukseensa kirmaamaan ja syömään tuoretta ruohoa maasta. Talvisin ulkoilu on vähäisempää, mutta aina välillä ulkoillaan kuitenkin. Vuohilla on koko ajan vettä tarjolla ja se vaihdetaan aina tarvittaessa. Vuohilla on myös nuolukivi, joka sisältää suolaa ja kivennäisiä.

Illalla vuohet tulevat sisälle, mikäli ovat olleet ulkona. Soma-kuttu lypsetään. Se tulee lypsykarsinaan ja hyppää pöydälle odottamaan lypsyä ja ruokatarjoilua. Samalla kun sitä lypsetään, se syö kauraa ja lehmille tarkoitettua puolitiivistettä. Puolitiiviste sisältää Soman tarvitsemat ravintoaineet ja on tarkoitettu täydentämään ruokavaliota. Toinen vaihtoehto olisi syöttää pelkkää täysrehua ja teoriassa kolmas vaihtoehto olisi se, ettei antaisi mitään teollista rehua, mutta sitten pitäisi olla tosi tarkka siinä, ettei kuttu kärsisi mistään puutoksista.

Illalla vuohet saavat heinää. Pukkien eväät ovat aika köyhät, pääasiallinen ravinto kun on heinä. Tämä siksi, että liian tuhti ruoka tekee pukeille virtsakiviä. Vuohen virtsaputki on hankalan muotoinen, joten jos virtsakiviä tulee, se on käytännössä eläimen kuolemaksi. Siksi poikien eväiden suhteen ollaan aika maltillisia.

Välillä vuohet saavat kuivaa leipää. Se on niille mieleen. Ne myös kalvavat mielellään puun kaarnaa ja mutustelevat lehtiä, joten välillä niille tarjoillaan näitäkin herkkuja. Joulun aikaan joulukuusi päätyy aina varsinaisen tehtävän suoritettuaan vuohien aitaukseen jatkojalostukseen. Toiset tekevät vuohille kerppujakin, eli vähän kuin kuivattuja saunavihtoja, mutta meillä niiden käyttö on jäänyt vähäiseksi, siksi niitä ei ole tehty.

Vuohien sorkat täytyy leikata muutaman kerran vuodessa. Meillä ne leikataan Fiskarsin pienillä oksasaksilla, mutta toiset vuolevat sorkkia puukollakin. Oksasaksilla homma ainakin sujuu ihan mukavasti. Soman sorkat saa yksinkin leikattua, mutta poikia täytyy vähän pitää kiinni jos meinaa viedä homman loppuun saakka.

Vuohet kasvattavat talvella villan, joka usein kesällä on takkuinen ja ruma. Keväällä välillä sitten leikataankin takkuisat kohdat pois. Lämpimillä ilmoilla turkin lyhyys ei haittaa. Talvella ne kasvattavat taas pidemmät karvat ja paksumman villakerroksen.

Kesäisin vuohet ovat välillä myös liekakettingissä. Se on oikeastaan kiellettyä. Vuohta ei saisi pitää kytkettynä kuin pienen hetken, välttämättömän hoitotoimenpiteen tai lypsyn ajan. Meillä vuohet ovat kuitenkin välillä pari tuntia kytkettynä kukin omaan pitkään kettinkiinsä. Jossain vaiheessa kesää kun niiden aitauksesta loppuu se kaikkein maukkain ruoho. Silloin ne joka tapauksessa hajottavat aitauksensa ja tunkevat itsensä toiselle puolelle, mistä eivät ole vielä herkkuruohoa syöneet. Tämän ehkäisemiseksi ne pääsevät välillä sellaiseen kohtaan pihalla, jossa on koskematon herkkuruokapaikka. Se on hyvä myös niiden oman turvallisuuden kannalta. Eivätpähän juoksentele tielle aitauksesta karattuaan. Parin tunnin päästä, mahat täynnä, on hyvä taas kirmata aitauksessa.

Kesäisin vuohien hoitoon välillisesti liittyvät heinätyöt. Koska poppoo popsii päivittäin heinää, on tärkeää, että apetta on tarjolla. Heinäpellolla pitää sitten huitoa heinähankojen ja seipäiden ja paalien kanssa, jotta seuraavanakin talvena ruoka sarvipäille riittää.

Vuohillahan on kestopehku, kuten olen maininnutkin. Meillä kestopehku koostuu turpeesta ja oljesta. Keväisin vuohien karsinat tyhjennetään, niiden lattialle ripotellaan kalkkia ja annetaan kuivahtaa. Tämän jälkeen kaadetaan päälle turvetta ja päälimmäiseksi olkea. Sitten vuohet pääsevät karsinoihinsa. Vuoden kuluessa pehkua ei välillä oteta pois, vaan aina lisätään uusi kerros turvetta ja olkea. Alempiin kerroksiin kertyy pissaa ja kakkaa, mutta kun aina lisätään päälle uutta, on vuohilla kuivat oltavat karsinoissaan. Kertynyt pissa-kakka-turve-olki -seos kehittää lämpöä, joka nousee ylöspäin. Näin vuohilla on lämmin olla karsinoissaan. Koska päälimmäinen kerros on kuiva, se on myös hygieninen. Vuohi ei kaiva, niin alempien kerrosten pöpöt eivät pääse pintaan.

Vuohien hoitoon kuuluu aina oleellisena osana nikkarointi. Erityisesti pukeilla kun on melkoinen voima ja ne hajottavat karsinansa usein. Siksi usein saa olla korjaamassa herrojen jälkiä. Meillä on vuohien karsinassa useammassa kohtaa metallisia kulmarautoja, ovessa useita lukkosalpoja ja kettinkiä. Tästä huolimatta korjaustöitä tulee. Ja nämä meillä asuvat tyypit on sentään kastroitu. Hirvittää ajatellakin millaiset ovat sellaisen pukin voimat, joka tietää, että naapurikarsinassa on kiimaisia kuttuja...

Siinä kai se pääpiirteissään oli, se vuohien hoito.

torstai 26. syyskuuta 2013

Lisää vuohijuttuja

Vuohi on suunnilleen lampaan kokoinen sorkkaeläin, joka märehtii. Alle puolivuotias vuohilapsi on kili, aikuinen naarasvuohi on kuttu ja aikuinen urosvuohi on pukki. Lemmikkipukit ovat usein kastroituja, niin meidänkin Onni ja Voitto-Viljami.

Vuohirotuja on useita ja kullakin pohjoismaalla on oma vuohirotunsa. Meidän vuohet ovat suomenvuohia. Niitä on kolme, Onni, Soma ja Voitto-Viljami. Seuraavassa koko poppoon sukutaulut esittelyssä.

Soma
Syntynyt: 19.3.2005
Sarvellinen
Emä: Vilhelmiina, sarvellinen, synt. 5.10.2002
Emän emä: Valma, sarvellinen, synt. 1.3.2000
Emän isä: Ihmemies, merkitty kantakirjaan, synt. 29.3.1994
Isä: Orpo, sarvellinen, synt. 1998

Onni
Syntynyt: 21.3.2005
Sarvellinen
Emä: Arpa, sarvellinen, synt. 20.9.2003
Emän emä: Raasu, sarvellinen, synt. 20.3.2002
Emän isä: Lahdensuu, sarvellinen, synt. 4.1.2002
Isä: Orpo, sarvellinen, synt. 1998

Voitto-Viljami
Syntynyt: 6.7.2006
Sarvellinen
Emä: Soma, sarvellinen, synt. 19.3.2005
Emän emä: Vilhelmiina, sarvellinen, synt. 5.10.2002
Emän isä: Orpo, sarvellinen, synt. 1998
Isä: Mr. Mertsi Ruuska, sarvellinen, synt. 04.2005
Isän emä: Tara
Isän isä: Verneri, sarvellinen

Jos jaksoitte lukea sukutaulut läpi, saatoitte ehkä jäädä miettimään, että miksi niissä mainitaan "sarvellinen". Siihen on syynsä. Vuohi voi nimittäin olla joko sarvellinen tai nupo. Nupo tarkoittaa sitä, että vuohella ei ole sarvia. Niitä ei ole koskaan kasvanut. (Vuohi voidaan myös nupouttaa, eli sarvet poistaa, mutta se on eri asia.) Tieto sarvista on tärkeä erityisesti, jos vuohia käytetään siitokseen. Nimittäin jos nupo pukki astuu nupon kutun, voi jälkeläisistä tulla kaksineuvoisia. Riski on suuri, jos kummankaan lähisukulaisissa ei ole sarvellisia yksilöitä.

Vuohilla on se erikoinen piirre, että jotkin kutut saattavat olla neitsytlypsäjiä. Yleensähän lypsettävät eläimet alkavat lypsää poikimisen jälkeen, mutta neitsytlypsäjät lypsävät ilman poikimista. Normaalisti poikimisen jälkeen seuraa herutuskausi, eli aika, jolloin kuttua voi lypsää. Yleensä maito loppuu jossain kohtaa ja uuden maidon saamiseksi eläimen pitää poikia uudelleen. Kuttua ei kuitenkaan aina ole pakko astuttaa vuosittain, sillä maito saattaa riittää pidemmäksi aikaa. On myös olemassa kuttuja, joiden maidontuotanto ei lopu, vaan ne lypsävät lopun ikänsä. Yksi tällainen vuohi taitaa olla meidän Soma. Se kun on lypsänyt jo reilut seitsemän vuotta. Seitsemän vuotta sitten heinäkuussa se poiki, eli "kilisteli", Voitto-Viljamin ja on ollut lypsyssä siitä saakka.

Kutun maito on maultaan vahvempaa kuin lehmän maito. Siksi monet eivät pidä siitä. Meillä sitä käytetään kaikkeen ruuanlaittoon, kahviin ja juuston tekoon. Meillä tehdään maidosta harvemmin perinteistä juoksutinjuustoa eli sitä "kotijuustoa" ja useammin kuttufetaa. (Tiedetään, ettei feta-nimeä saa käyttää kuin Kreikassa, mutta meillä juusto tulee omaan käyttöön ja on nimeltään kuttufetaa.) Kuttufeta on uskomattoman hyvää kun sen maustaa esim. pippureilla ja valkosipulilla. Koirat, kisat ja kesäpossut nautiskelevat kuttuviiliä ja jogurttiakin maidosta on tehty.

Vuohet ovat kaikinpuolin mukavia ja hyödyllisiä lemmikeitä.

maanantai 23. syyskuuta 2013

Vuohien historiaa ja uskomuksia

On ihan jännää tietää mitä kaikkea omien lemmikkien lajihistoriaan kuuluu. Siksi nyt tietoa vuohien historiasta ja monista uskomuksista, joita vuohiin on vuosien saatossa liitetty.

Ihminen on pitänyt vuohia jo 7000-9000 vuotta. Vuohi onkin siis todennäköisesti ensimmäinen lypsettävä kotieläin, joka ihmisellä on ollut.

Viikingit pitivät vuohia arvossa. Viikinkijumala Thorin vaunuja vetivät vuohet ja Valhallassa asui kuttu, joka lypsi simaa. Tämän jälkeen keskiajalla vuohien tarina synkkeni.

Vuohet ovat saaneet kristinuskon myötä osakseen vihaa. Esimerkiksi sana syntipukki on peräisin Raamatusta. Teoksessa kerrotaan myös, että viimeisellä tuomiolla erotellaan toisistaan hyvät lampaat ja pahat vuohet. Keskiajalla vuohien uskottiin kuiskivan rivouksia pyhimyksille. Vuohi nähtiin pahana eläimenä.

Roomalaisen mytologian fauneilla oli miehen yläruumis ja yleensä vuohen sorkat ja jalat. Nämä taruhahmot olivat riettaita ja pahiksia ja uskotaankin, että kun Raamatun paholaista kuvataan sorkalliseksi sarvipääksi esimerkiksi maalaustaiteessa, on esikuvana voinut alunperin olla fauni, tai kreikkalaisen mytologian satiiri. Tämäkään ei varmasti ole lisännyt uskoa vuohen hyvyyteen.

Suomessa vietetään yhä Nuutinpäivää. "Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen vie," sanoo sananlasku. Ennen joulupukin aikaa oli tavallista, että nuuttipukki kierteli talosta taloon, ryyppäsi ja pelotteli lapsia. Nuuttipukilla oli tuohinaamari ja vuohen sarvet. Jälleen vuohi oli ei-niin-positiivinen hahmo.

Kielenkäytössä Joulupukki on lasten silmissä varmasti erityisen positiivisia tuntemuksia herättävä hahmo, vaikkei nykyulkomuodossa vuoheen viittaavaa juuri olekaan, korkeintaan parta. Sen sijaan huoripukki, valepukki, kantelupukki ja jo mainittu syntipukki eivät taaskaan tuo vuohta esille kovin positiivisessa valossa.

Vuohesta puhutaan köyhän miehen lehmänä. Se kun tuottaa maitoa syömäänsä ruokaan nähden paljon enemmän kuin lehmä. Se myös selviää karuissa olosuhteissa. 1800-luvun Euroopassa tehomaatalouden kehitys alkoi ja vuohen kasvatus väheni. Vuohta pidettiin yhä enemmän vain köyhillä maaseutualueilla. Vuohien kasvattajat sijoitettiin sosiaalisessa hierarkiassa alas. Suomessakin elantonsa vuohista saivat yleensä vain sellaiset viljelijät, joilla ei ollut varaa pitää lehmää.

Aasiassa vuohiin suhtauduttiin positiivisemmin. Vuohi on yksi niistä eläimistä, joille Buddha nimesi kullekin oman vuoden. Buddha toivoi, että kukin eläin vuorollaan hoitaa maan ja sen asukkaiden asioita luonteensa ja kykyjensä mukaan. Tämän jälkeen Buddha itse lähti maan päältä. Vuohen vuonna syntyneet perivät uskomuksen mukaan vuohen luonteenpiirteitä ja ovat diplomaattisia, toiset huomioon ottavia, ystävällisiä, hyväsydämisiä, luovia, taiteellisia ja pikkutarkkoja. Seuraava vuohen vuosi on 2015.

Vuohenmaidon on uskottu parantavan. Sitä on käytetty hoitamaan tuberkuloosia, reumatismia ja korvasairauksia. Lisäksi siitä on uskottu olevan apua ihottumaan. Vuohen nahasta saatiin monenlaisia tarvikkeita. Esimerkiksi siitä valmistettua säämiskää käytettiin kalliiden vaatteiden materiaalina ja kiillotukseen. Vuohien sarvista saatiin esimerkiksi lusikoita ja pukin karvaa käytettiin köysien valmistamiseen ja muuta vuohenkarvaa harjoihin ja siveltimiin.

Suomalaista kahvikansaa saattaa kiinnostaa tarina, jonka mukaan vuohi on löytänyt kahvin. Kertomuksen mukaan paimenet vartioivat arabialaisten vuohiensa laumaa. Eräänä iltana vuohet eivät tavalliseen tapaansa menneetkään illalla nukkumaan, vaan jatkoivat vauhdikkaita leikkejään pitkälle yöhön. Tämä alkoi toistua joka ilta ja se herätti paimenten huomion. Paimenet kiinnittivät huomiota siihen, että vuohet syövät punaisia marjoja tuntemattomasta pensaasta. Paimenista yksi maistoi marjoja, mutta piristävää vaikutusta ei tullut. Turhautuneena hän viskasi marjat nuotioon, jossa ne paahtuivat ja alkoivat tuoksua. Kun nuotio sammui, paimen keräsi paahtuneet marjat, murskasi ne kuumaan veteen ja maistoi uudelleen. Pian hän huomasi piristyvänsä samaan tapaan kuin vuohet. Kyseessähän oli tietenkin kahvi.

Lähteet: Tuomirannan farmin verkkosivu, Wikipedia, helsinki.fi:Vuohi Sastamalassa

torstai 19. syyskuuta 2013

Rokkistarat poseeraamassa jonkun fanin kanssa

Sain sähköpostin otsikon tekstillä varustettuna. Tässä siis Elvis ja Rauli, sekä rokkifani. ;)

Rauli tosin on nykyään vähemmän esikuvansa näköinen, parturoinnin jälkeen..

tiistai 17. syyskuuta 2013

Anna koti Vohvelille!

Nyt olisi kiltti kukko kaupan. Hinta 0€. Tärkeintä on, että Vohveli saisi hyvän kodin. Aika alkaa nimittäin loppua, kylmät ilmat tulevat.

Vohveli on kiltti kukko, joka tuli meille muutaman kuukauden vanhana. Se paimensi ja suojeli kanaparveaan hyvin ja on aina ollut ihmistä kohtaan kunnioittava. Reilu vuosi sitten Vohveli muutti uuteen kotiin, mutta vuoden asumisen jälkeen palasi jälleen tänne meille.

Meillä vain on se tilanne, että meillä on jo kaksi kukkoa, eikä Vohveli tule kummankaan kanssa toimeen. Meillä ei ole kolmannelle kanalalle talveksi tilaa, joten kun kylmät ilmat tulevat, on Vohvelin joko muutettava tai herran päivät ovat luetut.

Vohveli ei toki ole enää mikään nuori. Se on syntynyt 17.6.2006. Se on suomalainen maatiaiskana, jota pyritään maassamme säilyttämään sukupuutolta. Se ei kuitenkaan edusta puhdasta kantaa, vaan on alhon kannan ja horniolaisen kannan risteytys.

Kukolle on pariin otteeseen melkein jo löytynyt koti, muttei sitten kuitenkaan. Kuulimme, että yhdestä paikasta oli kukko kuollut ja meinasimme tarjota Vohvelia sinne. Tarina kuitenkin kertoi, että talon isäntä oli naapurin hevosiakin ammuskellut. Meidän Vohveli ei siis muuta sinne!

Vohvelin kanssa voin myydä pari hyvin munivaa hy-line valkoista kanaa myös.

Olisko kotia tarjolla?

Tässä vanha kuva Vohvelista

maanantai 16. syyskuuta 2013

Vuohitilaa koskevia määräyksiä

Tuomirannan farmi aloitti vuohitilana 28.6.2005. Tämä on oikein virallisissa asiakirjoissa oleva päivämäärä. Jos nimittäin Suomessa ottaa lemmikiksi eläimen, joka lasketaan tuotantoeläimeksi, pitää rekisteröityä eläintenpitäjäksi. Vuohien pitäjän on pitänyt rekisteröityä vuodesta 1997 alkaen. Rekisteröitymisen myötä viranomaisilla on kattavammin tietoa siitä, että missä paikoissa tiettyjä eläimiä pidetään. Se helpottaa tiedottamisessa ja jos maahamme iskee tarttuva eläintauti, tieto auttaa suunnittelemaan toimenpiteitä, jolla tauti pidetään kurissa.

Viranomaistaholta tulee myös rekisteröityneelle eläintenpitäjälle tiedotteita ajankohtaisista asioista ja koulutuksista. Itsekin olen ollut mukana Maa- ja metsätalousministeriön (nyk. Evira) järjestämässä koulutuksessa, joka käsitteli korvamerkkejä, rekisteröintiä, siirtoasiakirjoja, valvontaa, sanktioita ja tautivastustusohjelmia. Mulla on koulutuksen muistiinpanot vieläkin tallessa, vaikka koulutus oli jo marraskuussa 2005. Koulutus oli avartava ja mielenkiintoinen, vaikka edelleenkin meillä on vuohien korvamerkit pöytälaatikossa kirjekuoressa eikä korvissa, kuten pitäisi.

Niin, vuohilla pitäisi siis olla korvamerkit korvissa. Tämä siksi, että viranomaisten pitää pystyä aukottomasti tunnistamaan kukin eläin. Ennen 9.7.2005 syntyneillä vuohilla (eli meillä Onni ja Soma) riittää yksi korvamerkki toisessa korvassa. Se on puoli senttiä x muutama sentti oleva v-kirjaimen muotoinen metallinkappale, jossa on terävä piikki. Pihtien puristusvoimalla merkin piikki lävistää vuohen korvan ja merkki jää siihen roikkumaan. Merkki kertoo, miltä tilalta eläin on kotoisin ja toinen numerosarja kertoo mikä yksilö on kyseessä.

Tuon ajankohdan jälkeen syntyneillä vuohilla (meillä Voitto-Viljami) pitää olla kummassakin korvassa korvamerkki. Toinen merkki on päämerkki, joka kertoo mistä maatilasta on kyse ja toinen merkki on apumerkki, joka yksilöi eläimen juuri siksi tietyksi. EU:n tasolta tulee määräykset siitä, että mitä kaikkia tietoja ja numerosarjoja merkeissä pitää olla. Meillä olevat Voitto-Viljamin merkit ovat muovisia ja kooltaan 3,7x3,3cm. Näistä merkeistä löytyi oikein kuvakin Eviran sivuilta:



Meillä siis korvamerkit eivät ole vuohien korvissa, vaikka pitäisi. Perusteluni siihen ovat eläinsuojelullisest. Eläväiset vuohet ja korvissa roikkuvat merkit eivät ole hyvä yhdistelmä. Korvamerkki nimittäin aiheuttaa jo laittovaiheessa tarpeetonta kipua vuohelle. Lisäksi se saattaa takertua kiinni johonkin ja koko vuohen korva voi repeytyä. Eikä tämä ole mitään meikäläisen mielikuvitusleikkiä. Tuossa mainitsemassani koulutuksessa Pro Agrian luennoitsija nimittäin kertoi, että korvamerkkien kanssa on ollut paljon ongelmia. Niistä on raportoitu ministeriöön, lähetetty kuvia repeytyneistä korvista jne. TE-keskuksen luennoitsija toi esille, että oikeasti korvamerkkijärjestelmä ei aukottomasti mahdollista eläinten tunnistamista. Jos koko korva repeytyy, uutta merkkiä ei ole mahdollista laittaa tilalle, eikä tunnistaminen merkin perusteella onnistu.

Vaikka meillä onkin sorruttu tämänkaltaisiin laittomuuksiin, olen silti pitänyt tärkeänä rekisteröityä vuohitilaksi ja pääsääntöisesti noudattanut määräyksiä. Suomessa jotkin säädökset tuntuvat nipottamiselta mm. eläintenpidon yhteydessä. Toisaalta, ja varmasti juuri tämän nipottamisen edesauttamana, meillä Suomessa ruoka on yleensä erittäin turvallista eikä täällä riehu tarttuvia eläintauteja. Rekisteröityminen tuo mukanaan myös paljon hyviä asioita, kuten ajankohtaista tietoa asioista ja eläinten olojen valvontaa. Minulle on tärkeää, että eläimillä on hyvät oltavat ja on hyvä, että tähän asiaan kiinnitetään huomiota.

perjantai 13. syyskuuta 2013

Possun lihaa

Olen huomannut, että tämä blogi on hyvä paikka säilöä tietoa. Täältä on hyvä itsekin tulla tarkistamaan, että mitenkäs se tietty asia taas olikaan. Niinpä ajattelin nyt säilöä tietoa teitä ja itseäni varten sian lihasta ja sen määrästä.

Tänä vuonna kesäpossut olivat siis suuria, voittivat koossa jopa viime vuoden jättiläiset Herkkupepun ja Simasuun. Se tarkoittaa sitä, että joulun aikaan on vitsit vähissä. Meillä kun sattuu olemaan tavallista kapeampi uuni ja Hinkun kinkku oli vaivaiset 14,5kg. Ja tämä siis ennen suolaamista. Aatonaattona voi vähän hikikarpaloita kerääntyä otsalle, kun joutuu pohtimaan, että millä ilveellä kinkun saa sullottua uunin luukusta sisälle. Possuista pienemmän, eli Vinkun kinkut olivat sitten 11,9kg ja 11,8kg.

Nyt on pakastimessa possun lihaa taas vuodeksi eteenpäin. Herkkupepun ja Simasuun liha loppui muutama viikko sitten, joten nyt oli kiva saada taas uutta lihaa tilalle. Pakastimessa on lihaa kasslerpaistiin ja piknikpaistiin, on sisäfilettä ja ulkofilettä ja jauhelihaakin on jauhettu 27,2 kiloa.

Eilinen ja tämä ilta meni pitkälti possunlihan paloittelun merkeissä. Onneksi oli osaavat ja taitavat lihan leikkaajat. Mutta riitti siinä hommaa tällaiselle maallikollekin, kun lihalaatikoita piti pestä ja desinfioida ja lihaa pakata ja merkata, että missä paketissa on mitäkin tuotetta. Lopulta aamuyöllä puoli kolmen pintaan pääsi nukkumaan ja tänään reippaan työpäivän jälkeen alkoi jauhelihan jauhaminen. Äsken sain viimeiset lihat pakastimeen.

Onhan noissa kesäpossuissa kaikenkaikkiaan aika paljon hommaa. Vielä täytyy tarhakin saada syksyn kuluessa kuntoon, kun Hinku ja Vinku ovat möyrineet sen täyteen kraatereita. Eikä omien possujen kasvatus taloudellisestikaan ole valtavan kannattavaa. (Varsinkaan, jos joutuu kinkkua varten ostamaan uuden uunin, heh.) Mutta toisaalta, tiedän ainakin mitä syön. Ja onhan possuista paljon iloa meille kesäaikaan. Meillä ollaan kesäpossujen myötä omavaraisia lihan suhteen. Myöskään maitoa tai munia ei kaupasta tarvitse ostaa, kun niitä on omasta takaa. Voisin luulla, että se saattaa jopa jonkun mielestä olla vähän kadehdittavaakin. Näistä syistä olen edelleen sitä mieltä, että omien possujen kasvatus (ja kanojen ja vuohien pito) kannttaa.

maanantai 9. syyskuuta 2013

Kauneudenhoitoa

Meillä ei ole ennen ollut koiraa, jonka turkkia pitäisi trimmata. Eikä meillä sen enempää ole kokemusta trimmauksesta. Mutta yhtä kaikki, jotain on tehtävä, sillä talouteen on muuttanut cockerspanieli Rauli, jonka turkki kaipasi hoitoa.

Onneksi suvussa on innokas parturi-kampaaja, joka halusi kokeilla Raulin turkin siistimistä. Tavoitteena ei ollut trimmata Raulia sen näköiseksi kuin näyttelyyn vietävät cockerit. Tavoite oli se, että turkki on mahdollisimman lyhyt. Se ehkäisee takkuja, sen kanssa pärjää maaseudulla ja kurakeleissä. Ja onhan se kiva näin kesälläkin.

Rauli nautti suunnattomasti karvojen ajelusta. Se pisti silmät kiinni ja pötkähti nukkumaan operaation ajaksi. Tämän jälkeen se kirmasi pihalla kuin laitumelle keväällä päästetty vasikka. Ehkä se tunsi olonsa keveäksi. Eikä syyttä, sillä Raulin pois ajellut karvat painoivat yhteensä 400g.




Tässä ollaan uudessa, siistissä kesäasussa.
Kuvien ottamisen jälkeen Rauli pääsi vielä suihkuunkin.




Jojo (jonka äiti oli cockerspanieli) ja Rauli
muistuttavat uudessa turkkilookissaan aika paljon toisiaan.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Kesä possujen osalta ohi

Kesäpossut Hinku ja Vinku päättivät kesäkauden eilen. Meille puolestaan on tulossa pakastimen täydeltä lihaa. Ajattelin, että kesäpossut olivat tänä vuonna hieman pienempiä kuin viime vuonna. Mutta olin väärässä. Oikeasti possut olivat vähän isompia. Hinku oli kaksikosta hieman isompi, Vinku pienempi. Possujen ruhopainot (eli ilman päätä, sorkkia, sisälmyksiä ja saparoa) olivat tänä vuonna 82 kg ja 95 kg. Siitä riittää talveksi popsittavaa.


Heinäkuussa possujen meno oli varsin mutaisaa. :)

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Siat senkun lisääntyy

Luulin, että meidän kesäpossut Hinku ja Vinku ovat molemmat tyttöjä. Mutta ilmeisesti näin ei ole, sillä tänään huomasin, että possut ovat saaneet perheenlisäystä. Aitaukseen oli ilmestynyt kolmaskin possu. Se oli paljon toisia pienempi, eikä ihan vanhempiensa näköinen. Mutta ilmiselvä sika se oli, sen verran kovaa tahtia se hotki sikojen ruokia.

Kas tässä kesäpossut Jojo ja Hinku.
 
Tämä meidän innokas wannabe kesäpossumme oli siis himoinnut sikojen ruokaa niin kovasti, että oli tehnyt aitaukseen reiän ja tunkeutunut toisten eväille. No, hotkimisesta ja epäterveellisestä ruokavaliosta ei sitten tietenkään seuraa muuta kuin ongelmia. Hetken kuluttua eräät meistä siivosivat tämän kesäpossu Jojon oksennusta...

lauantai 31. elokuuta 2013

Täs on Rauli, moi!

Rauli Badding Somerjoki (30.8.1947 - 14.1.1987) oli suomalainen laulaja ja lauluntekijä. Hänen kappaleitaan ovat mm. Bensaa suonissa ja Paratiisi. Täs on Rauli, moi! on vuonna 1999 julkaistu kokoelmalevy.

Eilen laulajan syntymästä tuli kuluneeksi 66 vuotta. Samaisena päivänä meille muutti laulajan kaima, ei-vielä-niin-kuuluisa Rauli.

Rauli on kahden vuoden ikäinen cockerspanieli, joka todellakin on saanut nimensä em. laulajan mukaan. Meillä asuva Rauli on leikattu ja nimestäkin voinee päätellä, että kyseessä on uros. Rauli on oikein kiltti ja ihmisrakas. Se tottelee hyvin, paremmin kuin meillä jo ennestään majailevat Jojo ja Elvis. Se on kaikinpuolin valloittava tyyppi.

Rauli tulee hyvin juttuun Elviksen kanssa. Varmaankin muusikkopiirit yhdistävät. Tai sitten se kakaramainen leikkisyys. Välillä yritetään vähän ottaa mittaa siitä, että kumpi tässä oikein on pomo. Jojon kanssa välit ovat viileän asialliset ja hyvä niin.

Rauli Badding Somerjoki oli kotoisin pienestä Someron kunnasta. Laulaja oli maaseudun poikia siis. Ehkä kaimakaksikolla on jotain muutakin yhteistä kuin nimi. Tämä karvaisempi Rauli ei nimittäin ole oikein sopeutunut kaupunkilaiskoiran elämään. Siksi se tuli meille. Rauli on meillä nyt asumiskokeilussa puolen vuoden ajan. Seuraavat puoli vuotta näyttävät, että onko tämä kaveri paremmin maaseudun elämään sopeutuvaa tyyppiä. Jos oikein hyvin käy ja jätkä pärjää joukon jatkona, se jäänee asumaan tänne meille pysyvästi.

Pitäkäähän jälleen peukkuja, tällä kertaa Raulille.


Täs on Rauli, moi!
Tältä sitä näytettiin aamulla, kun oli ryntäilty pihalla aamukasteessa.

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Tikit pois

Jojon tikit poistettiin eilen. Eläinlääkäri nyppi tikit pois kun eläinten hoitaja ja meikäläinen makasi riuhtovan ja sätkyttelevän koiran päällä. Jojo ei tykännyt yhtään siitä, että se pistettiin selälleen ja mahaa alettiin nyppiä. Eläinlääkäri kehotti minua juttelemaan Jojolle rauhoittavasti. Totesin, ettei paljon auta, sillä Jojon kuulo on heikko ja päässä oleva pönttö tekee sen, että neito kuulee vieläkin huonommin. Lopulta vastarannan kiiski kuitenkin antoi periksi ja makasi kiltisti tutkimuspöydällä. Lopuksi mahaan ripoteltiin vielä Basibact-puuteria. Sitten saatiin lähteä kotiin.

Tänään Jojo pääsee eroon päässä olevasta pöntöstä ja pääsee ulkoilemaan pihalla vapaana. Hihnatuomio on päättynyt. Parin kuukauden päästä pitäisi viimeinen nisäkasvain käydä leikkauttamassa. Mutta sitä ennen haava saa kunnolla parantua.

Jojon "tuomio" oli muutenkin varsin hyvä. Patologi tutki nisäkasvaimet ja lausunnossa lukee seuraavaa:

"3 tuumoria: Fibroadenooma. Tutkituissa näytteissä todettiin hyvin rajoittunut hyvälaatuinen rauhaskasvain, johon liittyy epiteliaalisen komponentin lisäksi myös sidekudosprolifetaatiota. Muutokset vaikuttavat kokonaan poistetulta. Kyseessä on nk. fibroadenooma.

1 tuumori: Diktaalinen adenooma. Tutkitussa näytteessä todettiin hyvin rajoittunut hyvälaatuinen apokriinirauhasen tiehytepiteelistä alkunsa saanut kasvain. Kasvaimessa on ainoastaan epiteliaalinen komponentti, joka on järjestäytynyt tiehytrakenteita muodostavasti. Tiehyitä vuoraa kaksikerroksinen epiteeli, joka paikoin muodostaa papilleja, jotka työntyvät laajentuneiden tiehyeiden sisään. Strooman määrä on vähäinen. Kasvainkudos ei ulotu tukitun näytteen reunoille.

Tämän tyyppiset kasvaimet eivät yleensä uusiudu paikallisesti täydellisen kirurgisen poiston jälkeen. Kasvaimien esiintyminen multippeleina voi lisätä uusien kasvaimien kehittymisen riskiä."

Tarvitsisin tämän kaiken kunnolliseen ymmärtämiseen latinan sijaan selkokieltä. Mutta eläinlääkäri kiteytti vielä keskeisimmän asian: Kaikki kasvaimet olivat hyvälaatuisia.

On se vaan aika terve mamma, se Jojo! :D

lauantai 24. elokuuta 2013

Jäähyväiset

 
Muistoissamme Pikku-Jussi 21.4.2007 - 23.8.2013

Pienenä poikana



Uudessa ulkotarhassa


Kurkistus pusikosta
 
 
Ja sitten Pikku-Jussi pompotteli pois luotamme..

lauantai 17. elokuuta 2013

Pönttöpää

Jojon leikkaus oli keskiviikkona. Se oli hermoja raastavan jännittävää omistajille. Nukutus meni kuitenkin hyvin, samoin leikkaus. Leikkaushaavasta tuli pitkä ja lompakko laihtui melkoisesti. Jojo sai kotiin mukaan antibioottia pariksi viikoksi ja kipulääkettä viideksi päiväksi. Ekasta päivästä varoitettiin, että koira saattaa pissata alleen tai oksentaa. Nukutusaine kun voi tehdä huonon olon ja koira on varmasti väsynyt ja tokkurainen loppupäivän. Sitä ei ekana päivänä saa jättää valvomatta. Koiraa ei saa päästää kuin hihnassa pissalle, lenkille ei saa ekana päivänä mennä. Seuraavat kaksi viikkoa pitää muutenkin ulkoilla vain hihnassa.

No, ehkä koirat tavallisesti ovat väsyneitä leikkauksen jälkeen. Meillä niin ei käynyt. Jojon maha oli luonnollisesti varmasti arka. Siksi se ei suostunut menemään makaamaan ollenkaan. Leikkaus teki siitä levottoman. Se mennä tepsutti huoneesta toiseen.

Ajattelin, että sen liikkumista täytyy rajoittaa. Vein vilttejä ja muita pehmoisia tekstiilejä pannuhuoneen lattialle. Sinne linnoittauduin Jojon kanssa muutamaksi tunniksi. Luin keskeneräisen kirjan loppuun ja samana päivänä ilmestyneen Aku Ankankin kahlasin alusta loppuun. Samalla rapsuttelin Jojoa. Se ei kuitenkaan mennyt makaamaan, saati nukkunut.

Iltaa kohden levottomuus väheni. Ruokahalu ei mammalta ollut kadonnut mihinkään, vaan se hotki sapuskansa vähintäänkin yhtä kovalla innolla kuin aikaisemmin. Ei mikään ihme, että nälkä oli, sillä ennen leikkausta pitää olla 12h syömättä. Yön Jojo nukkui jo hyvin. Se kuorsasi kyljellään vanupeiton ja viltin päällä.

Jojo sai päähänsä pöntön, jottei se nuolisi leikkaushaavaa. Antibiootitkaan eivät auta, haava ei parane, jos koira saa nuolla leikkaushaavaa. Toiset koirat häpeävät päässä olevaa pönttöä ja möllöttävät vain nurkassa. Jojo ei onneksi tee niin. Se koheltaa pöntön kanssa samalla lailla kuin ennenkin. Se tökkii sillä pohkeita, kun se seuraa perässä ja kolistelee sitä huonekaluja vasten. Se saa pöntön kanssa juotua hyvin vettäkin. Syömisen ja ulkoilun ajaksi pönttö otetaan pois. Se antaa kiltisti laittaa pöntön takaisin päähänsä.

Nyt on kulunut pari päivää leikkauksesta. Jojo on ekan päivän jälkeen ollut täysin oma itsensä. On hämmästyttävää, ettei sen käytöksestä huomaa lainkaan, että se olisi toipilas. Sama kohellus jatkuu kuin ennenkin. Jojoa joutuu jopa vähän rajoittamaan. Se kun alkaa aina hyppimään nähdessään talutushihnan. Siksi hihna täytyy ottaa esiin vaivihkaa, laittaa kaulaan ja lähteä heti ulos. Pomppiminen kun ei pari päivää sitten leikatulle typykälle taida olla hyväksi.

Parin viikon päästä tikit poistetaan ja ensi viikolla pitäisi tulla patologin lausunto siitä olivatko kasvaimet millaisia. Jojolle jäi vielä yksi nisäkasvain, sillä leikkaus oli nyt jo iso. Yksi nisä pitäisi siis vielä poistaa jonkin ajan kuluttua. Tikit poistetaan parin viikon päästä.

Jojo muuten saa lääkkeiden vuoksi ruokaa useammin kuin aikaisemmin. Sitä se itse varmasti arvostaa eniten.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Leikkausta odotellessa

Jojolla on siis nisäkasvaimia. Se oli viime viikolla eläinlääkärissä arvioitavana, että mitä nyt tehdään. Neitokainen kohelsi lääkärissä tuttuun tyyliinsä, eikä meinannut pysyä paikallaan kun sydänääniä kuunneltiin ja nisäkasvaimia kokeiltiin.

Jojosta otettiin myös verikoe ja röntenkuvat. Röntgenillä oli tarkoitus selvittää ovatko kasvaimet syöpää, joka on lähettänyt etäpesäkkeitä muualle elimistöön. Diagnoosi oli seuraavanlainen: "JOJO / Utarekasvaimia. Rintaontelon rtg-kuvissa ei merkkejä etäpesäkkeistä." Eli sen osalta puhtaat paperit.

Samoin verikokeet, laaja verenkuva, toi esille, että Jojo on varsin hyvässä kunnossa. Kaikki (varmaan kaksikymmentä eri) arvot olivat normaaleja, viitealueen sisällä, yhtä lukuunottamatta. Yksi maksa-arvo oli koholla, mutta sekin johtuu siitä, että Jojo syö kortisonia. Eläinlääkärin mukaan sekin on ihan oppikirjojen mukaista, eikä aiheuta syytä huoleen.

Sekä eläinlääkäri että eläinten hoitaja kehuivat Jojoa erittäin hyväkuntoiseksi ja eläväiseksi koiraksi, vaikka vanha onkin. Koska kaikki näyttää hyvältä ja on todennäköistä, että Jojo voi jatkaa vielä jonkin aikaa hyvää, tervettä elämää, nisäkasvaimia leikataan ensi viikolla.

Pitäkää peukkuja.

maanantai 5. elokuuta 2013

Sarjamurhaaja liikkeellä!

Periaatteessa voisi mennä nukkumaan, kello on jo paljon. Käytännössä ei voi, sillä sarjamurhaaja uhreineen riehuu makuuhuoneessa. Siihen väliin ei kannata mennä puuttumaan, siitä ei seuraa kuin rumaa jälkeä.

Tulin vähän aikaa sitten kotiin, kuulin ääniä ja tiesin heti mistä on kysymys. Kissat olivat taas tuoneet hiiren sisälle. Se kiljui ja oli kohtaamassa loppuaan. Keittiössä tilanne varmistui. Dobby jahtasi siimahäntää, joka meni kiljuen karkuun. Makuuhuoneessa näkyi verta, joten tämä kaveri ei ollut päivän ensimmäinen uhri.

Dobby on jo tänä kesänä saanut tarhasta kiinni pikkulinnun ja muutamia hiiriä. Pikkulintu oli ilmeisesti lentänyt päin keittiön ikkunaa ja sitten pudonnut tarhaan, sillä yhtään lintua ei aiemmin ole kissojen saaliina ollut. Vaihteluahan tuo tuore täysliha on kissojen ruokavalioon ja kissat saavat toteuttaa saalistusviettiään, niin julmaa leikkiä kun se onkin.

Nyt pitää vain odottaa, että tämän illan kissa ja hiiri -leikki on ohi.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Nisäkasvaimet

Eläinlääkäri kävi rokottamassa possut perjantaina ja samalla myös vanha rouva Jojo sai rokotteen. Kaikki sujui hyvin ja piikit tuli tuikattua oikeisiin paikkoihin. Possujen kanssa edettiin nopeasti, mutta Jojo sai vähän tarkemman tutkimuksen.

Jojohan on cocerspanieli-seropi, (eli SEkaROtuinen PIski, ) ja sillä on ikää 12 ja puoli vuotta. Se tuli minulle vajaan neljän kuukauden ikäisenä eläinsuojeluyhdistykseltä. Sen äiti siis on coceri ja isä kaikkea mahdollista muuta.

Jojo on hyväkuntoinen, eikä iästään huolimatta raihnainen. Sillä on muutamia vuosia ollut krooninen bronkiitti, eli keuhkoputkentulehdus. Se pysyy kokonaan kurissa pienellä annoksella kortisonia. Kuulo on myös heikentynyt melkoisesti, mutta mitä voisi olettaa, jos ikää on jo saman verran kuin 9kymppisellä ihmisellä.

Iän tuomista asioista huolimatta Jojo kirmaa pihalla omissa projekteissaan ja on luonteeltaan huomattavasti vilkkaampi kuin corgikaverinsa Elvis, 5vee. Jojo esimerkiksi huomasi muutama päivä sitten, että yksi pihan porteista oli jäänyt auki ja häippäsi omille teilleen. Sitten rouva haettiin autolla takaisin, kun se tuki innokkaana naapurin pihaa muutaman sadan metrin päässä.

Jojon takia olen tänä vuonna joutunut vahvistamaan kesäpossujen verkkoaitausta. Neitonen kun oli päättäväisesti repinyt verkkoa auki, jotta pääsisi käsiksi possujen herkkuruokiin. Se itse asiassa oli jo puolittain tunkeutunut possuaitaukseen, kun yhytin sen pahoista teoista.

Mutta takaisin eläinlääkäriin ja tutkimuksiin. Eläinlääkäri tutki Jojoa ja totesi, että rouva on varsin hyvin voivan oloinen, ei kipeä tai raihnainen. Mutta kaksi pientä nisäkasvainta sillä on.

Nisäkasvain on kasvain maitorauhasessa ja sitä esiintyy iäkkäillä, leikkaamattomilla narttukoirilla. Noin puolet kasvaimista on hyvälaatuisia ja puolet pahalaatuisia. Koira voi yleensä hyvin kun nisäkasvaimet ovat pieniä. Pahalaatuiset kasvaimet lähettävät etäpesäkkeitä esim. keuhkoihin, ja tämän jälkeen tilanne on huonompi.

Röntgenkuvauksella selvitetään kasvainten laatu ja etäispesäkkeiden olemassaolo. Tämän jälkeen nisäkasvaimet (ja yleensä pari ylimääräistä, tervettä, nisää) voidaan poistaa leikkauksella. Leikkaus on yksinkertainen. Leikkaus ei kuitenkaan aina ole mahdollinen. Silloin voidaan miettiä solunsalpaajahoitoa.

Eläinlääkäri siis totesi Jojolla nisäkasvaimet ja kertoi osan edellä olevasta informaatiosta. Hän totesi, että nyt sitten kannattaa miettiä, että halutaanko Jojoa leikata. Jos halutaan, se kannattaa tehdä nyt, kun kasvaimet ovat vielä pieniä. Isoja kasvaimia ei kannata enää leikata. Eläinlääkärin mukaan leikkausta puoltaa se, että Jojon sydän on hyvässä kunnossa.

Nyt sitten mietitään, että mitä tässä tehtäisiin. Ikäähän rouvalla jo on, joten sen puolesta ei suuriin toimenpiteisiin viitsi ryhtyä. Ennemmin antaa Jojon elää hyväkuntoisena sen aikaa kun asiat ovat hyvin. Toisaalta se on vielä suhteellisen terve ja hyväkuntoinen ja jos pienellä toimenpiteellä saadaan sellainen elämä jatkumaan, niin miksi ei? Ajatuksena onkin, että otetaan röntgenkuvat nyt alkuun. Jos etäpesäkkeitä ei ole, niin leikkausta voisi harkita.

Joka tapauksessa kuitenkin on selvää, valitettavasti, ettei kukaan meistä elä ikuisesti. Sen asian tiedostaminen kuuluu lemmikin omistajan ikäviin velvollisuuksiin.

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Kuka on kovin jätkä?

Meillä on siis tällä hetkellä kolme kukkoa; Suomalaista maatiaiskanaa edustava Vohveli, plymouth rock Rokkikukko ja jättikochin Herttakunkku. Jokaisella herralla on oma tarha ja oma kanaparvi. Tämä siksi, etteivät ukot ottaisi keskenään mittaa toisistaan.

Mainitsin joskus, että tarhojen väliin rakennettiin lauta-aita, sillä verkon läpi kukot voivat hölmöyksissään tapella. En kuitenkaan tainnut itsekään uskoa kuinka pönttöjä nämä machoilijat ovat.

Päästin eräänä päivänä Herttakunkun rouvineen vapaaksi pihamaalle. Ulkoilu oli hyvin lyhyt, sillä eiköhän Herttakunkku kiitänyt ensimmäisenä Vohvelin tarhan verkon taakse ja kaksikko alkanut taistella verkon läpi. Iskin kumisaappaan väliin ja hätyyttelin Herttakunkun takaisin omaan tarhaansa. Myös kanarouvat joutuivat luonnollisesti takaisin tarhaan.

Ajattelin, että ehkä sitten Rokkikukon porukka olisi fiksumpaa ja avasin niiden tarhan oven. Rokkikukko kun on ennenkin vältellyt konflikteja, niin en uskonut mitään tapahtuvan, enkä sitten seurannut tarkemmin kanojen touhua.

Vaan olipa Rokkikukkokin löytänyt uhittelevan puolensa ja ottanut yhteen Vohvelin kanssa verkon läpi. Tällä kertaa vaan en ollut vieressä erottamassa kaveruksia. Lopulta kun kanoja mentiin seuraavan kerran katsomaan, oli näky melkoinen. Kaksi kukkoa oli pää veressä yhteenoton seurauksena. Mutta sen lisäksi vanha ukko Vohveli roikkui pää alaspäin omassa tarhassaan. Se kun oli uhittelun tuoksinnassa lennähtänyt päin verkkoa ja jäänyt roikkumaan jalkansa pitkästä kannuksesta verkkoon.

No, haavat paranevat nyt pikkuhiljaa, eikä kannuksesta roikkumisestakaan koitunut Vohvelille harmia. Meillä taisi tämän kesän vapaan kanan elämä jäädä yhden kerran kokeiluksi. Josko sitten ensi kesänä ulkoillaan enemmän vapaana, kun Vohvelikin on muuttanut toiseen kotiin.

keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Jalkapallon Mestarien liiga 2013

Meillä pelataan jalkapalloa. Kun maailmalla pelataan Mestarien liigaa ja tulevana viikonloppuna on jälleen Ukkohallassa suopotkupallon mm-kisat, niin meillä pelataan ihan omaa lajia: sikojen jalkapalloa.

Hinku ja Vinku ovat kovin leikkisiä kavereita. Ne rypevät mieluusti mudassa, kisaavat keskenään ja tönivät aitaukseen tulevaa ihmistä kärsillään. Ne saavat spurttihepuleita ja kirmaavat villisti ympäri tarhaa. Ärsyttävin asia leikeissä on ollut se, että siat kaatavat aina niille juuri hetki sitten täytetyn vesivadin. Vatia joutuu täyttämään tiuhaan tahtiin, sillä sialla pitää aina olla vettä tarjolla. Nimittäin ilman vettä sika saa ruokasuolamyrkytyksen ja pahimmassa tapauksessa kuolee. Sika on herkkä suolalle.

Keksin sitten kokeilla, että mahtaisivatkohan siat jättää vesikipon rauhaan jos niillä olisi jalkapallo, jolla leikkiä. Meillä on minisioilla ollut tarhassa jalkapallo, mutteivät ne ole pallosta piitanneet. Hain minisikojen pallon, jossa ei juuri ollut enää ilmaa sisällä ja viskasin sen tarhaan. Se oli heti suurmenestys!

Hinku ja Vinku kiinnostuivat pallosta. Ne pureskelivat palloa, heittelivät sitä ja nahistelivat siitä, että kumpi saa pitää pallon.

Kauppareissulta kaksikko sai toisenkin jalkapallon. Se pumpattiin täyteen ilmaa ja myös se saavutti valtaisan suosion. Sen verran pallo on saanut hampaista, että voi olla, ettei se säily pyöreänä kovin kauaa, mutta mitäs pienistä. Tärkeintä on, että on hauskaa. :)

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Mökkeilyä

Jojo ja Elvis pääsivät viettämään leppoisaa mökkiviikonloppua järven rannalle. Luvassa oli ulkoiulua uusissa maisemissa, laiskottelua ja vähän grilliherkkujakin. Kaksikko viihtyi reissussa hyvin. Jojoa tosin kiinnostivat uudet hajut ja metsäkoiran vietti jostain sukutaustasta puski pintaan sen verran, että vanha rouva sai ulkoilla narun päässä. Elvis sen sijaan tepasteli pääosin vapaana. Se seurasi ihmisiä ja asettui lekottelemaan johonkin lämpimään paikkaan isäntäväen läheisyyteen.

Viikonlopun aikana muut eläimet olivat reippaiden eläintenhoitajien huomassa. Hyvin oli viikonloppu pärjätty, tietenkin. Yhden kanan alle oli maanantaiaamuun mennessä kertynyt peräti 11 kananmunaa. Se tervehti viikonloppuna hoitajia nokkansa kanssa, joten munat olivat jääneet keräämättä.

Tässä hauvelit mökkitunnelmissa:


Elvis
 
 
 

Jojo

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Meillä on opittu rypemään

Kertoilin tuossa taannoin, että yritin epätoivoisesti opettaa meidän kesäpossuille, Hinkulle ja Vinkulle, rypemisen jaloa taitoa. Mutavedessä pluttaaminen kun ehkäisisi niin ötököiden hyökkäyksiä kuin auringon poltettakin. Tein kaksikolle mutakuopankin, mutta eihän se kelvannut. Possut kieriskelivät vain aitaukseen kärrätyssä hiekassa, eikä siitä ollut mitään hyötyä em. asioihin.

Mutta kyllä viisaat eläimet vähitellen oppivat nämäkin asiat. Tosin se rakentamani mutakuoppa on edelleen koskematta. Possut ovat sen sijaan tehneet ihan oman mutakuopan. Se on kaivettu juomakipon ympärille ja juomavesi kaadettu monta kertaa kuoppaan, jotta on saatu aikaan lammikko.

Siirsin sitten juomakipon toiseen paikkaan ja kaadan aina päivittäin vettä uuteen mutakuoppaan. Possut, erityisesti Hinku, kierivät kuopassa mielellään ja ovatkin aika mustia sikoja.

Hinku ja Vinku ovat aika hauskoja sikoja. Minä erotan ne toisistaan ulkonäön perusteella, mutta myös siitä, että Vinku on rohkeampi. Yhtä asiaa en kuitenkaan ollut huomannut ennenkuin se kerrottiin minulle. Minulle kerrottiin, että possut erottaa toisistaan myös siitä, että Hinku tykkää juoda vettä suoraan puutarhaletkun vesisuihkusta. Ja totta tosiaan, Hinku on todella suloinen, kun se tekee niin.

Se kuoppa, jonka itse suunnittelin, olisi sijainniltaan ollut mukavampi. Tämä kesäpossujen tee-se-itse kuoppa kun sijaitsee ihmisten kulkureitillä. Lisäksi, mikäli se syvenee, joudutaan aitausta vahvistamaan, etteivät possut kaivaudu aitauksesta ulos. Pääasia kuitenkin, että rypemään on opittu. :)

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Paluumuuttajia

Aika tarkkaan vuosi sitten meidän komea maatiaiskukkomme Vohveli muutti uuteen kotiin. Vohveli on suomalaisen maatiaiskanan Alhon kannan ja Horniolaisen kannan risteytys ja se oli juuri muuttohetkellä täyttämäisillään kuusi vuotta. (s. 17.6.2006.)

Suurimman osan vuotta Vohvelin seurana on asunut kolme orpington-rouvaa ja kaksi hy-line valkoista kanaa. Neljä näistä kanoista oli lyhyen aikaa meillä viime kesänä asumassa. Ne odottivat, että uusi koti toisaalla valmistuu. Sitten Vohveli ja rouvat muuttivat uuteen kotiin.

Mutta tilanteet muuttuvat, ja eilen Vohveli muutti meille takaisin viiden kanan kanssa. Meillä on jo kaksi kukkoa, joten meillä ei oikeasti olisi Vohvelille paikkaa. Toinen vaihtoehto olisi kuitenkin ollut se, että vain kanat muuttavat ja Vohveli menettää päänsä. Eikä se kuulostanut kivalta.

Vohvelin kolme orppirouvaa muuttivat Herttakunkun parveen, jossa on muitakin orpingtoneja. Kukko tarvitsee kanoja ollakseen onnellinen, joten Vohvelin seuraksi jäi kaksi valkoista hy-linea. Kolmikolle rakennettiin varta vasten tarha, jossa ne saavat viettää kesäänsä. Tarha on siirrettävä, eli siivekkäät kuopsuttelevat maan siistiksi ja sitten tarha siirretään ja työ alkaa alusta. Samalla kolmikko hoitaa pihaa.

Mikään maailman kestävin ratkaisu tämä ei ole. Tarha ei ole talviasuttava, eikä meillä ole Vohvelille kotia enää talveksi. Toivotaan kuitenkin, että joskus syys-lokakuun tienoilla joku haluaa komean maatiaiskukon ja sen kaksi valkoista rouvaa. Silloin Vohveli saa vieläkin pitää päänsä. Se itse varmasti arvostaisi sitä.

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Kuvia kesän projekteista

Tässäpä vähän todistusaineistoa kevään ja kesän projekteista:


Elvis esittelee yhtä uusista porteista.


 
Isojen kanojen uusi tarha. Taustalla tummanpuhuva kukko Herttakunkku, vieressä Bertta-kana, molemmat jättikochineja. Bertan edessä pilkullinen Lyyli ja harmaa Martta, orpingtoneja. Keltainen Muffinssi on rodultaan brahma. 
 
 
 


Väliseinän toisella puolella pienempien kanojen johtaja plymouth rock kukko, eli Rokkikukko.




Paksuksi kasvanut Pikku-Jussi aitauksessaan. Taustalla näkyy Pikku-Jussin talo. Ja vuohila.

sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Projekteja. Ja lisää projekteja.

Kesä on Tuomirannassa aina kiireistä aikaa. Talven aikana yksi jos toinenkin asia menee enemmän tai vähemmän korjausta vaativaan kuntoon. Kesällä sitten pitää saada kaikki taas järjestykseen. Niin tänäkin vuonna.

Meidän belgianjättikani Pikku-Jussi vietti talvipäiviä täysihoitolassa. Kotiinpaluuta varten Pikku-Jussille rakennettiin kokonaan uusi mökki ja aitaus. Mökki on iso ja siihen tehtiin irrotettava katto. Se suojaa sateelta ja tuulelta, mutta katon irrottamalla voi lisätä vaikka kuiviketta tai kuivamuonaa. Aitaus on iso ja tukeva, se kestää varmasti ainakin Pikku-Jussin eliniän, ehkä kauemminkin. Pikku-Jussilla on ikää jo kuusi vuotta ja se on aika paljon belgianjätille.

Meidän piha on ollut jo monta vuotta aidattu. Aita vaan kärsii aina talvella, erityisesti, jos lunta on paljon. Viime talven jäljiltä aita olikin jälleen melkoisen restauroinnin tarpeessa. Uutta aitaverkkoa tuli kymmeniä metrejä, tolppia uusittiin ja kolme uutta porttiakin asennettiin. Nyt piha on jälleen turvallinen mm. koirille ulkoilla.

Kissojen aitaus laitettiin talven jäljiltä uuteen uskoon. Se rakennettiin oikeastaan kokonaan uusiksi ja maalattiin. Myös kissojen mökki sai uuden maalipinnan. Kulkuluukku ulos uusittiin ja rakennettiin kissoille uudet luiskat ulos. Tarhaan tehtiin myös ovi. Vanhassa versiossa ovea ei ollut.

Viime vuoden kesäpossut pistivät oman aitauksensa melkoiseen kuntoon. Ison osan siitä teki jatkuva vesisade, joka teki savimaasta ihan kuravelliä. Aitaus piti saada kuivaksi ennen tämänvuotisten possujen saapumista. Niinpä aitaukseen kärrättiin useita kymmeniä kottikärryllisiä hiekkaa. Lisäksi aitausta piti vähän korjailla aidan ja tolppien osalta.

Kesäpossut saivat myös uuden ruokakipon. Viime vuonna ruoka tarjoiltiin muovivadeista. Se on kätevää, sillä vadit saa helposti pestyä ja näin ruokaa ei tarvitse tarjota possuille likaisiin astioihin. Esim. puisen astian puhdistaminen oikeasti puhtaaksi olisi huomattavasti hankalampaa. Muovivadeissa on vain se huono puoli, että suloiset pikku possut leikkivät vadeilla ja hajottavat niitä kesän kuluessa useita kymmeniä. Niinpä tänä vuonna possuille kehiteltiin kippo, jonka kehikko on puuta, mutta jossa sisällä on muoviset vadit. Vadit kiinnitetään kippoon niin, etteivät possut itse pääse niitä tuhoamaan. Ihminen saa kuitenkin vadit irrotettua ja pestyä. Ja systeemi näyttää toimivalta. Possut ovat olleet meillä kesäkuun alusta asti, eivätkä ole vielä hajottaneet yhtään ruokavatia.

Kanalahan jaettiin kahtia jo viime talvena, kun meidän kaksi kukkoa alkoivat tappelemaan. Nyt kesällä piti myös kanojen ulkotarha jakaa kahtia, jotta molemmat parvet pääsevät ulkoilemaan.
Tarhan alaosaan tehtiin lautaseinä ja yläosa on verkkoa. Alaosa tehtiin laudasta siksi, etteivät kukot näkisi toisiaan. Ne kun voivat olla niin tyhmiä, että yrittäisivät tapella verkon läpi. Nyt näköyhteyttä ei ole, eikä kukkoja siis stressaa toisen kukon näkeminen.

Aitauksen lisäksi kanalan seinään piti tehdä reikä. Siihen rakennettiin puinen tunneli, jota pitkin kukko kanoineen pääsee marssimaan ulkoilmaan. Toisilla kanoilla tällainen putki oli jo, mutta toisille kanoille piti putkesta tehdä vähän isompi, ne kun ovat kookkaampia kanoja.

Heinätöitä tehtiin juhannuspäivänä. Nyt meillä on seipäillä heinää, joka toivottavasti kuivuu paremmin kuin viime vuonna. Silloin satoi liikaa ja heinät kelpasivat vain kesäpossujen kuivikkeeksi.

Viimeiset projektit on saatu valmiiksi tänään. Vielä pitäisi kanatarhaan rakentaa toinen ovi ihmisiä varten. Tarhaan kun on ollut vain yksi ovi aiemmin. Myös vuohien aitatolpat vaatisivat uusimista. Lisäksi tässä on ollut ja jatkuu talon remonttiprojekti ja myllätyn pihan kunnostus.

Kesä saisi olla pidempi.

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Karkulaisia

Jotta tästä ei tulisi pelkästään sioista kertova blogi, niin puhutaan välillä jostain muustakin, vaikka koirista.

Meillä on siis kaksi koiraa; sekarotuinen vanharouva Jojo, 12,5 vuotta, ja welsh corgi pembroke uros, Elvis, 5 vuotta. Koirat ovat tottuneet ulkoilemaan vapaana pihalla, sillä tontti on aidattu. Aina kuitenkaan eivät tontin rajat riitä, vaan maailmaa on kiva lähteä katsomaan laajemminkin. Eli molemmat karvakamut ovat muutamia kertoja karanneet.

Muutama vuosi sitten Elvis meni hukkaan. Sitä ei löytynyt mistään. Sitä huudeltiin ja huhuiltiin, mutta se ei tullut takaisin. Ei auttanut kuin lähteä etsimään. Etsintä ei tuottanut tulosta ja alkoi olla jo iso huoli siitä, että mihin koira on joutunut. Sitten soi puhelin.

Joku kyläläinen oli ajanut tietä pitkin ja siinä oli tullut vastaan iloinen koira ihan yksin. Hauveli oli otettu kyytiin ja jatkettu yksissä tuumin matkaa. Kotona perheen kesken oli pohdittu, että kenenköhän tuollainen koira on. Oli myös pohdittu, että kaukaa se ei ole voinut juosta, sillä kun on niin lyhyet jalatkin. (Se kommentti huvitti minua.) Ja sitten soitettiin meille. Hain Elviksen kotiin. Se oli pistetty pihasaunaan, perheessä kun oli toinenkin koira. Sieltä se iloinen karkuri tuli innoissaan vastaan, että onpa ollut hauskaa.

Tänä keväänä luultiin taas, että Elvis on mennyt hukkaan. Se oli kadonnut, tai niin luultiin. Etsintäpartio lähti jälleen liikkeelle. Koiraa etsittiin kaikkialta muualta, paitsi kotoa. Jossain vaiheessa kun tultiin takaisin, niin kuistilla makaa täydessä unessa koiranpötkylä. Se nostaa päätään auton ajaessa pihaan, että mitäs täällä metelöidään? Herra rockin kuningas olikin koko ajan ollut vuohilan alla. Ei vain huvittanut tulla kun huudettiin.

Jojo karkasi joskus vuosia sitten, ennen Elvistä, naapuriin. Siellä se haukkui oven takana, että päästäkää sisään, minä tulen kylään. Ovi ei auennut ja Jojon piti palata kotiin. Viime talvena Jojo koikkelehti portin raosta rantaan. Asumme siis pienen joen reunalla. Joki on niin pikkuinen, että se jäätyy talvella. Jojolla on vahva metsästysvietti ja se lähti jälkien perässä jäätä pitkin. Minä puolestani menin Jojon perässä ja huusin sitä takaisin. Vanha rouva ajatteli, että lienee paras totella, muttei suinkaan tullut takaisin. Se nousi joen pengertä ylös läheiselle tielle ja lönkytteli toista reittiä kotiportille. Minä palasin takaisin ja avasin karvakorvalle portin.

Nyt onkin ollut jo pitkän aikaa karkuririntamalla rauhallista. Täytyypä koputtaa puuta.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Mutakuoppa ja Asperinrusinat

Tänään iltapäivällä kesäpossut Hinku ja Vinku olivat epänormaalin säikkyjä. Ne juoksivat karkuun, eikä possuista rohkeampi Vinkukaan tullut ottamaan rusinaa kädestä. Tiesin, että jotain on pielessä ja tarkkailin possuja. Pian Vinkun käytöksestä kävikin ilmi, että se taitaa olla saanut liikaa aurinkoa, vaikka aitauksesta iso osa onkin suojattu paisteelta ja paahteelta. Vinku oli väsyneen oloinen, eikä ollenkaan utelias itsensä.

Hain sisältä puolikkaan Asperinin ja piilotin sen rusinoiden väliin. Kun menin aitaukselle, Vinku oli mökissä. Menin sisälle mökkiin ja tarjosin rusinaa. Ei kelvannut. Työnsin Asperinrusinaa pikkuisen sen suusta sisään ja sitten possu pupelsi lääkkeen ja makean herkun. Sen jälkeen se näytti taas piikikkyytensä ja teki uhittelueleen.

Olen yrittänyt, että possut tonkisivat itse itselleen rypemispaikan. Nyt, kun on ollut hellepäiviä ja kiukkuisia hyttysiä, niin muta suojaisi ja viilentäisi. Olen laskenut aitauksen toiseen, mutaiseen osaan, vettä puutarhaletkulla. Mutta ei Hinku sen enempää kuin Vinkukaan ole oikein ymmärtänyt ajatustani ja kun aurinko selvästi on liian kuuma päivisin, ei auttanut muu kuin itse tarttua lapion varteen. Kaivoin possuja varten lapion piston syvyisen lammikon ja laskin sen täyteen vettä. Josko kaverukset huomenna auringon lämmittäessä sitten ymmärtäisivät, että mikä on jutun juju.

Tunnin-parin päästä menin uudelleen possujen luo ja Vinku oli vieläkin vähän puolikuntoinen. Asperin oli kuitenkin alkanut vaikuttaa. Nyt se maisteli jo pikkuisen heinää ja kävi vähän hörppimässä ruokakiposta herkullista kuttuviiliä. Molemmat possut kävivät myös aitauksen toisessa päässä pissalla ja kakalla. Hyvä juttu.

Annoin vielä lisää herkkuja. Nyt arempi Hinkukin uskalsi tulla jo ottamaan rusinoita kädestä ja innostui niistä lopulta niin, että meinasi sormetkin viedä mennessään. Vinku popsi kiltisti vähän lisää Asperinia ja kohta koko rusinapaketti oli tyhjä. Mutta hyvä niin. Vähän ajan kuluttua kaksikko oli yksissä tuumin ruokakipolla syömässä viiliä, rehua ja jauhomössöä.

Huomenna toivon, että Vinku voi jo paremmin, eikä tarvita muita toimenpiteitä. Asperinia annan joka tapauksessa. Rusinat kyllä loppuivat, mutta meillä on possuja varten vanilijajäätelöä kokonainen litra. Eiköhän sen kanssa Asperinkin mene alas..

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Uteliaita possuja

Nyt vihdoinkin on kesytys päässyt käyntiin. Nämä possut ovat jo valmiiksi uteliaita, varsinkin Vinku. Minulla oli kaksikkoa varten rusinoita, joita sitten hyvällä ruokahalulla maisteltiin. Loikoilin aitauksessa ihan hiljaa ja annoin kaksikon tulla tekemään tuttavuutta oma-aloitteisesti. Vinku olikin pian haistelemassa ja maistelemassa uutta tulokasta, Hinku oli varautuneempi. Kyllä sekin uskalsi vähän haukkaamaan saapasta ja nuuhkaisi pikaisesti kättä. Napsin parit kuvat.

Vinku maistelee onko haalarikangas syötävää. Hinku tarkkailee tilannetta.

Vinku kokeilee, voiko ihmisen päällä kiivetä. (Kyllä vielä voi, vaikka mustelmia terävistä sorkista voi tulla. Mutta kun Vinku kasvaa muutamia kymmeniä kiloja, niin enää sitä ei mielellään ota syliin...)

Suloinen Vinku. Taustalla Hinku omissa touhuissaan.

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Hinku ja Vinku

"Hinku oli kotiporsaan poikanen ja omisti vain pienen saparohännän. Vinku oli piikkiporsaan poikanen ja omisti vain pienen kuonopiikin." Näin kertoo Käytöskukka-animaation (Heikki Partanen 1966) jakso nimeltä Ylpeys.

Tänään meille muutti kaksi kesäpossua, jotka saivat animaation innoittamana nimet Hinku ja Vinku. Meidän Vinku ei taida olla piikkiporsaan poikanen, tosin hieman piikikkäitä piirteitä siitä taitaa löytyä.

Haimme possut samasta paikasta kuin viime vuonnakin. Possut marssivat sikalan emännän edellä kujaa pitkin hevoskoppiin. Kiva yllätys oli se, että sikatilalla oli eilen käynyt eläinlääkäri ja meidänkin possut olivat saaneet sikaruusurokotteet. Nyt ne saavat rauhassa keskittyä kotiutumiseen ilman ikävää piikitysoperaatiota. Tosin sikaruusu tarvitsee vahvistusrokotteen neljän viikon kuluttua, mutta silloin possut ovat varmasti jo jonkin verran kesyyntyneet.

Kotona possut pitää ottaa syliin ja kantaa aitaukseensa, koska pellolle ei hevoskopilla pääse. Hinku antautui suosiolla, eikä edes kiljunut kantomatkan aikana. Se pääsi aitaukseen ja jäi odottamaan mökin suojiin kaveriaan.

Vinku sen sijaan ei ollut ihan yhtä innoissaan tulossa syliin. Se tunsi olonsa uhatuksi, kun se jäi yksin hevoskoppiin ja päätti puolustautua. Vinku teki uhittelueleitä ja juoksi karkuun kun sitä yritettiin ottaa syliin. Sen saaminen ulos ottikin aika tovin. Välillä tuumattiin ja suunniteltiin uusia taktiikoita. Possulle tarjottiin leipää, jota se mutusteli halukkaasti. Hevoskopin tilaa pienennettiin levyjen avulla, ja lopulta possu saatiin kuin saatiinkin aitaukseen.

Possut viettivät aitauksessa olevassa mökissä aika pitkän tovin, ennen kuin uskaltautuivat ulos. Ulkona sitten maisteltiin innokkaasti ruohoa ja maahan isoja kuoppia. Näin se uuteen kotiin tutustuminen alkoi.

sunnuntai 5. toukokuuta 2013

Kissojen kesäkausi alkoi

Tänään vihdoinkin saatiin kissojen ulkoaitaus kuntoon talven jäljiltä. Kissoja jännitti aluksi kovasti, eiväthän ne olleet päässeet ulos pitkään aikaan. Dobby kurkisteli ensin ikkunaluukusta, muttei uskaltautunut pidemmälle. Sirius Musta oli tällä kertaa rohkeampi ja meni pihalle asti. Dobby seurasi ihan heti perässä.

Ensijärkytyksestä selvittyään kisumisut ovat kirmanneet pihalla ja tulleet välillä sisälle, jotta voivat jälleen palata ulos. Nyt vain odotellaan, että milloin ensimmäinen hiiri tai myyrä tulee kissojen suussa  sisälle taloon. jipii.


Putkesta pihalle.
 


Dobby kurkistelee kohti mökin kattoa....

...jossa Sirius Musta istuskelee.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Ulkoilua, ihanaa!

Pitkä talvi on osaltaan vaikuttanut siihen, etteivät eläimet ole saaneet ulkoilla niin paljon, kun niiden olisi ehkä tehnyt mieli. Nyt kuitenkin aurinko lämmittää päivällä jo sen verran, että vuohet ovat ulkoilleet useana päivänä. Ne kirmaavat pihalla innoissaan ja ottavat puskuleikkejä. Aitauksen lumikin on sulanut sen verran, ettei se enää pahemmin menoa haittaa.

Myös possut ovat päässeet muutamana päivänä juoksentelemaan hetken aikaa pihassa. Tänään Danielin ja Vickyn meno näytti tällaiselta: