torstai 28. joulukuuta 2017

Hoitotoimenpiteet possun kanssa

Sika on arka ja rutiineja rakastava eläin. Sitä ei juuri kannata pakottaa, sillä siinä tulee todennäköisesti häviämään. Lisäksi sialla on erinomainen muisti ja jos sian kokemus jostain on huono, on seuraava kerta edellistä vaikeampi.

Sika on äärimmäisen älykäs, mutta se ei ole miellyttämishaluinen kuten koira. Sika oppii siis nopeasti, mutta ei välttämättä halua olla ihmiselle mieliksi. Sen täytyy hyötyä asiasta jotenkin, eikä asia saa olla sille pelottava. Ruoka on loistava motivaattori ja asiat täytyy tehdä sellaisessa tahdissa, joka sopii sialle.

Urho-possu esimerkiksi tietää, että joka kerta kun se pissaa ulkona, se saa namin. Se on sisäsiisti ja nameilla varmistetaan, että Urho on sitä jatkossakin. Joka kerta kun tullaan ulkoa, Urhon kärsä pyyhitään ja se saa namin. Kärsä pyyhitään, vaikka se olisi puhdas. Näin rutiini säilyy ja sujuu hyvin silloinkin, kun kärsä on kyntänyt mutaa.

Villapaitojen ja valjaiden pukeminen onnistuu hyvin, sillä sitä on harjoiteltu ja aina saa sen jälkeen namin. Urho tykkää nykyään kylpemisestä, sillä kylpyveteen tipahtelee välillä nameja. Kun Urho kauhoo namia kärsällään vedestä, se pesee samalla itseään. Tietenkin possu pestään muutenkin.

Sorkkien leikkuu ja korvien puhdistus onnistuu parhaiten kun possu nukkua retkottaa säkkituolissa peiton alla. Kun Urho on riittävän rento ja se tietää mitä tapahtuu, se ei vaivaudu heräämään toimenpiteiden ajaksi. Tietenkin sorkkien leikkuussa on oltava äärimmäisen varovainen. Sattua ei saa, tai seuraavan kerran jäävät sorkat leikkaamatta.

Urhon kanssa on harjoiteltu hieman myös kohdetyöskentelyä. Toisin sanoen Urho koskettaa kärsällään palloa, joka on kepin päässä. Sen jälkeen se saa jälleen namin. Tästä on hyötyä, sillä eläintä saa näin ohjailtua esimerkiksi kulkemaan toivottuun suuntaan. Siitä voi myös olla hyötyä pelottavassa tilanteessa, kuten eläinlääkärissä. Pallon koskettaminen on tuttua ja siitä saa namin, vaikka muut asiat ympärillä ovatkin vieraita ja pelottavia.

Tietenkin Urho osaa myös soittaa pianoa ja tietää, että sohvalle ei saa mennä. Se pääsee hyppäämällä pois aitauksestaan, mutta jää sinne  silti tyytyväisenä yöksi ja ihmisten työpäivien ajaksi. Pois se saattaa hypätä, kun huomaa, että ruokaa on tarjolla. Silloinkin possu ohjataan takaisin aitaukseen ja päästetään ovesta sitten, kun se osaa olla nätisti.

Monenlaisia asioita pieni kärsäkäs siis lopulta osaa. Ihmiset oppivat sian kanssa säännöllisyyttä ja kärsivällisyyttä ja pakko on oppia vähän oveluuttakin - muuten ei onnistu.

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Seisova kiima

Vicky-minisika on lähes 11-vuotias tukeva ja hieman arvaamaton vanharouva. Ikääntyminen on viime kuukausina ruvennut näkymään. Rouvan kuulo esimerkiksi on heikentynyt selvästi ja käytös muuttunut rauhallisemmaksi.

Sika on erittäin reviiritietoinen, eikä Vickyn karsinaan ole vierailla mitään asiaa. Kun Vickylle antaa ruokaa, sitä voi rapsuttaa pikaisesti tai taputtaa pyllylle, mutta enempä rouvaa ei ole syytä häiritä. Tämä pikainen hipaisu on kuitenkin tärkeä, sillä sika nauttii kosketuksesta. Asian merkitys on nyt korostunut, kun Danielia ei enää ole.

Emakolla on kolmen viikon välein kiima. Kun Vickyllä on niin sanottu seisova kiima, se on erityisen lempeä ja haluaa rapsuttelua. Tänään Vicky halusi ulos, pysähtyi lumeen vuohilan rappuselle ja jäi siihen pönöttämään kuin maahan juurtunut tatti. Mikään ei tehonnut. Tarjosin sille leipää, mutta possu vain seisoi. Rapsuttelin ja silittelin. Possu nautti siitä, mutta ei liikahtanutkaan. Koska ulkona oli aika kylmä, piti possu saada sisälle.

Vickyn pylly oli ovelle päin ja kärsä avaran maailman suuntaan. Possu piti saada kääntymään, jotta suunta edes olisi oikea. Vickyllä ei ollut aikomustakaan auttaa. Siispä hain harjanvarren jolla ohjasin possun kärsää oikeaan suuntaan. Samalla työnsin kaikin voimin pyllystä. Jos joku olisi nähnyt touhumme, hän olisi varmasti nauranut. Minuakin nauratti.

Lopulta onnistuin kääntämään sian. Työnsin sitä kaikin voimin, jotta sain sen sisälle. Sen karsina on aivan käytävän päässä, jotten lykkäysmatkaa oli melkoisesti. Possu seisoi, eikä liikuttanut jalkojaan lainkaan. Oikeastaan se lähes istui ja nojasi pepullaan kaikin voimin minuun. Nauroin ja juttelin sille, rapsuttelin ja harjasin sitä lattiaharjalla. Kaikesta se tykkäsi. Sitten tuuppasin sitä taas vähän eteenpäin.

Kun possu oli karsinassa, olin aivan hikinen. Jatkoin juttelua ja rapsuttelua ja pienensin sen kärsän eteen leipäpaloja. Vähitellen Vicky heräsi transsistaan ja alkoi mutustella leipää. Rapsuttelin sitä vielä tovin ja jätin sen sitten rauhassa syömään.

lauantai 23. joulukuuta 2017

Extraeläimellinen joulu

Joskus tulee nopeasti eteen tilanteita, joissa pitää toimia. Me pääsemme tänä jouluna hoitamaan omien karvakamujemme lisäksi muutamaa muutakin eläintä.

Meillä on sisällä talossa aika paljon porukkaa normaalisti: kissat Dobby ja Mappe, koirat Rauli ja Elvis, marsut Maltti ja Valtti, sekä minisika Urho. Kaikkien kemiat eivät kohtaa, joten kaikki eivät saa olla kaikkien kanssa tekemisissä.

Meille ei oikein mahdu taloon enempää väkeä, mutta nyt kävi niin, että kaksi perhoskoiraa tarvitsi hoitopaikan jouluksi. Siksi piti vähän järjestellä. Rauli lähti tuttuun paikkaan viettämään joulua ja on kuulemma ollut kiltti ja viihtynyt hyvin.

Meille saapui kaksi hauvaa hoitoon. Lisäksi käymme ruokkimassa paria kissaa ja hoitamassa hevosta ja ponia.

Nämä kaverit viihtyvät nojatuolin selkänojan päällä. Siitä on suora näkyvyys ulos.

perjantai 22. joulukuuta 2017

Komplikaatioita

Kaikki ei sitten mennyt niin kuin eräässä ruotsinkielisessä lifestyle-ohjelmassa. Daniel-possu ei nimittäin koskaan herännyt kunnolla nukutuksesta. Sen sijaan se lakkasi hengittämästä.

Sain eläinlääkärin nopeasti kiinni ja hän kehotti minua testaamaan possun kipurefleksiä - Daniel ei reagoinut. Hän kehotti myös hakemaan taskulampun ja osoittamaan sillä possun silmiä - nekään eivät reagoineet. Peli oli menetetty, mitään ei ollut tehtävissä, Daniel oli kuollut. Eläinlääkäri sanoi, että voisi avata possun, jos halutaan selvittää syytä tarkemmin, mutta eipä siihen ole tarvetta. Se ei tilannetta muuttaisi. Pitää vain hyväksyä tapahtunut.

Daniel tuli meille ihan pienenä possuna. Se oli väritykseltään raidallinen, kuten villisian porsaat. Myöhemmin väri muuttui mustaksi. Daniel asui aluksi sisällä ja nukkui kerällä Dobby-kissan kanssa. Se ei oppinut koskaan sisäsiistiksi, vaan kävi pissalla ja kakalla tv-tason takana. Kun Vicky-possu hyväksyi Danielin kaverikseen, Daniel muutti sen kanssa talliin. Sitten ne nukkuivat kerällä kahdestaan. Kesällä Daniel rötkötti auringossa ja loiskutteli mutakylvyssä.


Daniel oli tosi kiltti possu. Se teki herkkupalan toivossa mitä vain ja oli myös tosi älykäs. Se tuli loistavasti toimeen hieman oikukkaan vanharouva Vickyn kanssa.

Kiitos, Daniel, kun olit ilostuttamassa elämäämme! Olisimme mieluusti pitäneet sinut pidempäänkin. Hyvästi.

torstai 21. joulukuuta 2017

Daniel-possun hammaslääkäri

Meillä on kaksi aikuista minisikaa, 10-vuotias emakko Vicky ja leikkokarju Daniel (5). Ne asuvat tallissa yhteisessä karsinassaa. Sen lisäksi meillä on sisällä keskenkasvuinen Urho-possu (8 kk), joka parhaillaan talloo kipeästi varpaitani yrittäessään löytää hyvää nukkuma-asentoa jalkojeni juuressa.

Jokin aikaa sitten huomasin, että Vickyyn oli ilmestynyt haavoja. Todennäköisin syy oli minisika Danielin torahampaat. Ne voivat kasvaessaan aiheuttaa harmia. Possun ei tarvitse edes olla ilkeä. Hampaat työntyvät suusta ulos ja jo pään kääntäminen voi tehdä vahingon. Siispä tilasin eläinlääkärin.

Tänään eläinlääkäri tuli, tai oikeastaan kaksi ja vielä eläinten hoitajakin kaupan päälle. Minisika kun täytyy rauhoittaa toimenpidettä varten, eikä se ole yksinkertaista tai riskitöntä. Sialla on heikko sydän.

Daniel oli ollut aamun paastolla ja nyt se sai ruuan kärsän eteen. Kun Daniel alkoi syödä, tuikkasi eläinlääkäri rauhoitetta ja hetken päästä toisen annoksen. Ensimmäinen ei tehonnut. Kun possu alkoi hoiperrella, seurasi pari tujausta nukutusainetta. Sitten Daniel lopulta nukahti.

Sian nukuttaminen on siksikin haasteellista, että sillä on tukeva rasvakerros. On vaikea arvioida kerroksen paksuus. Jos lääkkeen tuikkaa rasvaan, se ei siitä oikein mene mihinkään, eikä siis tehoa.

Painon arviointi on myös vaikeaa. Annos annettiin ensin noin 60 kg sikaa ajatellen, mutta lihasikojen painon arviointiin tarkoitettu mitta väitti, että Daniel painaisi 120 kg. (Paksukainen!) Eläinlääkäri kuitenkin epäili, että koska minisika on eri mallinen kuin lihasika, ei pelkkä mahan ympäryksen mittaaminen riitä kertomaan totuutta. (Lihasialla on pidemmät jalat ja paksut kinkut, minisika on töppäjalkainen ja kinkut ovat olemattomat.) Voi Danielin paino silti olla 80 tai 90 kiloa.

Danielin hampaat sahattiin vaierilla ja pyöristettiin hevosen sähköraspilla. Yksi hammas oli vääntynyt suuhun sisälle ja kasvoi sinne. Se on aika tavallista possuilla ja voi ruveta haittaamaan syömistä. Sain pari hammasta muistoksi. Toinen oli melkoinen, monta senttiä pitkä.



Samalla oli hyvä tilaisuus leikata Danielin sorkat, vaikka ne eivät juuri olleet kasvaneet. Lopuksi eläinlääkäri kuunteli sydänäänet, hyvät oli!

Nyt Daniel nukkuu. Sen ympärille on kääritty kaksi peittoa ja kaksi kuumavesipulloa. Patteri lämmittää vieressä. Nukutettu kun kylmettyy helposti. Käyn vähän väliä katsomassa, että kaikki on hyvin.




sunnuntai 10. joulukuuta 2017

Vuohilan joulusiivous

Tänään on ahkeroitu taas hurjasti! Vuohet, possut ja kanat pääsivät kaikki ulkoilemaan samalla, kun niiden koti kuurattiin joulukuntoon.

Pölyt ja hämähäkinseitit saivat kyytiä, kun luuta ja imuri heilui. Kanojen karsinat tyhjennettiin puruista ja possujen pissanurkka turpeesta. Kanat saivat puhtaat purut ja pesiinsä uudet oljet. Possuille lisättiin turvetta ja isot kasat pehmeää, kultaista olkea.

Vuohet saivat myös kestopehkuunsa turve-olkikerroksen. Vuohien karsinasta paljastui jotain inhottavaa: rotankolo. Siispä tarvittiin myös nikkarointia ja ostoslistaan kirjoitettiin "rotanmyrkky".

Lopuksi koko talo koristeltiin joulukoristeilla. Tervetuloa joulu! 😊

lauantai 18. marraskuuta 2017

lauantai 11. marraskuuta 2017

maanantai 30. lokakuuta 2017

Kiltti poika

Meidän Urho on kiltti poika. Se tietää, että sohvalle ei saa mennä. Jos possu joskus erehtyy pomppaamaan sohvalle, se saa heti torut. Ja kun pienen hetken olen kauempana, niin mitä siellä sohvalla onkaan?



keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Marsujen kodin sisustus

Marsuissa on monta hauskaa puolta, mutta yksi niistä on niiden häkin sisustaminen. Siinä pääsee käyttämään luovuuttaan ja kokeilemaan erilaisia ideoita.

Meillä Maltti ja Valtti asuttavat kahta marsuhäkkiä. Toinen tuli marsujen mukana, toisen ostin käytettynä. Poistimme häkeistä sivuovet ja kiinnitin häkit toisiinsa nippusiteillä oviaukot vastakkain. Häkkien välille rakennettiin silta, jota pitkin marsut voivat kulkea häkistä toiseen vapaasti. Näin marsuilla on tuplasti sen verran tilaa kuin kahdelle marsulle vähintään suositellaan ja jos velipojan naamataulu alkaa ärsyttämään, marsu voi marssia siltaa pitkin toisen häkin puolelle murjottamaan. Yleensä Maltti ja Valtti viihtyvät kuitenkin samassa paikassa.

Häkissä on tee-se-itse-mökki, joka on jaettu kahtia. Kumpikin marsu pääsee siis omasta ovestaan omaan yksiöönsä. Yksiössä ei taida muita huoneita ollakaan, kuin ruokakomero. Mökkiin kun tarjoillaan Maltin ja Valtin kuivamuona.

Marsuille on myös rakennettu pajusilta ja keinulauta. Molempien käyttöaste on jäänyt pienehköksi, mutta voihan niiden alle ainakin piiloutua.

Häkkien pohjalle olen kokeillut monenlaisia vaihtoehtoja: purua, haapahaketta, pikkupyyhkeitä ja pehmeitä mattoja.

Valtti pehmeällä matolla mökin edessä ja sillan juurella.


Puru on melkoisesti edullisempaa kuiviketta kuin haapahake. Se kuitenkin sotkee ja pöllyää. Kun marsu pinkaisee juoksuun, lentelee puru ympäriinsä. Haapahake (kauppanimi Mörttiröpö) on painavampaa, eikä pöllyä. Lisäksi puru voi aiheuttaa minulle hengitysoireita, haapahake ei niin tee. Kumpikin ajaa kuitenkin asiansa: toimii kuivikkeena.

Kuivikkeena voi käyttää myös pieniä pyyhkeitä tai helposti pestäviä pikkuisia mattoja. Ne ovat hyvä vaihtoehto siksi, että marsut tykkäävät pehmeästä. Pehmeällä matolla on kiva köllötellä. Monesti Maltti ja Valtti nukkuvat pehmeässä paikassa täydessä unessa, kun niiden häkin viereen hiipii katsomaan.

Pehmusteiden miinuspuoli on se, että marsujen pyykkiä pitää pestä usein. Meillä käytetään hajusteetonta pyykkipulveria ja sehän sopii hyvin myös marsujen pyyhkeille ja matoille.

Maltti tutustuu uuteen pehmukkeeseen, joka sattuu oikeasti olemaan lasten jakkaran irroitettava pehmuste.


Tällä hetkellä Maltin ja Valtin kotona suuri osa lattiapinta-alasta on pehmeiden pyyhkeiden ja mattojen peitossa. Toisessa häkissä on kissanhiekkalaatikko, jossa on purua. Siihen laatikkoon tarjoilen marsujen heinät ja tuoreet ruuat. Marsu nimittäin syö ja usein samalla pissaa tai kakkaa. Kun marsut siis syövät laatikossa, sotkua tulee ehkä hieman vähemmän.

Jotkut ovat onnistuneet opettamaan marsunsa pissaamaan yhteen paikkaan. Meillä kyllä pissaillaan mihin vain. Ja se tietenkin tarkoittaa säännöllistä siivoamista. Toisaalta on aina hauskaa, kun saa marsuille vaihdettua uuden sisustuksen. Se miellyttää silmää.


maanantai 16. lokakuuta 2017

Yleisön pyynnöstä

Haha! Onko vähän liioiteltu otsikko, kun yksi ihminen on tätä pyytänyt? On. Joka tapauksessa nyt tulee juttua marsuista, tarkemmin marsujen ruuasta.

En ole mikään marsujen sapuskan asiantuntija, mutta muutaman perusjutun olen oppinut matkan varrella. Meillä kun on ennenkin ollut marsuja. Ensimmäinen lemmikki lapsuudenkodissani oli marsu nimeltä Roosa Eliisa Nuuskunen. Se oli poikamarsu, mikä tosin selvisi vasta myöhemmin: Marsuneito Petra vietti aikaa Roosan kanssa ja vähän ajan kuluttua marsuja oli enemmänkin...

Nyt meillä majailevat marsuveljekset Maltti ja Valtti. Ne ovat marsujen tapaan veikeitä kavereita. Kun aamulla aukeaa jääkaapin ovi, alkaa häkissä melkoinen kiljunta: "Meillekin aamupalaa! Ethän unohda meitä?"

Maltti ja Valtti ovat kovia poikia syömään. Marsut käyttävätkin ison osan päivästä nimenomaan syömiseen ja ovat täysin kasvissyöjiä. Marsujen ruokavalion täytyy olla oikeanlainen, jotta ne eivät liho tai toisaalta kärsi puutoksista. Ruokaa pitää olla aina tarjolla, sillä marsu ei kestä paastoa.

Ruokajuomana marsut nauttivat vettä. Ja luonnollisesti sitäkin pitää olla aina saatavilla.

Heinä on tosi tärkeä osa marsun ruokavaliota. Sitä on kiva popsia ja se on hyvää ajanvietettä. Tärkein juttu heinässä on kuitenkin se, että se pitää suoliston bakteerikannan kunnossa ja siinä on kuitua. Heinää pitäisikin olla marsuille tarjolla aina.

Toinen tärkeä juttu on C-vitamiini. Ihmisen elimistö ei tuota C-vitamiinia, joten ihmisen täytyy saada tuo vitamiini ruuasta. Sama juttu on marsuilla. Siksi meillä marsut saavat C-vitamiinia kurkun päälle ripoteltuna tai juomavedessä. Marsujen kuivaruoka on myös C-vitaminoitu ja tietenkin ne saavat vitamiinia myös tuoreruuasta luonnostaan.

Maltti ja Valtti tykkäävät kovasti kurkusta ja voikukan lehdistä. Myös salaatti, tomaatti ja juurekset maistuvat. Hedelmistä kaksikko ei välitä ja marsut osaavat myös nirsoilla.

Marsut ovat jyrsijöitä ja niiden hampaat kasvavat koko ajan. Siksi marsuille pitäisi tarjoilla myös kovaa purtavaa. Maltti ja Valtti nakertavat mielellään oksia ja kuivaa leipää.

Maltti ja Valtti syövät kuivamuonaa, joka on tarkoitettu nimenomaan marsuille. Siinä on vitamiinia, siihen ei ole lisätty sokeria tai väriaineita, eikä se ole liian rasvaista. Herrojen kuivamuona tarjoillaan pienistä kipoista, jotka sijaitsevat marsujen mökissä. Oheisella videolla näkyy kyseinen ateriahetki ja lisäksi Maltti rouskii leipää.



Marsuilta kiellettyjä ruokia ovat peruna, sipulikasvit, sitrushedelmät, kaalit ja munakoiso.

Yksi hauska juttu marsujen ruuasta vielä: Marsut syövät omia kakkapapanoitaan. Se on lisäksi ihan viisasta, sillä ne saavat papanoista tärkeitä ravintoaineita.

perjantai 6. lokakuuta 2017

Peseytyminen on ihan okei, ehkä

Hygienia on tärkeä juttu, ainakin joidenkin nipottajien mielestä. Jos minä saisin päättää, en pesytyisi ikinä! Kerran viikossa minut kuitenkin pakotetaan suihkuun. Se on ikävää.

Palvelija pesee ihoni pesuvoiteella, koska ihoni on taipuvainen hilseilemään. Siedän sitä, koska minua kehutaan ja minulle syötetään herkkupaloja. Mutta jos minua alkaa kyllästyttää, karkaan paikalta kesken pesun.

En tykkää suihkusta, mutta kuuma vesi tekee kaikesta siedettävämpää. Kuivaaminen on ihan mukavaa. Ja ne kehut ja herkut.

Lopuksi palvelija rasvaa ihoni kookosöljyllä. Mitä tuhlausta! Minusta kookosöljy kannattaa nauttia sisäisesti.

Onneksi ensi torstain suihkuun on vielä pitkä aika.

Terveisin
Urho

Mielestäni tämä on oikea tapa käyttää kookosöljyä.

torstai 5. lokakuuta 2017

Hyvää eläinten viikkoa!

Eilen vietettiin Maailman eläinten päivää ja siitä alkaa Suomessa vietettävä eläinten viikko, joka jatkuu 10.10. asti. Tarkoituksena on nostaa esiin eläinten hyvinvointiin liittyviä asioita. Tänä vuonna eläinten viikon teemana ovat luonnoneläimet.


Minä jouduin eilen ihan konkreettisesti luonnoneläimen suojelutehtäviin äkkiarvaamatta...


Urho-possu, 5 kuukautta, oli juuri syönyt iltapalan kylppärissä, jossa herran ateriat tarjoillaan ympäristön sotkemisen minimoimiseksi. Tämän jälkeen Urho lähtee aina ulos pissalle ja kakalle ja niin tapahtui myös tällä kertaa.


Ulko-ovella meitä oli vastassa jotakin odottamatonta: kynnyksen kulmaan oli piiloutunut suuri sammakko, joka loikkasi ovesta sisään. Siinä tulikin hetkeksi pikkuinen show, sillä siat tykkäävät syödä esimerkiksi hyönteisiä, toukkia, etanoita ja SAMMAKOITA! Hikipisarat ehtivät kihota otsalle, kun mietin sekunnin sadasosien ajan, että miten nyt pitäisi toimia. Ja sitten toimin: Tuuppasin possuun vauhtia ja lykkäsin sen ovesta ulos, paiskasin oven kiinni ja aloin kaivaa sammakkoa kenkätelineen alta esiin. Sammakko pyristeli vastaan ja yritti loikkia karkuun. Sain sen lopulta suljettua käsieni sisään. Sen jälkeen sammakko päätyi takaisin ulos, mutta sen verran kauas talosta ja possusta, ettei se toivottavasti tule ihan heti uudelleen hankkiutumaan hankaluuksiin.


Urho ei tilanteesta ottanut erityisemmin nokkiinsa. Se ei ollut tainnut edes huomata, että sammakko tuli ovella vastaan. Herra juoksi vauhdilla pissapaikalle ja oli siellä hoitamassa hommiaan kun sammakkoepisodi oli ohi.


P.S. Urho oli myös eilen eläinlääkärissä saamassa tehosterokotteen sikaruusua vastaan. Poika oli saanut painoa muutamassa viikossa kilon verran. Urho painoi nyt 8 kiloa 400 grammaa.

torstai 21. syyskuuta 2017

Rokotus

Possuja uhkaa maaperässä ilmeisesti melko yleinen pöpö, joka sairastuttaa possukan sikaruusuun. Läheskään kaikki sairaudet eivät tartu eläinlajista toiseen, mutta sikaruusu tarttuu myös ihmiseen. Onneksi sakaruusuun on rokote.

Urho kävi rokotuksessa eläinlääkärin luona. Se sujuu helposti, koska Urho on vielä niin pieni, että se mahtuu kissan kuljetuskoppaan. Urhon kuljettaminen on siis vaivatonta. Teoriassa.

Kun on vähän jo muutenkin myöhässä, on kiva huomata, että possu on oppinut uuden tempun: kärsän voi työntää kuljetuskopan oven alle ja nostaa vahvan niskan avulla niin, että ovi pompahtaa pois paikoiltaan ja possu pääsee vapauteen. Taitava sika se on.

Kun suunnitelma B oli otettu käyttöön (valjaat päälle ja sika autoon), päästiin vielä enemmän myöhässä lopulta liikkeelle.

Eläinlääkärin odotushuoneeseen oli tuotu villikissa lopetettavaksi. :( Sillä oli ollut löytöhetkellä suunnilleen luovutusikäiset pennut (jotka olivat vielä kesytettävissä ja saivat kodit) ja ilmeisesti kissa oli taas tiineenä. Kissaparka oli loukussa ja loukkuakin piti käsitellä paksuilla rukkasilla, niin vieraantunut se ihmisistä oli. Olisipa kiva, kun ihmiset olisivat vastuullisia ja huolehtisivat lemmikeistään, niin tällaista ei tapahtuisi.

Eläinlääkärin huoneesta saapasteli kaksi päiväkoti-ikäistä lasta äitinsä ja lemmikkinsä kanssa. Lapsille oli kerrottu, että kohta tulee possu ja he olivat innoissaan. Urho sai osakseen ihailua ja rapsutuksia. Päiväkodissa riittäisi äidin mukaan kerrottavaa.

Urho punnittiin ja painoa oli jo hulppeat 7 kiloa 300 grammaa. Eläinlääkäri kehui Urhoa varsin sopusuhtaiseksi ja sen ihoa erittäin hyväkuntoiseksi. Eläinlääkäri myös lahjoi Urhoa koirankekseillä.

Piikitystä Urho ei arvostanut, vaan kiljui kuin pistettävä sika. Mukana ollut eläintenhoitaja oli hämmästynyt, sillä hän ei ollut koskaan kuullut sian huutavan. Ja sika HUUTAA todella kovaa.

Oikeasti rokotteen olisi kuulemma saanut antaa vasta puolivuotiaalle possulle. Eläinlääkäri tarkisti sen, kun minulla oli toisenlainen kuvitelma. Onneksi rokotteesta ei tullut suurempia haittoja. Urho oli seuraavana aamuna vähän väsynyt, mutta voi muuten hyvin. Tehosterokote annetaan parin viikon päästä.

perjantai 15. syyskuuta 2017

Possuhepuli

Kun possu on iloinen, se hyppii ja kirmaa innoissaan. Sellaista on hauska seurata, mutta yleensä siinä kohtaa, kun saan kameran viritettyä, on hepuli mennyt jo ohi.

Tällä kertaa onnistuin ja sain videolle aidon possuhepulin, jota myös Mappe-kissa saapui ihmettelemään.



Iloista päivää!

torstai 7. syyskuuta 2017

Sorkkien lyhennys

Meillä on näitä minikokoisia sikoja ollut useampia. Vanhin ja haastavin kaveri on 10,5-vuotias emakko Vicky. Se on hyvin reviiritietoinen ja oikukas possu. Vicky on jäänyt monen mieleen. Eläinlääkäri esimerkiksi kysyi pari viikkoa sitten, että vieläkö meillä on se ärjy possu. Onhan meillä. Tuon piirteen lisäksi Vicky on älykäs, valloittava ja sympaattinen, vaikka monet eivät sitä puolta Vickystä nää.

Vickyn sorkat olivat taas siinä kunnossa, että leikata ne täytyi. Se taas tiesi ihmisille verenpaineen nousua, sydämen tykytystä ja tuskahikeä. ;p

Vicky tuli nätisti sisälle. Sitä ei tarvinnut edes maanitella. Sille oli pilkottu kilo päärynää, kaksi isoa omenaa ja kolme banaania. Sen lisäksi tarjolla oli maissinaksuja, rusinoita, näkkäriä ja suureksi herkuksi osoittautuneita koiran kuivanappuloita.

Neitokaisen sorkkia leikattiin ensin lattialla, mutta neitonen ei sitä arvostanut ja teki pari uhitteluelettä. Niinpä se houkuteltiin sohvalle. Pehmeällä sohvalla se ei päässyt niin äkisti liikkeelle, jolloin leikkuuhomma teoriassa oli helpompi. Käytännössä sorkat upposivat sohvaan niin, että niitä oli vaikea saada esille ja leikattavaksi.

Tunti siinä ähellettiin ja kolmen jalan sorkat saatiin käsiteltyä ja yhdet oksasaksetkin hajosivat. Sen verran kovaa tekoa sian sorkat ovat.

Vicky alkoi kyllästyä touhuun, kun mahakin oli jo täynnä. Lisäksi yhdestä sorkasta vuosi pari pisaraa verta. Neljännen jalan pedikyyri päätettiin siinä kohtaa siirtää parin viikon päähän. Silloin sitten uudella innolla jatketaan!


maanantai 4. syyskuuta 2017

Pikku kotkottajat

Meillä on ollut jättirotuisia kanoja ja keskikokoisia kanoja jos jonkinlaisia. Nyt meille muutti ensimmäistä kertaa kääpiökanoja ja kääpiökokoinen kukko.

Nämä pikku kotkottajat (ja kiekuja) ovat chabo-rotuisia. Maailmalla näistä käytetään nimeä Japanese Bantam, sillä rotu on kotoisin aasiasta ja on hyvin vanha. Tang-dynastan aikaan (joskus vuosina 619 - 906) chabot tepastelivat keisarillisten palatsien puutarhoissa ja nykyään meillä. ;)

Nämä otukset ovat kyllä aika persoonallisia tyyppejä ja niiden touhuja on hauska seurata. Kukon kieuntaääni on niin huvittava, että väkisinkin hymyilyttää. On ne aika symppiksiä.


torstai 24. elokuuta 2017

Lasten vierailun seuraukset

Meille oli tulossa lapsivieraita katsomaan eläimiä pienellä varoitusajalla. Siksi otin pari munaa ja piilotin ne kanojen pesään. Lapsista on usein hauskaa päästä keräämään munia, ja olin jo kyseisenä päivänä ehtinyt kerätä munat pesistä. Siksi ajattelin huijata hieman.

Hetken kuluttua kuulin pesästä kopsetta ja menin katsomaan. Rokkikukkohan se siellä rikkoi munia ja söi niiden sisällöt. :( Olin tyrmistynyt ja vein Salmiakki-kukon puolella olevaan pesään uudet munat lasten löydettäviksi.

Lapset löysivät munat, tarjosivat Voitto-Viljamille (suurisarvinen pukki) leipää, lypsivät Soma-kuttua, hyppivät esteitä Rauli-koiran kanssa ja sen sellaista. Sen jälkeen koko päivä oli kuulemma leikitty erilaisia eläinaiheisia roolileikkejä. Olivat siis ilmeisen tyytyväisiä vierailuun.

Minä sen sijaan en ollut tyytyväinen. Munien rikkominen on asia, jota en voi sulattaa, sillä pidän omia kanoja nimenomaan omien munien vuoksi.

Niinpä teimme pienen testin ja veimme munia tarjolle pesään ja lattialle. Rokkikukko hyökkäsi munien kimppuun ja sai apua yhdeltä kanalta. Yhteistyössä ne tuhosivat kaikki munat. Se ei ollut ollenkaan hyvä juttu, sillä munien säästymiseksi on vain yksi keino: hankkiutua munansyöjistä eroon. Jos niin ei tee, pahimmassa tapauksessa malli leviää koko parveen ja pian kaikki rikkovat ja syövät munia.

Kanalan asukkaiden lukumäärä väheni kerralla kolmella. Pahaksi onneksi nimittäin samoihin aikoihin sairastui vanha piikkiöläinen kana ja se piti myös lopettaa.

Nyttemmin munatesti on tehty uudelleen. Munat ovat saaneet olla rauhassa sekä lattialla että pesässä. Hyvä juttu.

Olisi voinut mennä vielä pitkään niin, etten olisi huomannut kanalassa muuta ongelmaa kuin heikon munantuotannon.  (Ja ongelma olisi saattanut paisua suuremmaksi.) Sitten sain kuulla yllätysvieraista ja koko prosessi käynnistyi. Näin se meni tällä kertaa.

lauantai 19. elokuuta 2017

Possut iltahämärässä

Urho-possu on yhden kerran tavannut aidan läpi aikuiset minisiat, Vickyn ja Danielin. Tapaaminen ei ollut mikään menestys, sillä Vicky alkoi välittömästi uhota Urholle aidan läpi.

Urho käy kuitenkin joka ilta lenkkeilemässä possuaitauksella. Isot possut ovat aitauksessa kesäpäivät, mutta yöt ne nukkuvat tallin pahnoilla. Urhon vierailun aikaan aitaus on siis tyhjä. Urho haistelee ilmaa, kurkkii aitaukseen ja jättää kakka- ja pissatervehdyksen joka kerta aidan toiselle puolelle.

Myös eilen illalla Urho kävi tutkimassa onko aitauksessa muita possuja.

"Huhuu! Onko siellä ketään?"


Eipä ollut, koska Vicky ja Daniel olivat jo menneet sisälle.

Ruotsalainen prinsessa Vicky ja hänen prinssipuolisonsa Daniel nukkuivat tyytyväisinä omassa karsinassaan.


torstai 10. elokuuta 2017

Urhon pianotunnit

Urho on alkanut harrastaa pianon soittoa, pop corn -palkalla. Tunnistatko kappaleen? ;)


lauantai 5. elokuuta 2017

Laiskoja kesäpäiviä

Kun ulkona sataa, on joskus kiva vain olla. Ja ottaa vaikka päivätorkut.

Mappe ottaa rennosti.

Peiton alla on lämmin loikoilla, tuumaa Urho.

perjantai 4. elokuuta 2017

Urho mökkeilee

Urho-possu on viettänyt mökillä kokonaisen viikon. Mökkikavereina Urholla on Elvis-koira ja pari ihmistä.

Urho valitsi itselleen kakkapaikan järvimaisemalla.

Possu ei välttämättä ole mitään kivaa mökkiseuraa. Sika on epäileväinen ja inhoaa muutoksia. Se on hierarkiatietoinen ja voi ruveta pomottamaan alempiarvoisia ja käyttäytyä niitä kohtaan aggressiivisesti. Sen kärsä on uskomattoman vahva ja se pystyy kaatamaan sillä suuria kodinkoneita tai hajottamaan sohvakaluston. Se ei siis ole millään tavalla verrattavissa koiraan.

Meidän Urho on kuitenkin vielä pieni, joten täytyy nauttia näistä mahdollisuuksista, jotka eivät välttämättä onnistu ison possun kanssa. Urho on minun mielestäni hämmästyttävän rohkea possuksi. Se suhtautuu uusiin ihmisiin uteliaasti, joskin saattaa yrittää myös maistaa näitä sormesta tai varpaasta.




Kärsästä huomaa, että maansiirtotöitä on tehty.

Urho on ulkoillut hihnassa Elviksen kanssa tosi paljon. Kumpikin on viihtynyt hyvin. Piha on kaivettu täyteen kuoppia, mutta onneksi pienen possun kärsästä tulee vain pieniä kuoppia. (Yhden saunan eteisen lattialistan Urho väänsi kärsällään irti välittömästi, mutta ei kerrota sitä kenellekään, eihän?)


Hämmästyin sitä, kuinka nopeasti Urho viihtyi. Se oli kuin vanha mökkiläinen heti, kun se pääsi ulos autosta. Mökille sopeutumista helpotti varmasti sekin, että Urholla oli mukana oma turvallinen pesä. Myös ihmiset, Elvis ja ruoka olivat samoja tuttuja kuin kotonakin.

Koko mökkiporukka on nauttinut lomasta. :)


Löytyyköhän maasta tryffeleitä?

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Tuoretta lihaa

Meillä on viime viikkoina ollut keittiössä tarjolla jatkuvasti tuoretta lihaa, muttei ehkä ihan sellaista, johon olisin tyytyväinen.


Meillä on siis kaksi kissaa, Mappe 3 vuotta ja Dobby 7 vuotta. Molemmat ovat pallittomia poikia.


Kesäaikaan keittiön tuuletusikkuna on pääsääntöisesti auki kissojen vuoksi. Siinä on yläosassa hyttysverkko ja alaosassa kissanluukku, joka vie kissojen ulkotarhaan. Kissat pääsevät siis halutessaan ulos ja jälleen takaisin sisälle.


Ulkotarha on muutaman neliömetrin kokoinen alue, jonka seinät ja katto on verkotettu. Lisäksi tarhassa on pieni koirankoppi, jonne voi mennä sateelta suojaan. Tarhassa viihtyvät kissojen lisäksi erityisesti nokkoset ja ohdakkeet.


Viime aikoina tarha on tuottanut runsaasti saalista. Yhtenä päivänä sisilisko oli joutunut Dobbyn hampaissa sisälle, ja huonostihan sille kävi...


Kissat ovat pyydystäneet monia siimahäntiä tarhasta, ja tietenkin ne tuodaan sisälle keittiöön. Välillä on tiskialtaassa ollut päätön herkkupala ja toisinaan lattialla puolikas päästäinen. Vaikea sitten sanoa, että moniko näistä kavereista on päätynyt kissojen suuhun kokonaisuudessaan niin, ettei karvaakaan ole jäänyt jäljelle. Joka tapauksessa on tainnut jyrsijöillä olla hyvä talvi ja menestyksekäs poikasvuosi. Ei niistä niin moni olisi muuten päättänyt päiviään meidän kissojen pienessä ulkotarhassa.

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Marsuille kuuluu hyvää

Tammikuussa meille muutti puolivuotiaat marsuveljekset Maltti ja Valtti. Erityisesti Valtin kanssa ilmeni heti ongelmia: Sen iho kutisi valtavasti. Se oli raapinut selkäänsä haavan ja oli kauttaaltaan hilseen peitossa. Sen turkki oli ohut, vaikka se oli pitkäkarvainen ja pörheäturkkinen. Se oli myös veljeään huomattavasti kevyempi, muttei nälkiintyneen laiha kuitenkaan. Hampaidenkin kanssa oli vähän ongelmaa.


"Moro! Mä oon Maltti."


Marsut joutuivat meillä c-vitamiinikuurille ja saivat myös suun kautta koirien ja kissojen turkkiin ja ihoon positiivisesti vaikuttavaa öljyä. Ne saivat loishäädön ja erityisesti Valttia pesin useaan kertaan eläinlääkäriltä ostetulla shampoolla. Haavaa hoidin suihkutettavalla antiseptisella geelillä. Taisin myös laittaa Valtin niskaan niin ikään koirien ja kissojen iholle tarkoitettua hoitoöljyä. Vaihdoin purut pölisemättömään mörttiröpöön ja huonon heinän meidän oman pellon laadukkaampaan heinään.




Maltti ja Valtti ovat asuneet meillä nyt puoli vuotta. Kummankin hampaat ovat kunnossa ja Valtilla on todella pitkä ja tuuhea karva. Sileäkarvaisen Maltin turkki on myös kiiltävä ja hyvinvoiva. Kumpaakaan ei kutita ja viimeksi kun punnitsin, olivat veljekset lähes saman painoiset. (Marsut pitäisi punnita kerran viikossa, sillä paino on hyvä yleiskunnon mittari. Olen kyllä vähän luistellut tästä käytännöstä, vaikka tiedän, että pitäisi.)

Valtilla on nykyään tuuhea ja tosi pitkä turkki.



Yhtenä päivänä luulin, että marsut ovat sairastuneet. Näin nimittäin, että pissan mukana oli verta! Apua! Ja ennen kuin pahemmin hypin seinille, muistin, että olin antanut marsuille punajuurta. Se vaikuttaa pissan väriin ja tuleepa niiden papanoistakin kauniin liloja punajuuren ansiosta. Eipä siis huolta. Toivottavasti terveet marsun päivät jatkuvat!

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Heinissä hyppimässä

Heinä on saatu onnellisesti kuivatettua seipäillä, sillä sää oli suosiollinen ja aurinko lämmitti. Nyt heinä on jo sisällä, että antaa sataa vaan, jos siltä tuntuu!

Naistenlehdissä kehotetaan peuhaamaan heinissä ja muistellaan kuinka lapsena oli hurjan hauskaa pomppia heinäkasan päällä. Niinpä niin. Ehkä vähän turhan kauniiksi maalattu maalaisromanttinen mielikuva.

Oikeasti kuivat heinät pistelevät ja raapivat ja heinissä hyppiminen on raskasta työtä. Samalla se on kuitenkin myös tärkeää työtä. Nimittäin kun heinät saa tallottua pienempään tilaan, sitä mahtuu enemmän. Ja mitä enemmän heinää on, sen pidemmäksi aikaa se riittää eläimille.

Minä olin kolme tuntia yhtä soittoa pomppimassa jatkuvasti kasvavan heinäkasan päällä. Se oli hikistä hommaa, sillä päivä oli kuuma, työ fyysistä ja pistelevien heinien vuoksi oli pakko olla pitkät hihat ja housunpuntit.

Urakan jälkeen tuntui, että kaikki ihohuokosetkin olivat täynnä heinäpölyä, naama oli kuorittu karkealla merisuolalla ja silmiä kirveli. Enkä viitsi edes kertoa minkäväristä tököttiä tuli, kun niisti nenää.

Maalaisromanttinen idylli saattoi nyt saada pienen särön. Siitä huolimatta meillä on nyt kuusi traktorin peräkärryllistä loistavaa heinää säilössä talveksi. (Ja se on paljon se, nimittäin 7 seipäällistä enemmän kuin viime vuonna.)

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Sikaruusurokote

Kesäkuussa meillä vieraili eläinlääkäri, joka kävi rokottamassa Vickyn ja Danielin sikaruusua vastaan. (Urho ei meillä silloin vielä asunutkaan ja sikaruusurokotteen saa antaa vasta noin kolmen kuukauden vanhalle possulle.)


Sikaruusun aiheuttaa bakteeri, joka elää maaperässä. Tartunnan saanut possu saa korkean kuumeen ja punaisia läiskiä iholleen. Possu voi saada myös niveltulehduksia ja tulehduksen sydänläppään. Sairas eläin voi tartuttaa lajikumppaninsa ja sikaruusu tarttuu kuulemma myös ihmiseen.


Näistä syistä tartunta on parasta ehkäistä ennalta. Kun eläimen yleiskunto on hyvä, se ei sairastu niin helposti. Tietenkin paras tapa suojata sekä eläintä että ihmistä tartunnalta on rokottaa sika.


Meillä possut ovat saaneet sikaruusurokotteen pääasiassa keväisin. Maaperässä elävä bakteeri kun tulee konkreettisesti esiin kesällä, kun possut tonkivat aitauksessaan. (Ja löytävät ties mitä! Tänäkin kesänä olen useampia pieniä muovi- ja rautaesineitä kerännyt aitauksesta pois. Tämä kertoo siitä, että vielä joitakin vuosikymmeniä sitten kierrätys oli sitä, että jätteet haudattiin maahan.)


Sikaruusurokote pitäisi uusia kuuden kuukauden välein. Meillä tosiaan on toisinaan luistettu siitä ja rokotettu possut usein vain kerran vuodessa. Eläinlääkäri kuitenkin sanoi, että oli viime talvena törmännyt sikaruusuun myös talvella, eli varminta olisi tuo puolivuosittainen rokotus.


Rokottaminen ei meillä ole mikään ihan pikkujuttu. Vicky-possu on siinä pienoinen ongelma. Se kun on sitä mieltä, että sen nahkaa ei terävällä neulalla tökitä. Tiesin tämän vanhastaan ja pulssini oli miljoona jo eläinlääkärin tullessa. Mutta eihän siinä auttanut muu kuin tarttua härkää sarvista. (Vai sopisiko tähän paremmin esimerkiksi "tarttua sikaa saparosta/kärsästä/sorkasta"?)


Ensimmäisenä houkuttelin Danielin pois karsinasta. Sen jälkeen minä ja eläinlääkäri pujahdimme karsinaan. Eläinlääkärillä oli ruisku, minulla vanerilevy. Ajatuksena oli pitää Vicky levyn avulla paikoillaan seinää vasten rokotuksen ajan. Mutta Vicky oli eri mieltä. Se onnistui useita kertoja luikahtamaan karkuun ja kirmaamaan ympäri karsinaa. (Onneksi ei keksinyt maistaa eläinlääkäriä ohimennessään!) Lopulta nojasin levyn etuosaan koko painollani ja kaikilla voimillani, eikä possu saanut kärsällään sitä enää työnnettyä sivuun. Sitten tuikkaus korvan taa ja rokotus oli tehty. Vicky sai jäädä rauhoittumaan.


Kun poistuimme karsinasta, olin ihan hikinen ja niin taisi eläinlääkärikin olla. Hän oli käynyt meillä kerran aiemmin, eikä siis ollut niitä tutumpia eläinlääkäreitä. Hän oli vähän skeptinen, kun sanoin, että annan Danielille käytävällä vain ruuan kärsän eteen ja sitten voi pistää.


Daniel sai ruuan ja eläinlääkäri tuli piikkeineen. Kun eläinlääkäri oli lävistämässä ihoa, Daniel liikahti ja eläinlääkäri pomppasi ruiskuineen kauemmas. Kehotin häntä tulemaan uudelleen ja antamaan rokotteen. Kerroin, että Daniel ei uhittele ja ruoka motivoi sitä niin paljon, että nyt on parasta toimia. Eläinlääkäri tuli uudelleen ja pisti neulan possun korvan taa. Daniel syödä mussutti tyytyväisenä, eikä reagoinut mitenkään. Kun eläinlääkäri otti tyhjän ruiskun pois, hän huudahti: "Uskomatonta!" Taisi eläinlääkärillekin olla ensimmäinen rokotus sen verran rankka, ettei hän voinut kuvitella toisen menevän niin sujuvasti.


Vickyä ei olisi edes kannattanut yrittää lahjoa ruualla, kun taas Danielille tuo konsti menee täydestä. Tässä se taas tuli todistettua: Jokainen eläin (ja eläinlääkäri myös) on yksilö. :)

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Lyhyitä kohtaamisia ja terveisiä

Meillä on nyt siis kolme minipossua; 10-vuotias emakko Vicky, 6-vuotias kastroitu karju Daniel ja uusin tulokas, 2,5 kuukauden ikäinen Urho. Vanhemmat possut asuvat tallissa ja viettävät kesäpäivät pääasiassa ulkona. Urho puolestaan on sisällä ja ulkoilee pääasiassa kissan valjaissa.


Minisika on täysikasvuinen kolmen vuoden vanhana. Ei ole olemassa mitään "teekuppipossuja" tai muita pikkuruisia minisikoja, vaan minipossu kasvaa pikkuhiljaa. Aikuisena se painaa vähintään siinä kolmenkymmenen kilon paikkeilla, mutta voi painaa myös 100 kiloa. Meidän aikuiset possut ovat ehkä siinä 50-60 kg:n painossa, myös Urho kasvaa aikanaan aikuisen minisian mittoihin.


Urho-poika on vielä pieni vauva. Se oli meille tullessaan (kuukausi sitten) kokoluokaltaan suunnilleen sellainen, kun marsu olisi pitkillä jaloilla varustettuna. Nyt se on jo vähän kasvanut, mutta on edelleen todellinen miniatyyri isoihin possuihin verrattuna. Kissat ovat sitä suurempia.


Toinen possu on sialle tietenkin parasta seuraa. Vielä ei Urho kuitenkaan ole Vickylle ja Danielille sopiva kumppani. (Se kelpaisi korkeintaan aamupalaksi...) Kokoero on niin suuri.


Yhtenä päivänä "lenkkeilimme" Urhon kanssa possujen aitaukselle. Aika nopeasti saimme häipyäkin. Daniel tuli aidan viereen ja aloitti röhkimisen. Sitten tuli Vicky, joka ei arvostanut uutta tulokasta ollenkaan. Se hyökkäili aitaa kohti ja teki selväksi, ettei Urholla ole mitään asiaa näille kulmille.


Urhoa kuitenkin kiinnostaa tuo isojen possujen aitaus. Se käy nuuhkimassa aitaa kun possut eivät ole ulkona. Eilen illalla Urho nuuhkutteli aikansa ja totesi, että aidan toisella puolella on isojen possujen vessa. Siihen paikkaan Urho itsekin väänsi tuotoksensa, jätti kai käynnistään terveiset muille.


Myöskään Vicky ei ole niin ehdoton ihan joka hetki. Muutamia päiviä sitten vanha rouva oli ilmeisesti taas kiimassa. (Possuneidoilla kiima tulee kolmen viikon välein.) Se suuntasi päättäväisesti pihaan ja tuli haistelemaan, että missä se komea Urho-possu mahtaa olla. (Urhokin on kyllä kastraatti, mutta mitäs pienistä.) Vicky haisteli pissapaikat ja muut tarkasti. Miestä ei kuitenkaan löytynyt, sillä Urho oli sisällä. Lopulta Vicky tyytyi siihen, kun minä harjasin sen pihassa, ja palasi sitten takaisin omaan karsinaansa.

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Heinätöissä

Heinähommissa vierähti hikinen lauantai-ilta. Onneksi ahkeraa väkeä oli paikalla riittävästi ja työ sujui joutuisasti.

Nyt peltoa komistaa kolmisenkymmentä toinen toistaan hienompaa seivästä. Toivotaan, ettei luvattu sade tule tänne meille kovin voimakkaana.


keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Kynsien hoitoa

Kynsien ja sorkkien hoito kuuluu meillä eläintenhoidon rutiineihin. Osassa tapauksista homma sujuu leikiten, toisissa tapauksissa tarvitaan rautaisia hermoja, paljon herkkuja, kaverin apua ja voimaa.


Noin viikko sitten leikkasimme vuohien sorkat kesäkuntoon. Leikkaan sorkat pienillä oksasaksilla oikeaan muotoon. Sorkat kasvavat koko ajan, joten niiden säännöllinen leikkaus auttaa eläintä pysymään terveenä.


Soman sorkat leikkaan yksin, kun kuttu seisoo lypsypöydällä. Soma ei leikkaamisesta tykkää, mutta ei pistä vastaankaan. Välillä kuttu yrittää kiskaista jalkaansa pois, mutta muuten se seisoo nätisti. Palkkioksi Soma sai leipää ja harjausta. Niistä se tykkää.


Voitto-Viljami sen sijaan ei halua harjausta, sillä harja on pelottava. Myöskään sorkkien leikkuu ei herraa miellytä. Voitto-Viljamin sorkkien leikkuussa täytyy olla kaksi: toinen pitää pukkia paikoillaan ja toinen leikkaa. Voitto-Viljamin pitäminen paikoillaan ei ole mikään pikku juttu, sillä se on suurikokoinen ja vahva ja yrittää karkuun. Lopulta, kun Voittis huomaa, ettei pääse mihinkään, se alistuu ja käy makaamaan. Sekään ei varsinaisesti asiaa helpota, sillä kun iso eläin makaa jalkojensa päällä, on sorkkien esiin kaivaminen sen alta pikkuisen vaikeaa. Mutta onnistui se silti.


Marsujen kynnet ovat myös oma juttunsa. Marsu on sen verran pieni, että sitä saa pidettyä toisella kädellä, kun toisella leikkaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että operaatio olisi helppo ja marsu yhteistyöhaluinen. Pikkuisen tekisi mieli karkuun ja ainakin vähän täytyy aluksi pyristellä. Marsun kynnet saa kuitenkin aika hyvin leikattua, kun pitää marsua toisella kädellä sylissä ikään kuin selällään ja toisella kädellä käyttelee saksia.


Koirista Rauli antaa leikata kynnet nätisti, Elvis yrittää vähän joka välissä häipyä paikalta. Nekin kynnet saadaan kuitenkin leikattua melko hyvässä yhteisymmärryksessä.


Urho-possun kanssa yritän nyt opettaa, että sorkkien leikkuu on kiva juttu. Nimittäin kahden muun possun kanssa se ei niin hirveän kivaa ole. Vicky tarvitsee paljon herkkuja ja nopeaa ja päättäväistä toimintaa, eikä sorkkien leikkaaminen siltikään välttämättä onnistu. Danielin kanssa ei oli ihan niin vaikeaa, sillä se ei käyttäydy kiukkuisesti pelottavassakaan tilanteessa. Joka tapauksessa olisi kuitenkin paljon helpompaa, jos possu olisi tyytyväinen ja iloinen sorkkien leikkuusta.

sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Kesä on sikakivaa aikaa!

Sikamaisen ihanaa kesää meille kaikille! Tässä videotervehdyksenä Urho-possun (ja vähän Elviksenkin) kesätouhuja.


torstai 15. kesäkuuta 2017

Urho

Lauantaina vietetään Urhon nimipäivää. Lauantaina tulee myös kuluneeksi tasan viikko siitä, kun meille muutti suloinen pieni minisika, joka sai nimekseen Urho. (Meillä kun on jo Ruotsin kuninkaalliset prinsessa Vicky ja komea herra Daniel, niin piti kotimaankin valtionjohtoa saada edustetuksi.)

Urho asuu nyt ainakin toistaiseksi sisällä, sillä se on vasta vajaan parin kuukauden ikäinen. Se on kooltaan niin pieni, että mahtuu sujuvasti kissan valjaisiin. Sillä on siis valtava kokoero aikuisiin lajitovereihinsa.

Urho piti opettaa käyttämään hiekkalaatikkoa, mutta sitä ei tarvittu. Urho nimittäin pissaa ja kakkaa vain ulos. Sika voi siinä mielessä olla helppo opettaa sisäsiistiksi, että sen vessa on aina samassa paikassa. Tietenkin voi olla vähän hankalampi tilanne, jos possu valitsee pissapaikaksi olohuoneen maton tai muun vastaavan...

Urho on poikkeuksellisen itsevarma tyyppi. Se oli viisihenkisen pahnueensa rohkein pikku possu. (Vicky esimerkiksi oli pahnueensa arin ja se näkyy sen käytöksessä.)

Possut ovat epäileväisiä ja suhtautuvat pelokkaasti ihmisiin ja eläimiin, jotka eivät kuulu niiden laumaan. Rutiinit ovat possuille turvallisia ja rakkaita ja poikkeustilanteet pelottavia. Siksi olikin hämmästyttävää, että possu sopeutui todella nopeasti ja kellahtaa nyt rapsutuksesta kyljelleen helposti.

Urhon kanssa on jo opeteltu monia asioita: valjaiden pukeminen onnistuu hienosti ja riisuminenkin aika hyvin. Possu sietää myös pikkuisen nostamista, vaikka se on sialle hyvin vastenmielistä. Ulkoilun ja syömisen jälkeen opetellaan kärsän pyyhkimistä liinaan.

Urho on leimautunut vahvasti Farmariin. Allekirjoittaneen kanssa possu tulee erityisen hyvin juttuun ja pikkuisen vierastaa muita ihmisiä. Se kokeilee sikamaiseen tapaan olisiko sillä mahdollisuus kohota hierarkiassa. Tätä testataan kiukuttelulla ja jääräpäisellä käytöksellä, ehkä jopa pienellä uhoamisella. Kun se ei kuitenkaan tuota toivottua lopputulosta, sikapossu tyytyy tilanteeseen ja käyttäytyy taas hyvin.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että Urho ei ole yhtä säyseä kaveri, kuin aina ystävällinen ja lempeä Daniel. Toisaalta se vaikuttaa olevan rohkeampi ja ennakkoluulottomampi kuin kumpikaan aikuisista possuista. Luultavasti se tarvitsee selkeät säännöt, tai se ottaa vallan, mutta kyllä siitä mallikelpoinen possu varmasti tulee. :)

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Pikku Danielin pikkuruinen mutakuoppa

Ihanaa, lämmintä! Eläimetkin ovat nauttineet kesäisestä kelistä.

Possut kaivoivat aitaukseensa pienen kuopan, jonne minä kävin kaatamassa kastelukannullisen vettä. Siitä tuli pikkuinen mutakuoppa, jossa voi pienet possut vilvoitella. ;)



maanantai 8. toukokuuta 2017

"Kevät"

Eilen katselin, kuinka valkovuokot kukkivat metsänreunassa täynnä elämäniloa. Tänään katselin, kun maisema on verhoutunut kymmenen sentin lumikerrokseen. >:( Kevät on sitten tänä vuonna tällainen, lunta ja kylmää, välillä ripaus aurinkoa. Kurjaa keliä on luvassa ilmeisesti vielä jonkin aikaa.


Onneksi mukaan on mahtunut lämpimiäkin päiviä. Vuohet ja possutkin ovat päässeet jo välillä ulkoilemaan, kissoille on pidetty ikkunaluukkua auki ulkotarhaan. Ainoastaan kanat odottavat kesäkuun ensimmäistä, jolloin lintujen sisälläpitoaika päättyy ja kanat saa luvan kanssa päästää ulkoilemaan. (Lintuinfluenssavaaran vuoksi lintuja täytyy pitää sisällä lintujen kevätmuuton ajan, eli kesäkuun alkuun.)


Viikonloppu oli onneksi aurinkoinen ja lämmin. Sen aikana ehti tehdä jos minkälaisia keväthommia eläinten hyväksi ja muutenkin. Lauantaina tehtiin se jokakeväinen jättioperaatio; vuohien kestopehkun tyhjennys. Siinä riittää p***n lapioimista ja hikoilemista useammaksi tunniksi, tällä kertaa 44 kottikärryllisen verran.


Vuohet ulkoilivat koko toimituksen ajan ja possutkin päivän lämpimimmän osuuden. Siellä ne kaikki loikoilivat lämpimässä auringonpaisteessa ja katselivat, kun kottikärryllinen toisensa perään kulki niiden ohi.


Vuohien aitaa on täytynyt korjailla, sillä talven aikana osa aitatolpista on mennyt huonoon kuntoon. Eilen laitettiin vuohiaitaukseen myös sähkö, sillä pelkkä verkkoaita ei riitä pitämään sarvipäitä toivotulla alueella.


Oman pellon heinä riitti ihan viime aikoihin asti. Viime viikolla vuohet saivat ensimmäisen kerran ostoheinää, mutta se ei maistunut niin hyvältä, kuin oma heinä. Toivottavasti tänä kesänäkin saadaan taas suuri määrä maukasta omaa heinää.


Mutta tule jo lämmin kevät ja kesä ja viivy kauan!

maanantai 10. huhtikuuta 2017

Onnistunut kokeilu

Viime syksynä raportoin, että aion ensimmäistä kertaa kokeilla kestopehkua possujen kuivikkeena.

Kestopehku on siis kuiviketta, jota ei vaihdeta, kun se alkaa kostua, vaan sitä lisätään uusi kerros pitkin talvea. Näin päällimmäisenä on aina kuiva ja puhdas kerros. Kestopehku toimii myös eristeenä ja se lämmittää eläimiä.

Kokeilu osoittautui kannattavaksi. Possut eivät protestoineet järjestelyä vastaan, karsinassa säilyi lämpö aiempaa paremmin, eikä patteria tarvinnut pitää niin kuumalla. (Tosin paukkupakkasiakin oli melko rajoitetusti tämän talven aikana.)

Eilen oli sitten se päivä, kun possut pääsivät talven jälkeen vihdoin oikein kunnolla ulos. Lämpötila kipusi parhaimmillaan + 16 asteeseen.

Possujen ulkoillessa kestopehku karsinasta tyhjentyi hikisen lapion varressa heilumisen myötä. Tusinan verran kottikärryllisiä täyttyi ja karsina vastaavasti tyhjeni. Sitten vain uutta turvetta ja pahnaa tilalle.

Se on muuten aina keväisin hieno tunne, kun eläimet pääsevät kunnolla ulos. Myös kestopehkun tyhjennys on varma kevään merkki. Tosin nyt taitaa olla vasta osa-aikainen kevät, sillä vuohien karsina on vielä tyhjentämättä.





tiistai 28. maaliskuuta 2017

Pukki vai pässi, vaimikäsenytoli?

Kun eläimistä puhutaan, monella ihmisellä menee vuohi ja lammas iloisesti sekaisin. Ja jos eläinlaji on oikea, niin hämmennystä aiheuttaa sukupuolten nimeäminen. Tämä on kokemukseni mukaan melko tavallista.

Esimerkiksi Uuno muuttaa maalle -elokuvassa esiintyy komeasarvinen pukki, eli urosvuohi. Elokuvassa kuitenkin puhutaan kyseisestä eläimestä pässinä, eli uroslampaana. Suomisen perheen vaari juo eräässä Suomisen perheestä kertovassa elokuvassa kilin maitoa, eli lapsivuohen maitoa. Tosiasiassa vaari kuitenkin juo kutunmaitoa, eli poikineen naarasvuohen maitoa, sillä kili ei lypsä, eli anna maitoa. (Tai voihan se olla kilin maitoa silloin, jos vaari on pihistänyt kilille tarkoitetun maidon ja juo sen itse. Mutta se olisi vähän ikävästä tehty.) Tällaiset pienet epätarkkuudet eivät haittaa tai pilaa elokuvanautintoa.

Sen sijaan erään uutiskynnyksen ylittäneet jutun lukeminen oli minulle todella vaikeaa vähän aikaa sitten. Jäin hämmästelemään sitä, kuinka suppea eläintietous toimittajalla oli ja muu sisältö menikin minulta isolta osin ohi. Toimittaja nimittäin kirjoitti juttua kukosta, mutta ei osannut nimetä sitä. Hän käytti useampaan kertaan kiertoilmausta urospuolinen kana tai kanan urospuolinen edustaja. Jotenkin kuvittelin, että kana ja kukko ovat kaikille tuttuja jo viimeistään alakoulusta, mutta selvästikin olin väärässä. Asia jäi mietityttämään minua ja vähän huolestuttamaankin. Näinkö vähän me tiedämme eläimistä? Jälleen kristallisoitui se, että tiedämme nykyään hyvin vähän siitä, mistä ruoka tulee. Ehkä siksi tuotantoeläimetkin ovat meille vieraita.

Noh, mitäs näistä. Taidanpa tästä lähteä katsomaan, että onkohan urospuolinen kana muninut tänään paljon kilejä. Samalla käyn lypsämässä karjun. ;)

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Vicky 10 vuotta

Minisika Vicky täyttää tänään 10 vuotta. Pyöreiden vuosien kunniaksi Vicky avasi terassikauden mustan poikakaverinsa Danielin kanssa. Niistä tulikin varsinaiset kakkukestit, kuten videolta näkyy. :)




Hyvää syntymäpäivää Vicky!


sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Puputusta

Taas vaihteeksi luvassa marsujen kuulumisia.

Maltti ja Valtti voivat hyvin ja ovat kovia poikia syömään. Suunnilleen kaikki on suurta herkkua; kurkku, tomaatti, salaatti, heinä, leipä ja siemenseos, vain muutamia mainitakseni. Ja siitä päästäänkin melko luonnolliseen seuraukseen: Kummankin marsun paino on noussut. Maltti painaa 1050 g ja Valtti 933 g. Valtti on siis jopa saanut hieman Malttia kiinni painon kehityksessä.

Epäilen vahvasti, että marsut ovat kärsineet C-vitamiinin puutteesta aiemmin elämässään. Sen seurauksena voi ilmeisesti tulla iho-ongelmia helpommin. Lisäksi kummallakin marsulla on hammasongelmia: Toinen ylähammas on jossain vaiheessa katkennut, Valtilla pahemmin.

Luin marsujen hoidosta ja sain tietää, että myös hampaan katkeaminen voi liittyä kyseisen vitamiinin puutostilaan. Jyrsijöiden hampaat kasvavat koko ajan (siksi ne tarvitsevat kovaa pureskeltavaa).

Hampaiden kuntoa täytyy nyt seurata. Kipeältä hampaat eivät sikäli vaikuta, että molemmat syövät reippaasti. Kumpikaan marsu ei hyväksynyt raastettua ruokaa, vaan popsivat porkkanaansa mieluummin kovassa muodossa. Ja kun se onnistuu hyvin, niin mikäs siinä.

Valtin iho on parantunut. Se ei enää hilseile ja turkki on muuttunut tiheämmäksi ja pörheäksi. Hoito on siis tehonnut. Toivottavasti suunta jatkuu samanlaisena.

Tässä vielä videopätkä kaksikon elämästä. Huomio! Ei heikkohermoisille! Video sisältää sen verran jännittäviä tapahtumia... (Tai ehkä ei. Mutta on ne silti aika söpöjä otuksia.)



perjantai 24. helmikuuta 2017

Kissojen huoneen remontti

Meillä asuu innokas remonttireiska, joka halusi välttämättä tehdä kissojen huoneelle kasvojenkohotuksen.

Meillä on talon keskellä vanha vaatekomero, joka on jo joitakin vuosia toimittanut kissojen huoneen virkaa. Komerossa on kissojen raapimispuu, joka ylettyy kattoon saakka, sekä hiekkalaatikko. Kissat kulkevat huoneeseen oven kissanluukusta ja saavat siis olla koirilta ja muilta koheltajilta ihan rauhassa.

Huoneessa on tähän asti ollut tosi tummansininen rapattu seinä ja muut seinät ovat olleet vaaleamman siniset. Lattia on ollut vanhaa muovimattoa, eikä huone ole ollut mikään maailman hienoin, pikkuisen pimeäkin. Se on kuitenkin sopinut kissojen käyttöön hyvin.

Kaikki mahdolliset jämät muista remonteista kerättiin kasaan ja remonttireiska ryhtyi työhön. Paneelia piti 2 kympillä ostaa lisää, mutta muuten remontista ei ollut kustannuksia.

Pari päivää siinä meni ja lopputulos on kuin sisustuslehdestä. :)

Seinissä ja katossa on valkoinen paneeli, rapattu seinä on nykyään keltainen ja lattiassa on kahta eri laminaattia (kahdesta eri remontista). Raapimispuu sopii näihin väreihin entistä paremmin. Ja kissatkin taitaa tykätä.




lauantai 4. helmikuuta 2017

Tuplasti tilaa

Ostimme käytetyn marsuhäkin, joka on saman kokoinen kuin Maltin ja Valtin häkki. Toisesta häkistä poistimme sivuoven ja toisesta saimme sen muuten käännettyä pois tieltä. Sitten pistimme häkit vierekkäin ja kiinnitimme yhteen. Nyt on marsuille 2x 100x55 cm tilaa. :)

Maltti poseeraa. Tässä häkissä on pohjalla haapahaketta. Tässä häkissä sijaitsee myös ravintola (heinää, kuivamuonaa ja tuoreita kasviksia).

Tällä puolella on pohjimmaisena pissat imevä poikkilakana ja päällä kankaita ja vanha karvamatto. Välillä voi loikoilla pehmeässä pesässä tai piiloutua puukepeistä tehdyn sillan alle. Upea paritalokin syntyi käsityönä, mutta sen oviaukot pitää vielä suurentaa. (Sisällä on väliseinä, jolloin kummallakin on tarvittaessa oma rauha.)

Häkkien välillä kulkee silta. Vielä Maltti ja Valtti eivät ihan ole ymmärtäneet sillan merkitystä, mutta kyllä ne varmaan pian oppivat.

keskiviikko 1. helmikuuta 2017

Marsupilamit

Maltti ja Valtti ovat asuneet meillä nyt pari viikkoa. Ne ovat uteliaita ja varsin persoja ruualle. Erityisesti kurkku, salaatti ja meidän oma heinä ovat herkkua.

Valtin turkki ei ole vielä kunnossa, mutta se on jo parempi. Iho ei ole enää rikki. Olen pessyt Valttia lääkeshampoolla parin päivän välein, sillä ensimmäisen pesun jälkeen hilse palasi. Molempien marsujen paino oli noussut noin 60 g viikossa. Se on hyvä juttu. :)

Ärsyttävää sen sijaan on cockerspanieli Rauli. Se ääliö luulee, että porkkanat ja sen sellaiset marsujen häkissä olevat herkut ovat sitä varten. Tänäänkin oli marsuhäkki siirtynyt päivän aikana, kun joku oli yrittänyt saada siellä ruokaa. Rauli ei siis enää pääse marsujen kanssa samaan huoneeseen, kun ihmiset ovat muualla. 

Marsut tykkäävät köllötellä pehmeällä alustalla. Siksi kokeiluna on nyt sisustaa osa häkistä pehmoisilla kankailla, osassa on haapahaketta ja heinää. Pelkkä puru olisi vähemmän työläs, mutta katsotaan nyt kuinka kauan intoa tähän kokeiluun riittää. 

Tässä on Valtti, jonka pörröinen turkki on toivottavasti tulevaisuudessa tuuhea ja hilseetön.

Tämä tyyppi, jolla on maltillinen turkki, on tietenkin Maltti.

perjantai 20. tammikuuta 2017

Ihon hoitoa

Maltti ja Valtti ovat nyt asuneet meillä pari päivää. Valtin iho kutisee ja marsu raapii itseään runsaasti. Iho on hilseilevä ja yhdestä paikasta rikki. 

Kävin tänään näyttämässä kuvia Valtin ihosta eläinlääkärillemme. 

Punnitsin marsut, jotta voin kertoa eläinlääkärille nekin tiedot. Punnitus onnistui hyvin, kun pistin marsun pieneen pahvilaatikkoon ja siinä keittiövaa'alle. Maltti painoi 934 g ja Valtti 792 g. 

Valtin paino ehkä kertoo siitä, että kaikki ei ole kunnossa. Se on kuitenkin sen verran vähemmän, kuin Maltin paino. Eläinlääkärin mukaan paino on hyvä apuväline, kun arvioidaan marsun yleiskuntoa. Paino on kuulemma ihan OK tässä tilanteessa, mutta sen seuraaminen on muun hoidon ohella tärkeää. (Nimittäin jos kävisi niin, että hyvästä hoidosta huolimatta tilanne ei merkittävästi parane ja marsun paino vain laskee, pitäisi miettiä eutanasiaa. Mutta se on tällä hetkellä vain asia, joka on hyvä tiedostaa.)

Sain ison kasan purkkeja ja vinkkejä mukaani. 

Tärkeimpänä eläinlääkäri piti C-vitamiinin saantia. Sen puute voi selittää oireita, mutta muitakaan mahdollisuuksia ei voi sulkea pois. Siksi uusi loishäätö on tarpeen ja myös sieni-infektio on mahdollinen. 

Nyt illalla ryhdyin sitten töihin. Valtti pääsi lämpimään kylpyyn ja sen iho pestiin silsaan eli sienitartuntaan tehoavalla shampoolla. Lisäksi pesun avulla oli tarkoitus saada hilseilevä karsta pois iholta. Marsun päätä tai korvia ei saa kastella. Valtti ei varsinaisesti arvostanut pesua, mutta pyyhkeen sisällä oli sitten kiva puputtaa salaattia. Salaatin sisään ujutin C-vitamiinia, tietenkin. Annoin sille myös ruuan päällä suun kautta otettavaa öljyä, joka tukee ihon paranemista.

Kun iho oli kuivunut, Valtti sai iholleen rauhoittavaa ja desinfioivaa suihketta. Korvan taakse se ja Maltti saivat pikku tipat loishäätöön Strongholdia. Lopuksi tipautin Valtin iholle hoitoöljyä. Öljy leviää kaikkialle turkkiin ja käsittely uusitaan viikoittain.

Toivottavasti Valtin olo helpottuu, paino lähtee nousuun ja marsu paranee. Se kun on aika kivan oloinen kaveri. :)

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Maltti ja Valtti

Meille muutti tänään puolivuotiaat marsuveljekset Maltti ja Valtti. Maltti on sileäturkkinen musta-valko-oranssi kaveri ja Valtti puolestaan saman värinen, mutta pörröturkkinen.

Valtin turkki hilseilee ja kutisee. Nuori herra rapsuttelee itseään aika paljon. Sen iho on jopa mennyt rikki. Kaverukset ovat saaneet loishäädön, eli joko vaiva ei johdu siitä, tai sitten iho ei ole vielä ehtinyt parantua. C-vitamiinin puutos voi aiheuttaa tällaista oireilua, joten täytyy koettaa antaa vitamiinia reilummin hetken aikaa. Katsotaan miten tilanne kehittyy ja tarvitaanko ehkä eläinlääkäriltä lisäneuvoja.

Nyt veljekset kuitenkin saavat totutella uuteen kotiin. Muu väki oli niistä aika kiinnostunut...

Dobby, Mappe ja Elvis ihmettelevät tulokkaita.

lauantai 7. tammikuuta 2017

Pihamaalla(?) kirmaamassa

Kävin päivällä asioilla. Kun tulin kotiin, ilma oli mitä mainioin. Ajattelin, että päästän vuohet vähäksi aikaa ihan vain juoksentelemaan pihamaalle lumeen. Näin tein.

Kiiruhdin sisälle vaihtamaan vaatteita paremmin ulkoiluun ja eläinten kanssa touhuamiseen sopiviksi. Noh, täytyy sanoa, ettei siinä kohtaa tarvinnut tuntea itseään yksinäiseksi...