tiistai 27. joulukuuta 2016

Järkyttävä tapaus

Tämä tarina on tosi ja kertoja elää...

Sattuipa niin ikävästi, että eräs hyvin tuntemamme kaveri oli kävelyllä ja tipahti suohon. Hän jäi siihen kiinni, eikä päässyt millään ylös.


Pahaksi onneksi karmea hirviö lähestyi suota ja oli hyvin nälkäinen...

Tarinan traagisen lopun voit katsoa oheiselta videolta. Varoitus! Videolla nähtävä materiaali voi järkyttää herkimpiä katsojia... ;)


keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Kanat puoliksi

Kanat pistettiin meillä eilen puoliksi. Onneksi ei sentään tarvinnut jokaista kanaa ruveta halkaisemaan, vaan ainoastaan kanaparvi jaettiin kahtia. Tämä tapahtui siitä syystä, että kesällä meillä kuoriutunut tipu osoittautui kukoksi. Kukot usein tappelevat keskenään ja nyt jo Salmiakki sai väistää, kun isäukko, Rokkikukko, oli liikenteessä.

Salmiakki (edessä) on komea nuori kukko, jolle tulee erilainen harja kuin isälleen Rokkikukolle (taustalla). Lisäksi Salmiakin sulkien seassa on ruosteen väriä.


Kanojen jako kahteen leiriin oli siinäkin mielessä hyvä ratkaisu, että yhdelle kukolle 10 kanaa ei ehkä ole liikaa, mutta vähempikin riittää. Nyt Rokkikukolla on viisi rouvaa ja nuorella Salmiakilla on myös viisi rouvaa.

Kanala piti jakaa kahtia, eli rakentaa väliseinä, joka erottaa porukan. Väliseinä tehtiin verkosta, jotta valo pääsee kulkemaan vapaasti. Alaosa on kuitenkin umpinainen. Tämä on fiksua siksi, että olen ollut todistamassa tilannetta, jossa kukot tappelevat verissä päin verkon läpi. (Ääliöt.) Nytkin kukot näkevät seinän yli toisensa, eli katsotaan pitääkö seinää vielä korottaa. Aika näyttää.


Kanalan keskellä on verkko, joka jakaa tilan kahtia.


maanantai 5. joulukuuta 2016

Nyt se on virallista

Lauantaina, kun menin aamulla eläimiä hoitamaan, kuulin ihan uuden äänen. Käännyin ääntä kohti, vaikka arvasinkin mistä se tulee. Jäin odottamaan, ja pian kuulin sen uudelleen. Nyt näin myös ääntelijän itse teossa.

Salmiakkihan se siellä viritteli äänihuuliaan ja kajautti ilmoille matalan, hieman vielä epävireisen äänen: "Kukkokiekuu!" Tunnistin äänestä heti ensimmäisellä kerralla, että kiekuja ei voi olla Rokkikukko.

Nyt on siis virallista, että meillä on kanalassa kaksi kukkoa. Ihan hirveän yllättävää se ei ollut, sillä Salmiakki on kasvattanut jo pitkään laulusulkia (pitkiä pyrstösulkia). Lisäksi se on isokokoinen, vahvarakenteinen ja sen jalkoihin on kasvamassa kannukset.

Sen jaloissa on muuten eräs toinenkin erikoinen seikka: Sillä on liikavarvas. Luultavasti (toivottavasti) se ei elämää juuri haittaa, mutta kiintoisaa olisi tietää, että miksi. Kenties joko äidin tai isän suvussa on jonkin verran ollut sisäsiittoisuutta? Isä kun on puhdas plymouth rock, äiti puhdas araucana. Tai ainakin niin minulle on kerrottu. Mutta joka tapauksessa kumpikaan ei ole meillä kuoriutunut, ja olen kukon hakenut tuosta 15 km päästä, kanan paljon kauempaa. Keskenään ne eivät siis ole sukua.

Mutta nyt on siis parvessa kaksi kukkoa. Se ei yleensä tiedä hyvää. Aiempien kokemusten perusteella luvassa on verisiä taisteluita ja stressiä siipiveikoille. Siispä ratkaisuja on tehtävä. Syödäänkö meillä jouluna kukkoa viinissä? Vai aletaanko askarrella kanalaan väliseinää, taas kerran? Jep, luultavasti rakennamme seinän ja jaamme parven kahtia. Yhtä kukkoa kohti tulee ihan sopiva määrä kanoja, kun nyt niitä on Rokkikukolla ollut toistakymmentä.

Salmiakista kasvaa muuten komea kukko. Se on kovasti isänsä värinen, mustavalkoinen, käen värinen, mutta nyt sen niskasta kasvaa hienoja, ruosteenpunaisia sulkia mustien sulkien joukkoon. Ehkä joku päivä nappaan kukosta tänne kuvan. :)

maanantai 17. lokakuuta 2016

Possuille kestopehku

Ajattelin tänä vuonna kokeilla uutta juttua, nimittäin kestopehkua minipossuille. Meillähän on jo vuosia ollut vastaava ratkaisu vuohille, ja se on toiminut hyvin. 

Tavallinen kuivike on esimerkiksi purua tai turvetta, joka levitetään eläinten alle. Pinnalle voidaan levittää olkea, jottei kuivike pölise. Eläimet pissaavat ja kakkaavat ja kuivike imee pissan, joka ilman kuiviketta lainehtisi lattialla. Kun kuivike ei enää kykene imemään enempää kosteutta, se vaihdetaan uuteen.

Kestopehku koostuu samoista ainesosista, kuin muutkin kuivikkeet. Kun se kostuu, sitä ei lapioida pois. Pinnalle vain kaadetaan reilu kerros puhdasta kuiviketta. Näin pissa ja kakka jäävät pohjimmaiseksi. Tuo pohjimmainen kerros kehittää lämpöä, joka nousee ylöspäin ja lämmittää eläimiä. Kun huolehtii, että kestopehkun pinta säilyy kuivana, on eläimillä aina kuiva ja lämmin olla. 

Kestopehkun lämpö perustuu ymmärtääkseni siihen, että pohjimmaisen kerroksen pissa-kakka-kuivikeseos lähtee käymään tai kompostoitumaan tai niin sanotusti palamaan. Koska tämän vuoksi pohjimmainen kerros on aika tujua tavaraa, eikä terveellistä ollenkaan, ei kestopehkua saa mennä pöyhimään. Puhdas pintakerros on eläimille lämmin ja turvallinen. 

Possut menivät ulos kirmaamaan, kun aloitin niiden kestopehkun rakentamisen.

Possut ovat siistejä eläimiä. Niillä on nukkumanurkkaus, ruokapaikka ja vessanurkkaus. Siksi pissaa ja kakkaa ei ole kaikkialla, vaan ainoastaan yhdessä kohdassa. Mutta jotta kestopehku voi lämmittää possuja, on pissa-kakka-kuivikekerros levitettävä joka puolelle. 

Tyhjensin karsinasta nukkumapaikan oljet ja muut aivan kuivat kuivikkeet ja levitin vessanurkan pissa-kakka-kuivikkeen koko karsinan lattialle. Pinnalle kippasin paksun kerroksen puhdasta kuiviketta. Lopuksi toin nukkumapaikan kuivikkeet takaisin ja lisäsin vielä olkea. 

Myöhemmin, kun possut ovat olleet ulkoilemassa, olen käynyt kädellä kokeilemassa possujen karsinan kuiviketta. Se on aivan kuivaa ja lämmintä. Se antaa positiivista viitettä siitä, että tämä voisi toimia.

Jotkut laittavat kanoillekin kestopehkun, mutta minä suhtaudun siihen hieman epäillen. Kana nimittäin kuopsuttaa ja jos päälimmäinen kerros kuiviketta ei ole paksu, voi kana pöyhiä pehkusta esiin pahat hajut ja ties mitä pöpöjä. 

Ja niitä pahoja hajuja kana todella tuottaa. Kanankakka haisee hirveältä, pahemmalta kuin possun kakka, on minun mielipiteeni.  Meillä kanala tyhjennetään kuivikkeesta säännöllisesti ja tilalle tulee puhdas puru. Jos kanalan tyhjentäminen venähtää, on seurauksena pistävä ammoniakin haju. Voisin kuvitella, että tuo ammoniakin löyhkä on mahdollinen seuraus, mikäli kanalassa käytetään kestopehkua.

Toki possutkin tonkivat, se on niille luontaista. Meidän possut tonkivat kuitenkin pääasiassa ulkona, kun haluavat kaivaa ruokaa esiin. Sisällä lähinnä pöyhitään olkea, jotta siihen voi heittäytyä mukavammin loikoilemaan.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Eräänä kauniina syyspäivänä

Eräänä kauniina syyspäivänä, eli juuri tänään, laiskistunut bloginpitäjä päätti kertoa Tuomirannan farmin kuulumisia. On nimittäin käynyt niin, että olen saanut muutamaan kertaan palautetta, kun blogissa on ollut liian hiljaista. Myönnetään, näin on päässyt käymään.

Aika hauskaa silti, että palautetta tulee. Olen nimittäin ajatellut kirjoittavani lähinnä itselleni ja uskonut, ettei näitä juttuja monikaan lue. Taidan olla osittain väärässä. Eilen nimittäin juhlissa esittäydyin uudelle ihmiselle ja hän heti mainitsi, etten ole viime aikoina kirjoitellut blogiini. 

Siispä, kiitos palautteesta, ja tässä yritys korjata asiaa. :)

Eläimet voivat Tuomirannassa hyvin. Tämä kesä on ollut ihana, lämpöä on riittänyt näihin päiviin saakka. Se on eläinten kannalta loistojuttu, sillä ne saavat ulkoilla. 

Yöt ovat jo sen verran kylmiä, että possut pääsevät ulos enää aurinkoiseen aikaan muutamaksi tunniksi. Huonolla säällä ne käyvät vain pienllä pyrähdyksellä ulkona, sillä possun ohut karva ei paljon lämmitä.


Daniel loikoili auringon paisteessa hetki sitten.

Lehtien keskeltä kurkistaa minisika Vicky.

Vuohet ovat ulkoilleet koko kesän ahkerasti. Tämä on aiheuttanut sen, ettei niiden aitauksessa enää juuri ole syötävää. Siksi vuohet ovat välillä muutaman tunnin pihan puolella kytkettynä kettinkiin. Siinä ehtii popsia mahan täyteen vihreää, ja sitten voi taas kirmata aitauksessa. Vapaana pihalla vuohia ei voi pitää, sillä lähellä menee tie, jonka liikenne on ajoittain vilkasta.

Oikeasti vuohien kytkeminen kiinni on laitonta. Vuohta ei nimittäin saa pitää kytkettynä kuin välttämättömän hoitotoimenpiteen ajan. Olen kuitenkin ajatellut, etteivät vuohet kärsi, sillä ne todella nauttivat, kun saavat ahmia herkullista ruohoa.



Voitto-Viljami nautiskelemassa tuoreesta ruohosta.


Heinäkuussa meillä kuoriutui araucanan munasta tipu, joka sai nimen Salmiakki. Nyt kaveri ei enää ole mikään tipu, sillä se on jo biologista äitiään suurempi. Sen kasvattiäiti Peppi vartioi kyllä yhä lastaan, mutta jo hieman etäämpää. Salmiakki ei ole vielä alkanut kiekumaan, mutta pahaa pelkään, että kukko se on. 


Salmiakki on kovasti käenvärisen isänsä, Rokkikukon, näköinen.

Myös kissat ja koirat voivat hyvin. Toivottavasti lämpö ja aurinko pysyvät luonamme vielä pitkään.

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Possujen uusi kesälaidun

Eräänä päivänä sikamaiset tyypit Vicky ja Daniel päättivät, että ne ovat kyllästyneet vanhaan ulkoaitaukseensa. Juuri muuta tuo aitaus ei tarvinnutkaan, sillä se oli vuosien saatossa hapertunut. Possut ryhtyivät puuhiin ja pian aitaus oli atomeina.

Vicky ja Daniel viettävät pari päivää sisällä, kun herrasväelle rakennettiin uusi kesälaidun. Aitauksen paikkaa siirrettiin, jotta kärsäkkäät saisivat uutta tongittavaa. Uusi aitaus on myös vanhaa varjoisampi, mikä on näin kesäkuumalla vain hyvä asia.

Mutta johan oli melkoinen projekti saada possut menemään uudelle laitumelle, sillä possut ovat epäluuloisia kaikkea uutta kohtaan. Ne juoksivat automaattisesti vanhaan aitaukseen, vaikka sitä ei edes ollut. Sieltä sikoja sai maanitella tovin jos toisenkin tuloksetta.

Onneksi olin opettanut possuille tempun. Meillä on muovinen, sininen mattopiiska, jolla ei ole mitään käyttöä. Siksi olen valjastanut sen muihin tehtäviin: pidän mattopiiskaa kädessä ja kun possu koskettaa sitä kärsällään, se saa namin. Nyt hain mattopiiskan ja sain sen avulla possut seuraamaan minua aitaukseen. Vicky tuli suhteellisen helposti, mutta Danielin kanssa piti touhuta kauemmin. Se oli epäluuloinen.

Nyt laidunta kiertää uusi ja vahva aita. Possujen on siis valitettavasti tyydyttävä siihen, sillä vähään aikaan pikkupossujen voimilla sitä ei tuhota.

Lauta ja verkko, siitä on hyvä possuaitaus tehty.

Tästä portista possujen oli vaikea kulkea; portti oli epäluuloisuutta herättävä ja uusi.

Vanhasta aitauksessa saatiin sentään tuttu ja turvallinen mökki siirrettyä koivikon katveeseen. Taustalla näkyy myllättyä maata, eli paikka, jossa aitaus ennen sijaitsi.
Tässä marssitaan kuvaajaa kohti, minisika Vicky edellä ja mikropossu Daniel perässä.

"Sikahienoo, eiks ookin!?!!"

maanantai 18. heinäkuuta 2016

Maatilan ääniä

Tänään vietetään Kanadasta lähtöisin olevaa maailman kuuntelupäivää. Päivän tarkoituksena on saada ihmiset kiinnittämään huomiota ääniin ja kuuntelemaan aktiivisesti. Kuulemme joka hetki ääniä, vaikka emme oikeastaan aina edes huomaa sitä. Äänillä on kuitenkin iso merkitys. Ne voivat varoittaa meitä vaarasta, herättää tunteita ja myös muistoja.

Tänä vuonna maailman kuuntelupäivän teemana on kadotetut ja löydetyt äänet. Voimme siis paitsi kuunnella, myös pohtia miten arkipäivän elämän äänimaisema on muuttunut. Millaiset äänet ovat tänään arkisia ääniä? Mitkä äänet taas ovat kadonneet historiaan?

Lisää aiheesta voi lukea esimerkiksi Muuttuva suomalaiset äänimaisemat -hankkeen verkkosivuilta.

Päivän innoittamana myös minä päätin tallettaa Tuomirannan farmin päivittäistä äänimaisemaa. Menin aamulla vuohilaan ja ohessa sen tuloksena muutama äänite, jota on höystetty suuntaa antavilla valokuvilla.

Ensimmäisessä äänitteessä eläintenhoitaja kävelee aamulla vuohilaan. Kuuluu, kun ovi avataan ja possut sekä vuohet tervehtivät tulijaa. Kanat ovat hiljaa:



Toisessa äänitteessä kuullaan kanalan ääniä. Kanat osaavat "sanoa" paljon muutakin, kuin "kot-kot". Taustalla kuuluu, kun yksi kana valikoi jyviä ruoka-automaatista ja jyvät lentävät pitkin poikin:





Tällaiselta kuulostaa, kun possut saavat aamiaista, eli kaurajauhoista tehtyä puuroa:



Kana opettaa tipujaan myös äänen avulla. Tässä äänitteessä Peppi-kana ja tipu ovat juuri saaneet ruokaa. Peppi ohjaa tipua äänellään syömään ja tipu piipittää.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Piip, piip, sanoi pikku tipu

Peppi on reippaasti hautonut araucana Piparmintun munia. Tällä kertaa kana sai oman erillisen yksiön, jotta muut kanat eivät pääse häiritsemään tapahtumaa. Muutama päivä sitten Pepin alta kuului piipitystä.

Videolla tiput odottavat kauhassa, että niiden pesä siivotaan.


Valitettavasti videossa etualalla oleva tipu ei koskaan oikein kunnolla päässyt liikkeelle. Sen jalat olivat vääntyneet hankalaan asentoon. Se oli kovinkin eläväinen, mutta menehtyi parin päivän jälkeen.

Toinen tipu sen sijaan opettelee kanan elämää kasvatusäitinsä Pepin rinnalla. Tipun väri ei ole vielä lopullinen, sillä höyhenet eivät ole kasvaneet. Tipu on untuviltaan pääosin musta, mutta mahanalus on keltainen. Biologinen äiti Piparminttu on täysin musta ja isä (plymouth rock) Rokkikukko on pilkullinen, "käen värinen". 

Raati on suunnitellut, että tipun nimeksi tulisi Salmiakki.

Pikku tipu kurkkii mamman alta

Tässä ihmetellään äidin kanssa maailman menoa

perjantai 8. heinäkuuta 2016

Heiniä talven varalle

Eläinten ruokinta teetättää välillä hiukan työtä, kun kesälläkin on muistettava jo varautua talveen ja varastoitava heinää. Meillä on pieni peltopläntti, josta useana vuonna on tehty vuohille heinää. Ei se koko talvea riitä, mutta on oma heinä kyllä hieno juttu. Jälleen tietää piirun verran paremmin, että mistä se ruoka tulee, kun Soma syö oman pellon heinää ja antaa sen jälkeen meille hyvää maitoa.


Koska eläinten pito on harrastus, ei meillä ole kaikkia asiaankuuluvia harrastusvälineitä itsellä. Niinpä suunnilleen kaikki kylän maajussit piti käydä läpi, jotta saatiin niittokone lainaksi (tai vuokralle kahvipaketin hinnalla). Toinen maajussi otti traktorinsa perään tuon niittokoneen ja kaatoi heinän. Heinäseipäätkin piti käydä lainaamassa, kun meillä ei niitä itsellä montaa ole.


Meille tuli tänä vuonna juhannusvieraita, ja tietenkin pistimme heidät töihin. Juhannusaattona, kun juhlakansalla oli ilo ylimmillään, joutui meillä vieraileva porukka heinäpellolle pistämään heinää seipäille. Vieraiden ja oman väen lisäksi hangon ja haravan varteen saapui naapuri ja sukulaisrouvia.


Suurin osa porukasta oli kaupunkilaisia, ja muutamille tämä oli ensimmäinen kerta heinäpellolla. Kommelluksiltakaan ei täysin vältytty. Yksi onnistui tuikkaamaan terävän heinähangon piikin jalkaansa ja toinen kompastui tonttiamme kiertävään aitaan. Syynä eivät olleet juhannusjuomat, sillä heinäpellolla oli tarjolla vain jaffaa, colaa ja vichyä.


Onneksi työläiset olivat ahkeria, sillä työtä oli paljon ja päivä oli kuuma. Kahdeksan ihmisen työpanoksella nousi pellolle 38 seipäällistä hyvää heinää. Heinätöiden jälkeen ruoka maistui ja perunat, lihapullat, kasvislätyt, salaatit ynnä muut katosivat parempiin suihin. Illalla saunottiin ja ihailtiin suurta kokkoa.


Viikkoa myöhemmin pienemmällä porukalla oli toinen iso urakka, kun heinät vietiin seipäiltä talliin. Heinät nosteltiin hangolla naapurin traktorin peräkärryyn, vietiin tallin eteen ja jälleen hangolla nostellen sisälle. Koska meillä ei ole isoja varastotiloja, piti heinää myös talloa, jotta se tiivistyy ja kaikki mahtuu. Väliin heiteltiin 50 kiloa merisuolaa, sillä suola parantaa heinän säilyvyyttä. Tallin ovet jätettiin auki, jotta heinä vielä tuulettuu, mikäli se ei ole täysin kuivaa.


Kiitokset kaikille heinätöihin osallistuneille! Hikistä päivää pellolla on kiva muistella sitten myöhemmin kiikkustuolissa. Parille heinätyöläiselle jäi konkreettisempikin muisto; reikä jalassa ja murtunut kylkiluu. Maatilan työt ovat vaarallisia.

torstai 26. toukokuuta 2016

Leipuri, eiku, lääkäri määrää

Meidän Soma-kuttu sairastui. Se oli syönyt vähän huonosti jo jonkun aikaa ja maitomääräkin pikkuisen sen vuoksi väheni. Seurailimme ja yritimme tarjota herkkuja. Sitten yhtenä iltana Soma oli aika apaattinen ja tuijotteli vain eteensä.

Voitto-Viljami ja Soma on ulkoilleet ja saaneet silloin syödä uutta ruohoa. Se on joka kevät pieni riski, sillä ruokinnan muutos voi sairastuttaa. Siksi meillä on vuohille tarjolla laidunkivennäistä ja ulkoilu aloitetaan varovasti. Mutta varmasti ikä tekee oman osansa ja ehkä vanhan mamman vastustuskyky ei enää ole entisensä.

Tietenkin oli ilta ja päivystävä eläinlääkäri oli päivää hankalammin saatavissa. Lopulta kuitenkin sain eläinlääkärin kiinni puhelimitse. Hän kuunteli ja arveli, että ruokinnan muutos oli iso syy, seuraus pötsihäiriö. Jotain tulehdustakin oli, sillä Somalla oli vähän lämpöä ja maidon laatu oli huonontunut.

Kerroin, että meillä on jääkaapissa avaamaton penisilliinipurkki, sillä eläinlääkäri jätti sen kerran varmuuden vuoksi. Sitä ei sillä kertaa tarvittu. Mutta nyt se oli täydellinen lääke.

Sain määräyksen pistää penisilliiniä 5ml päivässä ihon alle 5 päivän ajan. Kutulle pitäisi myös antaa aspiriinia kuumeeseen ja mahahakipuun sinä iltana. Mutta hauskin ohje oli, että vuohelle pitäisi samana iltana juottaa lämmintä hiivavettä, jotta pötsin toiminta saataisiin kuntoon.

No eihän meillä tietenkään ollut hiivaa. Onneksi kauppojen aukioloaika vuodenvaihteessa vapautui ja meidänkin lähin kauppa oli auki illalla yhteentoista. Silti piti talla pohjassa kurvailla. Kymmentä vaille 11 olin kiinni oven kahvassa. 50 gramman hiivapala mukaan ja 25 senttiä tiskille. Jottei myyjä olisi ihmetellyt ostoksiani, selitin, että se tulee lääkkeeksi vuohelle. (No tuskin tuo kummallinen selitys asiaa auttoi, mutta mitä pienistä.)

Hiiva liotukseen, eikä meillä tietenkään ollut sopivaa pulloa ja suurin ruisku oli 10 ml. Sillä sitten hiivalitkua kutun suuhun, melkoista sotkemista oli. Piikki eläinlääkärin ohjeen mukaan löysään ihokohtaan kaulalle ja aspiriinia suuhun. Kyllä se hyvin onnistui lopulta. Soma kun on niin kiltti. Eläinlääkäri Heikki Sirkkolan Sairaan kipee vuohi -kirjasta opiskelin, että huonosti kun syövä vuohi syö usein lehdeksiä. Siispä oksasakset mukaan ja pajupuskaa harventamaan. Seuraavina päivinä vuohet söivät hyvällä halulla oksia ja lehtiä.

Nyt Soma voi jo ihan hyvin. Lääkkeet on annettu ja kuttu syö paremmin. Ei rehu edelleenkään maistu suurissa määrin, mutta Soma syökin niin paljon tuoretta ruokaa ja kipeänä ollessaan se sai aika monta leipäpalaa. Nyt se odottaa aina, että leipää on tarjolla.


Lääkkeet valmiina

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Siistitään vähän sivuilta, kiitos

Meidän Rauli kävi viime viikolla parturissa. Sitä edelsi suihku, mikä tietenkin on kaikkien koirien suosikkijuttu. Rauli kuitenkin oli kiltisti pesun ajan, vaikka selvästi huomasi, että se olisi mieluummin jossain ihan muualla.

Onneksi inhottavan suihkun jälkeen pääsi lämpimään saunaan. Rauli kuivatteli itseään lauteiden alla ja viihtyi siellä aika kauan.

Parturin kertoman mukaan turkin siistiminen sujui oikein hyvin. Se taisi myös Raulin mielestä olla kokonaisuuden miellyttävin juttu. Rauli oli torkkunut ison osan ajasta.

Nyt Raulilla on siisti ja lyhyt kesälook. Aluksi se vähän vilutti, mutta nyt herra on jo tottunut ja taitaa näinä lämpiminä päivinä olla aika kiva, kun päällä ei ole paksu takki.



Tästä se alkaa





Tässä on suunnilleen puolet siitä karvamäärästä, mikä Raulista lähti. Pikkulinnut on onnessaan, kun saavat pesätarviketta näin paljon.

tiistai 10. toukokuuta 2016

Kesä on mun

Ihanaa, se on täällä, kesä!! Erään kauppaketjun mainos iskee todella asian ytimeen, kun se kehottaa elämään kuin viimeistä kesäpäivää. Kyllä, yritän elää juuri niin ja inhoan kaikkia niitä ihmisiä, jotka muistavat mainita, että "puolentoista kuukauden kuluttua ollaan jo talveen päin menossa". Niin, pessimisti ei kuulemma pety, mutta minä en ole menossa talvea kohti. Minun kesäni kestää vähintään syyskuun loppuun ja siitä irti päästäminen on joka vuosi yhtä tuskallista. Mutta joka tapauksessa nyt on kesäkesäkesäkesäkesäkesäkesä....

Kesä on elämän ja eläintenpidon parasta aikaa. Toisaalta se on myös kiireistä ja touhua täynnä ja laiskistunut bloginpitäjä häviää auringonpaisteeseen ja valoisiin kesäöihin, ja tietenkin häärii eläinten kanssa yhtä ja toista.

Kissoilla on kivaa, kun ne pääsevät aamusta iltaan ulkotarhaan syömään heinää ja metsästämään. Tänä aamunakin oli keittiössä nähtävissä, että yöllisillä saalistusretkillä oli käyty: Keittiön lattialla oli puoliksi syöty kastemato.

Iltalenkit valoisassa ilmassa lintujen sirkuttaessa ovat hauskaa ajanvietettä koirien kanssa. Pääasiassa koirat juoksentelevat farmin alueella vapaana ja Rauli murtautuu vuohien aitaukseen syömään kakkaa. Hauskaa on myös aidan takaa haukkua ohi ajavat autot, sillä eihän meidän pihan ohi saa mennä, ellei ole kysynyt hauvoilta lupaa.

Parasta on kuitenkin vuohien, possujen ja kanojenkin kanssa. Kanathan on pidettävä asetuksen mukaan sisällä kesäkuun alkuun saakka lintuinfluenssan leviämisuhan vuoksi. Mutta me olemme ilmoittaneen kunnaneläinlääkärille tänäkin vuonna, että meillä on aitaus, jonne luonnon vesilinnut eivät pääse. Siispä kanat saavat ulkoilla, kun eivät joudu nokakkain muuttolintujen kanssa.

Eläinten iltahoito venyy näin kesällä myöhäisemmäksi, sillä kuka nyt raaskii vuohia viedä sisälle, kun ilma on kaunis ja lämmin? Possujen riemu ulos pääsystä on kuitenkin mulle henkilökohtaisesti se kaikkein suurin ilo. Kun ensimmäiset oikeasti lämpimät päivät koittivat, Daniel suorastaan hyppi ilmassa, kun se kirmasi pihan poikki pieniä ruohotupsuja syömään. Mudassa rypemisen nämä possut osaavat ja kun sitä touhua katsoo, niin kateelliseksi sitä ihan tulee.

Eletään siis, kuin viimeistä kesäpäivää! :)

maanantai 9. toukokuuta 2016

Kuulumisia työn äärestä

Tyhmät asiat ensin: Haudonta ei tuottanut toivottua tulosta lopultakaan. :( Poikasia kehittyi kolme. Muna numero kahdeksan oli rikkoutunut liian aikaisin ja poikanen makasi kuolleena pesän vieressä joitakin päiviä ennen kuoriutumista. Kaksi munista (numerot 2 ja 3) kehittyi täysiaikaisiksi, mutta liekö sitten liian innokkaat ihmiset olleet asialla ja häirinneet Keltaista kanaa tirkistelyillään. Äitipä ei nimittäin joko tunnistanut lapsiaan omikseen tai sitten äiti oli vähän väsynyt. Keltainen kana nimittäin lopetti hautomisen, eikä hoitanut lapsiaan, vaan nokki tipuja. Kun tämä huomattiin, oli toinen tipuista (numero 3) kuollut, mutta numero 2 oli vielä hengissä. Vein sen sisälle, kylppäriin ja viritin lämpölampun. Kananpojathan kuivuvat melko nopeasti pörheiksi söpöläisiksi, mutta tämä oli vielä puolen vuorokauden vanhana märkä, eikä noussut ylös. Lämpölampun alla tipu kuivui, joi vettä, kun juotin sitä, piipitti kovaa ja oli selkeästi taistelijaluonne. Mutta huonoltahan se näytti. Hiivin seuraavana aamuyönä katsomaan tipua jo aavistellen, ettei se ehkä aamua näkisi, ja olin oikeassa. Tipu oli kääriytynyt kerälle, kuin munan sisälle ja kuollut siihen, raukkaparka.

Mutta palataan mukavempiin ja työläämpiin aiheisiin. Keväällä farmilla riittää töitä, jotta kaikille eläimille saadaan kesäksi kunnon ulkoilumahdollisuudet ja sisällekin mukavat olot.

Viime viikon lopulla vuohien aitaukseen tuli sähköt. Meillä on vuohilla siis 1,5 metriä korkea verkkoaita, joka vahvistetaan kesäisin sähköaidalla. Pelkkä verkko ei riitä, sillä vihreää on tarjolla myös aidan ulkopuolella ja sitä kohti mennään, kun aitaus alkaa tympimään. Myöskään pelkkä sähkö ei riittäisi, vaan Voitto-Viljami ainakin loikkaisi matalan sähköaidan yli koska tahansa.

Äitienpäivänä oli ahkerointia, kun vuohien kestopehku tyhjennettiin. Tämä operaatio tehdään keväällä ja koko vuoden kuivikkeet lähtevät kerralla. Sen jälkeen tila kalkitaan ja uudet kuivikkeet tulevat tilalle. Kuiviketta lisätään pitkin vuotta ja sama operaatio on taas seuraavana keväänä luvassa. Tällä kertaa kärrättävää riitti 67 kottikärryllisen verran. Hiki tuli, mutta myös hyvä mieli.

Myös possujen karsina tyhjennettiin. Siitä tuli 9 kottikärrykuormaa. Tosin, sitä ei lasketa, sillä possuilla ei ole kestopehkua, vaan karsinaa tyhjennetään aina sopvivin väliajoin.

Soma-kutun sorkat on siistitty kesäkuntoon. Se sujuu yksinkin, sillä Soma on rauhallinen ja kiltti. Vauhdikkaampaa Voitto-Viljamia täytyy pitää paikallaan, sillä se ei sorkkien leikkuusta pidä. Se on melkoisen hikistä hommaa, sillä eläinlääkärin arvion mukaan voimiensa tunnoissa olevalla kaverilla on painoa ainakin toistasataa kiloa. Daniel-possu kiljuu sorkkien leikkuun, mutta ei ole muuten hankala tyyppi.

Oma verenpainetta nostattava operaationsa oli jälleen Vicky-minisian sorkkien leikkuu. Se kun on pikkuisen ärhäkkä possu, oikeastaan vain siksi, että se on hieman arka. (Mutta pelokkaat eläimet niitä vaarallisimpia ovatkin!)

Vicky tuli banaanin kehujen perässä sisälle. Sille oli paloiteltu banaania, omenaa, appelsiinia, kiiviä ja selleriä. (Viimeinen osoittautui turhaksi, sillä possu ei selleriä syönyt. Kiireesti piti selleri hävittä joukosta, ettei väärän ruuan tarjoaminen hermostuta kärsäkästä.) Minä syötän ruokaa suuhun ja toinen katkoo oksasaksilla sorkkia siinä sivussa. Tämä kaikki täytyy tapahtua hyvässä yhteistyössä Vickyn kanssa, tai tulee ongelmia. Neiti päätti tällä kertaa, että haluaa aterioida (kangas)sohvalla. Se hyppäsi sohvalle, eikä auttanut muu, kuin siinä ruveta leikkuu- ja syöttöhommiin. Kaikki sujui hienosti, erityisesti kiivin ja banaanin jynssääminen sohvasta jälkeenpäin. >:(

Huomasin muuten joku päivä, että meidän eläimet tottelevat aika hyvin luoksekutsua. Jos eläimiä kutsuu, vuohet vastaavat määkinällä ja keskittävät huomionsa minuun. Kun huutelin koiraa, se ei tullut, mutta pihamaalla vapaana temmeltänyt Daniel-mikropossu juoksi röhkien luokseni. Myös Vicky-possu seuraa ihmisen perässä, ainakin sille päälle sattuessaan. Kissatkin, erityisesti Mappe, tulevat kutsuttuina paikalle. Eläimille lirkuttelu tuottaa siis tulosta. :)

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Haudonta etenee, toivottavasti

Keltaisen kanan pitäisi jaksaa hautoa vielä noin kuusi päivää, jotta kuoriutuminen alkaisi olla käsillä. Eilen kuitenkin jo pelästyin, sillä Keltainen kana ei ollut pesässä. Se tepasteli kanalan lattialla. Nytkö se oli lopettanut hautomisen??!!?? Kokeilin munia, ne olivat lämpimiä. Niitä oli siis joku lämmittänyt vielä vähän aikaa sitten.


Luultavasti Keltainen kana oli vain jaloittelemassa, syömässä ja juomassa. Sillä on kaikki oikeus siihen. :) Mutta tietenkin puolentoista - kahden kuukauden yhtäjaksoinen istuminen muista erillisessä tilassa voi ruveta jurppimaan ketä tahansa. Siksi on mahdollista, että Keltainen kana jättää homman kesken vielä näin loppumetreillä.


Munat ovat jotenkin nyt enemmän yksilöitä, kuin koskaan aiemmin, kun meillä on kana hautonut. Tämä siksi, että yleensä olen vetänyt viivat munien yli, jotta erotan ne juuri munituista munista. Tällä kertaa kuitenkin numeroin ne yhdestä kahdeksaan, jolloin niille tuli jokaiselle nimi, tai ainakin numero.


Munia on enää viisi. Munat numeroilla yksi, neljä ja viisi ovat rikkoutuneet, eivätkä ne olleet hedelmöittyneitä. Keltaisella kanalla on kuitenkin vielä munat kaksi, kolme, kuusi, seitsemän ja kahdeksan haudottavana. Pitäkää peukkuja, että pian on meillä on myös tiput Kaksi, Kolme, Kuusi, Seitsemän ja Kahdeksan.



maanantai 11. huhtikuuta 2016

Keltainen kana

Ahkera Keltainen kana hautoo edelleen. Vielä on kuitenkin kaksi viikkoa kuoriutumiseen.




Keltainen kana ja sen kahdeksan munaa täyttää lähes koko pesän.




Jokainen muna on numeroitu.


keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Haudontaa: epäonnea ja uusi yritys

Keltainen kana päätti jokin aikaa sitten ruveta hautomaan. Mikäs siinä, antaa rouvan hautoa. Merkittiin kuusi araucanan sinistä munaa ja laitettiin ne kanan alle. Keltainen kana hautoi tunnollisesti, mutta koska muutkin kävivät pesässä munimassa, rikkoutui siinä rytäkässä kaksi munaa. Lopulta koitti kuoriutumispäivä. Neljästä munasta ei yksikään kuoriutunut, mutta myöhemmin huomasimme, että yksi muna oli säröillä. Avasimme varovasti kuoren. Sisällä oli täysin kehittynyt poikanen, joka oli väriltään musta, mutta se oli menehtynyt.

Harmillinen juttu. Ei silti, tuollainen ei ole kovinkaan epätavallista. Moni poikanen menehtyy, kun voimat eivät riitä munasta ulos pääsyyn.

Keltainen kana kuitenkin jatkaa sinnikkäästi hautomista. Siksi ajattelimme, että kokeillaan uudestaan. Voi olla, ettei Keltainen kana jaksa hautoa loppuun saakka toista erää, mutta yritetään. Numeroin 8 sinistä munaa ja laitoin ne ne maanantaina iltamyöhällä Keltaisen kanan alle.

Eilen Keltainen kana oli vaihtanut toiseen pesään. Ehkä oli tullut ruuhkaa alkuperäiseen pesään. Siirsin munat perässä. Muna numero 8 oli ehtinyt viilentyä, mutta muut olivat lämpimiä.

Kananpojat kuoriutuvat siis 20 tai 21 vuorokauden kuluttua. Jos näistä lapsukaisia syntyy, ne ovat plymouth rockin ja araucanan, eli Rokkikukon ja Piparmintun, risteytyksiä. Peukut pystyyn!

torstai 24. maaliskuuta 2016

Nätti, ku sika pienenä

Kerrassaan typerä sanonta. Ei silti, kyllä sika minustakin on nätti pienenä. Ja suurena. Ja kaikenkokoisena. Sika on minun mielestäni aina erittäin söpö ja kaunis eläin, viisaskin vielä. Tänäänkin ihailun erästä erittäin suloista ja ylipulleaa pikkukinkkua, siis mikropossu Danielia, joka päätti kaataa ruokansa vuohilan lattialle.

Daniel ja ruokakippo



Meillä on niin siistiä, että ruuan voi nauttia vaikka suoraan lattialta. Ainakin tämän possun mielestä.

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Kukkuluuruu!

Pöö!
Tällainen iloinen kaveri on vuohilan ovella ensimmäisenä vastassa, kun oven avaa. Voitto-Viljami on hyvin sopeutunut yhteiseloon Soman kanssa. Se on rauhoittunut ja tykkää rapsutuksista. Tosin, kyllä voimaa ja virtaakin riittää. Kun Soma yhtenä päivänä karkasi lypsyn jälkeen ulos, hyppäsi Voitto-Viljami ketterästi karsinan seinämän yli ja seurasi äitiään ulos.

Voitto-Viljami on myös kova kerjäämään leipää. Joutilaille pukeillehan ei saisi leipää tai kauraa juuri antaa, sillä seurauksena voi olla virtsakiviä. Ne ovat vuohelle kuolemaksi, sillä virtsaputki on muodoltaan mutkikas. Siksi meillä on annettu vuohille hyvin rajoitetusti herkkuja, mutta nyt, kun mittarissa alkaa olla 10 vuotta, voi säännöstä kai hieman joustaa.

Vuohipukki Onnin 11. syntymäpäivä olisi ollut kaksi päivää sitten. Muistokynttilä syttyi illansuussa pihalle. Muitakin synttäreitä lähiaikoina on ja on ollut. Kuttumme Soma täytti 11 vuotta 19.3. Minisika Vicky viettää yhdeksättä synttäripäiväänsä lauantaina ja mikropossu Danielillekin tuli täyteen jo neljä vuotta. Ja jos kaikki menee hyvin, meillä voi pian olla uusia pienokaisia. Keltainen kana hautoo kuutta sinistä munaa. :)

torstai 25. helmikuuta 2016

Onni on poissa

Vanha ystävämme Onni nukkui ikiuneen eilen illalla noin kello 20.30. Siskonpoika Voitto-Viljami, sisko Soma ja ihmisjäsenet hyvästelivät vanhan pukin ja lähtö oli rauhallinen.

Onni oli ensimmäisen kerran sylissäni vajaan parin viikon vanhana vuohitilalla, josta se Soman kanssa meille muutti. Poika jäi Soman kanssa vielä mamman maitoa juomaan, kunnes kaksikko täytti kolme kuukautta. Ensi kuussa Onnille olisi tullut mittariin 11 vuotta. Taisi papparaisella olla ihan hyvä elämä.

Onni oli kiltti, joskin itsepäinen pukinpökkelö ja voimiensa päivinä lauman johtaja ja komea poika. Remonttitaidot olivat tarpeen,  kun machomies välillä pisti Voitto-Viljamin kanssa karsinan säpäleiksi.

Se tykkäsi kovasti, kun sarvien välistä rapsutettiin ja oli varsin perso herkuille. Toissapäivänä herra herkutteli tovereidensa kanssa puolukkapipareilla. Vanhuuden merkit olivat jo nähtävissä, sillä Onnin kuulo heikkeni ja käytös muuttui rauhallisemmaksi. Viime päiviin asti Onni kuitenkin ulkoili toisten kanssa ja touhusi muutenkin normaalisti.

Hyvästi, Onni.




maanantai 11. tammikuuta 2016

Hrr... pakkasta!

Hyvää alkanutta vuotta 2016 vaan. Vähän lämpimämpääkin voisi toki olla.

Vuosi on lähtenyt käyntiin varsin hyisissä tunnelmissa ja pakkasmittari on kivunnut melkoisiin lukemiin. Eläinten kannalta se on vähän tylsää. Kissat hinkuvat ulos, kun eivät ymmärrä purevaa pakkasta. Dobby viihtyy ulkona vain pienen hetken, Mappe pitää pakkasta kissojen aitauksessa olevassa mökissä, mutta tulee kyllä kutsuttuna sisälle. Koiria kylmyys ei juurikaan haittaa. Rauli mennä painelee vuohiaitaukseen popsimaan vuohenkakkaa ja Elviskin viihtyy pakkasessa ja kierii maassa selällään.

Vuohilassa lämmönsäätely on tärkeää. Jos tulee liian kylmä, possut paleltuvat, jos taas liian kuuma, alkaa kestopehku haista. Kumpikaan ei ole eläimille terveellinen vaihtoehto. Niinpä vuohilassa pyritään säilyttämään lämpö ja toisaalta tuulettamaan ilmaa.

Näin pakkasaikaan olen pari kertaa päivässä vienyt eläimille kuumaa vettä. Ne tykkäävät kovasti. Tosin liian kuumaa vesi ei saa olla, sillä vettä rynnätään juomaan sellaisella innolla, että varomattoman suu voi palaa. Siispä lämmin vesi on parempi.

Possut ovat tosi suloisia, kun ryystävät vettä. Muuten niitä näkeekin melko harvoin juomassa. Tosin yhtenä päivänä annoin niille vähän lypsylämmintä maitoa ja sekös vasta oli herkkua! Vuohetkin hörppivät kuumaa vettä niin, että parrat kastuvat.

Kylmällä säällä lisäruokakin on tarpeen. Vuohille ja possuille maistuvat porkkanat ja omenat ja lantut ja leipäpalaset. Ja vuohet syövät mielellään puun kaarnaa ja neulasia talvella. Niillä oli jouluaattona omat joulukuuset ja ihmistenkin kuusi päätyi jatkojalostukseen vuohille. Kanat syövät reippaasti kauraa ja puolitiivistettä ja jouluna niillä oli lyhde. Ja tietenkin muistamme myös rottia. Niille on tarjolla rottabaarissa mielin määrin rotanmyrkkyä. >:-B

Ulkoilu ei oikein pakkasella houkuttele vuohilan väkeä. Vuohet ovat olleet muutamaan otteeseen muutaman tunnin ulkona, mutta kylmyys ja erityisesti viima eivät miellytä. Yhtenä kertana vuohet eivät päätyneet aitaukseen saakka, sillä aitauksen ovi oli jäätynyt vesilätäkköön kiinni. Kun tein töitä jään tuhoamiseksi, eivät ulkoilevat vuohetkaan toimettomiksi jääneet. Ne kipittivät pihan puolelle syömään jäiset vuorenkilvet.

Kesää odotellessa.