torstai 26. toukokuuta 2016

Leipuri, eiku, lääkäri määrää

Meidän Soma-kuttu sairastui. Se oli syönyt vähän huonosti jo jonkun aikaa ja maitomääräkin pikkuisen sen vuoksi väheni. Seurailimme ja yritimme tarjota herkkuja. Sitten yhtenä iltana Soma oli aika apaattinen ja tuijotteli vain eteensä.

Voitto-Viljami ja Soma on ulkoilleet ja saaneet silloin syödä uutta ruohoa. Se on joka kevät pieni riski, sillä ruokinnan muutos voi sairastuttaa. Siksi meillä on vuohille tarjolla laidunkivennäistä ja ulkoilu aloitetaan varovasti. Mutta varmasti ikä tekee oman osansa ja ehkä vanhan mamman vastustuskyky ei enää ole entisensä.

Tietenkin oli ilta ja päivystävä eläinlääkäri oli päivää hankalammin saatavissa. Lopulta kuitenkin sain eläinlääkärin kiinni puhelimitse. Hän kuunteli ja arveli, että ruokinnan muutos oli iso syy, seuraus pötsihäiriö. Jotain tulehdustakin oli, sillä Somalla oli vähän lämpöä ja maidon laatu oli huonontunut.

Kerroin, että meillä on jääkaapissa avaamaton penisilliinipurkki, sillä eläinlääkäri jätti sen kerran varmuuden vuoksi. Sitä ei sillä kertaa tarvittu. Mutta nyt se oli täydellinen lääke.

Sain määräyksen pistää penisilliiniä 5ml päivässä ihon alle 5 päivän ajan. Kutulle pitäisi myös antaa aspiriinia kuumeeseen ja mahahakipuun sinä iltana. Mutta hauskin ohje oli, että vuohelle pitäisi samana iltana juottaa lämmintä hiivavettä, jotta pötsin toiminta saataisiin kuntoon.

No eihän meillä tietenkään ollut hiivaa. Onneksi kauppojen aukioloaika vuodenvaihteessa vapautui ja meidänkin lähin kauppa oli auki illalla yhteentoista. Silti piti talla pohjassa kurvailla. Kymmentä vaille 11 olin kiinni oven kahvassa. 50 gramman hiivapala mukaan ja 25 senttiä tiskille. Jottei myyjä olisi ihmetellyt ostoksiani, selitin, että se tulee lääkkeeksi vuohelle. (No tuskin tuo kummallinen selitys asiaa auttoi, mutta mitä pienistä.)

Hiiva liotukseen, eikä meillä tietenkään ollut sopivaa pulloa ja suurin ruisku oli 10 ml. Sillä sitten hiivalitkua kutun suuhun, melkoista sotkemista oli. Piikki eläinlääkärin ohjeen mukaan löysään ihokohtaan kaulalle ja aspiriinia suuhun. Kyllä se hyvin onnistui lopulta. Soma kun on niin kiltti. Eläinlääkäri Heikki Sirkkolan Sairaan kipee vuohi -kirjasta opiskelin, että huonosti kun syövä vuohi syö usein lehdeksiä. Siispä oksasakset mukaan ja pajupuskaa harventamaan. Seuraavina päivinä vuohet söivät hyvällä halulla oksia ja lehtiä.

Nyt Soma voi jo ihan hyvin. Lääkkeet on annettu ja kuttu syö paremmin. Ei rehu edelleenkään maistu suurissa määrin, mutta Soma syökin niin paljon tuoretta ruokaa ja kipeänä ollessaan se sai aika monta leipäpalaa. Nyt se odottaa aina, että leipää on tarjolla.


Lääkkeet valmiina

2 kommenttia:

  1. Hienoa, että kuttu toipui! Eläimen puolesta on aina huolissaan, kun sairastaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juupa, eläinten sairastuminen on hermoja raastavaa. Mutta onneksi tosiaan Soma voi jo hyvin. :)

      Poista