Kylmyyttä vastaan

Kylmyys hiipii nurkissa, erityisesti yöllä. Meillä asuu vuohilassa vuohet Soma ja Voitto-Viljami, minipossu Vicky ja kukot Minirokkis ja Kalle kanaparvineen. Tästä porukasta kylmälle herkimpiä ovat chabo-rotuiset kääpiökanat (myös Minirokkis on chabo) ja Vicky-possu.


Viime viikonloppuna Vuohilaan asennettiin uusi ulko-ovi. Vanha ovi oli palvellut tehtävässään jo toistakymmentä vuotta. Se ei ollut alkujaankaan mikään ulko-ovi, vaan joku vanha väliovi. Sen vuoksi se ei juuri pitänyt lämpöä, turposi sateella ja oli liian väljä kuivalla kelillä.


Vanha ovi sai lähteä ja tilalle tuli meille uusi ovi, joka oli hyväkuntoinen entinen autotallin pikkuovi. Ovi sai vielä kerroksen maalia, jolloin se toivottavasti kestää hieman paremmin vaihtelevia sääolosuhteita. Lisäksi oven päälle rakennettiin lippa. Nyt sadevesi ei toivottavasti lorise ihan suoraan oveen ja vaurioita sitä, vaan lippa ohjaa osan vedestä pois.

Vuohilan uusi ovi.

Uusi ovi varmasti vaikuttaa koko rakennuksen lämpötilaan hieman.


Kanoilla on ollut koko kesän vapaa kulku sisälle ja ulos. Nyt on sen verran viileää, että ulkoluukuistakin tulee kylmää ja koko vuohila viilenee. Siispä vapaa ulkoilu on tältä kesältä päättynyt. Kanat saivat uudet, puhtaat pehkut ja samalla niiden ulkoiluluukut suljettiin. Se lämmittää taloa myös aika paljon.

Kalle-kukko ja rouvia nauttimassa kesästä.

Kun vielä viilenee, ovet peitetään sisäpuolelta vilteillä ja lopuksi sähköpatterikin lämmittää.

Luumuja

Kesä oli hurjan kuiva ja kuuma. Se ilmeisesti on hedelmille suotuisa keli. Omenoita ja luumuja on tullut hurjan paljon.

Meillä on viime päivinä syöty ahkerasti luimuja, sillä ne ovat nyt kypsiä. Ne ovat makeita ja herkullisia. Myös eläimet ovat saaneet maistaa. 

Marsut Maltti ja Valtti ovat syöneet muutaman luumun, vaikka uusi ruoka onkin ollut vähän epäilyttävää. Marsut osaavat olla melko nirsoja.

Possut Vicky ja Urho tykkäävät luumuista. Sian valtava puruvoima käy ilmi, kun kuuntelee kuinka vaivattomasti kivikova luumunkivi murskautuu muun luumun mukana.

Vuohista 50 % sen sijaan ei koske luumuihin. Toisin sanoen vain Voitto-Viljamille maistuu luumut.

Synttärionnittelut Voitto-Viljamille!

Meidän eläinten synttäripäivät tulevat pieninä kimppuina, useammat synttärit peräkkäin. Vicky-minipossu ja Soma-vuohi juhlivat synttäreitään maaliskuussa, Urho-minipossu huhtikuussa. Kesäkuussa juhlii ensin Elvis-corgi ja sitten Rauli-cockeri. Ja heinäkuun alussa synttäreitään viettää suomenvuohi Voitto-Viljami.


Voitto-Viljami täytti jo 12 vuotta. Sillä on suuret sarvet ja paljon voimaa, mutta se on tosi kiltti. Yksinään se on aika hukassa, eli jos näköyhteys äiti-Somaan menetetään, tulee pieni paniikki. Voitto-Viljami on aina turvautunut muhin vuohiin, mikä on ymmärrettävää, sillä vuohi on laumaeläin. Siksi jännittävässä tilanteessa voi paeta mamman taakse piiloon tai rynniä aitojen yli tai läpi mamman luo. Eräänäkin päivänä Voitto-Viljami hyppäsi sähköaidan yli, kun äiti-Soma tuli nätisti portista. Voitto-Viljami kyllä pysyy em. sähköaitauksen sisällä kiltisti, kunhan äiti vain on lähellä.


Voitto-Viljami näyttää aika rähjäiseltä tällä hetkellä. Somalla on siisti turkki, sillä se rakastaa harjaamista. Se seisoo silmät kiinni tyytyväisenä, kun harja viuhtoo kyljissä. Voitto-Viljami sen sijaan pelkää harjaamista. Sitä saa kyllä rapsuttaa, mutta jos harjan ottaa esiin, Voittis pakenee paikalta. Omaehtoisesti herra kyllä harjaa itseään. Somalla ja Voitto-Viljamilla on aitauksessaan katuharjoja, joihin voi itseään hinkata. Ja kyllä sitä hinkataankin. Harjat ovat loppukesästä ihan kuluneita. Tee-se-itse harjaus ei kuitenkaan ole yhtä tehokasta, kuin jos ihminen harjaa vuohen päästä sorkkiin. Niinpä Voitto-Viljamilla roikkuu vieläkin talvivillaa tukkoina turkissaan. Ne täytyy leikata pois sitten, kun pojan sorkat lähiaikoina lyhennetään myös.


Paljon onnea Voitto-Viljami!

Urho-possun joulutervehdys

Ihanaa joulua meille kaikille! ♥

Lasten vierailun seuraukset

Meille oli tulossa lapsivieraita katsomaan eläimiä pienellä varoitusajalla. Siksi otin pari munaa ja piilotin ne kanojen pesään. Lapsista on usein hauskaa päästä keräämään munia, ja olin jo kyseisenä päivänä ehtinyt kerätä munat pesistä. Siksi ajattelin huijata hieman.

Hetken kuluttua kuulin pesästä kopsetta ja menin katsomaan. Rokkikukkohan se siellä rikkoi munia ja söi niiden sisällöt. :( Olin tyrmistynyt ja vein Salmiakki-kukon puolella olevaan pesään uudet munat lasten löydettäviksi.

Lapset löysivät munat, tarjosivat Voitto-Viljamille (suurisarvinen pukki) leipää, lypsivät Soma-kuttua, hyppivät esteitä Rauli-koiran kanssa ja sen sellaista. Sen jälkeen koko päivä oli kuulemma leikitty erilaisia eläinaiheisia roolileikkejä. Olivat siis ilmeisen tyytyväisiä vierailuun.

Minä sen sijaan en ollut tyytyväinen. Munien rikkominen on asia, jota en voi sulattaa, sillä pidän omia kanoja nimenomaan omien munien vuoksi.

Niinpä teimme pienen testin ja veimme munia tarjolle pesään ja lattialle. Rokkikukko hyökkäsi munien kimppuun ja sai apua yhdeltä kanalta. Yhteistyössä ne tuhosivat kaikki munat. Se ei ollut ollenkaan hyvä juttu, sillä munien säästymiseksi on vain yksi keino: hankkiutua munansyöjistä eroon. Jos niin ei tee, pahimmassa tapauksessa malli leviää koko parveen ja pian kaikki rikkovat ja syövät munia.

Kanalan asukkaiden lukumäärä väheni kerralla kolmella. Pahaksi onneksi nimittäin samoihin aikoihin sairastui vanha piikkiöläinen kana ja se piti myös lopettaa.

Nyttemmin munatesti on tehty uudelleen. Munat ovat saaneet olla rauhassa sekä lattialla että pesässä. Hyvä juttu.

Olisi voinut mennä vielä pitkään niin, etten olisi huomannut kanalassa muuta ongelmaa kuin heikon munantuotannon.  (Ja ongelma olisi saattanut paisua suuremmaksi.) Sitten sain kuulla yllätysvieraista ja koko prosessi käynnistyi. Näin se meni tällä kertaa.

Kynsien hoitoa

Kynsien ja sorkkien hoito kuuluu meillä eläintenhoidon rutiineihin. Osassa tapauksista homma sujuu leikiten, toisissa tapauksissa tarvitaan rautaisia hermoja, paljon herkkuja, kaverin apua ja voimaa.


Noin viikko sitten leikkasimme vuohien sorkat kesäkuntoon. Leikkaan sorkat pienillä oksasaksilla oikeaan muotoon. Sorkat kasvavat koko ajan, joten niiden säännöllinen leikkaus auttaa eläintä pysymään terveenä.


Soman sorkat leikkaan yksin, kun kuttu seisoo lypsypöydällä. Soma ei leikkaamisesta tykkää, mutta ei pistä vastaankaan. Välillä kuttu yrittää kiskaista jalkaansa pois, mutta muuten se seisoo nätisti. Palkkioksi Soma sai leipää ja harjausta. Niistä se tykkää.


Voitto-Viljami sen sijaan ei halua harjausta, sillä harja on pelottava. Myöskään sorkkien leikkuu ei herraa miellytä. Voitto-Viljamin sorkkien leikkuussa täytyy olla kaksi: toinen pitää pukkia paikoillaan ja toinen leikkaa. Voitto-Viljamin pitäminen paikoillaan ei ole mikään pikku juttu, sillä se on suurikokoinen ja vahva ja yrittää karkuun. Lopulta, kun Voittis huomaa, ettei pääse mihinkään, se alistuu ja käy makaamaan. Sekään ei varsinaisesti asiaa helpota, sillä kun iso eläin makaa jalkojensa päällä, on sorkkien esiin kaivaminen sen alta pikkuisen vaikeaa. Mutta onnistui se silti.


Marsujen kynnet ovat myös oma juttunsa. Marsu on sen verran pieni, että sitä saa pidettyä toisella kädellä, kun toisella leikkaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että operaatio olisi helppo ja marsu yhteistyöhaluinen. Pikkuisen tekisi mieli karkuun ja ainakin vähän täytyy aluksi pyristellä. Marsun kynnet saa kuitenkin aika hyvin leikattua, kun pitää marsua toisella kädellä sylissä ikään kuin selällään ja toisella kädellä käyttelee saksia.


Koirista Rauli antaa leikata kynnet nätisti, Elvis yrittää vähän joka välissä häipyä paikalta. Nekin kynnet saadaan kuitenkin leikattua melko hyvässä yhteisymmärryksessä.


Urho-possun kanssa yritän nyt opettaa, että sorkkien leikkuu on kiva juttu. Nimittäin kahden muun possun kanssa se ei niin hirveän kivaa ole. Vicky tarvitsee paljon herkkuja ja nopeaa ja päättäväistä toimintaa, eikä sorkkien leikkaaminen siltikään välttämättä onnistu. Danielin kanssa ei oli ihan niin vaikeaa, sillä se ei käyttäydy kiukkuisesti pelottavassakaan tilanteessa. Joka tapauksessa olisi kuitenkin paljon helpompaa, jos possu olisi tyytyväinen ja iloinen sorkkien leikkuusta.

Pihamaalla(?) kirmaamassa

Kävin päivällä asioilla. Kun tulin kotiin, ilma oli mitä mainioin. Ajattelin, että päästän vuohet vähäksi aikaa ihan vain juoksentelemaan pihamaalle lumeen. Näin tein.

Kiiruhdin sisälle vaihtamaan vaatteita paremmin ulkoiluun ja eläinten kanssa touhuamiseen sopiviksi. Noh, täytyy sanoa, ettei siinä kohtaa tarvinnut tuntea itseään yksinäiseksi...

Eräänä kauniina syyspäivänä

Eräänä kauniina syyspäivänä, eli juuri tänään, laiskistunut bloginpitäjä päätti kertoa Tuomirannan farmin kuulumisia. On nimittäin käynyt niin, että olen saanut muutamaan kertaan palautetta, kun blogissa on ollut liian hiljaista. Myönnetään, näin on päässyt käymään.

Aika hauskaa silti, että palautetta tulee. Olen nimittäin ajatellut kirjoittavani lähinnä itselleni ja uskonut, ettei näitä juttuja monikaan lue. Taidan olla osittain väärässä. Eilen nimittäin juhlissa esittäydyin uudelle ihmiselle ja hän heti mainitsi, etten ole viime aikoina kirjoitellut blogiini. 

Siispä, kiitos palautteesta, ja tässä yritys korjata asiaa. :)

Eläimet voivat Tuomirannassa hyvin. Tämä kesä on ollut ihana, lämpöä on riittänyt näihin päiviin saakka. Se on eläinten kannalta loistojuttu, sillä ne saavat ulkoilla. 

Yöt ovat jo sen verran kylmiä, että possut pääsevät ulos enää aurinkoiseen aikaan muutamaksi tunniksi. Huonolla säällä ne käyvät vain pienllä pyrähdyksellä ulkona, sillä possun ohut karva ei paljon lämmitä.

Daniel loikoili auringon paisteessa hetki sitten.

Lehtien keskeltä kurkistaa minisika Vicky.

Vuohet ovat ulkoilleet koko kesän ahkerasti. Tämä on aiheuttanut sen, ettei niiden aitauksessa enää juuri ole syötävää. Siksi vuohet ovat välillä muutaman tunnin pihan puolella kytkettynä kettinkiin. Siinä ehtii popsia mahan täyteen vihreää, ja sitten voi taas kirmata aitauksessa. Vapaana pihalla vuohia ei voi pitää, sillä lähellä menee tie, jonka liikenne on ajoittain vilkasta.

Oikeasti vuohien kytkeminen kiinni on laitonta. Vuohta ei nimittäin saa pitää kytkettynä kuin välttämättömän hoitotoimenpiteen ajan. Olen kuitenkin ajatellut, etteivät vuohet kärsi, sillä ne todella nauttivat, kun saavat ahmia herkullista ruohoa.

Voitto-Viljami nautiskelemassa tuoreesta ruohosta.

Heinäkuussa meillä kuoriutui araucanan munasta tipu, joka sai nimen Salmiakki. Nyt kaveri ei enää ole mikään tipu, sillä se on jo biologista äitiään suurempi. Sen kasvattiäiti Peppi vartioi kyllä yhä lastaan, mutta jo hieman etäämpää. Salmiakki ei ole vielä alkanut kiekumaan, mutta pahaa pelkään, että kukko se on. 

Salmiakki on kovasti käenvärisen isänsä, Rokkikukon, näköinen.

Myös kissat ja koirat voivat hyvin. Toivottavasti lämpö ja aurinko pysyvät luonamme vielä pitkään.

Leipuri, eiku, lääkäri määrää

Meidän Soma-kuttu sairastui. Se oli syönyt vähän huonosti jo jonkun aikaa ja maitomääräkin pikkuisen sen vuoksi väheni. Seurailimme ja yritimme tarjota herkkuja. Sitten yhtenä iltana Soma oli aika apaattinen ja tuijotteli vain eteensä.

Voitto-Viljami ja Soma on ulkoilleet ja saaneet silloin syödä uutta ruohoa. Se on joka kevät pieni riski, sillä ruokinnan muutos voi sairastuttaa. Siksi meillä on vuohille tarjolla laidunkivennäistä ja ulkoilu aloitetaan varovasti. Mutta varmasti ikä tekee oman osansa ja ehkä vanhan mamman vastustuskyky ei enää ole entisensä.

Tietenkin oli ilta ja päivystävä eläinlääkäri oli päivää hankalammin saatavissa. Lopulta kuitenkin sain eläinlääkärin kiinni puhelimitse. Hän kuunteli ja arveli, että ruokinnan muutos oli iso syy, seuraus pötsihäiriö. Jotain tulehdustakin oli, sillä Somalla oli vähän lämpöä ja maidon laatu oli huonontunut.

Kerroin, että meillä on jääkaapissa avaamaton penisilliinipurkki, sillä eläinlääkäri jätti sen kerran varmuuden vuoksi. Sitä ei sillä kertaa tarvittu. Mutta nyt se oli täydellinen lääke.

Sain määräyksen pistää penisilliiniä 5ml päivässä ihon alle 5 päivän ajan. Kutulle pitäisi myös antaa aspiriinia kuumeeseen ja mahahakipuun sinä iltana. Mutta hauskin ohje oli, että vuohelle pitäisi samana iltana juottaa lämmintä hiivavettä, jotta pötsin toiminta saataisiin kuntoon.

No eihän meillä tietenkään ollut hiivaa. Onneksi kauppojen aukioloaika vuodenvaihteessa vapautui ja meidänkin lähin kauppa oli auki illalla yhteentoista. Silti piti talla pohjassa kurvailla. Kymmentä vaille 11 olin kiinni oven kahvassa. 50 gramman hiivapala mukaan ja 25 senttiä tiskille. Jottei myyjä olisi ihmetellyt ostoksiani, selitin, että se tulee lääkkeeksi vuohelle. (No tuskin tuo kummallinen selitys asiaa auttoi, mutta mitä pienistä.)

Hiiva liotukseen, eikä meillä tietenkään ollut sopivaa pulloa ja suurin ruisku oli 10 ml. Sillä sitten hiivalitkua kutun suuhun, melkoista sotkemista oli. Piikki eläinlääkärin ohjeen mukaan löysään ihokohtaan kaulalle ja aspiriinia suuhun. Kyllä se hyvin onnistui lopulta. Soma kun on niin kiltti. Eläinlääkäri Heikki Sirkkolan Sairaan kipee vuohi -kirjasta opiskelin, että huonosti kun syövä vuohi syö usein lehdeksiä. Siispä oksasakset mukaan ja pajupuskaa harventamaan. Seuraavina päivinä vuohet söivät hyvällä halulla oksia ja lehtiä.

Nyt Soma voi jo ihan hyvin. Lääkkeet on annettu ja kuttu syö paremmin. Ei rehu edelleenkään maistu suurissa määrin, mutta Soma syökin niin paljon tuoretta ruokaa ja kipeänä ollessaan se sai aika monta leipäpalaa. Nyt se odottaa aina, että leipää on tarjolla.

Lääkkeet valmiina

Kuulumisia työn äärestä

Tyhmät asiat ensin: Haudonta ei tuottanut toivottua tulosta lopultakaan. :( Poikasia kehittyi kolme. Muna numero kahdeksan oli rikkoutunut liian aikaisin ja poikanen makasi kuolleena pesän vieressä joitakin päiviä ennen kuoriutumista. Kaksi munista (numerot 2 ja 3) kehittyi täysiaikaisiksi, mutta liekö sitten liian innokkaat ihmiset olleet asialla ja häirinneet Keltaista kanaa tirkistelyillään. Äitipä ei nimittäin joko tunnistanut lapsiaan omikseen tai sitten äiti oli vähän väsynyt. Keltainen kana nimittäin lopetti hautomisen, eikä hoitanut lapsiaan, vaan nokki tipuja. Kun tämä huomattiin, oli toinen tipuista (numero 3) kuollut, mutta numero 2 oli vielä hengissä. Vein sen sisälle, kylppäriin ja viritin lämpölampun. Kananpojathan kuivuvat melko nopeasti pörheiksi söpöläisiksi, mutta tämä oli vielä puolen vuorokauden vanhana märkä, eikä noussut ylös. Lämpölampun alla tipu kuivui, joi vettä, kun juotin sitä, piipitti kovaa ja oli selkeästi taistelijaluonne. Mutta huonoltahan se näytti. Hiivin seuraavana aamuyönä katsomaan tipua jo aavistellen, ettei se ehkä aamua näkisi, ja olin oikeassa. Tipu oli kääriytynyt kerälle, kuin munan sisälle ja kuollut siihen, raukkaparka.

Mutta palataan mukavempiin ja työläämpiin aiheisiin. Keväällä farmilla riittää töitä, jotta kaikille eläimille saadaan kesäksi kunnon ulkoilumahdollisuudet ja sisällekin mukavat olot.

Viime viikon lopulla vuohien aitaukseen tuli sähköt. Meillä on vuohilla siis 1,5 metriä korkea verkkoaita, joka vahvistetaan kesäisin sähköaidalla. Pelkkä verkko ei riitä, sillä vihreää on tarjolla myös aidan ulkopuolella ja sitä kohti mennään, kun aitaus alkaa tympimään. Myöskään pelkkä sähkö ei riittäisi, vaan Voitto-Viljami ainakin loikkaisi matalan sähköaidan yli koska tahansa.

Äitienpäivänä oli ahkerointia, kun vuohien kestopehku tyhjennettiin. Tämä operaatio tehdään keväällä ja koko vuoden kuivikkeet lähtevät kerralla. Sen jälkeen tila kalkitaan ja uudet kuivikkeet tulevat tilalle. Kuiviketta lisätään pitkin vuotta ja sama operaatio on taas seuraavana keväänä luvassa. Tällä kertaa kärrättävää riitti 67 kottikärryllisen verran. Hiki tuli, mutta myös hyvä mieli.

Myös possujen karsina tyhjennettiin. Siitä tuli 9 kottikärrykuormaa. Tosin, sitä ei lasketa, sillä possuilla ei ole kestopehkua, vaan karsinaa tyhjennetään aina sopvivin väliajoin.

Soma-kutun sorkat on siistitty kesäkuntoon. Se sujuu yksinkin, sillä Soma on rauhallinen ja kiltti. Vauhdikkaampaa Voitto-Viljamia täytyy pitää paikallaan, sillä se ei sorkkien leikkuusta pidä. Se on melkoisen hikistä hommaa, sillä eläinlääkärin arvion mukaan voimiensa tunnoissa olevalla kaverilla on painoa ainakin toistasataa kiloa. Daniel-possu kiljuu sorkkien leikkuun, mutta ei ole muuten hankala tyyppi.

Oma verenpainetta nostattava operaationsa oli jälleen Vicky-minisian sorkkien leikkuu. Se kun on pikkuisen ärhäkkä possu, oikeastaan vain siksi, että se on hieman arka. (Mutta pelokkaat eläimet niitä vaarallisimpia ovatkin!)

Vicky tuli banaanin kehujen perässä sisälle. Sille oli paloiteltu banaania, omenaa, appelsiinia, kiiviä ja selleriä. (Viimeinen osoittautui turhaksi, sillä possu ei selleriä syönyt. Kiireesti piti selleri hävittä joukosta, ettei väärän ruuan tarjoaminen hermostuta kärsäkästä.) Minä syötän ruokaa suuhun ja toinen katkoo oksasaksilla sorkkia siinä sivussa. Tämä kaikki täytyy tapahtua hyvässä yhteistyössä Vickyn kanssa, tai tulee ongelmia. Neiti päätti tällä kertaa, että haluaa aterioida (kangas)sohvalla. Se hyppäsi sohvalle, eikä auttanut muu, kuin siinä ruveta leikkuu- ja syöttöhommiin. Kaikki sujui hienosti, erityisesti kiivin ja banaanin jynssääminen sohvasta jälkeenpäin. >:(

Huomasin muuten joku päivä, että meidän eläimet tottelevat aika hyvin luoksekutsua. Jos eläimiä kutsuu, vuohet vastaavat määkinällä ja keskittävät huomionsa minuun. Kun huutelin koiraa, se ei tullut, mutta pihamaalla vapaana temmeltänyt Daniel-mikropossu juoksi röhkien luokseni. Myös Vicky-possu seuraa ihmisen perässä, ainakin sille päälle sattuessaan. Kissatkin, erityisesti Mappe, tulevat kutsuttuina paikalle. Eläimille lirkuttelu tuottaa siis tulosta. :)

Kukkuluuruu!

Pöö!

Tällainen iloinen kaveri on vuohilan ovella ensimmäisenä vastassa, kun oven avaa. Voitto-Viljami on hyvin sopeutunut yhteiseloon Soman kanssa. Se on rauhoittunut ja tykkää rapsutuksista. Tosin, kyllä voimaa ja virtaakin riittää. Kun Soma yhtenä päivänä karkasi lypsyn jälkeen ulos, hyppäsi Voitto-Viljami ketterästi karsinan seinämän yli ja seurasi äitiään ulos.

Voitto-Viljami on myös kova kerjäämään leipää. Joutilaille pukeillehan ei saisi leipää tai kauraa juuri antaa, sillä seurauksena voi olla virtsakiviä. Ne ovat vuohelle kuolemaksi, sillä virtsaputki on muodoltaan mutkikas. Siksi meillä on annettu vuohille hyvin rajoitetusti herkkuja, mutta nyt, kun mittarissa alkaa olla 10 vuotta, voi säännöstä kai hieman joustaa.

Vuohipukki Onnin 11. syntymäpäivä olisi ollut kaksi päivää sitten. Muistokynttilä syttyi illansuussa pihalle. Muitakin synttäreitä lähiaikoina on ja on ollut. Kuttumme Soma täytti 11 vuotta 19.3. Minisika Vicky viettää yhdeksättä synttäripäiväänsä lauantaina ja mikropossu Danielillekin tuli täyteen jo neljä vuotta. Ja jos kaikki menee hyvin, meillä voi pian olla uusia pienokaisia. Keltainen kana hautoo kuutta sinistä munaa. :)

Onni on poissa

Vanha ystävämme Onni nukkui ikiuneen eilen illalla noin kello 20.30. Siskonpoika Voitto-Viljami, sisko Soma ja ihmisjäsenet hyvästelivät vanhan pukin ja lähtö oli rauhallinen.

Onni oli ensimmäisen kerran sylissäni vajaan parin viikon vanhana vuohitilalla, josta se Soman kanssa meille muutti. Poika jäi Soman kanssa vielä mamman maitoa juomaan, kunnes kaksikko täytti kolme kuukautta. Ensi kuussa Onnille olisi tullut mittariin 11 vuotta. Taisi papparaisella olla ihan hyvä elämä.

Onni oli kiltti, joskin itsepäinen pukinpökkelö ja voimiensa päivinä lauman johtaja ja komea poika. Remonttitaidot olivat tarpeen,  kun machomies välillä pisti Voitto-Viljamin kanssa karsinan säpäleiksi.

Se tykkäsi kovasti, kun sarvien välistä rapsutettiin ja oli varsin perso herkuille. Toissapäivänä herra herkutteli tovereidensa kanssa puolukkapipareilla. Vanhuuden merkit olivat jo nähtävissä, sillä Onnin kuulo heikkeni ja käytös muuttui rauhallisemmaksi. Viime päiviin asti Onni kuitenkin ulkoili toisten kanssa ja touhusi muutenkin normaalisti.

Hyvästi, Onni.

Kuulumisia

Heinäkuu se siinä mennä hurahti, eikä farmari ole paljoa ehtinyt tietokonetta tuijottaa. Siispä on aika päivittää kuulumisia koko menneen kuukauden ajalta. Kiirutta on pitänyt, kun on koirien kanssa mökkeilty ja omallakin tontilla touhuttu monenlaista, mm. hajotettu ja uudelleen rakennettu rantasaunan kuisti. Rantasaunakin on saanut uuden maalipinnan, sinistä ja keltaista. Kesken on vielä, mutta siitä tulee hieno, uskokaa pois!

Cockerspanieli Rauli siis popsii thyroxin-lääkitystä kilpirauhasen vajaatoimintaan. Hauva ottaa lääkkeen aamuin illoin kiltisti. Se on kuulemma jo pentuna opetettu narkkariksi, eli se istuu ja antaa tassua ja syö kädestä ojennetun lääkkeen. Ei tarvitse kikkailla, että mihin namupalaan lääkkeen piilottaisi, tai murskaisiko sen johonkin ruokaan, tai mitään muutakaan.

Ja kuten eläinlääkäri sanoi, meillä on nyt käytännössä ihan eri koira. Se on leikkisä koheltaja, joka hyppii ja juoksee, telmii welsh corgi Elviksen kanssa ja jahtaa kissoja. Mappe saa joka kerta äkkilähdön, jos Raulin lähelle tulee, mutta Dobby-kissan kanssa nukutaan välillä vieretysten, tai nuollaan toinen toisen naamaa ja kiehnätään.

Mappe ja Dobby ovat vihdoinkin ruvenneet kunnolla metsästämään. Ulkotarhasta, johon pääsee keittiön tuuletusikkunasta kissanluukun kautta, on monena päivänä tullut saaliita. Keittiön lattialta saa kerätä monena aamuna useammankin kuolleen päästäisen. Jippii.

Kesäpossut Ruusu ja Orvokki ovat kasvaneet valtavasti. Ne ovat äärimmäisen seurallisia ja ihania possuja. Kukaan muu kuin farmari ei taida kuitenkaan niiden tarhaan uskaltaa mennä. Possut ovat nimittäin niin isoja ja tulevat syliin. Niitä pitää rapsuttaa ja halata ja tuuppia pois. Sellainen tuttavallisuus, kun kyseessä on iso eläin, voi olla pelottavaa.

Ruusu ja Orvokki eivät osaa rypeä. Tänä kesänä on hellepäiviä ollut varsin valikoidusti, mutta silloin kun niitä on ollut, on farmari kaatanut possujen päälle kuraa, ettei aurinko polta nahkaa ja etteivät itikat kiusaa. Itikoitakin on onneksi ollut hyvin vähän edellisiin possuvuosiin verraten.

Ruusu ja Orvokki ovat pari kertaa karanneet aitauksestaan, kun ovat ovella väkisin tunkeneet ulos tai kun joskus tarhan ovi on jäänyt kunnolla lukitsematta. Kohellus on ollut melkoista, mutta aina possut on takaisin saatu. *koputtaa puuta* Alkukesällä tarhassa olleesta vihreydestä ei ole tietoakaan, vaan runsaiden sateiden vuoksi melkoinen kuravelli on tilalla. Possuille lapioitiin aitaukseen 2000kg hiekkaa, ja sekös kärsäkkäitä miellytti, kun on saanut biitsillä loikoilla.

Minisiat Vicky ja Daniel ovat myös nauttineet kesäpäivistä ulkoaitauksessaan. Sateella pienessä punaisessa mökissä on nukkunut kylki kyljessä kaksi söpöä sikaa ja auringon paistaessa sitten on reporankana lorvittu heinikossa. Nämäkin possut ovat suorittaneet aitauksessa kaivauksia, mutta niillä sentään riittää vihreää vielä yllin kyllin. Kaksi muovista vesivatia ne ovat kesän aikana tuhonneet, enkä vieläkään tiedä missä toinen vati on. Ehkä se on jossakin tiheän pusikon siimeksessä tai sitten upotettu todella syvälle mutakylpykuoppaan, mutta useista etsinnöistä huolimatta en ole sitä löytänyt. Minipossut siis osaavat rypeä ja ovatkin suurentaneet mutakuoppaansa kesän mittaan.

Kanat ovat nyt muutamana hellepäivänä ulkoilleet ihan vapaana pihalla. Ne kuopsuttelevat ja touhuavat ympäri tonttia ja Rokkikukko kutsuu niitä aina välillä, ettei kukaan rouvista eksy liian kauas.

Vuohet ovat kovasti vanhentuneet. Onnilla taitaa olla kuulo mennyt, tai ainakin heikentynyt. Sen huomiota ei enää saa kaurakippoa helisyttämällä. Yhtenä päivänä leikattiin vuohilta sorkat ja kynittiin loput talvivillat pois. Onnista ei jäänyt juuri mitään jäljelle. Sen reppanan kesäkarva on melko lyhyt ja hento ja lihasmassa on vähentynyt melkoisesti miehuusvuosista. Mutta ilmeisen tyytyväinen tuntui ukko olevan siihen, että olo viilentyi. Voitto-Viljami sen sijaan on yhä voimiensa tunnossa, vaikka heinäkuussa sillekin tuli yhdeksän vuotta täyteen. Soma lypsää edelleen ihan hyvin, vaikka maidon määrä onkin kesän parhaimmasta heinä-ajasta vähentynyt. Vuohet ovat popsineet pihalla mielellään koivun oksia, kun tontin koivujen rehottavia alaoksia on karsittu.

Kesän aikana meillä on ollut useampikin eläinten hoitaja ja maatilamatkailija, joka on saanut kokea eläinten temppuilua ja keppostelua. Soma ei esimerkiksi välttämättä hyväksy kaikkia lypsäjiä. Yhdelle eläinten hoitajalle se oli osoittanut mieltään ja seissyt vain karsinan nurkassa tuijottaen seinää, kun piti lypsylle tulla. Kesäpossut olivat paiskoneet astiansa keskelle tarhaa ja siinä olikin hoitajalla päänvaivaa, että miten astiat saa käyttöön  menemättä aitaukseen. Hoitajille ja muille urheille, jotka ovat esimerkiksi uskaltautuneet ottamaan munia kanan alta pesästä, on maksettu palkkio munissa tai muissa tilan tuotteissa. Poikkeuksetta kaikki ovat kehuneet munien makua ja hienon värisiä keltuaisia. Ovat meidän munat kuulemma ihan erilaisia kuin kaupassa. Kiitos kehuista, ja eläinten hoidosta kaikille!

Valokuvia

Eräs lähes kaksivuotias neito oli esittänyt toivomuksen, että saisi valokuvia meidän kanoista. Ajattelin sitten tännekin laittaa pari kuvaa eilisestä ulkoilusta.

Kanat tosiaan nauttivat ulkoilusta. Eli eivät todellakaan tykänneet lumesta ja kylmästä.
 

Kanat joutuivat eilen ulos vähäksi aikaa, kun niiden karsina tyhjennettiin pehkusta ja laitettiin uusi kuivike tilalle. Lisäksi kanalassa suoritettiin laajennus. Kanalan väliseinä purettiin ja sulkasakille tuli tuplatila kotkotella ja kuopsutella.

Meillä on siis tällä hetkellä kuusi kanaa viimeaikaisten katojen vuoksi. Kuvassa möllöttävä musta kana on Piparminttu, araucana, joka munii sinisiä munia.



Piparmintun muna
 

Myös vuohet ulkoilivat eilen ja Voitto-Viljami, meillä syntynyt "pikkupoika" suostui pikaisesti poseeraamaan kameralle.

"Kukkuu!"

Kuvia saanut neitokainen oli kuulemma erityisen viehtynyt siihen, kun komea pukkipoika, eli neitokaisen sanoin "puki", oli tuijotellut kuvasta neitoa.




Pukinpökkelöt

Nyt ei ole Onnilla enää yhtään ehjää sarvea. Yhtänä päivänä vuohet olivat ulkoilemassa aitauksessaan. Luulisi siellä olevan riittävästi tilaa, ettei tarvitse kaverin kanssa ottaa yhteen. Mutta ei. Iltapäivällä kun touhuilimme ulkona, eräs viisivuotias ihmislapsi tuli ihmettelemään, että mitä vuohille on tapahtunut. Menimme katsomaan.

Kaksi pukinpökkelöä oli puskutellut toisiaan oikein urakalla. Onnin sarvi retkotti murtuneena ja murtuneesta kohdasta oli vuotanut runsaasti verta. Onnin koko naama ja parta oli ihan veressä. Voitto-Viljamin sarvissa oli myös veriroiskeita. Pukit olivat räävittömästä ulkonäöstään huolimatta muuten ihan kunnossa. Ja puskuleikit jatkuivat.

Muutaman päivää myöhemmin koko sarvi oli irtipoikki. Nyttemmin sarvi on siirtynyt vauriot huomanneen viisivuotiaan aarteisiin.

Vanhat ja raihnaiset ry

Meidän eläinkatraamme alkaa siis olla jo aika iäkästä. Vuohet Onni ja Soma täyttävät ensi maaliskuussa kymmenen vuotta. Näitä hieman nuorempi, suurisarvinen Voitto-Viljami on yhdeksän vuotta. Minisika Vicky täyttää ensi maaliskuussa kahdeksan, kesäkuussa seniori-iän, eli seitsemän vuotta, saavuttaa welsh corgimme Elvis. Kanoista osalla alkaa olla ikää. Orpingtonit edustavat tätä vanhaa sukupolvea, samaoin piikkiöläiset maatiaiskanat ja brahmakana Muffinssikin on jo aika iäkäs matami.

Yllättävän terveitä kaikki eläimet ovat silti olleet. Voitto-Viljamikin näyttää toipuneen pissavaivoistaan. Ehkä kyseessä eivät sitten kuitenkaan olleet virtsakivet? Toivotaan niin. Ukkeli kirmaa pihalla toisten vauhdissa ja ruoka maistuu. Puskuleikitkin ovat palanneet kuvioihin.

Eikä se raihnaisuus ikää katso. Nuoremmasta sukupolvestahan kolmevuotias cockerspanieli Rauli on aina edustanut näitä raihnaisia. Se on elämäniloinen ja tosi kiva koira, mutta aina sillä tuntuu olevan jotakin vialla. Rauli on jo edellisessä kodissaan kärsinyt monenmoista vaivaa ja lopun edestä koheltanut niin, että eläinlääkäriin on täytynyt olla yhteydessä. Meillä ollessaan jätkällä on ollut tuo iho-ongelma, kroonisesti kuivat silmät ja herkkä vatsa. Nyt näyttää kuitenkin paremmalta. Silmiä huuhdellaan, niihin tiputetaan kosteustippoja sekä laitetaan päivittäin rasvaa. Riisi ja kala ovat ruokavaliossa yhdistelmä, joka näyttäisi herralle sopivan. Siitä tykkäävät turkki ja vatsa.

Nuorempaa väkeä ovat myös kotikissat Dobby ja Mappe. Dobby taitaa olla nelivuotias ja Mappe täyttää jouluna yhden vuoden. Jättikochin kukko Herttakunkku on parivuotias, samoin sen sisko Bertta. Araucanat eivät ole vielä edes alkaneet munia. Ja mikropossu Daniel täyttää ensi keväänä kolme vuotta.

Kumma juttu, että vaikka eläimille tulee ikää, niin itse sitä säilyy ikinuorena vuodesta toiseen. ;)

Voitto-Viljami kipeänä

Reilu viikko sitten Voitto-Viljami alkoi olla liian rauhallinen ollakseen se riehakas pukkipoika, joka meillä aiemmin oli ollut. Ruoka maistui kyllä jotenkuten, mutta muuten meno oli apeaa. Lämpöä ei ollut. Parin päivän jälkeen pyydettiin eläinlääkäri apuun.

Eläinlääkäri tutki pukkia. Normaalitilanteessa eläinlääkärillä ei olisi asiaa hipelöimään Voitto-Viljamia, mutta nyt se onnistui kun pidin pukkia sarvista kiinni. Eläinlääkäri arvioi, että pukilla on painoa toistasataa kiloa, eli jos tuo poika päättäisi, että sitä ei tutkita, niin sitähän ei sitten tutkittaisi. Mutta melko rauhassa oltiin.

Eläinlääkäri tuli siihen tulokseen, että jonkin sortin pissavaivasta lienee kyse. Se ei ollut ihan musiikkia korville. Tiedän nimittäin, että jos vuohella on virtsakiviä, se on käytännössä kuolemantuomio.

Eläinlääkäri Heikki Sirkkola kertoo virtsakivistä kirjassa Sairaan kipee vuohi. Vuohien virtsakivet ovat aika tavallinen vaiva ja pukeille ne ovat jopa hengenvaarallisia. Tämä johtuu siitä, että pukin virtsaputki on s-kirjaimen muotoinen. Pukkien virtsakivien hoidossa käytetään antibioottia, kipulääkettä ja nesteytystä, mutta jos virtsaputki on tukossa, on ennuste niin huono, että pukin lopettaminen on paras vaihtoehto.

Meillä on tiedostettu virtsakivien mahdollisuus ja se on huomioitu ruokinnassa; pukit eivät saa mitään herkkuja. Vääränlainen ruokinta nimittäin edesauttaa virtsakivien muodostumista. Vääränlaista ruokaa on sellainen, jossa on liikaa fosforia. Sitä saa viljatuotteista ja valkuaispitoisista kasveista, kuten apilasta. Lisäksi pukit tarvitsevat liikuntaa ja hyvälaatuista vettä. Talvella ne eivät mielellään juo kylmää vettä ja siksi vedensaanti voi olla liian vähäistä.

Eläinlääkäri piikitti Voitto-Viljamiin muistaakseni magnesiumia, kipulääkettä ja sulfaa. Saimme viideksi päiväksi piikitettävää antibioottia (sulfaa) ja pariksi päiväksi kipulääkettä. Kipulääke pistettiin nahan alle ja sulfa lihakseen. Oli tärkeää huomioida, ettei lihakseen pistettävä lääke mene verisuoneen. Se kun olisi kohtalokasta.

Lääkekuuri oli ja meni. Voitto-Viljami on edelleen vähän puolikuntoinen. Ruoka (eli heinä) maistuu paremmin kuin ennen lääkekuuria, mutta muuten herra on vähän vaisu. Toivotaan parasta, mutta...

Eläinlääkäri huomautti, että meidän eläimemme alkavat olla aika vanhoja. Pikkupukki Voitto-Viljamikin on jo 8-vuotias ja vaikka se ei koskaan ennen ole ollut kipeä, kannattaa varautua siihen, että vähintään yhden eläimen vuosivauhtia tulee ns. "luonnollista poistumaa".

Pitäisiköhän meidän väen laittaa porukalla eläkepaperit vetämään?

Ruhjeita

Tänään leikattiin vuohien ja sikojen sorkat. Se oli melkoinen operaatio ja meni pääsääntöisesti ihan hyvin. Vuohet eivät erityisesti tykkää sorkkien leikkaamisesta. Niinpä kahden ihmisen voimin onnistuu tämäkin parhaiten. Toinen pitää vuohta sarvista paikoillaan ja seisoo hajareisin niin, että vuohi on jalkojen välissä aloillaan. Voitto-Viljami sätkytteli jalkaansa ja onnistui potkaisemaan minua, sorkkien leikkaajaa, olkavarteen. Pieni mustelma oli sen seuraus. Muuten sujui mallikkaasti.

Possut olivatkin sitten hankalampi tapaus. Ne tulevat sorkkien leikkuun ajaksi sisälle ja niille tarjoillaan herkkuja ja leikataan sorkkia. Tänään menu oli omenaa, banaania ja rusinaa. Daniel ei kuitenkaan ollut yhteistyöhaluinen ja sen sorkat piti leikata possua sylissä pitäen. Se pisti vastaan minkä ehti ja hieroi karhealla niskallaan mustelman leukaani.

Vicky on yleensä sylissäni ja syötän sille herkkuja. Minulla on päällä toppahaalarit ja paljon pehmusteita, koska sorkat ovat kovat ja sika painava. Niin tehtiin tälläkin kertaa. Alku sujui hyvin, mutta sitten possu hermostui tai pelästyi. Pahaksi onneksi pehmusteet olivat pois reiteni päältä ja siihen kohtaan sikapossu iski kiinni. Se ei purrut lujaa, olisi saanut pahempaakin jälkeä aikaan, mutta piti hetken kiinni ja päästi sitten irti. Toppahaalarit suojasivat myös. Tämän jälkeen sorkkien leikkuuta jatkettiin. Lopputuloksena on valtava (kämmentä suurempi) sinipunainen mustelma. Iho on hieman nirhaantunut, muttei possu haavaa kuitenkaan tehnyt. Toppahaalarikin säilyi ehjänä.

Vaarallista on joskus tämä eläinten kanssa touhuaminen. Onneksi on jäykkäkouristusrokote voimassa. :)

Eläinten joulu

Joulu meni jo, mutta kerron vähän karvakamujen pyhien vietosta.

Jouluna oli aikaa siivota vuohilassa kunnolla. Niinpä vuohet Onni, Soma ja Voitto-Viljami saivat passituksen ulos vesisateeseen. Niiden mielestä sateinen keli on inha juttu, joten ulkona ei kauheasti kirmailtu. Ulkoilun aikana niiden kestopehkua vahvistettiin, eli karsinat saivat uuden kerroksen turvetta ja pahnaa. Heinääkin herrasväki sai normaalia enemmän. Saahan jouluna vähän mässäillä. Lisäksi vuohilla oli ne omat joulukuuset popsittavana.

Myös possuja odotti sama kamala kohtalo; ulos vesisateeseen. Minisiat eivät ulkoile aitauksessaan talvella, joten ne saivat juoksennella pihalla vapaana. Ei se niitä miellyttänyt, ymmärrän kyllä. Kuka nyt vesisateesta tykkäisi? Nopeasti älykäs Vicky keksi, että vuohilan heinävarastoon pääsee ulkokautta. Sinne possut suuntasivat sateelta suojaan. Minäkin istuin possujen seurassa hetken, rapsuttelin ja juttelin niille. Sitten kärsäkkäät pääsivät sisälle. Siellä odottikin uudet turpeet ja valtavat röykkiöt uutta pahnaa ja heinää. Pehmoisiin ja lämpimiin kasoihin oli kiva kaivautua rankan koettelemuksen jälkeen. Possut saivat porkkanoita ja joulupipareita.

Myös kanala tyhjennettiin purusta ja kanojen pesien kuivikkeet vaihdettiin. Myrskyinen syksy on vähän riepotellut kanojen ulkotarhaa, mutta niitäkin odotti sama, ikävä tuomio; ulos sateeseen. Onneksi kanalan siivoamisessa ei kauaa nokka tuhissut ja kotkottajat pääsivät pian ihanaan, puhtaan purun tuoksuun. Kanat herkuttelivat jouluna lanttulaatikolla ja porkkanalaatikolla.

Siistiä tuli, vaikka vähän piti märästä ulkoilmasta kärsiäkin.

Tässä Vicky (vasemmalla ylhäällä) ja Daniel tutustuvat uusiin kuivikkeisiin.

Eläinten hoitoa: Vuohet

Minulta on jo tosi pitkä aika sitten pyydetty, että kirjoitan eläinten hoitorutiineista. Ajattelin aloittaa nyt kertomalla vuohien hoidosta.

Meillä on siis kolme suomenvuohta. Kastroidut pukit (eli poikavuohet) Onni ja Voitto-Viljami sekä lypsyssä oleva kuttu (eli tyttövuohi) Soma. Vuohet hoidetaan kaksi kertaa päivässä, aamulla ja illalla.

Aamulla vuohille annetaan heinää. Se on talvella kuivaheinää ja kesällä koko poppoo menee pihalle aitaukseensa kirmaamaan ja syömään tuoretta ruohoa maasta. Talvisin ulkoilu on vähäisempää, mutta aina välillä ulkoillaan kuitenkin. Vuohilla on koko ajan vettä tarjolla ja se vaihdetaan aina tarvittaessa. Vuohilla on myös nuolukivi, joka sisältää suolaa ja kivennäisiä.

Illalla vuohet tulevat sisälle, mikäli ovat olleet ulkona. Soma-kuttu lypsetään. Se tulee lypsykarsinaan ja hyppää pöydälle odottamaan lypsyä ja ruokatarjoilua. Samalla kun sitä lypsetään, se syö kauraa ja lehmille tarkoitettua puolitiivistettä. Puolitiiviste sisältää Soman tarvitsemat ravintoaineet ja on tarkoitettu täydentämään ruokavaliota. Toinen vaihtoehto olisi syöttää pelkkää täysrehua ja teoriassa kolmas vaihtoehto olisi se, ettei antaisi mitään teollista rehua, mutta sitten pitäisi olla tosi tarkka siinä, ettei kuttu kärsisi mistään puutoksista.

Illalla vuohet saavat heinää. Pukkien eväät ovat aika köyhät, pääasiallinen ravinto kun on heinä. Tämä siksi, että liian tuhti ruoka tekee pukeille virtsakiviä. Vuohen virtsaputki on hankalan muotoinen, joten jos virtsakiviä tulee, se on käytännössä eläimen kuolemaksi. Siksi poikien eväiden suhteen ollaan aika maltillisia.

Välillä vuohet saavat kuivaa leipää. Se on niille mieleen. Ne myös kalvavat mielellään puun kaarnaa ja mutustelevat lehtiä, joten välillä niille tarjoillaan näitäkin herkkuja. Joulun aikaan joulukuusi päätyy aina varsinaisen tehtävän suoritettuaan vuohien aitaukseen jatkojalostukseen. Toiset tekevät vuohille kerppujakin, eli vähän kuin kuivattuja saunavihtoja, mutta meillä niiden käyttö on jäänyt vähäiseksi, siksi niitä ei ole tehty.

Vuohien sorkat täytyy leikata muutaman kerran vuodessa. Meillä ne leikataan Fiskarsin pienillä oksasaksilla, mutta toiset vuolevat sorkkia puukollakin. Oksasaksilla homma ainakin sujuu ihan mukavasti. Soman sorkat saa yksinkin leikattua, mutta poikia täytyy vähän pitää kiinni jos meinaa viedä homman loppuun saakka.

Vuohet kasvattavat talvella villan, joka usein kesällä on takkuinen ja ruma. Keväällä välillä sitten leikataankin takkuisat kohdat pois. Lämpimillä ilmoilla turkin lyhyys ei haittaa. Talvella ne kasvattavat taas pidemmät karvat ja paksumman villakerroksen.

Kesäisin vuohet ovat välillä myös liekakettingissä. Se on oikeastaan kiellettyä. Vuohta ei saisi pitää kytkettynä kuin pienen hetken, välttämättömän hoitotoimenpiteen tai lypsyn ajan. Meillä vuohet ovat kuitenkin välillä pari tuntia kytkettynä kukin omaan pitkään kettinkiinsä. Jossain vaiheessa kesää kun niiden aitauksesta loppuu se kaikkein maukkain ruoho. Silloin ne joka tapauksessa hajottavat aitauksensa ja tunkevat itsensä toiselle puolelle, mistä eivät ole vielä herkkuruohoa syöneet. Tämän ehkäisemiseksi ne pääsevät välillä sellaiseen kohtaan pihalla, jossa on koskematon herkkuruokapaikka. Se on hyvä myös niiden oman turvallisuuden kannalta. Eivätpähän juoksentele tielle aitauksesta karattuaan. Parin tunnin päästä, mahat täynnä, on hyvä taas kirmata aitauksessa.

Kesäisin vuohien hoitoon välillisesti liittyvät heinätyöt. Koska poppoo popsii päivittäin heinää, on tärkeää, että apetta on tarjolla. Heinäpellolla pitää sitten huitoa heinähankojen ja seipäiden ja paalien kanssa, jotta seuraavanakin talvena ruoka sarvipäille riittää.

Vuohillahan on kestopehku, kuten olen maininnutkin. Meillä kestopehku koostuu turpeesta ja oljesta. Keväisin vuohien karsinat tyhjennetään, niiden lattialle ripotellaan kalkkia ja annetaan kuivahtaa. Tämän jälkeen kaadetaan päälle turvetta ja päälimmäiseksi olkea. Sitten vuohet pääsevät karsinoihinsa. Vuoden kuluessa pehkua ei välillä oteta pois, vaan aina lisätään uusi kerros turvetta ja olkea. Alempiin kerroksiin kertyy pissaa ja kakkaa, mutta kun aina lisätään päälle uutta, on vuohilla kuivat oltavat karsinoissaan. Kertynyt pissa-kakka-turve-olki -seos kehittää lämpöä, joka nousee ylöspäin. Näin vuohilla on lämmin olla karsinoissaan. Koska päälimmäinen kerros on kuiva, se on myös hygieninen. Vuohi ei kaiva, niin alempien kerrosten pöpöt eivät pääse pintaan.

Vuohien hoitoon kuuluu aina oleellisena osana nikkarointi. Erityisesti pukeilla kun on melkoinen voima ja ne hajottavat karsinansa usein. Siksi usein saa olla korjaamassa herrojen jälkiä. Meillä on vuohien karsinassa useammassa kohtaa metallisia kulmarautoja, ovessa useita lukkosalpoja ja kettinkiä. Tästä huolimatta korjaustöitä tulee. Ja nämä meillä asuvat tyypit on sentään kastroitu. Hirvittää ajatellakin millaiset ovat sellaisen pukin voimat, joka tietää, että naapurikarsinassa on kiimaisia kuttuja...

Siinä kai se pääpiirteissään oli, se vuohien hoito.