Kylmyyttä vastaan

Kylmyys hiipii nurkissa, erityisesti yöllä. Meillä asuu vuohilassa vuohet Soma ja Voitto-Viljami, minipossu Vicky ja kukot Minirokkis ja Kalle kanaparvineen. Tästä porukasta kylmälle herkimpiä ovat chabo-rotuiset kääpiökanat (myös Minirokkis on chabo) ja Vicky-possu.


Viime viikonloppuna Vuohilaan asennettiin uusi ulko-ovi. Vanha ovi oli palvellut tehtävässään jo toistakymmentä vuotta. Se ei ollut alkujaankaan mikään ulko-ovi, vaan joku vanha väliovi. Sen vuoksi se ei juuri pitänyt lämpöä, turposi sateella ja oli liian väljä kuivalla kelillä.


Vanha ovi sai lähteä ja tilalle tuli meille uusi ovi, joka oli hyväkuntoinen entinen autotallin pikkuovi. Ovi sai vielä kerroksen maalia, jolloin se toivottavasti kestää hieman paremmin vaihtelevia sääolosuhteita. Lisäksi oven päälle rakennettiin lippa. Nyt sadevesi ei toivottavasti lorise ihan suoraan oveen ja vaurioita sitä, vaan lippa ohjaa osan vedestä pois.

Vuohilan uusi ovi.

Uusi ovi varmasti vaikuttaa koko rakennuksen lämpötilaan hieman.


Kanoilla on ollut koko kesän vapaa kulku sisälle ja ulos. Nyt on sen verran viileää, että ulkoluukuistakin tulee kylmää ja koko vuohila viilenee. Siispä vapaa ulkoilu on tältä kesältä päättynyt. Kanat saivat uudet, puhtaat pehkut ja samalla niiden ulkoiluluukut suljettiin. Se lämmittää taloa myös aika paljon.

Kalle-kukko ja rouvia nauttimassa kesästä.

Kun vielä viilenee, ovet peitetään sisäpuolelta vilteillä ja lopuksi sähköpatterikin lämmittää.

Luumuja

Kesä oli hurjan kuiva ja kuuma. Se ilmeisesti on hedelmille suotuisa keli. Omenoita ja luumuja on tullut hurjan paljon.

Meillä on viime päivinä syöty ahkerasti luimuja, sillä ne ovat nyt kypsiä. Ne ovat makeita ja herkullisia. Myös eläimet ovat saaneet maistaa. 

Marsut Maltti ja Valtti ovat syöneet muutaman luumun, vaikka uusi ruoka onkin ollut vähän epäilyttävää. Marsut osaavat olla melko nirsoja.

Possut Vicky ja Urho tykkäävät luumuista. Sian valtava puruvoima käy ilmi, kun kuuntelee kuinka vaivattomasti kivikova luumunkivi murskautuu muun luumun mukana.

Vuohista 50 % sen sijaan ei koske luumuihin. Toisin sanoen vain Voitto-Viljamille maistuu luumut.

Synttärionnittelut Voitto-Viljamille!

Meidän eläinten synttäripäivät tulevat pieninä kimppuina, useammat synttärit peräkkäin. Vicky-minipossu ja Soma-vuohi juhlivat synttäreitään maaliskuussa, Urho-minipossu huhtikuussa. Kesäkuussa juhlii ensin Elvis-corgi ja sitten Rauli-cockeri. Ja heinäkuun alussa synttäreitään viettää suomenvuohi Voitto-Viljami.


Voitto-Viljami täytti jo 12 vuotta. Sillä on suuret sarvet ja paljon voimaa, mutta se on tosi kiltti. Yksinään se on aika hukassa, eli jos näköyhteys äiti-Somaan menetetään, tulee pieni paniikki. Voitto-Viljami on aina turvautunut muhin vuohiin, mikä on ymmärrettävää, sillä vuohi on laumaeläin. Siksi jännittävässä tilanteessa voi paeta mamman taakse piiloon tai rynniä aitojen yli tai läpi mamman luo. Eräänäkin päivänä Voitto-Viljami hyppäsi sähköaidan yli, kun äiti-Soma tuli nätisti portista. Voitto-Viljami kyllä pysyy em. sähköaitauksen sisällä kiltisti, kunhan äiti vain on lähellä.


Voitto-Viljami näyttää aika rähjäiseltä tällä hetkellä. Somalla on siisti turkki, sillä se rakastaa harjaamista. Se seisoo silmät kiinni tyytyväisenä, kun harja viuhtoo kyljissä. Voitto-Viljami sen sijaan pelkää harjaamista. Sitä saa kyllä rapsuttaa, mutta jos harjan ottaa esiin, Voittis pakenee paikalta. Omaehtoisesti herra kyllä harjaa itseään. Somalla ja Voitto-Viljamilla on aitauksessaan katuharjoja, joihin voi itseään hinkata. Ja kyllä sitä hinkataankin. Harjat ovat loppukesästä ihan kuluneita. Tee-se-itse harjaus ei kuitenkaan ole yhtä tehokasta, kuin jos ihminen harjaa vuohen päästä sorkkiin. Niinpä Voitto-Viljamilla roikkuu vieläkin talvivillaa tukkoina turkissaan. Ne täytyy leikata pois sitten, kun pojan sorkat lähiaikoina lyhennetään myös.


Paljon onnea Voitto-Viljami!

Seisova kiima

Vicky-minisika on lähes 11-vuotias tukeva ja hieman arvaamaton vanharouva. Ikääntyminen on viime kuukausina ruvennut näkymään. Rouvan kuulo esimerkiksi on heikentynyt selvästi ja käytös muuttunut rauhallisemmaksi.

Sika on erittäin reviiritietoinen, eikä Vickyn karsinaan ole vierailla mitään asiaa. Kun Vickylle antaa ruokaa, sitä voi rapsuttaa pikaisesti tai taputtaa pyllylle, mutta enempä rouvaa ei ole syytä häiritä. Tämä pikainen hipaisu on kuitenkin tärkeä, sillä sika nauttii kosketuksesta. Asian merkitys on nyt korostunut, kun Danielia ei enää ole.

Emakolla on kolmen viikon välein kiima. Kun Vickyllä on niin sanottu seisova kiima, se on erityisen lempeä ja haluaa rapsuttelua. Tänään Vicky halusi ulos, pysähtyi lumeen vuohilan rappuselle ja jäi siihen pönöttämään kuin maahan juurtunut tatti. Mikään ei tehonnut. Tarjosin sille leipää, mutta possu vain seisoi. Rapsuttelin ja silittelin. Possu nautti siitä, mutta ei liikahtanutkaan. Koska ulkona oli aika kylmä, piti possu saada sisälle.

Vickyn pylly oli ovelle päin ja kärsä avaran maailman suuntaan. Possu piti saada kääntymään, jotta suunta edes olisi oikea. Vickyllä ei ollut aikomustakaan auttaa. Siispä hain harjanvarren jolla ohjasin possun kärsää oikeaan suuntaan. Samalla työnsin kaikin voimin pyllystä. Jos joku olisi nähnyt touhumme, hän olisi varmasti nauranut. Minuakin nauratti.

Lopulta onnistuin kääntämään sian. Työnsin sitä kaikin voimin, jotta sain sen sisälle. Sen karsina on aivan käytävän päässä, jotten lykkäysmatkaa oli melkoisesti. Possu seisoi, eikä liikuttanut jalkojaan lainkaan. Oikeastaan se lähes istui ja nojasi pepullaan kaikin voimin minuun. Nauroin ja juttelin sille, rapsuttelin ja harjasin sitä lattiaharjalla. Kaikesta se tykkäsi. Sitten tuuppasin sitä taas vähän eteenpäin.

Kun possu oli karsinassa, olin aivan hikinen. Jatkoin juttelua ja rapsuttelua ja pienensin sen kärsän eteen leipäpaloja. Vähitellen Vicky heräsi transsistaan ja alkoi mutustella leipää. Rapsuttelin sitä vielä tovin ja jätin sen sitten rauhassa syömään.

Komplikaatioita

Kaikki ei sitten mennyt niin kuin eräässä ruotsinkielisessä lifestyle-ohjelmassa. Daniel-possu ei nimittäin koskaan herännyt kunnolla nukutuksesta. Sen sijaan se lakkasi hengittämästä.

Sain eläinlääkärin nopeasti kiinni ja hän kehotti minua testaamaan possun kipurefleksiä - Daniel ei reagoinut. Hän kehotti myös hakemaan taskulampun ja osoittamaan sillä possun silmiä - nekään eivät reagoineet. Peli oli menetetty, mitään ei ollut tehtävissä, Daniel oli kuollut. Eläinlääkäri sanoi, että voisi avata possun, jos halutaan selvittää syytä tarkemmin, mutta eipä siihen ole tarvetta. Se ei tilannetta muuttaisi. Pitää vain hyväksyä tapahtunut.

Daniel tuli meille ihan pienenä possuna. Se oli väritykseltään raidallinen, kuten villisian porsaat. Myöhemmin väri muuttui mustaksi. Daniel asui aluksi sisällä ja nukkui kerällä Dobby-kissan kanssa. Se ei oppinut koskaan sisäsiistiksi, vaan kävi pissalla ja kakalla tv-tason takana. Kun Vicky-possu hyväksyi Danielin kaverikseen, Daniel muutti sen kanssa talliin. Sitten ne nukkuivat kerällä kahdestaan. Kesällä Daniel rötkötti auringossa ja loiskutteli mutakylvyssä.

Daniel oli tosi kiltti possu. Se teki herkkupalan toivossa mitä vain ja oli myös tosi älykäs. Se tuli loistavasti toimeen hieman oikukkaan vanharouva Vickyn kanssa.

Kiitos, Daniel, kun olit ilostuttamassa elämäämme! Olisimme mieluusti pitäneet sinut pidempäänkin. Hyvästi.

Daniel-possun hammaslääkäri

Meillä on kaksi aikuista minisikaa, 10-vuotias emakko Vicky ja leikkokarju Daniel (5). Ne asuvat tallissa yhteisessä karsinassaa. Sen lisäksi meillä on sisällä keskenkasvuinen Urho-possu (8 kk), joka parhaillaan talloo kipeästi varpaitani yrittäessään löytää hyvää nukkuma-asentoa jalkojeni juuressa.

Jokin aikaa sitten huomasin, että Vickyyn oli ilmestynyt haavoja. Todennäköisin syy oli minisika Danielin torahampaat. Ne voivat kasvaessaan aiheuttaa harmia. Possun ei tarvitse edes olla ilkeä. Hampaat työntyvät suusta ulos ja jo pään kääntäminen voi tehdä vahingon. Siispä tilasin eläinlääkärin.

Tänään eläinlääkäri tuli, tai oikeastaan kaksi ja vielä eläinten hoitajakin kaupan päälle. Minisika kun täytyy rauhoittaa toimenpidettä varten, eikä se ole yksinkertaista tai riskitöntä. Sialla on heikko sydän.

Daniel oli ollut aamun paastolla ja nyt se sai ruuan kärsän eteen. Kun Daniel alkoi syödä, tuikkasi eläinlääkäri rauhoitetta ja hetken päästä toisen annoksen. Ensimmäinen ei tehonnut. Kun possu alkoi hoiperrella, seurasi pari tujausta nukutusainetta. Sitten Daniel lopulta nukahti.

Sian nukuttaminen on siksikin haasteellista, että sillä on tukeva rasvakerros. On vaikea arvioida kerroksen paksuus. Jos lääkkeen tuikkaa rasvaan, se ei siitä oikein mene mihinkään, eikä siis tehoa.

Painon arviointi on myös vaikeaa. Annos annettiin ensin noin 60 kg sikaa ajatellen, mutta lihasikojen painon arviointiin tarkoitettu mitta väitti, että Daniel painaisi 120 kg. (Paksukainen!) Eläinlääkäri kuitenkin epäili, että koska minisika on eri mallinen kuin lihasika, ei pelkkä mahan ympäryksen mittaaminen riitä kertomaan totuutta. (Lihasialla on pidemmät jalat ja paksut kinkut, minisika on töppäjalkainen ja kinkut ovat olemattomat.) Voi Danielin paino silti olla 80 tai 90 kiloa.

Danielin hampaat sahattiin vaierilla ja pyöristettiin hevosen sähköraspilla. Yksi hammas oli vääntynyt suuhun sisälle ja kasvoi sinne. Se on aika tavallista possuilla ja voi ruveta haittaamaan syömistä. Sain pari hammasta muistoksi. Toinen oli melkoinen, monta senttiä pitkä.

Samalla oli hyvä tilaisuus leikata Danielin sorkat, vaikka ne eivät juuri olleet kasvaneet. Lopuksi eläinlääkäri kuunteli sydänäänet, hyvät oli!

Nyt Daniel nukkuu. Sen ympärille on kääritty kaksi peittoa ja kaksi kuumavesipulloa. Patteri lämmittää vieressä. Nukutettu kun kylmettyy helposti. Käyn vähän väliä katsomassa, että kaikki on hyvin.

Sorkkien lyhennys

Meillä on näitä minikokoisia sikoja ollut useampia. Vanhin ja haastavin kaveri on 10,5-vuotias emakko Vicky. Se on hyvin reviiritietoinen ja oikukas possu. Vicky on jäänyt monen mieleen. Eläinlääkäri esimerkiksi kysyi pari viikkoa sitten, että vieläkö meillä on se ärjy possu. Onhan meillä. Tuon piirteen lisäksi Vicky on älykäs, valloittava ja sympaattinen, vaikka monet eivät sitä puolta Vickystä nää.

Vickyn sorkat olivat taas siinä kunnossa, että leikata ne täytyi. Se taas tiesi ihmisille verenpaineen nousua, sydämen tykytystä ja tuskahikeä. ;p

Vicky tuli nätisti sisälle. Sitä ei tarvinnut edes maanitella. Sille oli pilkottu kilo päärynää, kaksi isoa omenaa ja kolme banaania. Sen lisäksi tarjolla oli maissinaksuja, rusinoita, näkkäriä ja suureksi herkuksi osoittautuneita koiran kuivanappuloita.

Neitokaisen sorkkia leikattiin ensin lattialla, mutta neitonen ei sitä arvostanut ja teki pari uhitteluelettä. Niinpä se houkuteltiin sohvalle. Pehmeällä sohvalla se ei päässyt niin äkisti liikkeelle, jolloin leikkuuhomma teoriassa oli helpompi. Käytännössä sorkat upposivat sohvaan niin, että niitä oli vaikea saada esille ja leikattavaksi.

Tunti siinä ähellettiin ja kolmen jalan sorkat saatiin käsiteltyä ja yhdet oksasaksetkin hajosivat. Sen verran kovaa tekoa sian sorkat ovat.

Vicky alkoi kyllästyä touhuun, kun mahakin oli jo täynnä. Lisäksi yhdestä sorkasta vuosi pari pisaraa verta. Neljännen jalan pedikyyri päätettiin siinä kohtaa siirtää parin viikon päähän. Silloin sitten uudella innolla jatketaan!

Possut iltahämärässä

Urho-possu on yhden kerran tavannut aidan läpi aikuiset minisiat, Vickyn ja Danielin. Tapaaminen ei ollut mikään menestys, sillä Vicky alkoi välittömästi uhota Urholle aidan läpi.

Urho käy kuitenkin joka ilta lenkkeilemässä possuaitauksella. Isot possut ovat aitauksessa kesäpäivät, mutta yöt ne nukkuvat tallin pahnoilla. Urhon vierailun aikaan aitaus on siis tyhjä. Urho haistelee ilmaa, kurkkii aitaukseen ja jättää kakka- ja pissatervehdyksen joka kerta aidan toiselle puolelle.

Myös eilen illalla Urho kävi tutkimassa onko aitauksessa muita possuja.

"Huhuu! Onko siellä ketään?"

Eipä ollut, koska Vicky ja Daniel olivat jo menneet sisälle.

Ruotsalainen prinsessa Vicky ja hänen prinssipuolisonsa Daniel nukkuivat tyytyväisinä omassa karsinassaan.

Sikaruusurokote

Kesäkuussa meillä vieraili eläinlääkäri, joka kävi rokottamassa Vickyn ja Danielin sikaruusua vastaan. (Urho ei meillä silloin vielä asunutkaan ja sikaruusurokotteen saa antaa vasta noin kolmen kuukauden vanhalle possulle.)


Sikaruusun aiheuttaa bakteeri, joka elää maaperässä. Tartunnan saanut possu saa korkean kuumeen ja punaisia läiskiä iholleen. Possu voi saada myös niveltulehduksia ja tulehduksen sydänläppään. Sairas eläin voi tartuttaa lajikumppaninsa ja sikaruusu tarttuu kuulemma myös ihmiseen.


Näistä syistä tartunta on parasta ehkäistä ennalta. Kun eläimen yleiskunto on hyvä, se ei sairastu niin helposti. Tietenkin paras tapa suojata sekä eläintä että ihmistä tartunnalta on rokottaa sika.


Meillä possut ovat saaneet sikaruusurokotteen pääasiassa keväisin. Maaperässä elävä bakteeri kun tulee konkreettisesti esiin kesällä, kun possut tonkivat aitauksessaan. (Ja löytävät ties mitä! Tänäkin kesänä olen useampia pieniä muovi- ja rautaesineitä kerännyt aitauksesta pois. Tämä kertoo siitä, että vielä joitakin vuosikymmeniä sitten kierrätys oli sitä, että jätteet haudattiin maahan.)


Sikaruusurokote pitäisi uusia kuuden kuukauden välein. Meillä tosiaan on toisinaan luistettu siitä ja rokotettu possut usein vain kerran vuodessa. Eläinlääkäri kuitenkin sanoi, että oli viime talvena törmännyt sikaruusuun myös talvella, eli varminta olisi tuo puolivuosittainen rokotus.


Rokottaminen ei meillä ole mikään ihan pikkujuttu. Vicky-possu on siinä pienoinen ongelma. Se kun on sitä mieltä, että sen nahkaa ei terävällä neulalla tökitä. Tiesin tämän vanhastaan ja pulssini oli miljoona jo eläinlääkärin tullessa. Mutta eihän siinä auttanut muu kuin tarttua härkää sarvista. (Vai sopisiko tähän paremmin esimerkiksi "tarttua sikaa saparosta/kärsästä/sorkasta"?)


Ensimmäisenä houkuttelin Danielin pois karsinasta. Sen jälkeen minä ja eläinlääkäri pujahdimme karsinaan. Eläinlääkärillä oli ruisku, minulla vanerilevy. Ajatuksena oli pitää Vicky levyn avulla paikoillaan seinää vasten rokotuksen ajan. Mutta Vicky oli eri mieltä. Se onnistui useita kertoja luikahtamaan karkuun ja kirmaamaan ympäri karsinaa. (Onneksi ei keksinyt maistaa eläinlääkäriä ohimennessään!) Lopulta nojasin levyn etuosaan koko painollani ja kaikilla voimillani, eikä possu saanut kärsällään sitä enää työnnettyä sivuun. Sitten tuikkaus korvan taa ja rokotus oli tehty. Vicky sai jäädä rauhoittumaan.


Kun poistuimme karsinasta, olin ihan hikinen ja niin taisi eläinlääkärikin olla. Hän oli käynyt meillä kerran aiemmin, eikä siis ollut niitä tutumpia eläinlääkäreitä. Hän oli vähän skeptinen, kun sanoin, että annan Danielille käytävällä vain ruuan kärsän eteen ja sitten voi pistää.


Daniel sai ruuan ja eläinlääkäri tuli piikkeineen. Kun eläinlääkäri oli lävistämässä ihoa, Daniel liikahti ja eläinlääkäri pomppasi ruiskuineen kauemmas. Kehotin häntä tulemaan uudelleen ja antamaan rokotteen. Kerroin, että Daniel ei uhittele ja ruoka motivoi sitä niin paljon, että nyt on parasta toimia. Eläinlääkäri tuli uudelleen ja pisti neulan possun korvan taa. Daniel syödä mussutti tyytyväisenä, eikä reagoinut mitenkään. Kun eläinlääkäri otti tyhjän ruiskun pois, hän huudahti: "Uskomatonta!" Taisi eläinlääkärillekin olla ensimmäinen rokotus sen verran rankka, ettei hän voinut kuvitella toisen menevän niin sujuvasti.


Vickyä ei olisi edes kannattanut yrittää lahjoa ruualla, kun taas Danielille tuo konsti menee täydestä. Tässä se taas tuli todistettua: Jokainen eläin (ja eläinlääkäri myös) on yksilö. :)

Lyhyitä kohtaamisia ja terveisiä

Meillä on nyt siis kolme minipossua; 10-vuotias emakko Vicky, 6-vuotias kastroitu karju Daniel ja uusin tulokas, 2,5 kuukauden ikäinen Urho. Vanhemmat possut asuvat tallissa ja viettävät kesäpäivät pääasiassa ulkona. Urho puolestaan on sisällä ja ulkoilee pääasiassa kissan valjaissa.


Minisika on täysikasvuinen kolmen vuoden vanhana. Ei ole olemassa mitään "teekuppipossuja" tai muita pikkuruisia minisikoja, vaan minipossu kasvaa pikkuhiljaa. Aikuisena se painaa vähintään siinä kolmenkymmenen kilon paikkeilla, mutta voi painaa myös 100 kiloa. Meidän aikuiset possut ovat ehkä siinä 50-60 kg:n painossa, myös Urho kasvaa aikanaan aikuisen minisian mittoihin.


Urho-poika on vielä pieni vauva. Se oli meille tullessaan (kuukausi sitten) kokoluokaltaan suunnilleen sellainen, kun marsu olisi pitkillä jaloilla varustettuna. Nyt se on jo vähän kasvanut, mutta on edelleen todellinen miniatyyri isoihin possuihin verrattuna. Kissat ovat sitä suurempia.


Toinen possu on sialle tietenkin parasta seuraa. Vielä ei Urho kuitenkaan ole Vickylle ja Danielille sopiva kumppani. (Se kelpaisi korkeintaan aamupalaksi...) Kokoero on niin suuri.


Yhtenä päivänä "lenkkeilimme" Urhon kanssa possujen aitaukselle. Aika nopeasti saimme häipyäkin. Daniel tuli aidan viereen ja aloitti röhkimisen. Sitten tuli Vicky, joka ei arvostanut uutta tulokasta ollenkaan. Se hyökkäili aitaa kohti ja teki selväksi, ettei Urholla ole mitään asiaa näille kulmille.


Urhoa kuitenkin kiinnostaa tuo isojen possujen aitaus. Se käy nuuhkimassa aitaa kun possut eivät ole ulkona. Eilen illalla Urho nuuhkutteli aikansa ja totesi, että aidan toisella puolella on isojen possujen vessa. Siihen paikkaan Urho itsekin väänsi tuotoksensa, jätti kai käynnistään terveiset muille.


Myöskään Vicky ei ole niin ehdoton ihan joka hetki. Muutamia päiviä sitten vanha rouva oli ilmeisesti taas kiimassa. (Possuneidoilla kiima tulee kolmen viikon välein.) Se suuntasi päättäväisesti pihaan ja tuli haistelemaan, että missä se komea Urho-possu mahtaa olla. (Urhokin on kyllä kastraatti, mutta mitäs pienistä.) Vicky haisteli pissapaikat ja muut tarkasti. Miestä ei kuitenkaan löytynyt, sillä Urho oli sisällä. Lopulta Vicky tyytyi siihen, kun minä harjasin sen pihassa, ja palasi sitten takaisin omaan karsinaansa.

Kynsien hoitoa

Kynsien ja sorkkien hoito kuuluu meillä eläintenhoidon rutiineihin. Osassa tapauksista homma sujuu leikiten, toisissa tapauksissa tarvitaan rautaisia hermoja, paljon herkkuja, kaverin apua ja voimaa.


Noin viikko sitten leikkasimme vuohien sorkat kesäkuntoon. Leikkaan sorkat pienillä oksasaksilla oikeaan muotoon. Sorkat kasvavat koko ajan, joten niiden säännöllinen leikkaus auttaa eläintä pysymään terveenä.


Soman sorkat leikkaan yksin, kun kuttu seisoo lypsypöydällä. Soma ei leikkaamisesta tykkää, mutta ei pistä vastaankaan. Välillä kuttu yrittää kiskaista jalkaansa pois, mutta muuten se seisoo nätisti. Palkkioksi Soma sai leipää ja harjausta. Niistä se tykkää.


Voitto-Viljami sen sijaan ei halua harjausta, sillä harja on pelottava. Myöskään sorkkien leikkuu ei herraa miellytä. Voitto-Viljamin sorkkien leikkuussa täytyy olla kaksi: toinen pitää pukkia paikoillaan ja toinen leikkaa. Voitto-Viljamin pitäminen paikoillaan ei ole mikään pikku juttu, sillä se on suurikokoinen ja vahva ja yrittää karkuun. Lopulta, kun Voittis huomaa, ettei pääse mihinkään, se alistuu ja käy makaamaan. Sekään ei varsinaisesti asiaa helpota, sillä kun iso eläin makaa jalkojensa päällä, on sorkkien esiin kaivaminen sen alta pikkuisen vaikeaa. Mutta onnistui se silti.


Marsujen kynnet ovat myös oma juttunsa. Marsu on sen verran pieni, että sitä saa pidettyä toisella kädellä, kun toisella leikkaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että operaatio olisi helppo ja marsu yhteistyöhaluinen. Pikkuisen tekisi mieli karkuun ja ainakin vähän täytyy aluksi pyristellä. Marsun kynnet saa kuitenkin aika hyvin leikattua, kun pitää marsua toisella kädellä sylissä ikään kuin selällään ja toisella kädellä käyttelee saksia.


Koirista Rauli antaa leikata kynnet nätisti, Elvis yrittää vähän joka välissä häipyä paikalta. Nekin kynnet saadaan kuitenkin leikattua melko hyvässä yhteisymmärryksessä.


Urho-possun kanssa yritän nyt opettaa, että sorkkien leikkuu on kiva juttu. Nimittäin kahden muun possun kanssa se ei niin hirveän kivaa ole. Vicky tarvitsee paljon herkkuja ja nopeaa ja päättäväistä toimintaa, eikä sorkkien leikkaaminen siltikään välttämättä onnistu. Danielin kanssa ei oli ihan niin vaikeaa, sillä se ei käyttäydy kiukkuisesti pelottavassakaan tilanteessa. Joka tapauksessa olisi kuitenkin paljon helpompaa, jos possu olisi tyytyväinen ja iloinen sorkkien leikkuusta.

Urho

Lauantaina vietetään Urhon nimipäivää. Lauantaina tulee myös kuluneeksi tasan viikko siitä, kun meille muutti suloinen pieni minisika, joka sai nimekseen Urho. (Meillä kun on jo Ruotsin kuninkaalliset prinsessa Vicky ja komea herra Daniel, niin piti kotimaankin valtionjohtoa saada edustetuksi.)

Urho asuu nyt ainakin toistaiseksi sisällä, sillä se on vasta vajaan parin kuukauden ikäinen. Se on kooltaan niin pieni, että mahtuu sujuvasti kissan valjaisiin. Sillä on siis valtava kokoero aikuisiin lajitovereihinsa.

Urho piti opettaa käyttämään hiekkalaatikkoa, mutta sitä ei tarvittu. Urho nimittäin pissaa ja kakkaa vain ulos. Sika voi siinä mielessä olla helppo opettaa sisäsiistiksi, että sen vessa on aina samassa paikassa. Tietenkin voi olla vähän hankalampi tilanne, jos possu valitsee pissapaikaksi olohuoneen maton tai muun vastaavan...

Urho on poikkeuksellisen itsevarma tyyppi. Se oli viisihenkisen pahnueensa rohkein pikku possu. (Vicky esimerkiksi oli pahnueensa arin ja se näkyy sen käytöksessä.)

Possut ovat epäileväisiä ja suhtautuvat pelokkaasti ihmisiin ja eläimiin, jotka eivät kuulu niiden laumaan. Rutiinit ovat possuille turvallisia ja rakkaita ja poikkeustilanteet pelottavia. Siksi olikin hämmästyttävää, että possu sopeutui todella nopeasti ja kellahtaa nyt rapsutuksesta kyljelleen helposti.

Urhon kanssa on jo opeteltu monia asioita: valjaiden pukeminen onnistuu hienosti ja riisuminenkin aika hyvin. Possu sietää myös pikkuisen nostamista, vaikka se on sialle hyvin vastenmielistä. Ulkoilun ja syömisen jälkeen opetellaan kärsän pyyhkimistä liinaan.

Urho on leimautunut vahvasti Farmariin. Allekirjoittaneen kanssa possu tulee erityisen hyvin juttuun ja pikkuisen vierastaa muita ihmisiä. Se kokeilee sikamaiseen tapaan olisiko sillä mahdollisuus kohota hierarkiassa. Tätä testataan kiukuttelulla ja jääräpäisellä käytöksellä, ehkä jopa pienellä uhoamisella. Kun se ei kuitenkaan tuota toivottua lopputulosta, sikapossu tyytyy tilanteeseen ja käyttäytyy taas hyvin.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että Urho ei ole yhtä säyseä kaveri, kuin aina ystävällinen ja lempeä Daniel. Toisaalta se vaikuttaa olevan rohkeampi ja ennakkoluulottomampi kuin kumpikaan aikuisista possuista. Luultavasti se tarvitsee selkeät säännöt, tai se ottaa vallan, mutta kyllä siitä mallikelpoinen possu varmasti tulee. :)

Onnistunut kokeilu

Viime syksynä raportoin, että aion ensimmäistä kertaa kokeilla kestopehkua possujen kuivikkeena.

Kestopehku on siis kuiviketta, jota ei vaihdeta, kun se alkaa kostua, vaan sitä lisätään uusi kerros pitkin talvea. Näin päällimmäisenä on aina kuiva ja puhdas kerros. Kestopehku toimii myös eristeenä ja se lämmittää eläimiä.

Kokeilu osoittautui kannattavaksi. Possut eivät protestoineet järjestelyä vastaan, karsinassa säilyi lämpö aiempaa paremmin, eikä patteria tarvinnut pitää niin kuumalla. (Tosin paukkupakkasiakin oli melko rajoitetusti tämän talven aikana.)

Eilen oli sitten se päivä, kun possut pääsivät talven jälkeen vihdoin oikein kunnolla ulos. Lämpötila kipusi parhaimmillaan + 16 asteeseen.

Possujen ulkoillessa kestopehku karsinasta tyhjentyi hikisen lapion varressa heilumisen myötä. Tusinan verran kottikärryllisiä täyttyi ja karsina vastaavasti tyhjeni. Sitten vain uutta turvetta ja pahnaa tilalle.

Se on muuten aina keväisin hieno tunne, kun eläimet pääsevät kunnolla ulos. Myös kestopehkun tyhjennys on varma kevään merkki. Tosin nyt taitaa olla vasta osa-aikainen kevät, sillä vuohien karsina on vielä tyhjentämättä.

Vicky 10 vuotta

Minisika Vicky täyttää tänään 10 vuotta. Pyöreiden vuosien kunniaksi Vicky avasi terassikauden mustan poikakaverinsa Danielin kanssa. Niistä tulikin varsinaiset kakkukestit, kuten videolta näkyy. :)

Hyvää syntymäpäivää Vicky!

Sikahyvää joulua!

Toivottaa Tuomirannan farmin väki

Possujen uusi kesälaidun

Eräänä päivänä sikamaiset tyypit Vicky ja Daniel päättivät, että ne ovat kyllästyneet vanhaan ulkoaitaukseensa. Juuri muuta tuo aitaus ei tarvinnutkaan, sillä se oli vuosien saatossa hapertunut. Possut ryhtyivät puuhiin ja pian aitaus oli atomeina.

Vicky ja Daniel viettävät pari päivää sisällä, kun herrasväelle rakennettiin uusi kesälaidun. Aitauksen paikkaa siirrettiin, jotta kärsäkkäät saisivat uutta tongittavaa. Uusi aitaus on myös vanhaa varjoisampi, mikä on näin kesäkuumalla vain hyvä asia.

Mutta johan oli melkoinen projekti saada possut menemään uudelle laitumelle, sillä possut ovat epäluuloisia kaikkea uutta kohtaan. Ne juoksivat automaattisesti vanhaan aitaukseen, vaikka sitä ei edes ollut. Sieltä sikoja sai maanitella tovin jos toisenkin tuloksetta.

Onneksi olin opettanut possuille tempun. Meillä on muovinen, sininen mattopiiska, jolla ei ole mitään käyttöä. Siksi olen valjastanut sen muihin tehtäviin: pidän mattopiiskaa kädessä ja kun possu koskettaa sitä kärsällään, se saa namin. Nyt hain mattopiiskan ja sain sen avulla possut seuraamaan minua aitaukseen. Vicky tuli suhteellisen helposti, mutta Danielin kanssa piti touhuta kauemmin. Se oli epäluuloinen.

Nyt laidunta kiertää uusi ja vahva aita. Possujen on siis valitettavasti tyydyttävä siihen, sillä vähään aikaan pikkupossujen voimilla sitä ei tuhota.

Lauta ja verkko, siitä on hyvä possuaitaus tehty.

Tästä portista possujen oli vaikea kulkea; portti oli epäluuloisuutta herättävä ja uusi.

Vanhasta aitauksessa saatiin sentään tuttu ja turvallinen mökki siirrettyä koivikon katveeseen. Taustalla näkyy myllättyä maata, eli paikka, jossa aitaus ennen sijaitsi.
Tässä marssitaan kuvaajaa kohti, minisika Vicky edellä ja mikropossu Daniel perässä.

"Sikahienoo, eiks ookin!?!!"

Kuulumisia työn äärestä

Tyhmät asiat ensin: Haudonta ei tuottanut toivottua tulosta lopultakaan. :( Poikasia kehittyi kolme. Muna numero kahdeksan oli rikkoutunut liian aikaisin ja poikanen makasi kuolleena pesän vieressä joitakin päiviä ennen kuoriutumista. Kaksi munista (numerot 2 ja 3) kehittyi täysiaikaisiksi, mutta liekö sitten liian innokkaat ihmiset olleet asialla ja häirinneet Keltaista kanaa tirkistelyillään. Äitipä ei nimittäin joko tunnistanut lapsiaan omikseen tai sitten äiti oli vähän väsynyt. Keltainen kana nimittäin lopetti hautomisen, eikä hoitanut lapsiaan, vaan nokki tipuja. Kun tämä huomattiin, oli toinen tipuista (numero 3) kuollut, mutta numero 2 oli vielä hengissä. Vein sen sisälle, kylppäriin ja viritin lämpölampun. Kananpojathan kuivuvat melko nopeasti pörheiksi söpöläisiksi, mutta tämä oli vielä puolen vuorokauden vanhana märkä, eikä noussut ylös. Lämpölampun alla tipu kuivui, joi vettä, kun juotin sitä, piipitti kovaa ja oli selkeästi taistelijaluonne. Mutta huonoltahan se näytti. Hiivin seuraavana aamuyönä katsomaan tipua jo aavistellen, ettei se ehkä aamua näkisi, ja olin oikeassa. Tipu oli kääriytynyt kerälle, kuin munan sisälle ja kuollut siihen, raukkaparka.

Mutta palataan mukavempiin ja työläämpiin aiheisiin. Keväällä farmilla riittää töitä, jotta kaikille eläimille saadaan kesäksi kunnon ulkoilumahdollisuudet ja sisällekin mukavat olot.

Viime viikon lopulla vuohien aitaukseen tuli sähköt. Meillä on vuohilla siis 1,5 metriä korkea verkkoaita, joka vahvistetaan kesäisin sähköaidalla. Pelkkä verkko ei riitä, sillä vihreää on tarjolla myös aidan ulkopuolella ja sitä kohti mennään, kun aitaus alkaa tympimään. Myöskään pelkkä sähkö ei riittäisi, vaan Voitto-Viljami ainakin loikkaisi matalan sähköaidan yli koska tahansa.

Äitienpäivänä oli ahkerointia, kun vuohien kestopehku tyhjennettiin. Tämä operaatio tehdään keväällä ja koko vuoden kuivikkeet lähtevät kerralla. Sen jälkeen tila kalkitaan ja uudet kuivikkeet tulevat tilalle. Kuiviketta lisätään pitkin vuotta ja sama operaatio on taas seuraavana keväänä luvassa. Tällä kertaa kärrättävää riitti 67 kottikärryllisen verran. Hiki tuli, mutta myös hyvä mieli.

Myös possujen karsina tyhjennettiin. Siitä tuli 9 kottikärrykuormaa. Tosin, sitä ei lasketa, sillä possuilla ei ole kestopehkua, vaan karsinaa tyhjennetään aina sopvivin väliajoin.

Soma-kutun sorkat on siistitty kesäkuntoon. Se sujuu yksinkin, sillä Soma on rauhallinen ja kiltti. Vauhdikkaampaa Voitto-Viljamia täytyy pitää paikallaan, sillä se ei sorkkien leikkuusta pidä. Se on melkoisen hikistä hommaa, sillä eläinlääkärin arvion mukaan voimiensa tunnoissa olevalla kaverilla on painoa ainakin toistasataa kiloa. Daniel-possu kiljuu sorkkien leikkuun, mutta ei ole muuten hankala tyyppi.

Oma verenpainetta nostattava operaationsa oli jälleen Vicky-minisian sorkkien leikkuu. Se kun on pikkuisen ärhäkkä possu, oikeastaan vain siksi, että se on hieman arka. (Mutta pelokkaat eläimet niitä vaarallisimpia ovatkin!)

Vicky tuli banaanin kehujen perässä sisälle. Sille oli paloiteltu banaania, omenaa, appelsiinia, kiiviä ja selleriä. (Viimeinen osoittautui turhaksi, sillä possu ei selleriä syönyt. Kiireesti piti selleri hävittä joukosta, ettei väärän ruuan tarjoaminen hermostuta kärsäkästä.) Minä syötän ruokaa suuhun ja toinen katkoo oksasaksilla sorkkia siinä sivussa. Tämä kaikki täytyy tapahtua hyvässä yhteistyössä Vickyn kanssa, tai tulee ongelmia. Neiti päätti tällä kertaa, että haluaa aterioida (kangas)sohvalla. Se hyppäsi sohvalle, eikä auttanut muu, kuin siinä ruveta leikkuu- ja syöttöhommiin. Kaikki sujui hienosti, erityisesti kiivin ja banaanin jynssääminen sohvasta jälkeenpäin. >:(

Huomasin muuten joku päivä, että meidän eläimet tottelevat aika hyvin luoksekutsua. Jos eläimiä kutsuu, vuohet vastaavat määkinällä ja keskittävät huomionsa minuun. Kun huutelin koiraa, se ei tullut, mutta pihamaalla vapaana temmeltänyt Daniel-mikropossu juoksi röhkien luokseni. Myös Vicky-possu seuraa ihmisen perässä, ainakin sille päälle sattuessaan. Kissatkin, erityisesti Mappe, tulevat kutsuttuina paikalle. Eläimille lirkuttelu tuottaa siis tulosta. :)

Kukkuluuruu!

Pöö!

Tällainen iloinen kaveri on vuohilan ovella ensimmäisenä vastassa, kun oven avaa. Voitto-Viljami on hyvin sopeutunut yhteiseloon Soman kanssa. Se on rauhoittunut ja tykkää rapsutuksista. Tosin, kyllä voimaa ja virtaakin riittää. Kun Soma yhtenä päivänä karkasi lypsyn jälkeen ulos, hyppäsi Voitto-Viljami ketterästi karsinan seinämän yli ja seurasi äitiään ulos.

Voitto-Viljami on myös kova kerjäämään leipää. Joutilaille pukeillehan ei saisi leipää tai kauraa juuri antaa, sillä seurauksena voi olla virtsakiviä. Ne ovat vuohelle kuolemaksi, sillä virtsaputki on muodoltaan mutkikas. Siksi meillä on annettu vuohille hyvin rajoitetusti herkkuja, mutta nyt, kun mittarissa alkaa olla 10 vuotta, voi säännöstä kai hieman joustaa.

Vuohipukki Onnin 11. syntymäpäivä olisi ollut kaksi päivää sitten. Muistokynttilä syttyi illansuussa pihalle. Muitakin synttäreitä lähiaikoina on ja on ollut. Kuttumme Soma täytti 11 vuotta 19.3. Minisika Vicky viettää yhdeksättä synttäripäiväänsä lauantaina ja mikropossu Danielillekin tuli täyteen jo neljä vuotta. Ja jos kaikki menee hyvin, meillä voi pian olla uusia pienokaisia. Keltainen kana hautoo kuutta sinistä munaa. :)

Vickyn sorkat

Tänään lyhenivät minisika Vickyn sorkat. Luottosorkanleikkaaja hoiti homman nopeasti ja taidokkaasti. Vicky popsi sen aikaa olohuoneen sohvan vieressä mm. banaania, omenaa ja porkkanaa. Sotku oli sen jälkeen melkoinen, mutta mitäs pienistä. :-)

Ongelma seurasi sorkkien leikkuun jälkeen. Vickyä ei meinannut saada talosta ulos. Se pyörsi askeleensa ja pakeni takaisin keittiöön. Tyhjensin koko eteisen tavaroista, jos joku niistä vaikka pelotti. Possut kun ovat aika epäileväisiä. Mutta ei se auttanut.

Lopulta keksin syyn. Meillä on hiljattain tehty eteiseen remontti. Siinä yhteydessä laitettiin lattiaan laminaatti. Ja onhan se tosi liukas possun sorkkien alla.

Kasasin eteiseen kaikki mahdolliset matot ja poppanat ja muut, jotta lattia oli peitossa. Silti epäileväistä sikaa sai aika tovin houkutella ja tuuppia ulos.

Mutta nyt kelpaa lyhyillä sorkilla tepastella. Ja Raulikin tykkäsi. Se rouskutti innoissaan possun sorkan palasia. Katsotaan, seuraako siitä ripuli..

Kuulumisia

Heinäkuu se siinä mennä hurahti, eikä farmari ole paljoa ehtinyt tietokonetta tuijottaa. Siispä on aika päivittää kuulumisia koko menneen kuukauden ajalta. Kiirutta on pitänyt, kun on koirien kanssa mökkeilty ja omallakin tontilla touhuttu monenlaista, mm. hajotettu ja uudelleen rakennettu rantasaunan kuisti. Rantasaunakin on saanut uuden maalipinnan, sinistä ja keltaista. Kesken on vielä, mutta siitä tulee hieno, uskokaa pois!

Cockerspanieli Rauli siis popsii thyroxin-lääkitystä kilpirauhasen vajaatoimintaan. Hauva ottaa lääkkeen aamuin illoin kiltisti. Se on kuulemma jo pentuna opetettu narkkariksi, eli se istuu ja antaa tassua ja syö kädestä ojennetun lääkkeen. Ei tarvitse kikkailla, että mihin namupalaan lääkkeen piilottaisi, tai murskaisiko sen johonkin ruokaan, tai mitään muutakaan.

Ja kuten eläinlääkäri sanoi, meillä on nyt käytännössä ihan eri koira. Se on leikkisä koheltaja, joka hyppii ja juoksee, telmii welsh corgi Elviksen kanssa ja jahtaa kissoja. Mappe saa joka kerta äkkilähdön, jos Raulin lähelle tulee, mutta Dobby-kissan kanssa nukutaan välillä vieretysten, tai nuollaan toinen toisen naamaa ja kiehnätään.

Mappe ja Dobby ovat vihdoinkin ruvenneet kunnolla metsästämään. Ulkotarhasta, johon pääsee keittiön tuuletusikkunasta kissanluukun kautta, on monena päivänä tullut saaliita. Keittiön lattialta saa kerätä monena aamuna useammankin kuolleen päästäisen. Jippii.

Kesäpossut Ruusu ja Orvokki ovat kasvaneet valtavasti. Ne ovat äärimmäisen seurallisia ja ihania possuja. Kukaan muu kuin farmari ei taida kuitenkaan niiden tarhaan uskaltaa mennä. Possut ovat nimittäin niin isoja ja tulevat syliin. Niitä pitää rapsuttaa ja halata ja tuuppia pois. Sellainen tuttavallisuus, kun kyseessä on iso eläin, voi olla pelottavaa.

Ruusu ja Orvokki eivät osaa rypeä. Tänä kesänä on hellepäiviä ollut varsin valikoidusti, mutta silloin kun niitä on ollut, on farmari kaatanut possujen päälle kuraa, ettei aurinko polta nahkaa ja etteivät itikat kiusaa. Itikoitakin on onneksi ollut hyvin vähän edellisiin possuvuosiin verraten.

Ruusu ja Orvokki ovat pari kertaa karanneet aitauksestaan, kun ovat ovella väkisin tunkeneet ulos tai kun joskus tarhan ovi on jäänyt kunnolla lukitsematta. Kohellus on ollut melkoista, mutta aina possut on takaisin saatu. *koputtaa puuta* Alkukesällä tarhassa olleesta vihreydestä ei ole tietoakaan, vaan runsaiden sateiden vuoksi melkoinen kuravelli on tilalla. Possuille lapioitiin aitaukseen 2000kg hiekkaa, ja sekös kärsäkkäitä miellytti, kun on saanut biitsillä loikoilla.

Minisiat Vicky ja Daniel ovat myös nauttineet kesäpäivistä ulkoaitauksessaan. Sateella pienessä punaisessa mökissä on nukkunut kylki kyljessä kaksi söpöä sikaa ja auringon paistaessa sitten on reporankana lorvittu heinikossa. Nämäkin possut ovat suorittaneet aitauksessa kaivauksia, mutta niillä sentään riittää vihreää vielä yllin kyllin. Kaksi muovista vesivatia ne ovat kesän aikana tuhonneet, enkä vieläkään tiedä missä toinen vati on. Ehkä se on jossakin tiheän pusikon siimeksessä tai sitten upotettu todella syvälle mutakylpykuoppaan, mutta useista etsinnöistä huolimatta en ole sitä löytänyt. Minipossut siis osaavat rypeä ja ovatkin suurentaneet mutakuoppaansa kesän mittaan.

Kanat ovat nyt muutamana hellepäivänä ulkoilleet ihan vapaana pihalla. Ne kuopsuttelevat ja touhuavat ympäri tonttia ja Rokkikukko kutsuu niitä aina välillä, ettei kukaan rouvista eksy liian kauas.

Vuohet ovat kovasti vanhentuneet. Onnilla taitaa olla kuulo mennyt, tai ainakin heikentynyt. Sen huomiota ei enää saa kaurakippoa helisyttämällä. Yhtenä päivänä leikattiin vuohilta sorkat ja kynittiin loput talvivillat pois. Onnista ei jäänyt juuri mitään jäljelle. Sen reppanan kesäkarva on melko lyhyt ja hento ja lihasmassa on vähentynyt melkoisesti miehuusvuosista. Mutta ilmeisen tyytyväinen tuntui ukko olevan siihen, että olo viilentyi. Voitto-Viljami sen sijaan on yhä voimiensa tunnossa, vaikka heinäkuussa sillekin tuli yhdeksän vuotta täyteen. Soma lypsää edelleen ihan hyvin, vaikka maidon määrä onkin kesän parhaimmasta heinä-ajasta vähentynyt. Vuohet ovat popsineet pihalla mielellään koivun oksia, kun tontin koivujen rehottavia alaoksia on karsittu.

Kesän aikana meillä on ollut useampikin eläinten hoitaja ja maatilamatkailija, joka on saanut kokea eläinten temppuilua ja keppostelua. Soma ei esimerkiksi välttämättä hyväksy kaikkia lypsäjiä. Yhdelle eläinten hoitajalle se oli osoittanut mieltään ja seissyt vain karsinan nurkassa tuijottaen seinää, kun piti lypsylle tulla. Kesäpossut olivat paiskoneet astiansa keskelle tarhaa ja siinä olikin hoitajalla päänvaivaa, että miten astiat saa käyttöön  menemättä aitaukseen. Hoitajille ja muille urheille, jotka ovat esimerkiksi uskaltautuneet ottamaan munia kanan alta pesästä, on maksettu palkkio munissa tai muissa tilan tuotteissa. Poikkeuksetta kaikki ovat kehuneet munien makua ja hienon värisiä keltuaisia. Ovat meidän munat kuulemma ihan erilaisia kuin kaupassa. Kiitos kehuista, ja eläinten hoidosta kaikille!