lauantai 25. lokakuuta 2014

Eläinten hoitoa: kanat

Tämän blogin lukija suunnitteli lukevansa eläinten hoitoa käsittelevän osion, jossa kerrotaan kanojen hoidosta. Ainoa ongelma tässä oli se, että siitä en ole tainnut vielä kirjoittaa... No, korjataan vahinko nyt. Oikeaa ja asiallista tietoa kanojen hoidosta kannattaa lukea esimerkiksi loistavasta opuksesta Opas pienkanalan hoitajalle.

Kanat ovat ihan valtavan helppoja eläimiä. Ne eivät vaadi paljon ja parhaimmillaan tuottavat runsaasti iloa. Niiden touhuja, kuopsuttelua ja kotkotuksia on hauska seurata. Lisäksi se paras juttu; niiltä saa munia! :)

Kanoilla on nokkimisjärjestys, jonka selvittely ottaa aikansa. Kuitenkin, kun nokkimisjärjestys on selvä, on kanalassa yleensä melko rauhallista. Kana oppii tunnistamaan noin 30 kamuaan. Siksi suurempi kanamäärä yhdessä paikassa tuottaa jatkuvia ongelmia: nokkimisjärjestys on aina selvittämättä ja se tuottaa kanoille stressiä. Koko ajan pitää nahistella ja pahimmassa tapauksessa kanat tappavat toisia kanoja.

Sääntöjä
Ennen kanojen pidon aloittamista on muistettava, että kanoja ei voi noin vain ottaa. Sitä ennen on rekisteröidyttävä siipikarjatilalliseksi. Se tehdään elintarviketurvallisuusvirasto Eviran lomakkeella ja lähetetään paikalliselle maaseutuelinkeinoviranomaiselle.

Kananmunia ei niin vain saa luovuttaa tai myydä. Jos munia lähtee tilan ulkopuolelle, kuuluu tuottajan teetättää säännölliset salmonellatestit. Kunnaneläinlääkäri valvoo toimintaa.

Vuosittain kanat täytyy pitää sisätiloissa lintujen kevätmuuton ajan, eli maaliskuusta kesäkuun alkuun. Kanat voivat ulkoilla tarhassa, jonne ei luonnon vesilinnuilla ole pääsyä. Tämä edellyttää, ettei tilalla tarhata kanojen lisäksi vesilintuja. Kanatarhassa ulkoilusta pitää tehdä kirjallinen ilmoitus kunnaneläinlääkärille, joka voi tarvittaessa tulla tarkastamaan tarhan asianmukaisuuden.

Jos kana kuolee, sitä ei joka paikassa saa haudata, vaan se pitäisi toimittaa raatokeräilyyn. Suomi on jaettu alueisiin, joista osa on syrjäistä aluetta ja osa ei. Syrjäisellä alueella kanan saa haudata. Muualla se pitäisi toimittaa raatokeräilyyn, jos kanoja on tilalla yli 20 kpl. Käytännössä tämä voi kuitenkin harrastelijakanaloissa tuottaa ongelmia. Kanoja pitäisi nimittäin olla vähintään 150 kiloa, jotta ne tullaan hakemaan.

Kanojen päivärytmi
Aamu alkaa sillä, että kukko ilmoittaa, että on aika herätä. "Kukkokiekuu!" huudot tosin voivat alkaa kesäyönä jo kahden aikaan aamuyöllä. Eli ihan kauheasti siihen ei ehkä kannata aina reagoida, herätyskello on usein pikkuisen tarkempi.

Aamuisin tai aamupäivällä kanat yleensä munivat. Ne pitävät jännää kaakotusta aina, kun ovat punkeamassa munaa tai tehneet sen juuri. Sen äänen oppii kyllä tunnistamaan.

Päivällä kanat kuopsuttelevat ja ovat aktiivisia. Illan tullen mennään orrelle torkkumaan.

Kanala
Meillä kanat on jaettu kahteen. Läskikanat asuttavat omaa karsinaansa, laihemmat kanat ovat omalla puolellaan. Kanojen kuivikkeena on purua ja se vaihdetaan uuteen noin parin kuukauden välein. Joillakin on kuulemma kanoillakin kestopehku, eli kanala tyhjennetään vain kerran vuodessa, keväällä. Kestopehkuun kertyy eläinten ulostetta ja virtsaa, joka lämmittää talven pakkasilla. Minä en kuitenkaan ole halunnut kestopehkua, sillä kanat ovat kuopsuttelijoita. Ne mylläävät kuivikettaan edestakaisin ja samalla kuopsuttavat pehkussa olevat pöpöt ilmaan. Siksi kestopehku sopii minun mielestäni paremmin eläimille, jotka eivät kaiva tai kuopsuta, eli vaikka vuohille.

Kanalassa täytyy olla orsia, joille kanat voivat lennähtää nukkumaan. Kanoilla on nokkimisjärjestys, johon myös orret vaikuttavat. Siksi orsia kannattaa olla useampia ja eri tasoissa, jotta kanat voivat mennä orsille hierarkiansa mukaisesti. Orsien täytyy olla riittävän paksuja, jotta kanan kynnet eivät ylety koko orren ympäri. Orsitilaa pitää olla vähintään 25cm per kana.

Kanoilla on hyvä olla rauhallisia pesiä, joihin ne voivat vetäytyä munimaan. Pesät ovat hämyisiä ja niissä on pehmikkeenä olkea. Meillä pesissä on kanojen kulkuaukon lisäksi sivussa avattava ovi, jonka kautta munat on helppo kerätä pois.

Kanat eivät tarvitse hirmuisen suurta tilaa. Suositus on, että yhden neliömetrin alueella kanoja pidetään korkeintaan 9. Käytännössähän tuo on aika paljon ja harrastekanalassa määrä on toivottavasti jonkin verran pienempi.

Meillä kanoilla on lisäksi ulkotarha, johon ne pääsevät touhuamaan. Ne kulkevat sinne putkea pitkin, joka on kanalan seinässä. Kulku ulkotarhaan on myös mahdollista estää sulkemalla erillinen luukku. Näin tehdään mm. kylmimpinä talvikuukausina. Meillä kanat eivät ainakaan ole järin innostuneita lumesta, eli tarhaa ei välttämättä talvisaikaan muutenkaan käytettäisi. Välillä kanat ulkoilevat meillä myös täysin vapaana. Tätä rajoittaa osaltaan cockerspanieli Rauli, joka on sitä mieltä, että vapaa kana on kuollut kana.

Ruokinta
Meillä kanalassa on ruokinta-automaatteja ja vesiautomaatti. Näitä voisi tehdä itsekin, askarrella kannelliseen ämpäriin esimerkiksi kylkeen reiän. Mutta koska kumpikaan automaatti ei maatalouskaupassa maksa montaa kymppiä ja toteutukseltaan ovat ehkä ämpärisysteemiä toimivampia, meillä on otettu käyttöön valmisratkaisut.

Kanoilla on vapaasti tarjolla kauraa, puolitiivistettä ja kanakalkkia. Lisäksi kanat saavat ajoittain ruuantähteitä. Niille saatetaan myös tarjoilla esimerkiksi kuttuviiliä. Hyvin maistuu. Kesäisin kanat tykkäävät, kun ne saavat itse hankkia ruokaansa luonnosta. Vihreä maistuu ja välillä herkutellaan madoilla ja jopa sammakoilla. (En ole ennen tiennyt, että sammakkokin osaa kirkua. Opin sen, kun kanatarhaan eksyi yksi epäonninen kurnuttaja.)

Puolitiiviste on valmisrehua, jossa on mietitty ravintoaineet kohdalleen. Puolitiiviste on tarkoitettu syötettäväksi eläimille, jotka saavat tiivisteen lisäksi viljaa. Meillä kanojen puolitiiviste on muistaakseni Munitus Punahelttaa. Oikea ruoka on omiaan lisäämään munantuotantoa ja varmistaa sen, että munien kuoret ovat vahvat.

Kanakalkki on tärkeä osa kanojen ruokintaa, erityisesti, jos kanoille ei tarjoile täysrehua. Kanakalkki on kalkkikiveä, joka on jauhettu suunnilleen hiekoitussepelin kokoiseksi muruksi. Se sulaa kanan elimistössä hitaasti ja turvaa kalkin saannin. Riittävä kalkin saanti taas turvaa sen, että munien kuoret ovat vahvat. Kanakalkin voisi periaatteessa korvata myös omista munista tehdyllä munankuorijauheella, mutta munia pitäisi olla tosi paljon, jotta sitä on aina tarjolla.

Kanoilla on sellainen jännä piirre, että niillä ei juurikaan ole makuaistia. Kanat syövät ruokaa, koska se näyttää kivalta. Siksi niille voi tarjoilla monenmoista ei-niin-onnistunutta kotikokkausta, ja aina niille maistuu. Tosin poikkeus tässä ovat kanat, jotka tulevat tuotantokanaloista. Niillä kestää hetken aikaa oppia, että vaikka tarjottava sapuska onkin eri näköistä, se todellakin on ruokaa.

Kanat syövät meillä kauraa. Sitä ei kannata laittaa kerralla aivan mahdotonta määrää automaattiin, sillä kanat tuiskivat ruokaa pitkin poikin kuivikkeitakin. Kun kaura on hetkellisesti loppu automaatista, kanat kuopsuttelevat tuiskimansa jyvät esiin kuivikkeen joukosta. Viljalaatuun on myös syytä kiinnittää huomiota. Olen kuullut, että runsas ohran syöminen aiheuttaa kanoilla kannibalismia.

Vettä kanoilla on tietenkin jatkuvasti tarjolla.

Kanarotuja
Kanoja on useita rotuja. On suurikokoisia, raskasrakenteisia kanarotuja, jotka ovat hyviä tuottamaan lihaa, mutta eivät niin hyviä munimaan. Kevytrakenteiset munijarodut tuottavat kananmunia runsaasti. Lisäksi on esimerkiksi koristekanoja ja taistelurotuja. Eri rotuihin kannattaa tutustua ennen kanojen hankkimista, sillä niissä on eroja esimerkiksi ulkonäössä, hautomishalukkuudessa ja munantuotannossa.

Yksi aika merkittävä kanarotu kotimaassamme on suomalainen maatiaiskana. Se on yksi uhanalaisimpia kotieläimiämme, ja sen juuret ulottuvat rautakaudelle. Luultiin jo, että suomalainen maatiaiskana on kuollut sukupuuttoon, kun yksittäisiltä tiloilta alkoikin löytyä vielä kotimaista nimikkokanaamme. Ilmeisesti siksi, että tilat ovat olleet eristyksissä toisistaan, on suomalaisista maatiaiskanoista kehittynyt toistakymmentä kanakantaa. Ne poikkeavat jonkin verran ulkonäöltään toisistaan, vaikka suomalainen maatiaiskana on pääsääntöisesti väritykseltään tumma. Kanakantoja on nimetty mm. löytötilansa sijainnin mukaan. Meillä on ollut suomalaisen maatiaiskanan piikkiöläistä kantaa ja hämäläistä kantaa. Suomalaiset maatiaiskanat ovat hyviä munimaan, ne kuuluvat kevyisiin munijarotuihin. Ne kestävät kylmää, ovat pitkäikäisiä ja ovat myös hyviä hautomaan. Suomalaista maatiaiskanaa pyritään suojelemaan ja siksi onkin olemassa erityinen säilytysohjelma, jolla pyritään turvaamaan kanan tulevaisuus. Ohjelmassa toivotaan, että kanakanta pidetään puhtaana, eikä kantoja risteytetä keskenään.

Kanojen hinta vaihtelee muutamasta eurosta useisiin kymmeniin euroihin. Joitakin vuosia sitten harrastajat vaihtoivat mielellään vielä kanan pussilliseen kauroja tms. Siitosmunia myytiin parilla eurolla per kenno (eli tilaaja saa itse haudottaa tietyn rotuisten kanojen munat poikasiksi joko kanan alla tai hautomakoneessa). Nyttemmin harrastajatkin ovat mielestäni tulleet hintatietoisiksi. Ei ole tavatonta, että kanasta pyydettäisiin 50 euroa. Se on vanhaan verrattuna melko paljon. Tuotantokanaloista saa usein ostaa työnsä tehneitä, noin vuoden verran munineita, kanoja neljällä, viidellä eurolla kappale. Nämä kanat tarvitsevat jonkin verran aikaa, jotta ne oppivat vapaampaan elämään. Meillä on esimerkiksi ollut kanoja, joilla kesti aikansa käsittää mikä juttu orsi on.

Munat
Kana munii parhaimmillaan munan päivässä. Valoisuus vaikuttaa asiaan paljon. Kanat munivat eniten kesällä. Talvella, pimeän tultua, niillä on sulkasato. Sulkasadon yhteydessä kana myös lopettaa munimisen ja lepää. Se kerää voimia uuteen munintaurakkaan. On tärkeää, että kanat saavat pitää tauon.

Koska valo on merkittävä juttu kanalle, voi munintaa tehostaa valaistuksella. Kun kanoille laittaa lampun muutamaksi tunniksi silloin, kun ulkona alkaa hämärtää, on munantuotanto turvattua. Vähintään 8 tuntia pitäisi kuitenkin olla pimeää. Tuotantokanaloissahan vuorokausirytmi on keinotekoisesti muutettu. Siellä kanoja huijataan, eikä vuorokausi olekaan 24 tuntia, vaan lyhyempi aika. Siksi ne voivat munia jopa enemmän kuin yhden munan päivässä. Se on kuitenkin niiden kropalle aika rankkaa, eikä tuotantokanoja pidetäkään munimassa kovin kauaa. Tilalle tulevat uudet kanat.

Munia on monen värisiä ja monen kokoisia. Meillä valkoiset tehomunijoiden munimat munat ovat olleet isoimpia. Sitten on ollut ruskeita ja erilaisia vaalean sävyjä. Joitakin vuosia sitten meillä oli myös risteytyskanoja, jotka munivat vihreitä munia. Ne ovat risteytyneet araucanasta, jonka muna on sininen. Nyt meillä on pari araucanaa kasvamassa, mutta ne eivät vielä muni.

Omat munat ovat huippujuttu!

torstai 23. lokakuuta 2014

Vanhat ja raihnaiset ry

Meidän eläinkatraamme alkaa siis olla jo aika iäkästä. Vuohet Onni ja Soma täyttävät ensi maaliskuussa kymmenen vuotta. Näitä hieman nuorempi, suurisarvinen Voitto-Viljami on yhdeksän vuotta. Minisika Vicky täyttää ensi maaliskuussa kahdeksan, kesäkuussa seniori-iän, eli seitsemän vuotta, saavuttaa welsh corgimme Elvis. Kanoista osalla alkaa olla ikää. Orpingtonit edustavat tätä vanhaa sukupolvea, samaoin piikkiöläiset maatiaiskanat ja brahmakana Muffinssikin on jo aika iäkäs matami.

Yllättävän terveitä kaikki eläimet ovat silti olleet. Voitto-Viljamikin näyttää toipuneen pissavaivoistaan. Ehkä kyseessä eivät sitten kuitenkaan olleet virtsakivet? Toivotaan niin. Ukkeli kirmaa pihalla toisten vauhdissa ja ruoka maistuu. Puskuleikitkin ovat palanneet kuvioihin.

Eikä se raihnaisuus ikää katso. Nuoremmasta sukupolvestahan kolmevuotias cockerspanieli Rauli on aina edustanut näitä raihnaisia. Se on elämäniloinen ja tosi kiva koira, mutta aina sillä tuntuu olevan jotakin vialla. Rauli on jo edellisessä kodissaan kärsinyt monenmoista vaivaa ja lopun edestä koheltanut niin, että eläinlääkäriin on täytynyt olla yhteydessä. Meillä ollessaan jätkällä on ollut tuo iho-ongelma, kroonisesti kuivat silmät ja herkkä vatsa. Nyt näyttää kuitenkin paremmalta. Silmiä huuhdellaan, niihin tiputetaan kosteustippoja sekä laitetaan päivittäin rasvaa. Riisi ja kala ovat ruokavaliossa yhdistelmä, joka näyttäisi herralle sopivan. Siitä tykkäävät turkki ja vatsa.

Nuorempaa väkeä ovat myös kotikissat Dobby ja Mappe. Dobby taitaa olla nelivuotias ja Mappe täyttää jouluna yhden vuoden. Jättikochin kukko Herttakunkku on parivuotias, samoin sen sisko Bertta. Araucanat eivät ole vielä edes alkaneet munia. Ja mikropossu Daniel täyttää ensi keväänä kolme vuotta.

Kumma juttu, että vaikka eläimille tulee ikää, niin itse sitä säilyy ikinuorena vuodesta toiseen. ;)

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Aika muuttaa etelään?

On tullut syksy. Kylmää, pimeää, sateistakin. Inhottavaa. Jos vain olisi mahdollista, muuttaisin tällaiseksi ajaksi etelän lämpöön ja palaisin keväällä yhdessä valon ja lämmön kanssa.

Ilmeisesti en ole meidän taloudessa ainoa, joka näin ajattelee. Eilen nimittäin, kun olin pihahommissa, kuului talon nurkan takaa rääkäisy. Kuulosti siltä, kuin joku nainen olisi kirkunut. Jätin hommat sikseen ja menin katsomaan mistä ääni oikein tuli.

Vuohilan edessä, keskellä pihaa, seisoi hanhi, kesähanhistamme tummapintaisin, eli Guster. Tarkempi silmäily osoitti, että myöskään valkoinen hanhi, jossa on tummia pilkkuja, eli Lasse, ei ole aitauksessa. Se tepasteli aitauksen vieressä olevalla pellolla. Vain kokovalkoinen Martti oli edelleen aitauksessa ja kaakotti, kun kaverit olivat häipyneet.

Hetken aikaa mietin, että mitähän sitä nyt tekisi. Hanhet eivät ole kesyjä, joten niiden kiinni ottaminen voi olla melkoinen haaste. Mietin myös, että mistä kummasta hanhet olivat päässeet aitauksen ulkopuolelle. Portti oli kiinni ja aitauksen korkeus 150cm. Kesyhanhi ei siitä kyllä pääse yli.

Ratkaisevan siirron asiaan teki Lasse. Se lähti taapertamaan kohti lähellä olevaa tietä. Se piti pysäyttää, ettei se vaaranna itseään ja liikennettä. Kiersin pellon toiselta laidalta Lassea vastaan ja se kääntyi ja kirmasi karkuun. Lasse juoksi kohti hanhien aitausta ja työnsi päänsä verkkoaidan läpi. Siihen se jäi surkeana huutamaan kavereita apuun. Siitä se oli myös helppo napata kiinni ja viedä takaisin aitaukseen. Tai helppo ja helppo. Isolla hanhella on aika paljon voimaa ja se käytti kaikkia voimiaan taistellakseen kiinniottajaa vastaan.

Tästä kaikesta suivaantui Guster, joka taitaa olla tämän parven johtajahanhi. Se lähti tulemaan kohti. Sen aikomuksena oli ilmeisesti näyttää hanhikaverin ahdistelijalle taivaan merkit. Mutta kun Lasse pääsi turvallisesti Martin luo aitaukseen, huomasi Guster, ettei tehtävää ollut välttämätöntä viedä sen pidemmälle. Se levitti siipensä, hyppäsi ja räpiköi sen verran ilmaa siipiensä alle, että se pääsi lentämään puolentoista metrin aidan yli takaisin hanhien aitaukseen.

Niinpä niin. Kesyhanhihan ei siis lennä. Ja niitä voi tarhata vaikka puolimetrisessä aidassa. Jep. Ja Elvis elää. (Ainakin meidän corgipoikamme Elvis.)

Nämä hanhet eivät kuitenkaan taida muuttaa etelään, jos se talouden ihmisjäsenistä on kiinni. Meidän suunnitelmamme nimittäin on, että lähiviikkoina Martti, Lasse ja Guster pääsevät pakastimeen ja sitä kautta esimerkiksi joulupöytään.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Raulin ruokavalio

Rauli on nyt popsinut peruna-kalamössöä muutaman viikon. Tämä siksi, että sen turkki on ollut erittäin hilseilevä. Ulkoloisten yms mahdollisuus on suljettu pois, joten todennäköisempää oli se, että Rauli on allerginen jollekin ruoka-aineelle ja iho reagoi siihen. Siksi aloitettiin uusi ruokavalio.

Hyvät uutiset ovat siinä, että Raulin turkki on paljon paremmassa kunnossa. Erityisesti sen korvat ovat aina olleet kovat hilseilemään. Nyt hilseen määrä on vähentynyt huomattavasti. Jo aikaisemmin Raulin turkkia on pesty erilaisilla hilseenpoistoon tarkoitetuilla shampoilla ja sen turkki on leikattu aivan lyhyeksi. Mutta vasta ruokavalion muutos on auttanut turkkiin. Oikeaan suuntaan ollaan siis menossa.

Mutta ihan ongelmatonta tämäkään ei (tietenkään) ole ollut. Sillä vaikka Raulin turkki tykkää muutoksesta, Raulilla on erittäin herkkä vatsa. Ja se on huomattu. Vatsa on ollut löysällä.

Nyt kokeilemme tarjota herralle riisiä ja kalaa. Riisi kun sulaa perunaa helpommin koiran elimistössä. Lisäksi eläinlääkärin ohjeen mukaan olemme lisänneet ruokalistaan apteekista saatavaa Aptus Multidog - jauhetta. Se on ravintolisä ja on tarkoitettu koirille, jotka syövät kotiruokaa.

Nyt, kun ilmat ovat muuttuneet syksyisemmiksi ja Raulilla on lyhyt turkki, se on saanut perintönä käyttöönsä Jojon vanhan takin. Herra ei varsinaisesti hyppinyt riemusta. Ensimmäisen kerran kun takki puettiin, se ei suostunut lähtemään ulos. Kun työnsin sen väkipakolla ulos ovesta, se istui häntä koipien välissä terassilla ja murisi Elvikselle, kun tämä tuli lähelle. Taisi poikaa nolottaa uudet vaatteet.

lauantai 11. lokakuuta 2014

Voitto-Viljami kipeänä

Reilu viikko sitten Voitto-Viljami alkoi olla liian rauhallinen ollakseen se riehakas pukkipoika, joka meillä aiemmin oli ollut. Ruoka maistui kyllä jotenkuten, mutta muuten meno oli apeaa. Lämpöä ei ollut. Parin päivän jälkeen pyydettiin eläinlääkäri apuun.

Eläinlääkäri tutki pukkia. Normaalitilanteessa eläinlääkärillä ei olisi asiaa hipelöimään Voitto-Viljamia, mutta nyt se onnistui kun pidin pukkia sarvista kiinni. Eläinlääkäri arvioi, että pukilla on painoa toistasataa kiloa, eli jos tuo poika päättäisi, että sitä ei tutkita, niin sitähän ei sitten tutkittaisi. Mutta melko rauhassa oltiin.

Eläinlääkäri tuli siihen tulokseen, että jonkin sortin pissavaivasta lienee kyse. Se ei ollut ihan musiikkia korville. Tiedän nimittäin, että jos vuohella on virtsakiviä, se on käytännössä kuolemantuomio.

Eläinlääkäri Heikki Sirkkola kertoo virtsakivistä kirjassa Sairaan kipee vuohi. Vuohien virtsakivet ovat aika tavallinen vaiva ja pukeille ne ovat jopa hengenvaarallisia. Tämä johtuu siitä, että pukin virtsaputki on s-kirjaimen muotoinen. Pukkien virtsakivien hoidossa käytetään antibioottia, kipulääkettä ja nesteytystä, mutta jos virtsaputki on tukossa, on ennuste niin huono, että pukin lopettaminen on paras vaihtoehto.

Meillä on tiedostettu virtsakivien mahdollisuus ja se on huomioitu ruokinnassa; pukit eivät saa mitään herkkuja. Vääränlainen ruokinta nimittäin edesauttaa virtsakivien muodostumista. Vääränlaista ruokaa on sellainen, jossa on liikaa fosforia. Sitä saa viljatuotteista ja valkuaispitoisista kasveista, kuten apilasta. Lisäksi pukit tarvitsevat liikuntaa ja hyvälaatuista vettä. Talvella ne eivät mielellään juo kylmää vettä ja siksi vedensaanti voi olla liian vähäistä.

Eläinlääkäri piikitti Voitto-Viljamiin muistaakseni magnesiumia, kipulääkettä ja sulfaa. Saimme viideksi päiväksi piikitettävää antibioottia (sulfaa) ja pariksi päiväksi kipulääkettä. Kipulääke pistettiin nahan alle ja sulfa lihakseen. Oli tärkeää huomioida, ettei lihakseen pistettävä lääke mene verisuoneen. Se kun olisi kohtalokasta.

Lääkekuuri oli ja meni. Voitto-Viljami on edelleen vähän puolikuntoinen. Ruoka (eli heinä) maistuu paremmin kuin ennen lääkekuuria, mutta muuten herra on vähän vaisu. Toivotaan parasta, mutta...

Eläinlääkäri huomautti, että meidän eläimemme alkavat olla aika vanhoja. Pikkupukki Voitto-Viljamikin on jo 8-vuotias ja vaikka se ei koskaan ennen ole ollut kipeä, kannattaa varautua siihen, että vähintään yhden eläimen vuosivauhtia tulee ns. "luonnollista poistumaa".

Pitäisiköhän meidän väen laittaa porukalla eläkepaperit vetämään?

perjantai 3. lokakuuta 2014

Jojo 18.12.2000-3.10.2014

Jojon maallinen vaellus päättyi tänään. Ikää rouvalle oli ehtinyt kertyä lähemmäs 14 vuotta. Mamman voimat alkoivat ehtyä, vaikka ruokahalu ja koiramaisuus säilyivätkin loppuun saakka. Kun Jojo oli rauhoitettu, eläinlääkäri tunnusteli hauvelia ja totesi, että sen vatsan läpi tuntuu iso kasvain. Kauaa Jojo ei olisi enää ollut nykyisessäkään kunnossa. Hyvä näin.




Jojo herkutteli tänään puruluulla.

Vanhan mamman oli aika jättää nämä maisemat ja siirtyä tonkimaan taivaallisia possun kakkakasoja ja mutakuoppia.


Hyvästi, Jojo.