lauantai 28. heinäkuuta 2018

Mökillä

Urho-possu ja Elvis-koira nauttivat hellepäivistä mökillä. Mökki on onneksi viileä, kun ilma on läkähdyttävä. Elviksen turkki on kaiken lisäksi todella paksu, mikä ei helpota yhtään. Illalla on mukava ulkoilla, kun hieman viilenee. Elvis ei uimisesta välitä, mutta Urho uskaltautui veteen. Vesi on todella lämmintä, mikä sopii Urholle mainiosti.


torstai 12. heinäkuuta 2018

Hellepäivän vilvoitteluhetki

Ostin tänä kesänä Urholle puhallettavan uima-altaan muutamalla eurolla. Ajattelin, että jos se vaikka tykkäisi vesileikeistä. Nyt, kun on ollut kuumia kelejä, on hyvä vilvoitella uima-altaassa. Sain myös Urhon innostumaan ajatuksesta, kun nakkelin uima-altaaseen nameja. Lisähaastetta tuovat pallot ja ankat, joiden lomasta namit täytyy löytää.


Vesileikin seuraaminen oli hauskaa!


Tässä vielä videotallenne tilanteesta. Videon kuvaamisen aikaan namit on jo syöty ja Urho on sitä mieltä, että uiminen riittää jo.



keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

Synttärionnittelut Voitto-Viljamille!

Meidän eläinten synttäripäivät tulevat pieninä kimppuina, useammat synttärit peräkkäin. Vicky-minipossu ja Soma-vuohi juhlivat synttäreitään maaliskuussa, Urho-minipossu huhtikuussa. Kesäkuussa juhlii ensin Elvis-corgi ja sitten Rauli-cockeri. Ja heinäkuun alussa synttäreitään viettää suomenvuohi Voitto-Viljami.


Voitto-Viljami täytti jo 12 vuotta. Sillä on suuret sarvet ja paljon voimaa, mutta se on tosi kiltti. Yksinään se on aika hukassa, eli jos näköyhteys äiti-Somaan menetetään, tulee pieni paniikki. Voitto-Viljami on aina turvautunut muhin vuohiin, mikä on ymmärrettävää, sillä vuohi on laumaeläin. Siksi jännittävässä tilanteessa voi paeta mamman taakse piiloon tai rynniä aitojen yli tai läpi mamman luo. Eräänäkin päivänä Voitto-Viljami hyppäsi sähköaidan yli, kun äiti-Soma tuli nätisti portista. Voitto-Viljami kyllä pysyy em. sähköaitauksen sisällä kiltisti, kunhan äiti vain on lähellä.


Voitto-Viljami näyttää aika rähjäiseltä tällä hetkellä. Somalla on siisti turkki, sillä se rakastaa harjaamista. Se seisoo silmät kiinni tyytyväisenä, kun harja viuhtoo kyljissä. Voitto-Viljami sen sijaan pelkää harjaamista. Sitä saa kyllä rapsuttaa, mutta jos harjan ottaa esiin, Voittis pakenee paikalta. Omaehtoisesti herra kyllä harjaa itseään. Somalla ja Voitto-Viljamilla on aitauksessaan katuharjoja, joihin voi itseään hinkata. Ja kyllä sitä hinkataankin. Harjat ovat loppukesästä ihan kuluneita. Tee-se-itse harjaus ei kuitenkaan ole yhtä tehokasta, kuin jos ihminen harjaa vuohen päästä sorkkiin. Niinpä Voitto-Viljamilla roikkuu vieläkin talvivillaa tukkoina turkissaan. Ne täytyy leikata pois sitten, kun pojan sorkat lähiaikoina lyhennetään myös.


Paljon onnea Voitto-Viljami!

maanantai 9. heinäkuuta 2018

Marsuille lisätilaa

Jokin aikaa sitten marsujen koti koki muutoksen. Sen myötä marsujen häkki sai väistyä ja ns. taikakuutioista ja vanhasta hyllyköstä tuli marsuille uusi koti. Se on ollut tosi kiva ja toimiva systeemi. Marsut ovat heti ulko-ovesta tultaessa tervehtimässä vieraita eteisessä. Koska marsut eivät enää ole häkissä, niitä pääsee silittämään ja niiden hoito on helpompaa. Usein Maltti ja Valtti seisovat takajaloillaan (etujalat taikakuutioseinää vasten) ja vinkuvat kovaan ääneen, kun joku kulkee ovesta. Ne tietävät, että usein tulijalla on niille ruokaa. Ja jos ei ole, kiljunta saa ainakin potemaan huonoa omatuntoa sen vuoksi.


Olen siis ollut tähän rakennelmaan tosi tyytyväinen. Sitten keksin, että voisihan niillä olla vielä hieman enemmän tilaakin. Tähän asti niiden koti on muodostunut neliönmuotoisesta alueesta ja yhdestä matalasta ja pienestä tasosta. Tason alunen on ollut Maltin ja Valtin suosikkipissapaikka ja myös hieman hankala puhdistaa.


Meillä jäi alkuperäisessä muutoksessa kaksi marsuhäkkiä ihan käyttämättömäksi. Toinen marsuhäkki olikin jo metalliosiltaan aikansa elänyt, mutta pohja siinä oli hyvä. Ajattelin, että pohjasta saisi rakenneltua marsuille lisäsiiven. Esittelin suunnitelmani ja sitten ryhdyttiin toimeen.


Marsut sijoitettiin muutoksen ajaksi ehjäksi jäävään ja parempikuntoiseen marsuhäkkiin. Sen jälkeen niiden kodista poistettiin seinät. Välitasoa ei enää uuteen versioon tullut, vaan toisen kerroksen muodostaisi vanha marsuhäkin pohja.


Marsujen häkistä tuli nyt kiinteä kaluste, jota ei niin vain siirretäkään. Tämä alkoi sillä, että kotoa löytyneet kulmaraudat kiinnitettiin eteisen seinään. Niihin puolestaan kiinnitettiin pari vanhan, puretun kirjahyllyn hyllyä. Tämä rakennelma pitää marsujen laajennusosan turvallisesti paikallaan. Kirjahyllyn hyllyjen päälle tuli muovinen laatikko, eli marsuhäkin pohja, joka kiinnitettiin myös tukevasti. Em. muovilaatikon kylkeen oli tehty reikä marsujen kulkuramppia varten. Vanhasta, kotoa löytyneestä laminaattipalasta tuli kulkuramppi, kun sen päälle kiinnitettiin vanhaa mattoa. Vanhaa laminaattia käytettiin myös yhdessä kohdassa seinärakennelmana.


Tämän jälkeen taikakuutioseinät kiinnitettiin kumpaankin kerrokseen, lisättiin sisustusmateriaalit ja marsut. Maltti ja Valtti ottivat kodin heti omakseen. Taitavat olla tyytyväisiä. Niin minäkin.


Tässä vielä asuntoesittely videon muodossa:



keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Tuunattu cockerspanieli

Meidän 7-vuotias cockerimme Rauli on vähän maanantaikappale terveytensä puolesta. Sillä on ollut elämänsä varrella monenlaista isompaa ja pienempää sairastumista. Yhden ongelman aiheuttaa turkki, joka on cockerspanielilla pitkä ja kihara.


Raulilla turkki on aina ollut huono. Pahimmillaan sillä oli turkissa kaljuja laikkuja, joissa iho oli parkkiintunut paksuksi kuin elefantin nahka. Eläinlääkäri epäili, ettei niihin koskaan enää kasva karvoja. Sittemmin Rauli sai kilpirauhasen vajaatoimintaan toimivan lääkityksen ja kaljuihinkin kohtiin kasvoi taas karva. Nykyään niitä ex-kaljuja kohtia ei enää edes erota.


Raulin iho hilseilee helposti. Jos sen karvat pääsevät pitkiksi, on iho pelkkää hilsettä. Myös korviin tulee silloin tulehduksia. Siksi hauva on käynyt muutamia kertoja vuodessa parturoitavana.


Yhtenä päivänä löysin marketista alle parinkympin lemmikin karvoille tarkoitetun trimmerin. Hetken mielijohteesta päätin, että nyt parturoin koiran itse. Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, että miten kyseinen operaatio tehdään ja miten laite toimii, mutta mitäs pienistä. Trimmeri mukaan ja kassalle.


Kotona luin käyttöohjeita ja latasin laitteen verkkovirralla. Otin käyttöön kolmen millin terän ja rupesin hommiin. Ohjeessa sanottiin, että pitää leikata karvan kasvusuunnan vastaisesti ja leikata vain yhteen suuntaan. No mitenkäs leikkaat yhteen suuntaan, kun karvoja kasvaa vähän joka suuntaan?!?


Yhdellä latauksella laite toimi 45 minuuttia. Sehän ei Raulin tapauksessa ollut kuin pieni hetki. Lisäksi en ymmärtänyt laitteen säätöjä ja yritin välillä hinkata turkkia väärillä säädöillä ja tehottomasti. Mutta kyllä se siitä sujui. Kun virta loppui, leikkelin pitkiä karvoja saksilla lyhyemmäksi. Lopulta keksin pitää laitetta koko ajan verkkovirrassa, niin työtä ei tarvinnut keskeyttää.






Onneksi parturoitava otti rennosti. Rauli kellahti makaamaan silmät kiinni, kun parturointi alkoi. Se löhösi paikallaan, vaikka välillä taisin kömpelyyksissäni olla vähän kovakourainen. Jossain vaiheessa toki Raulikin alkoi olla sitä mieltä, että tämä touhu saisi jo loppua, mutta oli kuitenkin kiltisti loppuun saakka.


Parturoin Raulia kahtena päivänä ja usean tunnin ajan. (Ja sain huonossa asennossa kököttämisestä hirveän päänsäryn!) Hauvan turkki on nyt kauttaaltaan leikattu sillä kolmen millimetrin terällä. Ainoastaan hännässä on samanlainen tupsu kuin leijonalla tai muumilla.






Ei tuota kaveria taida cockerspanieliksi enää tunnistaa, mutta onpa jätkällä nyt viileä kesälook!



sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Hauskat kotkottajat

Kanat on kyllä veikeitä eläimiä. Meidän pikkuruiset chabot munivat pikkuruisia munia. Lisäksi ne ovat hauskannäköistä sakkia, kun tepastelevat pienet pyrstöt aivan pystyssä. Ne ovat malliltaan ihan erilaisia, kuin muut kanamme.


Meidän chabot, MiniRokkis rouvineen, väistävät ihmisiä. Paitsi silloin, kun chabokanat ovat hautomassa. Silloin kannattaa ihmisen väistää. Ne vartioivat munia intohimoisesti ja nokkaisevat monta kertaa kovaa, jos munia yrittää viedä. Hanskojen kanssa munien kerääminen onnistuu kuitenkin mainiosti.


Näiden pikkukanojen seurana on pari valkoista hy-linea, eli Valkuainen ja Lumikki. Nämä kotkottajat ovat siis sitä rotua, joka munii kaupastakin ostettavat valkoiset kananmunat. Lisäksi parvessa asuu musta Piparminttu-kana, joka on rodultaan araucana ja munii sinisiä munia.


Kun tämä sakki on arkaa, niin toisella puolella asuva Kalle-kukon jengi ei sitä ole. Kalle-kukko on siis asunut meillä nyt muutaman viikon ja on osoittautunut kyllä ihan loistavaksi tyypiksi. Se on kiltti ja rauhallinen ihmisiä kohtaan ja varsin huolehtivainen rouvillensa.


Kalle-kukon kanssa majaa pitävät hy-line brownit Rouva Heinämäki ja Ruskuainen. Ne ovat äärimmäisen uteliaita ja kesyjä, erityisesti Rouva Heinämäki. Kun kanojen tarhasta menee pois, täytyy pitää huoli, ettei Rouva Heinämäen pää ole oven välissä, kun se seuraa niin innokkaasti ihmisiä. Nämä kanat munivat ruskeita munia, niitä samoja, joita voi kaupastakin ostaa. Myös Kalle-kukko on hy-line brown.


Lisäksi parveen kuuluu kolme mustaa kanaa Leenu, Liinu ja Tiinu, joiden rotu on määrittelemätön. Äärimmäisen rauhallinen ja vanha Peppi on suurikokoinen, valkoinen orpington ja myöskin osa tätä parvea.


Kalle-kukko ilmoittaa suureen ääneen rouvillensa, että nyt on ruokaa tarjolla, kun tarhaan käy viemässä esimerkiksi heinää. Myös kastematoja tongitaan innokkaasti, erityisesti jos ihminen auttelee vähän lapiolla. Myös kastemadot Kalle-kukko säästää rouvillensa, ilmoittaa vain, että täällä on mato.