Aggressiivinen kukko

Meillä on pian parin vuoden ikäinen kukko, nimeltään Salmiakki. Se on plymouth rockin ja Araucanan risteytys. Kukko on tosi komea ja suuri. Ongelma on kuitenkin siinä, että se on tosi arvaamaton.


Salmiakki väistää yleensä ihmistä, kun kanalaan menee keräämään munia tai vaihtamaan vettä tai viemään ruokaa. Toisinaan kukko kuitenkin hyökkää päälle. Se tulee jalat ja kynnet edellä, siivet räpyttäen ja käy kimppuun.


Meillä on koetettu miettiä, että onko syy jossakin vaatekappaleessa tai vaatteen värissä. Vai onko ehkä joku asia, jonka ihminen tekee, joka laukaisee tämän käytöksen. Kukkoon on myös tartuttu reippaasti kiinni, kun se on hyökännyt. Näin sille on osoitettu, että ihmisille ei kannata ryppyillä, toiseksi jää. Se keino tepsi vähän aikaa, muttei lopullisesti ja nyt kukko on ollut toistuvan aggressiivinen.


Kukon pitää olla kiltti. Ihmiselle aggressiivinen kukko on vaarallinen, eikä sovi kotikanalaan. Meillä on tätä touhua katsottu pitkämielisesti lähinnä siksi, että Salmiakki on kuoriutunut meillä. On odotettu, että josko se olisi vain ohimenevä vaihe. Ja on mietitty, että pitäisikö itse tehdä joku asia toisin. Nyt on kuitenkin kärsivällisyys lopussa ja Salmiakin kukkoilu myöskin. Ei ole hyvä, jos kanalaan joutuu menemään varuillaan tai sinne menoa alkaa vältellä. :(


Saisiko olla kukkoa viinissä?

Nyt se on virallista

Lauantaina, kun menin aamulla eläimiä hoitamaan, kuulin ihan uuden äänen. Käännyin ääntä kohti, vaikka arvasinkin mistä se tulee. Jäin odottamaan, ja pian kuulin sen uudelleen. Nyt näin myös ääntelijän itse teossa.

Salmiakkihan se siellä viritteli äänihuuliaan ja kajautti ilmoille matalan, hieman vielä epävireisen äänen: "Kukkokiekuu!" Tunnistin äänestä heti ensimmäisellä kerralla, että kiekuja ei voi olla Rokkikukko.

Nyt on siis virallista, että meillä on kanalassa kaksi kukkoa. Ihan hirveän yllättävää se ei ollut, sillä Salmiakki on kasvattanut jo pitkään laulusulkia (pitkiä pyrstösulkia). Lisäksi se on isokokoinen, vahvarakenteinen ja sen jalkoihin on kasvamassa kannukset.

Sen jaloissa on muuten eräs toinenkin erikoinen seikka: Sillä on liikavarvas. Luultavasti (toivottavasti) se ei elämää juuri haittaa, mutta kiintoisaa olisi tietää, että miksi. Kenties joko äidin tai isän suvussa on jonkin verran ollut sisäsiittoisuutta? Isä kun on puhdas plymouth rock, äiti puhdas araucana. Tai ainakin niin minulle on kerrottu. Mutta joka tapauksessa kumpikaan ei ole meillä kuoriutunut, ja olen kukon hakenut tuosta 15 km päästä, kanan paljon kauempaa. Keskenään ne eivät siis ole sukua.

Mutta nyt on siis parvessa kaksi kukkoa. Se ei yleensä tiedä hyvää. Aiempien kokemusten perusteella luvassa on verisiä taisteluita ja stressiä siipiveikoille. Siispä ratkaisuja on tehtävä. Syödäänkö meillä jouluna kukkoa viinissä? Vai aletaanko askarrella kanalaan väliseinää, taas kerran? Jep, luultavasti rakennamme seinän ja jaamme parven kahtia. Yhtä kukkoa kohti tulee ihan sopiva määrä kanoja, kun nyt niitä on Rokkikukolla ollut toistakymmentä.

Salmiakista kasvaa muuten komea kukko. Se on kovasti isänsä värinen, mustavalkoinen, käen värinen, mutta nyt sen niskasta kasvaa hienoja, ruosteenpunaisia sulkia mustien sulkien joukkoon. Ehkä joku päivä nappaan kukosta tänne kuvan. :)

Piip, piip, sanoi pikku tipu

Peppi on reippaasti hautonut araucana Piparmintun munia. Tällä kertaa kana sai oman erillisen yksiön, jotta muut kanat eivät pääse häiritsemään tapahtumaa. Muutama päivä sitten Pepin alta kuului piipitystä.

Videolla tiput odottavat kauhassa, että niiden pesä siivotaan.

Valitettavasti videossa etualalla oleva tipu ei koskaan oikein kunnolla päässyt liikkeelle. Sen jalat olivat vääntyneet hankalaan asentoon. Se oli kovinkin eläväinen, mutta menehtyi parin päivän jälkeen.

Toinen tipu sen sijaan opettelee kanan elämää kasvatusäitinsä Pepin rinnalla. Tipun väri ei ole vielä lopullinen, sillä höyhenet eivät ole kasvaneet. Tipu on untuviltaan pääosin musta, mutta mahanalus on keltainen. Biologinen äiti Piparminttu on täysin musta ja isä (plymouth rock) Rokkikukko on pilkullinen, "käen värinen". 

Raati on suunnitellut, että tipun nimeksi tulisi Salmiakki.

Pikku tipu kurkkii mamman alta

Tässä ihmetellään äidin kanssa maailman menoa

Haudontaa: epäonnea ja uusi yritys

Keltainen kana päätti jokin aikaa sitten ruveta hautomaan. Mikäs siinä, antaa rouvan hautoa. Merkittiin kuusi araucanan sinistä munaa ja laitettiin ne kanan alle. Keltainen kana hautoi tunnollisesti, mutta koska muutkin kävivät pesässä munimassa, rikkoutui siinä rytäkässä kaksi munaa. Lopulta koitti kuoriutumispäivä. Neljästä munasta ei yksikään kuoriutunut, mutta myöhemmin huomasimme, että yksi muna oli säröillä. Avasimme varovasti kuoren. Sisällä oli täysin kehittynyt poikanen, joka oli väriltään musta, mutta se oli menehtynyt.

Harmillinen juttu. Ei silti, tuollainen ei ole kovinkaan epätavallista. Moni poikanen menehtyy, kun voimat eivät riitä munasta ulos pääsyyn.

Keltainen kana kuitenkin jatkaa sinnikkäästi hautomista. Siksi ajattelimme, että kokeillaan uudestaan. Voi olla, ettei Keltainen kana jaksa hautoa loppuun saakka toista erää, mutta yritetään. Numeroin 8 sinistä munaa ja laitoin ne ne maanantaina iltamyöhällä Keltaisen kanan alle.

Eilen Keltainen kana oli vaihtanut toiseen pesään. Ehkä oli tullut ruuhkaa alkuperäiseen pesään. Siirsin munat perässä. Muna numero 8 oli ehtinyt viilentyä, mutta muut olivat lämpimiä.

Kananpojat kuoriutuvat siis 20 tai 21 vuorokauden kuluttua. Jos näistä lapsukaisia syntyy, ne ovat plymouth rockin ja araucanan, eli Rokkikukon ja Piparmintun, risteytyksiä. Peukut pystyyn!

Munantuotanto räjähti!

Joku ehkä muistaa nolon jutun, josta kerroin otsikolla Munaton kanala toukokuussa 2012. (Minä ainakin muistan. Sen verran suuret traumat siitä tuli.) Pidetään juttu edelleen meidän välisenä, eikä kerrota muille, eihän? ;)

Vielä muutama kuukausi sitten munantuotantomme oli melko maltillista. Vanhoja kanoja oli poistettu ja oli ollut myös valitettavaa luonnollista poistumaa. Kanalassamme asui tuolloin vanha piikkiöläistä kantaa edustava suomalainen maatiaiskana Donitsi, hy-line valkoinen tehomunija Poppana, risteytyskana (vanhan Vohveli-kukkomme jälkeläinen) Keltainen kana, jättikochin Bertta, vanha orpington Peppi ja uusin tulokas; sinisiä munia muniva araucana Piparminttu. Kukkoa ei ollut lainkaan edellisen menehdyttyä yllättäen.

Helmikuussa sitten meille muutti kukko ja kuusi kanaa. Kukko on plymouth rock, eli Rokkikukko. Se on melko kesy kukko, hyvä kiekumaan ja polkemaan ja tietenkin tosi komea. Kanat ovat tehomunijoiksi jalostettuja hy-line valkoisia ja hy-line browneja. Ne eivät olleeet vielä munintaikäisiä meille muuttaessaan.

Mutta nyttemmin munantuotanto on elpynyt. Todellakin. Elämme vuoden valoisinta aikaa, jolloin kanatkin munivat parhaiten. Meneillään on lakisääteinen kanojen sisälläpitoaika, jonka tarkoituksena on siis ehkäistä lintuinfluenssan leviämistä. Meillä kanat ulkoilevat ulkotarhassa ja siitä on asianmukaisesti ilmoitettu kunnaneläinlääkärille. Kanat nauttivat aurinkoisista päivistä, mutta käyvät kiltisti sisällä syömässä, juomassa ja munimassa pesiin.

Eilen oli tähänastisen munantuotantomme huippupäivä. Kaksi neitokaista hoiti munien keräämisen ja tuli raportoimaan lopputuloksesta: "Me löydettiin kymmenen munaa!!" Normaalisti munia on viime aikoina tullut "vain" 7-9 kpl päivässä. Voitte arvata, että kaikki paikat pursuavat munia. Yleensä olen ollut kovin säästäväinen. Munaruokia syödään meillä maltillisesti, ettei omat munat vain lopu. Noh, nyt voi popsia munia niin  paljon kuin pystyy, eikä ole ihan heti pelkoa, että ne loppuvat kesken.

Meille taitaa tulla munarikas kesä. Jee!

Rokkikukko on palannut!

Meillä oli muinoin Plymouth rock -rotuinen kukko, eli Rokkikukko. Se ei valitettavasti elänyt kovin kauaa, vaan löytyi eräänä päivänä kuolleena kanalasta. Mutta nyt Rokkikukko on palannut!

Mistään zombi- tai Stephen Kingin Uinu, uinu lemmikkini -ilmiöstä ei suinkaan ole kyse. Vaan kyse on siitä, että meidän kanalaan on muuttanut uusi kukko.

Kukko löytyi internetin ihmeellisestä maailmasta ja se haettiin meille pienen ajelumatkan päästä. Kukkoja olisi ollut kaupan enemmänkin, ja myyjä valitteli, ettei kukkoja ollut kukaan muu kysellyt. Nämä kukot olivat siitosmunista hautomakoneessa haudottuja ja nyt viiden kuukauden vanhoja. Vähän olivat jo matsia keskenään ottaneet ja kevään edetessä kahakointi luultavasti tulisi lisääntymään. Siksi kukkopoikia piti vähentää.

Meille pakattiin mukaan parven komein kukko, hinta 15 euroa ja kaupanpäälliseksi saimme vielä parikymmentä viiriäisen munaakin. Ja kun Plymouth rock -kukko vain niin helposti vääntyy Rokkikukoksi, niin olkoon tämä meidän kukko sitten edeltäjänsä kaima.

Kun herra oli matkustanut turvallisesti Ikean pahvilaatikossa kotiin, se pomppasi reippaasti ulos laatikosta ja rupesi tutkimaan uutta kotiaan. Kanat suhtautuivat siihen epäluuloisesti ja nuori herra hieman väistikin rouvia. Nuorelle kukolle kun voi käydä köpelösti. Kanat saattavat vaikka tappaa uuden tulijan. Mutta Rokkikukolla on jo sen verran kokoa, että kuolemanvaaraa tuskin on.



Tässä Rokkikukko (kakkonen), joka on juuri pari minuuttia aiemmin hypähtänyt pahvilaatikosta kanalaan.

Eivätkä uudet tulokkaat tähän lopu. Meille tulee tänään kuusi kanaa lisää. Kanakasvattamolta muuttaa meille kolme hy-line valkoista ja kolme hy-line brownia. Eli siis niitä risteytyskanoja, joiden munia voi kaupastakin ostaa. Nämä kanat ovat vielä nuoria ja eivät välttämättä ole vielä aloittaneet munintaa. Mutta koska kyseessä on tehomunijoiksi jalostettu porukka, varmasti pian meillä on kananmunien tuotanto turvattu. Nyt vaan täytyy toivoa, että meillä talvella pesinyt pöpö on kuolla kupsahtanut, eikä verota enää kanaparveamme.

-----
Edit.
Meille muuttaneet kanat ovat saaneet nimet. Nimiä oli keksimässä työryhmä, jonka ikähaarukka vaihteli viidestä ikävuodesta neljäänkymmeneen vuoteen. Ja saanen esitellä uudet kanamme:

Valkoiset kanat ovat nimeltään:

• Lumikki
• Rouva Koivu
• Valkuainen.

Ruskeat kanat ovat nimeltään:

• Ruskuainen
• Rouva Heinämäki
• Rusina.

Sitä, kuka kukin on, ei ole vielä onnistuttu selvittämään.

Siipiveikkoja

Toissapäivänä meille muutti kolme vapun tietämissä kuoriutunutta hanhenpoikasta. Niiden on tarkoitus kasvaa meillä kesän ajan ja talvella saamme hanhipaistia. Kolmikko on konehaudottuja, joten kasvattajan mukaan niiden ei pidä antaa kauheasti kastua, tai ainakin pitää päästä kuivattelemaan siihen saakka, kun kaikki untuva on vaihtunut sulkapeitteeseen. Konehaudotut linnut kun ovat ympäristön vaikutuksille herkempiä kuin emon alla kasvaneet.

Hanhet ovat aika veikeitä otuksia. Ne reagoivat kasvattajan opettamaan "Tule - tule - tule" - kutsuun, vaikka eivät vielä olekaan kesyyntyneet ja tottuneet tämän talon ihmisasukkaisiin. Kolmikolla ei vielä ole nimiä, ne on mietinnässä. Vaalein on nimeltään Martti (vaikkei sukupuolistakaan ole tietoa) ja kaksi muuta saavat varmaan myös nimensä Selma Lagerlöfin Peukaloisen retkien mukaan.

Hanhet majailevat tällä hetkellä Pikku-Jussin vanhassa aitauksessa, mutta kunhan vähän kasvavat ja kotiutuvat, niin tarkoitus olisi päästää ne laiduntamaan vanhaan vuohiaitaukseen. Siinä on lääniä popsia ruohoa.

Hanhet syövät teollista poikasrehua ja laiduntavat ruohoa. Vettä niillä on astiassa, jossa on keskellä hanhen pään mentävä reikä. Lisäksi niillä on "uima-allas", eli matalareunainen muoviastia, jossa on vettä ehkä kaksi senttiä. Reunat ovat sen verran matalat, ettei enempää vettä mahtuisikaan. Siinä ne hanhet pluttaavat mielellään. Kasvattajan ohje oli, että uittaminen pitää aloittaa varovasti, sillä erityisesti konehaudotut hanhenpoikaset, vaikka vesilintuja ovatkin, voivat hukkua. Myös, jos allas on liian korkeareunainen, ne eivät pääse sieltä pois.

Eilen meille muutti kaksi araucanatipua. Ne ovat vielä pikkuruisia, eikä sukupuolista ole täyttä varmuutta, mutta toivottavasti saimme kaksi kanaa. Toinen tipuista on musta, toinen laventelin värinen.

Vähän jännitti tuoda kaksikko meille, sillä vain keltainen kana oli hautomispuuhissa. Se on aika ärhäkkä typykkä välillä. Ajattelin kuitenkin kokeilla onnistuisiko adoptio tällä kertaa yhtä hyvin, kuin viimeksi brahmakana Muffinssin kanssa. No ei onnistunut. Keltainen kana ei kelpuuttanut näitä lapsukaisia omakseen. Keltaisen kanan kanssa samassa parvessa on hy-line valkoisia ja piikkiöläinen suomalainen maatiaiskana sekä Plymouth rock, eli Rokkikukko. Tämä joukkio on hyviä munimaan, vikkeliä ja reviiritietoista sakkia. Vaikka tulevaisuudessa on tarkoitus, että araucanat kuuluvat juuri tähän parveen, katsoin paremmaksi miettiä tässä kohdassa muita ratkaisuja.

Päätin kokeilla, että miten kaksikko pärjäilisi "läskikanojen" eli orppien, jättikotsien ja brahman joukossa. Hetken kuluttua tiput olivat kukon, Herttakunkun, kanssa syömässä samalta kaurakipolta sulassa sovussa. Siellä ne nyt asuttavat muhkeiden kanojen parvea, pikku tirpit, joilla ei niilläkään ole vielä nimiä.

Joku tovi saadaan vielä odotella ennen kuin sinisiä munia alkaa putkahdella..

Kuulumiskierros

Käydäänpä läpi kaikki karvaiset ja sulkaiset ystävämme ja päivitetään vähän kuulumisia.

Koirat

Sekarotuinen (äiti cockeri, isä sekarotuinen) vanharouvamme Jojo voi hyvin. Sillä on ikää nyt 13 vuotta ja kaksi kuukautta. Kuulo on aika huono, mutta viittomamerkkejä se seuraa tarkasti. Tätä kirjoittaessani Jojo "piehtaroi" lattiamaton päällä. Välillä se loikoilee sohvalla tyytyväisenä, kun Dobby-kissa pesee sen naamaa. Kissat ovat Jojon mielestä kivoja, kunhan eivät tule lähelle ruokaa. Silloin saavat kyllä äkkilähdön.

Welsh corgi pembroke Elvis täyttää tänä vuonna kuusi vuotta. Se loikoilee mielellään lattialla jaloissa, kun ihmiset katsovat sohvalla telkkaria. Sohvallekin se tulee hetkeksi, mutta sen tulee paksussa turkissa nopeasti kuuma. Elvis rakastaakin lumessa kieriskelyä. Sen käytös muuttui fiksummaksi ja rohkeammaksi, kun Rauli muutti meille puoli vuotta sitten. Tosin, jotta voisin heti ottaa sanani takaisin, niin kerron eräästä viime viikon tapahtumasta: Katselin pihalla, kun Elvis kiipesi suurelle kivelle. Kiveltä on ihan hyvät maisemat lähipellolle ja tielle, sillä se sijaitsee ihan tontin rajamailla ja on hyvin suuri. Tonttimme on kuitenkin aidattu, joten ajattelin, ettei kivelle kiipeämisestä ole haittaa. Väärässäpä olin. Pikku töppöjalka loikkasi kiveltä aidan yli naapurin pellolle ja Rauli-tolvana teki saman perässä. No, kaksikko tuli nopeasti takaisin kotiin, kun rumalla äänellä huusin.

Cockerspanieli Rauli täyttää tänä kesänä kolme vuotta. Raulin iho on ollut hilseilevä ja karvakin on alkanut harveta parista kohtaa, mutta nyt näyttää paremmalta. Sisäisesti nautittu ruokaöljy ja ulkoisesti käytetty hilseshampoo ovat olleet hyviä ukkelin iholle. Rauli tykkää kyhnyttää ihmisen kainalossa aina, kun mahdollista. Se jäisi siihen vaikka koko päiväksi.

Kissat

Sirius Musta on nimensä mukaisesti musta maatiaiskissa. Se on voinut oikein hyvin syksyisen flunssansa jälkeen. Vieraat aina ihmettelevät tämän kissan käytöstä. Sirius Musta kun tulee heti ovella syliin, kietoo kädet kaulan ympäri ja jää siihen koko illaksi. Se hieroo naamaansa tulijan kasvoihin ja saattaa kiivetä olkapäille. Siitä ei pääse eroon. Se on hyvin epätyypillinen kissa.

Dobby sen sijaan on kissamaisempi. Kun se haluaa huomiota, se tulee näykkimään. Se leikkii mielellään vieraiden varpailla, erityisesti, jos jalassa on villasukat. Se jahtaa taskulampun valoa ja nauttii ulkoilusta tarhassa talvellakin. Myös Dobby tulee syliin, mutta ilmoittaa kyllä kynsillään milloin rapsuttelu riittää.

Yhtenä päivänä Dobby ja Sirius Musta tappelivat kunnolla sängyllä. Komensinkin niitä vähän, kun alkoi meno olla sen verran hurjaa. Kaksikko irrottautui toisistaan, mutta kumpikaan ei lähtenyt pois. Ajattelin, että ehkä herrat sitten tietävät mitä tekevät. Kohta ne olivat taas toistensa kimpussa. Sitten kuului muksahdus, kun yhtenäinen kissapallo putosi sängyltä lattialle.

Minisiat

Minisika Vicky täyttää maaliskuussa seitsemän vuotta, pienempi mikropossu Daniel kaksi. Ilmat ovat vielä sen verran kylmiä, ettei kaksikko ole kauheasti ulkoillut. Ihan satunnaisesti ne ovat käyneet tekemässä pienen pyrähdyksen ulkona ja sitten äkkiä juosten takaisin karsinaan.

Vicky on saanut ekstraherkkuja ja onkin pyöristynyt hieman. Minisian ei kannattaisi olla lihava, se kun ei ole hyväksi terveydelle. Pieni pyöreys on kuitenkin hyväksi näin talvisaikaan.

Kaksikko köllöttelee pahnameren keskellä kylki kyljessä omassa karsinassaan. Ne ovat tosi suloisia. Tai ainakin Vicky on. Danielia ei Vickyn vierestä oikein näe, se kun kaivautuu kokonaan pahnakeon sisälle.

Vuohet

Soma-kuttu ja kastroitu pukki Onni täyttävät maaliskuussa yhdeksän vuotta. Meillä syntynyt pikkupukki Voitto-Viljami täyttää heinäkuussa jo kahdeksan. Uskomatonta, miten nopeasti aika rientää. Ja Soma lypsää edelleenkin maitoa, vaikka sen ainoa jälkeläinenkin on jo vanha ukko.

Vuohet ovat ulkoilleet myös talvella. Niille on tarjoiltu pihalle kuivaa heinää ja havupuita. Jos herrasväki ei mielestään pääse riittävän usein pihalle, osoittavat pojat mieltään ja hakkaavat sarvillaan karsinansa säpäleiksi. Näitä kavereita on siis syytä ulkoiluttaa.

Kanat

Kanat ovat meillä kahdessa parvessa. Plymouth rock -rotuinen Rokkikukko johtaa munivien kanojen parvea ja jättikochin Herttakunkku rotukanojen, eli kotoisesti "läskikanojen" parvea. Talven aikana munivien kanojen parvi on harventunut. Raulihan tappoi yhden hy-line valkoisen kanan, joka karkasi ulos. Vanharouva Pulla, joka muni vihreitä munia, siirtyi ajasta iäisyyteen, samoin suomalaisen maatiaiskanan piikkiöläistä kantaa edustava Pumpernikkeli.

Laiheliinikanoja, eli munivia kanoja, on meillä tällä hetkellä piikkiöläinen Donitsi, hy-line valkoiset Papu, Pirre ja Poppana sekä maatiaissekoitus Keltainen kana. Donitsi ja Keltainen kana ovat kuoriutuneet meillä, mutta niilläkin alkaa olla jo aika paljon ikää. Mielessä on käynyt, että jos joku läskikanoista alkaisi toden teolla hautoa, voisi sen alle sujauttaa muutaman munivien kanojen munan. Saataisiin tulevaisuudessakin kananmunia.

Läskikanoja on enemmän. Jättikochin Hertta, Brahma Muffinssi sekä orpingtonit Martta, Lyyli, Peppi, Matami ja Mimmi. Ne ovat koreita kanoja, hyviä hautojia, mutta melko onnettomia munimaan. Nämä kanat eivät ole koko talvena munineet, mutta nyt ihan viime päivinä on muutama muna ilmestynyt niiden karsinaan. Muninnan lisääntyminen kertoo valon lisääntymisestä ja se puolestaan kertoo, että kevät tulee.

Kuka on kovin jätkä?

Meillä on siis tällä hetkellä kolme kukkoa; Suomalaista maatiaiskanaa edustava Vohveli, plymouth rock Rokkikukko ja jättikochin Herttakunkku. Jokaisella herralla on oma tarha ja oma kanaparvi. Tämä siksi, etteivät ukot ottaisi keskenään mittaa toisistaan.

Mainitsin joskus, että tarhojen väliin rakennettiin lauta-aita, sillä verkon läpi kukot voivat hölmöyksissään tapella. En kuitenkaan tainnut itsekään uskoa kuinka pönttöjä nämä machoilijat ovat.

Päästin eräänä päivänä Herttakunkun rouvineen vapaaksi pihamaalle. Ulkoilu oli hyvin lyhyt, sillä eiköhän Herttakunkku kiitänyt ensimmäisenä Vohvelin tarhan verkon taakse ja kaksikko alkanut taistella verkon läpi. Iskin kumisaappaan väliin ja hätyyttelin Herttakunkun takaisin omaan tarhaansa. Myös kanarouvat joutuivat luonnollisesti takaisin tarhaan.

Ajattelin, että ehkä sitten Rokkikukon porukka olisi fiksumpaa ja avasin niiden tarhan oven. Rokkikukko kun on ennenkin vältellyt konflikteja, niin en uskonut mitään tapahtuvan, enkä sitten seurannut tarkemmin kanojen touhua.

Vaan olipa Rokkikukkokin löytänyt uhittelevan puolensa ja ottanut yhteen Vohvelin kanssa verkon läpi. Tällä kertaa vaan en ollut vieressä erottamassa kaveruksia. Lopulta kun kanoja mentiin seuraavan kerran katsomaan, oli näky melkoinen. Kaksi kukkoa oli pää veressä yhteenoton seurauksena. Mutta sen lisäksi vanha ukko Vohveli roikkui pää alaspäin omassa tarhassaan. Se kun oli uhittelun tuoksinnassa lennähtänyt päin verkkoa ja jäänyt roikkumaan jalkansa pitkästä kannuksesta verkkoon.

No, haavat paranevat nyt pikkuhiljaa, eikä kannuksesta roikkumisestakaan koitunut Vohvelille harmia. Meillä taisi tämän kesän vapaan kanan elämä jäädä yhden kerran kokeiluksi. Josko sitten ensi kesänä ulkoillaan enemmän vapaana, kun Vohvelikin on muuttanut toiseen kotiin.

Kuvia kesän projekteista

Tässäpä vähän todistusaineistoa kevään ja kesän projekteista:



Elvis esittelee yhtä uusista porteista.


 

Isojen kanojen uusi tarha. Taustalla tummanpuhuva kukko Herttakunkku, vieressä Bertta-kana, molemmat jättikochineja. Bertan edessä pilkullinen Lyyli ja harmaa Martta, orpingtoneja. Keltainen Muffinssi on rodultaan brahma. 

 

 

 



Väliseinän toisella puolella pienempien kanojen johtaja plymouth rock kukko, eli Rokkikukko.

Paksuksi kasvanut Pikku-Jussi aitauksessaan. Taustalla näkyy Pikku-Jussin talo. Ja vuohila.

Turpiin vaan, ja onnea!

Lokakuussa kirjoittelin otsikolla "Kukkoilua" meidän kahden kukkomme, Rokkikukon ja Herttakunkun, rauhaisasta rinnakkaiselosta. Toivoin, että elo jatkuu samanlaisena ja kaksi herraa vartioivat yhdessä rouviensa hyvinvointia.

Herroilla oli yhteisessä omistuksessa monta rouvaa. Oli pyöreää hienosulkaista ladya ja simpsakkaa hoikkaa typykkää, oli ruskeaa ja vaaleaa, harmaata, mustaa, keltaista ja kirjavaa silmänruokaa. Neitoja oli kahdelle miekkoselle yhteensä yksitoista. Olisi luullut sen riittävän.

Mutta mustasukkaisuus rouvista tai sitten miehinen näyttämisenhalu pulpahtivat kuitenkin pintaan. Päivänä jos toisenakin kukoista näki, että yhteen oli otettu. Kävi myös selväksi, että tappelut eivät olleet tasa-arvoisia ja toiselle kukoista kävisi pian huonosti.

Rokkikukko edustaa plymouth rock-rotua, jonka ominaisuuksiin kuuluu tietty aggressiivisuus. Kerrotaanpa monesti hurjia juttuja siitä, kuinka kyseisen rodun edustajat ovat aiheuttaneet ihmisissäkin pelkoa ja olleet vaarallisia. Ne kun ovat hyökänneet ihmisten kimppuun. Mutta tämä aggressiivisilla rotuominaisuuksilla varustettu Rokkikukko ei, vastoin odotuksia, meillä ollutkaan se, joka tappelut aiheutti. Pääpukarina toimi jättikochin Herttakunkku.

Kerran olin kunnolla todistamassa kukkojen yhteenottoa. Herttakunkku kävi Rokkikukon päälle kuin yleinen syyttäjä. Se hyökkäsi rokkikukon selkään, repi sitä pään päällä olevasta harjasta nokallaan, kiusasi ja kidutti. Rokkikukko kyhjötti paikallaan, eikä tehnyt elettäkään puolustaakseen itseään, vaikka olisi siihen varmasti pystynyt. Se yritti esittää mahdollisimman pientä ja huomaamatonta.

En voinut katsoa moista sivusta, vaan syöksähdin kanalaan ja nappasin Herttakunkun pois Rokkikukon kimpusta. Herttakunkku jäi lattialle motkottamaan ja kertomaan, että sitä oli moisella käytöksellä syvästi loukattu. Vein Rokkikukon pois karsinasta ja tarjoilin sille kauroja. Arvelin, ettei se ehkä saanut kunnolla syödäkseen, kun toinen kukkoili, mahtaili ja vartioi myös ruokakippoa. Samalla päätin, että näin ei voi jatkua. En kuitenkaan halunnut lopettaa kummankaan ihmisille kiltin kukon elämää. Kyseessähän oli kuitenkin kaksi alle vuoden ikäistä kukkopoikaa. Oli keksittävä muuta.

Ei ole puolta vuottakaan, kun kanalaa laajennettiin palvelemaan paremmin kasvavan kanaparven tarpeita. Laajennuksen lisäksi orret tehtiin uusiksi, maalattiin vähän yms. Tällä kertaa remontti tehtiin periaatteessa käänteisessä järestyksessä.

Kanala jaettiin puoliksi. Väliin tuli seinä, joka erotti taistelevat metsot (vai kukkojako ne olivatkin?) toisistaan. Väliseinä tehtiin laudasta, jottei suora näköyhteys toisiinsa ärsyttäisi kukkoja. Orret purettiin ja rakennettiin molempiin pikkukanaloihin tikapuun näköiset uudet orret. Toiselle puolelle jäi kaksi munintapesää ja toiselle puolelle rakennettiin munintahylly. Munintahylly rakennettiin tuunaamalla ihmisten käytöstä poistuneet kaksi kotikutoista dvd-levyhyllyä uuteen uskoon. Toiseen kanalaan ostettiin uudet ruoka- ja juomakipot ja toisellakin puolella tehtiin uusia järjestelyjä ruokinnan suhteen.

Xxxl-kokoiset rouvat muuttivat yhteen suurikokoisen Herttakunkun kanssa. Tämä tarkoittaa siis jättikochin Berttaa, brahmakana Muffinssia ja orpington-rouvia Martta ja Lyyli. Näiden neitosten saavutus on lähinnä rauhallinen luonne ja kaunis ulkonäkö. Hoikemmat ja paremmin munivat neitoset puolestaan jäivät Rokkikukon vaimoiksi. Hoikkia tyttöjä edustavat suomalaisen maatiaiskanan piikkiöläisen kannan Pumpernikkeli ja Donitsi, hy-line brown Hintrika, hy-line valkoiset Hansu ja Pirre, ja risteytyskanat Pulla ja Keltainen kana.

No, olihan tämä remontointikin ihan mukava tapa juhlia uutta vuotta. Jos nyt on saavutettu rauha, niin mikäs sen parempi. Ja kyllä uudet kaksi kanalaa nyt ovatkin hienoja! :)

Kukkoilua

Kun siivosin kanalaa, ihastelin sitä, kuinka komeita meidän kukoista oli tullut. Meillä on siis kaksi kukkoa, plymouth rock - rotuinen Rokkikukko ja jättikochin Herttakunkku. Kaksikko on asunut meillä nyt reilun neljä kuukautta, eikä kumpikaan ole vielä täysikasvuinen. Kukkomaiset, komeat piirteet, alkavat kuitenkin jo hahmottua.

Rokkikukko ulkolee sadesäässä

Rokkikukkohan oli meille muuttaessaan kait kolmen kuukauden ikäinen, Herttakunkku vain muutamia viikkoja. Herttakunkun epäiltiin aluksi olevan tyttö, sillä nuorista tipuista on hankalaa varmaksi sanoa kumpaa sukupuolta ne edustavat.

Nuoren kukon tulo kanalaan ei välttämättä ole kukolle ihan helppo paikka. Kanat saattavat jopa tappaa uuden tulokkaan. Näin ollen myös Rokkikukon tulo kanalaan ei ollut sille ihan yksinkertaista. Aluksi, kun se oli vielä hintelä ja epävarma, se väisti kanoja. Sillä ei ollut orrella tilaa, vaan se nukkui munintapesään johtavilla portailla. Syömään se meni silloin, kun kanat olivat muualla. Kun heittelin ulkona herkkuja kanoille, piti aina pitää huoli, että evästä lentää myös vähän kauemmas, jotta Rokkikukkokin saa apetta.

Kanalassa ei kuitenkaan ollut vanhempaa kukkoa ja Rokkikukko kasvoi. Pian se muuttui kanojen silmissä ärsyttävästä tulokkaasta komeaksi johtajaksi. Ääni kellossa muuttui. Rokkikukkoa ei enää hätistetty pois, vaan se sai ylimmältä orrelta kunniapaikan, kanat alkoivat seurata ja kunnioittaa sitä.

Herttakunkulla oli ehkä helpompaa. Brahmakana Muffinssi adoptoi sen ja samanikäisen kanatipun Bertan siipiensä suojaan. Näin muut kanat eivät päässeet kiusaamaan sitä ihan pienenä. Tosin aika hintelä sekin vielä oli silloin, kun äitimuori päätti, että nyt pojan on aika pärjätä omillaan.

Herttakunkusta on myös kasvanut jo komea kaveri. Se ei kieu vielä, mutta Rokkikukon silmän välttäessä polkee jo kanoja. Se väistää Rokkikukkoa, joten ristiriidoilta on ainakin toistaiseksi vältytty.

Herttakunkku orrella

Toivoisin, että meille mahtuisi sopuisaa rinnakkaiseloa elämään kaksikin kukkoa. Meidän vanhan maatiaiskukko Vohvelin aikaan se ei olisi tullut kysymykseen. Vohveli piti tarkan huolen siitä, että se on ainoa miespuolinen edustaja parvessa. Lapsia se kyllä suojeli, mutta kun nämä kasvoivat sen ikäisiksi, että alkoivat olla uhka isäpapalle, niin kyytiä saivat. Siksi muita kukkoja ei voinut olla.

Mutta jos nyt olisi toisin. Rokkikukko ja Herttakunkku ovat melko saman ikäisiä ja kummallekin riittäisi parvessa kanoja. Tilaakin on. Toisaalta taas Rokkikukko on plymouth rock - rotua, johon kuuluu tietynlainen aggressiivisuus ominaispiirteisiin. Katsotaan. On harmi, jos toisesta kukosta täytyy tehdä kukkoa viinissä. Kumpikin kukko on komea ja komistuu vain lisää kun aikaa kuluu. Lisäksi molemmat ovat hyväkäytöksisiä.

Pidetään peukkuja!

Uuteen kotiin

Meidän vanha maatiaiskukkomme Vohveli on asuttanut viiden kanansa kanssa niin sanottua vuokrayksiötä. Yksiö on ollut "vuokralla" viime viikot, sillä kanat ja kukko ovat odottaneet muuttoa uuteen kotiin. Toisaalla taas on viime viikot rakennettu kiihkeästi kanalaa, jotta Vohveli rouvineen voi muuttaa.




Maatiaiskukko Vohveli


Vohveli-kukko on rodultaan suomalainen maatiaiskana, alhon kannan ja horniolaisen kannan risteytys. Se on asunut meillä aivan nuorukaisesta asti ja pitänyt kanoista oikein hyvää huolta. Vohveli täyttää tämän viikon lauantaina kuusi vuotta. Kutsua kekkereihin ei ole tullut, joten oletettavasti herra juhlii ihan perhepiirissä. ;)

Nyt kun Vohveli muutti uuteen kotiin, meillä ei enää kuulla kukon kieuntaa, ei ainakaan ihan vähään aikaan. Nimittäin plymouth rock - rotuinen kukkomme, eli Rokkikukko, ei ole vielä edes aloittanut kieunnan harjoittelemista. Ja harjoittelun aloittamisen jälkeenkin menee vielä pitkä tovi, ennen kuin kieunta todella kuulostaa kukolta. Toisaalta, meillä kesän aikana vierailevat kaupunkilaiset varmasti kiittävät. Joku kun on joskus valittanut, että kukko häiritsee yöunia. Se kun saattaa aloittaa aamun toivotukset jo aikaisin aamuyöllä.

Ennen kanojen muuttoa kaikki kanat ja kukot, niin vuokralaiset kuin omatkin, saivat vielä käsittelyn ivermektiinillä ja mäntysuopa-vesi-lääkeliuoksella, jotta mahdollinen kalkkijalka-punkki saisi lopullisesti lähtöpassit. Edellisen kerran ivermektiinikäsittely annettiin kanoille pari viikkoa sitten; pari tippaa jokaisen kanan ja kukon niskan iholle. Pikkuiset tiput, ne, joista kasvaa valtavia jättikochineja, eivät saaneet käsittelyä pienen kokonsa vuoksi. Mutta tänään myös niiden jalat dipattiin lääkeliuokseen.

Samalla tuli erittäin selväksi, että brahmakana Muffinssi on todellakin ottanut adoptiolapset omikseen. Nappasin Hertta-tipun käsittelyyn Muffinssin alta. Se meni hyvin. Bertta-tipu sen sijaan pyrki karkuun. Sain sen kuitenkin kiinni ja Bertta huusi hädissään. Siitä Muffinssi ei pitänyt. Se pörhisti kaikki höyhenensä ja hyökkäsi kimppuuni. Se nokkaisi kengän viereen jalkaani niin, että ihoon jäi punainen jälki, joka näkyy yhä. Huh. Muffinssi ei ole ikinä ennen hyökännyt ihmisen kimppuun, mutta niin kai se äitiys sitten vaan pehmentää pään, kun huoli lapsista on suuri. No, Muffinssi sai lapsensa ihan vahingoittumattomana takaisin kyllä. Sinne kolmikko jäi lattialle kököttämään; Muffinssi päälimmäisenä ja kaksi tenavaa siipien alta kurkkien.

Munaton kanala

On paperittomia toimistoja ja sokerittomia makeisia. Meilläpä on munaton kanala.

Meillä on tällä hetkellä kanoja kahdessa paikassa; kanalassa ja sen viereisessä karsinassa. Kanalan viereinen karsina on ns. vuokrayksiö. Sen kanat eivät ole meidän, vaan muuttavat uuteen kotiinsa kesän kuluessa. Vuokrayksiöön on siirtynyt meidän Vohveli-kukko, joka lähtee kanojen kanssa. Lisäksi yksiötä asuttaa kaksi isoa ja kaunista orpington-rouvaa ja kolme hy-line valkoista tehotyttöä, eli Papu, Pipa ja Poppana. Yksiö on ollut nyt vuokralla muutaman päivän. Samoin muutaman päivän ajan myös meidän kanalassa on ollut kertarysäyksellä toteutettu uusi kokoonpano.

Rokkikukko ulkoilee

Meidän oman kanalan puolelle hankin uuden kukon, tai oikeastaan ihan kukkopojan vielä. Se on plymouth rock - rotuinen kukko, nimetty meillä nimellä Rokkikukko. Samassa paikassa Rokkikukon kanssa oli myös upeiden jättikochinien tipuja, joita "tarttui" mukaani kaksi. Tiput olivat vielä sen verran nuoria, että niiden sukupuolista ei ollut varmuutta, mutta kanatipuja toivoimme. Tiput saivat nimet Hertta ja Bertta, vaikka olenkin alkanut epäillä, että Hertasta kasvaa Herttakunkku. Se kun näyttää sitten kuitenkin vähän kukkomaiselta.

Kun Hertta ja Bertta tulivat, ajattelin, että niiden olisi hyvä päästä vielä äidin helmoihin. Äiti hoivaisi ja suojelisi. Orpingtonit kun ovat hyviä hautomaan ja nämä meidän tytöt (Martta ja Lyyli) ovat jo hautoneetkin, niin tarjosin tipuja niille. Ei kelvannut. Tipuille osoitettiin heti, että nämä eivät ole tervetulleita. Meidän brahmakana Muffinssi hautoi parasta aikaa. Sen alla on kolme munaa, joita se oli hautonut viikon verran. Tarjosin tipuja seuraavaksi sille. Se kohotteli kulmiaan, (tai varmaan olisi kohotellut, jos kanat niin tekisivät,) että "Mitäs hel***in porukkaa tuo on?" Sitten se tajusi: "Nehän ovat minun kauan kadoksissa olleet rakkaat lapseni!" Muffinssi adoptoi tenavat siipiensä suojaan, munien rinnalle. Hyvä juttu. :)




Bertta-tipu on juuri kylpenyt puruissa äidin opastuksella


Kun sinne naapurin vuokrayksiöön tulivat ne tehotytöt, niin samalla meillekin tuli kaksi hy-line valkoista kanaa, Hansu ja Pirre. Valkoiset hy-linethän on jalostettu tuottamaan paljon munia. On todennäköistä, että kaupasta ostetut munat ovat hy-line - kanojen aikaansaannoksia. Meillä ollessaan Hansu ja Pirre eivät vielä ole munineet.

Lisäksi meillä on kaksi suomalaista maatiaiskanaa, piikkiöläistä kantaa edustavat Donitsi ja Pumpernikkeli. Niillä on ikää pian viisi vuotta, eivätkä ne ole sulkasadon jälkeen munineet. Meidän vanhin kana on kääpiöristeytys Pulla, jolla on ikää ainakin seitsemän vuotta. Se munii ehkä pari munaa kuukaudessa. Hy-line brown Hintrika ja risteys Keltainen Kana ovat siinä päälle kolmivuotiaita. Ne munivat suunnilleen vuoropäivinä. Kanojen ikä voinee vaikuttaa munantuotannon vähenemiseen.

Meillä on siis kymmenen aikuista kanaa. Munittavien munien määrän pitäisi myös olla lähempänä kymmentä päivässä, sillä eletään vuoden valoisinta aikaa, jolloin kanojen munantuotanto on huipussaan.

Meillä munitaan yksi muna päivässä.

Tämä on johtanut siihen, että jouduin tekemään jotain, mitä en ole tehnyt lähes kuuteen vuoteen. Ostin eilen kaupasta munia. Toivoin, että kukaan tuttu ei näe kun menen munakennon kanssa hyllyjen välissä. Tuntui nololta ostaa munia, kun omia kanoja on kotona paljon. Pidän itselleni peukkuja, että en kovin montaa kertaa joudu toistamaan tuota juttua, vaan munantuotanto elpyy hyvin pian.

Ja eihän sitten kerrota kenellekään siitä nolosta kauppaepisodista, eihän?