Minisian maahantuonti, muistelmia vuosien takaa

Tuossa kun muistelin sitä, millainen rumba oli minisian tuonti Ruotsista Suomeen, ajattelin kirjoittaa noita kokemuksiani myös tänne. Tämä teksti on alun perin kirjoitettu jo vuonna 2007. Nyt tein siihen pieniä muokkauksia, mutta asiasisältö on edelleen sama. Jos tällainen kokemusasiantuntijan höpinä tuntuu tyhjänpäiväiseltä, saa aiheeseen liittyvää luotettavaa ja ajantasaista informaatiota Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta.

Minisikakuume oli polttava jo pari vuotta ennen maahantuontia. Tuolloin tein jo ensimmäiset tiedustelut Maa- ja metsätalousministeriöön. (Nyttemmin siis pitää kääntyä Eviran puoleen.) Tuolloin sain mallin tuontiluvasta ja tiesin jo vähän etukäteen, että mitä minisian maahantuonti vaatii.

Ruotsin minisikayhdistyksen verkkosivut tuli tutkittua alusta loppuun ja lopusta alkuun monta kertaa. Lähetin sähköpostia jokaiselle rekisteröityneelle minisikakasvattajalle (registredare uppfödare), jonka sähköpostiosoitteen löysin. Kirjoitin englanniksi, vaikka se ei ihan vahvin lajini olekaan. Paremmin se silti sujuu, kuin ruotsi. Sain useita vastauksia lähiviikkojen aikana, osa kasvattajista vastasi ruotsiksi ja kaikki olivat innolla mukana. Eräs kasvattaja kertoi, että osa possuihmisistä kastroi itse pikkuiset karjut, eikä siis vie eläinlääkärille. Tämä kasvattaja kehotti jättämään ostamatta minisikaa sellaiselta kasvattajalta. Se kun ei ole kauhean eläinystävällistä. Niinhän tuotantosikaloissakin tehdään. Pikkuisilta karjupossuilta vain pallit pois ilman kivunlievitystä tai mitään. Sitä voi jokainen kuvitella omalle kohdalleen.

Nappasin kiinni ensimmäisestä kasvattajasta, joka vastasi ja hänen kanssaan projektia lähdettiin viemään eteenpäin. (Hän muuten kertoi vievänsä karjut eläinlääkäriin kastroitavaksi.) Tämän kasvattajan kanssa asiat sujuivat loistavasti ja kasvattaja oli erittäin avulias. Lisäksi hän puhui hyvää englantia, joten kieliongelmaa ei ollut.

Myös Evirassa oltiin alusta asti erittäin ystävällisiä ja avuliaita.
 
Oleellista minisian maahantuonnissa oli hankkia ensimmäiseksi tuontilupa. Se piti anoa Evirasta vapaamuotoisella hakemuksella, josta ilmenee yhteystiedot, mitä eläimiä suunnitellaan tuotavaksi ja mistä maasta. Tuontilupa oli maksullinen ja se oli voimassa vuoden. Tuontilupa voidaan evätä jos tautitilanne osoittautuu uhkaavaksi lähtömaassa.

Kun tuontilupa saapuu, siinä kerrotaan todella selkeästi mitä vaaditaan tehtäväksi ennen kuin tuonti voidaan toteuttaa.

Tuontiluvan lisäksi kasvattaja tarvitsee Ruotsin puolelta vientiluvan.

Ruotsin puolella oli paljon asioita, jotka piti hoitaa ennen maahantuontia. Minisian pitää pysyä 30 päivää lähtötilalla ennen tuontia. Sian ei tarvitse olla erossa muista eläimistä eikä muitakaan rajoituksia liity asiaan, vaan se vain elelee kotifarmillaan tuontia edeltävät 30 päivää.

Tuon kolmenkymmenen päivän kuluessa sialle on tehtävä verikoe ja poissuljettava kuusi tarttuvaa eläintautia. Mikäli kaikkien tulos on negatiivinen, voidaan tuontiprojektia jatkaa, muussa tapauksessa luonnollisesti ei. Testituloksista pitää ilmetä labran nimi, tutkimustulokset ja tiedot, joilla eläin voidaan tunnistaa juuri tuoksi tietyksi eläimeksi. (Mikrosiru, korvamerkki tai tatuointi.)

Eläin pitää tunnistemerkitä, jotta se on mahdollista tunnistaa joka tilanteessa tuoksi tietyksi eläimeksi. Mikrosiru tai tatuointi käy oikein hyvin. Ruotsin säännöt vaativat kuitenkin sen, että eläimen lähtötila on löydettävissä tilanteessa kuin tilanteessa, esim. jos eläin aloittaa toisessa maassa tautiepidemian. Siksi Vickyllä on vasemmassa korvassaan pyöreä keltainen merkki, jossa on lähtötilan numero. Lisäksi sillä on mikrosiru.

Kymmenen päivän kuluessa ennen tuontia on tehtävä eläimelle terveystarkastus ja kirjoitettava siitä terveystodistus. Tuo terveystodistus on voimassa kymmenen päivää ja se on yhteinen kaikille EU-maille. Tuo todistus kirjataan TRACES järjestelmään ja tulostetaan Ruotsin ja Suomenkieliset versiot maahantuojalle. Ainakin ruotsinkielinen versio pitää allekirjoittaa ja leimata.

TRACES on sähköinen järjestelmä, jonka avulla valvotaan mm. eläinten vientiä ja tuontia maasta toiseen. Molempien (tuoja ja viejämaa) maiden viranomaiset saavat tiedon rajan ylittävästä eläimestä reaaliajassa.
 
Suomessakin piti tehdä seuraavat toimenpiteet ennen tuontia
-Hankkia tuontilupa Evirasta
-Rekisteröityä sikojenpitäjäksi
-Hyväksyttää karanteenipaikka kunnaneläinlääkärillä. Vickyn karanteeni toteutettiin meillä kotona. Minulle kunnaneläinlääkäri sanoi seuraavat ehdot: Karanteenipaikka täyttää yleiset sikojen pidolle asetettavat vaatimukset, minulla ei ole muita sikoja, lähistöllä ei ole muita sikojen pitäjiä, minisika voidaan pitää erillään kaikista muista eläimistä 2kk:n ajan.
-Hyväksyttää kunnaneläinlääkärillä paikka, jossa tuonnissa käytettävä ajoneuvo desinfioidaan tuonnin jälkeen
-Ilmoittaa kirjallisesti minimi 24h ennen tuontia Eviraan ja kunnaneläinlääkärille koska tuonti tapahtuu.
 
Seuraavat taudit piti testata verikokeella
30 pv:n kuluessa ennen tuontia Ruotsissa:
-Audjeskyn tauti (AD)
-Swine vesicular disease (SVD)
-Transmissible gastroenteritis (TGE)
-Porcine reproductive and respiratory syndrome (PRRS)
-Sikainfluenssa
-Bruselloosi

Bruselloosi voidaan kuulemma testata ainakin kolmella menetelmällä, on kuitenkin yhdentekevää mitä menetelmää käytetään (SAT tai CFT tai RBT), kaikki ovat hyviä menetelmiä. Näin vastattiin Evirasta kun kysyin. Vickyn verelle tehty menetelmä oli RBT.

Ruotsista ihmettelivät tuota sikainfluenssan testiä, sikainfluenssaa kun ei ole koko maassa. (Hahaa, toinen on tilanne tänä päivänä!) Säädökset ovat kuitenkin Suomessa melko tiukat, joten sikainfluenssakin oli jo tuolloin testattava.

Suomessa kun tuonnista on kulunut vähintään 30 päivää piti verikokeella testata
-Audjeskyn tauti
-PRRS
-TGE

Heti kun sika tuotiin Suomeen, se piti kuljettaa suoraan karanteenipaikkaan. Minisika on karanteenissa 2kk:n ajan, tuona aikana se ei saa olla kosketuksissa muihin eläimiin. Valvovan eläinlääkärin on tutkittava possu kahden arkipäivän kuluessa tuonnista. Hän tarkastaa myös, että paperit ovat kunnossa ja kaikki on tehty tuontiluvan vaatimalla tavalla. Valvova eläinlääkäri myös tutkii possun kahden viikon välein kahden kuukauden ajan. Vähintään 30 päivän kuluttua tuonnista minisiasta otetaan verikokeita tarttuvien tautien poissulkemiseksi. Ja lopulta, kahden kuukauden kuluttua tuonnista, jos kaikki on mennyt hyvin, projektia valvova eläinlääkäri tekee lopputarkastuksen ja vapauttaa minisian karanteenista.
 
Minisian maahantuonti ei ollut mitään ihan halpaa lystiä. Maahantuoja on velvollinen vastaamaan kaikista kuluista, joita tuonnista aiheutuu. Ja niitä kuluja ei ole ihan vähän...

-Tuontilupa maksoi 81 euroa.
-Minisika + sille tehtävät verikokeet  sekä terveystarkastukset maksoivat yhteensä noin 700 euroa
-Eläinlääkäri Suomessa kävi meillä hyväksymässä karanteenipaikan. Hän tuli meille käymään heti tuonnin jälkeen (max 2 arkipäivän kuluessa tuonnista) ja sen jälkeen joka toinen viikko kahden kuukauden ajan. Myös verikokeet on otettava 30 päivän kuluttua tuonnista. Eläinlääkärikulut Suomessa olivat noin 400 euroa.
-Matkat laivalla, autolla, bensat, ruuat, majoittuminen, jne maksoivat arviolta noin 400 euroa

Lisäkuluja voivat aiheuttaa muutostyöt, joita karanteenipaikassa tai desinfiointipaikassa on tehtävä. Lisäksi on otettava huomioon, että jokin voi mennä vikaan, sika pitää lopettaa tai palauttaa lähtömaahan jos jotakin tehdään väärin tai syy voi olla maahantuojan omasta toiminnasta riippumaton. Mikäli minisika sairastuu tarttuvaan eläintautiin, voi kuluja aiheutua siitä seuraavista toimenpiteistä. Pahin mahdollinen skenaario on se, että tarttuva eläintauti lähtee leviämään Suomessa ja aiheuttaa epidemian. Siinä olisikin tullut koko loppuelämäksi korvattavaa, jos tarttuva tauti olisikin levinnyt lähialueen sikaloihin ja ihmiset olisivat menettäneet elinkeinonsa. Huh. Kammottavaa edes ajatella. Siksi näissä asioissa pitää olla tarkka.

Ongelmiltakaan ei täysin selvitty. Kaikki sujui vähän liiankin helposti melkein koko ajan ennen tuontia, kun olin tietoinen vaadittavista asioista ja apunani oli koko ajan Vickyn kasvattaja Susanne. Hän soitteli Ruotsin maatalousministeriöön, varasi eläinlääkärit ja hoiteli muutkin käytännön asiat Ruotsin puolella.

Ruotsissa tuli kuitenkin ongelma. Sain verikokeiden tulokset ja kaikki testit näyttivät negatiivista niinkun kuuluukin. Onneksi olin kuitenkin tarkka. Testitulokset olivat Ruotsia, latinaa ym, ei siis sanaakaan Suomea. Kävin tulokset läpi toisessa kädessäni tuontilupa toisessa kädessä laboratorion vastaukset. En löytänyt sikainfluenssan tuloksia ollenkaan. Kysyin sitä eläinlääkäriltä, joka alkoi myös tutkia paperia pitkään ja hartaasti. Hänkään ei löytänyt sitä. APUA! Eläinlääkäri soitti tutkimuksen tehneeseen laboratorioon ja selvisi, että kaikki olivat hoitaneet osuutensa oikein (minä, Susanne, eläinlääkäri) aina siihen asti kunnes verinäytteet olivat menneet laboratorioon tutkittaviksi. He olivat unohtaneet (!!!!!!) tutkia sikainfluenssan. Olivat kovasti pahoillaan, joskaan se ei paljon mieltä lämmittänyt. Onni onnettomuudessa, Vickyn verta oli vielä jäljellä labrassa. He tekivät heti testin ja lupasivat lähettää testitulokset suoraan kunnaneläinlääkärille faksilla. Heillä oli kuitenkin väärä faksinumero, joten sekin asia piti korjata jälkikäteen…

Kun Vicky oli jo kotona ja karanteeni oli päättynyt, soitettiin Evirasta. Sähköisestä TRACES-järjestelmästä ei löydykään kaikkia Vickyn tietoja. Se oli Ruotsin elukkalääkärin vika. Eviran ihminen totesi, että Ruotsin kanssa on ennenkin ollut ongelmia. TRACES on ollut käytössä useamman vuoden jo, mutta Ruotsin osalta sen käyttö tuntuu poikkeuksetta tökkivän.

Kauhuissani kyselin, että ei kai Vickyä palauteta Ruotsiin. Evirasta arveltiin, että ei kai...

Selvittelin mikä paperi sähköisestä järjestelmästä puuttuu. Onneksi olin saanut eläinlääkäriklinikalta Ruotsissa valtavan kasan käsin kirjoitettuja papereita. Niitä ei oltu kaikkia viety TRACES-järjestelmään ja onneksi yksi niistä oli se puuttuva lomake. Faksasin sen Eviraan ja asiat olivat jälleen kunnossa. Samalla selvisi, että olin saanut vähän turhankin paljon papereita eläinlääkäriltä Ruotsista. Yhdessä lomakkeessa ruotsalaisen eläinlääkäriklinikan tohtori todistaa, että Vicky on lähtenyt Ruotsista, saapunut Suomeen, eikä possua ole matkalla vaihdettu. Se oli hieman huvittavaa, että Arvoisa Herra Eläinlääkäri todisteli tätä jo ennen kuin poistuimme Ruotsista. Mutta mitäs pienistä.

Sellainen pikku operaatio se oli, se maahantuonti. Huhhuijaa!

Onnea seisenvuotiaalle Vickylle!

Vicky-minisian syntymästä on tänään tullut kuluneeksi seitsemän vuotta. Uskomatonta, miten nopeasti aika kuluu. Vickyn syntymän aikaan meikäläisellä oli kova minipossukuume, eikä minisikoja saanut silloin helposti Suomesta. Nyttemmin kasvattajia on tullut lisää ja oman possun voi saada jopa hyvinkin lyhyen jonottamisen jälkeen. Tuolloin kuitenkin tarjolla oli vain ylipainoisia "minisikoja", joilla oli jo ikää. Siksi meidän Vicky tuotiin kotiin Ruotsista. Ja se oli melkoinen operaatio paperisotineen, kaikkineen. Ja kalliiksikin se tuli.

Tänään kuitenkin seitsenvuotias neito ja hänen poikakaverinsa mikropossu Daniel olivat sisällä juhlimassa syntymäpäivää. Tarjoiluna oli tällä kertaa mustikkamuffinssia ja porkkanaa. Molemmat herkut katosivat kaksikon suuhun alta aikayksikön. Ja lisääkin yritettiin kerjätä. Samaan aikaan vuohilassa possujen karsina siivottiin ja kaksikko palasi puhtaaseen huusholliin. Heti alkoikin melkoinen sisustustyö, sillä karsinaan ilmestyneet uudet pahnat ja heinät piti välittömästi asetella niille kuuluville paikoilleen.

Vicky oli tänään erityisen lempeällä päällä ja tykkäsi kovasti rapsuttelusta. Vicky on usein vähän ärjy, mutta sopivassa kohdassa kiimaa se on hyvinkin säyseä. Kiima possuneidillä on kolmen viikon välein.

On se kyllä aika ihana possu.

Yleisön pyynnöstä: Kuttufetan teko-ohje kuvien kera

Okei. Otsikko on ehkä vähän turhan mahtipontinen. Mutta siis yksi blogin lukija toivoi kuttufetan teko-ohjeeseen mukaan kuvia. Tässä siis uudelleen ohje kuttufetan valmistamiseen.

Kuttufetaan tarvitaan
Vähintään 5 litraa maitoa
pari dl kuttuviiliä
reilu ruokalusikallinen juoksutetta

suolaa
mausteita
öljyä

Vähintään viisi litraa kutunmaitoa kuumennetaan lähes kiehuvaksi. Tässä maito menossa 10l kattilaan.

Kaikki lähtee liikkeelle samoin, kuin viilin teossa, maidon kuumentamisesta lähes kiehuvaksi. Tämän jälkeen maitokattila laitetaan kylmään veteen. Maito saa jäähtyä vähän alle 40 asteiseksi. Sen jälkeen maitoon lisätään viili ja sekoitetaan. Maito saa odotella huoneenlämmössä tunnin verran.

Tunnin kuluttua maito-viiliseokseen kaadetaan juoksute ja sekoitetaan. Sörsseli saa taas levätä viidestä kymmeneen minuuttia. Maito muuttuu paksummaksi juustomassaksi.

Kun kutunmaitoon on lisätty sekä viili että juoksute, se alkaa muuttua paksummaksi juustomassaksi.
 

Kattila siirretään hellan levylle ja lämmitetään. Seos saa kuumentua noin 50 asteiseksi. Samalla sitä sekoitellaan, ettei se pala pohjaan. Massa saa muuttua rakeiseksi puuroksi. Juustomassa nimittäin alkaa viimeistään tässä vaiheessa erottua herasta. Hera on ravintopitoista nestettä, jota juuston teosta jää yli. Myös herasta voi tehdä juustoa, herajuomaa myydään kaupassakin terveellisenä aineena ja sitä voi käyttää vaikka leipätaikinan nesteenä. Herassa on paljon luonnollista proteiinia. Mutta nyt eksyttiin sivuraiteille.

Keltainen hera erottuu valkoisista juustorakeista.

Kun lämpöä on riittävästi, juustorakeet alkavat sekoittaessa kerääntyä yhteen kiinteäksi massaksi. Silloin massa on valmista. Se siirretään pois levyltä ja annetaan massan laskeutua kattilan pohjalle. Tämän jälkeen hera kaadetaan pois. Juustomassa siirretään varovasti siivilään valumaan. Tämän jälkeen se siirretään harsokankaan päälle. Harsokankaasta tehdään mytty, joka nostetaan roikkumaan. Juustomassa roikkuu harsokankaan sisällä ja valuttaa ylimääräiset herat pois. Juusto saa valua ainakin noin 12 tuntia. Sinä aikana juustomassasta tulee tiivis.

Usein seuraavana päivänä juustomassa leikataan muutamaan lohkoon, väliin laitetaan reilusti suolaa.

Seuraavana päivänä juustosta on tullut tiivis ja sitä on helppo leikata. Juusto leikataan muutamaan lohkoon ja väliin laitetaan reilusti suolaa. Meillä suolan määrää ei mitata, puhutaan kuitenkin ruokalusikallisista, ei teelusikallisista. Kokeilemalla tulee näppituntuma oikeaan suolan määrään.

Juusto lepäilee ja kerää itseensä suolaa kannellisessa rasiassa muutaman päivän jääkaapissa. Tämän jälkeen juusto leikataan kuutioiksi, laitetaan rasiaan ja väleihin ripotellaan mausteita. Niitä ovat esim. yrtit, valkosipuliviipaleet ja pippurit. Lopuksi rasiaan kaadetaan öljyä niin, että juusto ja mausteet peittyvät. Juusto saa maustua jääkaapissa vielä muutaman päivän. Sitten se on valmista nautittavaksi.

Fetan voi maustaa esimerkiksi pippurilla ja valkosipulilla.

 Ja se on muuten ihan älyttömän hyvää.

Sanasta miestä, sarvesta härkää ... tai pukkia

No nyt se sitten tapahtui, mitä olen jo jonkin aikaa odotellut.

Meidän Onni-pukki täyttää tasan viikon päästä, perjantaina 21.3.2014 yhdeksän vuotta. Kaksi päivää aiemmin, keskiviikkona 19.3.2014, Soma-kuttu täyttää samaiset yhdeksän vuotta. Onni ja Soma ovat sisarpuolet. Mutta se ei oikeastaan ollut se, mitä olin odotellut.

Nimittäin Onni-pukin sarvet ovat jo pitkään näyttäneet siltä, että vielä ne menevät poikki. Oikea sarvi erityisesti on ollut halkeileva ja kun Voitto-Viljamin kanssa on otettu puskuleikkejä, on ollut vain ajan kysymys, että milloin sarvi naksahtaa poikki.

Eilen se sitten tapahtui. Mutta leikin tuoksinnassa, tai missä lie, en ollut näkemässä, olikin katkennut vastoin kaikkia odotuksia vasen sarvi. Voipi olla, että oikea tekee sille seuraa jossain vaiheessa.

Sarven katkeamisesta ei herralle ollut kyllä haittaa, kosmeettista korkeintaan. Katkaistu sarvi voi myös alkaa kasvaa vinoon, mutta se ei taida haitata. Sarvi ei kuitenkaan kasva kastroidulla pukilla kovin kovaa vauhtia.

Nyt meillä on siis oma yksisarvinen. Tai ainakin melkein.

Onni yksisarvinen

 

 

 

Tältä herra sitten näyttää nykyään.

Mitä kutunmaidosta voi tehdä? Osa 3: juoksutinjuusto

Kolmanneksi yleisin tuote kutunmaidosta meillä on juoksutinjuusto, eli kaupassa myydään kotijuustona. Siihen tarvitaan:

Noin 5 litraa kutunmaitoa
Noin ruokalusikallinen juoksutetta
Suolaa

Taas lähdetään perinteisesti liikkeelle, eli maito lämmitetään lähelle kiehumispistettä. Tämän jälkeen maitokattila jäähdytetään kylmässä vedessä niin, että maito on noin 30 asteista. Sitten lisätään juoksute ja sekoitetaan.

Juoksutehan on entsyymi, joka erottaa maidosta heran ja juustomassan. Sitä voi ostaa apteekista, mutta me ostamme juoksutteen ihan ruokakaupasta.

Maidon annetaan levätä juoksutteen lisäämisen jälkeen viidestä kymmeneen minuuttiin. Tänä aikana hera ja juustomassa alkavat erottua toisistaan. Maitokattila nostetaan jälleen liedelle ja kuumennetaan noin 50 asteiseksi. Massaa sekoitetaan, jottei se pala pohjaan. Kun juustorakeet alkavat sekoittamisen yhteydessä tarttua toisiinsa, on juustomassa valmista.

Kattila siirretään pois levyltä. Juustomassasta ei tule yhtä raskasta kuin fetassa, joten massa ei välttämättä laskeudu kattilan pohjalle tiiviinä. Juustomassaa kaadetaan varovasti siivilään. Siitä massa siirretään kasteltuun ja suolattuun juustomuottiin. Juustomuottiin tulee päälle kansi ja paino, jotta juustomassa tiivistyy. (Kerroin tämän nyt niin, että se olisi kovinkin helppoa. Oikeasti juustomurujen kanssa saa olla aika varovainen, etteivät ne karkaa siivilän läpi tai juustomuotin koloista.)

Meillä on puisia juustomuotteja. Niitä on hankittu markkinoilta, mutta näyttää niitä olevan myynnissä jossain suurissa hypermarketeissakin. Juustomuotti tai juustokehikko on siis kehikko, jonka pohjassa on reikiä ja kivoja kuvioita. Reikien kautta loppu hera valuu pois ja kuvio tulee juoksutinjuuston pintaan. Näin juoksutinjuusto on kauniin näköinen.

Meillä ei juustosta tule hampaissa narskuvaa, vaan pehmeämpää. Hyvää se on niinkin.

Lisää kutunmaidosta valmistettavia juttuja voi lukea esimerkiksi Vuohi ja kotikokki - kirjasesta tai Vuohien Ystävien Pienestä Keittokirjasesta. Näitäkin reseptejä on mukailtu em. kirjasten ohjeiden mukaan.

Mitä kutunmaidosta voi tehdä? Osa 2: kuttufeta

Ihmispiireissä meidän kutunmaidosta jalostetuista tuotteista Tuomirannan kuttufeta nauttii ehdottomasti suurinta suosiota. Sen valmistus on viiliä työläämpää, eikä ilman viiliä sen valmistuksesta tulisi mitään.

Minä en meillä ole mikään juustomestari, vaan olen tähän tekstiin konsultoinut tyyppiä, joka pääsääntöisesti meillä juuston teosta vastaa. Näin meillä valmistuu kuttufeta:

Kuttufetaan tarvitaan
Vähintään 5 litraa maitoa
pari dl kuttuviiliä
reilu ruokalusikallinen juoksutetta

suolaa
mausteita
öljyä

Kaikki lähtee liikkeelle samoin, kuin viilin teossa, maidon kuumentamisesta lähes kiehuvaksi. Tämän jälkeen maitokattila laitetaan kylmään veteen. Maito saa jäähtyä vähän alle 40 asteiseksi. Sen jälkeen maitoon lisätään viili ja sekoitetaan. Maito saa odotella huoneenlämmössä tunnin verran.

Tunnin kuluttua maito-viiliseokseen kaadetaan juoksute ja sekoitetaan. Sörsseli saa taas levätä viidestä kymmeneen minuuttia. Maito muuttuu paksummaksi juustomassaksi.

Kattila siirretään hellan levylle ja lämmitetään. Seos saa kuumentua noin 50 asteiseksi. Samalla sitä sekoitellaan, ettei se pala pohjaan. Massa saa muuttua rakeiseksi puuroksi. Juustomassa nimittäin alkaa viimeistään tässä vaiheessa erottua herasta. Hera on ravintopitoista nestettä, jota juuston teosta jää yli. Myös herasta voi tehdä juustoa, herajuomaa myydään kaupassakin terveellisenä aineena ja sitä voi käyttää vaikka leipätaikinan nesteenä. Herassa on paljon luonnollista proteiinia. Mutta nyt eksyttiin sivuraiteille.

Kun lämpöä on riittävästi, juustorakeet alkavat sekoittaessa kerääntyä yhteen kiinteäksi massaksi. Silloin massa on valmista. Se siirretään pois levyltä ja annetaan massan laskeutua kattilan pohjalle. Tämän jälkeen hera kaadetaan pois. Juustomassa siirretään varovasti siivilään valumaan. Tämän jälkeen se siirretään harsokankaan päälle. Harsokankaasta tehdään mytty, joka nostetaan roikkumaan. Juustomassa roikkuu harsokankaan sisällä ja valuttaa ylimääräiset herat pois. Juusto saa valua ainakin noin 12 tuntia. Sinä aikana juustomassasta tulee tiivis.

Usein seuraavana päivänä juustomassa leikataan muutamaan lohkoon, väliin laitetaan reilusti suolaa. Juusto lepäilee ja kerää itseensä suolaa kannellisessa rasiassa muutaman päivän jääkaapissa. Tämän jälkeen juusto leikataan kuutioiksi, laitetaan rasiaan ja väleihin ripotellaan mausteita. Niitä ovat esim. yrtit, valkosipuliviipaleet ja pippurit. Lopuksi rasiaan kaadetaan öljyä niin, että juusto ja mausteet peittyvät. Juusto saa maustua jääkaapissa vielä muutaman päivän. Sitten se on valmista nautittavaksi.

Ja se on muuten ihan älyttömän hyvää.

Mitä kutunmaidosta voi tehdä? Osa 1: viili

En ajatellut tästä mitään ruokablogia tehdä, taidot eivät siihen riitä. Mutta ajattelin kertoa tavallisimmista jutuista, johon meillä kutunmaitoa jalostetaan.

Me saamme päivittäin suomenvuohi Soman maitoa. Koska kutunmaito on aika voimakkaan makuista, ei meillä sitä juoda, kahviin ja ruuanlaittoon kyllä käytetään. Mutta maidolle on monenlaista muutakin käyttöä.

Kaikkein eniten maitoa meillä käytetään viilin valmistukseen, sillä sitä kuluu arkipäivissä eniten. Viiliä nauttivat päivittäin koirat Jojo, Elvis ja Rauli sekä minipossu Vicky ja mikropossu Daniel. Myös kanat syövät silloin tällöin viiliä ja ihmisillekin sitä voi toki tarjota. Kesällä viiliä kuluu suuret määrät enemmän, sillä kesäpossut hotkivat ihanan viileää kuttuviiliä hyvällä halulla.

Meillä tehdään yleensä kerralla iso erä viiliä, siihen tulee useamman päivän maidot. Maito lämmitetään lähelle kiehumispistettä suuressa kattilassa. Pastöroinnissa maito kuumennetaan yli 72 asteeseen vähintään 15 sekunnin ajaksi. Pastörointi tuhoaa 99,9% pöpöistä. (Meillä maito kyllä kuumennetaan kuumemmaksi. No, kuolevathan pöpöt ainakin.)

Tämän jälkeen maitokattila jäähdytetään pikaisesti kylmässä vedessä. Maito jäähdytetään huoneenlämpöiseksi. Sen jälkeen joukkoon lisätään pieni kauhallinen viiliä ja sekoitetaan hyvin. Kattilan päälle nostetaan kansi ja kattila jää pöydän kulmalle odottamaan seuraavaa päivää. Huoneenlämmössä viili valmistuu itsekseen. Noin vuorokauden kuluttua viili on valmista syötäväksi.

Se on aika helppoa.

Asumiskokeilu ohi, kanojen sisälläpito alkoi

Raulin asumiskokeilu päättyi kuun vaihteeseen. Muusikko ei kuitenkaan pakannut tavaroitaan ja lähtenyt, edes kiertueelle, joten herra jäi sitten meille asumaan. Virallisesti paperilla Rauli ei edelleenkään ole meidän koira, mutta eiköhän nämäkin kuviot tästä aikanaan selviä.

Elintarviketurvallisuusvirasto Evira muistutti monien lehtien palstoilla, että maaliskuun alusta alkoi jälleen kanojen sisälläpito. Maa- ja metsätalousministeriön asetus 81/2011 määrää näin. Sen mukaan siipikarja täytyy pitää sisätiloissa maaliskuun alusta toukokuun loppuun, eli lintujen kevätmuuton ajan. Näin yritetään ehkäistä lintuinfluenssan leviämistä luonnon linnuista siipikarjaan.

Kiinassa lintuinfluenssa, tällä kertaa tyypiltään H7N9, on viime vuonna tarttunut siipikarjasta ihmisiin kohtalokkain seurauksin. Linnuille tuo influenssatyyppi aiheuttaa vain vähäisiä oireita, jos niitäkään. Ihmisestä toiseen tuo H7N9 ei toistaiseksi tartu. Lisäksi ympäri maailmaa on useita lintuinfluenssatyyppejä, joita on löydetty siipikarjatiloilta.

Suomessa vakavia oireita aiheuttavaa lintuinfluenssaa ei ole tavattu, ja kiistelyn alla on sekin, että kuinka todennäköistä on, että lintuinfluenssa tarttuu luonnonlinnuista siipikarjaan. Mutta joka tapauksessa lintujen kevätmuuton ajan kanat ovat sisällä. Ne voivat ulkoilla tarhassa, jonne luonnonlinnuilla ei ole mahdollisuutta päästä, jos tästä tehdään ilmoitus kunnaneläinlääkärille.

Mutta sitten taas vähän iloisempiin aiheisiin. Vuosi on kulunut jälleen kuin huomaamatta ja tänään on mikropossu Danielin syntymäpäivä. Se täyttää kaksi vuotta. Viime vuonna se sai ikioman synttärileivoksen. Tänä vuonna ehkä hedelmälautasen. Tietenkin kermavaahdolla höystettynä.

Onneksi olkoon, Daniel!
---
Edit. Tulinpa vielä lisäämään kuvia Danielin synttärikemuista.

Syntymäpäiväsankarin hedelmälautaseen kuului appelsiinia, banaania, omenaa, rusinoita ja kermavaahtoa.

 

 

Myös Vickylle nämä herkut maistuivat.

Lautanen piti nuolla aivan puhtaaksi.

Juhlinnan jälkeen keittiön ja eteisen lattia oli pesua vailla.