torstai 31. toukokuuta 2018

Karkulainen

Talvi tekee aitauksille melkoista tuhoa. Routa myllää maata ja lumi painaa. Keväällä pitää sitten korjailla talven jäljiltä nurkkia yhdestä jos toisestakin kohtaa.


Tänä keväänä meidän tontilta on siis purettu kanojen ja kesäpossujen aitaukset ja tehty kanoille uusi aitaus. Myös vuohien aitauksesta piti pari tolppaa uusia ja kissojenkin ulkoaitauksesta löytyi vika.


Jokin aikaa sitten alkoi olla sen verran lämpimiä kelejä, että keittiön tuuletusikkunaa saattoi ruveta pitämään auki. Meidän Mappe ja Dobby (kissat) pääsevät ikkunan kautta ulkoaitaukseen ja saavat lämpimänä vuodenaikana mennä ikkunasta ulos ja sisään mielensä mukaan.


Yhtenä päivänä katsoin ulos keittiön ikkunasta. Edessä alla näkyi kissojen aitaus. Vasemmalle katsoessa näköpiirissä oli kaivonkansi. Ja kaivonkannella kissa paistatteli päivää. Kissa, jonka nimi on Dobby, ja jonka pitäisi olla aitauksen sisäpuolella! Hupskeikkaa.


Tiesin kokemuksesta, että kissa, joka ei ulkoile vapaana, pelkää ulkona myös tuttuja asioita, kuten ihmisiä. En kuitenkaan voinut kissaa sinnekään jättää. Vieressä menee melko vilkasliikenteinen tie, mikä voi tottumattomalle kissalle olla nopea loppu. Hiippailin ulos ja huhuilin kissaa. Se lähti karkuun, kuten vähän pelkäsinkin. Se meni piiloon, enkä nähnyt sitä enää. Piti keksiä muuta.


Täytyisi ehkä koettaa houkutella sitä ruualla ja virittää joku kissa-ansa. Pitäisi liikkua pihalla varovaisesti, ettei kissa pelästy enempää. Kaikkea sellaista mietiskelin ja punoin juonia.


Menin takaisin sisälle ja aloin huhuilla keittiön ikkunasta Dobbya. Otin kaapista kissanruokaa ja avasin purkin kovaäänisesti. Kolistelin kissojen ruokakuppia ja siirtelin sitä pöytäpinnalla, jolloin siitä kuului rahiseva ääni. Siinä samassa Dobby hyppäsi ikkunasta sisään ja tuli muina miehinä syömään. Minä paiskasin tuuletusikkunan kiinni.


Routa oli myllännyt maata sen verran, että aitauksen ja maan väliin syntyi aukko. Siitä pieni kissa mahtui juuri sopivasti puikahtamaan luvattomille teille. Onneksi se sentään osasi tulla samaa reittiä takaisin. Nyttemmin kulkureitti on suljettu.




Sisällä ollessa Dobbyn rakas harrastus on juoksevalla vedellä leikkiminen.

keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Kalle-kukko

Lauantaina meille muutti uusi kukko. Netissä oli ilmoitus kiltistä Kalle-kukosta. Tuo kiltteys oli se suurin syy, miksi Kalle-kukko kiinnosti. Olihan meillä parin vuoden kokemus ihmisille aggressiivisesta ja arvaamattomasta Salmiakki-kukosta.


Kallen kerrottiin olevan äärimmäisen kiltti ja huolehtivainen. Se ei kuulemma pärjää muiden kukkojen kanssa juuri tuosta kiltteydestä johtuen. Meillä se ei ole ongelma - Kalle-kukko sai oman kanaparven ja toinen kukko (kääpiörotuinen kukko nimeltä MiniRokkis) on omalla puolellaan omien kanojensa kanssa.

Kalle-kukko haettiin vähän kauempaa ja tuon talon lapset kantoivat sen meille sylissään. (On siis tosi kiltti ja rauhallinen.) Kalle-kukko matkusti autossa kissan kuljetuskopissa makoillen. Matkan aikana se pariin kertaan hiukan potpotti, mutta käyttäytyi asiallisesti.


Kotona Kalle-kukko otti kanat heti kiinnostuksella vastaan. Se käyttäytyi rauhallisesti ja pian nukuttiinkin koko porukka orrella.


Kalle-kukko on hy-line brown - rotuinen kukko. Se on siis tehomunijarotua. Hy-line brownit munivat kaupassa myytävät ruskeat kananmunat. Kalle-kukon kerrottiin olevan noin 4-vuotias. Sillä on komeat kannukset ja komea kaveri se on muutenkin.






Videolla vanha orpington-rotuinen kana, Peppi, kookottaa. Taustalla näkyvät ruskeat kanat ovat samaa rotua Kalle-kukon kanssa, eli hy-line browneja. Videolla maistellaan aitaukseen vietyä ruohoa, mutta kunhan Kalle-kukko kotiutuu jonkin aikaa, sen voinee rouvineen päästää aitauksesta vähän pihamaallekin tepastelemaan.









maanantai 28. toukokuuta 2018

Kesäpossujen aitauksesta kana-aitaus

Meillä on ollut useana vuonna pari kesäpossua kasvamassa. Niiden aitauksen osana on ollut suurikokoinen metallihäkki. Kesäpossuja meille ei kuitenkaan enää ole tulossa, ainakaan toistaiseksi. Sitä paitsi aitauksen puuosat olivat vuosien saatossa menneet huonoon kuntoon ja ne piti purkaa. Metallihäkki jäi siis vaille käyttöä.


Meillä on ollut kanojen ulkoaitaus myös jo pitkään. Sekin oli puuta ja puuosat alkoivat olla osittain jo vähän heikossa kunnossa. Ne olisi pitänyt uusia tai keksiä jotain muuta. Me keksimme muuta, eli päätettiin ottaa kesäpossujen metallihäkki kanojen käyttöön.


Tämä ei ollutkaan mikään ihan pieni juttu. Metallihäkkiä piti siirtää useita kymmeniä metrejä. Se on jokaiselta seinältään pitkä, sillä on melkoisesti korkeutta ja se painaa. Häkki oli painonsa vuoksi uponnut vuosien saatossa maahan. Häkki piti kaivaa maasta esiin ja kantaa oikealle paikalleen. Kantohommiin tarvittiin kuusi aikuista ihmistä, eikä häkki juuri liikahtanutkaan.


Sitten joku keksi, että otetaan kottikärryt avuksi. Kun häkki nostetaan kottikärryjen päälle yhdeltä puolelta, saadaan pyörän liikerataa hyödynnettyä ja viisi ihmistä voi kantaa ja tasapainottaa häkkiä. Tämä toimi. Vähän väliä kantaminen täytyi keskeyttää, sillä häkki painoi silti melkoisesti ja kottikärryjen kanssa touhuaminen vaati melkoista taitoa. Lopulta päästiin kuitenkin perille. Ihmisille taisi tulla muutama mustelma, mutta muuten selvittiin hengissä. Kottikärrytkään eivät hajonneet, koska ne ovat lujaa tekoa. Kevyemmät kottikärryt eivät olisi kestäneet.


Häkki ei kuitenkaan sellaisenaan ollut valmis käyttöön, vaan sitä täytyi tuunata paljon ja koko homma täytyi aloittaa vieläkin kauempaa. Vuohila on viime kesänä maalattu punamullalla, mutta kana-aitauksen kohta oli maalaamatta, sillä aitaus esti maalaushommat. Nyt aitaus oli purettu. Punamultaa siis sutimaan.

Punamullalla maalattiin myös ne osat, jotka rakennettiin häkkiin puusta. Vain väliovi maalattiin keltaiseksi. Puisia osia tuli väliseinään ja kattoon. Metallihäkissä ei nimittäin ollut kattoa ja se piti erikseen rakentaa. Häkkiin täytyi lisätä tiheäsilmäistä verkkoa, sillä aiempi verkko oli vahvaa, mutta melko suurisilmäistä. Se palveli hyvin possuja, mutta kanat ovat aika paljon pienempiä ja tarvitsevat erilaisen verkon. Lisäksi tiheä verkko varmistaa, ettei häkkiin pääse kanojen lisäksi muita.


Häkkiin tuli kaksi osaa, sillä meillä on kaksi kanaparvea. Kumpikin parvi sai oman puolensa, jonka uusi väliseinä erottaa. Väliseinään tuli myös ovi. Se taitaa olla joku vanha saunan ovi, jonka saimme lahjoituksena.



Uusi kanojen aitaus on hieman isompi kuin vanha. Kaiken touhuamisen ja mylläämisen vuoksi aitauksessa ei kasva juuri vihreää, mutta sitä onneksi saa kanoille tuotua ulkopuolelta lisää. Kyllä aitauksesta tulikin hieno!
Kanat taitavat olla samaa mieltä. Ne pääsivät ulos pari päivää sitten.

Kuvassa paistattelee pienempi kukoistamme, chabo-rotuinen MiniRokkis.

(Oikeastihan kanat saa päästää ulos vasta 1.6. Siipikarja täytyy pitää sisällä lintujen kevätmuuton, eli maalis-, huhti- ja toukokuun, ajan. Kuitenkin tietyin edellytyksin kanat on mahdollista päästää aidattuun ulkotarhaan, kunhan siitä on tehty asianmukainen ilmoitus eläinlääkärille. Meillä on juuri näin tehty.)



torstai 24. toukokuuta 2018

Aggressiivinen kukko

Meillä on pian parin vuoden ikäinen kukko, nimeltään Salmiakki. Se on plymouth rockin ja Araucanan risteytys. Kukko on tosi komea ja suuri. Ongelma on kuitenkin siinä, että se on tosi arvaamaton.


Salmiakki väistää yleensä ihmistä, kun kanalaan menee keräämään munia tai vaihtamaan vettä tai viemään ruokaa. Toisinaan kukko kuitenkin hyökkää päälle. Se tulee jalat ja kynnet edellä, siivet räpyttäen ja käy kimppuun.


Meillä on koetettu miettiä, että onko syy jossakin vaatekappaleessa tai vaatteen värissä. Vai onko ehkä joku asia, jonka ihminen tekee, joka laukaisee tämän käytöksen. Kukkoon on myös tartuttu reippaasti kiinni, kun se on hyökännyt. Näin sille on osoitettu, että ihmisille ei kannata ryppyillä, toiseksi jää. Se keino tepsi vähän aikaa, muttei lopullisesti ja nyt kukko on ollut toistuvan aggressiivinen.


Kukon pitää olla kiltti. Ihmiselle aggressiivinen kukko on vaarallinen, eikä sovi kotikanalaan. Meillä on tätä touhua katsottu pitkämielisesti lähinnä siksi, että Salmiakki on kuoriutunut meillä. On odotettu, että josko se olisi vain ohimenevä vaihe. Ja on mietitty, että pitäisikö itse tehdä joku asia toisin. Nyt on kuitenkin kärsivällisyys lopussa ja Salmiakin kukkoilu myöskin. Ei ole hyvä, jos kanalaan joutuu menemään varuillaan tai sinne menoa alkaa vältellä. :(


Saisiko olla kukkoa viinissä?

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Urho-possun kanssa mökillä

Viikonloppu on mennyt mökillä Urho-possun kanssa. Kaikki on sujunut lähes Strömsön malliin. :)

Lähdimme matkaan perjantaina. Urho pukeutui Vicky-minisian vanhoihin valjaisiin. Vicky, 11 vuotta, ei niihin enää mahdu. Vicky ja Urho ovat etäistä sukua, sillä Urhon isä on lähtöisin samalta tilalta Ruotsista, kuin mistä Vickyn haimme. (Koska Urhon isä toimii siitoskarjuna Suomessa, taitaa Vickyllä olla melko paljon sukulaisia maassamme.) Urho on kuitenkin Vickyä selvästi pienempi. Valjaat ovat sille nyt reilun vuoden vanhana sopivat, ehkä pikkuisen isot vieläkin. Vicky käytti samoja valjaita 5 kuukautta vanhana. Joka tapauksessa Urho-possu kasvaa vielä muutaman vuoden ajan, joten ei kannata vieläkään kuvitella, että minisika on mikään pieni lemmikki.

Eksyttiin aiheesta. Mökkimatkan Urho oli pelkääjän paikalla turvavöissä. Se makoili peiton päällä ja heräsi aina, kun auto hiljensi vauhtia. Kaikki sujui hienosti ihan viime metreille saakka. Mutkikas mökkitie kuoppineen sai Urho-possun voimaan pahoin. Autoa onkin nyt pari päivää kuurattu ja tuuletettu, ettei se haise possun yrjöltä.

Mökkeily on sujunut hyvin. Urho löysi heti saman pissapaikan, kuin viime kesänä ja muutenkin kuviot ovat olleet tuttuja. Urho nukkuu yöt koiran häkissä, jossa sillä on pehmoinen peitto.

Uutena asiana on lenkkeily. Urho halusi lähteä pihasta eteenpäin tutkimaan maailmaa. Se vähän epäilytti minua, sillä Urhoa ei ole kävelytetty hihnassa. Se ei myöskään ole tottunut kohtaamaan autoja. Vieraat paikat, eläimet ja ihmiset ovat minisialle kauhistus. Minisika on arka eläin, eikä sitä voi pakottaa. Jos se menee paniikkiin, tilanne on hallitsematon. Mitkään valjaat eivät ole täysin varmat, sillä possun pötkyläinen muoto tekee sen, että se voi lipsahtaa valjaiden läpi.

Urho-possu halusi kuitenkin mennä. Siispä mietin asiaa. Uudet ihmiset ovat haaste, mutta Urho-possun kanssa on tehty valtavasti työtä ja sitä on sosiaalistettu kohtaamaan vieraita. Se on vielä sen verran pieni, että voin hätätilanteessa napata sen syliin. Lisäksi päätin opettaa sille tempun, jolla ehkäisen ongelmia ennakkoon. Sika on äärimmäisen älykäs. Se oppii nopeammin kuin koira, mutta sillä ei ole samanlaista tarvetta miellyttää ihmistä, kuin koiralla. Siksi sian kanssa on tiedettävä mikä sitä motivoi - ruoka. Opetin ennen lenkkiä sille noin kahdessa minuutissa sen, että kun naksautan kieltäni, se saa rusinan. Näin sain sen tulemaan luokseni heti kun halusin.

Olemme tehneet useita lenkkejä, mutta vain muutaman sadan metrin päähän mökistä ja aina samaa reittiä, sillä sika kuitenkin rakastaa rutiineja. Mökkitie on päättyvä tie, joten liikennettä ei onneksi juuri ole.

Kävimme myös kylässä, sillä minulla oli asia toimitettavana läheiseen maalaistaloon. Urho ei suostunut tulemaan talon rappusia, joten nostin sen ja huuto oli melkoinen. Ja kyllä sitä Urhoa sitten ihmeteltiin ja ehkä vähän ihasteltiinkin. Vanha emäntä syötti Urholle rusinoita ja vähän rapsutti. Talon pihalla Urho söi voikukkia ja traktorinkuljettaja pysähtyi tervehtimään ja katsomaan Urhoa.

Paluumatkalla vastaan tuli auto. Ohjasin Urhon naksuttelemalla pellon puolelle, mutta auto pysähtyi. Kuljettaja hihkaisi, että saako tulla katsomaan minipossua. Lupasin, että varovasti voi lähestyä. Annoin rusinoita, joita vieras sitten tarjosi Urholle ja juttelimme possuista hieman. Korjasin muutaman virhekäsityksen ja kerroin possuista muuten. Teen niin aina, jotta ihmiset ymmärtävät, että sika on hyvin haasteellinen lemmikki ja tarvitsee paljon aikaa ja huomiota. Minisikoja on aivan liikaa kiertolaisina, kun on kuviteltu sen olevan koiran kaltainen. Minisika ei ole automaattisesti sisäsiisti, kaikki eivät opi ollenkaan. Sika on siisti eläin, mutta sen ja ihmisen käsitys siisteydestä eroaa merkittävästi. Minisika kasvaa usemman vuoden ja on täysikasvuisena suuren koiran painoinen. Tämä on fakta, vaikka erityisesti ulkomailla valehdellaan, että sika on aikuisena vain 10-15 kiloa. Teekuppipossuja ei ole olemassa. Pienet siat, joista on runsaasti kuvia ja videoita netissä, ovat keskenkasvuisia. Minisikoja kohdellaan maailmalla julmasti. Niitä muun muassa luovutetaan vain muutaman päivän ikäisenä ja valehdellaan niiden olevan jo luovutusikäisiä tai jopa vanhempia. Tämä kaikki johtuu siitä, että ihmiset haluavat söpön pienen lemmikkipossun. Sialla on myös valtavat voimat, se voi tuhota sohvan tai tehdä pahaa jälkeä, jos se hyökkää ihmisen tai esimerkiksi koiran päälle. Sellainen käytös ei ole possulle mitenkään tavatonta.

Johan meni paasaukseksi. Ihan tätä kaikkea en sylkenyt tuntemattoman autoilijan naamalle. Vieras nappasi Urhosta kuvan, sillä ei kai joka päivä tiellä tule possua vastaan. Ehkä Urhon kuva komeilee nyt jonkun FB-seinällä. :)




tiistai 15. toukokuuta 2018

Kun inspiraatio iskee, on toimittava




Minua on jo pitkän aikaa harmittanut se, että marsuja pääsee meillä vähän hankalasti käsittelemään. Tämä johtuu siitä, että marsut ovat häkissä. Olisi kiva rakentaa niille aitaus, jossa ei ole kattoa, mutta kissojen ja koirien vuoksi niin ei voi tehdä.

Sitten yhtenä aamuna sain ajatuksen. Mitä, jos marsut asuisivatkin eteisessä??!? Sinne ei ole kissoilla pääsyä ja jos asunto on korkealla, ei koirista tai possusta ole harmia. Eteisessä marsut toivottaisivat kotiin tulijan tervetulleeksi, ja koska marsut ovat uteliasta sakkia, niin tapahtumien keskellä oleminen sopisi niille hyvin.

Mutta miten marsujen asumus saataisiin eteisessä korkealle? Se täytyisi rakentaa jonkinlaisen pöydän, telineen tai lipaston päälle. Eikä eteisessä ole ihan mahdottomasti tilaakaan.


Meillä on eteisessä vanha korkea hyllykkö, jossa on irtolaatikot.
Kuvan lähde: Ikea.com

Tuosta hyllyköstä tulisi marsujen uusi koti. Mutta ensin sitä täytyi vähän tuunata. Ensimmäisenä pyysin henkilökohtaista remonttiapuani sahaamaan hyllykön kahtia. Hieman mietitytti, että mitähän tästäkin tulee, mutta sittenhän sen näkee, kun hommaan ryhtyy.

Hyllykön seinät sahattiin keskeltä kahtia.


Sen jälkeen tälle uudelle lipastolle piti saada kansi. Se tehtiin vanerilevystä ja päälle kiinnitettiin vahakangas. Lipaston päälle alkaisi sitten muodostua marsujen uusi koti. Vahakangas on tähän tarkoitukseen hyvä pohja, sillä se on helppo pitää puhtaana. Vahakangas oli ensimmäinen hankinta tätä projektia varten, ja se maksoi vajaat 5 euroa.


Vahakangas.


Rikotun hyllykön puolikkaat kiinnitettiin myös toisiinsa ja sen jälkeen piti saada lipaston kanteen reunat, jotta rakennelma pysyy lipaston päällä.


Reunat muodostuvat.
Meillä oli jotain vanhaa puurimaa, josta reunat tehtiin. Vahasin niitä vähän vaaleammaksi, ettei puun väri hyppää kokonaisuudesta ihan silmille. Myös tuo vaha oli joku purkinjämä, joka meiltä kotoa löytyi. Ja koko helahoitoon käytetyt ruuvit olivat myös niitä ruuveja, mitä kotona sattui olemaan.

No seuraavana oli tämän projektin kallein ostos. Ostin modulaarihyllykön, joka maksoi vajaat 35 euroa. Siitä saisi kivan muunneltavan säilytyshyllykön, mutta mitä netistä luin, eipä juuri kukaan tunnu sitä hyllykkönä käyttävän - siitä tehdään marsujen ja kanien aitauksia. Kyse on siis niin sanotusta taikakuutiosta, jota voi yhdistellä erilaisiksi kokonaisuuksiksi. Minä rakensin palasista häkin reunat, väliseinän ja kiipeilytason. Mukana oli kiinnityspalaset, joita joistain kohdin vahvistin nippusiteillä. (Nippusiteetkin löytyivät kotoa.) Kiinnityspalojen keskellä oli kohta, johon saattoi kiinnittää ruuvin. Kulmissa olevat kiinnityspalat ovatkin ruuvilla kiinni lipastossa. Näin aitaus ei pääse heilahtamaan pois paikaltaan.

Vanhasta vanerinpalasta tehtiin ramppi kiipeilytasolle ja ikivanhasta maton palasesta tuli kiipeilytason kävelylattia ja rampin liukueste. Ne kiinnitettiin kuumaliimalla. (Pistooli ja kuumaliimaa löytyi kotoa myös vanhastaan.)


Taikakuutiosta tehty aitaus, jossa väliseinä ja kiipeilytaso. Ramppi on jo paikallaan ja maton palaset leikattuna odottavat kiinnitystä.
Sitten olikin enää jäljellä sisustaminen. Vanhat pyyhkeet ja marsujen karvamatto päätyivät lattiaksi. Vanhaan kissanhiekkalaatikkoon tuli puruja ja kuivaheinää.







Vanhat hyllykön laatikot pistettiin vielä paikalleen, niin projekti oli valmis. Laatikostoon mahtuu yhtä paljon tavaraa kuin ennenkin. Koska laatikot olivat irtonaisia ja liikuteltavia, ne saattoi työntää lipaston läpi taakse. Sinne sai säilöön kaikki ne roinat, joita muutenkin harvemmin tarvitsee.





Kokonaisuudesta tuli aika kiva. Marsutkin taitavat tykätä. Hyvä puoli on myös se, että modulaarihyllykön paloja ja kiinnityspaloja jäi vielä - niistä saa marsuille tehtyä äkkiä vaikka ulkoaitauksen. 

Kun kaikki mahdollinen vanha käytettiin hyödyksi, tuli projektille hintaa pikkuisen vajaa 40 euroa. Ei ollenkaan huono siihen nähden, kuinka paljon muutoksia tehtiin.