torstai 21. syyskuuta 2017

Rokotus

Possuja uhkaa maaperässä ilmeisesti melko yleinen pöpö, joka sairastuttaa possukan sikaruusuun. Läheskään kaikki sairaudet eivät tartu eläinlajista toiseen, mutta sikaruusu tarttuu myös ihmiseen. Onneksi sakaruusuun on rokote.

Urho kävi rokotuksessa eläinlääkärin luona. Se sujuu helposti, koska Urho on vielä niin pieni, että se mahtuu kissan kuljetuskoppaan. Urhon kuljettaminen on siis vaivatonta. Teoriassa.

Kun on vähän jo muutenkin myöhässä, on kiva huomata, että possu on oppinut uuden tempun: kärsän voi työntää kuljetuskopan oven alle ja nostaa vahvan niskan avulla niin, että ovi pompahtaa pois paikoiltaan ja possu pääsee vapauteen. Taitava sika se on.

Kun suunnitelma B oli otettu käyttöön (valjaat päälle ja sika autoon), päästiin vielä enemmän myöhässä lopulta liikkeelle.

Eläinlääkärin odotushuoneeseen oli tuotu villikissa lopetettavaksi. :( Sillä oli ollut löytöhetkellä suunnilleen luovutusikäiset pennut (jotka olivat vielä kesytettävissä ja saivat kodit) ja ilmeisesti kissa oli taas tiineenä. Kissaparka oli loukussa ja loukkuakin piti käsitellä paksuilla rukkasilla, niin vieraantunut se ihmisistä oli. Olisipa kiva, kun ihmiset olisivat vastuullisia ja huolehtisivat lemmikeistään, niin tällaista ei tapahtuisi.

Eläinlääkärin huoneesta saapasteli kaksi päiväkoti-ikäistä lasta äitinsä ja lemmikkinsä kanssa. Lapsille oli kerrottu, että kohta tulee possu ja he olivat innoissaan. Urho sai osakseen ihailua ja rapsutuksia. Päiväkodissa riittäisi äidin mukaan kerrottavaa.

Urho punnittiin ja painoa oli jo hulppeat 7 kiloa 300 grammaa. Eläinlääkäri kehui Urhoa varsin sopusuhtaiseksi ja sen ihoa erittäin hyväkuntoiseksi. Eläinlääkäri myös lahjoi Urhoa koirankekseillä.

Piikitystä Urho ei arvostanut, vaan kiljui kuin pistettävä sika. Mukana ollut eläintenhoitaja oli hämmästynyt, sillä hän ei ollut koskaan kuullut sian huutavan. Ja sika HUUTAA todella kovaa.

Oikeasti rokotteen olisi kuulemma saanut antaa vasta puolivuotiaalle possulle. Eläinlääkäri tarkisti sen, kun minulla oli toisenlainen kuvitelma. Onneksi rokotteesta ei tullut suurempia haittoja. Urho oli seuraavana aamuna vähän väsynyt, mutta voi muuten hyvin. Tehosterokote annetaan parin viikon päästä.

perjantai 15. syyskuuta 2017

Possuhepuli

Kun possu on iloinen, se hyppii ja kirmaa innoissaan. Sellaista on hauska seurata, mutta yleensä siinä kohtaa, kun saan kameran viritettyä, on hepuli mennyt jo ohi.

Tällä kertaa onnistuin ja sain videolle aidon possuhepulin, jota myös Mappe-kissa saapui ihmettelemään.



Iloista päivää!

torstai 7. syyskuuta 2017

Sorkkien lyhennys

Meillä on näitä minikokoisia sikoja ollut useampia. Vanhin ja haastavin kaveri on 10,5-vuotias emakko Vicky. Se on hyvin reviiritietoinen ja oikukas possu. Vicky on jäänyt monen mieleen. Eläinlääkäri esimerkiksi kysyi pari viikkoa sitten, että vieläkö meillä on se ärjy possu. Onhan meillä. Tuon piirteen lisäksi Vicky on älykäs, valloittava ja sympaattinen, vaikka monet eivät sitä puolta Vickystä nää.

Vickyn sorkat olivat taas siinä kunnossa, että leikata ne täytyi. Se taas tiesi ihmisille verenpaineen nousua, sydämen tykytystä ja tuskahikeä. ;p

Vicky tuli nätisti sisälle. Sitä ei tarvinnut edes maanitella. Sille oli pilkottu kilo päärynää, kaksi isoa omenaa ja kolme banaania. Sen lisäksi tarjolla oli maissinaksuja, rusinoita, näkkäriä ja suureksi herkuksi osoittautuneita koiran kuivanappuloita.

Neitokaisen sorkkia leikattiin ensin lattialla, mutta neitonen ei sitä arvostanut ja teki pari uhitteluelettä. Niinpä se houkuteltiin sohvalle. Pehmeällä sohvalla se ei päässyt niin äkisti liikkeelle, jolloin leikkuuhomma teoriassa oli helpompi. Käytännössä sorkat upposivat sohvaan niin, että niitä oli vaikea saada esille ja leikattavaksi.

Tunti siinä ähellettiin ja kolmen jalan sorkat saatiin käsiteltyä ja yhdet oksasaksetkin hajosivat. Sen verran kovaa tekoa sian sorkat ovat.

Vicky alkoi kyllästyä touhuun, kun mahakin oli jo täynnä. Lisäksi yhdestä sorkasta vuosi pari pisaraa verta. Neljännen jalan pedikyyri päätettiin siinä kohtaa siirtää parin viikon päähän. Silloin sitten uudella innolla jatketaan!


maanantai 4. syyskuuta 2017

Pikku kotkottajat

Meillä on ollut jättirotuisia kanoja ja keskikokoisia kanoja jos jonkinlaisia. Nyt meille muutti ensimmäistä kertaa kääpiökanoja ja kääpiökokoinen kukko.

Nämä pikku kotkottajat (ja kiekuja) ovat chabo-rotuisia. Maailmalla näistä käytetään nimeä Japanese Bantam, sillä rotu on kotoisin aasiasta ja on hyvin vanha. Tang-dynastan aikaan (joskus vuosina 619 - 906) chabot tepastelivat keisarillisten palatsien puutarhoissa ja nykyään meillä. ;)

Nämä otukset ovat kyllä aika persoonallisia tyyppejä ja niiden touhuja on hauska seurata. Kukon kieuntaääni on niin huvittava, että väkisinkin hymyilyttää. On ne aika symppiksiä.