torstai 31. toukokuuta 2012

Munaton kanala

On paperittomia toimistoja ja sokerittomia makeisia. Meilläpä on munaton kanala.

Meillä on tällä hetkellä kanoja kahdessa paikassa; kanalassa ja sen viereisessä karsinassa. Kanalan viereinen karsina on ns. vuokrayksiö. Sen kanat eivät ole meidän, vaan muuttavat uuteen kotiinsa kesän kuluessa. Vuokrayksiöön on siirtynyt meidän Vohveli-kukko, joka lähtee kanojen kanssa. Lisäksi yksiötä asuttaa kaksi isoa ja kaunista orpington-rouvaa ja kolme hy-line valkoista tehotyttöä, eli Papu, Pipa ja Poppana. Yksiö on ollut nyt vuokralla muutaman päivän. Samoin muutaman päivän ajan myös meidän kanalassa on ollut kertarysäyksellä toteutettu uusi kokoonpano.

Rokkikukko ulkoilee

Meidän oman kanalan puolelle hankin uuden kukon, tai oikeastaan ihan kukkopojan vielä. Se on plymouth rock - rotuinen kukko, nimetty meillä nimellä Rokkikukko. Samassa paikassa Rokkikukon kanssa oli myös upeiden jättikochinien tipuja, joita "tarttui" mukaani kaksi. Tiput olivat vielä sen verran nuoria, että niiden sukupuolista ei ollut varmuutta, mutta kanatipuja toivoimme. Tiput saivat nimet Hertta ja Bertta, vaikka olenkin alkanut epäillä, että Hertasta kasvaa Herttakunkku. Se kun näyttää sitten kuitenkin vähän kukkomaiselta.

Kun Hertta ja Bertta tulivat, ajattelin, että niiden olisi hyvä päästä vielä äidin helmoihin. Äiti hoivaisi ja suojelisi. Orpingtonit kun ovat hyviä hautomaan ja nämä meidän tytöt (Martta ja Lyyli) ovat jo hautoneetkin, niin tarjosin tipuja niille. Ei kelvannut. Tipuille osoitettiin heti, että nämä eivät ole tervetulleita. Meidän brahmakana Muffinssi hautoi parasta aikaa. Sen alla on kolme munaa, joita se oli hautonut viikon verran. Tarjosin tipuja seuraavaksi sille. Se kohotteli kulmiaan, (tai varmaan olisi kohotellut, jos kanat niin tekisivät,) että "Mitäs hel***in porukkaa tuo on?" Sitten se tajusi: "Nehän ovat minun kauan kadoksissa olleet rakkaat lapseni!" Muffinssi adoptoi tenavat siipiensä suojaan, munien rinnalle. Hyvä juttu. :)



Bertta-tipu on juuri kylpenyt puruissa äidin opastuksella

Kun sinne naapurin vuokrayksiöön tulivat ne tehotytöt, niin samalla meillekin tuli kaksi hy-line valkoista kanaa, Hansu ja Pirre. Valkoiset hy-linethän on jalostettu tuottamaan paljon munia. On todennäköistä, että kaupasta ostetut munat ovat hy-line - kanojen aikaansaannoksia. Meillä ollessaan Hansu ja Pirre eivät vielä ole munineet.

Lisäksi meillä on kaksi suomalaista maatiaiskanaa, piikkiöläistä kantaa edustavat Donitsi ja Pumpernikkeli. Niillä on ikää pian viisi vuotta, eivätkä ne ole sulkasadon jälkeen munineet. Meidän vanhin kana on kääpiöristeytys Pulla, jolla on ikää ainakin seitsemän vuotta. Se munii ehkä pari munaa kuukaudessa. Hy-line brown Hintrika ja risteys Keltainen Kana ovat siinä päälle kolmivuotiaita. Ne munivat suunnilleen vuoropäivinä. Kanojen ikä voinee vaikuttaa munantuotannon vähenemiseen.

Meillä on siis kymmenen aikuista kanaa. Munittavien munien määrän pitäisi myös olla lähempänä kymmentä päivässä, sillä eletään vuoden valoisinta aikaa, jolloin kanojen munantuotanto on huipussaan.

Meillä munitaan yksi muna päivässä.

Tämä on johtanut siihen, että jouduin tekemään jotain, mitä en ole tehnyt lähes kuuteen vuoteen. Ostin eilen kaupasta munia. Toivoin, että kukaan tuttu ei näe kun menen munakennon kanssa hyllyjen välissä. Tuntui nololta ostaa munia, kun omia kanoja on kotona paljon. Pidän itselleni peukkuja, että en kovin montaa kertaa joudu toistamaan tuota juttua, vaan munantuotanto elpyy hyvin pian.

Ja eihän sitten kerrota kenellekään siitä nolosta kauppaepisodista, eihän?

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Matofarmi


Jauhopukki on lentokyvytön kovakuoriaisen näköinen otus. Jauhopukkeja elelee luonnonvaraisena lahopuissa, linnunpesissä ja ihmisten kodeissa. Ne ovat ei-toivottuja tuholaisia, joiden jäljiltä viljatuotteet, kuten jauhot, ovat pilalla. Toiset kuitenkin kasvattavat jauhopukkeja, tai oikeastaan niiden toukkia, jauhomatoja, lemmikkiensä ruuaksi. Niin meilläkin on alettu tehdä.

Jauhomatojen kasvatus on jännää puuhaa. On mielenkiintoista nähdä toukkien kehitys kotelovaiheen kautta kuoriaisiksi.

Jauhomatoja
Usein jauhomatoja kasvatetaan sammakkoeläinten ruuaksi, vaikka niiden ravintoarvot eivät kuulemma ole sammakkoeläimille parhaat mahdolliset. Lisäruokana niitä kuitenkin tarjoillaan. Meillä jauhomatovillitys alkoi, kun orpington-kanat Martta ja Lyyli muuttivat meille. Edellisestä kodista kerrottiin, että ne ovat hyvää lisäsapuskaa ja kanat saa tekemään melkein mitä vaan jauhomatojen eteen. Saimme kanojen kaupanpäällisenä vähän jauhomatoja ja linkkivinkin, jossa kerrotaan jauhomatojen kasvatuksesta. Siitä se ajatus sitten lähti.

Jauhopukki aterialla
Nyt meillä on pienenpieni matofarmi. Jauhomadot ovat ns. dynolaatikossa, joka on peitetty harsolla. Laatikossa on madoille jauhoja, jossa ne mönkivät ja jota ne syövät. Parin päivän välein lisään jauhojen joukkoon muutaman pienen porkkanan viipaleen, kunhan edelliset porkkanat on kokonaan syöty. Porkkanoista madot saavat nestettä.

Päivittäin tutkin jauhomatojen laatikon ja kerään pois koteloituneet jauhomadot. Kotelot siirrän muoviseen voirasiaan, joka myös on peitetty harsolla. Rasiassa ei ole muuta kuin koteloita, sillä kotelot eivät tarvitse ruokaa tai nestettä.

Päivittäin tutkin myös voirasian, josko koteloista olisi kuoriutunut valmiita jauhopukkeja. Kuoriutuneet jauhopukit siirrän kolmanteen rasiaan. Rasiassa on jauhoja ja se on peitetty harsolla. Välillä lisään rasiaan pienenpieniä paloja porkkanaa jauhopukkien nesteytystä silmälläpitäen.

Pidemmälle meillä ei vielä olekaan päästy. Ketjuhan jatkuu niin, että kolmannessa rasiassa elelevät jauhopukit munivat munansa jauhon joukkoon. Munista kuoriutuu aikanaan pieniä jauhomatoja. Vähän ajan kuluttua madot siirretään dynolaatikkoon ja niistä kasvaa noin 3 sentin mittaisia jauhomatoja. Isoja jauhomatoja tarjoillaan herkkupaloina kanoille. Nam, nam.

Eläinlääkärin vierailu

Eläinlääkäri vieraili Tuomirannassa eilen iltapäivällä. Eläinlääkärin vierailuun oli kaksikin syytä; rokotus ja lääkitseminen.

Eläinlääkäri tuli rokottamaan possuja. Daniel ei tarvinnut rokotetta, sillä se oli rokotettu ennen meille tuloa. Sen sijaan kesäpossut Simasuu ja Herkkupeppu sekä minisika Vicky tarvitsivat sikaruusurokotteen.

Sikaruusu on nimensä mukaisesti tavallisesti sioilla tavattava sairaus. Se ilmenee possuilla kovana kuumeena ja läikikkäänä punoituksena iholla. Se aiheuttaa myös tulehduksia nivelissä ja sydänmessä. Sikaruusua aiheuttava bakteeri on varsin yleinen maaperässä. Ulkona oleilevalla sialla on melkoinen riski saada sikaruusutartunta, sillä se tonkii kärsällään maata aktiivisesti. Myös muut nisäkkäät, kuten ihminen, voivat saada sikaruusutartunnan. Sikaruusu on ongelma myös siipikarjalla, sitä tavataan erityisesti kalkkunoilla. Sikaruusua voidaan ehkäistä rokottamalla siat puolivuosittain. Sikaloissa rokotetaan usein porsimiseen käytettävät emakot ja muita sikoja vain tarvittaessa.

Vickyn rokottaminen on helppo juttu. Se menee rutiinilla ja eläinlääkärikin muistaa jo konstit, miten rokottaminen tapahtuu ilman ongelmia:
  1. Vickylle viedään ruoka-annos kärsän eteen
  2. Eläinlääkäri kipittää nopeasti Vickyn viereen ja tuikkaa rokotteen korvan taakse
  3. Toimitus on ohi
Näin toimittiin myös eilen. Ruoka on Vickylle niin tärkeä asia, että se keskittyy siihen täydellisesti minkään asian häiritsemättä. Vicky ei edes huomannut tai välittänyt pistävästä piikistä.

Kesäpossut sen sijaan eivät olleet ihan yhtä helppo pala. Ne eivät ole vielä kesyyntyneet riittävästi. (Ovat olleet meillä kolme päivää.) Siksi niitä ei saa houkuteltua ruuan avulla samoin kuin Vickyä. Ainoa konsti oli teljetä possut seinän viereen niin, että ne eivät päässeet karkuun ja rokottaa ne siinä. No sehän ei ollut lainkaan possujen mieleen. Simasuu kiljui ja hyppäsi (!) syliin. Se taisi olla Simasuulta vahinko, mutta siinä rokotus onnistui ja Simasuu pääsi jatkamaan touhujaan. Herkkupeppu sen sijaan taisteli vastaan kaikin voimin ja onnistui hiertämään ihoaan aitauksen puuosiin niin, että iho hankautui raapaleille. Rokotteen se kuitenkin sai.

Illalla sain kesäpossut pitkällisen maanittelun jälkeen mutustelemaan kädestäni rusinoita. Samalla annoin eläinlääkärin ohjeen mukaisesti Herkkupepulle puolikkaan Asperiinin. Toivotaan, että possu toipuu nopsasti järkytyksestä ja ihoraapaleista.

Tänä aamuna ainakin Herkkupepun iho näytti jo paljon paremmalta. Annoin possuille ruuan ja menin tarhaan seurailemaan possujen touhuja, että ovat varmasti selvinneet eilisestä. Possut söivät hyvällä ruokahalulla, mikä on aina hyvä juttu. En kuitenkaan ollut sulkenut tarhan ovea kunnolla. Herkkupeppu tönäisi vahingossa ovea ja se lennähti auki ja Herkkupeppu luikahti karkuun. Se kirmasi tarhan ympärillä. Olikin melkoinen työ saada se kulkemaan ovesta takaisin tarhaan. Onnistui kuitenkin.

Eläinlääkäri antoi minulle myös pyynnöstäni ivermektiiniä. Ivermektiini on ulko- ja sisäloisten häätöön käytetty lääkeaine. Pyysin ivermektiiniä, sillä meillä on viime aikoina tullut kanalaan uutta väkeä parista eri paikasta ja osalla uusista tulokkaista sekä meillä jo olleilla kanoilla alkoi näkyä kalkkijalan oireita.

Kalkkijalka on syyhypunkin aiheuttama sairaus, joka ilmenee linnuilla rupien muodostumisena jalkoihin. Punkki kaivautuu jalkojen suomujen alle ja alkaa mellastaa siellä. Hoitamattomina jaloista tulee paksut ja epämuodostuneen näköiset. Hoitona käytetään ivermektiiniä.

Eilen illalla kaikki kanat, paitsi vielä pienet tiput, saivat pari tippaa ivermektiiniä niskansa iholle. Lisäksi sain eläinlääkäriltä veden ja mäntysuovan kanssa sekoitettavaa liuosta, joka tukahduttaa punkkeja. Kanojen jalkoja liotetaan seoksessa ja sivellään jalkoihin. Ivermektiinihoito toistetaan parin viikon päästä ja pikku tiput saavat hoidon sitten, kun ovat vähintään puolen kilon painoisia.

Eläinlääkäri kehui kesäpossujen ja kanojen aitausta. Hän kertoi itsekin suunnitelleensa kesäpossujen hankintaa ja kyseli käytännön juttuja sikatilalliseksi rekisteröitymisestä. On hienoa, että meillä on täällä eläinlääkäri, joka on paitsi mukava, myös erittäin ammattitaitoinen ja tietää kotieläinten hoidosta ja lääkitsemisestä paljon. Kaikki "epätavallisten lemmikkien" omistajat eivät ole yhtä onnellisessa asemassa.

lauantai 26. toukokuuta 2012

Kesäpossut saapuivat

"Joulunviettomme alkaa jo toukokuussa. Porsailla silloin on herkut suussa. Se lihoo, se kasvaa se vahvistuu..." lauleskeli Juice Leskinen aikoinaan. Nyt sitten on meilläkin kaiketi virallisesti alkanut joulunvietto, sillä kesäpossut saapuivat kotiin juuri äsken.

Possut haettiin muutaman kymmenen kilometrin päässä olevasta sikalasta hevoskopilla. Sikalan isäntäväki oli saattamassa possut matkaan. Possuja varten laitettiin sikalasta kuja ja ramppi, jota pitkin kuulemma normaalisti isot lihasiat marssivat. Oli tosi kiva, että possut saivat itse kävellä autoon, sillä se ei stressannut possuja. :)

Meillä kotona ei sitten ollut yhtä hienoja systeemejä, vaan possut piti kantaa hevoskopista aitaukseen. Ja jos joku on joskus joutunut vastaavaan tilanteeseen, niin tietää varmasti, että siitä sika ei tykkää. Kun sorkat nousevat ilmaan, alkaa välittömästi järkyttävä kiljuminen. Voin kuvitella, että tuosta äänestä on saanut alkunsa lausahdus: "Huutaa kuin sikaa tapettais / Kiljuu kuin pistettävä sika". Eikä sikaa todellakaan tarvitse tappaa, nostaminen riittää. Kyllä siat toivat nytkin julki koko tienoolle, että he ovat saapuneet Tuomirantaan.

Maailma voi olla tosi pelottava paikka, erityisesti, jos sattuu olemaan pieni possu. Niillä on ollut järkyttävä aamu. Muutos sikalasta, sisätiloista, jossa on koko elämänsä alun viettänyt yhdessä monen lajitoverinsa kanssa, ulkoaitaukseen toisen possukaverin kanssa kahdestaan, on melkoinen. Allekirjoittaneen tekisi kovasti mieli päästä rapsuttelemaan uusia tulokkaita, mutta ei auta kuin hillitä mielensä ja kirjoittaa blogia. Kaksikon pitää saada nyt olla hetki ihan rauhassa ja totutella.

Saapumisen kunniaksi vein niille heti kaksi ämpärillistä ruokaa. Vielä äsken ei kuitenkaan oltu ruokakipoille menty, sen verran jännittävää kaikki vielä oli. Sen sijaan kaksikko mutusteli jo aitauksessa kasvavaa ruohoa. :) Veikkaan, että muutaman päivän/viikon kuluttua ruoho on maisteltu ja tongittu aitauksesa niin, että siellä ei enää ole korttakaan pystyssä. Mutta se on sikamaista toimintaa, joten antaa possujen tonkia.

Nämä kaksi ovat tyttöjä, eli emakoita. Niillä on jo nimetkin, tosin vielä en tiedä kumpi possuista on kumpi. Nimet ovat: Simasuu ja Herkkupeppu. Voin jo kuvitella mielessäni kun kesän kuluessa pihalla huudetaan Herkkupeppua syömään tai lirkutellaan pikku Simasuulle, että ohikulkijat pitävät tätä taloutta vähintäänkin erikoisena. ;)

Nappasin typyköistä kuvankin. Kumpikohan olisi Simasuu ja kumpi Herkkupeppu?


Possut oli merkattu vihreällä ja punaisella maalilla


keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Esittelyssä: Martta ja Lyyli

Viime viikon sunnuntaina meille muutti kaksi uutta kanaa, jotka nimettiin Martaksi ja Lyyliksi. Martta ja Lyyli ovat orpington - kanoja. Munanetti kertoo orpingtonien alkuperän olevan Englannissa, jossa rotu on kehitetty 1800-luvun loppupuoliskolla. Se munii vuodessa reilusta sadasta munasta vajaaseen kahteensataan munaan ja on hyvä hautomaan. Orpington on jättirotua ja aikuiset kanat painavat kolmen ja puolen kilon tietämistä aina lähemmäs viiteen kiloon saakka. (Vertailuna suomalainen maatiaiskana, joka lasketaan kevyisiin munintarotuihin; kana painaa noin 2-2,5kg. Näin kertoo kirjanen nimeltä Opas pienkanalan hoitajalle.)

Martta ja Lyyli eivät vielä päässeet muiden kanojen kanssa yhteen. Ne totuttelevat omassa yksiössään uuteen kotiinsa. Niillä on yksiössä orsi ja pesäkoppi ja ne on erotettu muista kanoista verkolla. Niillä on siis näköyhteys muuhun porukkaan, mutta vielä ne eivät kosketuksiin asti pääse. Muutto toisten kanojen luokse saattaa tapahtua ensi viikolla.

Martta ja Lyyli muuttivat meille tilalta, jolla vierailusta tuli hyvä mieli. Siellä näki, että eläimistä selvästi pidetään hyvää huolta ja annetaan niiden käyttäytyä lajityypillisellä tavalla. Elämillä oli hyvät tilat ja ne olivat tottuneet ihmisiin. Myös Martta ja Lyyli ovat tottuneet käsittelyyn. Ne ovat rauhallisia rouvia, joita saa silittää.

Nyt odotamme jännittyneinä, että milloin on se päivä, kun Martta tai Lyyli munii ensimmäisen munansa. :)



Linssilude Martta, taustalla Lyyli




tiistai 22. toukokuuta 2012

Kesäkuntoon

Kesä on eläinten pidossa parasta aikaa. Tulee hyvä mieli, kun eläimet pääsevät ulos ja voi katsella niiden tyytyväisiä puuhia. Tosin kesä tietää myös lukemattoman määrän työtä.

Meillä on vuohilla kestopehku. Karsinat tyhjennetään kerran vuodessa, näin keväisin. Sen jälkeen karsinat kalkitaan ja niiden annetaan kuivua kunnolla. Sitten karsinaan lisätään turvetta ja pahnoja ja vuohet pääsevät takaisin karsinoihinsa. Kuiviketta lisätään siten, että vuohilla on aina kuivat oltavat karsinassa. Vuoden aikana pohjakerroksista tulee tiivis ja paksu kakkamatto, joka lämmittää talvipakkasella. Koska pintakerroksen kuivuudesta pidetään aina huolta, myös pahat pöpöt pysyvät pohjakerroksissa, eivätkä uhkaa kenenkään terveyttä. Kestopehku on koettu meillä vaivattomaksi ja toimivaksi ratkaisuksi.

Ainoa vaiva kestopehkussa on karsinoiden tyhjentäminen keväällä. Vuoden aikana nimittäin karsinoihin kertyy puolen metrin - metrin paksuinen kerros tavaraa. Se on osittain hyvin painavaa ja sitä tyhjentäessä saa lykätä kottikärryllisen jos toisenkin. Todellakin. Tänään tuohon "pikku" operaatioon kului aikaa noin viisi tuntia. Onneksi apuvoimat saapuivat paikalle, kun olin yksinäni aloittanut urakan ja kuvitellut siitä vielä kunnialla selviytyväni. Olisin saattanut nääkähtää talikon varteen.

Mutta sitäkin hienommalta karsinat taas näyttävät! :) Nyt on tyhjää ja puhdasta. Lattioilla on kalkkijauhetta ja seinien puuosat puhtaan valkoiset kalkkimaalauksen jäljiltä. Vuohilaan tuntui tulevan lisää valoakin, kun seinistä tuli raikkaan valkoiset. Vuohet pääsivät ensimmäistä kertaa tänä keväänä yöksi laitumelle. Kalkkimaali ja karsinat saavat kuivua rauhassa huomiseen iltaan.

Minisika Vicky on talvella ja keväällä juoksennellut vapaana pihamaalla ja poikennut sisällä keittiössä mutustelemassa rusinoita ja soittelemassa vauvan lelua. Talvella ulkoilut ovat olleet hyvin lyhyitä hyytävän pakkasen vuoksi. Nyt keväällä kuitenkin myös Vickyn ulkoaitausta on korjattu ja sen ulkomökin ikkunanpuitteet on maalattu. Neitonen pääsee pian koko päiväksi ulkoilemaan, ehkä jo huomenna.

Viime talven lumi romahdutti lähes kokonaan kanojen ulkotarhan. Sekin on kevään aikana korjattu. Nyt kanat pääsevät ulkoilemaan ehjään tarhaansa ja kuun vaihtuessa kesäkuuksi, on lain mukaankin luvallista päästää kanat vaikka vapaaksi pihamaalle tepastelemaan.

Meidän Tauno-kani (pienisaksanluppa) kuoli viime syksynä kunnioitettavassa kahdeksan ja puolen vuoden iässä ja jäljelle jäi vain belgianjätti Pikku-Jussi. Pikku-Jussilla olisi ollut yksin käytössään valtava kanien ulkoaitaus, josta kasvillisuus oli kuitenkin vuosien saatossa muuttunut ikävän nokkospainotteiseksi. Ei auttanut kuin purkaa koko roska.

Pikku-Jussi muutti hiljattain ulos. Nyt sillä on entiseltä kettutarhalta haettu häkki, jossa sillä on kiinni iso mökki. Tällainen häkkiyhdistelmä on kätevä, sillä aina kun ruoho yhdestä kohtaa loppuu, siirretään häkkiä hieman, ja taas on Pikku-Jussin seisova pöytä katettu.

Myös viime kesän kesäpossut kuluttivat possuaitauksen ihan kamalaksi ja possujen jälkeen syksyn sateet hoitelivat lopun. Ei auttanut muu, kuin hajottaa sekin aitaus. Meidän pihassa on kevään aikana nähty useita komean kokoisia kokkoja, vaikkei juhannuksesta ole vielä tietoakaan.

Tämän kesän kesäpossut saapuvat tulevana lauantaina. Niitä odottaa upea, tänä kesänä rakennettu ulkotarha. Siellä on kaksikolle hieno mökki. Mökki on irti maasta ja siinä on lattia, jotta possuilla on lämmin viileämpinäkin öinä. Mökki täytetään oljilla, ja siellä on varmasti lämmin ja mukava köllötellä, saatan itsekin kokeilla majoittumista siellä. :) Itse tarha on iso ja se koostuu kahdesta osasta. Toisessa päässä on iso tuplaverkotettu häkki, joka on ollut aiemmin pystykorvan asumuksena. Häkki kulkeutui meille kuorma-auton kyydissä ja se piti halkaista kahteen osaan, koska sitä ei olisi muuten voinut suuren kokonsa vuoksi kuljettaa. Nyt häkki on taas hitsattu yhdeksi kokonaisuudeksi. Kesäpossujen aitauksen toinen pää on timpuroitu vahvoista tolpista ja kakkosnelosesta. (Puutavaraa on riittävästi possuaitauksenkin tarpeisiin, kiitos Tapani - myrskyn.) Kesäpossut varmasti viihtyvät tarhassaan.

Laiska töitänsä luettelee, sanotaan. Niinpä päätän raporttini kevään töistä tähän.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Esittelyssä: Daniel

 


Daniel on viimeisin meille muuttanut eläin. Se on minisika, tai oikeastaan minisiasta vielä pienemmäksi jalostettu mikropossu. Englanniksi näitä kavereita kutsutaan nimellä teacup pigs. Julkkiksista esimerkiksi Harry Potter - elokuvista tuttu, loistava Rupert Grint, on kahden mikropossun omistaja.

Meidän Daniel syntyi iltamyöhällä perjantaina 2. maaliskuuta 2012 yhdessä kahdeksan sisaruksensa kanssa. Ensimmäiset viikkonsa Daniel asui Orvokki-äitinsä hoivissa. Daniel muutti meille tasan kuuden viikon ikäisenä, perjantaina 13. huhtikuuta.

Danielistahan piti oikopäätä tulla Vickyn poikaystävä. Meillä siis on ennestään viisivuotias ruotsalainen prinsessa, minisika Vicky. Mutta ei se sitten mennytkään niinkuin Strömsössä, tai miten sitä sanotaan. Daniel nimittäin oli meille tullessaan ehkä marsun kokoinen, alle kahden kilon painoinen pienenpieni possu, kun taas Vicky on normaalikokoinen minisika, painoa ehkä 40-50 kiloa. Ei ollut tämä pari ihan sopusuhtainen, ei.

Olen aina jaksanut paasata siitä, että minun mielestäni sika on onnellinen, kun se saa elää sikamaista elämää lätissä, kieriä mudassa ja tonkia kärsällään. Mielestäni sika ei missään nimessä ole sisälemmikki. Mutta niin vain kävi, että en voinut noin pientä possua laittaa vuohilaan (eli talliin) omaan karsinaansa. Se oli siihen kertakaikkiaan aivan liian pieni.

Nyt meillä on jo kuukauden päivät ollut olohuoneen nurkassa koiran näyttelyhäkki, joka toimii Danielin väliaikaisena majoituksena. Daniel on häkissä öisin ja kun ihmisasukkaita ei ole kotona. Muuten se mennä touhottaa sisällä ihmisten, kahden kissan ja kahden koiran jatkona, nukkuu omistajansa kanssa päiväunia peiton alla sohvalla tai toimii pikkukissa Dobbyn leikkikaluna. Daniel on kasvanut paljon, muttei vieläkään ole mikään suurensuuri.

Myöskään Danielin ja Vickyn rakkaus ei syttynyt ensi silmäyksellä. Ensi tapaamisella Vicky nosti karvansa pystyyn ja uhitteli Danielille häkin läpi. Kun kaksikko myöhemmin ulkoili samaan aikaan, teeskenteli Vicky, että koko pikkupossua ei ole olemassakaan. Sitten Vickylle tuli kiima ja poikapossu, pallitonkin, kuten Daniel, alkoi kiinnostaa ja Vicky hyväksyi Danielin vähän läheisempään tuttavuuteen. Myös viime aikaiset yhteiset ulkoilureissut ovat osoittaneet, että kyllä tässä toimeen tullaan. Vieläkään ei kuitenkaan voida puhua kovin lämpimästä suhteesta possuparin kesken, Vicky torjuu ja Daniel väistää.

Suunnitelmissa on kuitenkin, että Daniel muuttaa vuohilaan piakkoin. Sille rakennetaan Vickyn karsinaan oma osio, josta se pääsee Vickyn puolelle, mutta Vicky ei pääse sen puolelle. Kaksikko voi siis tutustua, mutta Daniel pääsee halutessaan karkuun omalle puolelleen.

Danielin muutto on hieman haikea juttu, nyt kun on jo tottunut siihen, että meidän talossa sisällä asuu sika. Toisaalta taas jatkuva sianpaskan haju ja siivoaminen näyttelyhäkistä, yöllinen, erittäin kova kiljumalla toteutettu protestointi häkissä oloa vastaan ja kissanhiekkalaatikolla piknikin viettäminen puhuvat nuoren herran muuton puolesta. Toivotaan, että kaikki sujuu hyvin. :)

Tässä näkyy possujen todellinen kokoero

torstai 17. toukokuuta 2012

Tervetuloa Tuomirannan farmille!

 


Tuomirannan farmin jokaiseen päivään mahtuu eläimellistä menoa.

Meillä asuu tällä hetkellä:
Sekarotuinen koira Jojo
Welsh corgi pembroke - rotuinen koira Elvis
Maatiaiskissat Sirius Musta ja Dobby
Suomenvuohet Onni, Soma ja Voitto-Viljami
Minisiat Vicky ja Daniel
Belgianjättikani Pikku-Jussi
Suomalainen maatiaiskukko (alhon ja horniolaisen kannan risteytys) Vohveli
Suomalaiset maatiaiskanat (piikkiöläinen kanta) Donitsi ja Pumpernikkeli
Brahmakana Muffinssi
Hy-line brown Hintrika
Risteytyskanat Pulla ja Keltainen Kana