perjantai 29. marraskuuta 2013

Ikävän nyt kerron teille; mirri sairastaa

Eilen illalla käsitin yhtäkkiä, etten ollut nähnyt Sirius Mustaa koko iltana. Kiersin talon, enkä nähnyt kissaa vieläkään. Epäilin jo, että olisiko kisumisu päässyt livahtamaan huomaamatta ovesta, kun minulle kerrottiin, että kissa makailee koirien pedissä. Ok.

Tänään, kun tulin töistä, Sirius Musta makoili yhä koirien pedissä. Se ei tullut syömään, kun huutelin kissoja aterialle. Dobby kyllä syöksyi paikalle nälkäisenä, kuten aina. Kannoin Sirius Mustan ruokakipolle, mutta ateria ei kelvannut. Kissa vaan pönötti paikallaan ja heilutti hieman kiukkuisena häntäänsä. Se tallusti hiekkalaatikolle ja ropisteli hiekkojen kanssa, mutten tiedä tuliko muuta tuotosta.

Tarjosin Sirius Mustalle kaikenlaisia herkkuja. Ei maistunut. Kun kyselin tarkemmin, niin katti ei ollut eilenkään aterioinut. (Esitin kysymykseni siis ihmisasukkaalle, Sirius Musta itse oli asiasta vaitonainen.) Jokin oli vinossa. Siispä kuumemittari pyllyyn.

Kissan normaali lämpö on siinä 38-38,5 astetta ja kaikki yli 39 astetta on kuumetta. Mittari kertoi lukemaksi 39,7 astetta. Lämpöä siis selvästi oli.

Soitin eläinlääkärille kysyäkseni lisäohjeita. Ensimmäisestä paikasta sanottiin, että lääkäriin pitää päästä pian. Kuume ei ole suurin huoli, vaan kissan kanssa pitää toimia nopeasti, jos se ei syö tai juo. Perjantai-iltapäivänä vaan on pikkuisen haastavaa metsästää eläinlääkäriä, jolla vielä on aikoja jäljellä.

Yhdeltä klinikalta sain tosi hyvää palvelua, vaikkei heillä aikoja ollutkaan. Hoitaja vinkkasi eläinlääkärin, joka ottaa joustavasti vastaan ja kehotti soittamaan seuraavaksi hänelle. Ja sain kuin sainkin ajan Sirius Mustalle.

Kissa kiljui koko matkan. Se ei tykkää autoilusta. Perillä eläinlääkärissä ei ollut sen kivempaa. Eläinlääkäri oli kyllä ystävällinen, muttei tainnut saavutta Sirius Mustan suosiota. Eläinlääkäri mittasi kuumeen uudelleen. Mittari ei ehtinyt olla riittävän kauaa paikallaan, sillä kissa pyristeli karkuun. Lukema pompsahti kuitenkin neljäänkymmeneen asteeseen. Painoa Sirius Mustalla oli tasan 4,5kg.

Eläinlääkäri sanoi, että parasta olisi, jos tietäisimme syyn kissan kuumeeseen. Sitä emme kuitenkaan saaneet tietää. Kissoilla on kuulemma usein tulehduksia, joihin saadaan apu antibiooteilla, mutta syytä ei aina saada tietää. Jos kyse on viruksesta, jotka myös ovat kissoilla melko yleisiä, on hoito tietenkin hankalampaa. Antibiootit eivät pure. Niinpä "kuume + epäspesifi yleistulehdus?" on Sirius Mustan diagnoosi. Kissa sai piikin antibioottia ja toisen piikin tulehduskipulääkettä. Lisäksi tuli kymmenen päivän antibioottikuuri, pilleri aamuin illoin.

Toivotaan, että näillä helpottaa. Jos Sirius Mustan tila heikkenee tai se ei ala syömään / juomaan, pitää viikonloppuna olla yhteydessä päivystykseen. Se sai meillä kotona oman huoneen, jossa sillä on tarjolla rauhaa ja kaikki mukavuudet yksityishiekkalaatikosta lähtien. Lisäksi se söi jo oma-aloitteisesti vähän ruokaakin. Eli ihan hyvältä näyttää.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Haisulit pesulla

Tein yhtenä päivänä havainnon; meidän Rauli haisee. Se on ilmeisesti sopeutunut maaseudun kuraiseen elämään ainakin riittävän hyvin. Rauli haisi ihan märälle koiralle. Tiedättehän sen ummehtuneen hajun, jota tarkoitan?

Armeijassa, jos yksi mokaa, niin kaikki kärsii. Meillä on vähän samantyyppinen periaate. Jos yksi kaipaa pesua, niin kaikki pääsevät kylpyyn. Eilen meillä pestiin eläimiä urakalla. Kuurauksesta pääsi osalliseksi kolme koiraa ja kaksi kissaa.

Dobby aloitti. Se ei tykännyt yhtään, kun upotin sen puoliksi ämpäriin. Se seisoi takajaloillaan ja maukui, kun pesin eläinshampoolla sen turkkia. Hyvin siitä kuitenkin selvittiin ja kääräisin pienen, laihan pojan pyyhkeeseen.

Seuraavana saman käsittelyn sai Sirius Musta. Se sujui ihan onnistuneesti ja puhdasta tuli. Kumpikaan kissoista ei ollut innostunut hiustenkuivaajasta tai harjaamisesta. Herrat kuivattelivat itse itsensä.

Koirista pesin ensimmäisenä Jojon. Se tiesi mitä tuleman pitää, eikä todellakaan ollut innostunut. Se antoi kuitenkin pestä itsensä ja ravisteli lopuksi niin, että saunan eteinen oli ihan märkä. Rauli tuli pesulle kiltisti eikä tuntunut inhoavan hommaa niin paljon kuin muut. Elvis sen sijaan yritti paeta paikalta, kun tajusi, mitä seuraavaksi tapahtuu. Pestyä sekin tuli. Kahden viimeisen herran turkit ovat haasteelliset pestä ja kuivata. Raulilla on paljon karvaa ja Elviksen turkki on todella tiheä.

Operaation jälkeen alkoi kuivaus pyyhkeellä ja hiustenkuivaajalla. Hiustenkuivaajasta tykkäsi ainoastaan Rauli. Sen turkin kuivaus oli työlästä, sillä kiharan karvan kuivuminen kesti tosi kauan. Erityisesti korvakarvat eivät meinanneet millään kuivua. Onneksi ukkeli suhtautui asiaan tyynesti ja antoi harjata ja kuivata.

Elviksen turkista irtosi valtavasti karvoja. Villapalloja juoksentelee varmasti vieläkin meillä ympäri huushollia. Lisäksi sen kuivaaminen vaati aikaa. Turkki on uskomattoman tiivis ja karvaa on tiheässä. Ja se ei tietysti saa jäädä märäksi, ettei pöpöjä jää muhimaan kostealle iholle pohjavillan sekaan.

Lopulta poppoo oli kuivattu, pörheä ja puhdas. Sen jälkeen piti kuivata koko talon lattiat, pestä karvoja täynnä oleva kylpyhuone, käydä itse suihkussa ja pistää pyykkikoneellinen märkiä pyyhkeitä peseytymään. Koirat saivat kaupan päälle vielä manikyyrinkin.

Kyllä niiden nyt kelpaa. Tosin eivät taida itse tällaista hienostelua arvostaa.

tiistai 19. marraskuuta 2013

+ yksi Rauli = - yksi kana

Yhtenä päivänä eläinten iltahoidon yhteydessä kaksi kanaa livahti kanalasta käytävälle. Ulko-ovi oli auki. Toinen kanoista jäi käytävälle kookottamaan suureen ääneen ja hermostutti sillä muita. Minipossut aloittivat suureen ääneen röhkimisen omassa karsinassaan. Nappasin kanasta kiinni ja kannoin takaisin kanalaan. Possut ja kana rauhoittuivat.

Toinen kanoista, hy-line valkoinen, sen sijaan paineli avoimesta ovesta ulos pimeyteen. Se oli kohtalokas virhe.

Ulkona ulkoili kolme koiraa; Jojo, Elvis ja Rauli. Jojo ja Elvis antavat yleensä muiden eläinten olla rauhassa, korkeintaan vähän ajavat takaa. Rauli sen sijaan ei ole aiemmin ulkoillut kanojen kanssa yhtä aikaa.

Kanalle kävi köpelösti. Lintukoira Rauli nappasi sen kiinni ja tappoi kanan välittömästi. Se raahasi saaliinsa kasvihuoneen luo ja murisi siellä, jos sitä meni lähelle. Otin harjan ja hätyytin Raulin pois saaliinsa kimpusta. Ei nimittäin käy, että meillä lemmikit saavat saalistaa muita lemmikeitä.

Ikävä juttu, mutta ei Rauli paha ole. Vaistomaista toimintaa se taisi olla. Tulipahan opittua, että jos kanat ulkoilevat ensi kesänä pihalla vapaana, Rauli ei ulkoile samaan aikaan.

tiistai 12. marraskuuta 2013

Raulin kuulumisia

Minulle on kerrottu, että blogini seuraajat (no ehkä monikkomuoto on liioittelua) ovat odottaneet Raulin kuulumisia. Raulihan siis on se cockerspanieli, joka muutti elokuun lopussa meille puolen vuoden asumiskokeiluun. Jos herra sopeutuu, se saa jäädä meille pysyvästi asumaan.

Rauli on asunut meillä nyt kaksi kuukautta. Hyvin on sujunut, itse asiassa aika paljon paremmin, kun mitä uskallettiin odottaa. Raulin kanssa ei ole ollut ongelmia lainkaan. Rauli on myös oppinut uusia asioita. Se alkaa pikkuhiljaa ymmärtää kuuluvansa koiraporukkaan, eikä sen kanssa tarvitse olla koko aikaa. Tosin mielellään herra kyllä edelleenkin viihtyy ihmisten seurassa.

Opetin Raulin kierimään. Se oppi tosi nopeasti, vaikkakaan se ei osaa kieriä kuin toisen kyljen kautta. Mutta hyvä silti. Ja Rauli on vilpittömän ylpeä aina, kun sitä kehutaan hyvin hoidetusta hommasta. Se myös mm. istuu pyydettäessä. Rauli tekee sen suurieleisesti rinta rottingilla, jotta kaikki varmasti näkevät, kuinka erityisen hyvä se on istumaan.

Rauli tulee edelleenkin hyvin juttuun Jojon ja Elviksen kanssa. Tosin se on vähän kovapäinen kaveri ja kokeilee rajoja. Se on käynyt nappaamassa Jojon suupielestä herkkupalan ja pyrkinyt myös Elviksen apajille. Joskus se on onnistunut suuremmitta ongelmitta, mutta pari kertaa on tullut aiheesta oikein kunnon rähinäkin. Yhtenä päivänä Jojo ja Rauli tappelivat ulkona siitä, kuka on oikeutettu syömään maasta kananpaskaa...

Kissoille Rauli räkyttää tuon tuosta, vaikka kissat olivat lajina sille tuttu jo ennen meille muuttoa. Myös pikkupossuja Rauli on tavannut. Se on yrittänyt Jojon opastuksella päästä syömään possujen ruokaa ja vähän possun kakkaakin. Vuohen kanssa Rauli pääsi oikein lähikontaktiin, kun ei ymmärtänyt väistää Somaa. Pukkaisu sarvista tuli.

Koirat ja ihmiset ovat opettaneet Raulille paljon uusia juttuja ja myös pahoja tapoja. Rauli kyllä haistaa tilaisuuden tulleen. Yhtenä päivänä karvakamu seisoi keskellä keittiön pöytää. Se kun osaa tarvittaessa myös hypätä. Erään kerran käänsin hetkeksi selkäni sen jälkeen, kun olin tehnyt itselleni voileivän. Kun käännyin takaisin, näin, että voileipä katosi hyvää vauhtia erään cockerspanielin kitaan.

Rauli kävi yhtenä päivänä kylässäkin isäntäväen kanssa. Etukäteen vähän jännitti, että miten kaikki sujuu. Rauliakin taisi vähän jännittää. Se ei aivan heti mennyt rapsuteltavaksi, vaan haistoi uusia ihmisiä kauempaa. Vieraanvaraiset ihmiset lahjoivat kuitenkin Raulin leikkelemakkaralla ja piparkakuilla. Pian sitä oltiin niin hyvää kamua, ettei paremmasta väliä.

Kyläilypaikassa asuu iäkäs pariskunta. He tykkäävät eläimistä, varsinkin isäntä. Siksi on kiva välillä käydä koirakamun kanssa kylässä ja aina isäntä kyselee eläinten vointia. Meidän eläimillä tuntuu kuitenkin olevan vähän hankalia nimiä. Siksi eläinten nimet pikkuisen muuttuvat matkan varrella. Meidän minsika Vicky on "Vikki", maatiaiskissa Sirius Musta on "Musti" ja Elvis-koira on "Elvi". Nyttemmin porukkamme kasvoi uudella jäsenellä. Sehän on koirakamumme "Raili".

No, rakkaalla lapsella on tunnetusti monta nimeä.

torstai 7. marraskuuta 2013

Lampaita laskemassa

Puhuin tänään illalla ystävän kanssa puhelimessa. Puhelun loppupuolella hän totesi, että on väsynyt ja taitaa mennä nyt laskemaan lampaita. Tuota konstiahan voi käyttää kun yrittää nukahtaa. Mutta se ei taidakaan olla aivan yksinkertainen juttu.

Huomautin ystävälleni, että ei sitten kannta päästää niitä lampaita karkuun. Tekevät vielä tuhojaan tai jäävät auton alle. Hän lupasi pitää lampaista huolta. Muistutin, että yhdenkin lampaan pitäjän on sitten rekisteröidyttävä lammastilalliseksi. Pitää myös huolehtia, että lampailla  on asianmukaiset korvamerkit, oikeanlaista ruokaa ja sorkatkin pitää hoitaa. Pitää myös osata toimia lampaan sairastuessa, esim. puhaltumistapauksessa. Neuvoin ystävälleni ensiapua tähän vaivaan. Lampaat keritään yleensä pari kertaa vuodessa, eli keväällä ja syksyllä. Keritseminenkin on siis opeteltava, sillä eläinsuojelulaki määrää, että vähintään kerran vuodessa tuo tehtävä on suoritettava.

Muistutin vielä, että jos ei nukahda nopeasti, vaan lampaiden laskemisessa pääsee yli kahteenkymmeneen, on lisähommia luvassa. Sillä jos lampuri omistaa yli 20 uuhta, pitää liittyä maedi-visna terveysvalvontaohjelmaan. Siinä valvotaan, ettei elämillä ole tarttuvaa virussairautta, joka aiheuttaa lampaille etenevää aivokalvontulehdusta ja keuhkotulehdusta. Tautiin ei ole hoitoa, lammas ei parane, vaan yleensä kuolee. Verinäytteiden avulla lampaiden terveyttä tutkitaan ja kun virusta (tai siis sen vasta-aineita) ei havaita, niin lammastilan lampaat saavat MV-statuksia. (MV1, MV2 ja MV3.) Kun tila on ollut ilman virusta riittävän kauan, se saa MV3-statuksen. Se kertoo, että tilan lammaskatras on virallisesti maedi-visna tautivapaa. Siinä kohtaa täytyy huomioida se, että katraan lampaat eivät saa olla kosketuksissa lampaisiin, joilla ei ole statusta tai joiden status on alempi. Muuten katras menettää statuksensa.

Ystäväni totesi, että ehkä hän sitten laskee vaikka kaloja. Pääsee helpommalla. Niinpä niin. Kuulemma joka kolmas suomalainen kärsii yöllisistä heräilyistä ja univaikeuksista. Ei kai se ole ihme, kun lampaiden laskemisestakin voi saada näin hankalaa.. ;)