Hauskat kotkottajat

Kanat on kyllä veikeitä eläimiä. Meidän pikkuruiset chabot munivat pikkuruisia munia. Lisäksi ne ovat hauskannäköistä sakkia, kun tepastelevat pienet pyrstöt aivan pystyssä. Ne ovat malliltaan ihan erilaisia, kuin muut kanamme.


Meidän chabot, MiniRokkis rouvineen, väistävät ihmisiä. Paitsi silloin, kun chabokanat ovat hautomassa. Silloin kannattaa ihmisen väistää. Ne vartioivat munia intohimoisesti ja nokkaisevat monta kertaa kovaa, jos munia yrittää viedä. Hanskojen kanssa munien kerääminen onnistuu kuitenkin mainiosti.


Näiden pikkukanojen seurana on pari valkoista hy-linea, eli Valkuainen ja Lumikki. Nämä kotkottajat ovat siis sitä rotua, joka munii kaupastakin ostettavat valkoiset kananmunat. Lisäksi parvessa asuu musta Piparminttu-kana, joka on rodultaan araucana ja munii sinisiä munia.


Kun tämä sakki on arkaa, niin toisella puolella asuva Kalle-kukon jengi ei sitä ole. Kalle-kukko on siis asunut meillä nyt muutaman viikon ja on osoittautunut kyllä ihan loistavaksi tyypiksi. Se on kiltti ja rauhallinen ihmisiä kohtaan ja varsin huolehtivainen rouvillensa.


Kalle-kukon kanssa majaa pitävät hy-line brownit Rouva Heinämäki ja Ruskuainen. Ne ovat äärimmäisen uteliaita ja kesyjä, erityisesti Rouva Heinämäki. Kun kanojen tarhasta menee pois, täytyy pitää huoli, ettei Rouva Heinämäen pää ole oven välissä, kun se seuraa niin innokkaasti ihmisiä. Nämä kanat munivat ruskeita munia, niitä samoja, joita voi kaupastakin ostaa. Myös Kalle-kukko on hy-line brown.


Lisäksi parveen kuuluu kolme mustaa kanaa Leenu, Liinu ja Tiinu, joiden rotu on määrittelemätön. Äärimmäisen rauhallinen ja vanha Peppi on suurikokoinen, valkoinen orpington ja myöskin osa tätä parvea.


Kalle-kukko ilmoittaa suureen ääneen rouvillensa, että nyt on ruokaa tarjolla, kun tarhaan käy viemässä esimerkiksi heinää. Myös kastematoja tongitaan innokkaasti, erityisesti jos ihminen auttelee vähän lapiolla. Myös kastemadot Kalle-kukko säästää rouvillensa, ilmoittaa vain, että täällä on mato.

Luokkaretkellä

Lähikoulun eskarit, eka- ja tokaluokkalaiset tekivät tällä viikolla luokkaretken Tuomirannan farmille. Halusin, että tilanne säilyy hallinnassa, on toiminnallista, eikä ole epämiellyttävää tai pelottavaa eläimille. Siksi toiminta vaati suunnittelua etukäteen ja ihmisten värväämistä orjatöihin.

Aamupäivällä puliseva lapsijono neljän aikuisen kanssa marssi portista sisään. Kerroin, että eläinten kanssa on aina oltava rauhallisesti, jotta eläimet eivät pelästy. Pelästynyt eläin voi purra, raapia, potkaista, puskea ym. Monet lapset tiesivätkin sen - kotona oli hevosia tai koiria.

Sen jälkeen mentiin katsomaan eläimiä. Ensin ihmeteltiin kanoja. Lapset kyselivät nimiä ja hautominen munasta tipuksi kiinnosti paljon. Vuohia katseltiin myös ja juteltiin niistä. Rauli-koira oli pihalla hihnassa ja sitä sai rapsutella myös.

Nyt oli toiminnallisen osuuden aika. Pyysin koulun aikuisia jakamaan lapset ryhmiin niin, että jokaisella aikuisella oli lapsiryhmä mukanaan. Ryhmän kanssa kierrettiin neljä toimintapistettä. Kaikki ryhmät kiersivät jokaisen pisteen ja jokainen pääsi halutessaan lähempään tuttavuuteen eläinten kanssa.

Yhdessä paikassa lapset tapasivat marsut. Marsuille sai antaa voikukan lehtiä ja ainakin yksi ryhmä halusi myös silittää marsuja. Erityisesti pienimpiä lapsia marsut kiinnostivat kovasti. Maltti ja Valtti käyttäytyivät mallikkaasti. Ne ovat tulleet uteliaammiksi ja rohkeammiksi sen jälkeen, kun niiden uusi koti näkyvällä paikalla valmistui.

Toisella pisteellä lapset tapasivat Urho-possun. Tämä taitava poika soitteli pianoa ja sai palkaksi rusinaa ja omenaa. Lapset katsoivat touhua portin takaa. En päästänyt lapsiryhmää ihan Urhon lähelle, ettei se ahdistu suuresta määrästä arvaamattomaan käyttäytyviä pieniä ihmisiä. Lapset saivat kuitenkin antaa Urholle kädestään omenaa. Se piti tehdä rauhallisesti, sillä äkkinäisistä liikkeistä pelästyy ensin possu ja sitten lapsi. Kaikki eivät uskaltaneet laittaa kättä riittävän alas, jotta Urho ylettyisi omenapalaan. Silloin Urho pomppasi ylemmäs, jotta sai omenan. Osa pudotti omenan, kun ei rohkeus riittänytkään. Urho onneksi ottaa kädestä ruuan aina tosi nätisti, eli ei tarvinnut pelätä, että se puree.

Samalla kertaa lapset pääsivät rapsuttamaan Elvis-koiraa.

Kolmannella pisteellä lapset pääsivät harjaamaan vuohta. Soma on kaksikosta rauhallisempi ja rohkeampi, joten se söi ruohoa hihnassa ja nautti harjauksesta. Osa lapsista silitti Somaa. Tässäkin piti orjatyövoimaa olla Soman lähellä. Soma on nimittäin todella kiltti, mutta juokseville ja metelöiville lapsille ja koirille Soma näyttää sarviaan. Kun lähellä on tuttu aikuinen ja lapset pysyvät rauhallisena, ei Somaa pelota. Lapset olivat innoissaan harjaamisesta.

Neljännellä pisteellä lapset pääsivät keräämään munia kanojen pesistä. Jokainen sai kerätä yhden munan. Se laitettiin pieneen purkkiin, jonka lapset saivat mukaansa. Piparminttu-kana kökötti juuri tuolloin pesässä ja lähes kaikki halusivat kerätä munan sen vierestä. Yleensä meillä tulee 3-6 munaa päivässä, mutta nyt pesistä löytyi yhtä monta munaa, kuin luokkaretkellä olevia lapsiakin oli. Merkillistä....

Joku lapsista suunnitteli, että aikoo hautoa munasta poikasen. Montakohan munaa hajosi jo koulupäivän aikana?

Sitten lapset söivät eväät ja lähtivät tarpomaan takaisin koululle. Koulun aikuiset epäilivät, että nyt joka toinen lapsi haluaa minipossun lemmikiksi. Noh, toivottavasti toive ei toteudu, sillä minipossu ei ole mikään ihan helpoin lemmikki.

Tällainen päivä tällä kertaa. Suuri kiitos päivän onnistumisesta orjatyövoimalle! Ilman teitä ei toiminnallisuus ja järjestyksen ylläpito olisi onnistunut.

Kalle-kukko

Lauantaina meille muutti uusi kukko. Netissä oli ilmoitus kiltistä Kalle-kukosta. Tuo kiltteys oli se suurin syy, miksi Kalle-kukko kiinnosti. Olihan meillä parin vuoden kokemus ihmisille aggressiivisesta ja arvaamattomasta Salmiakki-kukosta.


Kallen kerrottiin olevan äärimmäisen kiltti ja huolehtivainen. Se ei kuulemma pärjää muiden kukkojen kanssa juuri tuosta kiltteydestä johtuen. Meillä se ei ole ongelma - Kalle-kukko sai oman kanaparven ja toinen kukko (kääpiörotuinen kukko nimeltä MiniRokkis) on omalla puolellaan omien kanojensa kanssa.

Kalle-kukko haettiin vähän kauempaa ja tuon talon lapset kantoivat sen meille sylissään. (On siis tosi kiltti ja rauhallinen.) Kalle-kukko matkusti autossa kissan kuljetuskopissa makoillen. Matkan aikana se pariin kertaan hiukan potpotti, mutta käyttäytyi asiallisesti.


Kotona Kalle-kukko otti kanat heti kiinnostuksella vastaan. Se käyttäytyi rauhallisesti ja pian nukuttiinkin koko porukka orrella.


Kalle-kukko on hy-line brown - rotuinen kukko. Se on siis tehomunijarotua. Hy-line brownit munivat kaupassa myytävät ruskeat kananmunat. Kalle-kukon kerrottiin olevan noin 4-vuotias. Sillä on komeat kannukset ja komea kaveri se on muutenkin.

Videolla vanha orpington-rotuinen kana, Peppi, kookottaa. Taustalla näkyvät ruskeat kanat ovat samaa rotua Kalle-kukon kanssa, eli hy-line browneja. Videolla maistellaan aitaukseen vietyä ruohoa, mutta kunhan Kalle-kukko kotiutuu jonkin aikaa, sen voinee rouvineen päästää aitauksesta vähän pihamaallekin tepastelemaan.

Lasten vierailun seuraukset

Meille oli tulossa lapsivieraita katsomaan eläimiä pienellä varoitusajalla. Siksi otin pari munaa ja piilotin ne kanojen pesään. Lapsista on usein hauskaa päästä keräämään munia, ja olin jo kyseisenä päivänä ehtinyt kerätä munat pesistä. Siksi ajattelin huijata hieman.

Hetken kuluttua kuulin pesästä kopsetta ja menin katsomaan. Rokkikukkohan se siellä rikkoi munia ja söi niiden sisällöt. :( Olin tyrmistynyt ja vein Salmiakki-kukon puolella olevaan pesään uudet munat lasten löydettäviksi.

Lapset löysivät munat, tarjosivat Voitto-Viljamille (suurisarvinen pukki) leipää, lypsivät Soma-kuttua, hyppivät esteitä Rauli-koiran kanssa ja sen sellaista. Sen jälkeen koko päivä oli kuulemma leikitty erilaisia eläinaiheisia roolileikkejä. Olivat siis ilmeisen tyytyväisiä vierailuun.

Minä sen sijaan en ollut tyytyväinen. Munien rikkominen on asia, jota en voi sulattaa, sillä pidän omia kanoja nimenomaan omien munien vuoksi.

Niinpä teimme pienen testin ja veimme munia tarjolle pesään ja lattialle. Rokkikukko hyökkäsi munien kimppuun ja sai apua yhdeltä kanalta. Yhteistyössä ne tuhosivat kaikki munat. Se ei ollut ollenkaan hyvä juttu, sillä munien säästymiseksi on vain yksi keino: hankkiutua munansyöjistä eroon. Jos niin ei tee, pahimmassa tapauksessa malli leviää koko parveen ja pian kaikki rikkovat ja syövät munia.

Kanalan asukkaiden lukumäärä väheni kerralla kolmella. Pahaksi onneksi nimittäin samoihin aikoihin sairastui vanha piikkiöläinen kana ja se piti myös lopettaa.

Nyttemmin munatesti on tehty uudelleen. Munat ovat saaneet olla rauhassa sekä lattialla että pesässä. Hyvä juttu.

Olisi voinut mennä vielä pitkään niin, etten olisi huomannut kanalassa muuta ongelmaa kuin heikon munantuotannon.  (Ja ongelma olisi saattanut paisua suuremmaksi.) Sitten sain kuulla yllätysvieraista ja koko prosessi käynnistyi. Näin se meni tällä kertaa.

Pukki vai pässi, vaimikäsenytoli?

Kun eläimistä puhutaan, monella ihmisellä menee vuohi ja lammas iloisesti sekaisin. Ja jos eläinlaji on oikea, niin hämmennystä aiheuttaa sukupuolten nimeäminen. Tämä on kokemukseni mukaan melko tavallista.

Esimerkiksi Uuno muuttaa maalle -elokuvassa esiintyy komeasarvinen pukki, eli urosvuohi. Elokuvassa kuitenkin puhutaan kyseisestä eläimestä pässinä, eli uroslampaana. Suomisen perheen vaari juo eräässä Suomisen perheestä kertovassa elokuvassa kilin maitoa, eli lapsivuohen maitoa. Tosiasiassa vaari kuitenkin juo kutunmaitoa, eli poikineen naarasvuohen maitoa, sillä kili ei lypsä, eli anna maitoa. (Tai voihan se olla kilin maitoa silloin, jos vaari on pihistänyt kilille tarkoitetun maidon ja juo sen itse. Mutta se olisi vähän ikävästä tehty.) Tällaiset pienet epätarkkuudet eivät haittaa tai pilaa elokuvanautintoa.

Sen sijaan erään uutiskynnyksen ylittäneet jutun lukeminen oli minulle todella vaikeaa vähän aikaa sitten. Jäin hämmästelemään sitä, kuinka suppea eläintietous toimittajalla oli ja muu sisältö menikin minulta isolta osin ohi. Toimittaja nimittäin kirjoitti juttua kukosta, mutta ei osannut nimetä sitä. Hän käytti useampaan kertaan kiertoilmausta urospuolinen kana tai kanan urospuolinen edustaja. Jotenkin kuvittelin, että kana ja kukko ovat kaikille tuttuja jo viimeistään alakoulusta, mutta selvästikin olin väärässä. Asia jäi mietityttämään minua ja vähän huolestuttamaankin. Näinkö vähän me tiedämme eläimistä? Jälleen kristallisoitui se, että tiedämme nykyään hyvin vähän siitä, mistä ruoka tulee. Ehkä siksi tuotantoeläimetkin ovat meille vieraita.

Noh, mitäs näistä. Taidanpa tästä lähteä katsomaan, että onkohan urospuolinen kana muninut tänään paljon kilejä. Samalla käyn lypsämässä karjun. ;)

Eräänä kauniina syyspäivänä

Eräänä kauniina syyspäivänä, eli juuri tänään, laiskistunut bloginpitäjä päätti kertoa Tuomirannan farmin kuulumisia. On nimittäin käynyt niin, että olen saanut muutamaan kertaan palautetta, kun blogissa on ollut liian hiljaista. Myönnetään, näin on päässyt käymään.

Aika hauskaa silti, että palautetta tulee. Olen nimittäin ajatellut kirjoittavani lähinnä itselleni ja uskonut, ettei näitä juttuja monikaan lue. Taidan olla osittain väärässä. Eilen nimittäin juhlissa esittäydyin uudelle ihmiselle ja hän heti mainitsi, etten ole viime aikoina kirjoitellut blogiini. 

Siispä, kiitos palautteesta, ja tässä yritys korjata asiaa. :)

Eläimet voivat Tuomirannassa hyvin. Tämä kesä on ollut ihana, lämpöä on riittänyt näihin päiviin saakka. Se on eläinten kannalta loistojuttu, sillä ne saavat ulkoilla. 

Yöt ovat jo sen verran kylmiä, että possut pääsevät ulos enää aurinkoiseen aikaan muutamaksi tunniksi. Huonolla säällä ne käyvät vain pienllä pyrähdyksellä ulkona, sillä possun ohut karva ei paljon lämmitä.

Daniel loikoili auringon paisteessa hetki sitten.

Lehtien keskeltä kurkistaa minisika Vicky.

Vuohet ovat ulkoilleet koko kesän ahkerasti. Tämä on aiheuttanut sen, ettei niiden aitauksessa enää juuri ole syötävää. Siksi vuohet ovat välillä muutaman tunnin pihan puolella kytkettynä kettinkiin. Siinä ehtii popsia mahan täyteen vihreää, ja sitten voi taas kirmata aitauksessa. Vapaana pihalla vuohia ei voi pitää, sillä lähellä menee tie, jonka liikenne on ajoittain vilkasta.

Oikeasti vuohien kytkeminen kiinni on laitonta. Vuohta ei nimittäin saa pitää kytkettynä kuin välttämättömän hoitotoimenpiteen ajan. Olen kuitenkin ajatellut, etteivät vuohet kärsi, sillä ne todella nauttivat, kun saavat ahmia herkullista ruohoa.

Voitto-Viljami nautiskelemassa tuoreesta ruohosta.

Heinäkuussa meillä kuoriutui araucanan munasta tipu, joka sai nimen Salmiakki. Nyt kaveri ei enää ole mikään tipu, sillä se on jo biologista äitiään suurempi. Sen kasvattiäiti Peppi vartioi kyllä yhä lastaan, mutta jo hieman etäämpää. Salmiakki ei ole vielä alkanut kiekumaan, mutta pahaa pelkään, että kukko se on. 

Salmiakki on kovasti käenvärisen isänsä, Rokkikukon, näköinen.

Myös kissat ja koirat voivat hyvin. Toivottavasti lämpö ja aurinko pysyvät luonamme vielä pitkään.

Piip, piip, sanoi pikku tipu

Peppi on reippaasti hautonut araucana Piparmintun munia. Tällä kertaa kana sai oman erillisen yksiön, jotta muut kanat eivät pääse häiritsemään tapahtumaa. Muutama päivä sitten Pepin alta kuului piipitystä.

Videolla tiput odottavat kauhassa, että niiden pesä siivotaan.

Valitettavasti videossa etualalla oleva tipu ei koskaan oikein kunnolla päässyt liikkeelle. Sen jalat olivat vääntyneet hankalaan asentoon. Se oli kovinkin eläväinen, mutta menehtyi parin päivän jälkeen.

Toinen tipu sen sijaan opettelee kanan elämää kasvatusäitinsä Pepin rinnalla. Tipun väri ei ole vielä lopullinen, sillä höyhenet eivät ole kasvaneet. Tipu on untuviltaan pääosin musta, mutta mahanalus on keltainen. Biologinen äiti Piparminttu on täysin musta ja isä (plymouth rock) Rokkikukko on pilkullinen, "käen värinen". 

Raati on suunnitellut, että tipun nimeksi tulisi Salmiakki.

Pikku tipu kurkkii mamman alta

Tässä ihmetellään äidin kanssa maailman menoa

Kuulumisia työn äärestä

Tyhmät asiat ensin: Haudonta ei tuottanut toivottua tulosta lopultakaan. :( Poikasia kehittyi kolme. Muna numero kahdeksan oli rikkoutunut liian aikaisin ja poikanen makasi kuolleena pesän vieressä joitakin päiviä ennen kuoriutumista. Kaksi munista (numerot 2 ja 3) kehittyi täysiaikaisiksi, mutta liekö sitten liian innokkaat ihmiset olleet asialla ja häirinneet Keltaista kanaa tirkistelyillään. Äitipä ei nimittäin joko tunnistanut lapsiaan omikseen tai sitten äiti oli vähän väsynyt. Keltainen kana nimittäin lopetti hautomisen, eikä hoitanut lapsiaan, vaan nokki tipuja. Kun tämä huomattiin, oli toinen tipuista (numero 3) kuollut, mutta numero 2 oli vielä hengissä. Vein sen sisälle, kylppäriin ja viritin lämpölampun. Kananpojathan kuivuvat melko nopeasti pörheiksi söpöläisiksi, mutta tämä oli vielä puolen vuorokauden vanhana märkä, eikä noussut ylös. Lämpölampun alla tipu kuivui, joi vettä, kun juotin sitä, piipitti kovaa ja oli selkeästi taistelijaluonne. Mutta huonoltahan se näytti. Hiivin seuraavana aamuyönä katsomaan tipua jo aavistellen, ettei se ehkä aamua näkisi, ja olin oikeassa. Tipu oli kääriytynyt kerälle, kuin munan sisälle ja kuollut siihen, raukkaparka.

Mutta palataan mukavempiin ja työläämpiin aiheisiin. Keväällä farmilla riittää töitä, jotta kaikille eläimille saadaan kesäksi kunnon ulkoilumahdollisuudet ja sisällekin mukavat olot.

Viime viikon lopulla vuohien aitaukseen tuli sähköt. Meillä on vuohilla siis 1,5 metriä korkea verkkoaita, joka vahvistetaan kesäisin sähköaidalla. Pelkkä verkko ei riitä, sillä vihreää on tarjolla myös aidan ulkopuolella ja sitä kohti mennään, kun aitaus alkaa tympimään. Myöskään pelkkä sähkö ei riittäisi, vaan Voitto-Viljami ainakin loikkaisi matalan sähköaidan yli koska tahansa.

Äitienpäivänä oli ahkerointia, kun vuohien kestopehku tyhjennettiin. Tämä operaatio tehdään keväällä ja koko vuoden kuivikkeet lähtevät kerralla. Sen jälkeen tila kalkitaan ja uudet kuivikkeet tulevat tilalle. Kuiviketta lisätään pitkin vuotta ja sama operaatio on taas seuraavana keväänä luvassa. Tällä kertaa kärrättävää riitti 67 kottikärryllisen verran. Hiki tuli, mutta myös hyvä mieli.

Myös possujen karsina tyhjennettiin. Siitä tuli 9 kottikärrykuormaa. Tosin, sitä ei lasketa, sillä possuilla ei ole kestopehkua, vaan karsinaa tyhjennetään aina sopvivin väliajoin.

Soma-kutun sorkat on siistitty kesäkuntoon. Se sujuu yksinkin, sillä Soma on rauhallinen ja kiltti. Vauhdikkaampaa Voitto-Viljamia täytyy pitää paikallaan, sillä se ei sorkkien leikkuusta pidä. Se on melkoisen hikistä hommaa, sillä eläinlääkärin arvion mukaan voimiensa tunnoissa olevalla kaverilla on painoa ainakin toistasataa kiloa. Daniel-possu kiljuu sorkkien leikkuun, mutta ei ole muuten hankala tyyppi.

Oma verenpainetta nostattava operaationsa oli jälleen Vicky-minisian sorkkien leikkuu. Se kun on pikkuisen ärhäkkä possu, oikeastaan vain siksi, että se on hieman arka. (Mutta pelokkaat eläimet niitä vaarallisimpia ovatkin!)

Vicky tuli banaanin kehujen perässä sisälle. Sille oli paloiteltu banaania, omenaa, appelsiinia, kiiviä ja selleriä. (Viimeinen osoittautui turhaksi, sillä possu ei selleriä syönyt. Kiireesti piti selleri hävittä joukosta, ettei väärän ruuan tarjoaminen hermostuta kärsäkästä.) Minä syötän ruokaa suuhun ja toinen katkoo oksasaksilla sorkkia siinä sivussa. Tämä kaikki täytyy tapahtua hyvässä yhteistyössä Vickyn kanssa, tai tulee ongelmia. Neiti päätti tällä kertaa, että haluaa aterioida (kangas)sohvalla. Se hyppäsi sohvalle, eikä auttanut muu, kuin siinä ruveta leikkuu- ja syöttöhommiin. Kaikki sujui hienosti, erityisesti kiivin ja banaanin jynssääminen sohvasta jälkeenpäin. >:(

Huomasin muuten joku päivä, että meidän eläimet tottelevat aika hyvin luoksekutsua. Jos eläimiä kutsuu, vuohet vastaavat määkinällä ja keskittävät huomionsa minuun. Kun huutelin koiraa, se ei tullut, mutta pihamaalla vapaana temmeltänyt Daniel-mikropossu juoksi röhkien luokseni. Myös Vicky-possu seuraa ihmisen perässä, ainakin sille päälle sattuessaan. Kissatkin, erityisesti Mappe, tulevat kutsuttuina paikalle. Eläimille lirkuttelu tuottaa siis tulosta. :)

Haudonta etenee, toivottavasti

Keltaisen kanan pitäisi jaksaa hautoa vielä noin kuusi päivää, jotta kuoriutuminen alkaisi olla käsillä. Eilen kuitenkin jo pelästyin, sillä Keltainen kana ei ollut pesässä. Se tepasteli kanalan lattialla. Nytkö se oli lopettanut hautomisen??!!?? Kokeilin munia, ne olivat lämpimiä. Niitä oli siis joku lämmittänyt vielä vähän aikaa sitten.


Luultavasti Keltainen kana oli vain jaloittelemassa, syömässä ja juomassa. Sillä on kaikki oikeus siihen. :) Mutta tietenkin puolentoista - kahden kuukauden yhtäjaksoinen istuminen muista erillisessä tilassa voi ruveta jurppimaan ketä tahansa. Siksi on mahdollista, että Keltainen kana jättää homman kesken vielä näin loppumetreillä.


Munat ovat jotenkin nyt enemmän yksilöitä, kuin koskaan aiemmin, kun meillä on kana hautonut. Tämä siksi, että yleensä olen vetänyt viivat munien yli, jotta erotan ne juuri munituista munista. Tällä kertaa kuitenkin numeroin ne yhdestä kahdeksaan, jolloin niille tuli jokaiselle nimi, tai ainakin numero.


Munia on enää viisi. Munat numeroilla yksi, neljä ja viisi ovat rikkoutuneet, eivätkä ne olleet hedelmöittyneitä. Keltaisella kanalla on kuitenkin vielä munat kaksi, kolme, kuusi, seitsemän ja kahdeksan haudottavana. Pitäkää peukkuja, että pian on meillä on myös tiput Kaksi, Kolme, Kuusi, Seitsemän ja Kahdeksan.

Keltainen kana

Ahkera Keltainen kana hautoo edelleen. Vielä on kuitenkin kaksi viikkoa kuoriutumiseen.

Keltainen kana ja sen kahdeksan munaa täyttää lähes koko pesän.

Jokainen muna on numeroitu.

Haudontaa: epäonnea ja uusi yritys

Keltainen kana päätti jokin aikaa sitten ruveta hautomaan. Mikäs siinä, antaa rouvan hautoa. Merkittiin kuusi araucanan sinistä munaa ja laitettiin ne kanan alle. Keltainen kana hautoi tunnollisesti, mutta koska muutkin kävivät pesässä munimassa, rikkoutui siinä rytäkässä kaksi munaa. Lopulta koitti kuoriutumispäivä. Neljästä munasta ei yksikään kuoriutunut, mutta myöhemmin huomasimme, että yksi muna oli säröillä. Avasimme varovasti kuoren. Sisällä oli täysin kehittynyt poikanen, joka oli väriltään musta, mutta se oli menehtynyt.

Harmillinen juttu. Ei silti, tuollainen ei ole kovinkaan epätavallista. Moni poikanen menehtyy, kun voimat eivät riitä munasta ulos pääsyyn.

Keltainen kana kuitenkin jatkaa sinnikkäästi hautomista. Siksi ajattelimme, että kokeillaan uudestaan. Voi olla, ettei Keltainen kana jaksa hautoa loppuun saakka toista erää, mutta yritetään. Numeroin 8 sinistä munaa ja laitoin ne ne maanantaina iltamyöhällä Keltaisen kanan alle.

Eilen Keltainen kana oli vaihtanut toiseen pesään. Ehkä oli tullut ruuhkaa alkuperäiseen pesään. Siirsin munat perässä. Muna numero 8 oli ehtinyt viilentyä, mutta muut olivat lämpimiä.

Kananpojat kuoriutuvat siis 20 tai 21 vuorokauden kuluttua. Jos näistä lapsukaisia syntyy, ne ovat plymouth rockin ja araucanan, eli Rokkikukon ja Piparmintun, risteytyksiä. Peukut pystyyn!

Kuulumisia

Heinäkuu se siinä mennä hurahti, eikä farmari ole paljoa ehtinyt tietokonetta tuijottaa. Siispä on aika päivittää kuulumisia koko menneen kuukauden ajalta. Kiirutta on pitänyt, kun on koirien kanssa mökkeilty ja omallakin tontilla touhuttu monenlaista, mm. hajotettu ja uudelleen rakennettu rantasaunan kuisti. Rantasaunakin on saanut uuden maalipinnan, sinistä ja keltaista. Kesken on vielä, mutta siitä tulee hieno, uskokaa pois!

Cockerspanieli Rauli siis popsii thyroxin-lääkitystä kilpirauhasen vajaatoimintaan. Hauva ottaa lääkkeen aamuin illoin kiltisti. Se on kuulemma jo pentuna opetettu narkkariksi, eli se istuu ja antaa tassua ja syö kädestä ojennetun lääkkeen. Ei tarvitse kikkailla, että mihin namupalaan lääkkeen piilottaisi, tai murskaisiko sen johonkin ruokaan, tai mitään muutakaan.

Ja kuten eläinlääkäri sanoi, meillä on nyt käytännössä ihan eri koira. Se on leikkisä koheltaja, joka hyppii ja juoksee, telmii welsh corgi Elviksen kanssa ja jahtaa kissoja. Mappe saa joka kerta äkkilähdön, jos Raulin lähelle tulee, mutta Dobby-kissan kanssa nukutaan välillä vieretysten, tai nuollaan toinen toisen naamaa ja kiehnätään.

Mappe ja Dobby ovat vihdoinkin ruvenneet kunnolla metsästämään. Ulkotarhasta, johon pääsee keittiön tuuletusikkunasta kissanluukun kautta, on monena päivänä tullut saaliita. Keittiön lattialta saa kerätä monena aamuna useammankin kuolleen päästäisen. Jippii.

Kesäpossut Ruusu ja Orvokki ovat kasvaneet valtavasti. Ne ovat äärimmäisen seurallisia ja ihania possuja. Kukaan muu kuin farmari ei taida kuitenkaan niiden tarhaan uskaltaa mennä. Possut ovat nimittäin niin isoja ja tulevat syliin. Niitä pitää rapsuttaa ja halata ja tuuppia pois. Sellainen tuttavallisuus, kun kyseessä on iso eläin, voi olla pelottavaa.

Ruusu ja Orvokki eivät osaa rypeä. Tänä kesänä on hellepäiviä ollut varsin valikoidusti, mutta silloin kun niitä on ollut, on farmari kaatanut possujen päälle kuraa, ettei aurinko polta nahkaa ja etteivät itikat kiusaa. Itikoitakin on onneksi ollut hyvin vähän edellisiin possuvuosiin verraten.

Ruusu ja Orvokki ovat pari kertaa karanneet aitauksestaan, kun ovat ovella väkisin tunkeneet ulos tai kun joskus tarhan ovi on jäänyt kunnolla lukitsematta. Kohellus on ollut melkoista, mutta aina possut on takaisin saatu. *koputtaa puuta* Alkukesällä tarhassa olleesta vihreydestä ei ole tietoakaan, vaan runsaiden sateiden vuoksi melkoinen kuravelli on tilalla. Possuille lapioitiin aitaukseen 2000kg hiekkaa, ja sekös kärsäkkäitä miellytti, kun on saanut biitsillä loikoilla.

Minisiat Vicky ja Daniel ovat myös nauttineet kesäpäivistä ulkoaitauksessaan. Sateella pienessä punaisessa mökissä on nukkunut kylki kyljessä kaksi söpöä sikaa ja auringon paistaessa sitten on reporankana lorvittu heinikossa. Nämäkin possut ovat suorittaneet aitauksessa kaivauksia, mutta niillä sentään riittää vihreää vielä yllin kyllin. Kaksi muovista vesivatia ne ovat kesän aikana tuhonneet, enkä vieläkään tiedä missä toinen vati on. Ehkä se on jossakin tiheän pusikon siimeksessä tai sitten upotettu todella syvälle mutakylpykuoppaan, mutta useista etsinnöistä huolimatta en ole sitä löytänyt. Minipossut siis osaavat rypeä ja ovatkin suurentaneet mutakuoppaansa kesän mittaan.

Kanat ovat nyt muutamana hellepäivänä ulkoilleet ihan vapaana pihalla. Ne kuopsuttelevat ja touhuavat ympäri tonttia ja Rokkikukko kutsuu niitä aina välillä, ettei kukaan rouvista eksy liian kauas.

Vuohet ovat kovasti vanhentuneet. Onnilla taitaa olla kuulo mennyt, tai ainakin heikentynyt. Sen huomiota ei enää saa kaurakippoa helisyttämällä. Yhtenä päivänä leikattiin vuohilta sorkat ja kynittiin loput talvivillat pois. Onnista ei jäänyt juuri mitään jäljelle. Sen reppanan kesäkarva on melko lyhyt ja hento ja lihasmassa on vähentynyt melkoisesti miehuusvuosista. Mutta ilmeisen tyytyväinen tuntui ukko olevan siihen, että olo viilentyi. Voitto-Viljami sen sijaan on yhä voimiensa tunnossa, vaikka heinäkuussa sillekin tuli yhdeksän vuotta täyteen. Soma lypsää edelleen ihan hyvin, vaikka maidon määrä onkin kesän parhaimmasta heinä-ajasta vähentynyt. Vuohet ovat popsineet pihalla mielellään koivun oksia, kun tontin koivujen rehottavia alaoksia on karsittu.

Kesän aikana meillä on ollut useampikin eläinten hoitaja ja maatilamatkailija, joka on saanut kokea eläinten temppuilua ja keppostelua. Soma ei esimerkiksi välttämättä hyväksy kaikkia lypsäjiä. Yhdelle eläinten hoitajalle se oli osoittanut mieltään ja seissyt vain karsinan nurkassa tuijottaen seinää, kun piti lypsylle tulla. Kesäpossut olivat paiskoneet astiansa keskelle tarhaa ja siinä olikin hoitajalla päänvaivaa, että miten astiat saa käyttöön  menemättä aitaukseen. Hoitajille ja muille urheille, jotka ovat esimerkiksi uskaltautuneet ottamaan munia kanan alta pesästä, on maksettu palkkio munissa tai muissa tilan tuotteissa. Poikkeuksetta kaikki ovat kehuneet munien makua ja hienon värisiä keltuaisia. Ovat meidän munat kuulemma ihan erilaisia kuin kaupassa. Kiitos kehuista, ja eläinten hoidosta kaikille!

Hyvää huomenta! Kello on 3:30

Aikainen lintu madon nappaa, kuten tiedämme. Ja niin tuntuu tietävän kanaparvemme johtaja Rokkikukkokin. Jos meillä meinaa herätä kukonlaulun aikaan, niin saa nousta aamupuuhiin jo kello 3:30. Silloin Rokkikukko nimittäin ilmoittaa kiekumalla, että aamu on tullut.

Madoista puheenollen: Kasiaiset ja tavalliset kastemadot ovat meillä suurta herkkua. Niistä saa kuulemma hyviä, kun ne pistää päiväksi vehnäjauhoihin ja ne syövät itsensä jauhoa täyteen. Sen jälkeen "herkut" voi paistaa pannulla. Namnam. Varmana hyvää. En kokeile.

Enkä tarkoittanut nyt sitä. Vaan sitä, että kanoilla on aina juhlat, kun yksikin mato eksyy niiden tarhaan. Kanat kilpailevat lieroista ja hotkivat niitä hyvällä halulla. Kalareissun jälkeen loput madot voi kipata kanoille. Siinä akat sitten taistelevat madoista ja Rokkikukko saapastelee ympärillä ja kotkottaa, että katsokaas tytöt, kun olen hankkinut teille herkkuja.

Eläinten hoidossa on tullut todistetuksi monta väittämää, jotka ovat olleet virheellisiä: siat eivät kiipeile/hypi jne. Yksi väittämä on se, että tehotuotantoon jalostetut kanat eivät haudo. Niillä ei ole siihen viettiä. Höpönlöpön. Tehokana hy-line valkoinen Poppana on kököttänyt jo pari viikkoa pesässä. Päivittäin sen alta kerätään munat, mutta kana istuu uskollisesti pesässä. Samoin tosin tekee risteytyskana Keltainen kana ja nyttemmin seuraan on liittynyt myös orpington Peppi.

Onneksi muutama kana sentään munii. Tänäänkin oli taas kahdeksan kaunista munaa.

Munantuotanto räjähti!

Joku ehkä muistaa nolon jutun, josta kerroin otsikolla Munaton kanala toukokuussa 2012. (Minä ainakin muistan. Sen verran suuret traumat siitä tuli.) Pidetään juttu edelleen meidän välisenä, eikä kerrota muille, eihän? ;)

Vielä muutama kuukausi sitten munantuotantomme oli melko maltillista. Vanhoja kanoja oli poistettu ja oli ollut myös valitettavaa luonnollista poistumaa. Kanalassamme asui tuolloin vanha piikkiöläistä kantaa edustava suomalainen maatiaiskana Donitsi, hy-line valkoinen tehomunija Poppana, risteytyskana (vanhan Vohveli-kukkomme jälkeläinen) Keltainen kana, jättikochin Bertta, vanha orpington Peppi ja uusin tulokas; sinisiä munia muniva araucana Piparminttu. Kukkoa ei ollut lainkaan edellisen menehdyttyä yllättäen.

Helmikuussa sitten meille muutti kukko ja kuusi kanaa. Kukko on plymouth rock, eli Rokkikukko. Se on melko kesy kukko, hyvä kiekumaan ja polkemaan ja tietenkin tosi komea. Kanat ovat tehomunijoiksi jalostettuja hy-line valkoisia ja hy-line browneja. Ne eivät olleeet vielä munintaikäisiä meille muuttaessaan.

Mutta nyttemmin munantuotanto on elpynyt. Todellakin. Elämme vuoden valoisinta aikaa, jolloin kanatkin munivat parhaiten. Meneillään on lakisääteinen kanojen sisälläpitoaika, jonka tarkoituksena on siis ehkäistä lintuinfluenssan leviämistä. Meillä kanat ulkoilevat ulkotarhassa ja siitä on asianmukaisesti ilmoitettu kunnaneläinlääkärille. Kanat nauttivat aurinkoisista päivistä, mutta käyvät kiltisti sisällä syömässä, juomassa ja munimassa pesiin.

Eilen oli tähänastisen munantuotantomme huippupäivä. Kaksi neitokaista hoiti munien keräämisen ja tuli raportoimaan lopputuloksesta: "Me löydettiin kymmenen munaa!!" Normaalisti munia on viime aikoina tullut "vain" 7-9 kpl päivässä. Voitte arvata, että kaikki paikat pursuavat munia. Yleensä olen ollut kovin säästäväinen. Munaruokia syödään meillä maltillisesti, ettei omat munat vain lopu. Noh, nyt voi popsia munia niin  paljon kuin pystyy, eikä ole ihan heti pelkoa, että ne loppuvat kesken.

Meille taitaa tulla munarikas kesä. Jee!

Miksi meillä on eläimiä? - Terveiset ääliöille

Aina silloin tällöin joku ääliö kyseenalaistaa elämäntapani. "Miksi teillä on noin paljon eläimiä? Ei niistä ole mitään iloa." Niinpä niin. Voisin minäkin kyseenalaistaa ääliöiden elämässään tekemät valinnat. Voisin kysyä, että miksi ääliö on hankkinut lapsia. Kyllähän sen jo Taavetti Lindqvist tiesi Volter Kilven novellissa Jäällävaeltaja: "Risti lapsistakin. Ainainen vaiva, vähän apua." Olen samaa mieltä. Tai voisin kysyä miksi ääliö edelleenkin syö pizzaa, vaikka on jo nyt lihava. Jne. Vetäkää vain herne nenään. Niin minäkin teen, kun eläimiäni tai eläintenpitoani tullaan arvostelemaan.

Tiedän tasan tarkkaan, että minun ei tarvitse perustella valintaani pitää eläimiä kenellekään. Teen sen silti. Ja perustelen kyllä sille ääliöllekin, joka suunsa aukaisee.

Ensinnäkin, eläimet ovat harrastus. Joku soitta fagottia, toinen juo viskiä. Minä pidän eläimiä. Se on minun mielestäni kivaa. Minulle on tänään tuottanut suunnatonta tyydytystä lämmin sää ja se, että minipossut pääsivät ensimmäistä kertaa tänä keväänä pidemmäksi aikaa ulos. Kävin rapsuttelemassa niitä aitauksessa ja kyselemässä, että onko ihanaa, kun saa ulkoilla. Näytti olevan.

Tänään on kärrätty 36 kottikärryllistä p***aa. Nimittäin pukkipoikien kestopehku on tyhjennetty ja samoin kanalan purut on vaihdettu. Se on kovaa työtä ja otti useamman tunnin. (Voisihan sitä vappupäivän krapulassakin maata, mutta minusta näin on kivempaa.) Tämän viikonlopun aikana pitää vielä tyhjentää Soman karsina kestopehkusta ja minipossujen karsina myös. Eli varmasti tulee vielä toiset 36 kottikärryllistä. Hiki päässä on töitä tehty, mutta onpa välillä ollut kiva istahtaa kivelle eväsleipien ja kahvitermarin kanssa nauttimaan kesäisestä päivästä ja siitä, että myös eläimet ovat päässeet säästä nauttimaan. Ja kaiken sen raatamisen jälkeen on ihan maailman paras tunne, kun näkee kanan kylpevän puhtaissa puruissa onnellisena. Eläinten pito siis ylläpitää sekä fyysistä kuntoa että mielenterveyttä. On jopa tutkimuksia siitä, että eläimen silittäminen laskee verenpainetta ja lievittää stressiä.

Eläinten pito luo sosiaalisia suhteita. Ihmiset ovat yleensä hyvin kiinnostuneita, ja toki myös hämmästyneitä, kun kerron eläimistä. Moni pyytää päästä kylään eläimiä katsomaan. Onhan se pieni ylpeydenaihe, kun voi hyvin hoidettuja eläimiä muillekin näyttää. Minua on tultu kiittämään, kun olen töissä kertonut eläinten pidosta. Se on koettu eksoottisena ja kiinnostavana asiana. Ihmiset ovat hämmästelleet tietomäärääni eläimistä ja kertoneet oppineensa valtavasti uutta. Oikeastaan sitä ei ole itse edes huomannut, kuinka tietotaito on vuosien varrella karttunut.

Lapsille voi eläinten pidon kautta opettaa monenlaisia asioita. Esimerkiksi vastuunottoa, toisen elävän olennon hyvää kohtelua ja ymmärrystä siitä, mistä ruoka oikein tulee.

Eettisestä ja ekologisesta näkökulmasta eläinten pito on varsin trendikästä. Kun itse tuottaa osan käyttämästään ruuasta, se on takuulla lähiruokaa. Kun ruoka on itse kasvatettua (esim. meillä maito, munat ja myös osittain liha), tietää tasan tarkkaan millaisista oloista se tulee.

Ja mikä onkaan suloisempaa, kuin syliin käpertyvä kissa, sohvalla kyljessä kyhnyttävä koira tai pieni, vastasyntynyt kili? Minun mielestäni tässä maailmassa ei mikään. Siksi meillä on eläimiä.

Rokkikukko on palannut!

Meillä oli muinoin Plymouth rock -rotuinen kukko, eli Rokkikukko. Se ei valitettavasti elänyt kovin kauaa, vaan löytyi eräänä päivänä kuolleena kanalasta. Mutta nyt Rokkikukko on palannut!

Mistään zombi- tai Stephen Kingin Uinu, uinu lemmikkini -ilmiöstä ei suinkaan ole kyse. Vaan kyse on siitä, että meidän kanalaan on muuttanut uusi kukko.

Kukko löytyi internetin ihmeellisestä maailmasta ja se haettiin meille pienen ajelumatkan päästä. Kukkoja olisi ollut kaupan enemmänkin, ja myyjä valitteli, ettei kukkoja ollut kukaan muu kysellyt. Nämä kukot olivat siitosmunista hautomakoneessa haudottuja ja nyt viiden kuukauden vanhoja. Vähän olivat jo matsia keskenään ottaneet ja kevään edetessä kahakointi luultavasti tulisi lisääntymään. Siksi kukkopoikia piti vähentää.

Meille pakattiin mukaan parven komein kukko, hinta 15 euroa ja kaupanpäälliseksi saimme vielä parikymmentä viiriäisen munaakin. Ja kun Plymouth rock -kukko vain niin helposti vääntyy Rokkikukoksi, niin olkoon tämä meidän kukko sitten edeltäjänsä kaima.

Kun herra oli matkustanut turvallisesti Ikean pahvilaatikossa kotiin, se pomppasi reippaasti ulos laatikosta ja rupesi tutkimaan uutta kotiaan. Kanat suhtautuivat siihen epäluuloisesti ja nuori herra hieman väistikin rouvia. Nuorelle kukolle kun voi käydä köpelösti. Kanat saattavat vaikka tappaa uuden tulijan. Mutta Rokkikukolla on jo sen verran kokoa, että kuolemanvaaraa tuskin on.



Tässä Rokkikukko (kakkonen), joka on juuri pari minuuttia aiemmin hypähtänyt pahvilaatikosta kanalaan.

Eivätkä uudet tulokkaat tähän lopu. Meille tulee tänään kuusi kanaa lisää. Kanakasvattamolta muuttaa meille kolme hy-line valkoista ja kolme hy-line brownia. Eli siis niitä risteytyskanoja, joiden munia voi kaupastakin ostaa. Nämä kanat ovat vielä nuoria ja eivät välttämättä ole vielä aloittaneet munintaa. Mutta koska kyseessä on tehomunijoiksi jalostettu porukka, varmasti pian meillä on kananmunien tuotanto turvattu. Nyt vaan täytyy toivoa, että meillä talvella pesinyt pöpö on kuolla kupsahtanut, eikä verota enää kanaparveamme.

-----
Edit.
Meille muuttaneet kanat ovat saaneet nimet. Nimiä oli keksimässä työryhmä, jonka ikähaarukka vaihteli viidestä ikävuodesta neljäänkymmeneen vuoteen. Ja saanen esitellä uudet kanamme:

Valkoiset kanat ovat nimeltään:

• Lumikki
• Rouva Koivu
• Valkuainen.

Ruskeat kanat ovat nimeltään:

• Ruskuainen
• Rouva Heinämäki
• Rusina.

Sitä, kuka kukin on, ei ole vielä onnistuttu selvittämään.

Valokuvia

Eräs lähes kaksivuotias neito oli esittänyt toivomuksen, että saisi valokuvia meidän kanoista. Ajattelin sitten tännekin laittaa pari kuvaa eilisestä ulkoilusta.

Kanat tosiaan nauttivat ulkoilusta. Eli eivät todellakaan tykänneet lumesta ja kylmästä.
 

Kanat joutuivat eilen ulos vähäksi aikaa, kun niiden karsina tyhjennettiin pehkusta ja laitettiin uusi kuivike tilalle. Lisäksi kanalassa suoritettiin laajennus. Kanalan väliseinä purettiin ja sulkasakille tuli tuplatila kotkotella ja kuopsutella.

Meillä on siis tällä hetkellä kuusi kanaa viimeaikaisten katojen vuoksi. Kuvassa möllöttävä musta kana on Piparminttu, araucana, joka munii sinisiä munia.



Piparmintun muna
 

Myös vuohet ulkoilivat eilen ja Voitto-Viljami, meillä syntynyt "pikkupoika" suostui pikaisesti poseeraamaan kameralle.

"Kukkuu!"

Kuvia saanut neitokainen oli kuulemma erityisen viehtynyt siihen, kun komea pukkipoika, eli neitokaisen sanoin "puki", oli tuijotellut kuvasta neitoa.




Lähiruokaa

Nykyäänhän on tosi trendikästä syödä lähiruokaa. Eli sellaisia maataloustuotteita, joita on tuotettu oman kodin lähialueilla. Ajatellaan, että lähiruoka on ympäristöystävällistä, koska sitä ei kuljeteta pitkältä. Ehkä saatetaan myös ajatella lähiruuan olevan eläinystävällistä, erityisesti, jos eläinkunnan tuotteet ostetaan pientilallisilta. Myöskään välikäsiä ei lähiruuassa välttämättä ole, jos ruoka ostetaan suoraan tuottajalta. Esittämiini väittämiin sisältyy moniakin ongelmakohtia, enkä välttämättä automaattisesti allekirjoittaisi niitä. Mutta ei puututa nyt niihin.

Meilläkin päin järjestetään tempauksia ja toripäiviä, joissa saa ostaa lähiruokaa suoraan tuottajalta. Eräs tuttavani oli menossa tällaiseen tapahtumaan ja törmäsin itselleni täysin uuteen termiin. Tuttavani kertoi ostavansa kananmunia, jotka on tuotettu pienryhmäkanalassa. Hän kertoi, että munia on etukäteen tilattu satoja, ellei tuhansia ja pienryhmäkanalasta on luvattu myydä samaisena aamuna kerättyjä munia.

Olen kuullut häkkikanaloista, lattiakanaloista, luomukanaloista ja pienkanaloista.

Häkkikanalat kiellettiin EU:n alueella vuonna 2012. Niiden tilalle tuli virikehäkkejä, joissa on munintapesä, pehkua ja orsi, mutta edelleen erittäin vähän tilaa yhtä kanaa kohti ja käyttäytymisongelmia seuraa. Kanojen käyttäytymisongelmia ovat esimerkiksi kannibalismi.

Lattiakanaloissa on usein tuhansia kanoja. Kanoilla on munintapesiä, pehkua ja orsia. Kana ei kuitenkaan tunnista kuin kolmisenkymmentä kaveriaan, joten nokkimisjärjestys on koko ajan sekaisin ja käyttäytymisongelmia seuraa. Kana viihtyy luonnostaan parvessa, jossa on parikymmentä yksilöä.

Luomukanalat muistuttavat lattiakanaloita, mutta niissä eläintiheys on pienempi, kuusi kanaa neliöllä. Kanoilla on munintapesiä, pehkua, orsia ja kanalassa on myös ikkunoita. Kanoja on muutamia satoja tai korkeintaan muutamia tuhansia. Luomukanaloissa on edellisistä poiketen usein myös kukkoja.

Meillä on pienkanala. Pienkanalassa kanoja on nimensä mukaisesti vain pieni määrä. Niillä on tietenkin munintapesiä, pehku, orsia ja mahdollisuus ulkoiluun. Meillä tiput haudotaan kanan alla ja lapsukaiset saavat kasvaa äitikanan hoivissa. Pienkanalat ovat usein kotitarvekanaloita, eli niissä tuotetaan munia oman perheen tarpeisiin. Pienkanalalla ei Suomessa ole virallista asemaa.

Mutta mikä ihme sitten on pienryhmäkanala? Itse päättelin, että kyseessä voisi olla jokin sellainen, että pienkanaloita on monia lähekkäin. Mutta en ollut törmännyt sellaiseenkaan aiemmin. Lisäksi kyseisessä pienryhmäkanalassa täytyy olla ihan valtava määrä kanoja, kun munia tulee niin paljon. Mikä se sellainen on? Googlehan sen sitten paljasti.

Kyllä taas on ihmistä johdettu harhaan. Pienryhmäkanala tarkoittaa samaa kuin virikehäkkikanala. Nimi on lempeämpi, mutta se ei muuta elinoloja kanoille paremmaksi. Jos puhutaan orsikanalan munista, puhutaan jälleen virikehäkkikanalan munista. Vapaan kanan munia tuotetaan lattiakanaloissa. Onnellisen kanan munat ovat myös lattiakanalan munia. Ihmisiä puijataan myös myymällä esimerkiksi aitoja maalaismunia, jotka nekin juontavat juurensa virikehäkkeihin.

Plääh. Jälleen olen onnellinen, että meillä syödään omien kanojen munia. Eipä tarvitse sietää mainoskikkailuja ja taatusti tietää millaisissa oloissa munat on tuotettu.

Joulun ja uuden vuoden välissä

Tässä sitä ollaan, välissä. Joulu meni ja uutta vuotta odotellaan saapuvaksi.

Joulu sujui lopulta ihan leppoisissa tunnelmissa. Sitä ennen olikin sitten pari pikku juttua....

Cockerspanielimme Rauli on todella sekundakoira. Sille raukalle kun on siunaantunut suunnilleen kaikki vaivat, mitä koiralla voi kuvitella olevankaan. On kroonisesti kuivat silmät ja allergiaa niin paljon, että joko iho tai maha ei kestä suunnilleen mitään ruokalajia. Ja siltä osin, kun sen vaivat eivät ole kroonisia, se on elämässään ollut tapaturma-altis. Syönyt mm. edellisessä kodissaan kunnon annoksen koirille myrkyllistä xylitolia ja herkutellut mahaansa kokonaisen lankakerän. Nyttemmin, lukuisten kokeilujen, yritysten ja erehdysten ja luultujen onnistumisten, jotka ovat osoittautuneet epäonnistumisiksi, Rauli on siirtynyt popsimaan hyperallergisille haukuille tarkoitettuja kuivanappuloita. Raulille on myös ommeltu hauskan näköinen talvihaalari. Sen kanssa kelpaa ulkoilla, kun oma turkki on hieman lyhykäinen.

Kanalastammehan päätyi neljä vanhaa orpington-rouvaa ruokalistalle. Tämän jälkeen on tapahtunut lisää harvennusta. Nimittäin brahmakana Muffinssi päätti maallisen vaelluksensa yllättäen. Tämän jälkeen meni muutama päivä ja toinen araucana, eli harmaa Laventeli, löytyi kuolleena. Ja ei kahta ilman kolmatta, sillä tästä muutama päivä, niin jättikochin kukko Herttakunkku ei pysynyt enää pystyssä ja piti lopettaa. Kanalassamme riehui siis joku tarttuva tauti. Ei hyvä.

Tyhjensin kanojen karsinat pehkuista ja heiluin kalkkiämpärin kanssa ympäriinsä. Kalkki kun desinfioi. Kanat saivat nauttia sen hetken ulkoilmasta. Sitten uudet pehkut ja kanat sisälle. Koska kanoja on enää kuusi (orpington Peppi, jättikochin Bertta, araucana Piparminttu, hy-line valkoinen Poppana, suomalaisen maatiaiskanan piikkiöläinen Donitsi ja suomalaisen maatiaiskanan (tai siis kukon) Vohvelin jälkeläinen Keltainen kana,) päätin siirtää kaikki kanat yhteen karsinaan. Toivotaan, että tarttuva pöpö, mikä se ikinä olikin, jättää loput kanat rauhaan.

Meidän oli tarkoitus lisätä munivia kanoja, mutta ainakin kevääseen mennään nyt näin. Ei ole järkeä ottaa uusia tulokkaita, jos paha pöpö vaanii. Mutta onneksi nykyisetkin kuusi kanaa munivat edes vähän. Myös araucana Piparminttu munii, eli edelleen tulee sinisiä munia. :)

Jouluaattona kanat saivat lyhteen karsinaansa, vuohille tarjoiltiin kuusen oksia ja minipossut saivat extra-annoksen porkkanaa ja rusinaa, sekä vähän joulupipareita. Myöhemmin possut herkuttelivat rosollin lopulla, kermavaahdon kera, tottakai. Ja kanat puolestaan hoitelivat loput jouluruokien tähteet.

Raulille Joulupukki toi puruluun. Rauli natusteli luuta onnellisena ja murisi, jos joku vain uskalsikin tulla lähelle. Elvis-koira käsitti lopulta tänä jouluna, että paketin voi ihan itse repiä auki. Siitä riemastuneena Elvis alkoi repiä kaikkien muidenkin lahjoja esiin paketeista. Jotta ihmisten iloa avata itse saamansa lahjat ei kokonaan vietäisi, Elvikselle paketoitiin äkkiä monta kuivanappulaa, jokainen omaan pakettiinsa. Siinä menikin aattoilta mukavasti, kun Elvis repi yhä uusia joulupapereita silpuksi.

Meille joitakin kuukausia sitten kotiutunut Mappe-kissa vietti jouluaattona ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Sille laulettiin onnittelulaulu ja se sai herkkuruokaa yhdessä Dobby-kissan kanssa. Tosin Mapen synttäripäivä on enemmän ja vähemmän arvailua. Se kun on kuitenkin alkujaan villikissa. Synttäriensä kunniaksi Mappe ja kamu Dobby repivät kuusesta koristenauhoja lattialle ja paiskoivat joulupalloja pitkin huushollia. Muutaman päivän leikkimisen jälkeen kuusi on saanut olla suhteellisen rauhassa.

Ihmiset nauttivat kesähanhi Martin lihasta joulupöydässä. Martti oli täytetty pekonilla, sipulilla, sellerillä ja tuoreilla yrteillä. Uunissa Martti oli pari tuntia ja sitä siveltiin tasaisin väliajoin olutpohjaisella kastikkeella, ettei liha kuivu. Ja tosi hyvää tuli!

Vuodenvaihteen jälkeen meille tulee kaksi lapinkoiraa pariksi viikoksi vierailemaan. Hauvat ovat tyttöjä ja kummallakin on kuulemma juoksu alkamassa. Mahtaa meidän pojille tulla tukalat pari viikkoa.

Hyvää alkavaa vuotta kaikille!

Igorin kanaa

Orpingtonien hankinta joskus muinoin oli sinänsä vähän huti, että ne eivät ole koko meillä olonsa aikana juuri munineet. Myöhemmin kävi ilmi, että meille tulleet kanat olivat jo parhaan munintaikänsä ohittaneet, eli olivat vanhoja akkoja kaikki.

Omat munat on kuitenkin se juttu miksi meillä on kanoja. Puhelimme, että olisi ehkä aika uusia vähän kanakantaa, jotta munantuotanto elpyisi. Lisäksi orpingtonit ovat suurikokoisia kanoja ja niissä on paljon lihaa, joten sekin olisi hyödynnettävissä.

Tuumasta toimeen. Vähensimme kerralla lähes koko orpingtonkatraan. Martta, Lyyli, Matami ja Mimmi päätyivät ihmisten ruokapöytään ja pakastimeen. Orpeista jätimme yhden, eli Pepin. Lisäksi isokokoisia kanoja on vielä brahmakana Muffinssi ja jättikochinkana Bertta. Joukkiota johtaa jättikochin Herttakunkku.

Itsenäisyyspäivän päivällisellä meillä tarjoiltiin "Kanaa igorin tapaan". Tämä ruokalaji on kuulemma valtava hitti, kaikki sitä tekevät. Alkuperäinen ohje lienee lähtöisin eräästä ruokablogista. Kuullotetun sipulin ja paprikoiden sekaan heitettiin muun muassa mausteita ja smetanaa. Kokonaisuudesta muodostui herkullinen kastike, joka kaadettiin uunipannuun, pikaisesti paistinpannulla käyneiden kanafileiden päälle. Lopuksi vielä maustekurkkua pintaan ja uuniin. Meidän ruokapöydässä oli lisäksi lantusta tehtyjä ranskalaisia.

Olen kuullut puhuttavan, että vanha liha on sitkeää. Valitettavasti tuli käytännössä osoitettua, että se pitää paikkansa. Se vei vähän nautintoa maittavalta aterialta. Mutta nyt kun sen tietää, loput orpingtonien tarjoamat antimet päätyvät ehkä kanapyöryköihin tai vastaavaan, jossa liha on jauhetussa muodossa. Ilmeisesti sitkeys olisi myös vältettävissä, jos lihaa keittäisi kauan.

Nyt täytynee miettiä, että millaisia hyvin munivia kanoja sitä sitten hankkisi orppirouvien tilalle. Voi olla, että hankintalistalla on ihan tehomunijakanoja, eli valkoisia tai ruskeita hy-lineja. Tai jotain muita. Kuka tietää.