Ruusun ja Orvokin kuulumisia

Ruusu ja Orvokki on kasvaneet valtavasti. Ja ne ovat kyllä ihan älyttömän söpöjä possuja! Niiden aitaukseen on aina kiva mennä (taidan tosin olla mielipiteeni kanssa yksin) ja aina siellä tulee hyvälle tuulelle. Onnellisilta kavereilta vaikuttavat, ja se tekee myös farmarin onnelliseksi.

Tässä lauantain porsastelua:

Orvokkihan se siinä. :)

 

 

Ruusu on kaksikosta selvästi pulleampi. Aika hyvät kinkut on tyttelille kehittynyt.

 

Aurinkoinen lauantaipäivä herkisti suudelmaan.

Rokotuksia ja aurinkorasvaa

Kesäpossut ovat olleet meillä nyt noin puolitoista viikkoa. Nämä possukat ovat jo alkujaan paljon sosiaalisempia kuin aikaisemmat kärsäkkäät. Siispä niiden kesyttäminen on ollut helppoa, sitä ei käytännössä ole tarvittu lainkaan.

Kaksikosta Orvokki on rohkeampi. Se tekee uusiin ihmisiin ja eläimiin tuttavuutta aggressiivisen rohkeasti. Ei se ilkeä ole. Se vain tulee heti selvittämään kärsällä pökkimällä, että mikäs tuo tyyppi on. Ruusu on hieman varovaisempi, mutta sekin lähestyy uteliaasti vieraita.

Possut ovat olleet elämänsä alun sisällä, kuten tuotantosiat yleensäkin. Siksi niiden nahka ei siedä aurinkoa ollenkaan. Mutakylvyt auttaisivat ja antaisivat aurinkosuojaa, mutta possujen pitää opetella ja ymmärtää mutakylvyn merkitys ennen kuin siitä on apua. Possujen nahkaan onkin täytynyt suihkuttaa aurinkorasvaa. Ja siltikin Ruusun iho on kärähtänyt. Mutakylpypaikkakin possuilla on aitauksessaan, mutta sen kaikkia käyttömahdollisuuksia Ruusu ja Orvokki eivät ole vielä ymmärtäneet.

Eläinlääkärikin kävi rokottamassa possut sikaruusua vastaan. Se on ulkoileville sioille tärkeää, sillä pöpö on yleinen maaperässä ja voi tarttua ihmiseenkin. Siat houkuteltiin aitauksen pieneen, lukittavaan osaan, jossa niille tarjoiltiin herkkuja ja eläinlääkäri tuikkasi rokotteen. Se onnistui hyvin, vaikka paremminkin olisi voinut mennä. Minun olisi pitänyt tajuta, että herkkujen pitää olla tuttuja. Tarjoilin possuille porkkanaa, mutta eiväthän ne ymmärtäneet mitä se on, kun en ollut aiemmin porkkanaa antanut. Hyvin kaikki sujui silti.

Myös minipossut Vicky ja Daniel saivat rokotteen. Viimeksihän Vickyn kanssa tuli ongelmia, kun se ei tykännyt piikistä, vaan hyökkäsi eläinlääkäriä kohti. Tällä kertaa Vicky sai ruuan kärsän eteen ja lisäksi  se litistettiin levyn avulla seinää vasten niin, ettei se päässyt liikkumaan. Pikkupossujenkin osalta rokotus sujui hyvin.

Nyt toivotaan, että kaikki possut säilyvät terveinä ja että kesäpossut kasvavat isoiksi.

Valmisteluja

Huomenna ne saapuvat, kesän 2015 kesäpossut!! Ja tänään onkin sitten jumpattu sen asian eteen.

Possujen aitaus oli kesannolla viime vuoden, joten nyt possujen tarha kukoistaa vihreyttään. No, kun pikku tuholaiset huomenna saapuvat, ei mene kuin hetki, kun ainuttakaan ruohonkortta ei tarhassa enää kasva.

Possujen mökki on siivottu ja täytetty puhtailla pahnoilla. Possuilla on puhdas vesivati autonrenkaan sisässä, josko eivät heti keksisi miten se kipataan ympäri. Ruokakipot odottavat täyttämistä.

Pihalla on vanha saunanpata, jossa on vuosikausia keitetty possuille perunoita. Pata vaatii hormin, jotta savu ei vain pyöri uuninpesässä, mutta pahaksi onneksi hormi oli ruostunut ja hapertunut puhki. Onneksi jostain romujen kätköistä löytyi alumiininen haitariputki, joka sitten viritettiin hienosti rautalangalla pataan kiinni. Ja juuri tällä hetkellä padassa kiehuu iso kasa perunoita leipäpalojen kera.

Puolitiivisterehuakin on ostettu. Puolitiiviste on rehua, joka on tarkoitettu annettavaksi muun ruuan lisäksi ja siinä on tarvittavia ravintoaineita. Sitä kun lisää kärsäkkäiden sapuskan joukkoon, ei tarvitse pelätä, että jokin puutos iskee.

Possuille tarjotaan lisäksi ohrajauhoa, kokonaisista jyvistä jauhettua, tietty. Eläinlääkäri kertoi joskus pariskunnasta, jolla oli possu ja joka oli kovin laiha ja sairaalloinen, kun omistajat olivat ajatelleet, että possullehan voi syöttää vanhat leivontajauhot. Toki voikin, mutta ainoana ravintona se ei käy.

Ohrajauhoa meillä ei vielä ole, mutta tuosta kylältä sitä saa hakea. Kylällä toimiva myllykin on huomenna auki, joten ehkä meillä piankin on myös jauhoa. Hirmuinen kiire ei ole, sillä possut ovat luultavasti tottuneet syömään vain teollista rehua. Niillä kestää aikansa, ennekuin ne ymmärtävät, että muunkinlaista ruokaa voi maistaa. Sen jälkeen syödäänkin hyvällä halulla.

Possujen kuljetusta varten on rakennettu kuljetuslaatikko ja onneksi meillä on nyt maastoauto, jolla pääsee aivan possujen tarhan viereen. Tähän asti siat on aina pitänyt kantaa pihasta sylissä tarhaan. Se on melkoinen homma. Sika sätkii ja potkii vastaan ja kiljuu kuin päätä vietäisiin. Ja joka kerta on tietenkin pelottanut, että entä jos ote lipeää ja sika putoaa ja satuttaa itsensä.

Nyt alkaa jo vähän jännittää. Pian ne tulevat. Toivottavasti kaikki sujuu tänä vuonna hyvin!

Miksi meillä on eläimiä? - Terveiset ääliöille

Aina silloin tällöin joku ääliö kyseenalaistaa elämäntapani. "Miksi teillä on noin paljon eläimiä? Ei niistä ole mitään iloa." Niinpä niin. Voisin minäkin kyseenalaistaa ääliöiden elämässään tekemät valinnat. Voisin kysyä, että miksi ääliö on hankkinut lapsia. Kyllähän sen jo Taavetti Lindqvist tiesi Volter Kilven novellissa Jäällävaeltaja: "Risti lapsistakin. Ainainen vaiva, vähän apua." Olen samaa mieltä. Tai voisin kysyä miksi ääliö edelleenkin syö pizzaa, vaikka on jo nyt lihava. Jne. Vetäkää vain herne nenään. Niin minäkin teen, kun eläimiäni tai eläintenpitoani tullaan arvostelemaan.

Tiedän tasan tarkkaan, että minun ei tarvitse perustella valintaani pitää eläimiä kenellekään. Teen sen silti. Ja perustelen kyllä sille ääliöllekin, joka suunsa aukaisee.

Ensinnäkin, eläimet ovat harrastus. Joku soitta fagottia, toinen juo viskiä. Minä pidän eläimiä. Se on minun mielestäni kivaa. Minulle on tänään tuottanut suunnatonta tyydytystä lämmin sää ja se, että minipossut pääsivät ensimmäistä kertaa tänä keväänä pidemmäksi aikaa ulos. Kävin rapsuttelemassa niitä aitauksessa ja kyselemässä, että onko ihanaa, kun saa ulkoilla. Näytti olevan.

Tänään on kärrätty 36 kottikärryllistä p***aa. Nimittäin pukkipoikien kestopehku on tyhjennetty ja samoin kanalan purut on vaihdettu. Se on kovaa työtä ja otti useamman tunnin. (Voisihan sitä vappupäivän krapulassakin maata, mutta minusta näin on kivempaa.) Tämän viikonlopun aikana pitää vielä tyhjentää Soman karsina kestopehkusta ja minipossujen karsina myös. Eli varmasti tulee vielä toiset 36 kottikärryllistä. Hiki päässä on töitä tehty, mutta onpa välillä ollut kiva istahtaa kivelle eväsleipien ja kahvitermarin kanssa nauttimaan kesäisestä päivästä ja siitä, että myös eläimet ovat päässeet säästä nauttimaan. Ja kaiken sen raatamisen jälkeen on ihan maailman paras tunne, kun näkee kanan kylpevän puhtaissa puruissa onnellisena. Eläinten pito siis ylläpitää sekä fyysistä kuntoa että mielenterveyttä. On jopa tutkimuksia siitä, että eläimen silittäminen laskee verenpainetta ja lievittää stressiä.

Eläinten pito luo sosiaalisia suhteita. Ihmiset ovat yleensä hyvin kiinnostuneita, ja toki myös hämmästyneitä, kun kerron eläimistä. Moni pyytää päästä kylään eläimiä katsomaan. Onhan se pieni ylpeydenaihe, kun voi hyvin hoidettuja eläimiä muillekin näyttää. Minua on tultu kiittämään, kun olen töissä kertonut eläinten pidosta. Se on koettu eksoottisena ja kiinnostavana asiana. Ihmiset ovat hämmästelleet tietomäärääni eläimistä ja kertoneet oppineensa valtavasti uutta. Oikeastaan sitä ei ole itse edes huomannut, kuinka tietotaito on vuosien varrella karttunut.

Lapsille voi eläinten pidon kautta opettaa monenlaisia asioita. Esimerkiksi vastuunottoa, toisen elävän olennon hyvää kohtelua ja ymmärrystä siitä, mistä ruoka oikein tulee.

Eettisestä ja ekologisesta näkökulmasta eläinten pito on varsin trendikästä. Kun itse tuottaa osan käyttämästään ruuasta, se on takuulla lähiruokaa. Kun ruoka on itse kasvatettua (esim. meillä maito, munat ja myös osittain liha), tietää tasan tarkkaan millaisista oloista se tulee.

Ja mikä onkaan suloisempaa, kuin syliin käpertyvä kissa, sohvalla kyljessä kyhnyttävä koira tai pieni, vastasyntynyt kili? Minun mielestäni tässä maailmassa ei mikään. Siksi meillä on eläimiä.

Pulled porkia kerrakseen

Viime kesän kesäpossuista, eli Hinkusta ja Vinkusta, on ollut iloa pitkin talvea. Olemme nimittäin saaneet nauttia herkullisen liharuuan, jos toisenkin. Jouluaaton alla kävi nolo juttu, kun kinkku oli niin iso, ettei se mahtunut uuniin. Ei auttanut muu, kuin leikata kinkku kahtia ja jättää pienempi pala odottamaan parempaa aikaa.

Amerikan mantereelta on kotimaahamme rantautunut pulled pork, eli nyhtöpossu. Se on kuuminta hottia, eli trendiruokaa. Possua haudutetaan uunissa lempeällä lämmöllä pitkään. Lopulta se on niin ylikypsää, että lihan saa kiskottua haarukalla säikeiksi.

Päätimme mekin kokeilla, että millaista ruokaa tuosta tulee. Mukailimme ensimmäistä ohjetta joka netistä tuli vastaan. Ohjeessa kehotetaan käyttämään kassleria, eli possun niskaa. Jossain kerrottiin, että oikeastaan mikä tahansa halvempi possun osa on ihan hyvä nyhtöpossuun. Meillä nyt sattui olemaan köntti kinkkua, niin käytimme sitä.

Lihan määräksi ehdotettiin vajaata kiloa. Meillä kinkun paino näytti 5,5kg luineen päivineen. Luu otettiin kuitenkin pois. Lisäksi ohje kehotti paistamaan possua yhteensä nelisen tuntia. Me paistoimme possua 12 tuntia 95 asteen lämmössä.

Ruokaa tuli niin mahdottomasti, että sitä piti tarjoilla useampaan otteeseen myös vieraille. Lämmin possun liha paistoliemessään oli todella herkullista. Sitä tarjoiltiin coleslawn (amerikkalaista sekin), tuoresalaatin, kutunmaidosta tehdyn kotijuuston ja kuttufetan kanssa. Vieraat kiittelivät kilvan pöydän antimia, ja erityisesti possua. Tätä pitää tehdä toistekin.

Possun lihaa

Olen huomannut, että tämä blogi on hyvä paikka säilöä tietoa. Täältä on hyvä itsekin tulla tarkistamaan, että mitenkäs se tietty asia taas olikaan. Niinpä ajattelin nyt säilöä tietoa teitä ja itseäni varten sian lihasta ja sen määrästä.

Tänä vuonna kesäpossut olivat siis suuria, voittivat koossa jopa viime vuoden jättiläiset Herkkupepun ja Simasuun. Se tarkoittaa sitä, että joulun aikaan on vitsit vähissä. Meillä kun sattuu olemaan tavallista kapeampi uuni ja Hinkun kinkku oli vaivaiset 14,5kg. Ja tämä siis ennen suolaamista. Aatonaattona voi vähän hikikarpaloita kerääntyä otsalle, kun joutuu pohtimaan, että millä ilveellä kinkun saa sullottua uunin luukusta sisälle. Possuista pienemmän, eli Vinkun kinkut olivat sitten 11,9kg ja 11,8kg.

Nyt on pakastimessa possun lihaa taas vuodeksi eteenpäin. Herkkupepun ja Simasuun liha loppui muutama viikko sitten, joten nyt oli kiva saada taas uutta lihaa tilalle. Pakastimessa on lihaa kasslerpaistiin ja piknikpaistiin, on sisäfilettä ja ulkofilettä ja jauhelihaakin on jauhettu 27,2 kiloa.

Eilinen ja tämä ilta meni pitkälti possunlihan paloittelun merkeissä. Onneksi oli osaavat ja taitavat lihan leikkaajat. Mutta riitti siinä hommaa tällaiselle maallikollekin, kun lihalaatikoita piti pestä ja desinfioida ja lihaa pakata ja merkata, että missä paketissa on mitäkin tuotetta. Lopulta aamuyöllä puoli kolmen pintaan pääsi nukkumaan ja tänään reippaan työpäivän jälkeen alkoi jauhelihan jauhaminen. Äsken sain viimeiset lihat pakastimeen.

Onhan noissa kesäpossuissa kaikenkaikkiaan aika paljon hommaa. Vielä täytyy tarhakin saada syksyn kuluessa kuntoon, kun Hinku ja Vinku ovat möyrineet sen täyteen kraatereita. Eikä omien possujen kasvatus taloudellisestikaan ole valtavan kannattavaa. (Varsinkaan, jos joutuu kinkkua varten ostamaan uuden uunin, heh.) Mutta toisaalta, tiedän ainakin mitä syön. Ja onhan possuista paljon iloa meille kesäaikaan. Meillä ollaan kesäpossujen myötä omavaraisia lihan suhteen. Myöskään maitoa tai munia ei kaupasta tarvitse ostaa, kun niitä on omasta takaa. Voisin luulla, että se saattaa jopa jonkun mielestä olla vähän kadehdittavaakin. Näistä syistä olen edelleen sitä mieltä, että omien possujen kasvatus (ja kanojen ja vuohien pito) kannttaa.

Kesä possujen osalta ohi

Kesäpossut Hinku ja Vinku päättivät kesäkauden eilen. Meille puolestaan on tulossa pakastimen täydeltä lihaa. Ajattelin, että kesäpossut olivat tänä vuonna hieman pienempiä kuin viime vuonna. Mutta olin väärässä. Oikeasti possut olivat vähän isompia. Hinku oli kaksikosta hieman isompi, Vinku pienempi. Possujen ruhopainot (eli ilman päätä, sorkkia, sisälmyksiä ja saparoa) olivat tänä vuonna 82 kg ja 95 kg. Siitä riittää talveksi popsittavaa.

Heinäkuussa possujen meno oli varsin mutaisaa. :)

Uteliaita possuja

Nyt vihdoinkin on kesytys päässyt käyntiin. Nämä possut ovat jo valmiiksi uteliaita, varsinkin Vinku. Minulla oli kaksikkoa varten rusinoita, joita sitten hyvällä ruokahalulla maisteltiin. Loikoilin aitauksessa ihan hiljaa ja annoin kaksikon tulla tekemään tuttavuutta oma-aloitteisesti. Vinku olikin pian haistelemassa ja maistelemassa uutta tulokasta, Hinku oli varautuneempi. Kyllä sekin uskalsi vähän haukkaamaan saapasta ja nuuhkaisi pikaisesti kättä. Napsin parit kuvat.

Vinku maistelee onko haalarikangas syötävää. Hinku tarkkailee tilannetta.

Vinku kokeilee, voiko ihmisen päällä kiivetä. (Kyllä vielä voi, vaikka mustelmia terävistä sorkista voi tulla. Mutta kun Vinku kasvaa muutamia kymmeniä kiloja, niin enää sitä ei mielellään ota syliin...)

Suloinen Vinku. Taustalla Hinku omissa touhuissaan.

Possusta pekoniksi

Tänään on kesäpossujen teurastuspäivä. Se on hieman haikea päivä, sillä Simasuu ja Herkkupeppu ovat varsin suloisia possukoita, kilttejä ja kesyjä. Mutta alusta saakka oli selvää, että nämä possut ovat lihapossuja ja kasvamassa meillä nimenomaan ruuaksi. On ollut tärkeää, että possuilla on kesän ajan ollut hyvät oltavat, tilaa liikkua, mahdollisuus tonkia ja rypeä sekä riittävästi herkullista ja monipuolista ruokaa tarjolla. Jokaisen possunlihakilon eteen ovat ihmiset tehneet fyysistä työtä, sillä pikku herkkusuille on kannettu selkä vääränä evästä monta kertaa joka päivä koko kesän ajan.

Yhtä tärkeää kuin hyvä elämä, on se, että possujen loppu on nopea, eikä kumpikaan possu tiedä sitä, että lähdön hetki on käsillä. Possut eivät myöskään saa missään vaiheessa tietää possukaverinsa kohtalosta. Mukava juttu on se, ettei possuja tarvitse stressata kuljettamalla niitä muualle, vaan teurastus tapahtuu kotona. Kesäpossuja on meillä teurastettu ennen tätä päivää kahtena kesänä ja sitä ennen meillä on ollut kesäankkoja ja kesäkalkkunoita. Aina on ollut tärkeää, että eläinten teurastukselle asetetut eläinsuojeluvaatimukset täyttyvät ja se, että osaavat ihmiset hoitavat asian nopeasti ja kivuttomasti.

Säästän nyt herkimpien lukijoiden hermoja, enkä kerro teurastuksesta sen enempää. Jos joku haluaa tietää aiheesta lisää, löysin blogin, jossa kerrotaan perheen kesäpossujen teurastuksesta kuvien kera. Blogia pääset katsomaan klikkaamalla tästä.

Kannattaako omien kesäpossujen kasvattaminen? No, jos pelkästään taloudellista näkökulmaa ajattelee, niin se ei tule halvemmaksi, kuin kaupasta ostettu liha. Toisaalta, kun ajattelee kokonaisuutta, niin mielestäni oman possun kasvattaminen on vaivan arvoista.

En ole kasvissyöjä, söisin possunlihaa joka tapauksessa. Voisin ostaa lihan kaupasta, mutta silloin en tietäisi sen alkuperää. Nyt tiedän mitä syön. Tiedän, että possuilla on ollut hyvät olot, niitä ei ole kohdeltu huonosti ja ne ovat saaneet elää possuille tyypillistä elämää. Ihan yhtä lailla se kaupan possunliha on joskus ollut elävä possu. Minun ei kuitenkaan tarvitse ajatella asiaa, kun ostan possun kaupasta muoviin pakattuna. Onko se, ettei tiedosta tosiasioita, hyvä juttu, vai pelkästään helppoa?

Mutta sitten takaisin talousasioihin. Euroihin. Listasin muutamia kuluja, joita possuista on tänä vuonna tullut:
Kahden pikkupossun hinta noin 150€
Teolliset rehut noin 100€
Viljat noin 100€
Viljojen jauhatus jauhoiksi noin 50€
Sikojen tarvikkeet noin 70€
Eläinlääkärikulut noin 170€
Vanerit sikojen mökkiin 100€

Lisäksi possut ovat syöneet ainakin pari-kolmesataa kiloa keitettyjä perunoita, punajuuria, omenoita. Kesän onkireissujen saaliit on päätyneet keitettyinä possuille, samoin viimevuotiset hillot, iso kasa leipää, makaronia ja leivontajauhoja. Omaa ja tuttujen pakastimia on tyhjennetty aktiivisesti ja keitetty ylijäämäruuat sioille. Possut ovat myös nauttineet litran jos toisenkin kuttuviiliä ja erinäisiä ruuantähteitä. Olkia, heinää ja koivunoksia on tarjoiltu paitsi ruuaksi, myös aktiviteetiksi.

Possujen kulut voivat vaihdella vuosittain reilustikin. Esimerkiksi tänä vuonna eläinlääkärikuluihin pamahti 100 euron lisälasku, kun Simasuu sairastui, ja eläinlääkäri poikkesi päivystyskäynnillä. Näitä asioita on mahdotonta ennustaa, joten koskaan ei voi täysin tietää etukäteen kuinka kallista possunlihasta tulee.

Mutta joka tapauksessa olen onnellinen, että lihapossut rikastuttavat elämäämme kesäisin ja talvella saamme nauttia niistä ruuan muodossa. :)

Laiskotteluhetki

Tänään vein kesäpossuille lisää kuiviketta. Tyhjensin mökin vanhoista kuivikkeista ja heittelin uutta sisälle. Vanhat kuivikkeet levittelin mökin eteen. Possut tykkäsivät kovasti. Ne siirtelivät heinää paikasta toiseen (fiksummat sanoisivat, että ne sisustivat) ja menivät loikoilemaan kasan päälle.

Siihen tuli niin ihanan pehmoisen näköinen paikka, että pakko sitä oli itsekin mennä kokeilemaan. Istahdin kuivikkeiden päälle, ja kun tuntui niin mukavalta, niin kellahdin selälleni minäkin. Hetken kuluttua nousin kuitenkin nopsasti istumaan, sillä Simasuu tallusti viereeni.

Tämän vuoden kesäpossut ovat siitä erikoisia, että ne ovat kumpikin tosi kesyjä. Aiempina vuosina on aina ollut se arempi possu. Nyt sellaista possua ei ole. Väistin Simasuuta nopsasti, sillä possut alkavat olla jo sen kokoisia, että ei todellakaan tee mieli jäädä niiden tallomaksi.

Pelästyin turhaan. Simasuu nimittäin tuli kylkeeni kiinni ja sitten se kellahti viereeni makaamaan. Lähes uskomatta hyvää tuuriani toljotin hetken äimistyneenä ja sitten pötkähdin minäkin possun viereen pitkäkseni. Possu oli lämmin ja tykkäsi kun rapsuttelin sitä. Se oli leppoisa laiskotteluhetki.



Pieni vesisadekaan ei haitannut "nauravaa" Simasuuta ja Herkkupeppua



Tilauksessa onnellista kinkkua

Olen välillä vähän kateellinen sikamaisesta menosta, jota meidän tontilla harrastetaan. Eikö olisikin mukavaa nukkua yöt lämpimän kaverin kyljessä pahnojen seassa vienon kesätuulen hyristessä korvissa? Eikö olisi kiva, kun jatkuvasti tuotaisiin herkkuruokaa eteen niin paljon kuin jaksaa syödä, eikä lihomisesta olisi haittaa, (vaan sitä oikein toivottaisiin..)? Eikö olisi ihanaa, kun auringon porottaessa voisi heittäytyä kyljelleen ja kieriskellä mudassa tai upottautua viileään veteen lekottelemaan?

Minun mielestäni olisi.

Kateuden lisäksi sikojen elämä on mielestäni valtavan kiehtovaa. Jään usein aitauksen viereen lumoutuneena tuijottamaan Herkkupepun ja Simasuun leikkimielistä kisailua. Jaksan myös yhä edelleen ihmetellä sian kärsän uskomatonta voimaa, hajuaistia ja taitoa. Sika saa kärsällään kaivuutöissä melkoista myllerrystä aikaan ja se selvästi pystyy haistamaan herkullisen juuren tai lieron maan sisältäkin. Ruokapala kaivetaan päättäväisesti ja taidolla esiin. Ja sitten nautitaan.

Lisäksi sika on mielestäni todella kaunis eläin. Valetta on sanonta: "Nätti kuin sika pienenä." Höpönlöpön. Sika on kaunis keskikokoisena ja myös suurena. Se on upea eläin puhtaan vaaleanpunaisena ja yltä päältä mudassa. Sian takapuoli on niin suloinen, että sitä tekee mieli taputtaa. Ja kärsää vaikka vähän pussata. Monikaan asia ei tee meikäankkaa niin onnelliseksi kuin se, kun saa sian kellahtamaan kyljelleen. Kun sika on riittävän kesy, se nauttii todella kyljen / mahan rapsuttamisesta. Se tykkää siitä niin paljon, että kellahtaa kyljelleen ja odottaa lisää hyväilyä. Rapsuttelin tänään kumpaakin kesäpossua vuoron perään ja hykertelin tyytyväisenä joka kerta kun jompi kumpi kupsahti kyljelleen.

Sika on siisti ja erittäin älykäs eläin. Se pitää tarkasti erillään ruokapaikan, kakkapaikan ja nukkumapaikan. Se on nopea oppimaan ja kekseliäs. On suorastaan sääli, että syömme possua. Mutta toisessa vaakakupissa painaa possun lihan herkullinen maku. Näin ollen mielestäni vähintä, että noiden ylväiden eläinten elämää ja maukasta lihaa kunnioittaakseni tarjoan niille mahdollisimman sikamaiset ja onnelliset olot. Moni kysyy miten voimme syödä sellaisen eläimen lihaa, jonka olemme tunteneet. No, juuri siksi sitä voi hyvällä omalla tunnolla syödä, kun sen on tuntenut.

Onnellinen Herkkupeppu vilvottelee tonkimassaaan kuopassa