lauantai 30. toukokuuta 2015

Ruusu ja Orvokki

He ovat täällä: vuoden 2015 kesäpossut!!

Tänä vuonna kärsäkkäissä on aiemmista poiketen mustia täpliä. Maailman suloisimpia otuksia. Suloisille otuksille sopii suloiset nimetkin. Siksipä kaksikko sai nimet Ruusu ja Orvokki.


Vartti uudessa kodissa ja tuhoaminen on täydessä käynnissä. Multaa lennättää Ruusu, taustalla Orvokin läikikäs pylly.

perjantai 29. toukokuuta 2015

Valmisteluja

Huomenna ne saapuvat, kesän 2015 kesäpossut!! Ja tänään onkin sitten jumpattu sen asian eteen.

Possujen aitaus oli kesannolla viime vuoden, joten nyt possujen tarha kukoistaa vihreyttään. No, kun pikku tuholaiset huomenna saapuvat, ei mene kuin hetki, kun ainuttakaan ruohonkortta ei tarhassa enää kasva.

Possujen mökki on siivottu ja täytetty puhtailla pahnoilla. Possuilla on puhdas vesivati autonrenkaan sisässä, josko eivät heti keksisi miten se kipataan ympäri. Ruokakipot odottavat täyttämistä.

Pihalla on vanha saunanpata, jossa on vuosikausia keitetty possuille perunoita. Pata vaatii hormin, jotta savu ei vain pyöri uuninpesässä, mutta pahaksi onneksi hormi oli ruostunut ja hapertunut puhki. Onneksi jostain romujen kätköistä löytyi alumiininen haitariputki, joka sitten viritettiin hienosti rautalangalla pataan kiinni. Ja juuri tällä hetkellä padassa kiehuu iso kasa perunoita leipäpalojen kera.

Puolitiivisterehuakin on ostettu. Puolitiiviste on rehua, joka on tarkoitettu annettavaksi muun ruuan lisäksi ja siinä on tarvittavia ravintoaineita. Sitä kun lisää kärsäkkäiden sapuskan joukkoon, ei tarvitse pelätä, että jokin puutos iskee.

Possuille tarjotaan lisäksi ohrajauhoa, kokonaisista jyvistä jauhettua, tietty. Eläinlääkäri kertoi joskus pariskunnasta, jolla oli possu ja joka oli kovin laiha ja sairaalloinen, kun omistajat olivat ajatelleet, että possullehan voi syöttää vanhat leivontajauhot. Toki voikin, mutta ainoana ravintona se ei käy.

Ohrajauhoa meillä ei vielä ole, mutta tuosta kylältä sitä saa hakea. Kylällä toimiva myllykin on huomenna auki, joten ehkä meillä piankin on myös jauhoa. Hirmuinen kiire ei ole, sillä possut ovat luultavasti tottuneet syömään vain teollista rehua. Niillä kestää aikansa, ennekuin ne ymmärtävät, että muunkinlaista ruokaa voi maistaa. Sen jälkeen syödäänkin hyvällä halulla.

Possujen kuljetusta varten on rakennettu kuljetuslaatikko ja onneksi meillä on nyt maastoauto, jolla pääsee aivan possujen tarhan viereen. Tähän asti siat on aina pitänyt kantaa pihasta sylissä tarhaan. Se on melkoinen homma. Sika sätkii ja potkii vastaan ja kiljuu kuin päätä vietäisiin. Ja joka kerta on tietenkin pelottanut, että entä jos ote lipeää ja sika putoaa ja satuttaa itsensä.

Nyt alkaa jo vähän jännittää. Pian ne tulevat. Toivottavasti kaikki sujuu tänä vuonna hyvin!

maanantai 11. toukokuuta 2015

Hyvää huomenta! Kello on 3:30

Aikainen lintu madon nappaa, kuten tiedämme. Ja niin tuntuu tietävän kanaparvemme johtaja Rokkikukkokin. Jos meillä meinaa herätä kukonlaulun aikaan, niin saa nousta aamupuuhiin jo kello 3:30. Silloin Rokkikukko nimittäin ilmoittaa kiekumalla, että aamu on tullut.

Madoista puheenollen: Kasiaiset ja tavalliset kastemadot ovat meillä suurta herkkua. Niistä saa kuulemma hyviä, kun ne pistää päiväksi vehnäjauhoihin ja ne syövät itsensä jauhoa täyteen. Sen jälkeen "herkut" voi paistaa pannulla. Namnam. Varmana hyvää. En kokeile.

Enkä tarkoittanut nyt sitä. Vaan sitä, että kanoilla on aina juhlat, kun yksikin mato eksyy niiden tarhaan. Kanat kilpailevat lieroista ja hotkivat niitä hyvällä halulla. Kalareissun jälkeen loput madot voi kipata kanoille. Siinä akat sitten taistelevat madoista ja Rokkikukko saapastelee ympärillä ja kotkottaa, että katsokaas tytöt, kun olen hankkinut teille herkkuja.

Eläinten hoidossa on tullut todistetuksi monta väittämää, jotka ovat olleet virheellisiä: siat eivät kiipeile/hypi jne. Yksi väittämä on se, että tehotuotantoon jalostetut kanat eivät haudo. Niillä ei ole siihen viettiä. Höpönlöpön. Tehokana hy-line valkoinen Poppana on kököttänyt jo pari viikkoa pesässä. Päivittäin sen alta kerätään munat, mutta kana istuu uskollisesti pesässä. Samoin tosin tekee risteytyskana Keltainen kana ja nyttemmin seuraan on liittynyt myös orpington Peppi.

Onneksi muutama kana sentään munii. Tänäänkin oli taas kahdeksan kaunista munaa.


lauantai 9. toukokuuta 2015

Tikapuut

Kuten olen viime aikoina melko usein todennut, meidän eläimillä alkaa eläkepäivät olla käsillä. Viimeisin muistutus siitä on kuttumme Soma, joka ei enää oikein mielellään hyppää lypsypöydälle.

Soma siis lypsetään päivittäin ja maidosta valmistetaan mm. viiliä ja juustoja. Koska kutun tissit ovat matalalla, on ihmisillä mukavampi lypsyasento, kun kuttu on hieman korkeammalla, esimerkiksi seisoo pöydällä. Viime kuukausiin asti Soma on hypähtänyt pöydälle kepeästi ja seissyt pöydällä kauraa ja lypsyrehua syöden, kun toimitus on hoidettu.

Nykyään Soma ei mene pöydälle yhtä mielellään. Ehkä vanhoja niveliä kolottaa, sillä rouvalla on ikää jo kymmenen vuotta ja se on jo lähes yhdeksän vuotta ollut lypsyssä. Siitä voi laskea, että pöydälle hyppyjä on muutama kertynyt.

Reipas remonttimies yhdessä meillä kylässä käyneen pikku apulaisen kanssa rakensi somalle rappuset, jotka johtavat lattialta lypsypöydälle. (Tai apulainen taisi kyllä rakentamisen ajan syöttää kanoille ruohoa, mutta mitäs pienistä.) Rappuset ovat oikeastaan pöydälle johtava ramppi, jossa on poikkipuita helpottamassa kiipeämistä. Joka tapauksessa lopputulos on hieno.

Pikku apulainen halusi testata rappuset ja leikki olevansa Soma. Tämä sijaisSoma konttasi rappuset ylös pöydälle ja vaati sitten, että nyt pitää lypsää. Sitten tultiin hyvässä järjestyksessä rappuset alas. Ja tämä toistettiin monta kertaa.

SijaisSoma myös oli kai sitä mieltä, että Elvis-koira oli hieman likainen. Yleensä vuohet eivät minun mielestäni erityisen paljoa nuole, mutta tämä sijaisvuohi pesi kielellään Elviksen turkkia ja naamaa. Elvis oli toiminnasta hämillään ja nuoli kyllä toisen naaman vastapalvelukseksi myös, mutta meni sitten karkuun. Puhdasta kai tuli ja ainakin ihmislapsen vastustuskyky sai lisäpotkua.

Oikea Soma sen sijaan ei heti niellyt ideaa kulkemista helpottavasta rakennelmasta. Se meinasi hypätä pöydälle. Kun ohjasin sen kiipeämään pöydälle, kuttu teki täyden stopin. Siinä sitä sitten väkisin tuupittiin  ja vedettiin rappusia ylös. Ja kun kuttu jotain päättää, niin sen päätä ei ihan heti käännetä. Lopulta Soma kuitenkin oli pöydällä ja lypsy sujui totuttuun tapaan. Ja alastulo sujui yhtä hienosti, kuin portaiden nouseminenkin. (Hohhoijaa.) Mutta ehkä parin päivän harjoittelun jälkeen Soma oppii luottamaan ramppiin ja käyttämään sitä.

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Munantuotanto räjähti!

Joku ehkä muistaa nolon jutun, josta kerroin otsikolla Munaton kanala toukokuussa 2012. (Minä ainakin muistan. Sen verran suuret traumat siitä tuli.) Pidetään juttu edelleen meidän välisenä, eikä kerrota muille, eihän? ;)

Vielä muutama kuukausi sitten munantuotantomme oli melko maltillista. Vanhoja kanoja oli poistettu ja oli ollut myös valitettavaa luonnollista poistumaa. Kanalassamme asui tuolloin vanha piikkiöläistä kantaa edustava suomalainen maatiaiskana Donitsi, hy-line valkoinen tehomunija Poppana, risteytyskana (vanhan Vohveli-kukkomme jälkeläinen) Keltainen kana, jättikochin Bertta, vanha orpington Peppi ja uusin tulokas; sinisiä munia muniva araucana Piparminttu. Kukkoa ei ollut lainkaan edellisen menehdyttyä yllättäen.

Helmikuussa sitten meille muutti kukko ja kuusi kanaa. Kukko on plymouth rock, eli Rokkikukko. Se on melko kesy kukko, hyvä kiekumaan ja polkemaan ja tietenkin tosi komea. Kanat ovat tehomunijoiksi jalostettuja hy-line valkoisia ja hy-line browneja. Ne eivät olleeet vielä munintaikäisiä meille muuttaessaan.

Mutta nyttemmin munantuotanto on elpynyt. Todellakin. Elämme vuoden valoisinta aikaa, jolloin kanatkin munivat parhaiten. Meneillään on lakisääteinen kanojen sisälläpitoaika, jonka tarkoituksena on siis ehkäistä lintuinfluenssan leviämistä. Meillä kanat ulkoilevat ulkotarhassa ja siitä on asianmukaisesti ilmoitettu kunnaneläinlääkärille. Kanat nauttivat aurinkoisista päivistä, mutta käyvät kiltisti sisällä syömässä, juomassa ja munimassa pesiin.

Eilen oli tähänastisen munantuotantomme huippupäivä. Kaksi neitokaista hoiti munien keräämisen ja tuli raportoimaan lopputuloksesta: "Me löydettiin kymmenen munaa!!" Normaalisti munia on viime aikoina tullut "vain" 7-9 kpl päivässä. Voitte arvata, että kaikki paikat pursuavat munia. Yleensä olen ollut kovin säästäväinen. Munaruokia syödään meillä maltillisesti, ettei omat munat vain lopu. Noh, nyt voi popsia munia niin  paljon kuin pystyy, eikä ole ihan heti pelkoa, että ne loppuvat kesken.

Meille taitaa tulla munarikas kesä. Jee!


perjantai 1. toukokuuta 2015

Miksi meillä on eläimiä? - Terveiset ääliöille

Aina silloin tällöin joku ääliö kyseenalaistaa elämäntapani. "Miksi teillä on noin paljon eläimiä? Ei niistä ole mitään iloa." Niinpä niin. Voisin minäkin kyseenalaistaa ääliöiden elämässään tekemät valinnat. Voisin kysyä, että miksi ääliö on hankkinut lapsia. Kyllähän sen jo Taavetti Lindqvist tiesi Volter Kilven novellissa Jäällävaeltaja: "Risti lapsistakin. Ainainen vaiva, vähän apua." Olen samaa mieltä. Tai voisin kysyä miksi ääliö edelleenkin syö pizzaa, vaikka on jo nyt lihava. Jne. Vetäkää vain herne nenään. Niin minäkin teen, kun eläimiäni tai eläintenpitoani tullaan arvostelemaan.

Tiedän tasan tarkkaan, että minun ei tarvitse perustella valintaani pitää eläimiä kenellekään. Teen sen silti. Ja perustelen kyllä sille ääliöllekin, joka suunsa aukaisee.

Ensinnäkin, eläimet ovat harrastus. Joku soitta fagottia, toinen juo viskiä. Minä pidän eläimiä. Se on minun mielestäni kivaa. Minulle on tänään tuottanut suunnatonta tyydytystä lämmin sää ja se, että minipossut pääsivät ensimmäistä kertaa tänä keväänä pidemmäksi aikaa ulos. Kävin rapsuttelemassa niitä aitauksessa ja kyselemässä, että onko ihanaa, kun saa ulkoilla. Näytti olevan.

Tänään on kärrätty 36 kottikärryllistä p***aa. Nimittäin pukkipoikien kestopehku on tyhjennetty ja samoin kanalan purut on vaihdettu. Se on kovaa työtä ja otti useamman tunnin. (Voisihan sitä vappupäivän krapulassakin maata, mutta minusta näin on kivempaa.) Tämän viikonlopun aikana pitää vielä tyhjentää Soman karsina kestopehkusta ja minipossujen karsina myös. Eli varmasti tulee vielä toiset 36 kottikärryllistä. Hiki päässä on töitä tehty, mutta onpa välillä ollut kiva istahtaa kivelle eväsleipien ja kahvitermarin kanssa nauttimaan kesäisestä päivästä ja siitä, että myös eläimet ovat päässeet säästä nauttimaan. Ja kaiken sen raatamisen jälkeen on ihan maailman paras tunne, kun näkee kanan kylpevän puhtaissa puruissa onnellisena. Eläinten pito siis ylläpitää sekä fyysistä kuntoa että mielenterveyttä. On jopa tutkimuksia siitä, että eläimen silittäminen laskee verenpainetta ja lievittää stressiä.

Eläinten pito luo sosiaalisia suhteita. Ihmiset ovat yleensä hyvin kiinnostuneita, ja toki myös hämmästyneitä, kun kerron eläimistä. Moni pyytää päästä kylään eläimiä katsomaan. Onhan se pieni ylpeydenaihe, kun voi hyvin hoidettuja eläimiä muillekin näyttää. Minua on tultu kiittämään, kun olen töissä kertonut eläinten pidosta. Se on koettu eksoottisena ja kiinnostavana asiana. Ihmiset ovat hämmästelleet tietomäärääni eläimistä ja kertoneet oppineensa valtavasti uutta. Oikeastaan sitä ei ole itse edes huomannut, kuinka tietotaito on vuosien varrella karttunut.

Lapsille voi eläinten pidon kautta opettaa monenlaisia asioita. Esimerkiksi vastuunottoa, toisen elävän olennon hyvää kohtelua ja ymmärrystä siitä, mistä ruoka oikein tulee.

Eettisestä ja ekologisesta näkökulmasta eläinten pito on varsin trendikästä. Kun itse tuottaa osan käyttämästään ruuasta, se on takuulla lähiruokaa. Kun ruoka on itse kasvatettua (esim. meillä maito, munat ja myös osittain liha), tietää tasan tarkkaan millaisista oloista se tulee.

Ja mikä onkaan suloisempaa, kuin syliin käpertyvä kissa, sohvalla kyljessä kyhnyttävä koira tai pieni, vastasyntynyt kili? Minun mielestäni tässä maailmassa ei mikään. Siksi meillä on eläimiä.