Taitaa tosiaan olla niin, kun eläinlääkäri sanoi, että alkavat olla meidän eläimet aika vanhoja jo. Tai sitten muuten epäonnisia, kun tuntuu, että koko ajan on joku kipeänä.
Meillä oli tosiaan pari viikkoa hoitokoiria, kun koirien omistajat löhösivät etelän lämmössä. Toiseksi viimeisenä iltana koirista vanhempi söi vähän huonosti. No, ei siinä mitään. Se on aina ollutkin vähän nirso, eikä meillä valitettavasti tarjoilla sisäfileetä tai sammen mätiä. Nirsoilu ei siis varsinaisesti huolettanut. Mutta viimeisenä hoitopäivänä koira ei syönyt yhtään mitään. Se myös oli rauhallisempi kuin yleensä.
Onneksi oli juuri satanut lunta. Sillä viimeisen vinkin siitä, että kaikki ei ole kunnossa, tuli siitä, kun koira pissasi lumeen veristä pissaa. Mittasin kuumeen. Sitä ei ollut, mutta kun koira on ollut pari päivää käytännössä syömättä, myös ruumiinlämpö on silloin alhaisempi. Näin on eläinlääkäri joskus kertonut.
Olisin antanut koiralle ensiavuksi kipulääkettä, maksan makuista, mutta se oli pahaksi onneksi päässyt loppumaan. Sitten lähti yömyöhällä lentokoneessa matkustaville koiran omistajille viestiä, että kun tulevat kotimaan kamaralle, niin tulevat hakemaan haukun aiottua aikaisemmin ja vievät sen eläinlääkäriin. Itsekin olisin toki kiikuttanut hauvan lekurille, elleivät omistajat olisi olleet jo kotimatkalla.
Aamuyöllä hakijat saapuivatkin ja hauva pääsi eläinlääkärin hoitoon. Onneksi toimittiin ripeästi, sillä diagnoosi oli kohtutulehdus ja hauveli pääsi leikkauspöydälle.
Nyttemmin haukku on jo kunnossa, kävimme kyläilemässä pari päivää sitten ja siellä sitä mentiin samaa tahtia kuin ennenkin.
No eipä siinä vielä kaikki. Tietenkään. Samaisena päivänä, kun koiran vaivat huomattiin, niin mikropossu Daniel veti ruuat väärään kurkkuun, kun ahnehti liikaa. Vickykin on tehnyt joskus niin ja tiesin vanhastaan, että jos huonosti käy, niin seurauksena on keuhkokuume. Mutta katsoimme tilannetta seuraavaan päivään.
Ja eihän se hyvältä näyttänyt. Kun Danielille vei ruokaa, syöminen ei onnistunut, sillä possu oli räkäinen ja röhisevä. Siispä välittömästi yhteys eläinlääkäriin. Harmi, että luottoeläinlääkäri oli lomalla ja toinenkin meillä aiemmin vieraillut lääkäri oli poissa. Ei auttanut kuin soittaa uppo-outo eläinlääkäri kylään. Se on aina vähän arveluttavaa, ja vaikka uusi eläinlääkäri onkin varmasti ihan yhtä taitava, kuin toisetkin, ottaa luottamuksen saaminen aikansa. Meillä normaalisti käyvä eläinlääkäri kun tuntee eläimet vanhastaan ja tietää niiden oikut.
Eläinlääkäri piikitti Danieliin (joka rimpuili mun sylissä) kipulääkettä, laajakirjoista antibioottia ja penisilliiniä. Saimme vielä piikitettävän penisilliinikuurin Danielille.
Eläinlääkärin vierailun jälkeen olin ihan varma, että Daniel kuolee ihan justiinsa. Se ilmeisesti sai aika tujun lääkeannoksen. Illalla Daniel vain makasi pahnojen seassa, eikä tullut syömään. Sinä yönä menin keskellä yötäkin katsomaan, että onko possu vielä elävien kirjoissa. Oli se.
Aamulla Daniel oli edelleen pahnojen keskellä, eikä siitä näkynyt karvaakaan. Se ei reagoinut, kun karsinaan meni. Mutta nousi seisomaan, kun lykkäsin ruokakipon pahnojen sekaan. Ja sitten alkoikin kuulua äänekäs mussutus. Ruoka maistui! :)
Siitä asiat lähtivät menemään parempaan suuntaan. Tosin penisilliinin pistäminen oli joka kerta melko suuri operaatio. Ensinnäkin Vicky piti saada pois karsinasta tai vaihtoehtoisesti Daniel. Siinä riitti askaretta, sillä totta kai Daniel oppi, että taas ne tulee kiusaamaan, eikä todellakaan ollut yhteistyöhaluinen. Vicky puolestaan hermostui, kun sen poikakaveria rääkätään ja osoitti sen kyllä äänekkäästi.
Onneksi kuuri on ohi ja possu taitaa olla ihan terve taas. Täytyy koputtaa puuta, että blogissa olisi muutakin kirjoitettavaa kuin, että joku on taas sairastunut tai kuollut. Mutta täytyy sanoa, että kun eläimet sairastuvat tai kuolevat, niin aina tulee mieleen, että kyllä sitä ihminen on tyhmä, kun karvakamuja hankkii. Mieli kuitenkin muuttuu, kun eläimet ovat terveitä ja asiat ovat hyvin.