keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Kesäpossuista taidetta

Hupsistakeikkaa! Niinhän sitä on taas aika vierähtänyt, enkä ole ollenkaan raportoinut farmin kuulumisia. On muka ollut tärkeämpää tekemistä ja liian kiire. Nyt sain kuitenkin syyn lausua pari arvokasta sanaa kesäpossujen Ruusun ja Orvokin saaman kunnianosoituksen vuoksi.
 
Nuori taiteilija on nimittäin ikuistanut Ruusun ja Orvokin piirrokseensa. Taideteoksessa sikapossut kirmaavat kesälaitumella ja aurinko paistaa möllöttää taivaalla. Ja tämä taideteos puolestaan on osa laajempaa kokonaisuutta.
 
Neljäsluokkalainen taiteilija, Fanni nimeltään, on tänä syksynä tehnyt koulutehtävänä hienon maaseutukansion, jossa esitellään maatilan elämää. Mukana on kuvia ja tietoa maatilan työkoneista, viljelykasveista, ja tietenkin, eläimistä.
 
Minä sain ilon tutustua kansioon ja siinä olikin ihan valtavasti asiaa. Sain myös luvan liittää blogiini taiteilijan näkemyksen Ruususta ja Orvokista. Kas tässä, olkaa hyvä!
 
Ote neljäsluokkalaisen Fannin maaseutukansiosta.
 

tiistai 13. lokakuuta 2015

Meidän Mappe

Reilu vuosi sitten meille muutti kotikissa Mappe. Mappe tuli meille muutaman kuukauden vanhana, se oli varsin innokas ja sosiaalinen tapaus, nättikin. Se oli jo tullessaan isompi kuin vanhempi kissamme Dobby, mutta Dobby nyt onkin melkoinen ruipelo.

Aamuisin Mappe hyppää sänkyyn ja alkaa leivontarituaalinsa. Voisi luulla, että sillä leivontamäärällä meillä syödään joka aamu uunituoretta pullaa. Näin ei kuitenkaan ole. Sen sijaan karvakamun touhujen vuoksi täytyy ihmisten olla varovaisia, mikäli eivät mieli saada pistävää herätystä kissan kynsistä. Leivonnan lomassa Mappe haluaa saada rapsutuksia ja tekee sen selväksi. Se tunkee päätään käden alle ja kiehnää niin, että viimeistään siinä vaiheessa ihmisväki herää. Sille voi hienovaraisesti vihjata lopettamisesta, eli pudottaa sen sängystä alas. Mutta vihjailu on turhaa, sillä saman tien Mappe hyppää takaisin sänkyyn. Ihmisen on järkevintä myöntää tappionsa, eli joko rapsuttaa ja sietää leipomista, tai sitten nousta sängystä ylös. Eikä tämä suinkaan ole ainoa asia, jossa ihminen häviää kissalle.

Meillä on keittiön ovi kiinni, eikä kissoilla ole pääsyä eteiseen. Niin me ainakin yritämme uskotella itsellemme. Kun Mappe tuli meille, ei mennyt kauaakaan, kun se oppi avaamaan keittiön oven. Se hyppäsi pöydälle ja siitä painollaan painoi keittiön ovenkahvaa. Sitten se hyppäsi lattialle ja painautui ovea vasten niin, että ovi työntyi auki. Ja näin oli sekä kissat että koirat päästetty temmeltämään eteiseen. Helppoa, kun sen osaa.

Olemme yrittäneet keksiä erilaisia konsteja oven telkeämiseksi siten, että Mappe ei saa ovea auki. Ensimmäisenä yritimme siirtää jonkun painavan esineen oven eteen aina, kun lähdimme kotoa. Useasti oven telkeäminen unohtui ja kotiin tullessa ovi oli taas selällään.

Seuraavaksi nostimme ovenkahvan pystyasentoon. Siinä ei kauaa tarvinnut itsetyytyväisyydessä kieriskellä, kun Mappe oppi avaamaan senkin. Mutta puolustukseksi sanottakoon, että pysyi se ovi nyt ainakin muutaman päivän kiinni.

Sitten kokeilimme laittaa haan oven ulkopuolelle. Periaatteessahan se oli toimiva ratkaisu, mutta haka unohtui usein lukita. Sitä ei myöskään voinut käyttää silloin, kun joku oli sisällä. Näin ollen esimerkiksi aamulla herätessä ovi oli aina auki.

Nyt on menossa seuraava kikka. Ostimme (kolme kertaa perusovenkahvaa kalliimman) uuden ovenkahvan. Se on nuppi, jota pitää pyörittää, jotta sen saa auki. Kahva on ollut nyt pari päivää paikoillaan ja ovi on pysynyt kiinni. Ehkä tämä toimii, mutta varmuuden vuoksi voi jo kehitellä mielessään seuraavia suunnitelmia. Pitäisiköhän oveen asentaa digitaalinen lukko, joka avautuu vain oikean numerokoodin näppäilemällä? Luultavasti Mappe oppisi pian painelemaan tassullaan tuon koodin...

Meillä on siis erittäin älykäs ja sinnikäs kissa.

sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Ruusun ja Orvokin kuulumisia


Ruusu ja Orvokki on kasvaneet valtavasti. Ja ne ovat kyllä ihan älyttömän söpöjä possuja! Niiden aitaukseen on aina kiva mennä (taidan tosin olla mielipiteeni kanssa yksin) ja aina siellä tulee hyvälle tuulelle. Onnellisilta kavereilta vaikuttavat, ja se tekee myös farmarin onnelliseksi.

Tässä lauantain porsastelua:

Orvokkihan se siinä. :)
 
 
Ruusu on kaksikosta selvästi pulleampi. Aika hyvät kinkut on tyttelille kehittynyt.
 

Aurinkoinen lauantaipäivä herkisti suudelmaan.

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Retkellä

Rauli ja Elvis telttailivat viime yön pienessä saaressa. (No, oli ihmisiäkin mukana.) Ilma oli mitä parhain; tyyntä ja lämmintä. Kalassakin oltiin, mutta haaviin tarttui vain yksi 15kg:n vonkale. Rauli nimittäin meni kerälle nukkumaan haavin päälle.

Pikkuinen, autio saari on siitä hyvä, että koirat saavat vapaasti kulkea ympäriinsä tutkimassa paikkoja. Yöllä se aiheutti kyllä melkoista trafiikkia, kun välillä kirmattiin teltasta ulos ja toisinaan tultiin sisälle nukkumaan. Elvikselle tuli kuuma ja se nukkui osan yötä ulkona. Rauli puolestaan, mukavuudenhaluisena, loikoili patjalla.

Ihanaa, että kesä on vihdoin tullut!




maanantai 10. elokuuta 2015

Vickyn sorkat

Tänään lyhenivät minisika Vickyn sorkat. Luottosorkanleikkaaja hoiti homman nopeasti ja taidokkaasti. Vicky popsi sen aikaa olohuoneen sohvan vieressä mm. banaania, omenaa ja porkkanaa. Sotku oli sen jälkeen melkoinen, mutta mitäs pienistä. :-)

Ongelma seurasi sorkkien leikkuun jälkeen. Vickyä ei meinannut saada talosta ulos. Se pyörsi askeleensa ja pakeni takaisin keittiöön. Tyhjensin koko eteisen tavaroista, jos joku niistä vaikka pelotti. Possut kun ovat aika epäileväisiä. Mutta ei se auttanut.

Lopulta keksin syyn. Meillä on hiljattain tehty eteiseen remontti. Siinä yhteydessä laitettiin lattiaan laminaatti. Ja onhan se tosi liukas possun sorkkien alla.

Kasasin eteiseen kaikki mahdolliset matot ja poppanat ja muut, jotta lattia oli peitossa. Silti epäileväistä sikaa sai aika tovin houkutella ja tuuppia ulos.

Mutta nyt kelpaa lyhyillä sorkilla tepastella. Ja Raulikin tykkäsi. Se rouskutti innoissaan possun sorkan palasia. Katsotaan, seuraako siitä ripuli..

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Kuulumisia

Heinäkuu se siinä mennä hurahti, eikä farmari ole paljoa ehtinyt tietokonetta tuijottaa. Siispä on aika päivittää kuulumisia koko menneen kuukauden ajalta. Kiirutta on pitänyt, kun on koirien kanssa mökkeilty ja omallakin tontilla touhuttu monenlaista, mm. hajotettu ja uudelleen rakennettu rantasaunan kuisti. Rantasaunakin on saanut uuden maalipinnan, sinistä ja keltaista. Kesken on vielä, mutta siitä tulee hieno, uskokaa pois!

Cockerspanieli Rauli siis popsii thyroxin-lääkitystä kilpirauhasen vajaatoimintaan. Hauva ottaa lääkkeen aamuin illoin kiltisti. Se on kuulemma jo pentuna opetettu narkkariksi, eli se istuu ja antaa tassua ja syö kädestä ojennetun lääkkeen. Ei tarvitse kikkailla, että mihin namupalaan lääkkeen piilottaisi, tai murskaisiko sen johonkin ruokaan, tai mitään muutakaan.

Ja kuten eläinlääkäri sanoi, meillä on nyt käytännössä ihan eri koira. Se on leikkisä koheltaja, joka hyppii ja juoksee, telmii welsh corgi Elviksen kanssa ja jahtaa kissoja. Mappe saa joka kerta äkkilähdön, jos Raulin lähelle tulee, mutta Dobby-kissan kanssa nukutaan välillä vieretysten, tai nuollaan toinen toisen naamaa ja kiehnätään.

Mappe ja Dobby ovat vihdoinkin ruvenneet kunnolla metsästämään. Ulkotarhasta, johon pääsee keittiön tuuletusikkunasta kissanluukun kautta, on monena päivänä tullut saaliita. Keittiön lattialta saa kerätä monena aamuna useammankin kuolleen päästäisen. Jippii.

Kesäpossut Ruusu ja Orvokki ovat kasvaneet valtavasti. Ne ovat äärimmäisen seurallisia ja ihania possuja. Kukaan muu kuin farmari ei taida kuitenkaan niiden tarhaan uskaltaa mennä. Possut ovat nimittäin niin isoja ja tulevat syliin. Niitä pitää rapsuttaa ja halata ja tuuppia pois. Sellainen tuttavallisuus, kun kyseessä on iso eläin, voi olla pelottavaa.

Ruusu ja Orvokki eivät osaa rypeä. Tänä kesänä on hellepäiviä ollut varsin valikoidusti, mutta silloin kun niitä on ollut, on farmari kaatanut possujen päälle kuraa, ettei aurinko polta nahkaa ja etteivät itikat kiusaa. Itikoitakin on onneksi ollut hyvin vähän edellisiin possuvuosiin verraten.

Ruusu ja Orvokki ovat pari kertaa karanneet aitauksestaan, kun ovat ovella väkisin tunkeneet ulos tai kun joskus tarhan ovi on jäänyt kunnolla lukitsematta. Kohellus on ollut melkoista, mutta aina possut on takaisin saatu. *koputtaa puuta* Alkukesällä tarhassa olleesta vihreydestä ei ole tietoakaan, vaan runsaiden sateiden vuoksi melkoinen kuravelli on tilalla. Possuille lapioitiin aitaukseen 2000kg hiekkaa, ja sekös kärsäkkäitä miellytti, kun on saanut biitsillä loikoilla.

Minisiat Vicky ja Daniel ovat myös nauttineet kesäpäivistä ulkoaitauksessaan. Sateella pienessä punaisessa mökissä on nukkunut kylki kyljessä kaksi söpöä sikaa ja auringon paistaessa sitten on reporankana lorvittu heinikossa. Nämäkin possut ovat suorittaneet aitauksessa kaivauksia, mutta niillä sentään riittää vihreää vielä yllin kyllin. Kaksi muovista vesivatia ne ovat kesän aikana tuhonneet, enkä vieläkään tiedä missä toinen vati on. Ehkä se on jossakin tiheän pusikon siimeksessä tai sitten upotettu todella syvälle mutakylpykuoppaan, mutta useista etsinnöistä huolimatta en ole sitä löytänyt. Minipossut siis osaavat rypeä ja ovatkin suurentaneet mutakuoppaansa kesän mittaan.

Kanat ovat nyt muutamana hellepäivänä ulkoilleet ihan vapaana pihalla. Ne kuopsuttelevat ja touhuavat ympäri tonttia ja Rokkikukko kutsuu niitä aina välillä, ettei kukaan rouvista eksy liian kauas.

Vuohet ovat kovasti vanhentuneet. Onnilla taitaa olla kuulo mennyt, tai ainakin heikentynyt. Sen huomiota ei enää saa kaurakippoa helisyttämällä. Yhtenä päivänä leikattiin vuohilta sorkat ja kynittiin loput talvivillat pois. Onnista ei jäänyt juuri mitään jäljelle. Sen reppanan kesäkarva on melko lyhyt ja hento ja lihasmassa on vähentynyt melkoisesti miehuusvuosista. Mutta ilmeisen tyytyväinen tuntui ukko olevan siihen, että olo viilentyi. Voitto-Viljami sen sijaan on yhä voimiensa tunnossa, vaikka heinäkuussa sillekin tuli yhdeksän vuotta täyteen. Soma lypsää edelleen ihan hyvin, vaikka maidon määrä onkin kesän parhaimmasta heinä-ajasta vähentynyt. Vuohet ovat popsineet pihalla mielellään koivun oksia, kun tontin koivujen rehottavia alaoksia on karsittu.

Kesän aikana meillä on ollut useampikin eläinten hoitaja ja maatilamatkailija, joka on saanut kokea eläinten temppuilua ja keppostelua. Soma ei esimerkiksi välttämättä hyväksy kaikkia lypsäjiä. Yhdelle eläinten hoitajalle se oli osoittanut mieltään ja seissyt vain karsinan nurkassa tuijottaen seinää, kun piti lypsylle tulla. Kesäpossut olivat paiskoneet astiansa keskelle tarhaa ja siinä olikin hoitajalla päänvaivaa, että miten astiat saa käyttöön  menemättä aitaukseen. Hoitajille ja muille urheille, jotka ovat esimerkiksi uskaltautuneet ottamaan munia kanan alta pesästä, on maksettu palkkio munissa tai muissa tilan tuotteissa. Poikkeuksetta kaikki ovat kehuneet munien makua ja hienon värisiä keltuaisia. Ovat meidän munat kuulemma ihan erilaisia kuin kaupassa. Kiitos kehuista, ja eläinten hoidosta kaikille!

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Nivelrikko, välilevyn pullistuma, kroonisesti kuivat silmät, ruoka-aineallergia - vai ehkä jotain ihan muuta?

Raihnainen koiramme Rauli täytti lauantaina neljä vuotta. Raulin silmät ovat kroonisesti kuivat ja niitä rasvaillaan, Rauli syö erikoisruokaa, joka sopii koirille, jotka ovat allergisia suunnilleen kaikelle. Raulin ihoa on tutkittu useaan kertaan loisten ja ties minkä vuoksi, se kun hilseilee ja siinä on kaljuja laikkuja. Rauli liikkuu laiskasti, eikä oikein pääse sohvalle. Siksi sille on hankittu ortopedinen peti (samaa vaahtoa, jota ihmisten terveyssängyissäkin on). Aineenvaihduntakaan ei oikein toimi; se saa kerran päivässä ruokaa ja on silti paksu. Rauli on luonteeltaan tosi kiltti ja siksi onkin harmi, että sillä on monenlaista vaivaa.

Huonon liikkumisen vuoksi Raulia on nyt viime viikkojen aikana tutkittu. Meillä käynyt eläinlääkäri epäili, että voisi olla välilevyn pullistuma tai jopa nivelrikko. Koira kun vinkaisi, kun selkää paineltiin. Röntgeniin sitä mentiin lisätutkimuksiin ja särkylääkettä popsittiin ennen kuvauspäivää. Röntgeniä varten Rauli nukutettiin ja kuvattiin vaikka mistä kulmasta.

Röntgenkuvista paljastui - ei mitään. Eläinlääkäri ihmetteli. Sanoi, että koiralla on normaali määrä nikamia (niiden puute tai että niitä on liikaa on kuulemma mahdollista ja aiheuttaa tietenkin ongelmia), sen lonkat ovat lähes A-linjaiset. Myös Raulin kuntoluokitus oli korkea.

Onneksi olimme viisaan ja osaavan eläinlääkärin luona. Hän totesi, että koiran epämääräiset oireet ovat mysteeri ja otti verikokeita.

Viime viikolla, pari päivää ennen Raulin syntymäpäivää saimme diagnoosin: kilpirauhasen vajaatoiminta. Raulin arvot olivat ihan vinksallaan. T4 (joku kilpirauhasarvo) arvon pitäisi olla 17 ja 53 välillä, Raulilla se oli alle 2,1. Toinen arvo TSH pitäisi olla 0-0,5 ja Raulilla se oli 0,85. Myös muut kilpirauhasen toimintaan liittyvät arvot olivat viitearvojen ulkopuolella. Kaikki muut veriarvot olivat kunnossa.

Kilpirauhasen vajaatoiminta tarkoittaa elinikäistä lääkitystä. Rauli saakin nyt thyroxinia kahdesti päivässä ja annostus ruuvataan kohdilleen aikaa myöten.

Kilpirauhasen vajaatoiminta oli kuitenkin ilouutinen. Se nimittäin saattaa selittää Raulin KAIKKI vaivat! Rauli ei ehkä olekaan kaikella mahdollisella tavalla sairas koira, vaan sillä on yksi ainoa sairaus, joka on hoidettavissa lääkkeillä. Suhteellisen helposti siis. Sairautta on tutkittu moneen otteeseen, mutta vasta nyt oli kasassa riittävästi tietoa, jotta eläinlääkäri osasi yhdistää ne yhdeksi kokonaisuudeksi ja tehdä tarvittavan verikokeen.

Rauli on jo pentuna kuulemma ontunut jalkojaan ja nyttemmin oireilu on pahentunut. Kilpirauhasen vajaatoiminta voi aiheuttaa epämääräisiä kipuja, kertoi eläinlääkäri. Raulilla on valkoisia laikkuja silmissään ja silmät on tutkittu ja todettu kroonisesti kuiviksi. Kyynelnestettä ei erity tarpeeksi. Kyynelerityksen määrä vähenee kilpirauhasen vajaatoiminnassa. Vaaleat laikut silmissä voivat olla kolesterolikertymiä. Se kertoo aineenavaihdunnan toimimattomuudesta, samoin kuin lihavuuskin. Ja tämä liittyy myös kilpirauhasen vajaatoimintaan. Turkin ongelmat, hilse, kiillottomuus, kaljut laikut, kaikki kilpirauhasen vajaatoiminnan oireilua. Myös ruokavalio on mahdollista siis pian yrittää muuttaa allergiaruuasta tavalliseksi. Turkin ja ihon raju oireilu kun alunperin oli sykäys sitä kohti, että allergiaruokaan monen mutkan kautta päädyttiin.

Eläinlääkäri sanoi, että nyt kun sairaus löytyi ja lääkitys alkaa vaikuttaa, meillä on pian ihan eri koira. Jo nyt on havaittavissa iso muutos. Tänä aamuna sängyn vieressä heilutti häntäänsä pirteä hauva kun herätyskello soi. Talvella Raulia sai hinata väkisin sohvalta aamuisin pissalle. Nyt ulkona otetaan hyppyaskelia ja Rauli viihtyy touhuamassa (erityisesti sikakarsinan läheisyydessä ruuan toivossa) pihalla.

Koko loppuelämän kestävä sairaus voikin siis olla huippujuttu. :)

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Rokotuksia ja aurinkorasvaa

Kesäpossut ovat olleet meillä nyt noin puolitoista viikkoa. Nämä possukat ovat jo alkujaan paljon sosiaalisempia kuin aikaisemmat kärsäkkäät. Siispä niiden kesyttäminen on ollut helppoa, sitä ei käytännössä ole tarvittu lainkaan.

Kaksikosta Orvokki on rohkeampi. Se tekee uusiin ihmisiin ja eläimiin tuttavuutta aggressiivisen rohkeasti. Ei se ilkeä ole. Se vain tulee heti selvittämään kärsällä pökkimällä, että mikäs tuo tyyppi on. Ruusu on hieman varovaisempi, mutta sekin lähestyy uteliaasti vieraita.

Possut ovat olleet elämänsä alun sisällä, kuten tuotantosiat yleensäkin. Siksi niiden nahka ei siedä aurinkoa ollenkaan. Mutakylvyt auttaisivat ja antaisivat aurinkosuojaa, mutta possujen pitää opetella ja ymmärtää mutakylvyn merkitys ennen kuin siitä on apua. Possujen nahkaan onkin täytynyt suihkuttaa aurinkorasvaa. Ja siltikin Ruusun iho on kärähtänyt. Mutakylpypaikkakin possuilla on aitauksessaan, mutta sen kaikkia käyttömahdollisuuksia Ruusu ja Orvokki eivät ole vielä ymmärtäneet.

Eläinlääkärikin kävi rokottamassa possut sikaruusua vastaan. Se on ulkoileville sioille tärkeää, sillä pöpö on yleinen maaperässä ja voi tarttua ihmiseenkin. Siat houkuteltiin aitauksen pieneen, lukittavaan osaan, jossa niille tarjoiltiin herkkuja ja eläinlääkäri tuikkasi rokotteen. Se onnistui hyvin, vaikka paremminkin olisi voinut mennä. Minun olisi pitänyt tajuta, että herkkujen pitää olla tuttuja. Tarjoilin possuille porkkanaa, mutta eiväthän ne ymmärtäneet mitä se on, kun en ollut aiemmin porkkanaa antanut. Hyvin kaikki sujui silti.

Myös minipossut Vicky ja Daniel saivat rokotteen. Viimeksihän Vickyn kanssa tuli ongelmia, kun se ei tykännyt piikistä, vaan hyökkäsi eläinlääkäriä kohti. Tällä kertaa Vicky sai ruuan kärsän eteen ja lisäksi  se litistettiin levyn avulla seinää vasten niin, ettei se päässyt liikkumaan. Pikkupossujenkin osalta rokotus sujui hyvin.

Nyt toivotaan, että kaikki possut säilyvät terveinä ja että kesäpossut kasvavat isoiksi.

lauantai 30. toukokuuta 2015

Ruusu ja Orvokki

He ovat täällä: vuoden 2015 kesäpossut!!

Tänä vuonna kärsäkkäissä on aiemmista poiketen mustia täpliä. Maailman suloisimpia otuksia. Suloisille otuksille sopii suloiset nimetkin. Siksipä kaksikko sai nimet Ruusu ja Orvokki.


Vartti uudessa kodissa ja tuhoaminen on täydessä käynnissä. Multaa lennättää Ruusu, taustalla Orvokin läikikäs pylly.

perjantai 29. toukokuuta 2015

Valmisteluja

Huomenna ne saapuvat, kesän 2015 kesäpossut!! Ja tänään onkin sitten jumpattu sen asian eteen.

Possujen aitaus oli kesannolla viime vuoden, joten nyt possujen tarha kukoistaa vihreyttään. No, kun pikku tuholaiset huomenna saapuvat, ei mene kuin hetki, kun ainuttakaan ruohonkortta ei tarhassa enää kasva.

Possujen mökki on siivottu ja täytetty puhtailla pahnoilla. Possuilla on puhdas vesivati autonrenkaan sisässä, josko eivät heti keksisi miten se kipataan ympäri. Ruokakipot odottavat täyttämistä.

Pihalla on vanha saunanpata, jossa on vuosikausia keitetty possuille perunoita. Pata vaatii hormin, jotta savu ei vain pyöri uuninpesässä, mutta pahaksi onneksi hormi oli ruostunut ja hapertunut puhki. Onneksi jostain romujen kätköistä löytyi alumiininen haitariputki, joka sitten viritettiin hienosti rautalangalla pataan kiinni. Ja juuri tällä hetkellä padassa kiehuu iso kasa perunoita leipäpalojen kera.

Puolitiivisterehuakin on ostettu. Puolitiiviste on rehua, joka on tarkoitettu annettavaksi muun ruuan lisäksi ja siinä on tarvittavia ravintoaineita. Sitä kun lisää kärsäkkäiden sapuskan joukkoon, ei tarvitse pelätä, että jokin puutos iskee.

Possuille tarjotaan lisäksi ohrajauhoa, kokonaisista jyvistä jauhettua, tietty. Eläinlääkäri kertoi joskus pariskunnasta, jolla oli possu ja joka oli kovin laiha ja sairaalloinen, kun omistajat olivat ajatelleet, että possullehan voi syöttää vanhat leivontajauhot. Toki voikin, mutta ainoana ravintona se ei käy.

Ohrajauhoa meillä ei vielä ole, mutta tuosta kylältä sitä saa hakea. Kylällä toimiva myllykin on huomenna auki, joten ehkä meillä piankin on myös jauhoa. Hirmuinen kiire ei ole, sillä possut ovat luultavasti tottuneet syömään vain teollista rehua. Niillä kestää aikansa, ennekuin ne ymmärtävät, että muunkinlaista ruokaa voi maistaa. Sen jälkeen syödäänkin hyvällä halulla.

Possujen kuljetusta varten on rakennettu kuljetuslaatikko ja onneksi meillä on nyt maastoauto, jolla pääsee aivan possujen tarhan viereen. Tähän asti siat on aina pitänyt kantaa pihasta sylissä tarhaan. Se on melkoinen homma. Sika sätkii ja potkii vastaan ja kiljuu kuin päätä vietäisiin. Ja joka kerta on tietenkin pelottanut, että entä jos ote lipeää ja sika putoaa ja satuttaa itsensä.

Nyt alkaa jo vähän jännittää. Pian ne tulevat. Toivottavasti kaikki sujuu tänä vuonna hyvin!

maanantai 11. toukokuuta 2015

Hyvää huomenta! Kello on 3:30

Aikainen lintu madon nappaa, kuten tiedämme. Ja niin tuntuu tietävän kanaparvemme johtaja Rokkikukkokin. Jos meillä meinaa herätä kukonlaulun aikaan, niin saa nousta aamupuuhiin jo kello 3:30. Silloin Rokkikukko nimittäin ilmoittaa kiekumalla, että aamu on tullut.

Madoista puheenollen: Kasiaiset ja tavalliset kastemadot ovat meillä suurta herkkua. Niistä saa kuulemma hyviä, kun ne pistää päiväksi vehnäjauhoihin ja ne syövät itsensä jauhoa täyteen. Sen jälkeen "herkut" voi paistaa pannulla. Namnam. Varmana hyvää. En kokeile.

Enkä tarkoittanut nyt sitä. Vaan sitä, että kanoilla on aina juhlat, kun yksikin mato eksyy niiden tarhaan. Kanat kilpailevat lieroista ja hotkivat niitä hyvällä halulla. Kalareissun jälkeen loput madot voi kipata kanoille. Siinä akat sitten taistelevat madoista ja Rokkikukko saapastelee ympärillä ja kotkottaa, että katsokaas tytöt, kun olen hankkinut teille herkkuja.

Eläinten hoidossa on tullut todistetuksi monta väittämää, jotka ovat olleet virheellisiä: siat eivät kiipeile/hypi jne. Yksi väittämä on se, että tehotuotantoon jalostetut kanat eivät haudo. Niillä ei ole siihen viettiä. Höpönlöpön. Tehokana hy-line valkoinen Poppana on kököttänyt jo pari viikkoa pesässä. Päivittäin sen alta kerätään munat, mutta kana istuu uskollisesti pesässä. Samoin tosin tekee risteytyskana Keltainen kana ja nyttemmin seuraan on liittynyt myös orpington Peppi.

Onneksi muutama kana sentään munii. Tänäänkin oli taas kahdeksan kaunista munaa.


lauantai 9. toukokuuta 2015

Tikapuut

Kuten olen viime aikoina melko usein todennut, meidän eläimillä alkaa eläkepäivät olla käsillä. Viimeisin muistutus siitä on kuttumme Soma, joka ei enää oikein mielellään hyppää lypsypöydälle.

Soma siis lypsetään päivittäin ja maidosta valmistetaan mm. viiliä ja juustoja. Koska kutun tissit ovat matalalla, on ihmisillä mukavampi lypsyasento, kun kuttu on hieman korkeammalla, esimerkiksi seisoo pöydällä. Viime kuukausiin asti Soma on hypähtänyt pöydälle kepeästi ja seissyt pöydällä kauraa ja lypsyrehua syöden, kun toimitus on hoidettu.

Nykyään Soma ei mene pöydälle yhtä mielellään. Ehkä vanhoja niveliä kolottaa, sillä rouvalla on ikää jo kymmenen vuotta ja se on jo lähes yhdeksän vuotta ollut lypsyssä. Siitä voi laskea, että pöydälle hyppyjä on muutama kertynyt.

Reipas remonttimies yhdessä meillä kylässä käyneen pikku apulaisen kanssa rakensi somalle rappuset, jotka johtavat lattialta lypsypöydälle. (Tai apulainen taisi kyllä rakentamisen ajan syöttää kanoille ruohoa, mutta mitäs pienistä.) Rappuset ovat oikeastaan pöydälle johtava ramppi, jossa on poikkipuita helpottamassa kiipeämistä. Joka tapauksessa lopputulos on hieno.

Pikku apulainen halusi testata rappuset ja leikki olevansa Soma. Tämä sijaisSoma konttasi rappuset ylös pöydälle ja vaati sitten, että nyt pitää lypsää. Sitten tultiin hyvässä järjestyksessä rappuset alas. Ja tämä toistettiin monta kertaa.

SijaisSoma myös oli kai sitä mieltä, että Elvis-koira oli hieman likainen. Yleensä vuohet eivät minun mielestäni erityisen paljoa nuole, mutta tämä sijaisvuohi pesi kielellään Elviksen turkkia ja naamaa. Elvis oli toiminnasta hämillään ja nuoli kyllä toisen naaman vastapalvelukseksi myös, mutta meni sitten karkuun. Puhdasta kai tuli ja ainakin ihmislapsen vastustuskyky sai lisäpotkua.

Oikea Soma sen sijaan ei heti niellyt ideaa kulkemista helpottavasta rakennelmasta. Se meinasi hypätä pöydälle. Kun ohjasin sen kiipeämään pöydälle, kuttu teki täyden stopin. Siinä sitä sitten väkisin tuupittiin  ja vedettiin rappusia ylös. Ja kun kuttu jotain päättää, niin sen päätä ei ihan heti käännetä. Lopulta Soma kuitenkin oli pöydällä ja lypsy sujui totuttuun tapaan. Ja alastulo sujui yhtä hienosti, kuin portaiden nouseminenkin. (Hohhoijaa.) Mutta ehkä parin päivän harjoittelun jälkeen Soma oppii luottamaan ramppiin ja käyttämään sitä.

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Munantuotanto räjähti!

Joku ehkä muistaa nolon jutun, josta kerroin otsikolla Munaton kanala toukokuussa 2012. (Minä ainakin muistan. Sen verran suuret traumat siitä tuli.) Pidetään juttu edelleen meidän välisenä, eikä kerrota muille, eihän? ;)

Vielä muutama kuukausi sitten munantuotantomme oli melko maltillista. Vanhoja kanoja oli poistettu ja oli ollut myös valitettavaa luonnollista poistumaa. Kanalassamme asui tuolloin vanha piikkiöläistä kantaa edustava suomalainen maatiaiskana Donitsi, hy-line valkoinen tehomunija Poppana, risteytyskana (vanhan Vohveli-kukkomme jälkeläinen) Keltainen kana, jättikochin Bertta, vanha orpington Peppi ja uusin tulokas; sinisiä munia muniva araucana Piparminttu. Kukkoa ei ollut lainkaan edellisen menehdyttyä yllättäen.

Helmikuussa sitten meille muutti kukko ja kuusi kanaa. Kukko on plymouth rock, eli Rokkikukko. Se on melko kesy kukko, hyvä kiekumaan ja polkemaan ja tietenkin tosi komea. Kanat ovat tehomunijoiksi jalostettuja hy-line valkoisia ja hy-line browneja. Ne eivät olleeet vielä munintaikäisiä meille muuttaessaan.

Mutta nyttemmin munantuotanto on elpynyt. Todellakin. Elämme vuoden valoisinta aikaa, jolloin kanatkin munivat parhaiten. Meneillään on lakisääteinen kanojen sisälläpitoaika, jonka tarkoituksena on siis ehkäistä lintuinfluenssan leviämistä. Meillä kanat ulkoilevat ulkotarhassa ja siitä on asianmukaisesti ilmoitettu kunnaneläinlääkärille. Kanat nauttivat aurinkoisista päivistä, mutta käyvät kiltisti sisällä syömässä, juomassa ja munimassa pesiin.

Eilen oli tähänastisen munantuotantomme huippupäivä. Kaksi neitokaista hoiti munien keräämisen ja tuli raportoimaan lopputuloksesta: "Me löydettiin kymmenen munaa!!" Normaalisti munia on viime aikoina tullut "vain" 7-9 kpl päivässä. Voitte arvata, että kaikki paikat pursuavat munia. Yleensä olen ollut kovin säästäväinen. Munaruokia syödään meillä maltillisesti, ettei omat munat vain lopu. Noh, nyt voi popsia munia niin  paljon kuin pystyy, eikä ole ihan heti pelkoa, että ne loppuvat kesken.

Meille taitaa tulla munarikas kesä. Jee!


perjantai 1. toukokuuta 2015

Miksi meillä on eläimiä? - Terveiset ääliöille

Aina silloin tällöin joku ääliö kyseenalaistaa elämäntapani. "Miksi teillä on noin paljon eläimiä? Ei niistä ole mitään iloa." Niinpä niin. Voisin minäkin kyseenalaistaa ääliöiden elämässään tekemät valinnat. Voisin kysyä, että miksi ääliö on hankkinut lapsia. Kyllähän sen jo Taavetti Lindqvist tiesi Volter Kilven novellissa Jäällävaeltaja: "Risti lapsistakin. Ainainen vaiva, vähän apua." Olen samaa mieltä. Tai voisin kysyä miksi ääliö edelleenkin syö pizzaa, vaikka on jo nyt lihava. Jne. Vetäkää vain herne nenään. Niin minäkin teen, kun eläimiäni tai eläintenpitoani tullaan arvostelemaan.

Tiedän tasan tarkkaan, että minun ei tarvitse perustella valintaani pitää eläimiä kenellekään. Teen sen silti. Ja perustelen kyllä sille ääliöllekin, joka suunsa aukaisee.

Ensinnäkin, eläimet ovat harrastus. Joku soitta fagottia, toinen juo viskiä. Minä pidän eläimiä. Se on minun mielestäni kivaa. Minulle on tänään tuottanut suunnatonta tyydytystä lämmin sää ja se, että minipossut pääsivät ensimmäistä kertaa tänä keväänä pidemmäksi aikaa ulos. Kävin rapsuttelemassa niitä aitauksessa ja kyselemässä, että onko ihanaa, kun saa ulkoilla. Näytti olevan.

Tänään on kärrätty 36 kottikärryllistä p***aa. Nimittäin pukkipoikien kestopehku on tyhjennetty ja samoin kanalan purut on vaihdettu. Se on kovaa työtä ja otti useamman tunnin. (Voisihan sitä vappupäivän krapulassakin maata, mutta minusta näin on kivempaa.) Tämän viikonlopun aikana pitää vielä tyhjentää Soman karsina kestopehkusta ja minipossujen karsina myös. Eli varmasti tulee vielä toiset 36 kottikärryllistä. Hiki päässä on töitä tehty, mutta onpa välillä ollut kiva istahtaa kivelle eväsleipien ja kahvitermarin kanssa nauttimaan kesäisestä päivästä ja siitä, että myös eläimet ovat päässeet säästä nauttimaan. Ja kaiken sen raatamisen jälkeen on ihan maailman paras tunne, kun näkee kanan kylpevän puhtaissa puruissa onnellisena. Eläinten pito siis ylläpitää sekä fyysistä kuntoa että mielenterveyttä. On jopa tutkimuksia siitä, että eläimen silittäminen laskee verenpainetta ja lievittää stressiä.

Eläinten pito luo sosiaalisia suhteita. Ihmiset ovat yleensä hyvin kiinnostuneita, ja toki myös hämmästyneitä, kun kerron eläimistä. Moni pyytää päästä kylään eläimiä katsomaan. Onhan se pieni ylpeydenaihe, kun voi hyvin hoidettuja eläimiä muillekin näyttää. Minua on tultu kiittämään, kun olen töissä kertonut eläinten pidosta. Se on koettu eksoottisena ja kiinnostavana asiana. Ihmiset ovat hämmästelleet tietomäärääni eläimistä ja kertoneet oppineensa valtavasti uutta. Oikeastaan sitä ei ole itse edes huomannut, kuinka tietotaito on vuosien varrella karttunut.

Lapsille voi eläinten pidon kautta opettaa monenlaisia asioita. Esimerkiksi vastuunottoa, toisen elävän olennon hyvää kohtelua ja ymmärrystä siitä, mistä ruoka oikein tulee.

Eettisestä ja ekologisesta näkökulmasta eläinten pito on varsin trendikästä. Kun itse tuottaa osan käyttämästään ruuasta, se on takuulla lähiruokaa. Kun ruoka on itse kasvatettua (esim. meillä maito, munat ja myös osittain liha), tietää tasan tarkkaan millaisista oloista se tulee.

Ja mikä onkaan suloisempaa, kuin syliin käpertyvä kissa, sohvalla kyljessä kyhnyttävä koira tai pieni, vastasyntynyt kili? Minun mielestäni tässä maailmassa ei mikään. Siksi meillä on eläimiä.

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Daniel kolme vuotta

Tänään on juhlittu mikropossu Danielin kolmevuotissynttäreitä. Juhlakansaa oli paikalla sankoin joukoin. Tai oikeasti Daniel juhli kamunsa Vickyn (minipossu) kanssa kahden. Juhla-ateriaan kuului kaurajauhoja, viiliä, Mutitabsia sekä pullaa, jaffakeksejä ja fasupaloja.

Tässä kuussa synttäreitään juhlivat myös Vicky (8v), vuohipukki Onni (10v) sekä vuohikuttu Soma (10v).

Onnea, Daniel!

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Kissoille oma huone

Eräänä aamuna sain yhtäkkiä loistavan idean. (Eihän mulla tietenkään muita olekaan.) Kissoille voisi rakentaa oman huoneen! Meillä on vanha vaatehuone, joka on aina toimittanut vain romuvaraston virkaa. Sen voisi tyhjentää ja tehdä siitä kissoille oman kämpän.

Tuumasta toimeen. Romuvarasto oli äkkiä tyhjennetty, meillä kun oli puolityhjä varasto, jonne säilömisen saattoi keskittää. Tyhjentyneeseen huoneeseen ei tarvinnut uusia tapetteja, kissat niitä tuskin olisivat edes arvostaneet. Seinät ovat karut, mutta edelleen, ei haittaa.

Vanha käytävämatto leikattiin kappaleiksi ja siitä tuli kissojen huoneen lattiamatto. Matto oli sellaista materiaalia, että kissat tykkäävät siihen muutenkin kynsiään teroittaa. Ja sen kyllä huomasi: matto oli melko kärsinyt, raukkaparka. Kissojen kattoon asti ulottuva raapimispuu siirrettiin uuden kissojen huoneen nurkkaan ja ruuvattiin kiinni sekä seinään että kattoon. Myös hiekkalaatikko muutti huoneeseen. Kattoon asennettiin uusi lamppu, joka toimii liikkeentunnistimella. Kun kissat menevät huoneeseensa, valo syttyy. Se palaa viisi minuuttia, jonka jälkeen se sammuu, jos kissat eivät liiku. Ja koko komeuden kruunasi huushollin oveen asennettu kissanluukku. Nyt pojilla on vapaa kulku omaan rauhaan ja takaisin juuri silloin, kun huvittaa. Vaatehuoneen ovessa on aina ollut ikivanha juliste, jossa keikaroi piirroskissa Karvinen. Myös se sopi uuden huoneen tyyliin kuin nakutettu.

Nyt kissoilla on muutama neliö ihan ikiomaan käyttöön. Eikä meillä enää vie iso raapimispuu tai hiekkalaatikko huonetilaa. Ja kissatkin tykkäävät.

Dobby tiirailee maailmaa uuden huoneensa korkeuksista.

maanantai 16. helmikuuta 2015

Rokkikukko on palannut!

Meillä oli muinoin Plymouth rock -rotuinen kukko, eli Rokkikukko. Se ei valitettavasti elänyt kovin kauaa, vaan löytyi eräänä päivänä kuolleena kanalasta. Mutta nyt Rokkikukko on palannut!

Mistään zombi- tai Stephen Kingin Uinu, uinu lemmikkini -ilmiöstä ei suinkaan ole kyse. Vaan kyse on siitä, että meidän kanalaan on muuttanut uusi kukko.

Kukko löytyi internetin ihmeellisestä maailmasta ja se haettiin meille pienen ajelumatkan päästä. Kukkoja olisi ollut kaupan enemmänkin, ja myyjä valitteli, ettei kukkoja ollut kukaan muu kysellyt. Nämä kukot olivat siitosmunista hautomakoneessa haudottuja ja nyt viiden kuukauden vanhoja. Vähän olivat jo matsia keskenään ottaneet ja kevään edetessä kahakointi luultavasti tulisi lisääntymään. Siksi kukkopoikia piti vähentää.

Meille pakattiin mukaan parven komein kukko, hinta 15 euroa ja kaupanpäälliseksi saimme vielä parikymmentä viiriäisen munaakin. Ja kun Plymouth rock -kukko vain niin helposti vääntyy Rokkikukoksi, niin olkoon tämä meidän kukko sitten edeltäjänsä kaima.

Kun herra oli matkustanut turvallisesti Ikean pahvilaatikossa kotiin, se pomppasi reippaasti ulos laatikosta ja rupesi tutkimaan uutta kotiaan. Kanat suhtautuivat siihen epäluuloisesti ja nuori herra hieman väistikin rouvia. Nuorelle kukolle kun voi käydä köpelösti. Kanat saattavat vaikka tappaa uuden tulijan. Mutta Rokkikukolla on jo sen verran kokoa, että kuolemanvaaraa tuskin on.


Tässä Rokkikukko (kakkonen), joka on juuri pari minuuttia aiemmin hypähtänyt pahvilaatikosta kanalaan.

Eivätkä uudet tulokkaat tähän lopu. Meille tulee tänään kuusi kanaa lisää. Kanakasvattamolta muuttaa meille kolme hy-line valkoista ja kolme hy-line brownia. Eli siis niitä risteytyskanoja, joiden munia voi kaupastakin ostaa. Nämä kanat ovat vielä nuoria ja eivät välttämättä ole vielä aloittaneet munintaa. Mutta koska kyseessä on tehomunijoiksi jalostettu porukka, varmasti pian meillä on kananmunien tuotanto turvattu. Nyt vaan täytyy toivoa, että meillä talvella pesinyt pöpö on kuolla kupsahtanut, eikä verota enää kanaparveamme.

-----
Edit.
Meille muuttaneet kanat ovat saaneet nimet. Nimiä oli keksimässä työryhmä, jonka ikähaarukka vaihteli viidestä ikävuodesta neljäänkymmeneen vuoteen. Ja saanen esitellä uudet kanamme:

Valkoiset kanat ovat nimeltään:
  • Lumikki
  • Rouva Koivu
  • Valkuainen.
Ruskeat kanat ovat nimeltään:
  • Ruskuainen
  • Rouva Heinämäki
  • Rusina.
Sitä, kuka kukin on, ei ole vielä onnistuttu selvittämään.

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Valokuvia

Eräs lähes kaksivuotias neito oli esittänyt toivomuksen, että saisi valokuvia meidän kanoista. Ajattelin sitten tännekin laittaa pari kuvaa eilisestä ulkoilusta.

Kanat tosiaan nauttivat ulkoilusta. Eli eivät todellakaan tykänneet lumesta ja kylmästä.
 
Kanat joutuivat eilen ulos vähäksi aikaa, kun niiden karsina tyhjennettiin pehkusta ja laitettiin uusi kuivike tilalle. Lisäksi kanalassa suoritettiin laajennus. Kanalan väliseinä purettiin ja sulkasakille tuli tuplatila kotkotella ja kuopsutella.

Meillä on siis tällä hetkellä kuusi kanaa viimeaikaisten katojen vuoksi. Kuvassa möllöttävä musta kana on Piparminttu, araucana, joka munii sinisiä munia.


Piparmintun muna
 
Myös vuohet ulkoilivat eilen ja Voitto-Viljami, meillä syntynyt "pikkupoika" suostui pikaisesti poseeraamaan kameralle.


"Kukkuu!"


Kuvia saanut neitokainen oli kuulemma erityisen viehtynyt siihen, kun komea pukkipoika, eli neitokaisen sanoin "puki", oli tuijotellut kuvasta neitoa.





torstai 5. helmikuuta 2015

Lähiruokaa

Nykyäänhän on tosi trendikästä syödä lähiruokaa. Eli sellaisia maataloustuotteita, joita on tuotettu oman kodin lähialueilla. Ajatellaan, että lähiruoka on ympäristöystävällistä, koska sitä ei kuljeteta pitkältä. Ehkä saatetaan myös ajatella lähiruuan olevan eläinystävällistä, erityisesti, jos eläinkunnan tuotteet ostetaan pientilallisilta. Myöskään välikäsiä ei lähiruuassa välttämättä ole, jos ruoka ostetaan suoraan tuottajalta. Esittämiini väittämiin sisältyy moniakin ongelmakohtia, enkä välttämättä automaattisesti allekirjoittaisi niitä. Mutta ei puututa nyt niihin.

Meilläkin päin järjestetään tempauksia ja toripäiviä, joissa saa ostaa lähiruokaa suoraan tuottajalta. Eräs tuttavani oli menossa tällaiseen tapahtumaan ja törmäsin itselleni täysin uuteen termiin. Tuttavani kertoi ostavansa kananmunia, jotka on tuotettu pienryhmäkanalassa. Hän kertoi, että munia on etukäteen tilattu satoja, ellei tuhansia ja pienryhmäkanalasta on luvattu myydä samaisena aamuna kerättyjä munia.

Olen kuullut häkkikanaloista, lattiakanaloista, luomukanaloista ja pienkanaloista.

Häkkikanalat kiellettiin EU:n alueella vuonna 2012. Niiden tilalle tuli virikehäkkejä, joissa on munintapesä, pehkua ja orsi, mutta edelleen erittäin vähän tilaa yhtä kanaa kohti ja käyttäytymisongelmia seuraa. Kanojen käyttäytymisongelmia ovat esimerkiksi kannibalismi.

Lattiakanaloissa on usein tuhansia kanoja. Kanoilla on munintapesiä, pehkua ja orsia. Kana ei kuitenkaan tunnista kuin kolmisenkymmentä kaveriaan, joten nokkimisjärjestys on koko ajan sekaisin ja käyttäytymisongelmia seuraa. Kana viihtyy luonnostaan parvessa, jossa on parikymmentä yksilöä.

Luomukanalat muistuttavat lattiakanaloita, mutta niissä eläintiheys on pienempi, kuusi kanaa neliöllä. Kanoilla on munintapesiä, pehkua, orsia ja kanalassa on myös ikkunoita. Kanoja on muutamia satoja tai korkeintaan muutamia tuhansia. Luomukanaloissa on edellisistä poiketen usein myös kukkoja.

Meillä on pienkanala. Pienkanalassa kanoja on nimensä mukaisesti vain pieni määrä. Niillä on tietenkin munintapesiä, pehku, orsia ja mahdollisuus ulkoiluun. Meillä tiput haudotaan kanan alla ja lapsukaiset saavat kasvaa äitikanan hoivissa. Pienkanalat ovat usein kotitarvekanaloita, eli niissä tuotetaan munia oman perheen tarpeisiin. Pienkanalalla ei Suomessa ole virallista asemaa.

Mutta mikä ihme sitten on pienryhmäkanala? Itse päättelin, että kyseessä voisi olla jokin sellainen, että pienkanaloita on monia lähekkäin. Mutta en ollut törmännyt sellaiseenkaan aiemmin. Lisäksi kyseisessä pienryhmäkanalassa täytyy olla ihan valtava määrä kanoja, kun munia tulee niin paljon. Mikä se sellainen on? Googlehan sen sitten paljasti.

Kyllä taas on ihmistä johdettu harhaan. Pienryhmäkanala tarkoittaa samaa kuin virikehäkkikanala. Nimi on lempeämpi, mutta se ei muuta elinoloja kanoille paremmaksi. Jos puhutaan orsikanalan munista, puhutaan jälleen virikehäkkikanalan munista. Vapaan kanan munia tuotetaan lattiakanaloissa. Onnellisen kanan munat ovat myös lattiakanalan munia. Ihmisiä puijataan myös myymällä esimerkiksi aitoja maalaismunia, jotka nekin juontavat juurensa virikehäkkeihin.

Plääh. Jälleen olen onnellinen, että meillä syödään omien kanojen munia. Eipä tarvitse sietää mainoskikkailuja ja taatusti tietää millaisissa oloissa munat on tuotettu.

tiistai 27. tammikuuta 2015

Sairautta

Taitaa tosiaan olla niin, kun eläinlääkäri sanoi, että alkavat olla meidän eläimet aika vanhoja jo. Tai sitten muuten epäonnisia, kun tuntuu, että koko ajan on joku kipeänä.

Meillä oli tosiaan pari viikkoa hoitokoiria, kun koirien omistajat löhösivät etelän lämmössä. Toiseksi viimeisenä iltana koirista vanhempi söi vähän huonosti. No, ei siinä mitään. Se on aina ollutkin vähän nirso, eikä meillä valitettavasti tarjoilla sisäfileetä tai sammen mätiä. Nirsoilu ei siis varsinaisesti huolettanut. Mutta viimeisenä hoitopäivänä koira ei syönyt yhtään mitään. Se myös oli rauhallisempi kuin yleensä.

Onneksi oli juuri satanut lunta. Sillä viimeisen vinkin siitä, että kaikki ei ole kunnossa, tuli siitä, kun koira pissasi lumeen veristä pissaa. Mittasin kuumeen. Sitä ei ollut, mutta kun koira on ollut pari päivää käytännössä syömättä, myös ruumiinlämpö on silloin alhaisempi. Näin on eläinlääkäri joskus kertonut.

Olisin antanut koiralle ensiavuksi kipulääkettä, maksan makuista, mutta se oli pahaksi onneksi päässyt loppumaan. Sitten lähti yömyöhällä lentokoneessa matkustaville koiran omistajille viestiä, että kun tulevat kotimaan kamaralle, niin tulevat hakemaan haukun aiottua aikaisemmin ja vievät sen eläinlääkäriin. Itsekin olisin toki kiikuttanut hauvan lekurille, elleivät omistajat olisi olleet jo kotimatkalla.

Aamuyöllä hakijat saapuivatkin ja hauva pääsi eläinlääkärin hoitoon. Onneksi toimittiin ripeästi, sillä diagnoosi oli kohtutulehdus ja hauveli pääsi leikkauspöydälle.

Nyttemmin haukku on jo kunnossa, kävimme kyläilemässä pari päivää sitten ja siellä sitä mentiin samaa tahtia kuin ennenkin.

No eipä siinä vielä kaikki. Tietenkään. Samaisena päivänä, kun koiran vaivat huomattiin, niin mikropossu Daniel veti ruuat väärään kurkkuun, kun ahnehti liikaa. Vickykin on tehnyt joskus niin ja tiesin vanhastaan, että jos huonosti käy, niin seurauksena on keuhkokuume. Mutta katsoimme tilannetta seuraavaan päivään.

Ja eihän se hyvältä näyttänyt. Kun Danielille vei ruokaa, syöminen ei onnistunut, sillä possu oli räkäinen ja röhisevä. Siispä välittömästi yhteys eläinlääkäriin. Harmi, että luottoeläinlääkäri oli lomalla ja toinenkin meillä aiemmin vieraillut lääkäri oli poissa. Ei auttanut kuin soittaa uppo-outo eläinlääkäri kylään. Se on aina vähän arveluttavaa, ja vaikka uusi eläinlääkäri onkin varmasti ihan yhtä taitava, kuin toisetkin, ottaa luottamuksen saaminen aikansa. Meillä normaalisti käyvä eläinlääkäri kun tuntee eläimet vanhastaan ja tietää niiden oikut.

Eläinlääkäri piikitti Danieliin (joka rimpuili mun sylissä) kipulääkettä, laajakirjoista antibioottia ja penisilliiniä. Saimme vielä piikitettävän penisilliinikuurin Danielille.

Eläinlääkärin vierailun jälkeen olin ihan varma, että Daniel kuolee ihan justiinsa. Se ilmeisesti sai aika tujun lääkeannoksen. Illalla Daniel vain makasi pahnojen seassa, eikä tullut syömään. Sinä yönä menin keskellä yötäkin katsomaan, että onko possu vielä elävien kirjoissa. Oli se.

Aamulla Daniel oli edelleen pahnojen keskellä, eikä siitä näkynyt karvaakaan. Se ei reagoinut, kun karsinaan meni. Mutta nousi seisomaan, kun lykkäsin ruokakipon pahnojen sekaan. Ja sitten alkoikin kuulua äänekäs mussutus. Ruoka maistui! :)

Siitä asiat lähtivät menemään parempaan suuntaan. Tosin penisilliinin pistäminen oli joka kerta melko suuri operaatio. Ensinnäkin Vicky piti saada pois karsinasta tai vaihtoehtoisesti Daniel. Siinä riitti askaretta, sillä totta kai Daniel oppi, että taas ne tulee kiusaamaan, eikä todellakaan ollut yhteistyöhaluinen. Vicky puolestaan hermostui, kun sen poikakaveria rääkätään ja osoitti sen kyllä äänekkäästi.

Onneksi kuuri on ohi ja possu taitaa olla ihan terve taas. Täytyy koputtaa puuta, että blogissa olisi muutakin kirjoitettavaa kuin, että joku on taas sairastunut tai kuollut. Mutta täytyy sanoa, että kun eläimet sairastuvat tai kuolevat, niin aina tulee mieleen, että kyllä sitä ihminen on tyhmä, kun karvakamuja hankkii. Mieli kuitenkin muuttuu, kun eläimet ovat terveitä ja asiat ovat hyvin.

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Hoitokoiria

Meillä on nyt viikon verran ollut kaksi hoitokoiraa ja vielä olisi toinen viikko jäljellä. Joskus meillä ollut hoitohauva popsi saunan oveen reijän, joten ihan pelkästään positiivisia odotukset eivät olleet. Mutta pessimisti ei tunnetusti pety ja ensimmäinen viikko hauveleiden kanssa on sujunut yli odotusten.

Koirat ovat kilttejä lapinkoiratyttöjä, joiden nimet ovat Luna ja Lyyti. Niiden omistajat makailevat etelän lämmössä. Mokomat.

Luna on Lyytin äitimuori ja kaksikko on jo seniori-iässä. Kummallakin tytöllä oli meille tullessaan juoksu ja sekös innosti Elvistä kovasti. Mutta tytöt pistivät pyrkyrin ojennukseen, varsinkin Luna. Muutaman kerran Elvis makasi selällään anelemassa armoa ja lupailemassa, että on tästä eteenpäin kiltti poika. Ja niin se on ollutkin. Nelikko tulee hyvin toimeen ja jopa ulkoilua kammoksuva Rauli on tyttöjen mukana viihtynyt pihalla kovista pakkasista huolimatta.

Lunalla ja Lyytillä on myös se hauska puoli, että ne osaavat mennä käskystä kakalle. Meidän pojat ottavat tytöistä mallia, eikä ole ollut yksi tai kaksikaan kertaa, kun koko nelikko on ollut samaan aikaan vääntämässä torttua. Toivottavasti meidänkin pojille tarttuu tuo käsky, niin jatkossakin on helpompi muistutella, että mitä siellä ulkona pitikään tehdä.