Seisova kiima

Vicky-minisika on lähes 11-vuotias tukeva ja hieman arvaamaton vanharouva. Ikääntyminen on viime kuukausina ruvennut näkymään. Rouvan kuulo esimerkiksi on heikentynyt selvästi ja käytös muuttunut rauhallisemmaksi.

Sika on erittäin reviiritietoinen, eikä Vickyn karsinaan ole vierailla mitään asiaa. Kun Vickylle antaa ruokaa, sitä voi rapsuttaa pikaisesti tai taputtaa pyllylle, mutta enempä rouvaa ei ole syytä häiritä. Tämä pikainen hipaisu on kuitenkin tärkeä, sillä sika nauttii kosketuksesta. Asian merkitys on nyt korostunut, kun Danielia ei enää ole.

Emakolla on kolmen viikon välein kiima. Kun Vickyllä on niin sanottu seisova kiima, se on erityisen lempeä ja haluaa rapsuttelua. Tänään Vicky halusi ulos, pysähtyi lumeen vuohilan rappuselle ja jäi siihen pönöttämään kuin maahan juurtunut tatti. Mikään ei tehonnut. Tarjosin sille leipää, mutta possu vain seisoi. Rapsuttelin ja silittelin. Possu nautti siitä, mutta ei liikahtanutkaan. Koska ulkona oli aika kylmä, piti possu saada sisälle.

Vickyn pylly oli ovelle päin ja kärsä avaran maailman suuntaan. Possu piti saada kääntymään, jotta suunta edes olisi oikea. Vickyllä ei ollut aikomustakaan auttaa. Siispä hain harjanvarren jolla ohjasin possun kärsää oikeaan suuntaan. Samalla työnsin kaikin voimin pyllystä. Jos joku olisi nähnyt touhumme, hän olisi varmasti nauranut. Minuakin nauratti.

Lopulta onnistuin kääntämään sian. Työnsin sitä kaikin voimin, jotta sain sen sisälle. Sen karsina on aivan käytävän päässä, jotten lykkäysmatkaa oli melkoisesti. Possu seisoi, eikä liikuttanut jalkojaan lainkaan. Oikeastaan se lähes istui ja nojasi pepullaan kaikin voimin minuun. Nauroin ja juttelin sille, rapsuttelin ja harjasin sitä lattiaharjalla. Kaikesta se tykkäsi. Sitten tuuppasin sitä taas vähän eteenpäin.

Kun possu oli karsinassa, olin aivan hikinen. Jatkoin juttelua ja rapsuttelua ja pienensin sen kärsän eteen leipäpaloja. Vähitellen Vicky heräsi transsistaan ja alkoi mutustella leipää. Rapsuttelin sitä vielä tovin ja jätin sen sitten rauhassa syömään.

Komplikaatioita

Kaikki ei sitten mennyt niin kuin eräässä ruotsinkielisessä lifestyle-ohjelmassa. Daniel-possu ei nimittäin koskaan herännyt kunnolla nukutuksesta. Sen sijaan se lakkasi hengittämästä.

Sain eläinlääkärin nopeasti kiinni ja hän kehotti minua testaamaan possun kipurefleksiä - Daniel ei reagoinut. Hän kehotti myös hakemaan taskulampun ja osoittamaan sillä possun silmiä - nekään eivät reagoineet. Peli oli menetetty, mitään ei ollut tehtävissä, Daniel oli kuollut. Eläinlääkäri sanoi, että voisi avata possun, jos halutaan selvittää syytä tarkemmin, mutta eipä siihen ole tarvetta. Se ei tilannetta muuttaisi. Pitää vain hyväksyä tapahtunut.

Daniel tuli meille ihan pienenä possuna. Se oli väritykseltään raidallinen, kuten villisian porsaat. Myöhemmin väri muuttui mustaksi. Daniel asui aluksi sisällä ja nukkui kerällä Dobby-kissan kanssa. Se ei oppinut koskaan sisäsiistiksi, vaan kävi pissalla ja kakalla tv-tason takana. Kun Vicky-possu hyväksyi Danielin kaverikseen, Daniel muutti sen kanssa talliin. Sitten ne nukkuivat kerällä kahdestaan. Kesällä Daniel rötkötti auringossa ja loiskutteli mutakylvyssä.

Daniel oli tosi kiltti possu. Se teki herkkupalan toivossa mitä vain ja oli myös tosi älykäs. Se tuli loistavasti toimeen hieman oikukkaan vanharouva Vickyn kanssa.

Kiitos, Daniel, kun olit ilostuttamassa elämäämme! Olisimme mieluusti pitäneet sinut pidempäänkin. Hyvästi.

Daniel-possun hammaslääkäri

Meillä on kaksi aikuista minisikaa, 10-vuotias emakko Vicky ja leikkokarju Daniel (5). Ne asuvat tallissa yhteisessä karsinassaa. Sen lisäksi meillä on sisällä keskenkasvuinen Urho-possu (8 kk), joka parhaillaan talloo kipeästi varpaitani yrittäessään löytää hyvää nukkuma-asentoa jalkojeni juuressa.

Jokin aikaa sitten huomasin, että Vickyyn oli ilmestynyt haavoja. Todennäköisin syy oli minisika Danielin torahampaat. Ne voivat kasvaessaan aiheuttaa harmia. Possun ei tarvitse edes olla ilkeä. Hampaat työntyvät suusta ulos ja jo pään kääntäminen voi tehdä vahingon. Siispä tilasin eläinlääkärin.

Tänään eläinlääkäri tuli, tai oikeastaan kaksi ja vielä eläinten hoitajakin kaupan päälle. Minisika kun täytyy rauhoittaa toimenpidettä varten, eikä se ole yksinkertaista tai riskitöntä. Sialla on heikko sydän.

Daniel oli ollut aamun paastolla ja nyt se sai ruuan kärsän eteen. Kun Daniel alkoi syödä, tuikkasi eläinlääkäri rauhoitetta ja hetken päästä toisen annoksen. Ensimmäinen ei tehonnut. Kun possu alkoi hoiperrella, seurasi pari tujausta nukutusainetta. Sitten Daniel lopulta nukahti.

Sian nukuttaminen on siksikin haasteellista, että sillä on tukeva rasvakerros. On vaikea arvioida kerroksen paksuus. Jos lääkkeen tuikkaa rasvaan, se ei siitä oikein mene mihinkään, eikä siis tehoa.

Painon arviointi on myös vaikeaa. Annos annettiin ensin noin 60 kg sikaa ajatellen, mutta lihasikojen painon arviointiin tarkoitettu mitta väitti, että Daniel painaisi 120 kg. (Paksukainen!) Eläinlääkäri kuitenkin epäili, että koska minisika on eri mallinen kuin lihasika, ei pelkkä mahan ympäryksen mittaaminen riitä kertomaan totuutta. (Lihasialla on pidemmät jalat ja paksut kinkut, minisika on töppäjalkainen ja kinkut ovat olemattomat.) Voi Danielin paino silti olla 80 tai 90 kiloa.

Danielin hampaat sahattiin vaierilla ja pyöristettiin hevosen sähköraspilla. Yksi hammas oli vääntynyt suuhun sisälle ja kasvoi sinne. Se on aika tavallista possuilla ja voi ruveta haittaamaan syömistä. Sain pari hammasta muistoksi. Toinen oli melkoinen, monta senttiä pitkä.

Samalla oli hyvä tilaisuus leikata Danielin sorkat, vaikka ne eivät juuri olleet kasvaneet. Lopuksi eläinlääkäri kuunteli sydänäänet, hyvät oli!

Nyt Daniel nukkuu. Sen ympärille on kääritty kaksi peittoa ja kaksi kuumavesipulloa. Patteri lämmittää vieressä. Nukutettu kun kylmettyy helposti. Käyn vähän väliä katsomassa, että kaikki on hyvin.

Possut iltahämärässä

Urho-possu on yhden kerran tavannut aidan läpi aikuiset minisiat, Vickyn ja Danielin. Tapaaminen ei ollut mikään menestys, sillä Vicky alkoi välittömästi uhota Urholle aidan läpi.

Urho käy kuitenkin joka ilta lenkkeilemässä possuaitauksella. Isot possut ovat aitauksessa kesäpäivät, mutta yöt ne nukkuvat tallin pahnoilla. Urhon vierailun aikaan aitaus on siis tyhjä. Urho haistelee ilmaa, kurkkii aitaukseen ja jättää kakka- ja pissatervehdyksen joka kerta aidan toiselle puolelle.

Myös eilen illalla Urho kävi tutkimassa onko aitauksessa muita possuja.

"Huhuu! Onko siellä ketään?"

Eipä ollut, koska Vicky ja Daniel olivat jo menneet sisälle.

Ruotsalainen prinsessa Vicky ja hänen prinssipuolisonsa Daniel nukkuivat tyytyväisinä omassa karsinassaan.

Sikaruusurokote

Kesäkuussa meillä vieraili eläinlääkäri, joka kävi rokottamassa Vickyn ja Danielin sikaruusua vastaan. (Urho ei meillä silloin vielä asunutkaan ja sikaruusurokotteen saa antaa vasta noin kolmen kuukauden vanhalle possulle.)


Sikaruusun aiheuttaa bakteeri, joka elää maaperässä. Tartunnan saanut possu saa korkean kuumeen ja punaisia läiskiä iholleen. Possu voi saada myös niveltulehduksia ja tulehduksen sydänläppään. Sairas eläin voi tartuttaa lajikumppaninsa ja sikaruusu tarttuu kuulemma myös ihmiseen.


Näistä syistä tartunta on parasta ehkäistä ennalta. Kun eläimen yleiskunto on hyvä, se ei sairastu niin helposti. Tietenkin paras tapa suojata sekä eläintä että ihmistä tartunnalta on rokottaa sika.


Meillä possut ovat saaneet sikaruusurokotteen pääasiassa keväisin. Maaperässä elävä bakteeri kun tulee konkreettisesti esiin kesällä, kun possut tonkivat aitauksessaan. (Ja löytävät ties mitä! Tänäkin kesänä olen useampia pieniä muovi- ja rautaesineitä kerännyt aitauksesta pois. Tämä kertoo siitä, että vielä joitakin vuosikymmeniä sitten kierrätys oli sitä, että jätteet haudattiin maahan.)


Sikaruusurokote pitäisi uusia kuuden kuukauden välein. Meillä tosiaan on toisinaan luistettu siitä ja rokotettu possut usein vain kerran vuodessa. Eläinlääkäri kuitenkin sanoi, että oli viime talvena törmännyt sikaruusuun myös talvella, eli varminta olisi tuo puolivuosittainen rokotus.


Rokottaminen ei meillä ole mikään ihan pikkujuttu. Vicky-possu on siinä pienoinen ongelma. Se kun on sitä mieltä, että sen nahkaa ei terävällä neulalla tökitä. Tiesin tämän vanhastaan ja pulssini oli miljoona jo eläinlääkärin tullessa. Mutta eihän siinä auttanut muu kuin tarttua härkää sarvista. (Vai sopisiko tähän paremmin esimerkiksi "tarttua sikaa saparosta/kärsästä/sorkasta"?)


Ensimmäisenä houkuttelin Danielin pois karsinasta. Sen jälkeen minä ja eläinlääkäri pujahdimme karsinaan. Eläinlääkärillä oli ruisku, minulla vanerilevy. Ajatuksena oli pitää Vicky levyn avulla paikoillaan seinää vasten rokotuksen ajan. Mutta Vicky oli eri mieltä. Se onnistui useita kertoja luikahtamaan karkuun ja kirmaamaan ympäri karsinaa. (Onneksi ei keksinyt maistaa eläinlääkäriä ohimennessään!) Lopulta nojasin levyn etuosaan koko painollani ja kaikilla voimillani, eikä possu saanut kärsällään sitä enää työnnettyä sivuun. Sitten tuikkaus korvan taa ja rokotus oli tehty. Vicky sai jäädä rauhoittumaan.


Kun poistuimme karsinasta, olin ihan hikinen ja niin taisi eläinlääkärikin olla. Hän oli käynyt meillä kerran aiemmin, eikä siis ollut niitä tutumpia eläinlääkäreitä. Hän oli vähän skeptinen, kun sanoin, että annan Danielille käytävällä vain ruuan kärsän eteen ja sitten voi pistää.


Daniel sai ruuan ja eläinlääkäri tuli piikkeineen. Kun eläinlääkäri oli lävistämässä ihoa, Daniel liikahti ja eläinlääkäri pomppasi ruiskuineen kauemmas. Kehotin häntä tulemaan uudelleen ja antamaan rokotteen. Kerroin, että Daniel ei uhittele ja ruoka motivoi sitä niin paljon, että nyt on parasta toimia. Eläinlääkäri tuli uudelleen ja pisti neulan possun korvan taa. Daniel syödä mussutti tyytyväisenä, eikä reagoinut mitenkään. Kun eläinlääkäri otti tyhjän ruiskun pois, hän huudahti: "Uskomatonta!" Taisi eläinlääkärillekin olla ensimmäinen rokotus sen verran rankka, ettei hän voinut kuvitella toisen menevän niin sujuvasti.


Vickyä ei olisi edes kannattanut yrittää lahjoa ruualla, kun taas Danielille tuo konsti menee täydestä. Tässä se taas tuli todistettua: Jokainen eläin (ja eläinlääkäri myös) on yksilö. :)

Lyhyitä kohtaamisia ja terveisiä

Meillä on nyt siis kolme minipossua; 10-vuotias emakko Vicky, 6-vuotias kastroitu karju Daniel ja uusin tulokas, 2,5 kuukauden ikäinen Urho. Vanhemmat possut asuvat tallissa ja viettävät kesäpäivät pääasiassa ulkona. Urho puolestaan on sisällä ja ulkoilee pääasiassa kissan valjaissa.


Minisika on täysikasvuinen kolmen vuoden vanhana. Ei ole olemassa mitään "teekuppipossuja" tai muita pikkuruisia minisikoja, vaan minipossu kasvaa pikkuhiljaa. Aikuisena se painaa vähintään siinä kolmenkymmenen kilon paikkeilla, mutta voi painaa myös 100 kiloa. Meidän aikuiset possut ovat ehkä siinä 50-60 kg:n painossa, myös Urho kasvaa aikanaan aikuisen minisian mittoihin.


Urho-poika on vielä pieni vauva. Se oli meille tullessaan (kuukausi sitten) kokoluokaltaan suunnilleen sellainen, kun marsu olisi pitkillä jaloilla varustettuna. Nyt se on jo vähän kasvanut, mutta on edelleen todellinen miniatyyri isoihin possuihin verrattuna. Kissat ovat sitä suurempia.


Toinen possu on sialle tietenkin parasta seuraa. Vielä ei Urho kuitenkaan ole Vickylle ja Danielille sopiva kumppani. (Se kelpaisi korkeintaan aamupalaksi...) Kokoero on niin suuri.


Yhtenä päivänä "lenkkeilimme" Urhon kanssa possujen aitaukselle. Aika nopeasti saimme häipyäkin. Daniel tuli aidan viereen ja aloitti röhkimisen. Sitten tuli Vicky, joka ei arvostanut uutta tulokasta ollenkaan. Se hyökkäili aitaa kohti ja teki selväksi, ettei Urholla ole mitään asiaa näille kulmille.


Urhoa kuitenkin kiinnostaa tuo isojen possujen aitaus. Se käy nuuhkimassa aitaa kun possut eivät ole ulkona. Eilen illalla Urho nuuhkutteli aikansa ja totesi, että aidan toisella puolella on isojen possujen vessa. Siihen paikkaan Urho itsekin väänsi tuotoksensa, jätti kai käynnistään terveiset muille.


Myöskään Vicky ei ole niin ehdoton ihan joka hetki. Muutamia päiviä sitten vanha rouva oli ilmeisesti taas kiimassa. (Possuneidoilla kiima tulee kolmen viikon välein.) Se suuntasi päättäväisesti pihaan ja tuli haistelemaan, että missä se komea Urho-possu mahtaa olla. (Urhokin on kyllä kastraatti, mutta mitäs pienistä.) Vicky haisteli pissapaikat ja muut tarkasti. Miestä ei kuitenkaan löytynyt, sillä Urho oli sisällä. Lopulta Vicky tyytyi siihen, kun minä harjasin sen pihassa, ja palasi sitten takaisin omaan karsinaansa.

Kynsien hoitoa

Kynsien ja sorkkien hoito kuuluu meillä eläintenhoidon rutiineihin. Osassa tapauksista homma sujuu leikiten, toisissa tapauksissa tarvitaan rautaisia hermoja, paljon herkkuja, kaverin apua ja voimaa.


Noin viikko sitten leikkasimme vuohien sorkat kesäkuntoon. Leikkaan sorkat pienillä oksasaksilla oikeaan muotoon. Sorkat kasvavat koko ajan, joten niiden säännöllinen leikkaus auttaa eläintä pysymään terveenä.


Soman sorkat leikkaan yksin, kun kuttu seisoo lypsypöydällä. Soma ei leikkaamisesta tykkää, mutta ei pistä vastaankaan. Välillä kuttu yrittää kiskaista jalkaansa pois, mutta muuten se seisoo nätisti. Palkkioksi Soma sai leipää ja harjausta. Niistä se tykkää.


Voitto-Viljami sen sijaan ei halua harjausta, sillä harja on pelottava. Myöskään sorkkien leikkuu ei herraa miellytä. Voitto-Viljamin sorkkien leikkuussa täytyy olla kaksi: toinen pitää pukkia paikoillaan ja toinen leikkaa. Voitto-Viljamin pitäminen paikoillaan ei ole mikään pikku juttu, sillä se on suurikokoinen ja vahva ja yrittää karkuun. Lopulta, kun Voittis huomaa, ettei pääse mihinkään, se alistuu ja käy makaamaan. Sekään ei varsinaisesti asiaa helpota, sillä kun iso eläin makaa jalkojensa päällä, on sorkkien esiin kaivaminen sen alta pikkuisen vaikeaa. Mutta onnistui se silti.


Marsujen kynnet ovat myös oma juttunsa. Marsu on sen verran pieni, että sitä saa pidettyä toisella kädellä, kun toisella leikkaa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että operaatio olisi helppo ja marsu yhteistyöhaluinen. Pikkuisen tekisi mieli karkuun ja ainakin vähän täytyy aluksi pyristellä. Marsun kynnet saa kuitenkin aika hyvin leikattua, kun pitää marsua toisella kädellä sylissä ikään kuin selällään ja toisella kädellä käyttelee saksia.


Koirista Rauli antaa leikata kynnet nätisti, Elvis yrittää vähän joka välissä häipyä paikalta. Nekin kynnet saadaan kuitenkin leikattua melko hyvässä yhteisymmärryksessä.


Urho-possun kanssa yritän nyt opettaa, että sorkkien leikkuu on kiva juttu. Nimittäin kahden muun possun kanssa se ei niin hirveän kivaa ole. Vicky tarvitsee paljon herkkuja ja nopeaa ja päättäväistä toimintaa, eikä sorkkien leikkaaminen siltikään välttämättä onnistu. Danielin kanssa ei oli ihan niin vaikeaa, sillä se ei käyttäydy kiukkuisesti pelottavassakaan tilanteessa. Joka tapauksessa olisi kuitenkin paljon helpompaa, jos possu olisi tyytyväinen ja iloinen sorkkien leikkuusta.

Urho

Lauantaina vietetään Urhon nimipäivää. Lauantaina tulee myös kuluneeksi tasan viikko siitä, kun meille muutti suloinen pieni minisika, joka sai nimekseen Urho. (Meillä kun on jo Ruotsin kuninkaalliset prinsessa Vicky ja komea herra Daniel, niin piti kotimaankin valtionjohtoa saada edustetuksi.)

Urho asuu nyt ainakin toistaiseksi sisällä, sillä se on vasta vajaan parin kuukauden ikäinen. Se on kooltaan niin pieni, että mahtuu sujuvasti kissan valjaisiin. Sillä on siis valtava kokoero aikuisiin lajitovereihinsa.

Urho piti opettaa käyttämään hiekkalaatikkoa, mutta sitä ei tarvittu. Urho nimittäin pissaa ja kakkaa vain ulos. Sika voi siinä mielessä olla helppo opettaa sisäsiistiksi, että sen vessa on aina samassa paikassa. Tietenkin voi olla vähän hankalampi tilanne, jos possu valitsee pissapaikaksi olohuoneen maton tai muun vastaavan...

Urho on poikkeuksellisen itsevarma tyyppi. Se oli viisihenkisen pahnueensa rohkein pikku possu. (Vicky esimerkiksi oli pahnueensa arin ja se näkyy sen käytöksessä.)

Possut ovat epäileväisiä ja suhtautuvat pelokkaasti ihmisiin ja eläimiin, jotka eivät kuulu niiden laumaan. Rutiinit ovat possuille turvallisia ja rakkaita ja poikkeustilanteet pelottavia. Siksi olikin hämmästyttävää, että possu sopeutui todella nopeasti ja kellahtaa nyt rapsutuksesta kyljelleen helposti.

Urhon kanssa on jo opeteltu monia asioita: valjaiden pukeminen onnistuu hienosti ja riisuminenkin aika hyvin. Possu sietää myös pikkuisen nostamista, vaikka se on sialle hyvin vastenmielistä. Ulkoilun ja syömisen jälkeen opetellaan kärsän pyyhkimistä liinaan.

Urho on leimautunut vahvasti Farmariin. Allekirjoittaneen kanssa possu tulee erityisen hyvin juttuun ja pikkuisen vierastaa muita ihmisiä. Se kokeilee sikamaiseen tapaan olisiko sillä mahdollisuus kohota hierarkiassa. Tätä testataan kiukuttelulla ja jääräpäisellä käytöksellä, ehkä jopa pienellä uhoamisella. Kun se ei kuitenkaan tuota toivottua lopputulosta, sikapossu tyytyy tilanteeseen ja käyttäytyy taas hyvin.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että Urho ei ole yhtä säyseä kaveri, kuin aina ystävällinen ja lempeä Daniel. Toisaalta se vaikuttaa olevan rohkeampi ja ennakkoluulottomampi kuin kumpikaan aikuisista possuista. Luultavasti se tarvitsee selkeät säännöt, tai se ottaa vallan, mutta kyllä siitä mallikelpoinen possu varmasti tulee. :)

Pikku Danielin pikkuruinen mutakuoppa

Ihanaa, lämmintä! Eläimetkin ovat nauttineet kesäisestä kelistä.

Possut kaivoivat aitaukseensa pienen kuopan, jonne minä kävin kaatamassa kastelukannullisen vettä. Siitä tuli pikkuinen mutakuoppa, jossa voi pienet possut vilvoitella. ;)

Onnistunut kokeilu

Viime syksynä raportoin, että aion ensimmäistä kertaa kokeilla kestopehkua possujen kuivikkeena.

Kestopehku on siis kuiviketta, jota ei vaihdeta, kun se alkaa kostua, vaan sitä lisätään uusi kerros pitkin talvea. Näin päällimmäisenä on aina kuiva ja puhdas kerros. Kestopehku toimii myös eristeenä ja se lämmittää eläimiä.

Kokeilu osoittautui kannattavaksi. Possut eivät protestoineet järjestelyä vastaan, karsinassa säilyi lämpö aiempaa paremmin, eikä patteria tarvinnut pitää niin kuumalla. (Tosin paukkupakkasiakin oli melko rajoitetusti tämän talven aikana.)

Eilen oli sitten se päivä, kun possut pääsivät talven jälkeen vihdoin oikein kunnolla ulos. Lämpötila kipusi parhaimmillaan + 16 asteeseen.

Possujen ulkoillessa kestopehku karsinasta tyhjentyi hikisen lapion varressa heilumisen myötä. Tusinan verran kottikärryllisiä täyttyi ja karsina vastaavasti tyhjeni. Sitten vain uutta turvetta ja pahnaa tilalle.

Se on muuten aina keväisin hieno tunne, kun eläimet pääsevät kunnolla ulos. Myös kestopehkun tyhjennys on varma kevään merkki. Tosin nyt taitaa olla vasta osa-aikainen kevät, sillä vuohien karsina on vielä tyhjentämättä.

Vicky 10 vuotta

Minisika Vicky täyttää tänään 10 vuotta. Pyöreiden vuosien kunniaksi Vicky avasi terassikauden mustan poikakaverinsa Danielin kanssa. Niistä tulikin varsinaiset kakkukestit, kuten videolta näkyy. :)

Hyvää syntymäpäivää Vicky!

Järkyttävä tapaus

Tämä tarina on tosi ja kertoja elää...

Sattuipa niin ikävästi, että eräs hyvin tuntemamme kaveri oli kävelyllä ja tipahti suohon. Hän jäi siihen kiinni, eikä päässyt millään ylös.

Pahaksi onneksi karmea hirviö lähestyi suota ja oli hyvin nälkäinen...

Tarinan traagisen lopun voit katsoa oheiselta videolta. Varoitus! Videolla nähtävä materiaali voi järkyttää herkimpiä katsojia... ;)

Eräänä kauniina syyspäivänä

Eräänä kauniina syyspäivänä, eli juuri tänään, laiskistunut bloginpitäjä päätti kertoa Tuomirannan farmin kuulumisia. On nimittäin käynyt niin, että olen saanut muutamaan kertaan palautetta, kun blogissa on ollut liian hiljaista. Myönnetään, näin on päässyt käymään.

Aika hauskaa silti, että palautetta tulee. Olen nimittäin ajatellut kirjoittavani lähinnä itselleni ja uskonut, ettei näitä juttuja monikaan lue. Taidan olla osittain väärässä. Eilen nimittäin juhlissa esittäydyin uudelle ihmiselle ja hän heti mainitsi, etten ole viime aikoina kirjoitellut blogiini. 

Siispä, kiitos palautteesta, ja tässä yritys korjata asiaa. :)

Eläimet voivat Tuomirannassa hyvin. Tämä kesä on ollut ihana, lämpöä on riittänyt näihin päiviin saakka. Se on eläinten kannalta loistojuttu, sillä ne saavat ulkoilla. 

Yöt ovat jo sen verran kylmiä, että possut pääsevät ulos enää aurinkoiseen aikaan muutamaksi tunniksi. Huonolla säällä ne käyvät vain pienllä pyrähdyksellä ulkona, sillä possun ohut karva ei paljon lämmitä.

Daniel loikoili auringon paisteessa hetki sitten.

Lehtien keskeltä kurkistaa minisika Vicky.

Vuohet ovat ulkoilleet koko kesän ahkerasti. Tämä on aiheuttanut sen, ettei niiden aitauksessa enää juuri ole syötävää. Siksi vuohet ovat välillä muutaman tunnin pihan puolella kytkettynä kettinkiin. Siinä ehtii popsia mahan täyteen vihreää, ja sitten voi taas kirmata aitauksessa. Vapaana pihalla vuohia ei voi pitää, sillä lähellä menee tie, jonka liikenne on ajoittain vilkasta.

Oikeasti vuohien kytkeminen kiinni on laitonta. Vuohta ei nimittäin saa pitää kytkettynä kuin välttämättömän hoitotoimenpiteen ajan. Olen kuitenkin ajatellut, etteivät vuohet kärsi, sillä ne todella nauttivat, kun saavat ahmia herkullista ruohoa.

Voitto-Viljami nautiskelemassa tuoreesta ruohosta.

Heinäkuussa meillä kuoriutui araucanan munasta tipu, joka sai nimen Salmiakki. Nyt kaveri ei enää ole mikään tipu, sillä se on jo biologista äitiään suurempi. Sen kasvattiäiti Peppi vartioi kyllä yhä lastaan, mutta jo hieman etäämpää. Salmiakki ei ole vielä alkanut kiekumaan, mutta pahaa pelkään, että kukko se on. 

Salmiakki on kovasti käenvärisen isänsä, Rokkikukon, näköinen.

Myös kissat ja koirat voivat hyvin. Toivottavasti lämpö ja aurinko pysyvät luonamme vielä pitkään.

Possujen uusi kesälaidun

Eräänä päivänä sikamaiset tyypit Vicky ja Daniel päättivät, että ne ovat kyllästyneet vanhaan ulkoaitaukseensa. Juuri muuta tuo aitaus ei tarvinnutkaan, sillä se oli vuosien saatossa hapertunut. Possut ryhtyivät puuhiin ja pian aitaus oli atomeina.

Vicky ja Daniel viettävät pari päivää sisällä, kun herrasväelle rakennettiin uusi kesälaidun. Aitauksen paikkaa siirrettiin, jotta kärsäkkäät saisivat uutta tongittavaa. Uusi aitaus on myös vanhaa varjoisampi, mikä on näin kesäkuumalla vain hyvä asia.

Mutta johan oli melkoinen projekti saada possut menemään uudelle laitumelle, sillä possut ovat epäluuloisia kaikkea uutta kohtaan. Ne juoksivat automaattisesti vanhaan aitaukseen, vaikka sitä ei edes ollut. Sieltä sikoja sai maanitella tovin jos toisenkin tuloksetta.

Onneksi olin opettanut possuille tempun. Meillä on muovinen, sininen mattopiiska, jolla ei ole mitään käyttöä. Siksi olen valjastanut sen muihin tehtäviin: pidän mattopiiskaa kädessä ja kun possu koskettaa sitä kärsällään, se saa namin. Nyt hain mattopiiskan ja sain sen avulla possut seuraamaan minua aitaukseen. Vicky tuli suhteellisen helposti, mutta Danielin kanssa piti touhuta kauemmin. Se oli epäluuloinen.

Nyt laidunta kiertää uusi ja vahva aita. Possujen on siis valitettavasti tyydyttävä siihen, sillä vähään aikaan pikkupossujen voimilla sitä ei tuhota.

Lauta ja verkko, siitä on hyvä possuaitaus tehty.

Tästä portista possujen oli vaikea kulkea; portti oli epäluuloisuutta herättävä ja uusi.

Vanhasta aitauksessa saatiin sentään tuttu ja turvallinen mökki siirrettyä koivikon katveeseen. Taustalla näkyy myllättyä maata, eli paikka, jossa aitaus ennen sijaitsi.
Tässä marssitaan kuvaajaa kohti, minisika Vicky edellä ja mikropossu Daniel perässä.

"Sikahienoo, eiks ookin!?!!"

Kesä on mun

Ihanaa, se on täällä, kesä!! Erään kauppaketjun mainos iskee todella asian ytimeen, kun se kehottaa elämään kuin viimeistä kesäpäivää. Kyllä, yritän elää juuri niin ja inhoan kaikkia niitä ihmisiä, jotka muistavat mainita, että "puolentoista kuukauden kuluttua ollaan jo talveen päin menossa". Niin, pessimisti ei kuulemma pety, mutta minä en ole menossa talvea kohti. Minun kesäni kestää vähintään syyskuun loppuun ja siitä irti päästäminen on joka vuosi yhtä tuskallista. Mutta joka tapauksessa nyt on kesäkesäkesäkesäkesäkesäkesä....

Kesä on elämän ja eläintenpidon parasta aikaa. Toisaalta se on myös kiireistä ja touhua täynnä ja laiskistunut bloginpitäjä häviää auringonpaisteeseen ja valoisiin kesäöihin, ja tietenkin häärii eläinten kanssa yhtä ja toista.

Kissoilla on kivaa, kun ne pääsevät aamusta iltaan ulkotarhaan syömään heinää ja metsästämään. Tänä aamunakin oli keittiössä nähtävissä, että yöllisillä saalistusretkillä oli käyty: Keittiön lattialla oli puoliksi syöty kastemato.

Iltalenkit valoisassa ilmassa lintujen sirkuttaessa ovat hauskaa ajanvietettä koirien kanssa. Pääasiassa koirat juoksentelevat farmin alueella vapaana ja Rauli murtautuu vuohien aitaukseen syömään kakkaa. Hauskaa on myös aidan takaa haukkua ohi ajavat autot, sillä eihän meidän pihan ohi saa mennä, ellei ole kysynyt hauvoilta lupaa.

Parasta on kuitenkin vuohien, possujen ja kanojenkin kanssa. Kanathan on pidettävä asetuksen mukaan sisällä kesäkuun alkuun saakka lintuinfluenssan leviämisuhan vuoksi. Mutta me olemme ilmoittaneen kunnaneläinlääkärille tänäkin vuonna, että meillä on aitaus, jonne luonnon vesilinnut eivät pääse. Siispä kanat saavat ulkoilla, kun eivät joudu nokakkain muuttolintujen kanssa.

Eläinten iltahoito venyy näin kesällä myöhäisemmäksi, sillä kuka nyt raaskii vuohia viedä sisälle, kun ilma on kaunis ja lämmin? Possujen riemu ulos pääsystä on kuitenkin mulle henkilökohtaisesti se kaikkein suurin ilo. Kun ensimmäiset oikeasti lämpimät päivät koittivat, Daniel suorastaan hyppi ilmassa, kun se kirmasi pihan poikki pieniä ruohotupsuja syömään. Mudassa rypemisen nämä possut osaavat ja kun sitä touhua katsoo, niin kateelliseksi sitä ihan tulee.

Eletään siis, kuin viimeistä kesäpäivää! :)

Kuulumisia työn äärestä

Tyhmät asiat ensin: Haudonta ei tuottanut toivottua tulosta lopultakaan. :( Poikasia kehittyi kolme. Muna numero kahdeksan oli rikkoutunut liian aikaisin ja poikanen makasi kuolleena pesän vieressä joitakin päiviä ennen kuoriutumista. Kaksi munista (numerot 2 ja 3) kehittyi täysiaikaisiksi, mutta liekö sitten liian innokkaat ihmiset olleet asialla ja häirinneet Keltaista kanaa tirkistelyillään. Äitipä ei nimittäin joko tunnistanut lapsiaan omikseen tai sitten äiti oli vähän väsynyt. Keltainen kana nimittäin lopetti hautomisen, eikä hoitanut lapsiaan, vaan nokki tipuja. Kun tämä huomattiin, oli toinen tipuista (numero 3) kuollut, mutta numero 2 oli vielä hengissä. Vein sen sisälle, kylppäriin ja viritin lämpölampun. Kananpojathan kuivuvat melko nopeasti pörheiksi söpöläisiksi, mutta tämä oli vielä puolen vuorokauden vanhana märkä, eikä noussut ylös. Lämpölampun alla tipu kuivui, joi vettä, kun juotin sitä, piipitti kovaa ja oli selkeästi taistelijaluonne. Mutta huonoltahan se näytti. Hiivin seuraavana aamuyönä katsomaan tipua jo aavistellen, ettei se ehkä aamua näkisi, ja olin oikeassa. Tipu oli kääriytynyt kerälle, kuin munan sisälle ja kuollut siihen, raukkaparka.

Mutta palataan mukavempiin ja työläämpiin aiheisiin. Keväällä farmilla riittää töitä, jotta kaikille eläimille saadaan kesäksi kunnon ulkoilumahdollisuudet ja sisällekin mukavat olot.

Viime viikon lopulla vuohien aitaukseen tuli sähköt. Meillä on vuohilla siis 1,5 metriä korkea verkkoaita, joka vahvistetaan kesäisin sähköaidalla. Pelkkä verkko ei riitä, sillä vihreää on tarjolla myös aidan ulkopuolella ja sitä kohti mennään, kun aitaus alkaa tympimään. Myöskään pelkkä sähkö ei riittäisi, vaan Voitto-Viljami ainakin loikkaisi matalan sähköaidan yli koska tahansa.

Äitienpäivänä oli ahkerointia, kun vuohien kestopehku tyhjennettiin. Tämä operaatio tehdään keväällä ja koko vuoden kuivikkeet lähtevät kerralla. Sen jälkeen tila kalkitaan ja uudet kuivikkeet tulevat tilalle. Kuiviketta lisätään pitkin vuotta ja sama operaatio on taas seuraavana keväänä luvassa. Tällä kertaa kärrättävää riitti 67 kottikärryllisen verran. Hiki tuli, mutta myös hyvä mieli.

Myös possujen karsina tyhjennettiin. Siitä tuli 9 kottikärrykuormaa. Tosin, sitä ei lasketa, sillä possuilla ei ole kestopehkua, vaan karsinaa tyhjennetään aina sopvivin väliajoin.

Soma-kutun sorkat on siistitty kesäkuntoon. Se sujuu yksinkin, sillä Soma on rauhallinen ja kiltti. Vauhdikkaampaa Voitto-Viljamia täytyy pitää paikallaan, sillä se ei sorkkien leikkuusta pidä. Se on melkoisen hikistä hommaa, sillä eläinlääkärin arvion mukaan voimiensa tunnoissa olevalla kaverilla on painoa ainakin toistasataa kiloa. Daniel-possu kiljuu sorkkien leikkuun, mutta ei ole muuten hankala tyyppi.

Oma verenpainetta nostattava operaationsa oli jälleen Vicky-minisian sorkkien leikkuu. Se kun on pikkuisen ärhäkkä possu, oikeastaan vain siksi, että se on hieman arka. (Mutta pelokkaat eläimet niitä vaarallisimpia ovatkin!)

Vicky tuli banaanin kehujen perässä sisälle. Sille oli paloiteltu banaania, omenaa, appelsiinia, kiiviä ja selleriä. (Viimeinen osoittautui turhaksi, sillä possu ei selleriä syönyt. Kiireesti piti selleri hävittä joukosta, ettei väärän ruuan tarjoaminen hermostuta kärsäkästä.) Minä syötän ruokaa suuhun ja toinen katkoo oksasaksilla sorkkia siinä sivussa. Tämä kaikki täytyy tapahtua hyvässä yhteistyössä Vickyn kanssa, tai tulee ongelmia. Neiti päätti tällä kertaa, että haluaa aterioida (kangas)sohvalla. Se hyppäsi sohvalle, eikä auttanut muu, kuin siinä ruveta leikkuu- ja syöttöhommiin. Kaikki sujui hienosti, erityisesti kiivin ja banaanin jynssääminen sohvasta jälkeenpäin. >:(

Huomasin muuten joku päivä, että meidän eläimet tottelevat aika hyvin luoksekutsua. Jos eläimiä kutsuu, vuohet vastaavat määkinällä ja keskittävät huomionsa minuun. Kun huutelin koiraa, se ei tullut, mutta pihamaalla vapaana temmeltänyt Daniel-mikropossu juoksi röhkien luokseni. Myös Vicky-possu seuraa ihmisen perässä, ainakin sille päälle sattuessaan. Kissatkin, erityisesti Mappe, tulevat kutsuttuina paikalle. Eläimille lirkuttelu tuottaa siis tulosta. :)

Nätti, ku sika pienenä

Kerrassaan typerä sanonta. Ei silti, kyllä sika minustakin on nätti pienenä. Ja suurena. Ja kaikenkokoisena. Sika on minun mielestäni aina erittäin söpö ja kaunis eläin, viisaskin vielä. Tänäänkin ihailun erästä erittäin suloista ja ylipulleaa pikkukinkkua, siis mikropossu Danielia, joka päätti kaataa ruokansa vuohilan lattialle.

Daniel ja ruokakippo

Meillä on niin siistiä, että ruuan voi nauttia vaikka suoraan lattialta. Ainakin tämän possun mielestä.

Kuulumisia

Heinäkuu se siinä mennä hurahti, eikä farmari ole paljoa ehtinyt tietokonetta tuijottaa. Siispä on aika päivittää kuulumisia koko menneen kuukauden ajalta. Kiirutta on pitänyt, kun on koirien kanssa mökkeilty ja omallakin tontilla touhuttu monenlaista, mm. hajotettu ja uudelleen rakennettu rantasaunan kuisti. Rantasaunakin on saanut uuden maalipinnan, sinistä ja keltaista. Kesken on vielä, mutta siitä tulee hieno, uskokaa pois!

Cockerspanieli Rauli siis popsii thyroxin-lääkitystä kilpirauhasen vajaatoimintaan. Hauva ottaa lääkkeen aamuin illoin kiltisti. Se on kuulemma jo pentuna opetettu narkkariksi, eli se istuu ja antaa tassua ja syö kädestä ojennetun lääkkeen. Ei tarvitse kikkailla, että mihin namupalaan lääkkeen piilottaisi, tai murskaisiko sen johonkin ruokaan, tai mitään muutakaan.

Ja kuten eläinlääkäri sanoi, meillä on nyt käytännössä ihan eri koira. Se on leikkisä koheltaja, joka hyppii ja juoksee, telmii welsh corgi Elviksen kanssa ja jahtaa kissoja. Mappe saa joka kerta äkkilähdön, jos Raulin lähelle tulee, mutta Dobby-kissan kanssa nukutaan välillä vieretysten, tai nuollaan toinen toisen naamaa ja kiehnätään.

Mappe ja Dobby ovat vihdoinkin ruvenneet kunnolla metsästämään. Ulkotarhasta, johon pääsee keittiön tuuletusikkunasta kissanluukun kautta, on monena päivänä tullut saaliita. Keittiön lattialta saa kerätä monena aamuna useammankin kuolleen päästäisen. Jippii.

Kesäpossut Ruusu ja Orvokki ovat kasvaneet valtavasti. Ne ovat äärimmäisen seurallisia ja ihania possuja. Kukaan muu kuin farmari ei taida kuitenkaan niiden tarhaan uskaltaa mennä. Possut ovat nimittäin niin isoja ja tulevat syliin. Niitä pitää rapsuttaa ja halata ja tuuppia pois. Sellainen tuttavallisuus, kun kyseessä on iso eläin, voi olla pelottavaa.

Ruusu ja Orvokki eivät osaa rypeä. Tänä kesänä on hellepäiviä ollut varsin valikoidusti, mutta silloin kun niitä on ollut, on farmari kaatanut possujen päälle kuraa, ettei aurinko polta nahkaa ja etteivät itikat kiusaa. Itikoitakin on onneksi ollut hyvin vähän edellisiin possuvuosiin verraten.

Ruusu ja Orvokki ovat pari kertaa karanneet aitauksestaan, kun ovat ovella väkisin tunkeneet ulos tai kun joskus tarhan ovi on jäänyt kunnolla lukitsematta. Kohellus on ollut melkoista, mutta aina possut on takaisin saatu. *koputtaa puuta* Alkukesällä tarhassa olleesta vihreydestä ei ole tietoakaan, vaan runsaiden sateiden vuoksi melkoinen kuravelli on tilalla. Possuille lapioitiin aitaukseen 2000kg hiekkaa, ja sekös kärsäkkäitä miellytti, kun on saanut biitsillä loikoilla.

Minisiat Vicky ja Daniel ovat myös nauttineet kesäpäivistä ulkoaitauksessaan. Sateella pienessä punaisessa mökissä on nukkunut kylki kyljessä kaksi söpöä sikaa ja auringon paistaessa sitten on reporankana lorvittu heinikossa. Nämäkin possut ovat suorittaneet aitauksessa kaivauksia, mutta niillä sentään riittää vihreää vielä yllin kyllin. Kaksi muovista vesivatia ne ovat kesän aikana tuhonneet, enkä vieläkään tiedä missä toinen vati on. Ehkä se on jossakin tiheän pusikon siimeksessä tai sitten upotettu todella syvälle mutakylpykuoppaan, mutta useista etsinnöistä huolimatta en ole sitä löytänyt. Minipossut siis osaavat rypeä ja ovatkin suurentaneet mutakuoppaansa kesän mittaan.

Kanat ovat nyt muutamana hellepäivänä ulkoilleet ihan vapaana pihalla. Ne kuopsuttelevat ja touhuavat ympäri tonttia ja Rokkikukko kutsuu niitä aina välillä, ettei kukaan rouvista eksy liian kauas.

Vuohet ovat kovasti vanhentuneet. Onnilla taitaa olla kuulo mennyt, tai ainakin heikentynyt. Sen huomiota ei enää saa kaurakippoa helisyttämällä. Yhtenä päivänä leikattiin vuohilta sorkat ja kynittiin loput talvivillat pois. Onnista ei jäänyt juuri mitään jäljelle. Sen reppanan kesäkarva on melko lyhyt ja hento ja lihasmassa on vähentynyt melkoisesti miehuusvuosista. Mutta ilmeisen tyytyväinen tuntui ukko olevan siihen, että olo viilentyi. Voitto-Viljami sen sijaan on yhä voimiensa tunnossa, vaikka heinäkuussa sillekin tuli yhdeksän vuotta täyteen. Soma lypsää edelleen ihan hyvin, vaikka maidon määrä onkin kesän parhaimmasta heinä-ajasta vähentynyt. Vuohet ovat popsineet pihalla mielellään koivun oksia, kun tontin koivujen rehottavia alaoksia on karsittu.

Kesän aikana meillä on ollut useampikin eläinten hoitaja ja maatilamatkailija, joka on saanut kokea eläinten temppuilua ja keppostelua. Soma ei esimerkiksi välttämättä hyväksy kaikkia lypsäjiä. Yhdelle eläinten hoitajalle se oli osoittanut mieltään ja seissyt vain karsinan nurkassa tuijottaen seinää, kun piti lypsylle tulla. Kesäpossut olivat paiskoneet astiansa keskelle tarhaa ja siinä olikin hoitajalla päänvaivaa, että miten astiat saa käyttöön  menemättä aitaukseen. Hoitajille ja muille urheille, jotka ovat esimerkiksi uskaltautuneet ottamaan munia kanan alta pesästä, on maksettu palkkio munissa tai muissa tilan tuotteissa. Poikkeuksetta kaikki ovat kehuneet munien makua ja hienon värisiä keltuaisia. Ovat meidän munat kuulemma ihan erilaisia kuin kaupassa. Kiitos kehuista, ja eläinten hoidosta kaikille!

Daniel kolme vuotta

Tänään on juhlittu mikropossu Danielin kolmevuotissynttäreitä. Juhlakansaa oli paikalla sankoin joukoin. Tai oikeasti Daniel juhli kamunsa Vickyn (minipossu) kanssa kahden. Juhla-ateriaan kuului kaurajauhoja, viiliä, Mutitabsia sekä pullaa, jaffakeksejä ja fasupaloja.

Tässä kuussa synttäreitään juhlivat myös Vicky (8v), vuohipukki Onni (10v) sekä vuohikuttu Soma (10v).

Onnea, Daniel!

Sairautta

Taitaa tosiaan olla niin, kun eläinlääkäri sanoi, että alkavat olla meidän eläimet aika vanhoja jo. Tai sitten muuten epäonnisia, kun tuntuu, että koko ajan on joku kipeänä.

Meillä oli tosiaan pari viikkoa hoitokoiria, kun koirien omistajat löhösivät etelän lämmössä. Toiseksi viimeisenä iltana koirista vanhempi söi vähän huonosti. No, ei siinä mitään. Se on aina ollutkin vähän nirso, eikä meillä valitettavasti tarjoilla sisäfileetä tai sammen mätiä. Nirsoilu ei siis varsinaisesti huolettanut. Mutta viimeisenä hoitopäivänä koira ei syönyt yhtään mitään. Se myös oli rauhallisempi kuin yleensä.

Onneksi oli juuri satanut lunta. Sillä viimeisen vinkin siitä, että kaikki ei ole kunnossa, tuli siitä, kun koira pissasi lumeen veristä pissaa. Mittasin kuumeen. Sitä ei ollut, mutta kun koira on ollut pari päivää käytännössä syömättä, myös ruumiinlämpö on silloin alhaisempi. Näin on eläinlääkäri joskus kertonut.

Olisin antanut koiralle ensiavuksi kipulääkettä, maksan makuista, mutta se oli pahaksi onneksi päässyt loppumaan. Sitten lähti yömyöhällä lentokoneessa matkustaville koiran omistajille viestiä, että kun tulevat kotimaan kamaralle, niin tulevat hakemaan haukun aiottua aikaisemmin ja vievät sen eläinlääkäriin. Itsekin olisin toki kiikuttanut hauvan lekurille, elleivät omistajat olisi olleet jo kotimatkalla.

Aamuyöllä hakijat saapuivatkin ja hauva pääsi eläinlääkärin hoitoon. Onneksi toimittiin ripeästi, sillä diagnoosi oli kohtutulehdus ja hauveli pääsi leikkauspöydälle.

Nyttemmin haukku on jo kunnossa, kävimme kyläilemässä pari päivää sitten ja siellä sitä mentiin samaa tahtia kuin ennenkin.

No eipä siinä vielä kaikki. Tietenkään. Samaisena päivänä, kun koiran vaivat huomattiin, niin mikropossu Daniel veti ruuat väärään kurkkuun, kun ahnehti liikaa. Vickykin on tehnyt joskus niin ja tiesin vanhastaan, että jos huonosti käy, niin seurauksena on keuhkokuume. Mutta katsoimme tilannetta seuraavaan päivään.

Ja eihän se hyvältä näyttänyt. Kun Danielille vei ruokaa, syöminen ei onnistunut, sillä possu oli räkäinen ja röhisevä. Siispä välittömästi yhteys eläinlääkäriin. Harmi, että luottoeläinlääkäri oli lomalla ja toinenkin meillä aiemmin vieraillut lääkäri oli poissa. Ei auttanut kuin soittaa uppo-outo eläinlääkäri kylään. Se on aina vähän arveluttavaa, ja vaikka uusi eläinlääkäri onkin varmasti ihan yhtä taitava, kuin toisetkin, ottaa luottamuksen saaminen aikansa. Meillä normaalisti käyvä eläinlääkäri kun tuntee eläimet vanhastaan ja tietää niiden oikut.

Eläinlääkäri piikitti Danieliin (joka rimpuili mun sylissä) kipulääkettä, laajakirjoista antibioottia ja penisilliiniä. Saimme vielä piikitettävän penisilliinikuurin Danielille.

Eläinlääkärin vierailun jälkeen olin ihan varma, että Daniel kuolee ihan justiinsa. Se ilmeisesti sai aika tujun lääkeannoksen. Illalla Daniel vain makasi pahnojen seassa, eikä tullut syömään. Sinä yönä menin keskellä yötäkin katsomaan, että onko possu vielä elävien kirjoissa. Oli se.

Aamulla Daniel oli edelleen pahnojen keskellä, eikä siitä näkynyt karvaakaan. Se ei reagoinut, kun karsinaan meni. Mutta nousi seisomaan, kun lykkäsin ruokakipon pahnojen sekaan. Ja sitten alkoikin kuulua äänekäs mussutus. Ruoka maistui! :)

Siitä asiat lähtivät menemään parempaan suuntaan. Tosin penisilliinin pistäminen oli joka kerta melko suuri operaatio. Ensinnäkin Vicky piti saada pois karsinasta tai vaihtoehtoisesti Daniel. Siinä riitti askaretta, sillä totta kai Daniel oppi, että taas ne tulee kiusaamaan, eikä todellakaan ollut yhteistyöhaluinen. Vicky puolestaan hermostui, kun sen poikakaveria rääkätään ja osoitti sen kyllä äänekkäästi.

Onneksi kuuri on ohi ja possu taitaa olla ihan terve taas. Täytyy koputtaa puuta, että blogissa olisi muutakin kirjoitettavaa kuin, että joku on taas sairastunut tai kuollut. Mutta täytyy sanoa, että kun eläimet sairastuvat tai kuolevat, niin aina tulee mieleen, että kyllä sitä ihminen on tyhmä, kun karvakamuja hankkii. Mieli kuitenkin muuttuu, kun eläimet ovat terveitä ja asiat ovat hyvin.