Vicky ja Daniel viettävät pari päivää sisällä, kun herrasväelle rakennettiin uusi kesälaidun. Aitauksen paikkaa siirrettiin, jotta kärsäkkäät saisivat uutta tongittavaa. Uusi aitaus on myös vanhaa varjoisampi, mikä on näin kesäkuumalla vain hyvä asia.
Mutta johan oli melkoinen projekti saada possut menemään uudelle laitumelle, sillä possut ovat epäluuloisia kaikkea uutta kohtaan. Ne juoksivat automaattisesti vanhaan aitaukseen, vaikka sitä ei edes ollut. Sieltä sikoja sai maanitella tovin jos toisenkin tuloksetta.
Onneksi olin opettanut possuille tempun. Meillä on muovinen, sininen mattopiiska, jolla ei ole mitään käyttöä. Siksi olen valjastanut sen muihin tehtäviin: pidän mattopiiskaa kädessä ja kun possu koskettaa sitä kärsällään, se saa namin. Nyt hain mattopiiskan ja sain sen avulla possut seuraamaan minua aitaukseen. Vicky tuli suhteellisen helposti, mutta Danielin kanssa piti touhuta kauemmin. Se oli epäluuloinen.
Nyt laidunta kiertää uusi ja vahva aita. Possujen on siis valitettavasti tyydyttävä siihen, sillä vähään aikaan pikkupossujen voimilla sitä ei tuhota.
Lauta ja verkko, siitä on hyvä possuaitaus tehty. |
Tästä portista possujen oli vaikea kulkea; portti oli epäluuloisuutta herättävä ja uusi. |
"Sikahienoo, eiks ookin!?!!" |
heino laidun pikku possu ovat tyytyväisiä .. kesän jatkoja ....
VastaaPoistaKyllä ne tosiaan näyttävät hyvin viihtyvän. :) Aurinkoisia kesäpäiviä myös sinne!
Poista