maanantai 18. heinäkuuta 2016

Maatilan ääniä

Tänään vietetään Kanadasta lähtöisin olevaa maailman kuuntelupäivää. Päivän tarkoituksena on saada ihmiset kiinnittämään huomiota ääniin ja kuuntelemaan aktiivisesti. Kuulemme joka hetki ääniä, vaikka emme oikeastaan aina edes huomaa sitä. Äänillä on kuitenkin iso merkitys. Ne voivat varoittaa meitä vaarasta, herättää tunteita ja myös muistoja.

Tänä vuonna maailman kuuntelupäivän teemana on kadotetut ja löydetyt äänet. Voimme siis paitsi kuunnella, myös pohtia miten arkipäivän elämän äänimaisema on muuttunut. Millaiset äänet ovat tänään arkisia ääniä? Mitkä äänet taas ovat kadonneet historiaan?

Lisää aiheesta voi lukea esimerkiksi Muuttuva suomalaiset äänimaisemat -hankkeen verkkosivuilta.

Päivän innoittamana myös minä päätin tallettaa Tuomirannan farmin päivittäistä äänimaisemaa. Menin aamulla vuohilaan ja ohessa sen tuloksena muutama äänite, jota on höystetty suuntaa antavilla valokuvilla.

Ensimmäisessä äänitteessä eläintenhoitaja kävelee aamulla vuohilaan. Kuuluu, kun ovi avataan ja possut sekä vuohet tervehtivät tulijaa. Kanat ovat hiljaa:



Toisessa äänitteessä kuullaan kanalan ääniä. Kanat osaavat "sanoa" paljon muutakin, kuin "kot-kot". Taustalla kuuluu, kun yksi kana valikoi jyviä ruoka-automaatista ja jyvät lentävät pitkin poikin:





Tällaiselta kuulostaa, kun possut saavat aamiaista, eli kaurajauhoista tehtyä puuroa:



Kana opettaa tipujaan myös äänen avulla. Tässä äänitteessä Peppi-kana ja tipu ovat juuri saaneet ruokaa. Peppi ohjaa tipua äänellään syömään ja tipu piipittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti