sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Joulun ja uuden vuoden välissä

Tässä sitä ollaan, välissä. Joulu meni ja uutta vuotta odotellaan saapuvaksi.

Joulu sujui lopulta ihan leppoisissa tunnelmissa. Sitä ennen olikin sitten pari pikku juttua....

Cockerspanielimme Rauli on todella sekundakoira. Sille raukalle kun on siunaantunut suunnilleen kaikki vaivat, mitä koiralla voi kuvitella olevankaan. On kroonisesti kuivat silmät ja allergiaa niin paljon, että joko iho tai maha ei kestä suunnilleen mitään ruokalajia. Ja siltä osin, kun sen vaivat eivät ole kroonisia, se on elämässään ollut tapaturma-altis. Syönyt mm. edellisessä kodissaan kunnon annoksen koirille myrkyllistä xylitolia ja herkutellut mahaansa kokonaisen lankakerän. Nyttemmin, lukuisten kokeilujen, yritysten ja erehdysten ja luultujen onnistumisten, jotka ovat osoittautuneet epäonnistumisiksi, Rauli on siirtynyt popsimaan hyperallergisille haukuille tarkoitettuja kuivanappuloita. Raulille on myös ommeltu hauskan näköinen talvihaalari. Sen kanssa kelpaa ulkoilla, kun oma turkki on hieman lyhykäinen.

Kanalastammehan päätyi neljä vanhaa orpington-rouvaa ruokalistalle. Tämän jälkeen on tapahtunut lisää harvennusta. Nimittäin brahmakana Muffinssi päätti maallisen vaelluksensa yllättäen. Tämän jälkeen meni muutama päivä ja toinen araucana, eli harmaa Laventeli, löytyi kuolleena. Ja ei kahta ilman kolmatta, sillä tästä muutama päivä, niin jättikochin kukko Herttakunkku ei pysynyt enää pystyssä ja piti lopettaa. Kanalassamme riehui siis joku tarttuva tauti. Ei hyvä.

Tyhjensin kanojen karsinat pehkuista ja heiluin kalkkiämpärin kanssa ympäriinsä. Kalkki kun desinfioi. Kanat saivat nauttia sen hetken ulkoilmasta. Sitten uudet pehkut ja kanat sisälle. Koska kanoja on enää kuusi (orpington Peppi, jättikochin Bertta, araucana Piparminttu, hy-line valkoinen Poppana, suomalaisen maatiaiskanan piikkiöläinen Donitsi ja suomalaisen maatiaiskanan (tai siis kukon) Vohvelin jälkeläinen Keltainen kana,) päätin siirtää kaikki kanat yhteen karsinaan. Toivotaan, että tarttuva pöpö, mikä se ikinä olikin, jättää loput kanat rauhaan.

Meidän oli tarkoitus lisätä munivia kanoja, mutta ainakin kevääseen mennään nyt näin. Ei ole järkeä ottaa uusia tulokkaita, jos paha pöpö vaanii. Mutta onneksi nykyisetkin kuusi kanaa munivat edes vähän. Myös araucana Piparminttu munii, eli edelleen tulee sinisiä munia. :)

Jouluaattona kanat saivat lyhteen karsinaansa, vuohille tarjoiltiin kuusen oksia ja minipossut saivat extra-annoksen porkkanaa ja rusinaa, sekä vähän joulupipareita. Myöhemmin possut herkuttelivat rosollin lopulla, kermavaahdon kera, tottakai. Ja kanat puolestaan hoitelivat loput jouluruokien tähteet.

Raulille Joulupukki toi puruluun. Rauli natusteli luuta onnellisena ja murisi, jos joku vain uskalsikin tulla lähelle. Elvis-koira käsitti lopulta tänä jouluna, että paketin voi ihan itse repiä auki. Siitä riemastuneena Elvis alkoi repiä kaikkien muidenkin lahjoja esiin paketeista. Jotta ihmisten iloa avata itse saamansa lahjat ei kokonaan vietäisi, Elvikselle paketoitiin äkkiä monta kuivanappulaa, jokainen omaan pakettiinsa. Siinä menikin aattoilta mukavasti, kun Elvis repi yhä uusia joulupapereita silpuksi.

Meille joitakin kuukausia sitten kotiutunut Mappe-kissa vietti jouluaattona ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Sille laulettiin onnittelulaulu ja se sai herkkuruokaa yhdessä Dobby-kissan kanssa. Tosin Mapen synttäripäivä on enemmän ja vähemmän arvailua. Se kun on kuitenkin alkujaan villikissa. Synttäriensä kunniaksi Mappe ja kamu Dobby repivät kuusesta koristenauhoja lattialle ja paiskoivat joulupalloja pitkin huushollia. Muutaman päivän leikkimisen jälkeen kuusi on saanut olla suhteellisen rauhassa.

Ihmiset nauttivat kesähanhi Martin lihasta joulupöydässä. Martti oli täytetty pekonilla, sipulilla, sellerillä ja tuoreilla yrteillä. Uunissa Martti oli pari tuntia ja sitä siveltiin tasaisin väliajoin olutpohjaisella kastikkeella, ettei liha kuivu. Ja tosi hyvää tuli!

Vuodenvaihteen jälkeen meille tulee kaksi lapinkoiraa pariksi viikoksi vierailemaan. Hauvat ovat tyttöjä ja kummallakin on kuulemma juoksu alkamassa. Mahtaa meidän pojille tulla tukalat pari viikkoa.

Hyvää alkavaa vuotta kaikille!

2 kommenttia:

  1. Martti-hanhi kuulostaa herkulliselta!

    Osaa nyt sitten tässä päättää haluaako ensivuonna syödä hanhea, kalkkunaa, lammasta vai sikaa! Vaihtoehtoja on niin kauhean paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikeita valintoja. Meillä on ollut noista kaikkia kesäeläimiä, paitsi lampaita. Hyvää lihaa on kaikista tullut. Kalkkuna oli joulupöydässä tosi hyvää palvattuna ja oman possun suolaaminen on aina jännittävä projekti. Vaivattomimmin pääsee lintujen kanssa, mutta possut ovat älykkäämpiä ja mukavempaa seuraa. Valintaa voi helpottaa se, että kaikkia eläimiä ei ole ihan helposti saatavilla. Eläimiä voi joutua hakemaan pitkältäkin, eikä ainakaan täällä päin ole edes mahdollista saada possuja, ellei ole rekisteröitynyt sikatilalliseksi. Possufarmarit eivät yksinkertaisesti myy possuja muille. Eikä se taida olla ihan luvallistakaan.

      Poista