Kuttufetaan tarvitaan
Vähintään 5 litraa maitoa
pari dl kuttuviiliä
reilu ruokalusikallinen juoksutetta
suolaa
mausteita
öljyä
Vähintään viisi litraa kutunmaitoa kuumennetaan lähes kiehuvaksi. Tässä maito menossa 10l kattilaan. |
Kaikki lähtee liikkeelle samoin, kuin viilin teossa, maidon kuumentamisesta lähes kiehuvaksi. Tämän jälkeen maitokattila laitetaan kylmään veteen. Maito saa jäähtyä vähän alle 40 asteiseksi. Sen jälkeen maitoon lisätään viili ja sekoitetaan. Maito saa odotella huoneenlämmössä tunnin verran.
Tunnin kuluttua maito-viiliseokseen kaadetaan juoksute ja sekoitetaan. Sörsseli saa taas levätä viidestä kymmeneen minuuttia. Maito muuttuu paksummaksi juustomassaksi.
Kun kutunmaitoon on lisätty sekä viili että juoksute, se alkaa muuttua paksummaksi juustomassaksi. |
Keltainen hera erottuu valkoisista juustorakeista. |
Kun lämpöä on riittävästi, juustorakeet alkavat sekoittaessa kerääntyä yhteen kiinteäksi massaksi. Silloin massa on valmista. Se siirretään pois levyltä ja annetaan massan laskeutua kattilan pohjalle. Tämän jälkeen hera kaadetaan pois. Juustomassa siirretään varovasti siivilään valumaan. Tämän jälkeen se siirretään harsokankaan päälle. Harsokankaasta tehdään mytty, joka nostetaan roikkumaan. Juustomassa roikkuu harsokankaan sisällä ja valuttaa ylimääräiset herat pois. Juusto saa valua ainakin noin 12 tuntia. Sinä aikana juustomassasta tulee tiivis.
Usein seuraavana päivänä juustomassa leikataan muutamaan lohkoon, väliin laitetaan reilusti suolaa.
Juusto lepäilee ja kerää itseensä suolaa kannellisessa rasiassa muutaman päivän jääkaapissa. Tämän jälkeen juusto leikataan kuutioiksi, laitetaan rasiaan ja väleihin ripotellaan mausteita. Niitä ovat esim. yrtit, valkosipuliviipaleet ja pippurit. Lopuksi rasiaan kaadetaan öljyä niin, että juusto ja mausteet peittyvät. Juusto saa maustua jääkaapissa vielä muutaman päivän. Sitten se on valmista nautittavaksi.
Fetan voi maustaa esimerkiksi pippurilla ja valkosipulilla. |
Ja se on muuten ihan älyttömän hyvää.
Vau, kiitos!
VastaaPoistaKiitos itsellesi. :) Kun tähän lisäsi kuvat, tuli kokonaisuudesta paljon mukavamman näköinen. Nyt sitten vaan fetaa tekemään!
VastaaPoistaKiitos herkullisesta ohjeesta! Kohta saadaan taas kutunmaitoa kun kilistelevät ja pääsee kokeileen tätäkin. Mielenkiintoinen blogi, eksyin tänne sattumalta kun ollaan mietitty kesäpossujen hankintaa...
VastaaPoistaOnnea tulevasta omasta maidosta ja perheenlisäyksestä! Pienet kilit ovat maailman suloisimpia otuksia! Meidän "pieni kili" täyttää kesällä 10 vuotta, eli ei ole enää niin pieni.
VastaaPoistaToivottavasti feta onnistuu.