maanantai 10. kesäkuuta 2013

Karkulaisia

Jotta tästä ei tulisi pelkästään sioista kertova blogi, niin puhutaan välillä jostain muustakin, vaikka koirista.

Meillä on siis kaksi koiraa; sekarotuinen vanharouva Jojo, 12,5 vuotta, ja welsh corgi pembroke uros, Elvis, 5 vuotta. Koirat ovat tottuneet ulkoilemaan vapaana pihalla, sillä tontti on aidattu. Aina kuitenkaan eivät tontin rajat riitä, vaan maailmaa on kiva lähteä katsomaan laajemminkin. Eli molemmat karvakamut ovat muutamia kertoja karanneet.

Muutama vuosi sitten Elvis meni hukkaan. Sitä ei löytynyt mistään. Sitä huudeltiin ja huhuiltiin, mutta se ei tullut takaisin. Ei auttanut kuin lähteä etsimään. Etsintä ei tuottanut tulosta ja alkoi olla jo iso huoli siitä, että mihin koira on joutunut. Sitten soi puhelin.

Joku kyläläinen oli ajanut tietä pitkin ja siinä oli tullut vastaan iloinen koira ihan yksin. Hauveli oli otettu kyytiin ja jatkettu yksissä tuumin matkaa. Kotona perheen kesken oli pohdittu, että kenenköhän tuollainen koira on. Oli myös pohdittu, että kaukaa se ei ole voinut juosta, sillä kun on niin lyhyet jalatkin. (Se kommentti huvitti minua.) Ja sitten soitettiin meille. Hain Elviksen kotiin. Se oli pistetty pihasaunaan, perheessä kun oli toinenkin koira. Sieltä se iloinen karkuri tuli innoissaan vastaan, että onpa ollut hauskaa.

Tänä keväänä luultiin taas, että Elvis on mennyt hukkaan. Se oli kadonnut, tai niin luultiin. Etsintäpartio lähti jälleen liikkeelle. Koiraa etsittiin kaikkialta muualta, paitsi kotoa. Jossain vaiheessa kun tultiin takaisin, niin kuistilla makaa täydessä unessa koiranpötkylä. Se nostaa päätään auton ajaessa pihaan, että mitäs täällä metelöidään? Herra rockin kuningas olikin koko ajan ollut vuohilan alla. Ei vain huvittanut tulla kun huudettiin.

Jojo karkasi joskus vuosia sitten, ennen Elvistä, naapuriin. Siellä se haukkui oven takana, että päästäkää sisään, minä tulen kylään. Ovi ei auennut ja Jojon piti palata kotiin. Viime talvena Jojo koikkelehti portin raosta rantaan. Asumme siis pienen joen reunalla. Joki on niin pikkuinen, että se jäätyy talvella. Jojolla on vahva metsästysvietti ja se lähti jälkien perässä jäätä pitkin. Minä puolestani menin Jojon perässä ja huusin sitä takaisin. Vanha rouva ajatteli, että lienee paras totella, muttei suinkaan tullut takaisin. Se nousi joen pengertä ylös läheiselle tielle ja lönkytteli toista reittiä kotiportille. Minä palasin takaisin ja avasin karvakorvalle portin.

Nyt onkin ollut jo pitkän aikaa karkuririntamalla rauhallista. Täytyypä koputtaa puuta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti