Tein yhtenä päivänä havainnon; meidän Rauli haisee. Se on ilmeisesti sopeutunut maaseudun kuraiseen elämään ainakin riittävän hyvin. Rauli haisi ihan märälle koiralle. Tiedättehän sen ummehtuneen hajun, jota tarkoitan?
Armeijassa, jos yksi mokaa, niin kaikki kärsii. Meillä on vähän samantyyppinen periaate. Jos yksi kaipaa pesua, niin kaikki pääsevät kylpyyn. Eilen meillä pestiin eläimiä urakalla. Kuurauksesta pääsi osalliseksi kolme koiraa ja kaksi kissaa.
Dobby aloitti. Se ei tykännyt yhtään, kun upotin sen puoliksi ämpäriin. Se seisoi takajaloillaan ja maukui, kun pesin eläinshampoolla sen turkkia. Hyvin siitä kuitenkin selvittiin ja kääräisin pienen, laihan pojan pyyhkeeseen.
Seuraavana saman käsittelyn sai Sirius Musta. Se sujui ihan onnistuneesti ja puhdasta tuli. Kumpikaan kissoista ei ollut innostunut hiustenkuivaajasta tai harjaamisesta. Herrat kuivattelivat itse itsensä.
Koirista pesin ensimmäisenä Jojon. Se tiesi mitä tuleman pitää, eikä todellakaan ollut innostunut. Se antoi kuitenkin pestä itsensä ja ravisteli lopuksi niin, että saunan eteinen oli ihan märkä. Rauli tuli pesulle kiltisti eikä tuntunut inhoavan hommaa niin paljon kuin muut. Elvis sen sijaan yritti paeta paikalta, kun tajusi, mitä seuraavaksi tapahtuu. Pestyä sekin tuli. Kahden viimeisen herran turkit ovat haasteelliset pestä ja kuivata. Raulilla on paljon karvaa ja Elviksen turkki on todella tiheä.
Operaation jälkeen alkoi kuivaus pyyhkeellä ja hiustenkuivaajalla. Hiustenkuivaajasta tykkäsi ainoastaan Rauli. Sen turkin kuivaus oli työlästä, sillä kiharan karvan kuivuminen kesti tosi kauan. Erityisesti korvakarvat eivät meinanneet millään kuivua. Onneksi ukkeli suhtautui asiaan tyynesti ja antoi harjata ja kuivata.
Elviksen turkista irtosi valtavasti karvoja. Villapalloja juoksentelee varmasti vieläkin meillä ympäri huushollia. Lisäksi sen kuivaaminen vaati aikaa. Turkki on uskomattoman tiivis ja karvaa on tiheässä. Ja se ei tietysti saa jäädä märäksi, ettei pöpöjä jää muhimaan kostealle iholle pohjavillan sekaan.
Lopulta poppoo oli kuivattu, pörheä ja puhdas. Sen jälkeen piti kuivata koko talon lattiat, pestä karvoja täynnä oleva kylpyhuone, käydä itse suihkussa ja pistää pyykkikoneellinen märkiä pyyhkeitä peseytymään. Koirat saivat kaupan päälle vielä manikyyrinkin.
Kyllä niiden nyt kelpaa. Tosin eivät taida itse tällaista hienostelua arvostaa.
maanantai 25. marraskuuta 2013
tiistai 19. marraskuuta 2013
+ yksi Rauli = - yksi kana
Yhtenä päivänä eläinten iltahoidon yhteydessä kaksi kanaa livahti kanalasta käytävälle. Ulko-ovi oli auki. Toinen kanoista jäi käytävälle kookottamaan suureen ääneen ja hermostutti sillä muita. Minipossut aloittivat suureen ääneen röhkimisen omassa karsinassaan. Nappasin kanasta kiinni ja kannoin takaisin kanalaan. Possut ja kana rauhoittuivat.
Toinen kanoista, hy-line valkoinen, sen sijaan paineli avoimesta ovesta ulos pimeyteen. Se oli kohtalokas virhe.
Ulkona ulkoili kolme koiraa; Jojo, Elvis ja Rauli. Jojo ja Elvis antavat yleensä muiden eläinten olla rauhassa, korkeintaan vähän ajavat takaa. Rauli sen sijaan ei ole aiemmin ulkoillut kanojen kanssa yhtä aikaa.
Kanalle kävi köpelösti. Lintukoira Rauli nappasi sen kiinni ja tappoi kanan välittömästi. Se raahasi saaliinsa kasvihuoneen luo ja murisi siellä, jos sitä meni lähelle. Otin harjan ja hätyytin Raulin pois saaliinsa kimpusta. Ei nimittäin käy, että meillä lemmikit saavat saalistaa muita lemmikeitä.
Ikävä juttu, mutta ei Rauli paha ole. Vaistomaista toimintaa se taisi olla. Tulipahan opittua, että jos kanat ulkoilevat ensi kesänä pihalla vapaana, Rauli ei ulkoile samaan aikaan.
Toinen kanoista, hy-line valkoinen, sen sijaan paineli avoimesta ovesta ulos pimeyteen. Se oli kohtalokas virhe.
Ulkona ulkoili kolme koiraa; Jojo, Elvis ja Rauli. Jojo ja Elvis antavat yleensä muiden eläinten olla rauhassa, korkeintaan vähän ajavat takaa. Rauli sen sijaan ei ole aiemmin ulkoillut kanojen kanssa yhtä aikaa.
Kanalle kävi köpelösti. Lintukoira Rauli nappasi sen kiinni ja tappoi kanan välittömästi. Se raahasi saaliinsa kasvihuoneen luo ja murisi siellä, jos sitä meni lähelle. Otin harjan ja hätyytin Raulin pois saaliinsa kimpusta. Ei nimittäin käy, että meillä lemmikit saavat saalistaa muita lemmikeitä.
Ikävä juttu, mutta ei Rauli paha ole. Vaistomaista toimintaa se taisi olla. Tulipahan opittua, että jos kanat ulkoilevat ensi kesänä pihalla vapaana, Rauli ei ulkoile samaan aikaan.
tiistai 12. marraskuuta 2013
Raulin kuulumisia
Minulle on kerrottu, että blogini seuraajat (no ehkä monikkomuoto on liioittelua) ovat odottaneet Raulin kuulumisia. Raulihan siis on se cockerspanieli, joka muutti elokuun lopussa meille puolen vuoden asumiskokeiluun. Jos herra sopeutuu, se saa jäädä meille pysyvästi asumaan.
Rauli on asunut meillä nyt kaksi kuukautta. Hyvin on sujunut, itse asiassa aika paljon paremmin, kun mitä uskallettiin odottaa. Raulin kanssa ei ole ollut ongelmia lainkaan. Rauli on myös oppinut uusia asioita. Se alkaa pikkuhiljaa ymmärtää kuuluvansa koiraporukkaan, eikä sen kanssa tarvitse olla koko aikaa. Tosin mielellään herra kyllä edelleenkin viihtyy ihmisten seurassa.
Opetin Raulin kierimään. Se oppi tosi nopeasti, vaikkakaan se ei osaa kieriä kuin toisen kyljen kautta. Mutta hyvä silti. Ja Rauli on vilpittömän ylpeä aina, kun sitä kehutaan hyvin hoidetusta hommasta. Se myös mm. istuu pyydettäessä. Rauli tekee sen suurieleisesti rinta rottingilla, jotta kaikki varmasti näkevät, kuinka erityisen hyvä se on istumaan.
Rauli tulee edelleenkin hyvin juttuun Jojon ja Elviksen kanssa. Tosin se on vähän kovapäinen kaveri ja kokeilee rajoja. Se on käynyt nappaamassa Jojon suupielestä herkkupalan ja pyrkinyt myös Elviksen apajille. Joskus se on onnistunut suuremmitta ongelmitta, mutta pari kertaa on tullut aiheesta oikein kunnon rähinäkin. Yhtenä päivänä Jojo ja Rauli tappelivat ulkona siitä, kuka on oikeutettu syömään maasta kananpaskaa...
Kissoille Rauli räkyttää tuon tuosta, vaikka kissat olivat lajina sille tuttu jo ennen meille muuttoa. Myös pikkupossuja Rauli on tavannut. Se on yrittänyt Jojon opastuksella päästä syömään possujen ruokaa ja vähän possun kakkaakin. Vuohen kanssa Rauli pääsi oikein lähikontaktiin, kun ei ymmärtänyt väistää Somaa. Pukkaisu sarvista tuli.
Koirat ja ihmiset ovat opettaneet Raulille paljon uusia juttuja ja myös pahoja tapoja. Rauli kyllä haistaa tilaisuuden tulleen. Yhtenä päivänä karvakamu seisoi keskellä keittiön pöytää. Se kun osaa tarvittaessa myös hypätä. Erään kerran käänsin hetkeksi selkäni sen jälkeen, kun olin tehnyt itselleni voileivän. Kun käännyin takaisin, näin, että voileipä katosi hyvää vauhtia erään cockerspanielin kitaan.
Rauli kävi yhtenä päivänä kylässäkin isäntäväen kanssa. Etukäteen vähän jännitti, että miten kaikki sujuu. Rauliakin taisi vähän jännittää. Se ei aivan heti mennyt rapsuteltavaksi, vaan haistoi uusia ihmisiä kauempaa. Vieraanvaraiset ihmiset lahjoivat kuitenkin Raulin leikkelemakkaralla ja piparkakuilla. Pian sitä oltiin niin hyvää kamua, ettei paremmasta väliä.
Kyläilypaikassa asuu iäkäs pariskunta. He tykkäävät eläimistä, varsinkin isäntä. Siksi on kiva välillä käydä koirakamun kanssa kylässä ja aina isäntä kyselee eläinten vointia. Meidän eläimillä tuntuu kuitenkin olevan vähän hankalia nimiä. Siksi eläinten nimet pikkuisen muuttuvat matkan varrella. Meidän minsika Vicky on "Vikki", maatiaiskissa Sirius Musta on "Musti" ja Elvis-koira on "Elvi". Nyttemmin porukkamme kasvoi uudella jäsenellä. Sehän on koirakamumme "Raili".
No, rakkaalla lapsella on tunnetusti monta nimeä.
Rauli on asunut meillä nyt kaksi kuukautta. Hyvin on sujunut, itse asiassa aika paljon paremmin, kun mitä uskallettiin odottaa. Raulin kanssa ei ole ollut ongelmia lainkaan. Rauli on myös oppinut uusia asioita. Se alkaa pikkuhiljaa ymmärtää kuuluvansa koiraporukkaan, eikä sen kanssa tarvitse olla koko aikaa. Tosin mielellään herra kyllä edelleenkin viihtyy ihmisten seurassa.
Opetin Raulin kierimään. Se oppi tosi nopeasti, vaikkakaan se ei osaa kieriä kuin toisen kyljen kautta. Mutta hyvä silti. Ja Rauli on vilpittömän ylpeä aina, kun sitä kehutaan hyvin hoidetusta hommasta. Se myös mm. istuu pyydettäessä. Rauli tekee sen suurieleisesti rinta rottingilla, jotta kaikki varmasti näkevät, kuinka erityisen hyvä se on istumaan.
Rauli tulee edelleenkin hyvin juttuun Jojon ja Elviksen kanssa. Tosin se on vähän kovapäinen kaveri ja kokeilee rajoja. Se on käynyt nappaamassa Jojon suupielestä herkkupalan ja pyrkinyt myös Elviksen apajille. Joskus se on onnistunut suuremmitta ongelmitta, mutta pari kertaa on tullut aiheesta oikein kunnon rähinäkin. Yhtenä päivänä Jojo ja Rauli tappelivat ulkona siitä, kuka on oikeutettu syömään maasta kananpaskaa...
Kissoille Rauli räkyttää tuon tuosta, vaikka kissat olivat lajina sille tuttu jo ennen meille muuttoa. Myös pikkupossuja Rauli on tavannut. Se on yrittänyt Jojon opastuksella päästä syömään possujen ruokaa ja vähän possun kakkaakin. Vuohen kanssa Rauli pääsi oikein lähikontaktiin, kun ei ymmärtänyt väistää Somaa. Pukkaisu sarvista tuli.
Koirat ja ihmiset ovat opettaneet Raulille paljon uusia juttuja ja myös pahoja tapoja. Rauli kyllä haistaa tilaisuuden tulleen. Yhtenä päivänä karvakamu seisoi keskellä keittiön pöytää. Se kun osaa tarvittaessa myös hypätä. Erään kerran käänsin hetkeksi selkäni sen jälkeen, kun olin tehnyt itselleni voileivän. Kun käännyin takaisin, näin, että voileipä katosi hyvää vauhtia erään cockerspanielin kitaan.
Rauli kävi yhtenä päivänä kylässäkin isäntäväen kanssa. Etukäteen vähän jännitti, että miten kaikki sujuu. Rauliakin taisi vähän jännittää. Se ei aivan heti mennyt rapsuteltavaksi, vaan haistoi uusia ihmisiä kauempaa. Vieraanvaraiset ihmiset lahjoivat kuitenkin Raulin leikkelemakkaralla ja piparkakuilla. Pian sitä oltiin niin hyvää kamua, ettei paremmasta väliä.
Kyläilypaikassa asuu iäkäs pariskunta. He tykkäävät eläimistä, varsinkin isäntä. Siksi on kiva välillä käydä koirakamun kanssa kylässä ja aina isäntä kyselee eläinten vointia. Meidän eläimillä tuntuu kuitenkin olevan vähän hankalia nimiä. Siksi eläinten nimet pikkuisen muuttuvat matkan varrella. Meidän minsika Vicky on "Vikki", maatiaiskissa Sirius Musta on "Musti" ja Elvis-koira on "Elvi". Nyttemmin porukkamme kasvoi uudella jäsenellä. Sehän on koirakamumme "Raili".
No, rakkaalla lapsella on tunnetusti monta nimeä.
torstai 7. marraskuuta 2013
Lampaita laskemassa
Puhuin tänään illalla ystävän kanssa puhelimessa. Puhelun loppupuolella hän totesi, että on väsynyt ja taitaa mennä nyt laskemaan lampaita. Tuota konstiahan voi käyttää kun yrittää nukahtaa. Mutta se ei taidakaan olla aivan yksinkertainen juttu.
Huomautin ystävälleni, että ei sitten kannta päästää niitä lampaita karkuun. Tekevät vielä tuhojaan tai jäävät auton alle. Hän lupasi pitää lampaista huolta. Muistutin, että yhdenkin lampaan pitäjän on sitten rekisteröidyttävä lammastilalliseksi. Pitää myös huolehtia, että lampailla on asianmukaiset korvamerkit, oikeanlaista ruokaa ja sorkatkin pitää hoitaa. Pitää myös osata toimia lampaan sairastuessa, esim. puhaltumistapauksessa. Neuvoin ystävälleni ensiapua tähän vaivaan. Lampaat keritään yleensä pari kertaa vuodessa, eli keväällä ja syksyllä. Keritseminenkin on siis opeteltava, sillä eläinsuojelulaki määrää, että vähintään kerran vuodessa tuo tehtävä on suoritettava.
Muistutin vielä, että jos ei nukahda nopeasti, vaan lampaiden laskemisessa pääsee yli kahteenkymmeneen, on lisähommia luvassa. Sillä jos lampuri omistaa yli 20 uuhta, pitää liittyä maedi-visna terveysvalvontaohjelmaan. Siinä valvotaan, ettei elämillä ole tarttuvaa virussairautta, joka aiheuttaa lampaille etenevää aivokalvontulehdusta ja keuhkotulehdusta. Tautiin ei ole hoitoa, lammas ei parane, vaan yleensä kuolee. Verinäytteiden avulla lampaiden terveyttä tutkitaan ja kun virusta (tai siis sen vasta-aineita) ei havaita, niin lammastilan lampaat saavat MV-statuksia. (MV1, MV2 ja MV3.) Kun tila on ollut ilman virusta riittävän kauan, se saa MV3-statuksen. Se kertoo, että tilan lammaskatras on virallisesti maedi-visna tautivapaa. Siinä kohtaa täytyy huomioida se, että katraan lampaat eivät saa olla kosketuksissa lampaisiin, joilla ei ole statusta tai joiden status on alempi. Muuten katras menettää statuksensa.
Ystäväni totesi, että ehkä hän sitten laskee vaikka kaloja. Pääsee helpommalla. Niinpä niin. Kuulemma joka kolmas suomalainen kärsii yöllisistä heräilyistä ja univaikeuksista. Ei kai se ole ihme, kun lampaiden laskemisestakin voi saada näin hankalaa.. ;)
Huomautin ystävälleni, että ei sitten kannta päästää niitä lampaita karkuun. Tekevät vielä tuhojaan tai jäävät auton alle. Hän lupasi pitää lampaista huolta. Muistutin, että yhdenkin lampaan pitäjän on sitten rekisteröidyttävä lammastilalliseksi. Pitää myös huolehtia, että lampailla on asianmukaiset korvamerkit, oikeanlaista ruokaa ja sorkatkin pitää hoitaa. Pitää myös osata toimia lampaan sairastuessa, esim. puhaltumistapauksessa. Neuvoin ystävälleni ensiapua tähän vaivaan. Lampaat keritään yleensä pari kertaa vuodessa, eli keväällä ja syksyllä. Keritseminenkin on siis opeteltava, sillä eläinsuojelulaki määrää, että vähintään kerran vuodessa tuo tehtävä on suoritettava.
Muistutin vielä, että jos ei nukahda nopeasti, vaan lampaiden laskemisessa pääsee yli kahteenkymmeneen, on lisähommia luvassa. Sillä jos lampuri omistaa yli 20 uuhta, pitää liittyä maedi-visna terveysvalvontaohjelmaan. Siinä valvotaan, ettei elämillä ole tarttuvaa virussairautta, joka aiheuttaa lampaille etenevää aivokalvontulehdusta ja keuhkotulehdusta. Tautiin ei ole hoitoa, lammas ei parane, vaan yleensä kuolee. Verinäytteiden avulla lampaiden terveyttä tutkitaan ja kun virusta (tai siis sen vasta-aineita) ei havaita, niin lammastilan lampaat saavat MV-statuksia. (MV1, MV2 ja MV3.) Kun tila on ollut ilman virusta riittävän kauan, se saa MV3-statuksen. Se kertoo, että tilan lammaskatras on virallisesti maedi-visna tautivapaa. Siinä kohtaa täytyy huomioida se, että katraan lampaat eivät saa olla kosketuksissa lampaisiin, joilla ei ole statusta tai joiden status on alempi. Muuten katras menettää statuksensa.
Ystäväni totesi, että ehkä hän sitten laskee vaikka kaloja. Pääsee helpommalla. Niinpä niin. Kuulemma joka kolmas suomalainen kärsii yöllisistä heräilyistä ja univaikeuksista. Ei kai se ole ihme, kun lampaiden laskemisestakin voi saada näin hankalaa.. ;)
tiistai 1. lokakuuta 2013
Eläinten hoitoa: Vuohet
Minulta on jo tosi pitkä aika sitten pyydetty, että kirjoitan eläinten hoitorutiineista. Ajattelin aloittaa nyt kertomalla vuohien hoidosta.
Meillä on siis kolme suomenvuohta. Kastroidut pukit (eli poikavuohet) Onni ja Voitto-Viljami sekä lypsyssä oleva kuttu (eli tyttövuohi) Soma. Vuohet hoidetaan kaksi kertaa päivässä, aamulla ja illalla.
Aamulla vuohille annetaan heinää. Se on talvella kuivaheinää ja kesällä koko poppoo menee pihalle aitaukseensa kirmaamaan ja syömään tuoretta ruohoa maasta. Talvisin ulkoilu on vähäisempää, mutta aina välillä ulkoillaan kuitenkin. Vuohilla on koko ajan vettä tarjolla ja se vaihdetaan aina tarvittaessa. Vuohilla on myös nuolukivi, joka sisältää suolaa ja kivennäisiä.
Illalla vuohet tulevat sisälle, mikäli ovat olleet ulkona. Soma-kuttu lypsetään. Se tulee lypsykarsinaan ja hyppää pöydälle odottamaan lypsyä ja ruokatarjoilua. Samalla kun sitä lypsetään, se syö kauraa ja lehmille tarkoitettua puolitiivistettä. Puolitiiviste sisältää Soman tarvitsemat ravintoaineet ja on tarkoitettu täydentämään ruokavaliota. Toinen vaihtoehto olisi syöttää pelkkää täysrehua ja teoriassa kolmas vaihtoehto olisi se, ettei antaisi mitään teollista rehua, mutta sitten pitäisi olla tosi tarkka siinä, ettei kuttu kärsisi mistään puutoksista.
Illalla vuohet saavat heinää. Pukkien eväät ovat aika köyhät, pääasiallinen ravinto kun on heinä. Tämä siksi, että liian tuhti ruoka tekee pukeille virtsakiviä. Vuohen virtsaputki on hankalan muotoinen, joten jos virtsakiviä tulee, se on käytännössä eläimen kuolemaksi. Siksi poikien eväiden suhteen ollaan aika maltillisia.
Välillä vuohet saavat kuivaa leipää. Se on niille mieleen. Ne myös kalvavat mielellään puun kaarnaa ja mutustelevat lehtiä, joten välillä niille tarjoillaan näitäkin herkkuja. Joulun aikaan joulukuusi päätyy aina varsinaisen tehtävän suoritettuaan vuohien aitaukseen jatkojalostukseen. Toiset tekevät vuohille kerppujakin, eli vähän kuin kuivattuja saunavihtoja, mutta meillä niiden käyttö on jäänyt vähäiseksi, siksi niitä ei ole tehty.
Vuohien sorkat täytyy leikata muutaman kerran vuodessa. Meillä ne leikataan Fiskarsin pienillä oksasaksilla, mutta toiset vuolevat sorkkia puukollakin. Oksasaksilla homma ainakin sujuu ihan mukavasti. Soman sorkat saa yksinkin leikattua, mutta poikia täytyy vähän pitää kiinni jos meinaa viedä homman loppuun saakka.
Vuohet kasvattavat talvella villan, joka usein kesällä on takkuinen ja ruma. Keväällä välillä sitten leikataankin takkuisat kohdat pois. Lämpimillä ilmoilla turkin lyhyys ei haittaa. Talvella ne kasvattavat taas pidemmät karvat ja paksumman villakerroksen.
Kesäisin vuohet ovat välillä myös liekakettingissä. Se on oikeastaan kiellettyä. Vuohta ei saisi pitää kytkettynä kuin pienen hetken, välttämättömän hoitotoimenpiteen tai lypsyn ajan. Meillä vuohet ovat kuitenkin välillä pari tuntia kytkettynä kukin omaan pitkään kettinkiinsä. Jossain vaiheessa kesää kun niiden aitauksesta loppuu se kaikkein maukkain ruoho. Silloin ne joka tapauksessa hajottavat aitauksensa ja tunkevat itsensä toiselle puolelle, mistä eivät ole vielä herkkuruohoa syöneet. Tämän ehkäisemiseksi ne pääsevät välillä sellaiseen kohtaan pihalla, jossa on koskematon herkkuruokapaikka. Se on hyvä myös niiden oman turvallisuuden kannalta. Eivätpähän juoksentele tielle aitauksesta karattuaan. Parin tunnin päästä, mahat täynnä, on hyvä taas kirmata aitauksessa.
Kesäisin vuohien hoitoon välillisesti liittyvät heinätyöt. Koska poppoo popsii päivittäin heinää, on tärkeää, että apetta on tarjolla. Heinäpellolla pitää sitten huitoa heinähankojen ja seipäiden ja paalien kanssa, jotta seuraavanakin talvena ruoka sarvipäille riittää.
Vuohillahan on kestopehku, kuten olen maininnutkin. Meillä kestopehku koostuu turpeesta ja oljesta. Keväisin vuohien karsinat tyhjennetään, niiden lattialle ripotellaan kalkkia ja annetaan kuivahtaa. Tämän jälkeen kaadetaan päälle turvetta ja päälimmäiseksi olkea. Sitten vuohet pääsevät karsinoihinsa. Vuoden kuluessa pehkua ei välillä oteta pois, vaan aina lisätään uusi kerros turvetta ja olkea. Alempiin kerroksiin kertyy pissaa ja kakkaa, mutta kun aina lisätään päälle uutta, on vuohilla kuivat oltavat karsinoissaan. Kertynyt pissa-kakka-turve-olki -seos kehittää lämpöä, joka nousee ylöspäin. Näin vuohilla on lämmin olla karsinoissaan. Koska päälimmäinen kerros on kuiva, se on myös hygieninen. Vuohi ei kaiva, niin alempien kerrosten pöpöt eivät pääse pintaan.
Vuohien hoitoon kuuluu aina oleellisena osana nikkarointi. Erityisesti pukeilla kun on melkoinen voima ja ne hajottavat karsinansa usein. Siksi usein saa olla korjaamassa herrojen jälkiä. Meillä on vuohien karsinassa useammassa kohtaa metallisia kulmarautoja, ovessa useita lukkosalpoja ja kettinkiä. Tästä huolimatta korjaustöitä tulee. Ja nämä meillä asuvat tyypit on sentään kastroitu. Hirvittää ajatellakin millaiset ovat sellaisen pukin voimat, joka tietää, että naapurikarsinassa on kiimaisia kuttuja...
Siinä kai se pääpiirteissään oli, se vuohien hoito.
Meillä on siis kolme suomenvuohta. Kastroidut pukit (eli poikavuohet) Onni ja Voitto-Viljami sekä lypsyssä oleva kuttu (eli tyttövuohi) Soma. Vuohet hoidetaan kaksi kertaa päivässä, aamulla ja illalla.
Aamulla vuohille annetaan heinää. Se on talvella kuivaheinää ja kesällä koko poppoo menee pihalle aitaukseensa kirmaamaan ja syömään tuoretta ruohoa maasta. Talvisin ulkoilu on vähäisempää, mutta aina välillä ulkoillaan kuitenkin. Vuohilla on koko ajan vettä tarjolla ja se vaihdetaan aina tarvittaessa. Vuohilla on myös nuolukivi, joka sisältää suolaa ja kivennäisiä.
Illalla vuohet tulevat sisälle, mikäli ovat olleet ulkona. Soma-kuttu lypsetään. Se tulee lypsykarsinaan ja hyppää pöydälle odottamaan lypsyä ja ruokatarjoilua. Samalla kun sitä lypsetään, se syö kauraa ja lehmille tarkoitettua puolitiivistettä. Puolitiiviste sisältää Soman tarvitsemat ravintoaineet ja on tarkoitettu täydentämään ruokavaliota. Toinen vaihtoehto olisi syöttää pelkkää täysrehua ja teoriassa kolmas vaihtoehto olisi se, ettei antaisi mitään teollista rehua, mutta sitten pitäisi olla tosi tarkka siinä, ettei kuttu kärsisi mistään puutoksista.
Illalla vuohet saavat heinää. Pukkien eväät ovat aika köyhät, pääasiallinen ravinto kun on heinä. Tämä siksi, että liian tuhti ruoka tekee pukeille virtsakiviä. Vuohen virtsaputki on hankalan muotoinen, joten jos virtsakiviä tulee, se on käytännössä eläimen kuolemaksi. Siksi poikien eväiden suhteen ollaan aika maltillisia.
Välillä vuohet saavat kuivaa leipää. Se on niille mieleen. Ne myös kalvavat mielellään puun kaarnaa ja mutustelevat lehtiä, joten välillä niille tarjoillaan näitäkin herkkuja. Joulun aikaan joulukuusi päätyy aina varsinaisen tehtävän suoritettuaan vuohien aitaukseen jatkojalostukseen. Toiset tekevät vuohille kerppujakin, eli vähän kuin kuivattuja saunavihtoja, mutta meillä niiden käyttö on jäänyt vähäiseksi, siksi niitä ei ole tehty.
Vuohien sorkat täytyy leikata muutaman kerran vuodessa. Meillä ne leikataan Fiskarsin pienillä oksasaksilla, mutta toiset vuolevat sorkkia puukollakin. Oksasaksilla homma ainakin sujuu ihan mukavasti. Soman sorkat saa yksinkin leikattua, mutta poikia täytyy vähän pitää kiinni jos meinaa viedä homman loppuun saakka.
Vuohet kasvattavat talvella villan, joka usein kesällä on takkuinen ja ruma. Keväällä välillä sitten leikataankin takkuisat kohdat pois. Lämpimillä ilmoilla turkin lyhyys ei haittaa. Talvella ne kasvattavat taas pidemmät karvat ja paksumman villakerroksen.
Kesäisin vuohet ovat välillä myös liekakettingissä. Se on oikeastaan kiellettyä. Vuohta ei saisi pitää kytkettynä kuin pienen hetken, välttämättömän hoitotoimenpiteen tai lypsyn ajan. Meillä vuohet ovat kuitenkin välillä pari tuntia kytkettynä kukin omaan pitkään kettinkiinsä. Jossain vaiheessa kesää kun niiden aitauksesta loppuu se kaikkein maukkain ruoho. Silloin ne joka tapauksessa hajottavat aitauksensa ja tunkevat itsensä toiselle puolelle, mistä eivät ole vielä herkkuruohoa syöneet. Tämän ehkäisemiseksi ne pääsevät välillä sellaiseen kohtaan pihalla, jossa on koskematon herkkuruokapaikka. Se on hyvä myös niiden oman turvallisuuden kannalta. Eivätpähän juoksentele tielle aitauksesta karattuaan. Parin tunnin päästä, mahat täynnä, on hyvä taas kirmata aitauksessa.
Kesäisin vuohien hoitoon välillisesti liittyvät heinätyöt. Koska poppoo popsii päivittäin heinää, on tärkeää, että apetta on tarjolla. Heinäpellolla pitää sitten huitoa heinähankojen ja seipäiden ja paalien kanssa, jotta seuraavanakin talvena ruoka sarvipäille riittää.
Vuohillahan on kestopehku, kuten olen maininnutkin. Meillä kestopehku koostuu turpeesta ja oljesta. Keväisin vuohien karsinat tyhjennetään, niiden lattialle ripotellaan kalkkia ja annetaan kuivahtaa. Tämän jälkeen kaadetaan päälle turvetta ja päälimmäiseksi olkea. Sitten vuohet pääsevät karsinoihinsa. Vuoden kuluessa pehkua ei välillä oteta pois, vaan aina lisätään uusi kerros turvetta ja olkea. Alempiin kerroksiin kertyy pissaa ja kakkaa, mutta kun aina lisätään päälle uutta, on vuohilla kuivat oltavat karsinoissaan. Kertynyt pissa-kakka-turve-olki -seos kehittää lämpöä, joka nousee ylöspäin. Näin vuohilla on lämmin olla karsinoissaan. Koska päälimmäinen kerros on kuiva, se on myös hygieninen. Vuohi ei kaiva, niin alempien kerrosten pöpöt eivät pääse pintaan.
Vuohien hoitoon kuuluu aina oleellisena osana nikkarointi. Erityisesti pukeilla kun on melkoinen voima ja ne hajottavat karsinansa usein. Siksi usein saa olla korjaamassa herrojen jälkiä. Meillä on vuohien karsinassa useammassa kohtaa metallisia kulmarautoja, ovessa useita lukkosalpoja ja kettinkiä. Tästä huolimatta korjaustöitä tulee. Ja nämä meillä asuvat tyypit on sentään kastroitu. Hirvittää ajatellakin millaiset ovat sellaisen pukin voimat, joka tietää, että naapurikarsinassa on kiimaisia kuttuja...
Siinä kai se pääpiirteissään oli, se vuohien hoito.
torstai 26. syyskuuta 2013
Lisää vuohijuttuja
Vuohi on suunnilleen lampaan kokoinen sorkkaeläin, joka märehtii. Alle puolivuotias vuohilapsi on kili, aikuinen naarasvuohi on kuttu ja aikuinen urosvuohi on pukki. Lemmikkipukit ovat usein kastroituja, niin meidänkin Onni ja Voitto-Viljami.
Vuohirotuja on useita ja kullakin pohjoismaalla on oma vuohirotunsa. Meidän vuohet ovat suomenvuohia. Niitä on kolme, Onni, Soma ja Voitto-Viljami. Seuraavassa koko poppoon sukutaulut esittelyssä.
Soma
Syntynyt: 19.3.2005
Sarvellinen
Emä: Vilhelmiina, sarvellinen, synt. 5.10.2002
Emän emä: Valma, sarvellinen, synt. 1.3.2000
Emän isä: Ihmemies, merkitty kantakirjaan, synt. 29.3.1994
Isä: Orpo, sarvellinen, synt. 1998
Onni
Syntynyt: 21.3.2005
Sarvellinen
Emä: Arpa, sarvellinen, synt. 20.9.2003
Emän emä: Raasu, sarvellinen, synt. 20.3.2002
Emän isä: Lahdensuu, sarvellinen, synt. 4.1.2002
Isä: Orpo, sarvellinen, synt. 1998
Voitto-Viljami
Syntynyt: 6.7.2006
Sarvellinen
Emä: Soma, sarvellinen, synt. 19.3.2005
Emän emä: Vilhelmiina, sarvellinen, synt. 5.10.2002
Emän isä: Orpo, sarvellinen, synt. 1998
Isä: Mr. Mertsi Ruuska, sarvellinen, synt. 04.2005
Isän emä: Tara
Isän isä: Verneri, sarvellinen
Jos jaksoitte lukea sukutaulut läpi, saatoitte ehkä jäädä miettimään, että miksi niissä mainitaan "sarvellinen". Siihen on syynsä. Vuohi voi nimittäin olla joko sarvellinen tai nupo. Nupo tarkoittaa sitä, että vuohella ei ole sarvia. Niitä ei ole koskaan kasvanut. (Vuohi voidaan myös nupouttaa, eli sarvet poistaa, mutta se on eri asia.) Tieto sarvista on tärkeä erityisesti, jos vuohia käytetään siitokseen. Nimittäin jos nupo pukki astuu nupon kutun, voi jälkeläisistä tulla kaksineuvoisia. Riski on suuri, jos kummankaan lähisukulaisissa ei ole sarvellisia yksilöitä.
Vuohilla on se erikoinen piirre, että jotkin kutut saattavat olla neitsytlypsäjiä. Yleensähän lypsettävät eläimet alkavat lypsää poikimisen jälkeen, mutta neitsytlypsäjät lypsävät ilman poikimista. Normaalisti poikimisen jälkeen seuraa herutuskausi, eli aika, jolloin kuttua voi lypsää. Yleensä maito loppuu jossain kohtaa ja uuden maidon saamiseksi eläimen pitää poikia uudelleen. Kuttua ei kuitenkaan aina ole pakko astuttaa vuosittain, sillä maito saattaa riittää pidemmäksi aikaa. On myös olemassa kuttuja, joiden maidontuotanto ei lopu, vaan ne lypsävät lopun ikänsä. Yksi tällainen vuohi taitaa olla meidän Soma. Se kun on lypsänyt jo reilut seitsemän vuotta. Seitsemän vuotta sitten heinäkuussa se poiki, eli "kilisteli", Voitto-Viljamin ja on ollut lypsyssä siitä saakka.
Kutun maito on maultaan vahvempaa kuin lehmän maito. Siksi monet eivät pidä siitä. Meillä sitä käytetään kaikkeen ruuanlaittoon, kahviin ja juuston tekoon. Meillä tehdään maidosta harvemmin perinteistä juoksutinjuustoa eli sitä "kotijuustoa" ja useammin kuttufetaa. (Tiedetään, ettei feta-nimeä saa käyttää kuin Kreikassa, mutta meillä juusto tulee omaan käyttöön ja on nimeltään kuttufetaa.) Kuttufeta on uskomattoman hyvää kun sen maustaa esim. pippureilla ja valkosipulilla. Koirat, kisat ja kesäpossut nautiskelevat kuttuviiliä ja jogurttiakin maidosta on tehty.
Vuohet ovat kaikinpuolin mukavia ja hyödyllisiä lemmikeitä.
Vuohirotuja on useita ja kullakin pohjoismaalla on oma vuohirotunsa. Meidän vuohet ovat suomenvuohia. Niitä on kolme, Onni, Soma ja Voitto-Viljami. Seuraavassa koko poppoon sukutaulut esittelyssä.
Soma
Syntynyt: 19.3.2005
Sarvellinen
Emä: Vilhelmiina, sarvellinen, synt. 5.10.2002
Emän emä: Valma, sarvellinen, synt. 1.3.2000
Emän isä: Ihmemies, merkitty kantakirjaan, synt. 29.3.1994
Isä: Orpo, sarvellinen, synt. 1998
Onni
Syntynyt: 21.3.2005
Sarvellinen
Emä: Arpa, sarvellinen, synt. 20.9.2003
Emän emä: Raasu, sarvellinen, synt. 20.3.2002
Emän isä: Lahdensuu, sarvellinen, synt. 4.1.2002
Isä: Orpo, sarvellinen, synt. 1998
Voitto-Viljami
Syntynyt: 6.7.2006
Sarvellinen
Emä: Soma, sarvellinen, synt. 19.3.2005
Emän emä: Vilhelmiina, sarvellinen, synt. 5.10.2002
Emän isä: Orpo, sarvellinen, synt. 1998
Isä: Mr. Mertsi Ruuska, sarvellinen, synt. 04.2005
Isän emä: Tara
Isän isä: Verneri, sarvellinen
Jos jaksoitte lukea sukutaulut läpi, saatoitte ehkä jäädä miettimään, että miksi niissä mainitaan "sarvellinen". Siihen on syynsä. Vuohi voi nimittäin olla joko sarvellinen tai nupo. Nupo tarkoittaa sitä, että vuohella ei ole sarvia. Niitä ei ole koskaan kasvanut. (Vuohi voidaan myös nupouttaa, eli sarvet poistaa, mutta se on eri asia.) Tieto sarvista on tärkeä erityisesti, jos vuohia käytetään siitokseen. Nimittäin jos nupo pukki astuu nupon kutun, voi jälkeläisistä tulla kaksineuvoisia. Riski on suuri, jos kummankaan lähisukulaisissa ei ole sarvellisia yksilöitä.
Vuohilla on se erikoinen piirre, että jotkin kutut saattavat olla neitsytlypsäjiä. Yleensähän lypsettävät eläimet alkavat lypsää poikimisen jälkeen, mutta neitsytlypsäjät lypsävät ilman poikimista. Normaalisti poikimisen jälkeen seuraa herutuskausi, eli aika, jolloin kuttua voi lypsää. Yleensä maito loppuu jossain kohtaa ja uuden maidon saamiseksi eläimen pitää poikia uudelleen. Kuttua ei kuitenkaan aina ole pakko astuttaa vuosittain, sillä maito saattaa riittää pidemmäksi aikaa. On myös olemassa kuttuja, joiden maidontuotanto ei lopu, vaan ne lypsävät lopun ikänsä. Yksi tällainen vuohi taitaa olla meidän Soma. Se kun on lypsänyt jo reilut seitsemän vuotta. Seitsemän vuotta sitten heinäkuussa se poiki, eli "kilisteli", Voitto-Viljamin ja on ollut lypsyssä siitä saakka.
Kutun maito on maultaan vahvempaa kuin lehmän maito. Siksi monet eivät pidä siitä. Meillä sitä käytetään kaikkeen ruuanlaittoon, kahviin ja juuston tekoon. Meillä tehdään maidosta harvemmin perinteistä juoksutinjuustoa eli sitä "kotijuustoa" ja useammin kuttufetaa. (Tiedetään, ettei feta-nimeä saa käyttää kuin Kreikassa, mutta meillä juusto tulee omaan käyttöön ja on nimeltään kuttufetaa.) Kuttufeta on uskomattoman hyvää kun sen maustaa esim. pippureilla ja valkosipulilla. Koirat, kisat ja kesäpossut nautiskelevat kuttuviiliä ja jogurttiakin maidosta on tehty.
Vuohet ovat kaikinpuolin mukavia ja hyödyllisiä lemmikeitä.
maanantai 23. syyskuuta 2013
Vuohien historiaa ja uskomuksia
On ihan jännää tietää mitä kaikkea omien lemmikkien lajihistoriaan kuuluu. Siksi nyt tietoa vuohien historiasta ja monista uskomuksista, joita vuohiin on vuosien saatossa liitetty.
Ihminen on pitänyt vuohia jo 7000-9000 vuotta. Vuohi onkin siis todennäköisesti ensimmäinen lypsettävä kotieläin, joka ihmisellä on ollut.
Viikingit pitivät vuohia arvossa. Viikinkijumala Thorin vaunuja vetivät vuohet ja Valhallassa asui kuttu, joka lypsi simaa. Tämän jälkeen keskiajalla vuohien tarina synkkeni.
Vuohet ovat saaneet kristinuskon myötä osakseen vihaa. Esimerkiksi sana syntipukki on peräisin Raamatusta. Teoksessa kerrotaan myös, että viimeisellä tuomiolla erotellaan toisistaan hyvät lampaat ja pahat vuohet. Keskiajalla vuohien uskottiin kuiskivan rivouksia pyhimyksille. Vuohi nähtiin pahana eläimenä.
Roomalaisen mytologian fauneilla oli miehen yläruumis ja yleensä vuohen sorkat ja jalat. Nämä taruhahmot olivat riettaita ja pahiksia ja uskotaankin, että kun Raamatun paholaista kuvataan sorkalliseksi sarvipääksi esimerkiksi maalaustaiteessa, on esikuvana voinut alunperin olla fauni, tai kreikkalaisen mytologian satiiri. Tämäkään ei varmasti ole lisännyt uskoa vuohen hyvyyteen.
Suomessa vietetään yhä Nuutinpäivää. "Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen vie," sanoo sananlasku. Ennen joulupukin aikaa oli tavallista, että nuuttipukki kierteli talosta taloon, ryyppäsi ja pelotteli lapsia. Nuuttipukilla oli tuohinaamari ja vuohen sarvet. Jälleen vuohi oli ei-niin-positiivinen hahmo.
Kielenkäytössä Joulupukki on lasten silmissä varmasti erityisen positiivisia tuntemuksia herättävä hahmo, vaikkei nykyulkomuodossa vuoheen viittaavaa juuri olekaan, korkeintaan parta. Sen sijaan huoripukki, valepukki, kantelupukki ja jo mainittu syntipukki eivät taaskaan tuo vuohta esille kovin positiivisessa valossa.
Vuohesta puhutaan köyhän miehen lehmänä. Se kun tuottaa maitoa syömäänsä ruokaan nähden paljon enemmän kuin lehmä. Se myös selviää karuissa olosuhteissa. 1800-luvun Euroopassa tehomaatalouden kehitys alkoi ja vuohen kasvatus väheni. Vuohta pidettiin yhä enemmän vain köyhillä maaseutualueilla. Vuohien kasvattajat sijoitettiin sosiaalisessa hierarkiassa alas. Suomessakin elantonsa vuohista saivat yleensä vain sellaiset viljelijät, joilla ei ollut varaa pitää lehmää.
Aasiassa vuohiin suhtauduttiin positiivisemmin. Vuohi on yksi niistä eläimistä, joille Buddha nimesi kullekin oman vuoden. Buddha toivoi, että kukin eläin vuorollaan hoitaa maan ja sen asukkaiden asioita luonteensa ja kykyjensä mukaan. Tämän jälkeen Buddha itse lähti maan päältä. Vuohen vuonna syntyneet perivät uskomuksen mukaan vuohen luonteenpiirteitä ja ovat diplomaattisia, toiset huomioon ottavia, ystävällisiä, hyväsydämisiä, luovia, taiteellisia ja pikkutarkkoja. Seuraava vuohen vuosi on 2015.
Vuohenmaidon on uskottu parantavan. Sitä on käytetty hoitamaan tuberkuloosia, reumatismia ja korvasairauksia. Lisäksi siitä on uskottu olevan apua ihottumaan. Vuohen nahasta saatiin monenlaisia tarvikkeita. Esimerkiksi siitä valmistettua säämiskää käytettiin kalliiden vaatteiden materiaalina ja kiillotukseen. Vuohien sarvista saatiin esimerkiksi lusikoita ja pukin karvaa käytettiin köysien valmistamiseen ja muuta vuohenkarvaa harjoihin ja siveltimiin.
Suomalaista kahvikansaa saattaa kiinnostaa tarina, jonka mukaan vuohi on löytänyt kahvin. Kertomuksen mukaan paimenet vartioivat arabialaisten vuohiensa laumaa. Eräänä iltana vuohet eivät tavalliseen tapaansa menneetkään illalla nukkumaan, vaan jatkoivat vauhdikkaita leikkejään pitkälle yöhön. Tämä alkoi toistua joka ilta ja se herätti paimenten huomion. Paimenet kiinnittivät huomiota siihen, että vuohet syövät punaisia marjoja tuntemattomasta pensaasta. Paimenista yksi maistoi marjoja, mutta piristävää vaikutusta ei tullut. Turhautuneena hän viskasi marjat nuotioon, jossa ne paahtuivat ja alkoivat tuoksua. Kun nuotio sammui, paimen keräsi paahtuneet marjat, murskasi ne kuumaan veteen ja maistoi uudelleen. Pian hän huomasi piristyvänsä samaan tapaan kuin vuohet. Kyseessähän oli tietenkin kahvi.
Lähteet: Tuomirannan farmin verkkosivu, Wikipedia, helsinki.fi:Vuohi Sastamalassa
Ihminen on pitänyt vuohia jo 7000-9000 vuotta. Vuohi onkin siis todennäköisesti ensimmäinen lypsettävä kotieläin, joka ihmisellä on ollut.
Viikingit pitivät vuohia arvossa. Viikinkijumala Thorin vaunuja vetivät vuohet ja Valhallassa asui kuttu, joka lypsi simaa. Tämän jälkeen keskiajalla vuohien tarina synkkeni.
Vuohet ovat saaneet kristinuskon myötä osakseen vihaa. Esimerkiksi sana syntipukki on peräisin Raamatusta. Teoksessa kerrotaan myös, että viimeisellä tuomiolla erotellaan toisistaan hyvät lampaat ja pahat vuohet. Keskiajalla vuohien uskottiin kuiskivan rivouksia pyhimyksille. Vuohi nähtiin pahana eläimenä.
Roomalaisen mytologian fauneilla oli miehen yläruumis ja yleensä vuohen sorkat ja jalat. Nämä taruhahmot olivat riettaita ja pahiksia ja uskotaankin, että kun Raamatun paholaista kuvataan sorkalliseksi sarvipääksi esimerkiksi maalaustaiteessa, on esikuvana voinut alunperin olla fauni, tai kreikkalaisen mytologian satiiri. Tämäkään ei varmasti ole lisännyt uskoa vuohen hyvyyteen.
Suomessa vietetään yhä Nuutinpäivää. "Hyvä Tuomas joulun tuopi, paha Nuutti pois sen vie," sanoo sananlasku. Ennen joulupukin aikaa oli tavallista, että nuuttipukki kierteli talosta taloon, ryyppäsi ja pelotteli lapsia. Nuuttipukilla oli tuohinaamari ja vuohen sarvet. Jälleen vuohi oli ei-niin-positiivinen hahmo.
Kielenkäytössä Joulupukki on lasten silmissä varmasti erityisen positiivisia tuntemuksia herättävä hahmo, vaikkei nykyulkomuodossa vuoheen viittaavaa juuri olekaan, korkeintaan parta. Sen sijaan huoripukki, valepukki, kantelupukki ja jo mainittu syntipukki eivät taaskaan tuo vuohta esille kovin positiivisessa valossa.
Vuohesta puhutaan köyhän miehen lehmänä. Se kun tuottaa maitoa syömäänsä ruokaan nähden paljon enemmän kuin lehmä. Se myös selviää karuissa olosuhteissa. 1800-luvun Euroopassa tehomaatalouden kehitys alkoi ja vuohen kasvatus väheni. Vuohta pidettiin yhä enemmän vain köyhillä maaseutualueilla. Vuohien kasvattajat sijoitettiin sosiaalisessa hierarkiassa alas. Suomessakin elantonsa vuohista saivat yleensä vain sellaiset viljelijät, joilla ei ollut varaa pitää lehmää.
Aasiassa vuohiin suhtauduttiin positiivisemmin. Vuohi on yksi niistä eläimistä, joille Buddha nimesi kullekin oman vuoden. Buddha toivoi, että kukin eläin vuorollaan hoitaa maan ja sen asukkaiden asioita luonteensa ja kykyjensä mukaan. Tämän jälkeen Buddha itse lähti maan päältä. Vuohen vuonna syntyneet perivät uskomuksen mukaan vuohen luonteenpiirteitä ja ovat diplomaattisia, toiset huomioon ottavia, ystävällisiä, hyväsydämisiä, luovia, taiteellisia ja pikkutarkkoja. Seuraava vuohen vuosi on 2015.
Vuohenmaidon on uskottu parantavan. Sitä on käytetty hoitamaan tuberkuloosia, reumatismia ja korvasairauksia. Lisäksi siitä on uskottu olevan apua ihottumaan. Vuohen nahasta saatiin monenlaisia tarvikkeita. Esimerkiksi siitä valmistettua säämiskää käytettiin kalliiden vaatteiden materiaalina ja kiillotukseen. Vuohien sarvista saatiin esimerkiksi lusikoita ja pukin karvaa käytettiin köysien valmistamiseen ja muuta vuohenkarvaa harjoihin ja siveltimiin.
Suomalaista kahvikansaa saattaa kiinnostaa tarina, jonka mukaan vuohi on löytänyt kahvin. Kertomuksen mukaan paimenet vartioivat arabialaisten vuohiensa laumaa. Eräänä iltana vuohet eivät tavalliseen tapaansa menneetkään illalla nukkumaan, vaan jatkoivat vauhdikkaita leikkejään pitkälle yöhön. Tämä alkoi toistua joka ilta ja se herätti paimenten huomion. Paimenet kiinnittivät huomiota siihen, että vuohet syövät punaisia marjoja tuntemattomasta pensaasta. Paimenista yksi maistoi marjoja, mutta piristävää vaikutusta ei tullut. Turhautuneena hän viskasi marjat nuotioon, jossa ne paahtuivat ja alkoivat tuoksua. Kun nuotio sammui, paimen keräsi paahtuneet marjat, murskasi ne kuumaan veteen ja maistoi uudelleen. Pian hän huomasi piristyvänsä samaan tapaan kuin vuohet. Kyseessähän oli tietenkin kahvi.
Lähteet: Tuomirannan farmin verkkosivu, Wikipedia, helsinki.fi:Vuohi Sastamalassa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)