Welsh corgihan on paimenkoira, johon myös Englannin kuningatar on mieltynyt. Corgi on matalajalkainen, mutta muuten iso koira, sanoi eläinlääkäri meille joskus. Corgi on vikkelä liikkeissään ja ehtii näykkästä lehmää akillesjänteestä ja häipyä paikalta ennen kuin lehmä huitaisee sarvillaan.
Meidän Elviksellä on siis rotunsa peruina paimennusvietti. Yhtenä kesänä meillä oli kesäankkoja, jotka karkailivat aitauksestaan ja tulivat uimaan pihalla olevaan suihkulähteeseen. Elvis paimensi niitä pitkin pihamaata vasemmalle, eteen, oikealle ja niin edelleen. Se oli veikeää katsottavaa.
Elvis on tosi kiltti koira. Koirakaveriinsa Jojoon verrattuna se haluaa paljon enemmän miellyttää ihmisiä. Se kerjää aina rapsutuksia ja huomiota. Elvis tykkää jahdata kissoja sisällä ja painia niiden kanssa. Myös kissat ovat välillä innoissaan leikkitappelusta. Elvis on myös taitava kuljettamaan erilaisia kippoja. Kun meillä tyhjenee jogurttipurkki tai vastaava, se saatetaan antaa koirille puhtaaksi nuoltavaksi. Salamannopeasti Elvis nappaa purkin suuhunsa Jojon nenän edestä ja kipittää pöydän alle herkuttelemaan saaliillaan.
Tänään meillä leivotaan kakkua. Se on valitettavasti kuitenkin suklaakakkua ja suklaahan on koirille myrkkyä. Niinpä Elvis itse saa kunnian vain katsoa kun muut popsivat kakkua. Se voi ehkä saada siannahkaluun lohdutukseksi.
Synttärisankari poseerasi hetki sitten kameralle. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti