Ulkoilua, ihanaa!

Pitkä talvi on osaltaan vaikuttanut siihen, etteivät eläimet ole saaneet ulkoilla niin paljon, kun niiden olisi ehkä tehnyt mieli. Nyt kuitenkin aurinko lämmittää päivällä jo sen verran, että vuohet ovat ulkoilleet useana päivänä. Ne kirmaavat pihalla innoissaan ja ottavat puskuleikkejä. Aitauksen lumikin on sulanut sen verran, ettei se enää pahemmin menoa haittaa.

Myös possut ovat päässeet muutamana päivänä juoksentelemaan hetken aikaa pihassa. Tänään Danielin ja Vickyn meno näytti tällaiselta:

Tyhmä, kylmä ja PITKÄ talvi

Olen odotellut, että koska se kevät kunnolla alkaa ja tulee lämmin. Saisi vihdoinkin tehdä kaikkkia eläimiin liittyviä juttuja, joita ei ole talvella mahdollista / järkevää tehdä. Mutta Suomen talvi on pitkä, kylmä, pimeä ja tyhmä, eikä tunnu tänä vuonna ollenkaan loppuvan. Ärsyttävää.

Vuohien kestopehku alkaa olla aikamoinen. Sehän siis tyhjennetään kerran vuodessa, keväällä. Tämän jälkeen lopun vuotta pehkua vain lisätään, jotta sen pinta on kuiva ja vuohien on siinä mukava olla. Pehku myös lämmittää eläimiä talvella. Nyt pehkupatja on niin paksu, että meikäläisen pituisen ihmisen pää hipoo vuohien karsinassa ollessa kattoa.

Kanat ovat mukavia, mutta hirmuisen pölyisiä elämiä. Pitkinä, kylminä talvikuukausina ei oikein vuohilan pölyllekään ole voinut tehdä mitään. Nimittäin, kun sitä siivoaa, on pölypilvi niin sankka, että eläinten on parempi olla ulkona. Eikä eläimiä noin vain laiteta talvella ulos. Pakkanen on pienille, viluisille possuille huono juttu. Kanat puolestaan eivät suostu menemään lumihankeen, eivätkä vuohetkaan fanita isoja kinoksia.

Tänään sitten kuitenkin kyllästyin odottamiseen ja vuohilan suurimmat pölyt ja hämähäkinseitit saivat kyytiä. Possut ulkoilivat vain ihan välttämättömän ajan, sillä ilma on niille vielä ihan liian kylmä. Olisin kovasti toivonut, että olisin voinut pistää kaikki eläimet kunnolla ulos ja puhaltaa kaikki huushollin pölyt paineilmalla pois. Mutta ehkä sitten kesemmällä.

Kyllä pintapuolinenkin pölytys silti muutti vuohilan fiksumman näköiseksi. Meillä on muutama roikkuvaksi koristeeksi tarkoitettu pääsiäismuna sekä kukko, jotka ehkä käyn vielä ripustamassa kanojen karsinoiden ulkopuolelle. Meillä ne tosin eivät ole pääsiäiskoristeita, vaan saavat jäädä pidemmäksi ajaksi. Meillä kun munat ja kukot ovat ympärivuotisia juttuja.

Niin, älkääkä turhaan surko sitä, että nyt meni siivouksen myötä hämähäkkien elämäntyö hukkaan. (Koska tiedän, että juuri sitä varmasti suritte.) Meillä kun on vuohilassakin, lähinnä possujen vuoksi, talvellakin mukavan lämmin. Niinpä myös hämähäkkiarmeija pakeni toisiin piilohin, kun heiluin luudan kanssa ja putsasin verkkoja pois. Eipä siis mene kuin muutama päivä, niin upeat verkkokorakennelmat ovat entisellään... jippii.

Pikku-Jussin paksut päivät

Belgianjättikani Pikku-Jussi lähti lepokotiin viettämään talvea viime lokakuussa. Ja melkoinen viiden tähden hotelli se paikka onkin, jossa Pikku-Jussi aikaansa kuluttaa.

Pikku-Jussille tarjoillaan normaalien heinien ja kuivamuonan lisäksi joka päivä porkkanoita. Sen turkkia harjataan usein. Pikku-Jussi kääntää kylkeä aina sen mukaan, mistä se toivoo itseään harjattavan. Sitten, kun hemmottelu kyllästyttää, se poistuu paikalta.

Eilen Pikku-Jussi oli ollut suihkussa pesulla. Ja tämän jälkeen sitä oli kuivattu hiustenkuivaajalla. Kania ei kuitenkaan haluttu rasittaa liikaa kerralla, joten kuivaus oli tapahtunut useampaan otteeseen. Pikku-Jussi itse oli suhtautunut tilanteeseen rauhalliseen tapaansa.

Belgianjätithän ovat nimensä mukaisesti jättirotu. Rotumääritelmän mukaan niiden pitäisi painaa yli seitsemän kiloa. Pikku-Jussi ei välttämättä ole ihan puhdasrotuinen, vaan joku sen etäinen sukulainen on saattanut olla jotain pienempää rotua. Siksi se ei ehkä ole niin massiivinen, kuin belgianjätit yleensä. Tai ainakaan se ei ennen ollut...

Löhöloma lepokodissa on tehnyt tehtävänsä. Eilisen suihkupäivän lisäksi Pikku-Jussi oli ollut myös puntarissa. Elopainoa jätkälle oli kertynyt kymmenen kiloa. Meillä kania ei ole punnittu, mutta luulen, että talviherkuttelu on ainakin osasyy nykyisiin kiloihin.

Pikku-Jussi varmaan toivoo, ettei talvi lopu ikinä. Kesän tullen kun kanin pitäisi muuttaa täysihoitolasta takaisin meille, tänne yhden tähden hostel-majoitukseen.

Hautajaiset

Yksi meidän kanoistamme, ruskea tehomunija (eli hy-line brown) Hintriikka on jo vähän aikaa ollut hiukan nuopean oloinen. Se kökötteli yksiksensä lattialla, eikä ruoka maistunut, vaikka sitä sille nokan eteen tarjottiin. Eilen illalla Hintriikka makasi kyljellään lattialla puruissa. Se oli elossa, mutta huonossa kunnossa. Silloin päätettiin, että nyt päättyy Hintriikan maallinen vaellus, sen ei tarvitse enää olla kipeä, eikä kärsiä.

Hintriikka ei toki ollut mikään nuori kana enää. Se tuli meille aikuisena ja oli hyvä munimaan. Hintriikan erikoisuus oli siinä, että se oli tavattoman utelias ja poikkeuksellisen kesy. Kun kanat olivat kesällä vapaana pihalla, muu joukko seurasi kukkoa minne tämä menikään. Hintriikka sen sijaan seurasi ihmisiä, tuli nokkimaan saappaita ja seurasi perässä terassille asti. Sisällekin se olisi varmasti tullut, jos se olisi kutsuttu.

Hintriikka oli saanut nimensä Reino Helismaan sanoittaman ja Tapio Rautavaaran esittämän surumarssin mukaan. Se sopii tähän tilanteeseen hyvin. Siispä kuunnellaan kappale Hintriikka-kanan muistolle.

Hyvää yksivuotissynttäriä Danielille!

Tänään on juhlittu perheen nuorimmaisen, mikropossu Danielin, syntymäpäivää. Nuori herran on ihmetellyt sikamaista maailmanmenoa yhden vuoden ajan. Juhlatarjoiluista on nauttinut myös elämänkumppani, minisika Vicky.

Kumpikin possu oli kutsuttu sisälle keittiöön syömään synttärileivosta. Vicky ei kuitenkaan ollut halukas astumaan tuuleen ja lumituiskuun, vaan jäi omaan karsinaansa. Sille tarjottiin synttärileivos sitten omaan karsinaan.

Daniel uskaltautui ulos. Olisin kantanut sen sisälle, mutta tämä ei sopinut nuorelle herralle. Se halusi kävellä itse. Kylmä tuuli puhalsi ja lunta tuiskasi. Pikkupossu ei seurannut koko matkaa lumeen tehtyä polkua, vaan eksyi välillä syvempään lumeen. Niinpä sisälle tullessa Daniel oli hyvin kylmissään. Käärin sen ensin muumipyyhekeen sisään syliin lämmittelemään.

 Sen jälkeen Daniel, 1v, nautti synttärileivostaan juhlan kunniaksi Arabian lautaselta:



Daniel ja leivos

Leivos maistuu ja kärsä on kermavaahdossa. Ensimmäisen maistelun jälkeen Daniel nappasi leivoksen mukaansa ja levitteli murusia pitkin keittiön lattiaa




Sitten tyhmä leivos pyöri piirongin alle..

Maaliskuussa myös muutamalla muulla karvakorvalla on syntymäpäivä. 19.3. Soma-kuttu täyttää kahdeksan vuotta. Kaksi päivää myöhemmin, 21.3., velipoika Onni-pukki täyttää myös kahdeksan vuotta. Minisika Wild Vicky viettää kuusivuotissynttäreitään 26. maaliskuuta.

Turpiin vaan, ja onnea!

Lokakuussa kirjoittelin otsikolla "Kukkoilua" meidän kahden kukkomme, Rokkikukon ja Herttakunkun, rauhaisasta rinnakkaiselosta. Toivoin, että elo jatkuu samanlaisena ja kaksi herraa vartioivat yhdessä rouviensa hyvinvointia.

Herroilla oli yhteisessä omistuksessa monta rouvaa. Oli pyöreää hienosulkaista ladya ja simpsakkaa hoikkaa typykkää, oli ruskeaa ja vaaleaa, harmaata, mustaa, keltaista ja kirjavaa silmänruokaa. Neitoja oli kahdelle miekkoselle yhteensä yksitoista. Olisi luullut sen riittävän.

Mutta mustasukkaisuus rouvista tai sitten miehinen näyttämisenhalu pulpahtivat kuitenkin pintaan. Päivänä jos toisenakin kukoista näki, että yhteen oli otettu. Kävi myös selväksi, että tappelut eivät olleet tasa-arvoisia ja toiselle kukoista kävisi pian huonosti.

Rokkikukko edustaa plymouth rock-rotua, jonka ominaisuuksiin kuuluu tietty aggressiivisuus. Kerrotaanpa monesti hurjia juttuja siitä, kuinka kyseisen rodun edustajat ovat aiheuttaneet ihmisissäkin pelkoa ja olleet vaarallisia. Ne kun ovat hyökänneet ihmisten kimppuun. Mutta tämä aggressiivisilla rotuominaisuuksilla varustettu Rokkikukko ei, vastoin odotuksia, meillä ollutkaan se, joka tappelut aiheutti. Pääpukarina toimi jättikochin Herttakunkku.

Kerran olin kunnolla todistamassa kukkojen yhteenottoa. Herttakunkku kävi Rokkikukon päälle kuin yleinen syyttäjä. Se hyökkäsi rokkikukon selkään, repi sitä pään päällä olevasta harjasta nokallaan, kiusasi ja kidutti. Rokkikukko kyhjötti paikallaan, eikä tehnyt elettäkään puolustaakseen itseään, vaikka olisi siihen varmasti pystynyt. Se yritti esittää mahdollisimman pientä ja huomaamatonta.

En voinut katsoa moista sivusta, vaan syöksähdin kanalaan ja nappasin Herttakunkun pois Rokkikukon kimpusta. Herttakunkku jäi lattialle motkottamaan ja kertomaan, että sitä oli moisella käytöksellä syvästi loukattu. Vein Rokkikukon pois karsinasta ja tarjoilin sille kauroja. Arvelin, ettei se ehkä saanut kunnolla syödäkseen, kun toinen kukkoili, mahtaili ja vartioi myös ruokakippoa. Samalla päätin, että näin ei voi jatkua. En kuitenkaan halunnut lopettaa kummankaan ihmisille kiltin kukon elämää. Kyseessähän oli kuitenkin kaksi alle vuoden ikäistä kukkopoikaa. Oli keksittävä muuta.

Ei ole puolta vuottakaan, kun kanalaa laajennettiin palvelemaan paremmin kasvavan kanaparven tarpeita. Laajennuksen lisäksi orret tehtiin uusiksi, maalattiin vähän yms. Tällä kertaa remontti tehtiin periaatteessa käänteisessä järestyksessä.

Kanala jaettiin puoliksi. Väliin tuli seinä, joka erotti taistelevat metsot (vai kukkojako ne olivatkin?) toisistaan. Väliseinä tehtiin laudasta, jottei suora näköyhteys toisiinsa ärsyttäisi kukkoja. Orret purettiin ja rakennettiin molempiin pikkukanaloihin tikapuun näköiset uudet orret. Toiselle puolelle jäi kaksi munintapesää ja toiselle puolelle rakennettiin munintahylly. Munintahylly rakennettiin tuunaamalla ihmisten käytöstä poistuneet kaksi kotikutoista dvd-levyhyllyä uuteen uskoon. Toiseen kanalaan ostettiin uudet ruoka- ja juomakipot ja toisellakin puolella tehtiin uusia järjestelyjä ruokinnan suhteen.

Xxxl-kokoiset rouvat muuttivat yhteen suurikokoisen Herttakunkun kanssa. Tämä tarkoittaa siis jättikochin Berttaa, brahmakana Muffinssia ja orpington-rouvia Martta ja Lyyli. Näiden neitosten saavutus on lähinnä rauhallinen luonne ja kaunis ulkonäkö. Hoikemmat ja paremmin munivat neitoset puolestaan jäivät Rokkikukon vaimoiksi. Hoikkia tyttöjä edustavat suomalaisen maatiaiskanan piikkiöläisen kannan Pumpernikkeli ja Donitsi, hy-line brown Hintrika, hy-line valkoiset Hansu ja Pirre, ja risteytyskanat Pulla ja Keltainen kana.

No, olihan tämä remontointikin ihan mukava tapa juhlia uutta vuotta. Jos nyt on saavutettu rauha, niin mikäs sen parempi. Ja kyllä uudet kaksi kanalaa nyt ovatkin hienoja! :)

Tuomirannan joulu

Joulu tulee myös Tuomirannan eläimille. Koirat saavat yleensä jotain lahjojakin, puruluita ja sen sellaisia. Muille eläimille tarjoillaan yleensä vähän extraherkkuja ja toivotetaan hyvää joulua. Myös jouluvalmisteluissa erityisesti kissat ovat aktiivisia.

Kissoista nuorempi, Dobby, on auttavainen joka paikassa. Se auttaa mm. lahjojen paketoinnissa. Sen mielestä on maailman tärkeintä tunkeutua lahjapussin sisään ja silputa joulupaperia. Se osallistuisi mielellään myös ruuan laittoon ja piparien leivontaan, jos sitä ei häädettäisi pois tieltä.

Tämän vuoden joulupiparit olivat juuri tulleet uunista ja jäähtyivät pöydällä, kun Dobby päätti ottaa oikeuden omiin hampaisiinsa. Se ymmärsi, että tässä talossa on turha odottaa palvelua. Turha kuvitella, että joku tuo piparin ja mukin glögiä nenän eteen. Se arveli, että parasta palvelua on itsepalvelu. Niinpä se kenenkään huomaamatta hiippaili pöydälle ja nappasi suuhunsa sen kaikista suurimman sydänpiparin. Se syöksyi saaliinensa olohuoneeseen, jossa se nautiskeli varastamaansa herkkua. Joulupiparit olivat siis todistetusti herkullisia.

Jouluaattona jälleen varkaissa...

Joulun ja pakkaspäivien ratoksi kanat saavat meidän kesäpossujen ihraa herkuteltavakseen. Joku joulu olen kanoille oikein lyhteenkin laittanut, mutta eivät ne oikein siitä piitanneet. Perinteiset irtokaurat kipossa maistuvat paremmin. Ja joulun jälkeen kanoilla vasta juhlat onkin. Ne nimittäin saavat syödä joululaatikot ynnä muut ylijäämäherkut, joihin ihmiset ovat jo ihan kyllästyneet. Tosin kanat nauttivat vain ruuan rakenteesta ja ulkonäöstä. Nillä kun ei kuulemma ole juuri lainkaan makuaistia.

Vuohet nauttivat talvesta aurinkoisina, tuulettomina pakkaspäivinä ulkona. Paksu villa pitää lämpimänä ja kunhan lunta ei ole kovin paljoa, on tarhassa mukava temmeltää ja leikkiä puskuleikkejä. Minisikojen karva sen sijaan on niin ohutta, että ulkoilut rajoittuvat satunnaisiin vierailuihin talossa sisällä. Ne kaivautuvat mieluummin kylki kyljessä lämpimään pahnapesään torkkumaan ruokailujen välissä.

Joulukuusihan meillä perinteisesti on joka vuosi. Koiria ei voi kuusen luo päästää, sillä tiedättehän mitä uroskoirat tekevät kuusen juurella? Myös talouden kissat tuovat omia haasteitansa joulukuusen pitoon. Ne nimittäin kokevat, ettei kunnon joulutunnelmaa tule, ellei saa paiskoa tassuilla joulukuusen palloja pitkin huushollia. Samoin kuusen latvaan kiipeäminen on yksi joulun kohokohdista. Niinpä meillä kuusi onkin, painavan kuusenjalan lisäksi, sidottu kattoon kiinni.

Tämä joulukuuhan on jännittävää aikaa meille kaikille. Pitää muistaa olla kiltti, sillä tontut kurkkivat ikkunoiden takaa ja merkkaavat ylös yhtä ja toista. Meillä kyläili pieni ihminen, joka oli hyvinkin tietoinen tonttujen edesottamuksista. Hän tepasteli lumessa tietäväisenä ja arvioi, että hangessa näkyvät koiran tassun jäljet ovat oikeasti tonttujen jälkiä. Kun jälkiä seurasi riittävän pitkälle, löytyi eräs toinenkin koirien jättämä joulutervehdys, ruskea kasa. Arvelimme yhdessä, että se on varmasti tontun kakkaa.

Onneksi tonttujen rankka työrupeama alkaa tältä vuodelta olla ohi ja tontut ehtivät jatkossa vessassakin käydä, niin ei tarvitse meidän tontille muistoa itsestään jättää...

Hyvää joulua! o<|:-)