Aikainen lintu madon nappaa, kuten tiedämme. Ja niin tuntuu tietävän kanaparvemme johtaja Rokkikukkokin. Jos meillä meinaa herätä kukonlaulun aikaan, niin saa nousta aamupuuhiin jo kello 3:30. Silloin Rokkikukko nimittäin ilmoittaa kiekumalla, että aamu on tullut.
Madoista puheenollen: Kasiaiset ja tavalliset kastemadot ovat meillä suurta herkkua. Niistä saa kuulemma hyviä, kun ne pistää päiväksi vehnäjauhoihin ja ne syövät itsensä jauhoa täyteen. Sen jälkeen "herkut" voi paistaa pannulla. Namnam. Varmana hyvää. En kokeile.
Enkä tarkoittanut nyt sitä. Vaan sitä, että kanoilla on aina juhlat, kun yksikin mato eksyy niiden tarhaan. Kanat kilpailevat lieroista ja hotkivat niitä hyvällä halulla. Kalareissun jälkeen loput madot voi kipata kanoille. Siinä akat sitten taistelevat madoista ja Rokkikukko saapastelee ympärillä ja kotkottaa, että katsokaas tytöt, kun olen hankkinut teille herkkuja.
Eläinten hoidossa on tullut todistetuksi monta väittämää, jotka ovat olleet virheellisiä: siat eivät kiipeile/hypi jne. Yksi väittämä on se, että tehotuotantoon jalostetut kanat eivät haudo. Niillä ei ole siihen viettiä. Höpönlöpön. Tehokana hy-line valkoinen Poppana on kököttänyt jo pari viikkoa pesässä. Päivittäin sen alta kerätään munat, mutta kana istuu uskollisesti pesässä. Samoin tosin tekee risteytyskana Keltainen kana ja nyttemmin seuraan on liittynyt myös orpington Peppi.
Onneksi muutama kana sentään munii. Tänäänkin oli taas kahdeksan kaunista munaa.
maanantai 11. toukokuuta 2015
lauantai 9. toukokuuta 2015
Tikapuut
Kuten olen viime aikoina melko usein todennut, meidän eläimillä alkaa eläkepäivät olla käsillä. Viimeisin muistutus siitä on kuttumme Soma, joka ei enää oikein mielellään hyppää lypsypöydälle.
Soma siis lypsetään päivittäin ja maidosta valmistetaan mm. viiliä ja juustoja. Koska kutun tissit ovat matalalla, on ihmisillä mukavampi lypsyasento, kun kuttu on hieman korkeammalla, esimerkiksi seisoo pöydällä. Viime kuukausiin asti Soma on hypähtänyt pöydälle kepeästi ja seissyt pöydällä kauraa ja lypsyrehua syöden, kun toimitus on hoidettu.
Nykyään Soma ei mene pöydälle yhtä mielellään. Ehkä vanhoja niveliä kolottaa, sillä rouvalla on ikää jo kymmenen vuotta ja se on jo lähes yhdeksän vuotta ollut lypsyssä. Siitä voi laskea, että pöydälle hyppyjä on muutama kertynyt.
Reipas remonttimies yhdessä meillä kylässä käyneen pikku apulaisen kanssa rakensi somalle rappuset, jotka johtavat lattialta lypsypöydälle. (Tai apulainen taisi kyllä rakentamisen ajan syöttää kanoille ruohoa, mutta mitäs pienistä.) Rappuset ovat oikeastaan pöydälle johtava ramppi, jossa on poikkipuita helpottamassa kiipeämistä. Joka tapauksessa lopputulos on hieno.
Pikku apulainen halusi testata rappuset ja leikki olevansa Soma. Tämä sijaisSoma konttasi rappuset ylös pöydälle ja vaati sitten, että nyt pitää lypsää. Sitten tultiin hyvässä järjestyksessä rappuset alas. Ja tämä toistettiin monta kertaa.
SijaisSoma myös oli kai sitä mieltä, että Elvis-koira oli hieman likainen. Yleensä vuohet eivät minun mielestäni erityisen paljoa nuole, mutta tämä sijaisvuohi pesi kielellään Elviksen turkkia ja naamaa. Elvis oli toiminnasta hämillään ja nuoli kyllä toisen naaman vastapalvelukseksi myös, mutta meni sitten karkuun. Puhdasta kai tuli ja ainakin ihmislapsen vastustuskyky sai lisäpotkua.
Oikea Soma sen sijaan ei heti niellyt ideaa kulkemista helpottavasta rakennelmasta. Se meinasi hypätä pöydälle. Kun ohjasin sen kiipeämään pöydälle, kuttu teki täyden stopin. Siinä sitä sitten väkisin tuupittiin ja vedettiin rappusia ylös. Ja kun kuttu jotain päättää, niin sen päätä ei ihan heti käännetä. Lopulta Soma kuitenkin oli pöydällä ja lypsy sujui totuttuun tapaan. Ja alastulo sujui yhtä hienosti, kuin portaiden nouseminenkin. (Hohhoijaa.) Mutta ehkä parin päivän harjoittelun jälkeen Soma oppii luottamaan ramppiin ja käyttämään sitä.
Soma siis lypsetään päivittäin ja maidosta valmistetaan mm. viiliä ja juustoja. Koska kutun tissit ovat matalalla, on ihmisillä mukavampi lypsyasento, kun kuttu on hieman korkeammalla, esimerkiksi seisoo pöydällä. Viime kuukausiin asti Soma on hypähtänyt pöydälle kepeästi ja seissyt pöydällä kauraa ja lypsyrehua syöden, kun toimitus on hoidettu.
Nykyään Soma ei mene pöydälle yhtä mielellään. Ehkä vanhoja niveliä kolottaa, sillä rouvalla on ikää jo kymmenen vuotta ja se on jo lähes yhdeksän vuotta ollut lypsyssä. Siitä voi laskea, että pöydälle hyppyjä on muutama kertynyt.
Reipas remonttimies yhdessä meillä kylässä käyneen pikku apulaisen kanssa rakensi somalle rappuset, jotka johtavat lattialta lypsypöydälle. (Tai apulainen taisi kyllä rakentamisen ajan syöttää kanoille ruohoa, mutta mitäs pienistä.) Rappuset ovat oikeastaan pöydälle johtava ramppi, jossa on poikkipuita helpottamassa kiipeämistä. Joka tapauksessa lopputulos on hieno.
Pikku apulainen halusi testata rappuset ja leikki olevansa Soma. Tämä sijaisSoma konttasi rappuset ylös pöydälle ja vaati sitten, että nyt pitää lypsää. Sitten tultiin hyvässä järjestyksessä rappuset alas. Ja tämä toistettiin monta kertaa.
SijaisSoma myös oli kai sitä mieltä, että Elvis-koira oli hieman likainen. Yleensä vuohet eivät minun mielestäni erityisen paljoa nuole, mutta tämä sijaisvuohi pesi kielellään Elviksen turkkia ja naamaa. Elvis oli toiminnasta hämillään ja nuoli kyllä toisen naaman vastapalvelukseksi myös, mutta meni sitten karkuun. Puhdasta kai tuli ja ainakin ihmislapsen vastustuskyky sai lisäpotkua.
Oikea Soma sen sijaan ei heti niellyt ideaa kulkemista helpottavasta rakennelmasta. Se meinasi hypätä pöydälle. Kun ohjasin sen kiipeämään pöydälle, kuttu teki täyden stopin. Siinä sitä sitten väkisin tuupittiin ja vedettiin rappusia ylös. Ja kun kuttu jotain päättää, niin sen päätä ei ihan heti käännetä. Lopulta Soma kuitenkin oli pöydällä ja lypsy sujui totuttuun tapaan. Ja alastulo sujui yhtä hienosti, kuin portaiden nouseminenkin. (Hohhoijaa.) Mutta ehkä parin päivän harjoittelun jälkeen Soma oppii luottamaan ramppiin ja käyttämään sitä.
keskiviikko 6. toukokuuta 2015
Munantuotanto räjähti!
Joku ehkä muistaa nolon jutun, josta kerroin otsikolla Munaton kanala toukokuussa 2012. (Minä ainakin muistan. Sen verran suuret traumat siitä tuli.) Pidetään juttu edelleen meidän välisenä, eikä kerrota muille, eihän? ;)
Vielä muutama kuukausi sitten munantuotantomme oli melko maltillista. Vanhoja kanoja oli poistettu ja oli ollut myös valitettavaa luonnollista poistumaa. Kanalassamme asui tuolloin vanha piikkiöläistä kantaa edustava suomalainen maatiaiskana Donitsi, hy-line valkoinen tehomunija Poppana, risteytyskana (vanhan Vohveli-kukkomme jälkeläinen) Keltainen kana, jättikochin Bertta, vanha orpington Peppi ja uusin tulokas; sinisiä munia muniva araucana Piparminttu. Kukkoa ei ollut lainkaan edellisen menehdyttyä yllättäen.
Helmikuussa sitten meille muutti kukko ja kuusi kanaa. Kukko on plymouth rock, eli Rokkikukko. Se on melko kesy kukko, hyvä kiekumaan ja polkemaan ja tietenkin tosi komea. Kanat ovat tehomunijoiksi jalostettuja hy-line valkoisia ja hy-line browneja. Ne eivät olleeet vielä munintaikäisiä meille muuttaessaan.
Mutta nyttemmin munantuotanto on elpynyt. Todellakin. Elämme vuoden valoisinta aikaa, jolloin kanatkin munivat parhaiten. Meneillään on lakisääteinen kanojen sisälläpitoaika, jonka tarkoituksena on siis ehkäistä lintuinfluenssan leviämistä. Meillä kanat ulkoilevat ulkotarhassa ja siitä on asianmukaisesti ilmoitettu kunnaneläinlääkärille. Kanat nauttivat aurinkoisista päivistä, mutta käyvät kiltisti sisällä syömässä, juomassa ja munimassa pesiin.
Eilen oli tähänastisen munantuotantomme huippupäivä. Kaksi neitokaista hoiti munien keräämisen ja tuli raportoimaan lopputuloksesta: "Me löydettiin kymmenen munaa!!" Normaalisti munia on viime aikoina tullut "vain" 7-9 kpl päivässä. Voitte arvata, että kaikki paikat pursuavat munia. Yleensä olen ollut kovin säästäväinen. Munaruokia syödään meillä maltillisesti, ettei omat munat vain lopu. Noh, nyt voi popsia munia niin paljon kuin pystyy, eikä ole ihan heti pelkoa, että ne loppuvat kesken.
Meille taitaa tulla munarikas kesä. Jee!
Vielä muutama kuukausi sitten munantuotantomme oli melko maltillista. Vanhoja kanoja oli poistettu ja oli ollut myös valitettavaa luonnollista poistumaa. Kanalassamme asui tuolloin vanha piikkiöläistä kantaa edustava suomalainen maatiaiskana Donitsi, hy-line valkoinen tehomunija Poppana, risteytyskana (vanhan Vohveli-kukkomme jälkeläinen) Keltainen kana, jättikochin Bertta, vanha orpington Peppi ja uusin tulokas; sinisiä munia muniva araucana Piparminttu. Kukkoa ei ollut lainkaan edellisen menehdyttyä yllättäen.
Helmikuussa sitten meille muutti kukko ja kuusi kanaa. Kukko on plymouth rock, eli Rokkikukko. Se on melko kesy kukko, hyvä kiekumaan ja polkemaan ja tietenkin tosi komea. Kanat ovat tehomunijoiksi jalostettuja hy-line valkoisia ja hy-line browneja. Ne eivät olleeet vielä munintaikäisiä meille muuttaessaan.
Mutta nyttemmin munantuotanto on elpynyt. Todellakin. Elämme vuoden valoisinta aikaa, jolloin kanatkin munivat parhaiten. Meneillään on lakisääteinen kanojen sisälläpitoaika, jonka tarkoituksena on siis ehkäistä lintuinfluenssan leviämistä. Meillä kanat ulkoilevat ulkotarhassa ja siitä on asianmukaisesti ilmoitettu kunnaneläinlääkärille. Kanat nauttivat aurinkoisista päivistä, mutta käyvät kiltisti sisällä syömässä, juomassa ja munimassa pesiin.
Eilen oli tähänastisen munantuotantomme huippupäivä. Kaksi neitokaista hoiti munien keräämisen ja tuli raportoimaan lopputuloksesta: "Me löydettiin kymmenen munaa!!" Normaalisti munia on viime aikoina tullut "vain" 7-9 kpl päivässä. Voitte arvata, että kaikki paikat pursuavat munia. Yleensä olen ollut kovin säästäväinen. Munaruokia syödään meillä maltillisesti, ettei omat munat vain lopu. Noh, nyt voi popsia munia niin paljon kuin pystyy, eikä ole ihan heti pelkoa, että ne loppuvat kesken.
Meille taitaa tulla munarikas kesä. Jee!
perjantai 1. toukokuuta 2015
Miksi meillä on eläimiä? - Terveiset ääliöille
Aina silloin tällöin joku ääliö kyseenalaistaa elämäntapani. "Miksi teillä on noin paljon eläimiä? Ei niistä ole mitään iloa." Niinpä niin. Voisin minäkin kyseenalaistaa ääliöiden elämässään tekemät valinnat. Voisin kysyä, että miksi ääliö on hankkinut lapsia. Kyllähän sen jo Taavetti Lindqvist tiesi Volter Kilven novellissa Jäällävaeltaja: "Risti lapsistakin. Ainainen vaiva, vähän apua." Olen samaa mieltä. Tai voisin kysyä miksi ääliö edelleenkin syö pizzaa, vaikka on jo nyt lihava. Jne. Vetäkää vain herne nenään. Niin minäkin teen, kun eläimiäni tai eläintenpitoani tullaan arvostelemaan.
Tiedän tasan tarkkaan, että minun ei tarvitse perustella valintaani pitää eläimiä kenellekään. Teen sen silti. Ja perustelen kyllä sille ääliöllekin, joka suunsa aukaisee.
Ensinnäkin, eläimet ovat harrastus. Joku soitta fagottia, toinen juo viskiä. Minä pidän eläimiä. Se on minun mielestäni kivaa. Minulle on tänään tuottanut suunnatonta tyydytystä lämmin sää ja se, että minipossut pääsivät ensimmäistä kertaa tänä keväänä pidemmäksi aikaa ulos. Kävin rapsuttelemassa niitä aitauksessa ja kyselemässä, että onko ihanaa, kun saa ulkoilla. Näytti olevan.
Tänään on kärrätty 36 kottikärryllistä p***aa. Nimittäin pukkipoikien kestopehku on tyhjennetty ja samoin kanalan purut on vaihdettu. Se on kovaa työtä ja otti useamman tunnin. (Voisihan sitä vappupäivän krapulassakin maata, mutta minusta näin on kivempaa.) Tämän viikonlopun aikana pitää vielä tyhjentää Soman karsina kestopehkusta ja minipossujen karsina myös. Eli varmasti tulee vielä toiset 36 kottikärryllistä. Hiki päässä on töitä tehty, mutta onpa välillä ollut kiva istahtaa kivelle eväsleipien ja kahvitermarin kanssa nauttimaan kesäisestä päivästä ja siitä, että myös eläimet ovat päässeet säästä nauttimaan. Ja kaiken sen raatamisen jälkeen on ihan maailman paras tunne, kun näkee kanan kylpevän puhtaissa puruissa onnellisena. Eläinten pito siis ylläpitää sekä fyysistä kuntoa että mielenterveyttä. On jopa tutkimuksia siitä, että eläimen silittäminen laskee verenpainetta ja lievittää stressiä.
Eläinten pito luo sosiaalisia suhteita. Ihmiset ovat yleensä hyvin kiinnostuneita, ja toki myös hämmästyneitä, kun kerron eläimistä. Moni pyytää päästä kylään eläimiä katsomaan. Onhan se pieni ylpeydenaihe, kun voi hyvin hoidettuja eläimiä muillekin näyttää. Minua on tultu kiittämään, kun olen töissä kertonut eläinten pidosta. Se on koettu eksoottisena ja kiinnostavana asiana. Ihmiset ovat hämmästelleet tietomäärääni eläimistä ja kertoneet oppineensa valtavasti uutta. Oikeastaan sitä ei ole itse edes huomannut, kuinka tietotaito on vuosien varrella karttunut.
Lapsille voi eläinten pidon kautta opettaa monenlaisia asioita. Esimerkiksi vastuunottoa, toisen elävän olennon hyvää kohtelua ja ymmärrystä siitä, mistä ruoka oikein tulee.
Eettisestä ja ekologisesta näkökulmasta eläinten pito on varsin trendikästä. Kun itse tuottaa osan käyttämästään ruuasta, se on takuulla lähiruokaa. Kun ruoka on itse kasvatettua (esim. meillä maito, munat ja myös osittain liha), tietää tasan tarkkaan millaisista oloista se tulee.
Ja mikä onkaan suloisempaa, kuin syliin käpertyvä kissa, sohvalla kyljessä kyhnyttävä koira tai pieni, vastasyntynyt kili? Minun mielestäni tässä maailmassa ei mikään. Siksi meillä on eläimiä.
Tiedän tasan tarkkaan, että minun ei tarvitse perustella valintaani pitää eläimiä kenellekään. Teen sen silti. Ja perustelen kyllä sille ääliöllekin, joka suunsa aukaisee.
Ensinnäkin, eläimet ovat harrastus. Joku soitta fagottia, toinen juo viskiä. Minä pidän eläimiä. Se on minun mielestäni kivaa. Minulle on tänään tuottanut suunnatonta tyydytystä lämmin sää ja se, että minipossut pääsivät ensimmäistä kertaa tänä keväänä pidemmäksi aikaa ulos. Kävin rapsuttelemassa niitä aitauksessa ja kyselemässä, että onko ihanaa, kun saa ulkoilla. Näytti olevan.
Tänään on kärrätty 36 kottikärryllistä p***aa. Nimittäin pukkipoikien kestopehku on tyhjennetty ja samoin kanalan purut on vaihdettu. Se on kovaa työtä ja otti useamman tunnin. (Voisihan sitä vappupäivän krapulassakin maata, mutta minusta näin on kivempaa.) Tämän viikonlopun aikana pitää vielä tyhjentää Soman karsina kestopehkusta ja minipossujen karsina myös. Eli varmasti tulee vielä toiset 36 kottikärryllistä. Hiki päässä on töitä tehty, mutta onpa välillä ollut kiva istahtaa kivelle eväsleipien ja kahvitermarin kanssa nauttimaan kesäisestä päivästä ja siitä, että myös eläimet ovat päässeet säästä nauttimaan. Ja kaiken sen raatamisen jälkeen on ihan maailman paras tunne, kun näkee kanan kylpevän puhtaissa puruissa onnellisena. Eläinten pito siis ylläpitää sekä fyysistä kuntoa että mielenterveyttä. On jopa tutkimuksia siitä, että eläimen silittäminen laskee verenpainetta ja lievittää stressiä.
Eläinten pito luo sosiaalisia suhteita. Ihmiset ovat yleensä hyvin kiinnostuneita, ja toki myös hämmästyneitä, kun kerron eläimistä. Moni pyytää päästä kylään eläimiä katsomaan. Onhan se pieni ylpeydenaihe, kun voi hyvin hoidettuja eläimiä muillekin näyttää. Minua on tultu kiittämään, kun olen töissä kertonut eläinten pidosta. Se on koettu eksoottisena ja kiinnostavana asiana. Ihmiset ovat hämmästelleet tietomäärääni eläimistä ja kertoneet oppineensa valtavasti uutta. Oikeastaan sitä ei ole itse edes huomannut, kuinka tietotaito on vuosien varrella karttunut.
Lapsille voi eläinten pidon kautta opettaa monenlaisia asioita. Esimerkiksi vastuunottoa, toisen elävän olennon hyvää kohtelua ja ymmärrystä siitä, mistä ruoka oikein tulee.
Eettisestä ja ekologisesta näkökulmasta eläinten pito on varsin trendikästä. Kun itse tuottaa osan käyttämästään ruuasta, se on takuulla lähiruokaa. Kun ruoka on itse kasvatettua (esim. meillä maito, munat ja myös osittain liha), tietää tasan tarkkaan millaisista oloista se tulee.
Ja mikä onkaan suloisempaa, kuin syliin käpertyvä kissa, sohvalla kyljessä kyhnyttävä koira tai pieni, vastasyntynyt kili? Minun mielestäni tässä maailmassa ei mikään. Siksi meillä on eläimiä.
maanantai 2. maaliskuuta 2015
Daniel kolme vuotta
Tänään on juhlittu mikropossu Danielin kolmevuotissynttäreitä. Juhlakansaa oli paikalla sankoin joukoin. Tai oikeasti Daniel juhli kamunsa Vickyn (minipossu) kanssa kahden. Juhla-ateriaan kuului kaurajauhoja, viiliä, Mutitabsia sekä pullaa, jaffakeksejä ja fasupaloja.
Tässä kuussa synttäreitään juhlivat myös Vicky (8v), vuohipukki Onni (10v) sekä vuohikuttu Soma (10v).
Onnea, Daniel!
Tässä kuussa synttäreitään juhlivat myös Vicky (8v), vuohipukki Onni (10v) sekä vuohikuttu Soma (10v).
Onnea, Daniel!
keskiviikko 18. helmikuuta 2015
Kissoille oma huone
Eräänä aamuna sain yhtäkkiä loistavan idean. (Eihän mulla tietenkään muita olekaan.) Kissoille voisi rakentaa oman huoneen! Meillä on vanha vaatehuone, joka on aina toimittanut vain romuvaraston virkaa. Sen voisi tyhjentää ja tehdä siitä kissoille oman kämpän.
Tuumasta toimeen. Romuvarasto oli äkkiä tyhjennetty, meillä kun oli puolityhjä varasto, jonne säilömisen saattoi keskittää. Tyhjentyneeseen huoneeseen ei tarvinnut uusia tapetteja, kissat niitä tuskin olisivat edes arvostaneet. Seinät ovat karut, mutta edelleen, ei haittaa.
Vanha käytävämatto leikattiin kappaleiksi ja siitä tuli kissojen huoneen lattiamatto. Matto oli sellaista materiaalia, että kissat tykkäävät siihen muutenkin kynsiään teroittaa. Ja sen kyllä huomasi: matto oli melko kärsinyt, raukkaparka. Kissojen kattoon asti ulottuva raapimispuu siirrettiin uuden kissojen huoneen nurkkaan ja ruuvattiin kiinni sekä seinään että kattoon. Myös hiekkalaatikko muutti huoneeseen. Kattoon asennettiin uusi lamppu, joka toimii liikkeentunnistimella. Kun kissat menevät huoneeseensa, valo syttyy. Se palaa viisi minuuttia, jonka jälkeen se sammuu, jos kissat eivät liiku. Ja koko komeuden kruunasi huushollin oveen asennettu kissanluukku. Nyt pojilla on vapaa kulku omaan rauhaan ja takaisin juuri silloin, kun huvittaa. Vaatehuoneen ovessa on aina ollut ikivanha juliste, jossa keikaroi piirroskissa Karvinen. Myös se sopi uuden huoneen tyyliin kuin nakutettu.
Nyt kissoilla on muutama neliö ihan ikiomaan käyttöön. Eikä meillä enää vie iso raapimispuu tai hiekkalaatikko huonetilaa. Ja kissatkin tykkäävät.
Tuumasta toimeen. Romuvarasto oli äkkiä tyhjennetty, meillä kun oli puolityhjä varasto, jonne säilömisen saattoi keskittää. Tyhjentyneeseen huoneeseen ei tarvinnut uusia tapetteja, kissat niitä tuskin olisivat edes arvostaneet. Seinät ovat karut, mutta edelleen, ei haittaa.
Vanha käytävämatto leikattiin kappaleiksi ja siitä tuli kissojen huoneen lattiamatto. Matto oli sellaista materiaalia, että kissat tykkäävät siihen muutenkin kynsiään teroittaa. Ja sen kyllä huomasi: matto oli melko kärsinyt, raukkaparka. Kissojen kattoon asti ulottuva raapimispuu siirrettiin uuden kissojen huoneen nurkkaan ja ruuvattiin kiinni sekä seinään että kattoon. Myös hiekkalaatikko muutti huoneeseen. Kattoon asennettiin uusi lamppu, joka toimii liikkeentunnistimella. Kun kissat menevät huoneeseensa, valo syttyy. Se palaa viisi minuuttia, jonka jälkeen se sammuu, jos kissat eivät liiku. Ja koko komeuden kruunasi huushollin oveen asennettu kissanluukku. Nyt pojilla on vapaa kulku omaan rauhaan ja takaisin juuri silloin, kun huvittaa. Vaatehuoneen ovessa on aina ollut ikivanha juliste, jossa keikaroi piirroskissa Karvinen. Myös se sopi uuden huoneen tyyliin kuin nakutettu.
Nyt kissoilla on muutama neliö ihan ikiomaan käyttöön. Eikä meillä enää vie iso raapimispuu tai hiekkalaatikko huonetilaa. Ja kissatkin tykkäävät.
 |
| Dobby tiirailee maailmaa uuden huoneensa korkeuksista. |
maanantai 16. helmikuuta 2015
Rokkikukko on palannut!
Meillä oli muinoin Plymouth rock -rotuinen kukko, eli Rokkikukko. Se ei valitettavasti elänyt kovin kauaa, vaan löytyi eräänä päivänä kuolleena kanalasta. Mutta nyt Rokkikukko on palannut!
Mistään zombi- tai Stephen Kingin Uinu, uinu lemmikkini -ilmiöstä ei suinkaan ole kyse. Vaan kyse on siitä, että meidän kanalaan on muuttanut uusi kukko.
Kukko löytyi internetin ihmeellisestä maailmasta ja se haettiin meille pienen ajelumatkan päästä. Kukkoja olisi ollut kaupan enemmänkin, ja myyjä valitteli, ettei kukkoja ollut kukaan muu kysellyt. Nämä kukot olivat siitosmunista hautomakoneessa haudottuja ja nyt viiden kuukauden vanhoja. Vähän olivat jo matsia keskenään ottaneet ja kevään edetessä kahakointi luultavasti tulisi lisääntymään. Siksi kukkopoikia piti vähentää.
Meille pakattiin mukaan parven komein kukko, hinta 15 euroa ja kaupanpäälliseksi saimme vielä parikymmentä viiriäisen munaakin. Ja kun Plymouth rock -kukko vain niin helposti vääntyy Rokkikukoksi, niin olkoon tämä meidän kukko sitten edeltäjänsä kaima.
Kun herra oli matkustanut turvallisesti Ikean pahvilaatikossa kotiin, se pomppasi reippaasti ulos laatikosta ja rupesi tutkimaan uutta kotiaan. Kanat suhtautuivat siihen epäluuloisesti ja nuori herra hieman väistikin rouvia. Nuorelle kukolle kun voi käydä köpelösti. Kanat saattavat vaikka tappaa uuden tulijan. Mutta Rokkikukolla on jo sen verran kokoa, että kuolemanvaaraa tuskin on.
Eivätkä uudet tulokkaat tähän lopu. Meille tulee tänään kuusi kanaa lisää. Kanakasvattamolta muuttaa meille kolme hy-line valkoista ja kolme hy-line brownia. Eli siis niitä risteytyskanoja, joiden munia voi kaupastakin ostaa. Nämä kanat ovat vielä nuoria ja eivät välttämättä ole vielä aloittaneet munintaa. Mutta koska kyseessä on tehomunijoiksi jalostettu porukka, varmasti pian meillä on kananmunien tuotanto turvattu. Nyt vaan täytyy toivoa, että meillä talvella pesinyt pöpö on kuolla kupsahtanut, eikä verota enää kanaparveamme.
-----
Edit.
Meille muuttaneet kanat ovat saaneet nimet. Nimiä oli keksimässä työryhmä, jonka ikähaarukka vaihteli viidestä ikävuodesta neljäänkymmeneen vuoteen. Ja saanen esitellä uudet kanamme:
Valkoiset kanat ovat nimeltään:
Mistään zombi- tai Stephen Kingin Uinu, uinu lemmikkini -ilmiöstä ei suinkaan ole kyse. Vaan kyse on siitä, että meidän kanalaan on muuttanut uusi kukko.
Kukko löytyi internetin ihmeellisestä maailmasta ja se haettiin meille pienen ajelumatkan päästä. Kukkoja olisi ollut kaupan enemmänkin, ja myyjä valitteli, ettei kukkoja ollut kukaan muu kysellyt. Nämä kukot olivat siitosmunista hautomakoneessa haudottuja ja nyt viiden kuukauden vanhoja. Vähän olivat jo matsia keskenään ottaneet ja kevään edetessä kahakointi luultavasti tulisi lisääntymään. Siksi kukkopoikia piti vähentää.
Meille pakattiin mukaan parven komein kukko, hinta 15 euroa ja kaupanpäälliseksi saimme vielä parikymmentä viiriäisen munaakin. Ja kun Plymouth rock -kukko vain niin helposti vääntyy Rokkikukoksi, niin olkoon tämä meidän kukko sitten edeltäjänsä kaima.
Kun herra oli matkustanut turvallisesti Ikean pahvilaatikossa kotiin, se pomppasi reippaasti ulos laatikosta ja rupesi tutkimaan uutta kotiaan. Kanat suhtautuivat siihen epäluuloisesti ja nuori herra hieman väistikin rouvia. Nuorelle kukolle kun voi käydä köpelösti. Kanat saattavat vaikka tappaa uuden tulijan. Mutta Rokkikukolla on jo sen verran kokoa, että kuolemanvaaraa tuskin on.
 |
| Tässä Rokkikukko (kakkonen), joka on juuri pari minuuttia aiemmin hypähtänyt pahvilaatikosta kanalaan. |
Eivätkä uudet tulokkaat tähän lopu. Meille tulee tänään kuusi kanaa lisää. Kanakasvattamolta muuttaa meille kolme hy-line valkoista ja kolme hy-line brownia. Eli siis niitä risteytyskanoja, joiden munia voi kaupastakin ostaa. Nämä kanat ovat vielä nuoria ja eivät välttämättä ole vielä aloittaneet munintaa. Mutta koska kyseessä on tehomunijoiksi jalostettu porukka, varmasti pian meillä on kananmunien tuotanto turvattu. Nyt vaan täytyy toivoa, että meillä talvella pesinyt pöpö on kuolla kupsahtanut, eikä verota enää kanaparveamme.
-----
Edit.
Meille muuttaneet kanat ovat saaneet nimet. Nimiä oli keksimässä työryhmä, jonka ikähaarukka vaihteli viidestä ikävuodesta neljäänkymmeneen vuoteen. Ja saanen esitellä uudet kanamme:
Valkoiset kanat ovat nimeltään:
- Lumikki
- Rouva Koivu
- Valkuainen.
- Ruskuainen
- Rouva Heinämäki
- Rusina.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)