Valokuvia

Eräs lähes kaksivuotias neito oli esittänyt toivomuksen, että saisi valokuvia meidän kanoista. Ajattelin sitten tännekin laittaa pari kuvaa eilisestä ulkoilusta.

Kanat tosiaan nauttivat ulkoilusta. Eli eivät todellakaan tykänneet lumesta ja kylmästä.
 

Kanat joutuivat eilen ulos vähäksi aikaa, kun niiden karsina tyhjennettiin pehkusta ja laitettiin uusi kuivike tilalle. Lisäksi kanalassa suoritettiin laajennus. Kanalan väliseinä purettiin ja sulkasakille tuli tuplatila kotkotella ja kuopsutella.

Meillä on siis tällä hetkellä kuusi kanaa viimeaikaisten katojen vuoksi. Kuvassa möllöttävä musta kana on Piparminttu, araucana, joka munii sinisiä munia.



Piparmintun muna
 

Myös vuohet ulkoilivat eilen ja Voitto-Viljami, meillä syntynyt "pikkupoika" suostui pikaisesti poseeraamaan kameralle.

"Kukkuu!"

Kuvia saanut neitokainen oli kuulemma erityisen viehtynyt siihen, kun komea pukkipoika, eli neitokaisen sanoin "puki", oli tuijotellut kuvasta neitoa.




Lähiruokaa

Nykyäänhän on tosi trendikästä syödä lähiruokaa. Eli sellaisia maataloustuotteita, joita on tuotettu oman kodin lähialueilla. Ajatellaan, että lähiruoka on ympäristöystävällistä, koska sitä ei kuljeteta pitkältä. Ehkä saatetaan myös ajatella lähiruuan olevan eläinystävällistä, erityisesti, jos eläinkunnan tuotteet ostetaan pientilallisilta. Myöskään välikäsiä ei lähiruuassa välttämättä ole, jos ruoka ostetaan suoraan tuottajalta. Esittämiini väittämiin sisältyy moniakin ongelmakohtia, enkä välttämättä automaattisesti allekirjoittaisi niitä. Mutta ei puututa nyt niihin.

Meilläkin päin järjestetään tempauksia ja toripäiviä, joissa saa ostaa lähiruokaa suoraan tuottajalta. Eräs tuttavani oli menossa tällaiseen tapahtumaan ja törmäsin itselleni täysin uuteen termiin. Tuttavani kertoi ostavansa kananmunia, jotka on tuotettu pienryhmäkanalassa. Hän kertoi, että munia on etukäteen tilattu satoja, ellei tuhansia ja pienryhmäkanalasta on luvattu myydä samaisena aamuna kerättyjä munia.

Olen kuullut häkkikanaloista, lattiakanaloista, luomukanaloista ja pienkanaloista.

Häkkikanalat kiellettiin EU:n alueella vuonna 2012. Niiden tilalle tuli virikehäkkejä, joissa on munintapesä, pehkua ja orsi, mutta edelleen erittäin vähän tilaa yhtä kanaa kohti ja käyttäytymisongelmia seuraa. Kanojen käyttäytymisongelmia ovat esimerkiksi kannibalismi.

Lattiakanaloissa on usein tuhansia kanoja. Kanoilla on munintapesiä, pehkua ja orsia. Kana ei kuitenkaan tunnista kuin kolmisenkymmentä kaveriaan, joten nokkimisjärjestys on koko ajan sekaisin ja käyttäytymisongelmia seuraa. Kana viihtyy luonnostaan parvessa, jossa on parikymmentä yksilöä.

Luomukanalat muistuttavat lattiakanaloita, mutta niissä eläintiheys on pienempi, kuusi kanaa neliöllä. Kanoilla on munintapesiä, pehkua, orsia ja kanalassa on myös ikkunoita. Kanoja on muutamia satoja tai korkeintaan muutamia tuhansia. Luomukanaloissa on edellisistä poiketen usein myös kukkoja.

Meillä on pienkanala. Pienkanalassa kanoja on nimensä mukaisesti vain pieni määrä. Niillä on tietenkin munintapesiä, pehku, orsia ja mahdollisuus ulkoiluun. Meillä tiput haudotaan kanan alla ja lapsukaiset saavat kasvaa äitikanan hoivissa. Pienkanalat ovat usein kotitarvekanaloita, eli niissä tuotetaan munia oman perheen tarpeisiin. Pienkanalalla ei Suomessa ole virallista asemaa.

Mutta mikä ihme sitten on pienryhmäkanala? Itse päättelin, että kyseessä voisi olla jokin sellainen, että pienkanaloita on monia lähekkäin. Mutta en ollut törmännyt sellaiseenkaan aiemmin. Lisäksi kyseisessä pienryhmäkanalassa täytyy olla ihan valtava määrä kanoja, kun munia tulee niin paljon. Mikä se sellainen on? Googlehan sen sitten paljasti.

Kyllä taas on ihmistä johdettu harhaan. Pienryhmäkanala tarkoittaa samaa kuin virikehäkkikanala. Nimi on lempeämpi, mutta se ei muuta elinoloja kanoille paremmaksi. Jos puhutaan orsikanalan munista, puhutaan jälleen virikehäkkikanalan munista. Vapaan kanan munia tuotetaan lattiakanaloissa. Onnellisen kanan munat ovat myös lattiakanalan munia. Ihmisiä puijataan myös myymällä esimerkiksi aitoja maalaismunia, jotka nekin juontavat juurensa virikehäkkeihin.

Plääh. Jälleen olen onnellinen, että meillä syödään omien kanojen munia. Eipä tarvitse sietää mainoskikkailuja ja taatusti tietää millaisissa oloissa munat on tuotettu.

Sairautta

Taitaa tosiaan olla niin, kun eläinlääkäri sanoi, että alkavat olla meidän eläimet aika vanhoja jo. Tai sitten muuten epäonnisia, kun tuntuu, että koko ajan on joku kipeänä.

Meillä oli tosiaan pari viikkoa hoitokoiria, kun koirien omistajat löhösivät etelän lämmössä. Toiseksi viimeisenä iltana koirista vanhempi söi vähän huonosti. No, ei siinä mitään. Se on aina ollutkin vähän nirso, eikä meillä valitettavasti tarjoilla sisäfileetä tai sammen mätiä. Nirsoilu ei siis varsinaisesti huolettanut. Mutta viimeisenä hoitopäivänä koira ei syönyt yhtään mitään. Se myös oli rauhallisempi kuin yleensä.

Onneksi oli juuri satanut lunta. Sillä viimeisen vinkin siitä, että kaikki ei ole kunnossa, tuli siitä, kun koira pissasi lumeen veristä pissaa. Mittasin kuumeen. Sitä ei ollut, mutta kun koira on ollut pari päivää käytännössä syömättä, myös ruumiinlämpö on silloin alhaisempi. Näin on eläinlääkäri joskus kertonut.

Olisin antanut koiralle ensiavuksi kipulääkettä, maksan makuista, mutta se oli pahaksi onneksi päässyt loppumaan. Sitten lähti yömyöhällä lentokoneessa matkustaville koiran omistajille viestiä, että kun tulevat kotimaan kamaralle, niin tulevat hakemaan haukun aiottua aikaisemmin ja vievät sen eläinlääkäriin. Itsekin olisin toki kiikuttanut hauvan lekurille, elleivät omistajat olisi olleet jo kotimatkalla.

Aamuyöllä hakijat saapuivatkin ja hauva pääsi eläinlääkärin hoitoon. Onneksi toimittiin ripeästi, sillä diagnoosi oli kohtutulehdus ja hauveli pääsi leikkauspöydälle.

Nyttemmin haukku on jo kunnossa, kävimme kyläilemässä pari päivää sitten ja siellä sitä mentiin samaa tahtia kuin ennenkin.

No eipä siinä vielä kaikki. Tietenkään. Samaisena päivänä, kun koiran vaivat huomattiin, niin mikropossu Daniel veti ruuat väärään kurkkuun, kun ahnehti liikaa. Vickykin on tehnyt joskus niin ja tiesin vanhastaan, että jos huonosti käy, niin seurauksena on keuhkokuume. Mutta katsoimme tilannetta seuraavaan päivään.

Ja eihän se hyvältä näyttänyt. Kun Danielille vei ruokaa, syöminen ei onnistunut, sillä possu oli räkäinen ja röhisevä. Siispä välittömästi yhteys eläinlääkäriin. Harmi, että luottoeläinlääkäri oli lomalla ja toinenkin meillä aiemmin vieraillut lääkäri oli poissa. Ei auttanut kuin soittaa uppo-outo eläinlääkäri kylään. Se on aina vähän arveluttavaa, ja vaikka uusi eläinlääkäri onkin varmasti ihan yhtä taitava, kuin toisetkin, ottaa luottamuksen saaminen aikansa. Meillä normaalisti käyvä eläinlääkäri kun tuntee eläimet vanhastaan ja tietää niiden oikut.

Eläinlääkäri piikitti Danieliin (joka rimpuili mun sylissä) kipulääkettä, laajakirjoista antibioottia ja penisilliiniä. Saimme vielä piikitettävän penisilliinikuurin Danielille.

Eläinlääkärin vierailun jälkeen olin ihan varma, että Daniel kuolee ihan justiinsa. Se ilmeisesti sai aika tujun lääkeannoksen. Illalla Daniel vain makasi pahnojen seassa, eikä tullut syömään. Sinä yönä menin keskellä yötäkin katsomaan, että onko possu vielä elävien kirjoissa. Oli se.

Aamulla Daniel oli edelleen pahnojen keskellä, eikä siitä näkynyt karvaakaan. Se ei reagoinut, kun karsinaan meni. Mutta nousi seisomaan, kun lykkäsin ruokakipon pahnojen sekaan. Ja sitten alkoikin kuulua äänekäs mussutus. Ruoka maistui! :)

Siitä asiat lähtivät menemään parempaan suuntaan. Tosin penisilliinin pistäminen oli joka kerta melko suuri operaatio. Ensinnäkin Vicky piti saada pois karsinasta tai vaihtoehtoisesti Daniel. Siinä riitti askaretta, sillä totta kai Daniel oppi, että taas ne tulee kiusaamaan, eikä todellakaan ollut yhteistyöhaluinen. Vicky puolestaan hermostui, kun sen poikakaveria rääkätään ja osoitti sen kyllä äänekkäästi.

Onneksi kuuri on ohi ja possu taitaa olla ihan terve taas. Täytyy koputtaa puuta, että blogissa olisi muutakin kirjoitettavaa kuin, että joku on taas sairastunut tai kuollut. Mutta täytyy sanoa, että kun eläimet sairastuvat tai kuolevat, niin aina tulee mieleen, että kyllä sitä ihminen on tyhmä, kun karvakamuja hankkii. Mieli kuitenkin muuttuu, kun eläimet ovat terveitä ja asiat ovat hyvin.

Hoitokoiria

Meillä on nyt viikon verran ollut kaksi hoitokoiraa ja vielä olisi toinen viikko jäljellä. Joskus meillä ollut hoitohauva popsi saunan oveen reijän, joten ihan pelkästään positiivisia odotukset eivät olleet. Mutta pessimisti ei tunnetusti pety ja ensimmäinen viikko hauveleiden kanssa on sujunut yli odotusten.

Koirat ovat kilttejä lapinkoiratyttöjä, joiden nimet ovat Luna ja Lyyti. Niiden omistajat makailevat etelän lämmössä. Mokomat.

Luna on Lyytin äitimuori ja kaksikko on jo seniori-iässä. Kummallakin tytöllä oli meille tullessaan juoksu ja sekös innosti Elvistä kovasti. Mutta tytöt pistivät pyrkyrin ojennukseen, varsinkin Luna. Muutaman kerran Elvis makasi selällään anelemassa armoa ja lupailemassa, että on tästä eteenpäin kiltti poika. Ja niin se on ollutkin. Nelikko tulee hyvin toimeen ja jopa ulkoilua kammoksuva Rauli on tyttöjen mukana viihtynyt pihalla kovista pakkasista huolimatta.

Lunalla ja Lyytillä on myös se hauska puoli, että ne osaavat mennä käskystä kakalle. Meidän pojat ottavat tytöistä mallia, eikä ole ollut yksi tai kaksikaan kertaa, kun koko nelikko on ollut samaan aikaan vääntämässä torttua. Toivottavasti meidänkin pojille tarttuu tuo käsky, niin jatkossakin on helpompi muistutella, että mitä siellä ulkona pitikään tehdä.

Joulun ja uuden vuoden välissä

Tässä sitä ollaan, välissä. Joulu meni ja uutta vuotta odotellaan saapuvaksi.

Joulu sujui lopulta ihan leppoisissa tunnelmissa. Sitä ennen olikin sitten pari pikku juttua....

Cockerspanielimme Rauli on todella sekundakoira. Sille raukalle kun on siunaantunut suunnilleen kaikki vaivat, mitä koiralla voi kuvitella olevankaan. On kroonisesti kuivat silmät ja allergiaa niin paljon, että joko iho tai maha ei kestä suunnilleen mitään ruokalajia. Ja siltä osin, kun sen vaivat eivät ole kroonisia, se on elämässään ollut tapaturma-altis. Syönyt mm. edellisessä kodissaan kunnon annoksen koirille myrkyllistä xylitolia ja herkutellut mahaansa kokonaisen lankakerän. Nyttemmin, lukuisten kokeilujen, yritysten ja erehdysten ja luultujen onnistumisten, jotka ovat osoittautuneet epäonnistumisiksi, Rauli on siirtynyt popsimaan hyperallergisille haukuille tarkoitettuja kuivanappuloita. Raulille on myös ommeltu hauskan näköinen talvihaalari. Sen kanssa kelpaa ulkoilla, kun oma turkki on hieman lyhykäinen.

Kanalastammehan päätyi neljä vanhaa orpington-rouvaa ruokalistalle. Tämän jälkeen on tapahtunut lisää harvennusta. Nimittäin brahmakana Muffinssi päätti maallisen vaelluksensa yllättäen. Tämän jälkeen meni muutama päivä ja toinen araucana, eli harmaa Laventeli, löytyi kuolleena. Ja ei kahta ilman kolmatta, sillä tästä muutama päivä, niin jättikochin kukko Herttakunkku ei pysynyt enää pystyssä ja piti lopettaa. Kanalassamme riehui siis joku tarttuva tauti. Ei hyvä.

Tyhjensin kanojen karsinat pehkuista ja heiluin kalkkiämpärin kanssa ympäriinsä. Kalkki kun desinfioi. Kanat saivat nauttia sen hetken ulkoilmasta. Sitten uudet pehkut ja kanat sisälle. Koska kanoja on enää kuusi (orpington Peppi, jättikochin Bertta, araucana Piparminttu, hy-line valkoinen Poppana, suomalaisen maatiaiskanan piikkiöläinen Donitsi ja suomalaisen maatiaiskanan (tai siis kukon) Vohvelin jälkeläinen Keltainen kana,) päätin siirtää kaikki kanat yhteen karsinaan. Toivotaan, että tarttuva pöpö, mikä se ikinä olikin, jättää loput kanat rauhaan.

Meidän oli tarkoitus lisätä munivia kanoja, mutta ainakin kevääseen mennään nyt näin. Ei ole järkeä ottaa uusia tulokkaita, jos paha pöpö vaanii. Mutta onneksi nykyisetkin kuusi kanaa munivat edes vähän. Myös araucana Piparminttu munii, eli edelleen tulee sinisiä munia. :)

Jouluaattona kanat saivat lyhteen karsinaansa, vuohille tarjoiltiin kuusen oksia ja minipossut saivat extra-annoksen porkkanaa ja rusinaa, sekä vähän joulupipareita. Myöhemmin possut herkuttelivat rosollin lopulla, kermavaahdon kera, tottakai. Ja kanat puolestaan hoitelivat loput jouluruokien tähteet.

Raulille Joulupukki toi puruluun. Rauli natusteli luuta onnellisena ja murisi, jos joku vain uskalsikin tulla lähelle. Elvis-koira käsitti lopulta tänä jouluna, että paketin voi ihan itse repiä auki. Siitä riemastuneena Elvis alkoi repiä kaikkien muidenkin lahjoja esiin paketeista. Jotta ihmisten iloa avata itse saamansa lahjat ei kokonaan vietäisi, Elvikselle paketoitiin äkkiä monta kuivanappulaa, jokainen omaan pakettiinsa. Siinä menikin aattoilta mukavasti, kun Elvis repi yhä uusia joulupapereita silpuksi.

Meille joitakin kuukausia sitten kotiutunut Mappe-kissa vietti jouluaattona ensimmäistä syntymäpäiväänsä. Sille laulettiin onnittelulaulu ja se sai herkkuruokaa yhdessä Dobby-kissan kanssa. Tosin Mapen synttäripäivä on enemmän ja vähemmän arvailua. Se kun on kuitenkin alkujaan villikissa. Synttäriensä kunniaksi Mappe ja kamu Dobby repivät kuusesta koristenauhoja lattialle ja paiskoivat joulupalloja pitkin huushollia. Muutaman päivän leikkimisen jälkeen kuusi on saanut olla suhteellisen rauhassa.

Ihmiset nauttivat kesähanhi Martin lihasta joulupöydässä. Martti oli täytetty pekonilla, sipulilla, sellerillä ja tuoreilla yrteillä. Uunissa Martti oli pari tuntia ja sitä siveltiin tasaisin väliajoin olutpohjaisella kastikkeella, ettei liha kuivu. Ja tosi hyvää tuli!

Vuodenvaihteen jälkeen meille tulee kaksi lapinkoiraa pariksi viikoksi vierailemaan. Hauvat ovat tyttöjä ja kummallakin on kuulemma juoksu alkamassa. Mahtaa meidän pojille tulla tukalat pari viikkoa.

Hyvää alkavaa vuotta kaikille!

Igorin kanaa

Orpingtonien hankinta joskus muinoin oli sinänsä vähän huti, että ne eivät ole koko meillä olonsa aikana juuri munineet. Myöhemmin kävi ilmi, että meille tulleet kanat olivat jo parhaan munintaikänsä ohittaneet, eli olivat vanhoja akkoja kaikki.

Omat munat on kuitenkin se juttu miksi meillä on kanoja. Puhelimme, että olisi ehkä aika uusia vähän kanakantaa, jotta munantuotanto elpyisi. Lisäksi orpingtonit ovat suurikokoisia kanoja ja niissä on paljon lihaa, joten sekin olisi hyödynnettävissä.

Tuumasta toimeen. Vähensimme kerralla lähes koko orpingtonkatraan. Martta, Lyyli, Matami ja Mimmi päätyivät ihmisten ruokapöytään ja pakastimeen. Orpeista jätimme yhden, eli Pepin. Lisäksi isokokoisia kanoja on vielä brahmakana Muffinssi ja jättikochinkana Bertta. Joukkiota johtaa jättikochin Herttakunkku.

Itsenäisyyspäivän päivällisellä meillä tarjoiltiin "Kanaa igorin tapaan". Tämä ruokalaji on kuulemma valtava hitti, kaikki sitä tekevät. Alkuperäinen ohje lienee lähtöisin eräästä ruokablogista. Kuullotetun sipulin ja paprikoiden sekaan heitettiin muun muassa mausteita ja smetanaa. Kokonaisuudesta muodostui herkullinen kastike, joka kaadettiin uunipannuun, pikaisesti paistinpannulla käyneiden kanafileiden päälle. Lopuksi vielä maustekurkkua pintaan ja uuniin. Meidän ruokapöydässä oli lisäksi lantusta tehtyjä ranskalaisia.

Olen kuullut puhuttavan, että vanha liha on sitkeää. Valitettavasti tuli käytännössä osoitettua, että se pitää paikkansa. Se vei vähän nautintoa maittavalta aterialta. Mutta nyt kun sen tietää, loput orpingtonien tarjoamat antimet päätyvät ehkä kanapyöryköihin tai vastaavaan, jossa liha on jauhetussa muodossa. Ilmeisesti sitkeys olisi myös vältettävissä, jos lihaa keittäisi kauan.

Nyt täytynee miettiä, että millaisia hyvin munivia kanoja sitä sitten hankkisi orppirouvien tilalle. Voi olla, että hankintalistalla on ihan tehomunijakanoja, eli valkoisia tai ruskeita hy-lineja. Tai jotain muita. Kuka tietää.

Sinisiä munia

Kauan odotettu päivä koitti marraskuun 27. päivä, kun kanojen pesään oli ilmestynyt ensimmäinen sininen muna. Se oli pieni ja kaunis. Araucanatipusta on siis kasvanut kana ja se on alkanut munimaan.

Tähän päivään mennessä araucanan munia on tullut jo viisi. Kaikki munat ovat ehjänä kennossa, sillä kuka nyt raaskisi noin kauniita munia syödä? Toisaalta vähän kutkuttelisi rikkoa yksi muna ja kurkata, että onko todella niin, että munan kuori on sininen myös sisältä. Näin kerrotaan erilaisissa tietolähteissä, joissa araucanoista puhutaan.

Ihan sataprosenttisen varma en ole siitä, kumpi araucanakaksikosta on munia pyöräyttänyt. Alunperinhän epäilin (ja moni muukin epäili), että toinen tipuista on kukko. Se ei kuitenkaan ole alkanut kiekumaan tai saanut enempää kukkomaisia piirteitä. Joten ehkä se sittenkin on kana, kuten tarkoitus olikin.

Mutta meilläpä on sinisiä munia. Lällällää!! :)