Lokakuussa kirjoittelin otsikolla "
Kukkoilua" meidän kahden kukkomme, Rokkikukon ja Herttakunkun, rauhaisasta rinnakkaiselosta. Toivoin, että elo jatkuu samanlaisena ja kaksi herraa vartioivat yhdessä rouviensa hyvinvointia.
Herroilla oli yhteisessä omistuksessa monta rouvaa. Oli pyöreää hienosulkaista ladya ja simpsakkaa hoikkaa typykkää, oli ruskeaa ja vaaleaa, harmaata, mustaa, keltaista ja kirjavaa silmänruokaa. Neitoja oli kahdelle miekkoselle yhteensä yksitoista. Olisi luullut sen riittävän.
Mutta mustasukkaisuus rouvista tai sitten miehinen näyttämisenhalu pulpahtivat kuitenkin pintaan. Päivänä jos toisenakin kukoista näki, että yhteen oli otettu. Kävi myös selväksi, että tappelut eivät olleet tasa-arvoisia ja toiselle kukoista kävisi pian huonosti.
Rokkikukko edustaa plymouth rock-rotua, jonka ominaisuuksiin kuuluu tietty aggressiivisuus. Kerrotaanpa monesti hurjia juttuja siitä, kuinka kyseisen rodun edustajat ovat aiheuttaneet ihmisissäkin pelkoa ja olleet vaarallisia. Ne kun ovat hyökänneet ihmisten kimppuun. Mutta tämä aggressiivisilla rotuominaisuuksilla varustettu Rokkikukko ei, vastoin odotuksia, meillä ollutkaan se, joka tappelut aiheutti. Pääpukarina toimi jättikochin Herttakunkku.
Kerran olin kunnolla todistamassa kukkojen yhteenottoa. Herttakunkku kävi Rokkikukon päälle kuin yleinen syyttäjä. Se hyökkäsi rokkikukon selkään, repi sitä pään päällä olevasta harjasta nokallaan, kiusasi ja kidutti. Rokkikukko kyhjötti paikallaan, eikä tehnyt elettäkään puolustaakseen itseään, vaikka olisi siihen varmasti pystynyt. Se yritti esittää mahdollisimman pientä ja huomaamatonta.
En voinut katsoa moista sivusta, vaan syöksähdin kanalaan ja nappasin Herttakunkun pois Rokkikukon kimpusta. Herttakunkku jäi lattialle motkottamaan ja kertomaan, että sitä oli moisella käytöksellä syvästi loukattu. Vein Rokkikukon pois karsinasta ja tarjoilin sille kauroja. Arvelin, ettei se ehkä saanut kunnolla syödäkseen, kun toinen kukkoili, mahtaili ja vartioi myös ruokakippoa. Samalla päätin, että näin ei voi jatkua. En kuitenkaan halunnut lopettaa kummankaan ihmisille kiltin kukon elämää. Kyseessähän oli kuitenkin kaksi alle vuoden ikäistä kukkopoikaa. Oli keksittävä muuta.
Ei ole puolta vuottakaan, kun kanalaa laajennettiin palvelemaan paremmin kasvavan kanaparven tarpeita. Laajennuksen lisäksi orret tehtiin uusiksi, maalattiin vähän yms. Tällä kertaa remontti tehtiin periaatteessa käänteisessä järestyksessä.
Kanala jaettiin puoliksi. Väliin tuli seinä, joka erotti taistelevat metsot (vai kukkojako ne olivatkin?) toisistaan. Väliseinä tehtiin laudasta, jottei suora näköyhteys toisiinsa ärsyttäisi kukkoja. Orret purettiin ja rakennettiin molempiin pikkukanaloihin tikapuun näköiset uudet orret. Toiselle puolelle jäi kaksi munintapesää ja toiselle puolelle rakennettiin munintahylly. Munintahylly rakennettiin tuunaamalla ihmisten käytöstä poistuneet kaksi kotikutoista dvd-levyhyllyä uuteen uskoon. Toiseen kanalaan ostettiin uudet ruoka- ja juomakipot ja toisellakin puolella tehtiin uusia järjestelyjä ruokinnan suhteen.
Xxxl-kokoiset rouvat muuttivat yhteen suurikokoisen Herttakunkun kanssa. Tämä tarkoittaa siis jättikochin Berttaa, brahmakana Muffinssia ja orpington-rouvia Martta ja Lyyli. Näiden neitosten saavutus on lähinnä rauhallinen luonne ja kaunis ulkonäkö. Hoikemmat ja paremmin munivat neitoset puolestaan jäivät Rokkikukon vaimoiksi. Hoikkia tyttöjä edustavat suomalaisen maatiaiskanan piikkiöläisen kannan Pumpernikkeli ja Donitsi, hy-line brown Hintrika, hy-line valkoiset Hansu ja Pirre, ja risteytyskanat Pulla ja Keltainen kana.
No, olihan tämä remontointikin ihan mukava tapa juhlia uutta vuotta. Jos nyt on saavutettu rauha, niin mikäs sen parempi. Ja kyllä uudet kaksi kanalaa nyt ovatkin hienoja! :)
