keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Tuunattu cockerspanieli

Meidän 7-vuotias cockerimme Rauli on vähän maanantaikappale terveytensä puolesta. Sillä on ollut elämänsä varrella monenlaista isompaa ja pienempää sairastumista. Yhden ongelman aiheuttaa turkki, joka on cockerspanielilla pitkä ja kihara.


Raulilla turkki on aina ollut huono. Pahimmillaan sillä oli turkissa kaljuja laikkuja, joissa iho oli parkkiintunut paksuksi kuin elefantin nahka. Eläinlääkäri epäili, ettei niihin koskaan enää kasva karvoja. Sittemmin Rauli sai kilpirauhasen vajaatoimintaan toimivan lääkityksen ja kaljuihinkin kohtiin kasvoi taas karva. Nykyään niitä ex-kaljuja kohtia ei enää edes erota.


Raulin iho hilseilee helposti. Jos sen karvat pääsevät pitkiksi, on iho pelkkää hilsettä. Myös korviin tulee silloin tulehduksia. Siksi hauva on käynyt muutamia kertoja vuodessa parturoitavana.


Yhtenä päivänä löysin marketista alle parinkympin lemmikin karvoille tarkoitetun trimmerin. Hetken mielijohteesta päätin, että nyt parturoin koiran itse. Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, että miten kyseinen operaatio tehdään ja miten laite toimii, mutta mitäs pienistä. Trimmeri mukaan ja kassalle.


Kotona luin käyttöohjeita ja latasin laitteen verkkovirralla. Otin käyttöön kolmen millin terän ja rupesin hommiin. Ohjeessa sanottiin, että pitää leikata karvan kasvusuunnan vastaisesti ja leikata vain yhteen suuntaan. No mitenkäs leikkaat yhteen suuntaan, kun karvoja kasvaa vähän joka suuntaan?!?


Yhdellä latauksella laite toimi 45 minuuttia. Sehän ei Raulin tapauksessa ollut kuin pieni hetki. Lisäksi en ymmärtänyt laitteen säätöjä ja yritin välillä hinkata turkkia väärillä säädöillä ja tehottomasti. Mutta kyllä se siitä sujui. Kun virta loppui, leikkelin pitkiä karvoja saksilla lyhyemmäksi. Lopulta keksin pitää laitetta koko ajan verkkovirrassa, niin työtä ei tarvinnut keskeyttää.






Onneksi parturoitava otti rennosti. Rauli kellahti makaamaan silmät kiinni, kun parturointi alkoi. Se löhösi paikallaan, vaikka välillä taisin kömpelyyksissäni olla vähän kovakourainen. Jossain vaiheessa toki Raulikin alkoi olla sitä mieltä, että tämä touhu saisi jo loppua, mutta oli kuitenkin kiltisti loppuun saakka.


Parturoin Raulia kahtena päivänä ja usean tunnin ajan. (Ja sain huonossa asennossa kököttämisestä hirveän päänsäryn!) Hauvan turkki on nyt kauttaaltaan leikattu sillä kolmen millimetrin terällä. Ainoastaan hännässä on samanlainen tupsu kuin leijonalla tai muumilla.






Ei tuota kaveria taida cockerspanieliksi enää tunnistaa, mutta onpa jätkällä nyt viileä kesälook!



2 kommenttia:

  1. Aivan ihana. Minun lapsuudessani meillä oli cockerspanieli ja isäni trimmasi sen aina säännöllisesti kesät, talvet, lyhyelle karvalle. Ei tullut kura sisälle. Kadulla sitä ei tunnistettu cockeriksi, mutta koira tykkäsi lyhyemmästä turkista :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, on siinä ollut naapureilla ihmettelemistä, että mikä koira tuo on. :)
      Tuossa lyhyessä turkissa on kyllä puolensa. Lisäksi se tuntuu kivalta ja pehmeältä, kun sitä silittää.

      Poista