sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Pöpökammo

Pääsiäisen aikaan vatsatautiepidemia pyyhkäisi koko tämän talouden ihmisjäsenistön läpi. Tauti oli raju eikä ottanut talttuakseen. Piti oikein lääkärissäkin käydä ja näytteitä antaa. Hevoskuuri tuli lääkkeitä, mutta eipä niistäkään oikein iloa ollut.

Lääkäri kyseli kaikki ulkomaanmatkat, epämääräiset ravintolat ja muut, mistä tauti olisi voinut saada alkunsa. Mitään sellaisia ei ollut. Sitten hän sanoi, että pääsiäisen aikaan on varmasti tullut syötyä paljon kananmunia. Voihan tämä esimerkiksi olla joku lievä salmonellatapaus.

Apua! Jos se olisi salmonella ja kananmunista saatu, niin jäljet olisivat hyvin lyhyet. Omasta kotikanalasta ja omista kanoista sitä pöpöä saisi etsiä. Välittömästi tuon jälkeen otin näytteet kanalasta salmonellan tutkimista varten ja vein ne laboratorioon.

Salmonellanäyte on meillä aina otettu tossunäytteenä. Olen ostanut apteekista putkisukkaa. Se on venyvää harsoa, joka on ikään kuin putken muodossa. Putkiharso vedetään kumisaappaan päälle samaan tapaan, kuin sukkaa pukisi. Sitten saappaiden kanssa tallustellaan kanalassa kanankakkojen päällä. Näyte tarttuu harsoon, joka sitten viedään laboratorioon tutkittavaksi.

Ihmislääkäriltä tuli ensin tieto. Näytteistä ei oltu löydetty salmonellaa, eikä muitakaan tavallisimpia bakteereja. Ehkä kyseessä oli kuitenkin virus. Muutaman päivää myöhemmin tuli myös laboratorion vastaus: Näytteessä ei ollut salmonellaa. :)

Huhhuh. Nyt voi taas hyvillä mielin popsia puhtaita kananmunia. Ja niitä on tähän aikaan vuodesta paljon!

2 kommenttia:

  1. Voi ei, vatsatauti on kyllä taudeista ikävin..Onneksi vältyitte kuitenkin salmonellalta. Useimmitenhan ne vatsataudit ovat onneksi jotakin muuta, vaikka hyvähän se on tutkia. Terveempiä päiviä teille =)

    VastaaPoista
  2. Vatsatauti on kyllä tosi kamala. Mutta onneksi se on voitettu, eikä toivottavasti tule ihan heti uusintaa. Ja tulipa se salmonellatestikin tehtyä samalla.

    VastaaPoista