lauantai 17. toukokuuta 2014

Muistoissamme Sirius Musta

Niin se vaan on, että aina kaikki ei mene toivotulla tavalla. Pari viikkoa sitten Sirius Musta (kissa) sairastui. Se alkoi röhistä äänekkäästi. Sen kanssa käytiin useaan otteeseen eläinlääkärissä ja todettiin, että syystä tai toisesta nenän limakalvot ovat aivan tukossa. Kissa hengittää vain suun kautta. Asiaa tutkittiin vielä lisää ja lopulta torstaina saimme tulokset.

Sirius Mustalla oli aggressiivinen sierainkasvain, joka oli jo levinnyt aivoihin asti. Mitään ei ollut tehtävissä.

Sirius Musta oli erikoinen kissa, ei ollenkaan kissamainen. Se oli todella ihmisläheinen ja kiipesi aina vieraiden kaulalle jo heti, kun nämä tulivat ovesta. Tämä piirre ei poistunut Sirius Mustalta edes viimeisinä päivinä, kun se oli kipeä.


Sirius Musta torstaina
Kaivoimme Sirius Mustalle haudan ja sinne pudotettiin valkovuokkoja, jotka ovat täydessä kukassa nyt. Mukaan meni myös kimppu vaaleanpunaisia ruusuja. Leikkokukkien tuhoaminen kun on aina ollut kissojemme lempipuuhaa. Hauta sijaitsee kissojen ulkotarhan vieressä. Keittiön ikkunasta näkee Sirius Mustan viimeisen leposijan ja ehkä Sirius Mustakin voi sieltä katsella, kun Dobby-kissa temmeltää ulkona.

Hyvästi, Sirius Musta (kesäkuu 2006 - 16.5.2014).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti