Ihon hoitoa

Maltti ja Valtti ovat nyt asuneet meillä pari päivää. Valtin iho kutisee ja marsu raapii itseään runsaasti. Iho on hilseilevä ja yhdestä paikasta rikki. 

Kävin tänään näyttämässä kuvia Valtin ihosta eläinlääkärillemme. 

Punnitsin marsut, jotta voin kertoa eläinlääkärille nekin tiedot. Punnitus onnistui hyvin, kun pistin marsun pieneen pahvilaatikkoon ja siinä keittiövaa'alle. Maltti painoi 934 g ja Valtti 792 g. 

Valtin paino ehkä kertoo siitä, että kaikki ei ole kunnossa. Se on kuitenkin sen verran vähemmän, kuin Maltin paino. Eläinlääkärin mukaan paino on hyvä apuväline, kun arvioidaan marsun yleiskuntoa. Paino on kuulemma ihan OK tässä tilanteessa, mutta sen seuraaminen on muun hoidon ohella tärkeää. (Nimittäin jos kävisi niin, että hyvästä hoidosta huolimatta tilanne ei merkittävästi parane ja marsun paino vain laskee, pitäisi miettiä eutanasiaa. Mutta se on tällä hetkellä vain asia, joka on hyvä tiedostaa.)

Sain ison kasan purkkeja ja vinkkejä mukaani. 

Tärkeimpänä eläinlääkäri piti C-vitamiinin saantia. Sen puute voi selittää oireita, mutta muitakaan mahdollisuuksia ei voi sulkea pois. Siksi uusi loishäätö on tarpeen ja myös sieni-infektio on mahdollinen. 

Nyt illalla ryhdyin sitten töihin. Valtti pääsi lämpimään kylpyyn ja sen iho pestiin silsaan eli sienitartuntaan tehoavalla shampoolla. Lisäksi pesun avulla oli tarkoitus saada hilseilevä karsta pois iholta. Marsun päätä tai korvia ei saa kastella. Valtti ei varsinaisesti arvostanut pesua, mutta pyyhkeen sisällä oli sitten kiva puputtaa salaattia. Salaatin sisään ujutin C-vitamiinia, tietenkin. Annoin sille myös ruuan päällä suun kautta otettavaa öljyä, joka tukee ihon paranemista.

Kun iho oli kuivunut, Valtti sai iholleen rauhoittavaa ja desinfioivaa suihketta. Korvan taakse se ja Maltti saivat pikku tipat loishäätöön Strongholdia. Lopuksi tipautin Valtin iholle hoitoöljyä. Öljy leviää kaikkialle turkkiin ja käsittely uusitaan viikoittain.

Toivottavasti Valtin olo helpottuu, paino lähtee nousuun ja marsu paranee. Se kun on aika kivan oloinen kaveri. :)

Maltti ja Valtti

Meille muutti tänään puolivuotiaat marsuveljekset Maltti ja Valtti. Maltti on sileäturkkinen musta-valko-oranssi kaveri ja Valtti puolestaan saman värinen, mutta pörröturkkinen.

Valtin turkki hilseilee ja kutisee. Nuori herra rapsuttelee itseään aika paljon. Sen iho on jopa mennyt rikki. Kaverukset ovat saaneet loishäädön, eli joko vaiva ei johdu siitä, tai sitten iho ei ole vielä ehtinyt parantua. C-vitamiinin puutos voi aiheuttaa tällaista oireilua, joten täytyy koettaa antaa vitamiinia reilummin hetken aikaa. Katsotaan miten tilanne kehittyy ja tarvitaanko ehkä eläinlääkäriltä lisäneuvoja.

Nyt veljekset kuitenkin saavat totutella uuteen kotiin. Muu väki oli niistä aika kiinnostunut...

Dobby, Mappe ja Elvis ihmettelevät tulokkaita.

Pihamaalla(?) kirmaamassa

Kävin päivällä asioilla. Kun tulin kotiin, ilma oli mitä mainioin. Ajattelin, että päästän vuohet vähäksi aikaa ihan vain juoksentelemaan pihamaalle lumeen. Näin tein.

Kiiruhdin sisälle vaihtamaan vaatteita paremmin ulkoiluun ja eläinten kanssa touhuamiseen sopiviksi. Noh, täytyy sanoa, ettei siinä kohtaa tarvinnut tuntea itseään yksinäiseksi...

Järkyttävä tapaus

Tämä tarina on tosi ja kertoja elää...

Sattuipa niin ikävästi, että eräs hyvin tuntemamme kaveri oli kävelyllä ja tipahti suohon. Hän jäi siihen kiinni, eikä päässyt millään ylös.

Pahaksi onneksi karmea hirviö lähestyi suota ja oli hyvin nälkäinen...

Tarinan traagisen lopun voit katsoa oheiselta videolta. Varoitus! Videolla nähtävä materiaali voi järkyttää herkimpiä katsojia... ;)

Sikahyvää joulua!

Toivottaa Tuomirannan farmin väki

Kanat puoliksi

Kanat pistettiin meillä eilen puoliksi. Onneksi ei sentään tarvinnut jokaista kanaa ruveta halkaisemaan, vaan ainoastaan kanaparvi jaettiin kahtia. Tämä tapahtui siitä syystä, että kesällä meillä kuoriutunut tipu osoittautui kukoksi. Kukot usein tappelevat keskenään ja nyt jo Salmiakki sai väistää, kun isäukko, Rokkikukko, oli liikenteessä.

Salmiakki (edessä) on komea nuori kukko, jolle tulee erilainen harja kuin isälleen Rokkikukolle (taustalla). Lisäksi Salmiakin sulkien seassa on ruosteen väriä.

Kanojen jako kahteen leiriin oli siinäkin mielessä hyvä ratkaisu, että yhdelle kukolle 10 kanaa ei ehkä ole liikaa, mutta vähempikin riittää. Nyt Rokkikukolla on viisi rouvaa ja nuorella Salmiakilla on myös viisi rouvaa.

Kanala piti jakaa kahtia, eli rakentaa väliseinä, joka erottaa porukan. Väliseinä tehtiin verkosta, jotta valo pääsee kulkemaan vapaasti. Alaosa on kuitenkin umpinainen. Tämä on fiksua siksi, että olen ollut todistamassa tilannetta, jossa kukot tappelevat verissä päin verkon läpi. (Ääliöt.) Nytkin kukot näkevät seinän yli toisensa, eli katsotaan pitääkö seinää vielä korottaa. Aika näyttää.

Kanalan keskellä on verkko, joka jakaa tilan kahtia.

Nyt se on virallista

Lauantaina, kun menin aamulla eläimiä hoitamaan, kuulin ihan uuden äänen. Käännyin ääntä kohti, vaikka arvasinkin mistä se tulee. Jäin odottamaan, ja pian kuulin sen uudelleen. Nyt näin myös ääntelijän itse teossa.

Salmiakkihan se siellä viritteli äänihuuliaan ja kajautti ilmoille matalan, hieman vielä epävireisen äänen: "Kukkokiekuu!" Tunnistin äänestä heti ensimmäisellä kerralla, että kiekuja ei voi olla Rokkikukko.

Nyt on siis virallista, että meillä on kanalassa kaksi kukkoa. Ihan hirveän yllättävää se ei ollut, sillä Salmiakki on kasvattanut jo pitkään laulusulkia (pitkiä pyrstösulkia). Lisäksi se on isokokoinen, vahvarakenteinen ja sen jalkoihin on kasvamassa kannukset.

Sen jaloissa on muuten eräs toinenkin erikoinen seikka: Sillä on liikavarvas. Luultavasti (toivottavasti) se ei elämää juuri haittaa, mutta kiintoisaa olisi tietää, että miksi. Kenties joko äidin tai isän suvussa on jonkin verran ollut sisäsiittoisuutta? Isä kun on puhdas plymouth rock, äiti puhdas araucana. Tai ainakin niin minulle on kerrottu. Mutta joka tapauksessa kumpikaan ei ole meillä kuoriutunut, ja olen kukon hakenut tuosta 15 km päästä, kanan paljon kauempaa. Keskenään ne eivät siis ole sukua.

Mutta nyt on siis parvessa kaksi kukkoa. Se ei yleensä tiedä hyvää. Aiempien kokemusten perusteella luvassa on verisiä taisteluita ja stressiä siipiveikoille. Siispä ratkaisuja on tehtävä. Syödäänkö meillä jouluna kukkoa viinissä? Vai aletaanko askarrella kanalaan väliseinää, taas kerran? Jep, luultavasti rakennamme seinän ja jaamme parven kahtia. Yhtä kukkoa kohti tulee ihan sopiva määrä kanoja, kun nyt niitä on Rokkikukolla ollut toistakymmentä.

Salmiakista kasvaa muuten komea kukko. Se on kovasti isänsä värinen, mustavalkoinen, käen värinen, mutta nyt sen niskasta kasvaa hienoja, ruosteenpunaisia sulkia mustien sulkien joukkoon. Ehkä joku päivä nappaan kukosta tänne kuvan. :)