Kesä on mun

Ihanaa, se on täällä, kesä!! Erään kauppaketjun mainos iskee todella asian ytimeen, kun se kehottaa elämään kuin viimeistä kesäpäivää. Kyllä, yritän elää juuri niin ja inhoan kaikkia niitä ihmisiä, jotka muistavat mainita, että "puolentoista kuukauden kuluttua ollaan jo talveen päin menossa". Niin, pessimisti ei kuulemma pety, mutta minä en ole menossa talvea kohti. Minun kesäni kestää vähintään syyskuun loppuun ja siitä irti päästäminen on joka vuosi yhtä tuskallista. Mutta joka tapauksessa nyt on kesäkesäkesäkesäkesäkesäkesä....

Kesä on elämän ja eläintenpidon parasta aikaa. Toisaalta se on myös kiireistä ja touhua täynnä ja laiskistunut bloginpitäjä häviää auringonpaisteeseen ja valoisiin kesäöihin, ja tietenkin häärii eläinten kanssa yhtä ja toista.

Kissoilla on kivaa, kun ne pääsevät aamusta iltaan ulkotarhaan syömään heinää ja metsästämään. Tänä aamunakin oli keittiössä nähtävissä, että yöllisillä saalistusretkillä oli käyty: Keittiön lattialla oli puoliksi syöty kastemato.

Iltalenkit valoisassa ilmassa lintujen sirkuttaessa ovat hauskaa ajanvietettä koirien kanssa. Pääasiassa koirat juoksentelevat farmin alueella vapaana ja Rauli murtautuu vuohien aitaukseen syömään kakkaa. Hauskaa on myös aidan takaa haukkua ohi ajavat autot, sillä eihän meidän pihan ohi saa mennä, ellei ole kysynyt hauvoilta lupaa.

Parasta on kuitenkin vuohien, possujen ja kanojenkin kanssa. Kanathan on pidettävä asetuksen mukaan sisällä kesäkuun alkuun saakka lintuinfluenssan leviämisuhan vuoksi. Mutta me olemme ilmoittaneen kunnaneläinlääkärille tänäkin vuonna, että meillä on aitaus, jonne luonnon vesilinnut eivät pääse. Siispä kanat saavat ulkoilla, kun eivät joudu nokakkain muuttolintujen kanssa.

Eläinten iltahoito venyy näin kesällä myöhäisemmäksi, sillä kuka nyt raaskii vuohia viedä sisälle, kun ilma on kaunis ja lämmin? Possujen riemu ulos pääsystä on kuitenkin mulle henkilökohtaisesti se kaikkein suurin ilo. Kun ensimmäiset oikeasti lämpimät päivät koittivat, Daniel suorastaan hyppi ilmassa, kun se kirmasi pihan poikki pieniä ruohotupsuja syömään. Mudassa rypemisen nämä possut osaavat ja kun sitä touhua katsoo, niin kateelliseksi sitä ihan tulee.

Eletään siis, kuin viimeistä kesäpäivää! :)

Kuulumisia työn äärestä

Tyhmät asiat ensin: Haudonta ei tuottanut toivottua tulosta lopultakaan. :( Poikasia kehittyi kolme. Muna numero kahdeksan oli rikkoutunut liian aikaisin ja poikanen makasi kuolleena pesän vieressä joitakin päiviä ennen kuoriutumista. Kaksi munista (numerot 2 ja 3) kehittyi täysiaikaisiksi, mutta liekö sitten liian innokkaat ihmiset olleet asialla ja häirinneet Keltaista kanaa tirkistelyillään. Äitipä ei nimittäin joko tunnistanut lapsiaan omikseen tai sitten äiti oli vähän väsynyt. Keltainen kana nimittäin lopetti hautomisen, eikä hoitanut lapsiaan, vaan nokki tipuja. Kun tämä huomattiin, oli toinen tipuista (numero 3) kuollut, mutta numero 2 oli vielä hengissä. Vein sen sisälle, kylppäriin ja viritin lämpölampun. Kananpojathan kuivuvat melko nopeasti pörheiksi söpöläisiksi, mutta tämä oli vielä puolen vuorokauden vanhana märkä, eikä noussut ylös. Lämpölampun alla tipu kuivui, joi vettä, kun juotin sitä, piipitti kovaa ja oli selkeästi taistelijaluonne. Mutta huonoltahan se näytti. Hiivin seuraavana aamuyönä katsomaan tipua jo aavistellen, ettei se ehkä aamua näkisi, ja olin oikeassa. Tipu oli kääriytynyt kerälle, kuin munan sisälle ja kuollut siihen, raukkaparka.

Mutta palataan mukavempiin ja työläämpiin aiheisiin. Keväällä farmilla riittää töitä, jotta kaikille eläimille saadaan kesäksi kunnon ulkoilumahdollisuudet ja sisällekin mukavat olot.

Viime viikon lopulla vuohien aitaukseen tuli sähköt. Meillä on vuohilla siis 1,5 metriä korkea verkkoaita, joka vahvistetaan kesäisin sähköaidalla. Pelkkä verkko ei riitä, sillä vihreää on tarjolla myös aidan ulkopuolella ja sitä kohti mennään, kun aitaus alkaa tympimään. Myöskään pelkkä sähkö ei riittäisi, vaan Voitto-Viljami ainakin loikkaisi matalan sähköaidan yli koska tahansa.

Äitienpäivänä oli ahkerointia, kun vuohien kestopehku tyhjennettiin. Tämä operaatio tehdään keväällä ja koko vuoden kuivikkeet lähtevät kerralla. Sen jälkeen tila kalkitaan ja uudet kuivikkeet tulevat tilalle. Kuiviketta lisätään pitkin vuotta ja sama operaatio on taas seuraavana keväänä luvassa. Tällä kertaa kärrättävää riitti 67 kottikärryllisen verran. Hiki tuli, mutta myös hyvä mieli.

Myös possujen karsina tyhjennettiin. Siitä tuli 9 kottikärrykuormaa. Tosin, sitä ei lasketa, sillä possuilla ei ole kestopehkua, vaan karsinaa tyhjennetään aina sopvivin väliajoin.

Soma-kutun sorkat on siistitty kesäkuntoon. Se sujuu yksinkin, sillä Soma on rauhallinen ja kiltti. Vauhdikkaampaa Voitto-Viljamia täytyy pitää paikallaan, sillä se ei sorkkien leikkuusta pidä. Se on melkoisen hikistä hommaa, sillä eläinlääkärin arvion mukaan voimiensa tunnoissa olevalla kaverilla on painoa ainakin toistasataa kiloa. Daniel-possu kiljuu sorkkien leikkuun, mutta ei ole muuten hankala tyyppi.

Oma verenpainetta nostattava operaationsa oli jälleen Vicky-minisian sorkkien leikkuu. Se kun on pikkuisen ärhäkkä possu, oikeastaan vain siksi, että se on hieman arka. (Mutta pelokkaat eläimet niitä vaarallisimpia ovatkin!)

Vicky tuli banaanin kehujen perässä sisälle. Sille oli paloiteltu banaania, omenaa, appelsiinia, kiiviä ja selleriä. (Viimeinen osoittautui turhaksi, sillä possu ei selleriä syönyt. Kiireesti piti selleri hävittä joukosta, ettei väärän ruuan tarjoaminen hermostuta kärsäkästä.) Minä syötän ruokaa suuhun ja toinen katkoo oksasaksilla sorkkia siinä sivussa. Tämä kaikki täytyy tapahtua hyvässä yhteistyössä Vickyn kanssa, tai tulee ongelmia. Neiti päätti tällä kertaa, että haluaa aterioida (kangas)sohvalla. Se hyppäsi sohvalle, eikä auttanut muu, kuin siinä ruveta leikkuu- ja syöttöhommiin. Kaikki sujui hienosti, erityisesti kiivin ja banaanin jynssääminen sohvasta jälkeenpäin. >:(

Huomasin muuten joku päivä, että meidän eläimet tottelevat aika hyvin luoksekutsua. Jos eläimiä kutsuu, vuohet vastaavat määkinällä ja keskittävät huomionsa minuun. Kun huutelin koiraa, se ei tullut, mutta pihamaalla vapaana temmeltänyt Daniel-mikropossu juoksi röhkien luokseni. Myös Vicky-possu seuraa ihmisen perässä, ainakin sille päälle sattuessaan. Kissatkin, erityisesti Mappe, tulevat kutsuttuina paikalle. Eläimille lirkuttelu tuottaa siis tulosta. :)

Haudonta etenee, toivottavasti

Keltaisen kanan pitäisi jaksaa hautoa vielä noin kuusi päivää, jotta kuoriutuminen alkaisi olla käsillä. Eilen kuitenkin jo pelästyin, sillä Keltainen kana ei ollut pesässä. Se tepasteli kanalan lattialla. Nytkö se oli lopettanut hautomisen??!!?? Kokeilin munia, ne olivat lämpimiä. Niitä oli siis joku lämmittänyt vielä vähän aikaa sitten.


Luultavasti Keltainen kana oli vain jaloittelemassa, syömässä ja juomassa. Sillä on kaikki oikeus siihen. :) Mutta tietenkin puolentoista - kahden kuukauden yhtäjaksoinen istuminen muista erillisessä tilassa voi ruveta jurppimaan ketä tahansa. Siksi on mahdollista, että Keltainen kana jättää homman kesken vielä näin loppumetreillä.


Munat ovat jotenkin nyt enemmän yksilöitä, kuin koskaan aiemmin, kun meillä on kana hautonut. Tämä siksi, että yleensä olen vetänyt viivat munien yli, jotta erotan ne juuri munituista munista. Tällä kertaa kuitenkin numeroin ne yhdestä kahdeksaan, jolloin niille tuli jokaiselle nimi, tai ainakin numero.


Munia on enää viisi. Munat numeroilla yksi, neljä ja viisi ovat rikkoutuneet, eivätkä ne olleet hedelmöittyneitä. Keltaisella kanalla on kuitenkin vielä munat kaksi, kolme, kuusi, seitsemän ja kahdeksan haudottavana. Pitäkää peukkuja, että pian on meillä on myös tiput Kaksi, Kolme, Kuusi, Seitsemän ja Kahdeksan.

Keltainen kana

Ahkera Keltainen kana hautoo edelleen. Vielä on kuitenkin kaksi viikkoa kuoriutumiseen.

Keltainen kana ja sen kahdeksan munaa täyttää lähes koko pesän.

Jokainen muna on numeroitu.

Haudontaa: epäonnea ja uusi yritys

Keltainen kana päätti jokin aikaa sitten ruveta hautomaan. Mikäs siinä, antaa rouvan hautoa. Merkittiin kuusi araucanan sinistä munaa ja laitettiin ne kanan alle. Keltainen kana hautoi tunnollisesti, mutta koska muutkin kävivät pesässä munimassa, rikkoutui siinä rytäkässä kaksi munaa. Lopulta koitti kuoriutumispäivä. Neljästä munasta ei yksikään kuoriutunut, mutta myöhemmin huomasimme, että yksi muna oli säröillä. Avasimme varovasti kuoren. Sisällä oli täysin kehittynyt poikanen, joka oli väriltään musta, mutta se oli menehtynyt.

Harmillinen juttu. Ei silti, tuollainen ei ole kovinkaan epätavallista. Moni poikanen menehtyy, kun voimat eivät riitä munasta ulos pääsyyn.

Keltainen kana kuitenkin jatkaa sinnikkäästi hautomista. Siksi ajattelimme, että kokeillaan uudestaan. Voi olla, ettei Keltainen kana jaksa hautoa loppuun saakka toista erää, mutta yritetään. Numeroin 8 sinistä munaa ja laitoin ne ne maanantaina iltamyöhällä Keltaisen kanan alle.

Eilen Keltainen kana oli vaihtanut toiseen pesään. Ehkä oli tullut ruuhkaa alkuperäiseen pesään. Siirsin munat perässä. Muna numero 8 oli ehtinyt viilentyä, mutta muut olivat lämpimiä.

Kananpojat kuoriutuvat siis 20 tai 21 vuorokauden kuluttua. Jos näistä lapsukaisia syntyy, ne ovat plymouth rockin ja araucanan, eli Rokkikukon ja Piparmintun, risteytyksiä. Peukut pystyyn!

Nätti, ku sika pienenä

Kerrassaan typerä sanonta. Ei silti, kyllä sika minustakin on nätti pienenä. Ja suurena. Ja kaikenkokoisena. Sika on minun mielestäni aina erittäin söpö ja kaunis eläin, viisaskin vielä. Tänäänkin ihailun erästä erittäin suloista ja ylipulleaa pikkukinkkua, siis mikropossu Danielia, joka päätti kaataa ruokansa vuohilan lattialle.

Daniel ja ruokakippo

Meillä on niin siistiä, että ruuan voi nauttia vaikka suoraan lattialta. Ainakin tämän possun mielestä.

Kukkuluuruu!

Pöö!

Tällainen iloinen kaveri on vuohilan ovella ensimmäisenä vastassa, kun oven avaa. Voitto-Viljami on hyvin sopeutunut yhteiseloon Soman kanssa. Se on rauhoittunut ja tykkää rapsutuksista. Tosin, kyllä voimaa ja virtaakin riittää. Kun Soma yhtenä päivänä karkasi lypsyn jälkeen ulos, hyppäsi Voitto-Viljami ketterästi karsinan seinämän yli ja seurasi äitiään ulos.

Voitto-Viljami on myös kova kerjäämään leipää. Joutilaille pukeillehan ei saisi leipää tai kauraa juuri antaa, sillä seurauksena voi olla virtsakiviä. Ne ovat vuohelle kuolemaksi, sillä virtsaputki on muodoltaan mutkikas. Siksi meillä on annettu vuohille hyvin rajoitetusti herkkuja, mutta nyt, kun mittarissa alkaa olla 10 vuotta, voi säännöstä kai hieman joustaa.

Vuohipukki Onnin 11. syntymäpäivä olisi ollut kaksi päivää sitten. Muistokynttilä syttyi illansuussa pihalle. Muitakin synttäreitä lähiaikoina on ja on ollut. Kuttumme Soma täytti 11 vuotta 19.3. Minisika Vicky viettää yhdeksättä synttäripäiväänsä lauantaina ja mikropossu Danielillekin tuli täyteen jo neljä vuotta. Ja jos kaikki menee hyvin, meillä voi pian olla uusia pienokaisia. Keltainen kana hautoo kuutta sinistä munaa. :)