torstai 21. joulukuuta 2017

Daniel-possun hammaslääkäri

Meillä on kaksi aikuista minisikaa, 10-vuotias emakko Vicky ja leikkokarju Daniel (5). Ne asuvat tallissa yhteisessä karsinassaa. Sen lisäksi meillä on sisällä keskenkasvuinen Urho-possu (8 kk), joka parhaillaan talloo kipeästi varpaitani yrittäessään löytää hyvää nukkuma-asentoa jalkojeni juuressa.

Jokin aikaa sitten huomasin, että Vickyyn oli ilmestynyt haavoja. Todennäköisin syy oli minisika Danielin torahampaat. Ne voivat kasvaessaan aiheuttaa harmia. Possun ei tarvitse edes olla ilkeä. Hampaat työntyvät suusta ulos ja jo pään kääntäminen voi tehdä vahingon. Siispä tilasin eläinlääkärin.

Tänään eläinlääkäri tuli, tai oikeastaan kaksi ja vielä eläinten hoitajakin kaupan päälle. Minisika kun täytyy rauhoittaa toimenpidettä varten, eikä se ole yksinkertaista tai riskitöntä. Sialla on heikko sydän.

Daniel oli ollut aamun paastolla ja nyt se sai ruuan kärsän eteen. Kun Daniel alkoi syödä, tuikkasi eläinlääkäri rauhoitetta ja hetken päästä toisen annoksen. Ensimmäinen ei tehonnut. Kun possu alkoi hoiperrella, seurasi pari tujausta nukutusainetta. Sitten Daniel lopulta nukahti.

Sian nukuttaminen on siksikin haasteellista, että sillä on tukeva rasvakerros. On vaikea arvioida kerroksen paksuus. Jos lääkkeen tuikkaa rasvaan, se ei siitä oikein mene mihinkään, eikä siis tehoa.

Painon arviointi on myös vaikeaa. Annos annettiin ensin noin 60 kg sikaa ajatellen, mutta lihasikojen painon arviointiin tarkoitettu mitta väitti, että Daniel painaisi 120 kg. (Paksukainen!) Eläinlääkäri kuitenkin epäili, että koska minisika on eri mallinen kuin lihasika, ei pelkkä mahan ympäryksen mittaaminen riitä kertomaan totuutta. (Lihasialla on pidemmät jalat ja paksut kinkut, minisika on töppäjalkainen ja kinkut ovat olemattomat.) Voi Danielin paino silti olla 80 tai 90 kiloa.

Danielin hampaat sahattiin vaierilla ja pyöristettiin hevosen sähköraspilla. Yksi hammas oli vääntynyt suuhun sisälle ja kasvoi sinne. Se on aika tavallista possuilla ja voi ruveta haittaamaan syömistä. Sain pari hammasta muistoksi. Toinen oli melkoinen, monta senttiä pitkä.



Samalla oli hyvä tilaisuus leikata Danielin sorkat, vaikka ne eivät juuri olleet kasvaneet. Lopuksi eläinlääkäri kuunteli sydänäänet, hyvät oli!

Nyt Daniel nukkuu. Sen ympärille on kääritty kaksi peittoa ja kaksi kuumavesipulloa. Patteri lämmittää vieressä. Nukutettu kun kylmettyy helposti. Käyn vähän väliä katsomassa, että kaikki on hyvin.




2 kommenttia:

  1. Voi ei, miten Daniel näyttää tyytyväiseltä, kun nukkuu :D On hän tosiaan aikamoinen jöllikkä! Toivottavasti myös Vickyn iho pysyy kunnossa tämän toimenpiteen jälkeen. Mukavaa joulua koko Farmin otuksille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika pullukaksi tämä kaveri on kyllä kasvanut. :)

      Poista