perjantai 1. toukokuuta 2015

Miksi meillä on eläimiä? - Terveiset ääliöille

Aina silloin tällöin joku ääliö kyseenalaistaa elämäntapani. "Miksi teillä on noin paljon eläimiä? Ei niistä ole mitään iloa." Niinpä niin. Voisin minäkin kyseenalaistaa ääliöiden elämässään tekemät valinnat. Voisin kysyä, että miksi ääliö on hankkinut lapsia. Kyllähän sen jo Taavetti Lindqvist tiesi Volter Kilven novellissa Jäällävaeltaja: "Risti lapsistakin. Ainainen vaiva, vähän apua." Olen samaa mieltä. Tai voisin kysyä miksi ääliö edelleenkin syö pizzaa, vaikka on jo nyt lihava. Jne. Vetäkää vain herne nenään. Niin minäkin teen, kun eläimiäni tai eläintenpitoani tullaan arvostelemaan.

Tiedän tasan tarkkaan, että minun ei tarvitse perustella valintaani pitää eläimiä kenellekään. Teen sen silti. Ja perustelen kyllä sille ääliöllekin, joka suunsa aukaisee.

Ensinnäkin, eläimet ovat harrastus. Joku soitta fagottia, toinen juo viskiä. Minä pidän eläimiä. Se on minun mielestäni kivaa. Minulle on tänään tuottanut suunnatonta tyydytystä lämmin sää ja se, että minipossut pääsivät ensimmäistä kertaa tänä keväänä pidemmäksi aikaa ulos. Kävin rapsuttelemassa niitä aitauksessa ja kyselemässä, että onko ihanaa, kun saa ulkoilla. Näytti olevan.

Tänään on kärrätty 36 kottikärryllistä p***aa. Nimittäin pukkipoikien kestopehku on tyhjennetty ja samoin kanalan purut on vaihdettu. Se on kovaa työtä ja otti useamman tunnin. (Voisihan sitä vappupäivän krapulassakin maata, mutta minusta näin on kivempaa.) Tämän viikonlopun aikana pitää vielä tyhjentää Soman karsina kestopehkusta ja minipossujen karsina myös. Eli varmasti tulee vielä toiset 36 kottikärryllistä. Hiki päässä on töitä tehty, mutta onpa välillä ollut kiva istahtaa kivelle eväsleipien ja kahvitermarin kanssa nauttimaan kesäisestä päivästä ja siitä, että myös eläimet ovat päässeet säästä nauttimaan. Ja kaiken sen raatamisen jälkeen on ihan maailman paras tunne, kun näkee kanan kylpevän puhtaissa puruissa onnellisena. Eläinten pito siis ylläpitää sekä fyysistä kuntoa että mielenterveyttä. On jopa tutkimuksia siitä, että eläimen silittäminen laskee verenpainetta ja lievittää stressiä.

Eläinten pito luo sosiaalisia suhteita. Ihmiset ovat yleensä hyvin kiinnostuneita, ja toki myös hämmästyneitä, kun kerron eläimistä. Moni pyytää päästä kylään eläimiä katsomaan. Onhan se pieni ylpeydenaihe, kun voi hyvin hoidettuja eläimiä muillekin näyttää. Minua on tultu kiittämään, kun olen töissä kertonut eläinten pidosta. Se on koettu eksoottisena ja kiinnostavana asiana. Ihmiset ovat hämmästelleet tietomäärääni eläimistä ja kertoneet oppineensa valtavasti uutta. Oikeastaan sitä ei ole itse edes huomannut, kuinka tietotaito on vuosien varrella karttunut.

Lapsille voi eläinten pidon kautta opettaa monenlaisia asioita. Esimerkiksi vastuunottoa, toisen elävän olennon hyvää kohtelua ja ymmärrystä siitä, mistä ruoka oikein tulee.

Eettisestä ja ekologisesta näkökulmasta eläinten pito on varsin trendikästä. Kun itse tuottaa osan käyttämästään ruuasta, se on takuulla lähiruokaa. Kun ruoka on itse kasvatettua (esim. meillä maito, munat ja myös osittain liha), tietää tasan tarkkaan millaisista oloista se tulee.

Ja mikä onkaan suloisempaa, kuin syliin käpertyvä kissa, sohvalla kyljessä kyhnyttävä koira tai pieni, vastasyntynyt kili? Minun mielestäni tässä maailmassa ei mikään. Siksi meillä on eläimiä.

10 kommenttia:

  1. Hyvä postaus, olen samaa mieltä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Taisi pieni ärtyneisyyteni paistaa tekstistä läpi, mutta joskus kiukusta saa juuri sopivaa potkua kirjoittamiseen.

      Poista
  2. hyvää kevättä farmille ja olette hoitanut eläimiä hienosti ja tuli totuus julki tuossa kirjoituksessa ,,,,..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää kevättä myös sulle! Ihanan vihreää kaikkialla ja linnut laulaa. Vuoden paras aika on käsillä!

      Poista
  3. I perfectly agree! On jäänyt hyvin mieleen, kun 23-vuotiaana ostin oman hevosen ja kummitätini totesi, että "näitä nykynuorten arvoja". Jos olisin ostanut vaikkapa uuden henkilöauton ja käväissyt Kanarialla, niin tuskinpa arvojani olisi arvosteltu. Saati jos pruukaisin käydä jossain taidenäyttelyissä. Mutta eläimet on mun juttu, tulen vain niin järjettömän onnelliseksi esimerkiksi tuosta kahden metrin päässä jalat suorana makaavasta koirasta, ettei sitä voi korvata mikään. Elämä eläimillä on paljon onnellisempaa kuin ilman. Enkä minäkään arvostele sitä, jos joku rakastaa vaikkapa tanssimista, joten älkää tulko arvostelemaan minun harrastuksiani! Nih :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta. Auton osto on jotenkin hieno asia, sitä arvostetaan, sillä siinä rahat menevät hyvään käyttöön. Ja höpöhöpö. Auton arvo romahtaa jo siinä vaiheessa, kun ajat sen autoliikkeestä ulos.
      Aika suuret odotukset on sille miten elämän kuuluu mennä: ensin opiskellaan, hankitaan ura ja kumppani ja sitten lapsia. Jos ei halua mahtua muottiin, sitä pitäisi jaksaa perustella ihmisille uudelleen ja uudelleen.

      Poista
  4. Minä kuulun kyllä siihen porukkaan, jonka mielestä on luonnollisempaa pitää eläimiä kuin olla pitämättä. Asumuksen (tai farmin :D ) jakaminen erilaisten otusten kanssa on elämäntapa, ja vielä ei ole tullut vastaan tilannetta, jossa kyseenalaistaisin sen. Olosuhteiden pakosta minulla ei esimerkiski ole ollut koiraa vuosiin, mutta vieläkin tuntuu vähän tyhmältä lenkkeillä ilman hännänheiluttajaa narun toisessa päässä...

    Kahvittelin tässä eräänä päivänä yhden ystäväni kanssa ja keskustelimme tästä "muottiin sopimisesta". Tulimme siihen tulokseen, että erityisesti naisten kohdalla ikävuodet 30 - 40 ovat siinä mielessä äärimmäisen tylsä vaihe, että 20 - 30 -vuotiaan omalaatuisuudet pistetään nuoruuden piikkiin ja yli 40-vuotiaat taas alkavat olla "hassuja tätejä", joilla on jo lupa elää haluamallaan tavalla. Täytyykin siis ihan piruuttaan kulkea omaan suuntaansa, ihan vain nähdäkseen ympäristön reaktiot ;)

    Minäkin olen kuullut 2,5 vuotta sitten sellaisia kommentteja, että "Kai te nyt etsitte marsuille uuden kodin, kun on vauva on t ulossa?" Minä en oikein jaksanut ymmärtää logiikkaa, sillä mihin Nasu nyt olisi kotoaan lähtenyt? Päinvastoin, hankittiin vielä Matilda seuraksi, kun Nasusta tuli onneton leskimies :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai että olisi marsusta pitänyt luopua vauvan takia? Johan sitä tässä maailmassa on tyhmiä ihmisiä. (Siksikin kannattaa pitää ennemmin eläimiä. ;) ) Ja hyvä, että otitte Matildan, sillä Nasu taitaa olla varsin tyytyväinen ikämiehen elämäänsä edelleen. :)

      Poista
  5. Sattumalta löysin blogiisi ja tulen varmasti toistekkin. Tuo on tuttua, että miten sulla noin paljo eläimiä jne.. Mutta olen ajatellut, että jokainen saa valita elämäntapansa niin kuin haluaa. Kyllä eläimistä iloa ja seuraa on vaikka myös työtä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, ja tervetuloa toistekin! :)
      Eläimistä on tosiaan paljon iloa. Mutta totta on, että on niistä työtä ja harmiakin silloin, kun ne sairastelevat. Siinä kohtaa itsekin kyseenalaistaa koko eläinten pidon. Onneksi tilanne menee ohi ja hetken päästä voi taas täysin siemauksin nauttia vaikka ulkona kirmaavan possun kevätriemusta.

      Poista