perjantai 3. lokakuuta 2014

Jojo 18.12.2000-3.10.2014

Jojon maallinen vaellus päättyi tänään. Ikää rouvalle oli ehtinyt kertyä lähemmäs 14 vuotta. Mamman voimat alkoivat ehtyä, vaikka ruokahalu ja koiramaisuus säilyivätkin loppuun saakka. Kun Jojo oli rauhoitettu, eläinlääkäri tunnusteli hauvelia ja totesi, että sen vatsan läpi tuntuu iso kasvain. Kauaa Jojo ei olisi enää ollut nykyisessäkään kunnossa. Hyvä näin.




Jojo herkutteli tänään puruluulla.

Vanhan mamman oli aika jättää nämä maisemat ja siirtyä tonkimaan taivaallisia possun kakkakasoja ja mutakuoppia.


Hyvästi, Jojo.


4 kommenttia:

  1. Rakkaan ystävän menetys ei ole koskaan helppoa. Voimia suruun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :-) Odotettavissahan tämä toki oli. Mutta kyllä yöllä kun on herätty, on ihmetelty, että miksi Jojo on ihan hiljaa, eikä ole ollenkaan pyytänyt pissalle. Tai kun ulkona kauempana haukahtaa koira, käy mielessä, että Jojoko se oli. Mutta eiköhän tähän totu.

      Poista
  2. Myös Niskaset ovat hyvin surullisia Jojon poismenon vuoksi :( Onneksi Jojo sai elää pitkän ja hyvän elämän ihan parhaassa mahdollisessa perheessä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jojolla oli pitkä ja koiramainen elämä. Siksi on lopulta ihan hyvä näin. Näistä blogissa olevista Jojon viimeisen elinpäivän kuvista on muuten sanottu, että Jojo näyttää ihan pennulta, että se on tullut lapseksi jälleen. :-)

      Poista