sunnuntai 24. elokuuta 2014

Aamun riemuja

Hanhet nauttivat aamuhetkistä, sillä silloin ne pääsevät pienestä tarhasta suurelle laitumelle. Silloin räpytellään siipiä, kaakotetaan suureen ääneen ja lentää pyrähdetään pieni matka. Yhtenä aamuna paprazzi iski kesken aamuilottelun. 

Martti (vasemmalla), Guster (keskellä) ja Lasse siipeilevät.
 
 

Sinä aamuna, kun paparazzi oli valmiina kameran kanssa, ei tietenkään kukaan lentänyt. Tässä epäonnistunut yritys ottaa keittiön ikkunan läpi lentokuva.

2 kommenttia:

  1. ei kukkokaan käskien laula taita pitää paikansa sanonta hanhien lennossa ola myös .... :)

    VastaaPoista
  2. Näin se taitaa olla. Monia hienoja hetkiä jää ikuistamatta, kun ei ole kameraa. Ja sitten kun se kamera on, niin eihän silloin niitä hetkiä tule. Hanhet eivät lennä. Koira ei istu kauniisti paikallaan vaan viuhahtaa karkuun. Yhtenä vuonna tein studion ja yritin kuvata Vicky-possua joulukorttia varten. Se paiskoi joulukoristeet pitkin poikin eikä ollut yhtään kiinnostunut minun ideoistani. No, saatiin se kuva lopulta, mutta aikamoinen kompromissi se oli. Ei yhtään sellainen, kun alun perin suunnittelin..

    VastaaPoista