torstai 10. heinäkuuta 2014

Kesähanhien kuulumisia

Meille muutti kesäkuun taitteessa kolme hanhea, jotka saivat nimet Martti, Lasse ja Guster. Hanhet ovat kovasti kasvaneet, niin kuin paistihanhien kuuluukin.
 
Aluksi hanhet asuttivat Pikku-Jussin pientä aitausta. Siitä kuitenkin loppui pian heinä. Kesähanhet siirtyivät isompaan tarhaan jo jonkin aikaa sitten. Nyt Martti, Lasse ja Guster laiduntavat valtavaa vanhaa vuohiaitausta. Ne lukitaan yöksi pienempään tarhaan kettujen varalta, mutta muuten niillä on tilaa temmeltää.
 
Hanhet ovat saaneet isomman "uima-altaan", jossa ne pääsevät polskuttelemaan. Hanhien touhuja on mukava seurata keittiön ikkunasta, vaikka niiden vaellusta ei aina heinikon keskeltä näe. Toisinaan ne kuitenkin taapertavat määrätietoisesti jonossa Gusterin perässä tai verryttelevät siipiään porukalla.
 
Ihmisiin hanhet pitävät etäisyyttä. Kesyttämisyritykset ovat olleet turhia. Olen mennyt tarhaan paikalleni istumaan ja odottamaan yhteydenottoa. Siinä kun sika on utelias ja tulee tekemään tuttavuutta, juoksee hanhi vaikka päin seinää kirkuen ja jää kyhjöttämään siihen. Jos edessä on verkkoaita, kaula lykätään aidan läpi niin pitkälle kuin mahdollista ja vaikka tukehdutaan siihen paikkaan. Näin ainakin meillä on ollut meininki. Muutaman yrityksen jälkeen olen luovuttanut, etteivät poloiset loukkaa itseään. Pidetään sitten asiallisen viileät välit. Kun käyn vaihtamassa vettä, antamassa ruokaa ja avaamassa pikkutarhan oven, ne juoksevat nurkkaan, mutta kun poistun reippaasti, ne eivät mene paniikkiin.
 
Harmillinen takaisku tuo kesyttämisen epäonnistuminen ja siinä luovuttaminen. Mutta näillä mennään ja ensi kesänä haluan jälleen possuja!

4 kommenttia:

  1. Meidän tallilla on vissiin kahdeksan hanhea. Nuoria vielä siis. Hiton ujoja. Ei tarvi liikkua kuin lähellä, niin muodostavat puolustusrenkaan ja siellä rassukat ovat kasassa sitten. Mä kun luulin, että hanhet kulkee ihmisen perässä ja leimautuun niihin, mutta paskanmarjat, ne on edelleen ihan paniikkieläimiä, vaikka ovatkin jo suht isoja. Saa nähdä, tuleeko ne olemaan aina tuollaisia... Näistä hanhista ei tosin tule tällä tietoa kovin äkkiä paisteja, meillä on possut sitä varten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, pienoinen pettymys tuo hanhien kesyyntymättömyys on ollut. Mutta on niiden touhuja silti hauska seurata, vaikka ei ihan lähelle pääsekään katsomaan. Aamuisin ne räpyttelevät siipiään ja hyppäävät/lentävät pienen matkan. Aika korkeallekin nousevat, pariin metriin.

      Poista
  2. On sitten syksyllä helpompaa, kun hanhet eivät ole kovin läheisiä ystäviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta. Vaikka kyllä tosi kesyjen kesäpossujenkin kanssa on ollut helppoa syksyllä. Koko kesän on kuitenkin tiedostanut sen, että mitä tuleman pitää. Ja kun tietää myös sen, ettei meillä ole kesäeläimille tarjota talveksi riittävän hyvää majoitusta, niin eläimen kannalta ratkaisu on parempi. Myös siitä syystä luopuminen on helpompaa.

      Poista