maanantai 24. helmikuuta 2014

Kuulumiskierros

Käydäänpä läpi kaikki karvaiset ja sulkaiset ystävämme ja päivitetään vähän kuulumisia.

Koirat

Sekarotuinen (äiti cockeri, isä sekarotuinen) vanharouvamme Jojo voi hyvin. Sillä on ikää nyt 13 vuotta ja kaksi kuukautta. Kuulo on aika huono, mutta viittomamerkkejä se seuraa tarkasti. Tätä kirjoittaessani Jojo "piehtaroi" lattiamaton päällä. Välillä se loikoilee sohvalla tyytyväisenä, kun Dobby-kissa pesee sen naamaa. Kissat ovat Jojon mielestä kivoja, kunhan eivät tule lähelle ruokaa. Silloin saavat kyllä äkkilähdön.

Welsh corgi pembroke Elvis täyttää tänä vuonna kuusi vuotta. Se loikoilee mielellään lattialla jaloissa, kun ihmiset katsovat sohvalla telkkaria. Sohvallekin se tulee hetkeksi, mutta sen tulee paksussa turkissa nopeasti kuuma. Elvis rakastaakin lumessa kieriskelyä. Sen käytös muuttui fiksummaksi ja rohkeammaksi, kun Rauli muutti meille puoli vuotta sitten. Tosin, jotta voisin heti ottaa sanani takaisin, niin kerron eräästä viime viikon tapahtumasta: Katselin pihalla, kun Elvis kiipesi suurelle kivelle. Kiveltä on ihan hyvät maisemat lähipellolle ja tielle, sillä se sijaitsee ihan tontin rajamailla ja on hyvin suuri. Tonttimme on kuitenkin aidattu, joten ajattelin, ettei kivelle kiipeämisestä ole haittaa. Väärässäpä olin. Pikku töppöjalka loikkasi kiveltä aidan yli naapurin pellolle ja Rauli-tolvana teki saman perässä. No, kaksikko tuli nopeasti takaisin kotiin, kun rumalla äänellä huusin.

Cockerspanieli Rauli täyttää tänä kesänä kolme vuotta. Raulin iho on ollut hilseilevä ja karvakin on alkanut harveta parista kohtaa, mutta nyt näyttää paremmalta. Sisäisesti nautittu ruokaöljy ja ulkoisesti käytetty hilseshampoo ovat olleet hyviä ukkelin iholle. Rauli tykkää kyhnyttää ihmisen kainalossa aina, kun mahdollista. Se jäisi siihen vaikka koko päiväksi.

Kissat

Sirius Musta on nimensä mukaisesti musta maatiaiskissa. Se on voinut oikein hyvin syksyisen flunssansa jälkeen. Vieraat aina ihmettelevät tämän kissan käytöstä. Sirius Musta kun tulee heti ovella syliin, kietoo kädet kaulan ympäri ja jää siihen koko illaksi. Se hieroo naamaansa tulijan kasvoihin ja saattaa kiivetä olkapäille. Siitä ei pääse eroon. Se on hyvin epätyypillinen kissa.

Dobby sen sijaan on kissamaisempi. Kun se haluaa huomiota, se tulee näykkimään. Se leikkii mielellään vieraiden varpailla, erityisesti, jos jalassa on villasukat. Se jahtaa taskulampun valoa ja nauttii ulkoilusta tarhassa talvellakin. Myös Dobby tulee syliin, mutta ilmoittaa kyllä kynsillään milloin rapsuttelu riittää.

Yhtenä päivänä Dobby ja Sirius Musta tappelivat kunnolla sängyllä. Komensinkin niitä vähän, kun alkoi meno olla sen verran hurjaa. Kaksikko irrottautui toisistaan, mutta kumpikaan ei lähtenyt pois. Ajattelin, että ehkä herrat sitten tietävät mitä tekevät. Kohta ne olivat taas toistensa kimpussa. Sitten kuului muksahdus, kun yhtenäinen kissapallo putosi sängyltä lattialle.

Minisiat

Minisika Vicky täyttää maaliskuussa seitsemän vuotta, pienempi mikropossu Daniel kaksi. Ilmat ovat vielä sen verran kylmiä, ettei kaksikko ole kauheasti ulkoillut. Ihan satunnaisesti ne ovat käyneet tekemässä pienen pyrähdyksen ulkona ja sitten äkkiä juosten takaisin karsinaan.

Vicky on saanut ekstraherkkuja ja onkin pyöristynyt hieman. Minisian ei kannattaisi olla lihava, se kun ei ole hyväksi terveydelle. Pieni pyöreys on kuitenkin hyväksi näin talvisaikaan.

Kaksikko köllöttelee pahnameren keskellä kylki kyljessä omassa karsinassaan. Ne ovat tosi suloisia. Tai ainakin Vicky on. Danielia ei Vickyn vierestä oikein näe, se kun kaivautuu kokonaan pahnakeon sisälle.

Vuohet

Soma-kuttu ja kastroitu pukki Onni täyttävät maaliskuussa yhdeksän vuotta. Meillä syntynyt pikkupukki Voitto-Viljami täyttää heinäkuussa jo kahdeksan. Uskomatonta, miten nopeasti aika rientää. Ja Soma lypsää edelleenkin maitoa, vaikka sen ainoa jälkeläinenkin on jo vanha ukko.

Vuohet ovat ulkoilleet myös talvella. Niille on tarjoiltu pihalle kuivaa heinää ja havupuita. Jos herrasväki ei mielestään pääse riittävän usein pihalle, osoittavat pojat mieltään ja hakkaavat sarvillaan karsinansa säpäleiksi. Näitä kavereita on siis syytä ulkoiluttaa.

Kanat

Kanat ovat meillä kahdessa parvessa. Plymouth rock -rotuinen Rokkikukko johtaa munivien kanojen parvea ja jättikochin Herttakunkku rotukanojen, eli kotoisesti "läskikanojen" parvea. Talven aikana munivien kanojen parvi on harventunut. Raulihan tappoi yhden hy-line valkoisen kanan, joka karkasi ulos. Vanharouva Pulla, joka muni vihreitä munia, siirtyi ajasta iäisyyteen, samoin suomalaisen maatiaiskanan piikkiöläistä kantaa edustava Pumpernikkeli.

Laiheliinikanoja, eli munivia kanoja, on meillä tällä hetkellä piikkiöläinen Donitsi, hy-line valkoiset Papu, Pirre ja Poppana sekä maatiaissekoitus Keltainen kana. Donitsi ja Keltainen kana ovat kuoriutuneet meillä, mutta niilläkin alkaa olla jo aika paljon ikää. Mielessä on käynyt, että jos joku läskikanoista alkaisi toden teolla hautoa, voisi sen alle sujauttaa muutaman munivien kanojen munan. Saataisiin tulevaisuudessakin kananmunia.

Läskikanoja on enemmän. Jättikochin Hertta, Brahma Muffinssi sekä orpingtonit Martta, Lyyli, Peppi, Matami ja Mimmi. Ne ovat koreita kanoja, hyviä hautojia, mutta melko onnettomia munimaan. Nämä kanat eivät ole koko talvena munineet, mutta nyt ihan viime päivinä on muutama muna ilmestynyt niiden karsinaan. Muninnan lisääntyminen kertoo valon lisääntymisestä ja se puolestaan kertoo, että kevät tulee.

10 kommenttia:

  1. Minkäs rotunen se vihreitä munia muninut edesmennyt rouva oli? Mulla on sattumoisin nyt tää munateema aika korkeella :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pulla oli risteytyskana, ulkonäöltään muistutti todella huomattavasti hy-line brownia. Perimästä mulla ei kuitenkaan valitettavasti ole mitään tietoa. Mukavahan se oli, kun vihreitä munia tuli, olenkin haaveillut araucanoista, että saisi taas sinisiä / vihreitä munia. Ymmärtääkseni nuo sinivihreät munat ovat aika vahvana geeneissä, eli dominoivasti menevät eteenpäin, vaikka kana risteytyisikin.

      Poista
    2. Joo siis mulla olis metsästyksessä uutta puhdausta araucanaverta. Tallilla, missä hevoseni asuu, on muutama hyvinkin puhdas araucana ja sit risteytyksiä. Ja ollaan niin ihastuttu tallin emännän kanssa sinisiin tai vihreisiin muniin, että tarvis löytää araucanan siitosmunia ja erisukuinen kukko.

      Ja hauskintahan on pistää munat kennoon joka toinen maatiaisen ruskeita munia ja sit noita vihertäviä. Onhan se vihreys aika vahvana geeneissä, kun se tulee jotenkin kanan sapesta se väri siihen munaan, toisin kuin ruskea väri tulee eri systeemillä. Niin jos jotain risteytyy araucanaan, niin sitten se sininen väri muuttuu enempi oliivinvihreäksi. Sellaisiakin meillä on nyt tuolla tallilla.

      Mutta on ne mainioita noi kanat :)

      Poista
    3. Joop, oon käyny ihailemassa sun blogissa niitä erivärisiä munia. Meillä on tällä hetkellä valkoisia munia ja ruskeita eri sävyissä. Mutta onhan ne vihreät aika uniikkeja. Joskus mun oli pakko viedä työkaverille munia, kun ei hän uskonut, että vihreitä munia tulee. Kun hän oli vienyt munat kotiinsa, oli siellä epäilty, että munat on värjätty vesiväreillä... ;)
      Mutta kyllä nyt iskee munakateus. Araucanan siitosmunia on aina silloin tällöin myynnissä. Josko joku kanoista sattuisi sopivasti innostumaan hautomisesta, niin ehkä sitten.
      Meillä on kanat onnistuneesti hautoneet siitosmunista sekä suomalaisen maatiaiskanan piikkiöläistä että hämäläistä kantaa. Toiset munat hain muutaman kymmenen kilometrin päästä ja toiset tulivat Matkahuollon mukana toiselta puolen Suomea. Hyvin onnistui haudotus molemmista.

      Poista
    4. No katohan vaan, kun tuolla tallilla on kans hämäläistä maatiaiskantaa. Hämäläiset on omalla osastollaan. Sitten araut, niiden risteytykset ja pari vanhaa mitä lie risteytystä, kochini-maatiais-yhdistelmää on sitten toisella osastolla.

      Ekat araucanat haudottiin munista niillä parilla vanhalla kochinristeytyksellä ja sitten uudemmat versiot haudottiin koneella. Nyt on vaan ton suvun araucanageenejä jo sen verran, että pitäs muualta saada seuraavat, joten siitosmunat on hakusessa.

      Kyllä täälläkin on tullut vietyä työpaikoille ja sukulaisille vihreitä munia, kun eihän ne muuten usko. Ja hämmästys on aina yhtä suurta, että miten voi sellaisia olla. Se on kyllä totta, että vesiväri on usein sellaista hailakkaa, että voin kuvitella ihmisten ihan aidosti luulevan, että värjättyjähän ne.

      Poista
    5. Meillä tuli haudotuksen seurauksena yksi ainoa hämäläinen kana, kaikki muut olivat kukkoja. Heh, sellaista tuuria. Mutta ne olivat tosi kauniita. Kana ja kukot olivat selästään kokonaan mustia ja rinta oli valkoinen ja siinä oli mustia pilkkuja. Kaikista kauneimmat maatiaiset, mitä meillä on ollut. Tosin kukot eivät meillä kauaa olleet, mutta kana oli ja eli useamman vuoden.

      Nyt on onneksi taas munantuotanto aika hyvin elpynyt. Läskikanatkin munivat porukalla noin yhden munan per päivä, toiset kanat sitten enemmän. Joku talvi oli uskomattoman noloa, kun jouduin kaupasta ostamaan munia.

      Täytyypä silmäillä ilmoituksia, josko araucanojen tai risteytysten munia olisi myynnissä. Sitten pitäisi tietenkin vielä saada joku kotkottajista innostumaan hautomisesta. Nykyisistä kanoista kun en ole ollenkaan varma, että riittääkö niillä pinna. Kaikki meillä munista poikasiksi saakka hautoneet kanat kun ovat jo edesmenneitä.

      Poista
    6. Joo ei kaikki kanat jaksa hautoa. Jotenkin noi maatiaiset tuntuu sellaiselta väeltä, että niitä ei niin kiinnosta, kun taas kochinit on kovia istuun munien päällä. Siks onkin ihanaa, kun viime keväänä tallin emäntä investoi hautomakoneeseen, niin on sitten tullut enempi tipuja niin omaan käyttöön kuin muillekin. Nyt on taas satsi hautomakoneessa, mutta valitettavasti oli noussut yhtenä päivänä lämpö 40 asteeseen, niin voi olla, että se satsi meni siinä.

      Hämäläiset maatiaiset on kyllä tosi kauniita. On hienoja yhdistelmiä valkoista, harmaata ja mustaa. Vallankin yksi harmaa kukko on tosi nätti. Niitä on nyt kaksi kukkoa ja aika monta kanaa, en nyt muista tarkalleen montako. Kolme kukkoa lähti viime vuonna elämään elämäänsä muualle ja minä ja mieheni syötiin sitten aika monta. Kukkoja kyllä tosiaan tuppaa aina syntymään enempi. Onneksi niitä kanojakin tuonne tallille tuli enempi kuin yksi kuitenkin. Mutta oli niitä kukkoja vielä enemmän, joten niitä päätyi sitten pataankin asti.

      Munantuotanto on vähän ailahtelevaa. Viime vuonna sain aika harvakseltaan munia tallilta, kun ei niitä riittänyt niin jaettavaksi. Nyt olen saanut joka viikko munia ja tänäänkin mukaan tarttui tallilta 23 munaa. Kai tässä alkaa kohta kolesterolit nousta ;) mutta pääasia,ettei tarvi ostaa kaupasta :) ja ainahan niitä voi jaella eteenpäin, jos ei ite kykene käyttään kaikkia..

      Poista
    7. Meillä samat risteytyskanat, joihin Pullakin kuului, ovat huolehtineet hautomisesta aina. Meillä oli siis aikoinaan muistaakseni kolme kanaa, jotka munivat vihreitä munia. Mutta nuo kanat olivat meille tullessaan jo melko vanhoja, eikä niiden perimästä ollut tietoa.
      Kun Rokkikukko muutti meille, sen mukana muutti kaksi pientä tipua. Niistä piti huolen brahmakana Muffinssi, mutta sekään ei ole hautonut meillä tipuja munasta asti.
      Keltainen kana (risteytys sekin) on muutaman kerran hautonut hetken aikaa, muttei sekään ole hoitanut hommaa loppuun asti.
      Läskikanat ovat periaatteessa aika innokkaita hautojia. Ne hautovat usein ihan tyhjääkin pesää, mutta munia niiden alle ei ole vielä laitettu.
      Jännitystä on siis ilmassa, jos jossain kohtaa päätetään munia taas kanojen alla haudottaa.

      Poista
  2. reipata kavereita ovat ja hyväässä hoidossa ,, terveisä vaalasta

    VastaaPoista