Lihotuskuurilla

Olen tavannut monta valtavan lihavaa minisikaa. Yksi oli niin paksu, että se oli sokea. Se kyllä olisi nähnyt, mutta naama oli niin läski, että otsa ja posket olivat silmien edessä. Eläinlääkäri on meillä aina kehunut, että possut ovat hyvässä kunnossa, eivät ole lihavia. Se on hyvä juttu.

Tässä hiljattain oli taas possujen sorkkien leikkuun aika. Daniel tuli ensimmäisenä sisälle taloon. Se on pullea poika, joka on kovasti herkkujen perään. Niinhän possut aina. Se ei kuitenkaan syö herkkuja, joita sorkkien leikkaamisen aikana tarjoillaan. Daniel oli sylissä ja röhki. Operaation jälkeen se kyllä popsi ruokaa tyytyväisenä. Ja kakkasi olohuoneen lattialle.

Toisena sisälle tuli Vicky. Sille puolestaan pitää olla valtavasti herkkuja tarjolla. Niin nytkin. Se popsi ison kasan viinirypäleitä ja omenan palasia ja samalla, kuin itsestään, sorkat lyhenivät.

Katselimme, ettei Vicky ole ollenkaan pulska, kun vertaa Danieliin. Vaikkei minisian ole hyvä olla lihava, voisi ylimääräinen rasvakerros talvella olla hyväksi. Kylmillä ilmoilla se on eduksi, vaikka kaksikko asuukin lämmitetyssä karsinassaan.

Niinpä Vicky on nyt lihotuskuurilla. Se saa päivittäin ylimääräisiä herkkuja, joita Danielin ruokavalioon ei kuulu. Vicky on mm. popsinut meidän loput joulupiparit ja saa ylimääräisen annoksen banaania, porkkanaa, omenaa ja sen sellaista. Vicky on tähän ratkaisuun varsin tyytyväinen.