Kuulon alenemaa

Jojo on aina ollut hyvin itsenäinen ja aikaansaava tyyppi. Pentukoirana se pureskeli aivan uudet kengät rikki, eikä silloinen vuokraisäntä vieläkään tiedä, että asunnosta puuttuu yksi jalkalista, jonka Jojo pisteli säleiksi. (Onneksi huomaamattomasta paikasta.) Kotipihalla Jojolla on aina ollut omia jäljestys- ja mutakuopan kaivuuprojekteja. Aktiivisen luonteensa vuoksi sen kanssa on menneinä vuosina harrastettu
(ei vakavissaan, vaan virikkeiden tarjoamiseksi) agilityä  ja metsästyskoiraksikin siitä olisi varmasti ollut.

Jojon kuulo on aina ollut valikoiva. Se tottelee kyllä hyvin, kun se on kontaktissa omistajaansa. Esimerkiksi agilityradalla se seurasi yleensä tarkasti ohjeita. Sen sijaan vapaammin ollessa, kuten metsälenkillä tai pihan kaivuuprojektien keskellä, Jojo kyllä tottelee, mutta vasta hetken kuluttua.

Toki välillä aktiivisuus ja se, että Jojo uskoo tietävänsä, mitä siltä odotetaan, ovat tehneet kontaktitilanteessakin sen, ettei Jojo ole malttanut kuunnella ohjeita. Eräissä epävirallisissa agilitykisoissa Jojo tiesi, että kohta päästään radalle ja se oli siitä innoissaan. Kun lupa lähteä liikkeelle tuli, Jojo ei kuunnellut omistajaa. Sen sijaan neito ampaisi kuin salama liikkeelle, hyppi esteiden yli ja renkaan läpi, juoksi kovaa vauhtia tunnelimaisen putken läpi ja ponkaisi keinulaudalle. Omistaja jäi hölmönä lähtöpaikalle tuijottamaan typykän menoa kaiken muun kansan hihitellessä touhua vierestä.

Mutta, kuten aikaisemmin olen kertonut, neito on rauhoittunut tuosta superaktiivisuudestaan paljon. Eikä se todella vieläkään ole mikään passiivinen tapaus. Ehei, se on reipas likka, joka täyttää joulukuun 18. päivä tänä vuonna 12 vuotta. Ihmisen ikään verrattuna Jojo olisi jo päälle 8kymppinen. Sen fyysinen kunto ei kuitenkaan vastaa tuon ikäistä ihmistä, sillä se juoksee ja touhuaa sen verran paljon.

Todellisesta iästä kertoo kuitenkin se, että Jojon kuulo on alkanut viime aikoina selvästi heiketä. Sitä on ihan turha enää pihalla viheltää, sillä vihellysääni on sen kuulolle liian korkea. Hiljaisesta puheesta se ei välttämättä enää erota omaa nimeään, kun aikaisemmin nimen mainitseminen sai sen valpastumaan, vaikkei puhetta olisi osoitettu sille.

Nyt sen huomion saamiseksi pitää tehdä hieman enemmän töitä. Pitää huutaa kovempaa, tai mennä lähemmäs kutsumaan sitä. Elehtiminenkin auttaa. Koira kun seuraa myös ihmisen non-verbaalista viestintää. Tai sitten pitää vain odottaa, että koska Jojo itse päättää, että on ulkoillut sopivan määrän ja on aika tulla sisälle.

Mutta mitäs pienistä. Jos nyt ei ihan kaikkea kuule, niin eipä tarvitse ainakaan omistajan tylsiin kutsuhuutoihin reagoida senkään vertaa kuin aikaisemmin. Meidän seniorikansalainen on edelleenkin reipas ja elämänmyönteinen. Tällä hetkellä se rouskuttaa keittiössä puruluuta. Ja kun se on saanut omansa syötyä, se tarkastaa, onko Elviksen puruluusta jotakin jäljellä. Mikäli on ja Elviksen keskittymiskyky herpaantuu hetkeksi, päätyy sekin herkku ikäneidon suuhun.