Eteenpäin

Tuomirannan farmin elämää on taltioitu tähän blogiin jo usean vuoden ajan. Välillä on ollut hiljaisempaa, joskus pikkuisen enemmän asiaa. Tänään, tapaninpäivänä, karvakamut voivat hyvin. Rauli (cockeri) loikoilee keinutuolissa, Elvis (corgi) nukkuu lattialla, kissat Mappe ja Dobby ovat ulkona aitauksessa, jonne ne ovat päässeet ikkunaluukusta. Marsut Maltti ja Valtti popsivat joululahjaksi saatuja porkkanoita ja omenaa, joista myös vuohet Soma ja Voitto-Viljami ovat saaneet osuutensa. Possut Vicky ja Urho ovat puolestaan syöneet parina päivänä joululaatikoita. Kanat saivat joulun kunniaksi pähkinöistä ja siemenistä tehdyt kellot, joita ne Kalle-kukon ja Minirokkiksen johdolla nokkivat. Ja vuohilan hiirille on ollut tarjolla loukkuja. >:)

Farmarista on kuitenkin jo pidemmän aikaa tuntunut, että monet tarinat on kerrottu tähän blogiin jo useasti. Hirveästi uutta kerrottavaa näin kirjallisessa muodossa ei ehkä enää ole. Meidän eläimet on edelleen loistavia tyyppejä - ehkä niistä voisi kertoa toisenlaisessa muodossa.

Siispä tervetuloa seuraamaan meidän eläinten elämää Instagramissa: @tuomirannan_farmi #tuomirannanfarmi :)

Eteisen maton uusi elämä

Meidän eteisen matto on palvellut jo useamman vuoden. Sen pohjassa oleva kumipinnoite (taimikälie) on hapertunut niin, että siitä irtoaa valkoista murua lattialle. Sen päivät eteisen mattona ovat luetut.


Meidän marsut Maltti ja Valtti tarvitsevat kotiinsa parin päivän välein uudet kuivike-pehmusteratkaisut. Meillä on käytetty niiden huushollin pohjalla pyyhkeitä ja pieniä kylpyhuoneen mattoja, jotka menevät käytön jälkeen pesuun.


Eteisen matto on suuri. Leikkasin siitä pienemmän palan, josta tuli oiva lattiaratkaisu Maltin ja Valtin kotiin. Koska matto on leikattu ja sen pohjasta irtoaa muruja, se ei sovellu pitkäikäiseen käyttöön. Se hajoaisi lopullisesti pesukoneessa. Isosta matosta saa kuitenkin muutamaksi kerraksi kuivan lattian herroille.

Maltti (maltillisempi turkki) ja Valtti (se pörröpää) poseeraavat uudella matolla.

Herrat kerjäävät ruokaa kuvaajalta.

Talven muoti 2018

Talvi on tulossa. Se ei ole ollenkaan mukava juttu, jos on pieni sika. Pieni sika asuu olohuoneessa ja käyskentelee lämpiminä kesäpäivinä alasti ulkona auringon helliessä hipiää. Pieni sika ei pidä yhtään kylmästä vesisateesta tai pakkasesta. On kurjaa mennä sateessa ulos pissalle tai yrittää hoitaa asiansa hyytävässä pakkasessa ja viimassa.


Pieni sika on siis meidän pian 1,5-vuotias minisikamme Urho. Sillä on oma pieni aitaus olohuoneessa, jossa se kuluttaa päivät nukkuen. Kun ihmiset tulevat kotiin, Urho herää ja vaatii ruokaa. Se käyskentelee ihmisten seurassa olohuoneessa ja makuuhuoneessa, nauttii ruokansa kylpyhuoneessa ja käy ulkona pissalla ja syömässä ruohoa.


Urho on oikein hyväkäytöksinen ja kiltti possu. Se kuitenkin VIHAA kylmyyttä ja taivaalta satavaa kylmää vettä. Ymmärrän hyvin ja jaan tämän näkemyksen täysin. Kylmällä ilmalla tai vesisateessa olemme molemmat kiukkuisia, kun pitää lähteä ulos. Siellä on ärsyttävää, kun Urho ei millään haluaisi pissata. Urho tahtoo sisälle ja minä jääräpäisesti komennan, että ensin pitää pissata. Sitä keskustelua käydään pitkään ja kumpikin on lopulta ihan jäässä tai sateesta märkä. Sitten tulee pissa ja päästään vihdoin sisälle.


Urholla oli viime talvena muutama viitta, jotka pitivät possua pikkuisen lämpimämpänä. Ne ovat kuitenkin jääneet pieniksi, sillä possu on kasvanut. Urholla oli lisäksi säärystimet, mutta ne eivät pysyneet jaloissa. Ja lisäksi Urholla oli koirille tarkoitetut töppöset, joiden pukemista Urho inhosi.


Tänä syksynä Urho on saanut jo kaksi uutta pukua. Kiitos siitä ahkeralle ja taitavalle kutojalle. Nämä puvut ovat hieman vaativampia puettavia kuin viitta, mutta toisaalta ne lämmittävätkin enemmän. Pukeminen onnistuu parhaiten rauhallisessa tilanteessa tai silloin, kun Urho syö. Se keskittyy vain ruokailuun, jolloin sille saisi tehdä suunnilleen mitä vain.


Tässä talven muotia 2018:

Tyylikäs turkoosi villaneule oli minisian talvihaalarin prototyyppi. Se kiinnitetään selästä hienojen kissanappien avulla.

Lila neule tupsunapeilla on tuotekehittelyn tulosta. Se on myös tyylikäs ja lämmin.

Kylmyyttä vastaan

Kylmyys hiipii nurkissa, erityisesti yöllä. Meillä asuu vuohilassa vuohet Soma ja Voitto-Viljami, minipossu Vicky ja kukot Minirokkis ja Kalle kanaparvineen. Tästä porukasta kylmälle herkimpiä ovat chabo-rotuiset kääpiökanat (myös Minirokkis on chabo) ja Vicky-possu.


Viime viikonloppuna Vuohilaan asennettiin uusi ulko-ovi. Vanha ovi oli palvellut tehtävässään jo toistakymmentä vuotta. Se ei ollut alkujaankaan mikään ulko-ovi, vaan joku vanha väliovi. Sen vuoksi se ei juuri pitänyt lämpöä, turposi sateella ja oli liian väljä kuivalla kelillä.


Vanha ovi sai lähteä ja tilalle tuli meille uusi ovi, joka oli hyväkuntoinen entinen autotallin pikkuovi. Ovi sai vielä kerroksen maalia, jolloin se toivottavasti kestää hieman paremmin vaihtelevia sääolosuhteita. Lisäksi oven päälle rakennettiin lippa. Nyt sadevesi ei toivottavasti lorise ihan suoraan oveen ja vaurioita sitä, vaan lippa ohjaa osan vedestä pois.

Vuohilan uusi ovi.

Uusi ovi varmasti vaikuttaa koko rakennuksen lämpötilaan hieman.


Kanoilla on ollut koko kesän vapaa kulku sisälle ja ulos. Nyt on sen verran viileää, että ulkoluukuistakin tulee kylmää ja koko vuohila viilenee. Siispä vapaa ulkoilu on tältä kesältä päättynyt. Kanat saivat uudet, puhtaat pehkut ja samalla niiden ulkoiluluukut suljettiin. Se lämmittää taloa myös aika paljon.

Kalle-kukko ja rouvia nauttimassa kesästä.

Kun vielä viilenee, ovet peitetään sisäpuolelta vilteillä ja lopuksi sähköpatterikin lämmittää.

Luumuja

Kesä oli hurjan kuiva ja kuuma. Se ilmeisesti on hedelmille suotuisa keli. Omenoita ja luumuja on tullut hurjan paljon.

Meillä on viime päivinä syöty ahkerasti luimuja, sillä ne ovat nyt kypsiä. Ne ovat makeita ja herkullisia. Myös eläimet ovat saaneet maistaa. 

Marsut Maltti ja Valtti ovat syöneet muutaman luumun, vaikka uusi ruoka onkin ollut vähän epäilyttävää. Marsut osaavat olla melko nirsoja.

Possut Vicky ja Urho tykkäävät luumuista. Sian valtava puruvoima käy ilmi, kun kuuntelee kuinka vaivattomasti kivikova luumunkivi murskautuu muun luumun mukana.

Vuohista 50 % sen sijaan ei koske luumuihin. Toisin sanoen vain Voitto-Viljamille maistuu luumut.

Paljon heinää

Tämä kesä on ollut todella kuiva ja kuuma. Hellepäiviä on ollut ennätysmäärä ja sadepäiviä tuskin lainkaan. Se on vaikuttanut kasvien kasvuvauhtiin ja esimerkiksi heinäsato on monin paikoin jäänyt vain murto-osaan normaalista. Uutisista olemme saaneet lukea, että monilla tiloilla joudutaan teurastamaan karjaa, sillä heinä ei riitä. Se on aika karmeaa.

Meillä ei noita heinien syöjiä ole montaa. Marsut popsivat heinää melko pienen määrän, onhan niiden elopainokin vain siinä kilon luokkaa. Vuohi puolestaan syö heinää noin kilon päivässä, eli meillä menee sen laskukaavan mukaan kaksi kiloa heinää joka päivä. Se on melko pieni määrä.

Meillä saatiin tänä vuonna poikkeuksellisen hyvä heinäsato. Toki sen eteen tehtiin aika hurjasti töitä, oli monenlaisia ongelmia ja heinätyöt saatiin päätökseen vasta elokuun alkupuolella.

Meillä on nostettu heinät seipäille siinä juhannuksen korvilla. Nyt se olisi ollut ihan turhaa, sillä heinä ei ollut kasvanut vielä keskikesän juhlaan mennessä riittävästi. Piti odotella. Seuraava ongelma oli siinä, että näillä seuduin taitaa olla vain yksi farmari, jolla on toimiva vanhanaikainen niittokone. Paitsi että se kone hajosi tarinan mukaan nyt lopullisesti, eikä meidän heinä siinä vaiheessa ollut vielä nurin. Ei auttanut kuin soitella naapurusto ja tutun tutut läpi ja kysellä niittokoneen perään. Ei sellaista löytynyt. Jollain oli joskus ollut, mutta se oli myyty toiselle puolelle maata, jätetty ruostumaan ulos 30 vuotta sitten tai muuta vastaavaa. Raivostuttavaa.

Sitten yritettiin niittää viikatteella. Aivan tuhoon tuomittu juttu. Hirveää, hidasta, hikistä ja tehotonta työtä. Myöskään trimmerillä työ ei sujunut, varsinkaan, kun em. laite oli mäsä. Lopulta löysimme 150 km päästä vetävän niittokoneen, joka leikkasi kerralla 180 cm leveän alueen heinää. Vuokrasimme sen pariksi päiväksi ja sitten olikin heinä nurin. Vihdoinkin!

Seuraavaksi piti hommata seipäitä, sillä meillä ei ollut niitä riittävästi ehjänä. Ja sitten vain heinät seipäille! Meitä oli valtaisa kahden ihmisen heinätyöporukka ja pari hikistä työpäivää. 52 seipäällistä nostettiin heiniä seipäille. Huh. Ikinä ei olla sellaista määrää heinää meidän pellolta tehty.

Myöhemmin naapuri tuli traktorin ja peräkärryn kanssa jelppaamaan, niin saatiin heinät kärryyn ja sisälle. Naapuri ajoi traktoria, yksi nosteli heinät kärryyn ja minun tehtäväni oli polkea heinät pienempään tilaan sisällä ja heitellä joukkoon runsaasti suolaa. Suola vie kosteutta ja parantaa heinien säilyvyyttä.

Eihän se heinämäärä meinannut mahtua mihinkään. Töitä sai tehdä ihan tosissaan, että heinä menee edes hieman pienempään tilaan ja silti se pursusi joka paikasta. Ovia ei meinannut saada auki tai kiinni, riippuen siitä mistä päin oli tulossa tai minne menossa.

Taas on kuitenkin urakka tehty ja vuohille ja marsuille on ruokaa koko talveksi. Olen enemmän kuin tyytyväinen.

Mökillä

Urho-possu ja Elvis-koira nauttivat hellepäivistä mökillä. Mökki on onneksi viileä, kun ilma on läkähdyttävä. Elviksen turkki on kaiken lisäksi todella paksu, mikä ei helpota yhtään. Illalla on mukava ulkoilla, kun hieman viilenee. Elvis ei uimisesta välitä, mutta Urho uskaltautui veteen. Vesi on todella lämmintä, mikä sopii Urholle mainiosti.