tiistai 27. joulukuuta 2016

Järkyttävä tapaus

Tämä tarina on tosi ja kertoja elää...

Sattuipa niin ikävästi, että eräs hyvin tuntemamme kaveri oli kävelyllä ja tipahti suohon. Hän jäi siihen kiinni, eikä päässyt millään ylös.


Pahaksi onneksi karmea hirviö lähestyi suota ja oli hyvin nälkäinen...

Tarinan traagisen lopun voit katsoa oheiselta videolta. Varoitus! Videolla nähtävä materiaali voi järkyttää herkimpiä katsojia... ;)


keskiviikko 21. joulukuuta 2016

Kanat puoliksi

Kanat pistettiin meillä eilen puoliksi. Onneksi ei sentään tarvinnut jokaista kanaa ruveta halkaisemaan, vaan ainoastaan kanaparvi jaettiin kahtia. Tämä tapahtui siitä syystä, että kesällä meillä kuoriutunut tipu osoittautui kukoksi. Kukot usein tappelevat keskenään ja nyt jo Salmiakki sai väistää, kun isäukko, Rokkikukko, oli liikenteessä.

Salmiakki (edessä) on komea nuori kukko, jolle tulee erilainen harja kuin isälleen Rokkikukolle (taustalla). Lisäksi Salmiakin sulkien seassa on ruosteen väriä.


Kanojen jako kahteen leiriin oli siinäkin mielessä hyvä ratkaisu, että yhdelle kukolle 10 kanaa ei ehkä ole liikaa, mutta vähempikin riittää. Nyt Rokkikukolla on viisi rouvaa ja nuorella Salmiakilla on myös viisi rouvaa.

Kanala piti jakaa kahtia, eli rakentaa väliseinä, joka erottaa porukan. Väliseinä tehtiin verkosta, jotta valo pääsee kulkemaan vapaasti. Alaosa on kuitenkin umpinainen. Tämä on fiksua siksi, että olen ollut todistamassa tilannetta, jossa kukot tappelevat verissä päin verkon läpi. (Ääliöt.) Nytkin kukot näkevät seinän yli toisensa, eli katsotaan pitääkö seinää vielä korottaa. Aika näyttää.


Kanalan keskellä on verkko, joka jakaa tilan kahtia.


maanantai 5. joulukuuta 2016

Nyt se on virallista

Lauantaina, kun menin aamulla eläimiä hoitamaan, kuulin ihan uuden äänen. Käännyin ääntä kohti, vaikka arvasinkin mistä se tulee. Jäin odottamaan, ja pian kuulin sen uudelleen. Nyt näin myös ääntelijän itse teossa.

Salmiakkihan se siellä viritteli äänihuuliaan ja kajautti ilmoille matalan, hieman vielä epävireisen äänen: "Kukkokiekuu!" Tunnistin äänestä heti ensimmäisellä kerralla, että kiekuja ei voi olla Rokkikukko.

Nyt on siis virallista, että meillä on kanalassa kaksi kukkoa. Ihan hirveän yllättävää se ei ollut, sillä Salmiakki on kasvattanut jo pitkään laulusulkia (pitkiä pyrstösulkia). Lisäksi se on isokokoinen, vahvarakenteinen ja sen jalkoihin on kasvamassa kannukset.

Sen jaloissa on muuten eräs toinenkin erikoinen seikka: Sillä on liikavarvas. Luultavasti (toivottavasti) se ei elämää juuri haittaa, mutta kiintoisaa olisi tietää, että miksi. Kenties joko äidin tai isän suvussa on jonkin verran ollut sisäsiittoisuutta? Isä kun on puhdas plymouth rock, äiti puhdas araucana. Tai ainakin niin minulle on kerrottu. Mutta joka tapauksessa kumpikaan ei ole meillä kuoriutunut, ja olen kukon hakenut tuosta 15 km päästä, kanan paljon kauempaa. Keskenään ne eivät siis ole sukua.

Mutta nyt on siis parvessa kaksi kukkoa. Se ei yleensä tiedä hyvää. Aiempien kokemusten perusteella luvassa on verisiä taisteluita ja stressiä siipiveikoille. Siispä ratkaisuja on tehtävä. Syödäänkö meillä jouluna kukkoa viinissä? Vai aletaanko askarrella kanalaan väliseinää, taas kerran? Jep, luultavasti rakennamme seinän ja jaamme parven kahtia. Yhtä kukkoa kohti tulee ihan sopiva määrä kanoja, kun nyt niitä on Rokkikukolla ollut toistakymmentä.

Salmiakista kasvaa muuten komea kukko. Se on kovasti isänsä värinen, mustavalkoinen, käen värinen, mutta nyt sen niskasta kasvaa hienoja, ruosteenpunaisia sulkia mustien sulkien joukkoon. Ehkä joku päivä nappaan kukosta tänne kuvan. :)

keskiviikko 19. lokakuuta 2016

maanantai 17. lokakuuta 2016

Possuille kestopehku

Ajattelin tänä vuonna kokeilla uutta juttua, nimittäin kestopehkua minipossuille. Meillähän on jo vuosia ollut vastaava ratkaisu vuohille, ja se on toiminut hyvin. 

Tavallinen kuivike on esimerkiksi purua tai turvetta, joka levitetään eläinten alle. Pinnalle voidaan levittää olkea, jottei kuivike pölise. Eläimet pissaavat ja kakkaavat ja kuivike imee pissan, joka ilman kuiviketta lainehtisi lattialla. Kun kuivike ei enää kykene imemään enempää kosteutta, se vaihdetaan uuteen.

Kestopehku koostuu samoista ainesosista, kuin muutkin kuivikkeet. Kun se kostuu, sitä ei lapioida pois. Pinnalle vain kaadetaan reilu kerros puhdasta kuiviketta. Näin pissa ja kakka jäävät pohjimmaiseksi. Tuo pohjimmainen kerros kehittää lämpöä, joka nousee ylöspäin ja lämmittää eläimiä. Kun huolehtii, että kestopehkun pinta säilyy kuivana, on eläimillä aina kuiva ja lämmin olla. 

Kestopehkun lämpö perustuu ymmärtääkseni siihen, että pohjimmaisen kerroksen pissa-kakka-kuivikeseos lähtee käymään tai kompostoitumaan tai niin sanotusti palamaan. Koska tämän vuoksi pohjimmainen kerros on aika tujua tavaraa, eikä terveellistä ollenkaan, ei kestopehkua saa mennä pöyhimään. Puhdas pintakerros on eläimille lämmin ja turvallinen. 

Possut menivät ulos kirmaamaan, kun aloitin niiden kestopehkun rakentamisen.

Possut ovat siistejä eläimiä. Niillä on nukkumanurkkaus, ruokapaikka ja vessanurkkaus. Siksi pissaa ja kakkaa ei ole kaikkialla, vaan ainoastaan yhdessä kohdassa. Mutta jotta kestopehku voi lämmittää possuja, on pissa-kakka-kuivikekerros levitettävä joka puolelle. 

Tyhjensin karsinasta nukkumapaikan oljet ja muut aivan kuivat kuivikkeet ja levitin vessanurkan pissa-kakka-kuivikkeen koko karsinan lattialle. Pinnalle kippasin paksun kerroksen puhdasta kuiviketta. Lopuksi toin nukkumapaikan kuivikkeet takaisin ja lisäsin vielä olkea. 

Myöhemmin, kun possut ovat olleet ulkoilemassa, olen käynyt kädellä kokeilemassa possujen karsinan kuiviketta. Se on aivan kuivaa ja lämmintä. Se antaa positiivista viitettä siitä, että tämä voisi toimia.

Jotkut laittavat kanoillekin kestopehkun, mutta minä suhtaudun siihen hieman epäillen. Kana nimittäin kuopsuttaa ja jos päälimmäinen kerros kuiviketta ei ole paksu, voi kana pöyhiä pehkusta esiin pahat hajut ja ties mitä pöpöjä. 

Ja niitä pahoja hajuja kana todella tuottaa. Kanankakka haisee hirveältä, pahemmalta kuin possun kakka, on minun mielipiteeni.  Meillä kanala tyhjennetään kuivikkeesta säännöllisesti ja tilalle tulee puhdas puru. Jos kanalan tyhjentäminen venähtää, on seurauksena pistävä ammoniakin haju. Voisin kuvitella, että tuo ammoniakin löyhkä on mahdollinen seuraus, mikäli kanalassa käytetään kestopehkua.

Toki possutkin tonkivat, se on niille luontaista. Meidän possut tonkivat kuitenkin pääasiassa ulkona, kun haluavat kaivaa ruokaa esiin. Sisällä lähinnä pöyhitään olkea, jotta siihen voi heittäytyä mukavammin loikoilemaan.

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Eräänä kauniina syyspäivänä

Eräänä kauniina syyspäivänä, eli juuri tänään, laiskistunut bloginpitäjä päätti kertoa Tuomirannan farmin kuulumisia. On nimittäin käynyt niin, että olen saanut muutamaan kertaan palautetta, kun blogissa on ollut liian hiljaista. Myönnetään, näin on päässyt käymään.

Aika hauskaa silti, että palautetta tulee. Olen nimittäin ajatellut kirjoittavani lähinnä itselleni ja uskonut, ettei näitä juttuja monikaan lue. Taidan olla osittain väärässä. Eilen nimittäin juhlissa esittäydyin uudelle ihmiselle ja hän heti mainitsi, etten ole viime aikoina kirjoitellut blogiini. 

Siispä, kiitos palautteesta, ja tässä yritys korjata asiaa. :)

Eläimet voivat Tuomirannassa hyvin. Tämä kesä on ollut ihana, lämpöä on riittänyt näihin päiviin saakka. Se on eläinten kannalta loistojuttu, sillä ne saavat ulkoilla. 

Yöt ovat jo sen verran kylmiä, että possut pääsevät ulos enää aurinkoiseen aikaan muutamaksi tunniksi. Huonolla säällä ne käyvät vain pienllä pyrähdyksellä ulkona, sillä possun ohut karva ei paljon lämmitä.


Daniel loikoili auringon paisteessa hetki sitten.

Lehtien keskeltä kurkistaa minisika Vicky.

Vuohet ovat ulkoilleet koko kesän ahkerasti. Tämä on aiheuttanut sen, ettei niiden aitauksessa enää juuri ole syötävää. Siksi vuohet ovat välillä muutaman tunnin pihan puolella kytkettynä kettinkiin. Siinä ehtii popsia mahan täyteen vihreää, ja sitten voi taas kirmata aitauksessa. Vapaana pihalla vuohia ei voi pitää, sillä lähellä menee tie, jonka liikenne on ajoittain vilkasta.

Oikeasti vuohien kytkeminen kiinni on laitonta. Vuohta ei nimittäin saa pitää kytkettynä kuin välttämättömän hoitotoimenpiteen ajan. Olen kuitenkin ajatellut, etteivät vuohet kärsi, sillä ne todella nauttivat, kun saavat ahmia herkullista ruohoa.



Voitto-Viljami nautiskelemassa tuoreesta ruohosta.


Heinäkuussa meillä kuoriutui araucanan munasta tipu, joka sai nimen Salmiakki. Nyt kaveri ei enää ole mikään tipu, sillä se on jo biologista äitiään suurempi. Sen kasvattiäiti Peppi vartioi kyllä yhä lastaan, mutta jo hieman etäämpää. Salmiakki ei ole vielä alkanut kiekumaan, mutta pahaa pelkään, että kukko se on. 


Salmiakki on kovasti käenvärisen isänsä, Rokkikukon, näköinen.

Myös kissat ja koirat voivat hyvin. Toivottavasti lämpö ja aurinko pysyvät luonamme vielä pitkään.