maanantai 17. lokakuuta 2016

Possuille kestopehku

Ajattelin tänä vuonna kokeilla uutta juttua, nimittäin kestopehkua minipossuille. Meillähän on jo vuosia ollut vastaava ratkaisu vuohille, ja se on toiminut hyvin. 

Tavallinen kuivike on esimerkiksi purua tai turvetta, joka levitetään eläinten alle. Pinnalle voidaan levittää olkea, jottei kuivike pölise. Eläimet pissaavat ja kakkaavat ja kuivike imee pissan, joka ilman kuiviketta lainehtisi lattialla. Kun kuivike ei enää kykene imemään enempää kosteutta, se vaihdetaan uuteen.

Kestopehku koostuu samoista ainesosista, kuin muutkin kuivikkeet. Kun se kostuu, sitä ei lapioida pois. Pinnalle vain kaadetaan reilu kerros puhdasta kuiviketta. Näin pissa ja kakka jäävät pohjimmaiseksi. Tuo pohjimmainen kerros kehittää lämpöä, joka nousee ylöspäin ja lämmittää eläimiä. Kun huolehtii, että kestopehkun pinta säilyy kuivana, on eläimillä aina kuiva ja lämmin olla. 

Kestopehkun lämpö perustuu ymmärtääkseni siihen, että pohjimmaisen kerroksen pissa-kakka-kuivikeseos lähtee käymään tai kompostoitumaan tai niin sanotusti palamaan. Koska tämän vuoksi pohjimmainen kerros on aika tujua tavaraa, eikä terveellistä ollenkaan, ei kestopehkua saa mennä pöyhimään. Puhdas pintakerros on eläimille lämmin ja turvallinen. 

Possut menivät ulos kirmaamaan, kun aloitin niiden kestopehkun rakentamisen.

Possut ovat siistejä eläimiä. Niillä on nukkumanurkkaus, ruokapaikka ja vessanurkkaus. Siksi pissaa ja kakkaa ei ole kaikkialla, vaan ainoastaan yhdessä kohdassa. Mutta jotta kestopehku voi lämmittää possuja, on pissa-kakka-kuivikekerros levitettävä joka puolelle. 

Tyhjensin karsinasta nukkumapaikan oljet ja muut aivan kuivat kuivikkeet ja levitin vessanurkan pissa-kakka-kuivikkeen koko karsinan lattialle. Pinnalle kippasin paksun kerroksen puhdasta kuiviketta. Lopuksi toin nukkumapaikan kuivikkeet takaisin ja lisäsin vielä olkea. 

Myöhemmin, kun possut ovat olleet ulkoilemassa, olen käynyt kädellä kokeilemassa possujen karsinan kuiviketta. Se on aivan kuivaa ja lämmintä. Se antaa positiivista viitettä siitä, että tämä voisi toimia.

Jotkut laittavat kanoillekin kestopehkun, mutta minä suhtaudun siihen hieman epäillen. Kana nimittäin kuopsuttaa ja jos päälimmäinen kerros kuiviketta ei ole paksu, voi kana pöyhiä pehkusta esiin pahat hajut ja ties mitä pöpöjä. 

Ja niitä pahoja hajuja kana todella tuottaa. Kanankakka haisee hirveältä, pahemmalta kuin possun kakka, on minun mielipiteeni.  Meillä kanala tyhjennetään kuivikkeesta säännöllisesti ja tilalle tulee puhdas puru. Jos kanalan tyhjentäminen venähtää, on seurauksena pistävä ammoniakin haju. Voisin kuvitella, että tuo ammoniakin löyhkä on mahdollinen seuraus, mikäli kanalassa käytetään kestopehkua.

Toki possutkin tonkivat, se on niille luontaista. Meidän possut tonkivat kuitenkin pääasiassa ulkona, kun haluavat kaivaa ruokaa esiin. Sisällä lähinnä pöyhitään olkea, jotta siihen voi heittäytyä mukavammin loikoilemaan.

6 kommenttia:

  1. Epäilen, että sika siistinä eläimenä ei ihastu, kun sen vessa levitellään koko olohuoneeseen. Kokemusta ei ole. Haastattele heitä ja kerro sitten meillekin, mitä tykkäsivät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, voihan sen tietenkin noinkin ajatella. Mutta siinä tapauksessa sanoisin, että possujen vessa on levitetty alakertaan. Se on ikään kuin eristekerros. Päällä, asuintilassa, on kuivaa turvetta ja purua sekä olkea paksu kerros. Hyvin näyttävät viihtyvän. (Eikä possujen kestopehku ole ymmärtääkseni kovin harvinainen ratkaisu, vaikka meillä sitä ei ole käytetty ennen.) Ja vessanurkka on edelleen samassa paikassa kuin ennenkin.

      Poista
    2. Heh, voihan sen tietenkin noinkin ajatella. Mutta siinä tapauksessa sanoisin, että possujen vessa on levitetty alakertaan. Se on ikään kuin eristekerros. Päällä, asuintilassa, on kuivaa turvetta ja purua sekä olkea paksu kerros. Hyvin näyttävät viihtyvän. (Eikä possujen kestopehku ole ymmärtääkseni kovin harvinainen ratkaisu, vaikka meillä sitä ei ole käytetty ennen.) Ja vessanurkka on edelleen samassa paikassa kuin ennenkin.

      Poista
  2. Meillä siat pitävät kahta vessaa. Toinen on sisällä "sängyn vieressä" ja toinen on ulkona. Eli ts. mun possuja tuskin haittaisi. Paha sanoa.

    Kokeilin kanoille kestopehkua, mutta se ei onnistunut meidän minikanalassa. Tuli ihan liikaa kosteutta. Kana ei kaiva kovin syvällä kuitenkaan, eiköhän ne sitä pintaa enimmäkseen siirtele. Tai ainakin päättelen siitä miten ne kukkapenkeissä toimivat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se varmaan on, eihän kana tosiaan kaiva. Ja onhan se pohjalla oleva kerros usein sen verran tiivistä tavaraa, ettei kana siitä ehkä helpolla läpi mene. Myös mä olen kuullut, että kestopehku kanoilla on hieman haastava saada toimimaan. Muistelen, että joku on kanalan kestopehkua varten levittänyt pohjalle sian pissa-kakka-kuivikeseosta, koska kestopehku ei ole pelkällä kanankakalla toiminut. Ilmeisesti kestopehku kanoilla toimii paremmin silloin, kun lintuja on paljon ja kakkaa tulee enemmän. Tai näin olen ymmärtänyt.
      Mutta mun nenään se kanankakka haisee pahimmalta ;) ja siitäkin syystä mieluusti tyhjennän kanalan aina välillä ja pistän puhtaat purut tilalle.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista