perjantai 5. lokakuuta 2018

Talven muoti 2018

Talvi on tulossa. Se ei ole ollenkaan mukava juttu, jos on pieni sika. Pieni sika asuu olohuoneessa ja käyskentelee lämpiminä kesäpäivinä alasti ulkona auringon helliessä hipiää. Pieni sika ei pidä yhtään kylmästä vesisateesta tai pakkasesta. On kurjaa mennä sateessa ulos pissalle tai yrittää hoitaa asiansa hyytävässä pakkasessa ja viimassa.


Pieni sika on siis meidän pian 1,5-vuotias minisikamme Urho. Sillä on oma pieni aitaus olohuoneessa, jossa se kuluttaa päivät nukkuen. Kun ihmiset tulevat kotiin, Urho herää ja vaatii ruokaa. Se käyskentelee ihmisten seurassa olohuoneessa ja makuuhuoneessa, nauttii ruokansa kylpyhuoneessa ja käy ulkona pissalla ja syömässä ruohoa.


Urho on oikein hyväkäytöksinen ja kiltti possu. Se kuitenkin VIHAA kylmyyttä ja taivaalta satavaa kylmää vettä. Ymmärrän hyvin ja jaan tämän näkemyksen täysin. Kylmällä ilmalla tai vesisateessa olemme molemmat kiukkuisia, kun pitää lähteä ulos. Siellä on ärsyttävää, kun Urho ei millään haluaisi pissata. Urho tahtoo sisälle ja minä jääräpäisesti komennan, että ensin pitää pissata. Sitä keskustelua käydään pitkään ja kumpikin on lopulta ihan jäässä tai sateesta märkä. Sitten tulee pissa ja päästään vihdoin sisälle.


Urholla oli viime talvena muutama viitta, jotka pitivät possua pikkuisen lämpimämpänä. Ne ovat kuitenkin jääneet pieniksi, sillä possu on kasvanut. Urholla oli lisäksi säärystimet, mutta ne eivät pysyneet jaloissa. Ja lisäksi Urholla oli koirille tarkoitetut töppöset, joiden pukemista Urho inhosi.


Tänä syksynä Urho on saanut jo kaksi uutta pukua. Kiitos siitä ahkeralle ja taitavalle kutojalle. Nämä puvut ovat hieman vaativampia puettavia kuin viitta, mutta toisaalta ne lämmittävätkin enemmän. Pukeminen onnistuu parhaiten rauhallisessa tilanteessa tai silloin, kun Urho syö. Se keskittyy vain ruokailuun, jolloin sille saisi tehdä suunnilleen mitä vain.


Tässä talven muotia 2018:


Tyylikäs turkoosi villaneule oli minisian talvihaalarin prototyyppi. Se kiinnitetään selästä hienojen kissanappien avulla.

Lila neule tupsunapeilla on tuotekehittelyn tulosta. Se on myös tyylikäs ja lämmin.





2 kommenttia:

  1. Onpa hienoa, että Urholla on noin nättejä asuja. Valinnanvaraa olla pitää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu. Urho on siitä onnekas, että sillä on oma hovikutoja, jolla riittää silmää kauniille vaatteille. Asuja löytyy eri väreissä ja tämän syksyn toivomus oli, että saamme Urholle haalarimallisen puvun. Niitähän Urho on siis saanut jo kaksi. Urholla on lisäksi upouusi viitta, joka on helppo pukea ja sopii pidettäväksi lämpimämmillä keleillä.

      Poista