lauantai 19. elokuuta 2017

Possut iltahämärässä

Urho-possu on yhden kerran tavannut aidan läpi aikuiset minisiat, Vickyn ja Danielin. Tapaaminen ei ollut mikään menestys, sillä Vicky alkoi välittömästi uhota Urholle aidan läpi.

Urho käy kuitenkin joka ilta lenkkeilemässä possuaitauksella. Isot possut ovat aitauksessa kesäpäivät, mutta yöt ne nukkuvat tallin pahnoilla. Urhon vierailun aikaan aitaus on siis tyhjä. Urho haistelee ilmaa, kurkkii aitaukseen ja jättää kakka- ja pissatervehdyksen joka kerta aidan toiselle puolelle.

Myös eilen illalla Urho kävi tutkimassa onko aitauksessa muita possuja.

"Huhuu! Onko siellä ketään?"


Eipä ollut, koska Vicky ja Daniel olivat jo menneet sisälle.

Ruotsalainen prinsessa Vicky ja hänen prinssipuolisonsa Daniel nukkuivat tyytyväisinä omassa karsinassaan.


torstai 10. elokuuta 2017

Urhon pianotunnit

Urho on alkanut harrastaa pianon soittoa, pop corn -palkalla. Tunnistatko kappaleen? ;)


lauantai 5. elokuuta 2017

Laiskoja kesäpäiviä

Kun ulkona sataa, on joskus kiva vain olla. Ja ottaa vaikka päivätorkut.

Mappe ottaa rennosti.

Peiton alla on lämmin loikoilla, tuumaa Urho.

perjantai 4. elokuuta 2017

Urho mökkeilee

Urho-possu on viettänyt mökillä kokonaisen viikon. Mökkikavereina Urholla on Elvis-koira ja pari ihmistä.

Urho valitsi itselleen kakkapaikan järvimaisemalla.

Possu ei välttämättä ole mitään kivaa mökkiseuraa. Sika on epäileväinen ja inhoaa muutoksia. Se on hierarkiatietoinen ja voi ruveta pomottamaan alempiarvoisia ja käyttäytyä niitä kohtaan aggressiivisesti. Sen kärsä on uskomattoman vahva ja se pystyy kaatamaan sillä suuria kodinkoneita tai hajottamaan sohvakaluston. Se ei siis ole millään tavalla verrattavissa koiraan.

Meidän Urho on kuitenkin vielä pieni, joten täytyy nauttia näistä mahdollisuuksista, jotka eivät välttämättä onnistu ison possun kanssa. Urho on minun mielestäni hämmästyttävän rohkea possuksi. Se suhtautuu uusiin ihmisiin uteliaasti, joskin saattaa yrittää myös maistaa näitä sormesta tai varpaasta.




Kärsästä huomaa, että maansiirtotöitä on tehty.

Urho on ulkoillut hihnassa Elviksen kanssa tosi paljon. Kumpikin on viihtynyt hyvin. Piha on kaivettu täyteen kuoppia, mutta onneksi pienen possun kärsästä tulee vain pieniä kuoppia. (Yhden saunan eteisen lattialistan Urho väänsi kärsällään irti välittömästi, mutta ei kerrota sitä kenellekään, eihän?)


Hämmästyin sitä, kuinka nopeasti Urho viihtyi. Se oli kuin vanha mökkiläinen heti, kun se pääsi ulos autosta. Mökille sopeutumista helpotti varmasti sekin, että Urholla oli mukana oma turvallinen pesä. Myös ihmiset, Elvis ja ruoka olivat samoja tuttuja kuin kotonakin.

Koko mökkiporukka on nauttinut lomasta. :)


Löytyyköhän maasta tryffeleitä?

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Tuoretta lihaa

Meillä on viime viikkoina ollut keittiössä tarjolla jatkuvasti tuoretta lihaa, muttei ehkä ihan sellaista, johon olisin tyytyväinen.


Meillä on siis kaksi kissaa, Mappe 3 vuotta ja Dobby 7 vuotta. Molemmat ovat pallittomia poikia.


Kesäaikaan keittiön tuuletusikkuna on pääsääntöisesti auki kissojen vuoksi. Siinä on yläosassa hyttysverkko ja alaosassa kissanluukku, joka vie kissojen ulkotarhaan. Kissat pääsevät siis halutessaan ulos ja jälleen takaisin sisälle.


Ulkotarha on muutaman neliömetrin kokoinen alue, jonka seinät ja katto on verkotettu. Lisäksi tarhassa on pieni koirankoppi, jonne voi mennä sateelta suojaan. Tarhassa viihtyvät kissojen lisäksi erityisesti nokkoset ja ohdakkeet.


Viime aikoina tarha on tuottanut runsaasti saalista. Yhtenä päivänä sisilisko oli joutunut Dobbyn hampaissa sisälle, ja huonostihan sille kävi...


Kissat ovat pyydystäneet monia siimahäntiä tarhasta, ja tietenkin ne tuodaan sisälle keittiöön. Välillä on tiskialtaassa ollut päätön herkkupala ja toisinaan lattialla puolikas päästäinen. Vaikea sitten sanoa, että moniko näistä kavereista on päätynyt kissojen suuhun kokonaisuudessaan niin, ettei karvaakaan ole jäänyt jäljelle. Joka tapauksessa on tainnut jyrsijöillä olla hyvä talvi ja menestyksekäs poikasvuosi. Ei niistä niin moni olisi muuten päättänyt päiviään meidän kissojen pienessä ulkotarhassa.

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Marsuille kuuluu hyvää

Tammikuussa meille muutti puolivuotiaat marsuveljekset Maltti ja Valtti. Erityisesti Valtin kanssa ilmeni heti ongelmia: Sen iho kutisi valtavasti. Se oli raapinut selkäänsä haavan ja oli kauttaaltaan hilseen peitossa. Sen turkki oli ohut, vaikka se oli pitkäkarvainen ja pörheäturkkinen. Se oli myös veljeään huomattavasti kevyempi, muttei nälkiintyneen laiha kuitenkaan. Hampaidenkin kanssa oli vähän ongelmaa.


"Moro! Mä oon Maltti."


Marsut joutuivat meillä c-vitamiinikuurille ja saivat myös suun kautta koirien ja kissojen turkkiin ja ihoon positiivisesti vaikuttavaa öljyä. Ne saivat loishäädön ja erityisesti Valttia pesin useaan kertaan eläinlääkäriltä ostetulla shampoolla. Haavaa hoidin suihkutettavalla antiseptisella geelillä. Taisin myös laittaa Valtin niskaan niin ikään koirien ja kissojen iholle tarkoitettua hoitoöljyä. Vaihdoin purut pölisemättömään mörttiröpöön ja huonon heinän meidän oman pellon laadukkaampaan heinään.




Maltti ja Valtti ovat asuneet meillä nyt puoli vuotta. Kummankin hampaat ovat kunnossa ja Valtilla on todella pitkä ja tuuhea karva. Sileäkarvaisen Maltin turkki on myös kiiltävä ja hyvinvoiva. Kumpaakaan ei kutita ja viimeksi kun punnitsin, olivat veljekset lähes saman painoiset. (Marsut pitäisi punnita kerran viikossa, sillä paino on hyvä yleiskunnon mittari. Olen kyllä vähän luistellut tästä käytännöstä, vaikka tiedän, että pitäisi.)

Valtilla on nykyään tuuhea ja tosi pitkä turkki.



Yhtenä päivänä luulin, että marsut ovat sairastuneet. Näin nimittäin, että pissan mukana oli verta! Apua! Ja ennen kuin pahemmin hypin seinille, muistin, että olin antanut marsuille punajuurta. Se vaikuttaa pissan väriin ja tuleepa niiden papanoistakin kauniin liloja punajuuren ansiosta. Eipä siis huolta. Toivottavasti terveet marsun päivät jatkuvat!

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Heinissä hyppimässä

Heinä on saatu onnellisesti kuivatettua seipäillä, sillä sää oli suosiollinen ja aurinko lämmitti. Nyt heinä on jo sisällä, että antaa sataa vaan, jos siltä tuntuu!

Naistenlehdissä kehotetaan peuhaamaan heinissä ja muistellaan kuinka lapsena oli hurjan hauskaa pomppia heinäkasan päällä. Niinpä niin. Ehkä vähän turhan kauniiksi maalattu maalaisromanttinen mielikuva.

Oikeasti kuivat heinät pistelevät ja raapivat ja heinissä hyppiminen on raskasta työtä. Samalla se on kuitenkin myös tärkeää työtä. Nimittäin kun heinät saa tallottua pienempään tilaan, sitä mahtuu enemmän. Ja mitä enemmän heinää on, sen pidemmäksi aikaa se riittää eläimille.

Minä olin kolme tuntia yhtä soittoa pomppimassa jatkuvasti kasvavan heinäkasan päällä. Se oli hikistä hommaa, sillä päivä oli kuuma, työ fyysistä ja pistelevien heinien vuoksi oli pakko olla pitkät hihat ja housunpuntit.

Urakan jälkeen tuntui, että kaikki ihohuokosetkin olivat täynnä heinäpölyä, naama oli kuorittu karkealla merisuolalla ja silmiä kirveli. Enkä viitsi edes kertoa minkäväristä tököttiä tuli, kun niisti nenää.

Maalaisromanttinen idylli saattoi nyt saada pienen särön. Siitä huolimatta meillä on nyt kuusi traktorin peräkärryllistä loistavaa heinää säilössä talveksi. (Ja se on paljon se, nimittäin 7 seipäällistä enemmän kuin viime vuonna.)