sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Eteisen maton uusi elämä

Meidän eteisen matto on palvellut jo useamman vuoden. Sen pohjassa oleva kumipinnoite (taimikälie) on hapertunut niin, että siitä irtoaa valkoista murua lattialle. Sen päivät eteisen mattona ovat luetut.


Meidän marsut Maltti ja Valtti tarvitsevat kotiinsa parin päivän välein uudet kuivike-pehmusteratkaisut. Meillä on käytetty niiden huushollin pohjalla pyyhkeitä ja pieniä kylpyhuoneen mattoja, jotka menevät käytön jälkeen pesuun.


Eteisen matto on suuri. Leikkasin siitä pienemmän palan, josta tuli oiva lattiaratkaisu Maltin ja Valtin kotiin. Koska matto on leikattu ja sen pohjasta irtoaa muruja, se ei sovellu pitkäikäiseen käyttöön. Se hajoaisi lopullisesti pesukoneessa. Isosta matosta saa kuitenkin muutamaksi kerraksi kuivan lattian herroille.


Maltti (maltillisempi turkki) ja Valtti (se pörröpää) poseeraavat uudella matolla.

Herrat kerjäävät ruokaa kuvaajalta.












perjantai 5. lokakuuta 2018

Talven muoti 2018

Talvi on tulossa. Se ei ole ollenkaan mukava juttu, jos on pieni sika. Pieni sika asuu olohuoneessa ja käyskentelee lämpiminä kesäpäivinä alasti ulkona auringon helliessä hipiää. Pieni sika ei pidä yhtään kylmästä vesisateesta tai pakkasesta. On kurjaa mennä sateessa ulos pissalle tai yrittää hoitaa asiansa hyytävässä pakkasessa ja viimassa.


Pieni sika on siis meidän pian 1,5-vuotias minisikamme Urho. Sillä on oma pieni aitaus olohuoneessa, jossa se kuluttaa päivät nukkuen. Kun ihmiset tulevat kotiin, Urho herää ja vaatii ruokaa. Se käyskentelee ihmisten seurassa olohuoneessa ja makuuhuoneessa, nauttii ruokansa kylpyhuoneessa ja käy ulkona pissalla ja syömässä ruohoa.


Urho on oikein hyväkäytöksinen ja kiltti possu. Se kuitenkin VIHAA kylmyyttä ja taivaalta satavaa kylmää vettä. Ymmärrän hyvin ja jaan tämän näkemyksen täysin. Kylmällä ilmalla tai vesisateessa olemme molemmat kiukkuisia, kun pitää lähteä ulos. Siellä on ärsyttävää, kun Urho ei millään haluaisi pissata. Urho tahtoo sisälle ja minä jääräpäisesti komennan, että ensin pitää pissata. Sitä keskustelua käydään pitkään ja kumpikin on lopulta ihan jäässä tai sateesta märkä. Sitten tulee pissa ja päästään vihdoin sisälle.


Urholla oli viime talvena muutama viitta, jotka pitivät possua pikkuisen lämpimämpänä. Ne ovat kuitenkin jääneet pieniksi, sillä possu on kasvanut. Urholla oli lisäksi säärystimet, mutta ne eivät pysyneet jaloissa. Ja lisäksi Urholla oli koirille tarkoitetut töppöset, joiden pukemista Urho inhosi.


Tänä syksynä Urho on saanut jo kaksi uutta pukua. Kiitos siitä ahkeralle ja taitavalle kutojalle. Nämä puvut ovat hieman vaativampia puettavia kuin viitta, mutta toisaalta ne lämmittävätkin enemmän. Pukeminen onnistuu parhaiten rauhallisessa tilanteessa tai silloin, kun Urho syö. Se keskittyy vain ruokailuun, jolloin sille saisi tehdä suunnilleen mitä vain.


Tässä talven muotia 2018:


Tyylikäs turkoosi villaneule oli minisian talvihaalarin prototyyppi. Se kiinnitetään selästä hienojen kissanappien avulla.

Lila neule tupsunapeilla on tuotekehittelyn tulosta. Se on myös tyylikäs ja lämmin.





keskiviikko 3. lokakuuta 2018

Kylmyyttä vastaan

Kylmyys hiipii nurkissa, erityisesti yöllä. Meillä asuu vuohilassa vuohet Soma ja Voitto-Viljami, minipossu Vicky ja kukot Minirokkis ja Kalle kanaparvineen. Tästä porukasta kylmälle herkimpiä ovat chabo-rotuiset kääpiökanat (myös Minirokkis on chabo) ja Vicky-possu.


Viime viikonloppuna Vuohilaan asennettiin uusi ulko-ovi. Vanha ovi oli palvellut tehtävässään jo toistakymmentä vuotta. Se ei ollut alkujaankaan mikään ulko-ovi, vaan joku vanha väliovi. Sen vuoksi se ei juuri pitänyt lämpöä, turposi sateella ja oli liian väljä kuivalla kelillä.


Vanha ovi sai lähteä ja tilalle tuli meille uusi ovi, joka oli hyväkuntoinen entinen autotallin pikkuovi. Ovi sai vielä kerroksen maalia, jolloin se toivottavasti kestää hieman paremmin vaihtelevia sääolosuhteita. Lisäksi oven päälle rakennettiin lippa. Nyt sadevesi ei toivottavasti lorise ihan suoraan oveen ja vaurioita sitä, vaan lippa ohjaa osan vedestä pois.


Vuohilan uusi ovi.




Uusi ovi varmasti vaikuttaa koko rakennuksen lämpötilaan hieman.


Kanoilla on ollut koko kesän vapaa kulku sisälle ja ulos. Nyt on sen verran viileää, että ulkoluukuistakin tulee kylmää ja koko vuohila viilenee. Siispä vapaa ulkoilu on tältä kesältä päättynyt. Kanat saivat uudet, puhtaat pehkut ja samalla niiden ulkoiluluukut suljettiin. Se lämmittää taloa myös aika paljon.


Kalle-kukko ja rouvia nauttimassa kesästä.




Kun vielä viilenee, ovet peitetään sisäpuolelta vilteillä ja lopuksi sähköpatterikin lämmittää.