torstai 15. kesäkuuta 2017

Urho

Lauantaina vietetään Urhon nimipäivää. Lauantaina tulee myös kuluneeksi tasan viikko siitä, kun meille muutti suloinen pieni minisika, joka sai nimekseen Urho. (Meillä kun on jo Ruotsin kuninkaalliset prinsessa Vicky ja komea herra Daniel, niin piti kotimaankin valtionjohtoa saada edustetuksi.)

Urho asuu nyt ainakin toistaiseksi sisällä, sillä se on vasta vajaan parin kuukauden ikäinen. Se on kooltaan niin pieni, että mahtuu sujuvasti kissan valjaisiin. Sillä on siis valtava kokoero aikuisiin lajitovereihinsa.

Urho piti opettaa käyttämään hiekkalaatikkoa, mutta sitä ei tarvittu. Urho nimittäin pissaa ja kakkaa vain ulos. Sika voi siinä mielessä olla helppo opettaa sisäsiistiksi, että sen vessa on aina samassa paikassa. Tietenkin voi olla vähän hankalampi tilanne, jos possu valitsee pissapaikaksi olohuoneen maton tai muun vastaavan...

Urho on poikkeuksellisen itsevarma tyyppi. Se oli viisihenkisen pahnueensa rohkein pikku possu. (Vicky esimerkiksi oli pahnueensa arin ja se näkyy sen käytöksessä.)

Possut ovat epäileväisiä ja suhtautuvat pelokkaasti ihmisiin ja eläimiin, jotka eivät kuulu niiden laumaan. Rutiinit ovat possuille turvallisia ja rakkaita ja poikkeustilanteet pelottavia. Siksi olikin hämmästyttävää, että possu sopeutui todella nopeasti ja kellahtaa nyt rapsutuksesta kyljelleen helposti.

Urhon kanssa on jo opeteltu monia asioita: valjaiden pukeminen onnistuu hienosti ja riisuminenkin aika hyvin. Possu sietää myös pikkuisen nostamista, vaikka se on sialle hyvin vastenmielistä. Ulkoilun ja syömisen jälkeen opetellaan kärsän pyyhkimistä liinaan.

Urho on leimautunut vahvasti Farmariin. Allekirjoittaneen kanssa possu tulee erityisen hyvin juttuun ja pikkuisen vierastaa muita ihmisiä. Se kokeilee sikamaiseen tapaan olisiko sillä mahdollisuus kohota hierarkiassa. Tätä testataan kiukuttelulla ja jääräpäisellä käytöksellä, ehkä jopa pienellä uhoamisella. Kun se ei kuitenkaan tuota toivottua lopputulosta, sikapossu tyytyy tilanteeseen ja käyttäytyy taas hyvin.

Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että Urho ei ole yhtä säyseä kaveri, kuin aina ystävällinen ja lempeä Daniel. Toisaalta se vaikuttaa olevan rohkeampi ja ennakkoluulottomampi kuin kumpikaan aikuisista possuista. Luultavasti se tarvitsee selkeät säännöt, tai se ottaa vallan, mutta kyllä siitä mallikelpoinen possu varmasti tulee. :)

4 kommenttia:

  1. Onnea Urholle huomisen nimipäivän johdosta! :)

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Välitän terkut Urholle ja lisään tännekin ehkä myöhemmin kuvamateriaalia possusta.

      Poista